Vanhan Kreikan viisautta

Teuvo Saavalainen julkaisi 2001 Parnassossa (2,149-159) kirjoituksensa Suru, syyllisyys ja lohtu. Ikääntyvän kirjailijan muistiinpanoja. Hänen kokemuksensa ovat saaneet hänet vakuuttumaan elämän lähtökohtaisesti traagisesta luonteesta.

"Kreikkalaisille selvisi heidän maineensa huipulla totuus, että elämä on käsittämätöntä ja hirvittävää" (156). Näin sanoessaan Saavalainen osuu täsmälleen oikeaan. Keitä kreikkalaisia Saavalaisen voi todennäköisin syin katsoa tarkoittavan? Minä vastaan. Hän tarkoittaa etenkin tragediakirjailijoita: eikö muka elämä ole käsittämätöntä ja hirveää Aiskhylokselle, Sofokleelle ja Euripideelle? Mitä sanovat humanistit? Eivätkö mitään? Eksistentialisteista ainakin puolen pitäisi olla samaa mieltä kuin olivat Saavalainen ja kreikkalaiset maineensa huipulla ja minä, maalaisajattelija (juhannuksena 2009). Mutta edes eksistentialistien en odota kommentoimalla tähän tekstiini reagoivan. Olen oppinut realistiksi.

Olisihan se upeaa, jos Maalla ei olisikaan ilmakehää. Siinä on perimmäinen syy sinun vaivoihisi (jos iloisikin) ja minun vastuksiini. Elämä ja sen mukana kirjallisuus olisi jäänyt tulematta Tellukselle. Mutta täällä sitä vain maata tallataan! Paras on siksi syntymättömän osa, seuraavaksi paras osa on syntyä mutta kuolla saman tien ja palata Haadekseen, opettaa Euripides. Tämä myös runoilee, että itkettäköön katkerasti sen kodin osaa, jossa lapsiparka on nähnyt päivän katkeran valon. Toisaalta kuolinviesteihin pitää vastata riemuhuudoin ja saattaa vainaa hautaansa parhaimman ilojuhlan merkeissä.

Itsemurhan eettinen herkkyys

Schopenhauer tarinoi, että Massiliassa ja Keoksella maistraatti antoi myrkkymaljan jokaiselle, joka kykeni loogisesti ja retorisesti eli siis akateemisesti esittämään, ettei juuri hänen elämänsä ollut enää jatkon väärti (vrt. Sokrateen "itsemurha"). Intellektuellien määrä oli paisunut liian isoksi. Tarvittiin "kirurgisia" poistoja, kuten viisaat konsultit ehdottivat. Ja saatiinhan niitä kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti. Tavikset saattoivat hengittää vapaammin; heistä muuten ei ole logiikan eikä myöskään retoriikan mestareiksi, eikä tarvitse ollakaan, herra paratkoon. Roomassa gladiaattorit olivat julkkiksia parhaasta päästä, etupäässä miehiä tietysti ja naisten ja tyttösten kestosuosikkeja, "suspiria". Kovin usein gladiaattori päätyi toki areenan ja sängyn asemesta itsemurhaan tajutessaan katkerasti, ettei Rooma naisineen kaikkineen ollutkaan hänelle mikään Unto Monosen satumaa. Tekivätpä gladiaattorit itsemurhia joukoittainkin. Kirjallisuudessa on niistä mainintoja säilynyt, ikävä kyllä tai mikäpä siinä. Roomalainen tavisyleisö pettyi raskaasti, kun se ei saanut nähdä luvattua laatuaikaista taistelua, kun areenalla oli parhaimmilaan tai pahimmillaan niin paljon verta, että lipsumisen estämiseksi tai minimoimiseksi hiekoitusta jouduttiin täydentämään kesken parhaan formula-ajon.

Kristinuskon erään tulkinnan mukaan elämä on jumalan lahja, eikä sitä sovi halveksivasti ja jumalaa pilkaten heittää pois. Otetaanpa maallisemmin: jokaisen työpanos tarvitaan, jotta tämä maailma saataisiin valmiiksi. Lähdetään sitten yhdessä, kun ei keksitä enää mitään projektia (Eduard von Hartmann). Työttömyys (kuten muutenkin rahattomuus ja sairaus ja elämän tyhjyys, yksinäisyys) tulee kuitenkin kovin pahaksi ongelmaksi ja on sekin eettisesti herkkä laji, olotila, josta ihmisarvo puuttuu, kuten luulen, mutta voihan sitä ihmisarvoa jostakin muusta koettaa itselleen toistaiseksi rakentaa, aina uudestaan joka aamu, kun "väistyy yö ja valkenee kirkas aamu" (Lessing).

Suomella ei asiantuntijoiden mukan ole hädän päivää. Mielenterveysongelmia on mutta ne ovat erään Hesarin asiantuntijakirjoittajan mukaan aivan maltillisella tolalla (HS 1.11. 2008). Onneksi olkoon, Suomi ja suomalaiset, jos kerran asiat ovat yhtä hyvin kuin ennenkin. On edelleen lottovoitto syntyä Suomeen, kuten eräs onneton ministeri sanoi (todistaen oikeastaan vain sen, että on lottovoitto syntyä ministeriksi Suomeen; tai on lottovoitto kuolla ministerin statuksella Suomessa, toisin kuin jossain Afrikan nälkämaassa, jossa ministeri näkee ainakin toisten näkevän nälkää niin, että pahaa tekee).

Itsemurhia tehdään meillä edelleen noin tuhat vuodessa. Ongelmaksi näkyy tulleen "laajennettu itsemurha", kun itsemurhakandidaatti ei uskalla kuolla yksin vaan tappaa "sosiaalisesti" joukon mukaansa. Ja niin nämä suomalaiset gladiaattorit saavat tukea toisistaan taistellessaan Haadeksen kunnian kentillä.

Itsemurha pitäisi määritellä uudelleen. Sen kriminalisoimista pohditaan kapakkakeskusteluissa. Jos muinaisen Rooman legioonasotilas epäonnistui itsemurhayrityksessään, jäi kiinni ja pelastettiin elämälle, hänet teloitettiin. Itsemurha rinnastettiin niissä barbaarisissa oloissa kiintoisasti rintamakarkuruudeksi.

Tuleman vuoro on nyt. Oikaisen kaksi, kolme mutkaa ja sanon suoraan, että olisi parasta, jos se, joka itsemurhaan omana valintanaan päätyy, tekee tekosensa ypöyksin ja salaa ihmisiltä ja medialta. Itsemurhauutisointi, otsikoilla revittely, täytyy kriminalisoida. Ellei näin tehdä, kuten ei varmaan tehdäkään, kun sama turha joukko valtaa pitää ja media tekee mitä lystää, ikäviä uutisia saadaan jatkossakin. Sitä se avoimuus, transparenssi tekee.

"Kaunis on kuolla" / "Kotini on hautani"

"Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut" jne. Tämä ns. 'Ateenalaisten laulu' raikasi meilläkin juhlissa ennen, radiossakin toivottiin ja sitten hartaasti kuunneltiin. Nyt meidän ei kuulemma enää sovi olla, hyvänen aika, niin sotaisia; ja individualistit pitävät itsensä uhraamista isänmaan puolesta "joukkosi eessä" sulana hulluutena. Pasifistit kielsivät 'Ateenalaisten laulun' Suomen kouluista ja yliopistoista. Minun monet tamperelaiset työtoverini halveksivat syvästi sellaisia Kreikan heeroksia kuten Leonidas ja Epameinondas ja siksi he kai harmittelisivat tätä blogitekstiä jos sen lukisivat niin, että kasvot punoittavat; mutta sehän se terveyden merkki onkin, että omat sankarit ovat aikalaisia, etenkin urheilijoita, varmasti puhtaita miehiä ja naisia; nämä eivät kärähdä dopingista koskaan tai ainakaan vielä.

Kaunis on ihmisten silti aina kuolla, sanoisin, ja käy se yksinkin, erakkona infarktiin torpalla maan korvessa, mutta paljon kauniimpi on ihmisten saada olla kuolleina niin, ettei heistä mitään (ainakaan pitkään aikaan, jos koskaan) tiedä se ankara yhteiskunta, joka omistaa ainakin ihmisten kuolleet ruumiit ja kaiketi sielutkin. Kuolleet ruumiit, raadot, kaatuneet biokoneet pitää säädetyssä ajassa käsitellä, tehdä tarvittaessa ruumiinavaus ja aina ehdottomasti kierrättää, painaa kokonaisena mullan alle, pari virttä siihen saatteeksi veisata, tai polttaa yhteiskuntaleirin turbotehoisessa uunissa tuhkaksi. Sen laki sallii ja sitä velvollisuus vaatii.

Romantiikkkaan ja joskus hautaan kallistuvaa mieltäni ilahduttaa, kun saan tietooni poikkeuksia. Eräät ovat onnistuneet makaamaan kuolleina kodeissaan kuukausia, jopa vuosia. Heidän kotinsa on heidän linnansa, mutta, huomatkaa, myös heidän hautansa. Helsingissä oli joku miehenpuoli mitä kunnioittavimmin erakoitunut ja sitten loistavasti muumioitunut kotiinsa, saanut vuoden nauttia privaatista rauhastaan (ks. Iltalehti 9.10.2008). Khiliastisen eli milleniaanisen juhlavuoden 2000 kunniaksi löytyi Helsingistä kuolleena kuin kivi mies (a very dead man), joka oli saanut odottaa käsittelyyn joutumistaan, kotinsa aluksi löyhkäävässä vapaudessa esimerkilliset kuusi vuotta. Tavallaan kateeksi käy. Mitenkähän minä oman projektini ideoisin idioottivarmaksi, jottei kukaan pääsisi välistä viemään? Ehkä minun ei tarvitse tehdä mitään. Muumioitumisen todennäköisyys on silti pienehkö, ja ikuisuuden näkökulmasta (sub specie aeternitatis) on kuin onkin yhdentekevää, saako meikäläisen ruumis jatkoaikaa vai ei. Mutta jos jokin ruumis pääsee vahingossa eli sattumalta jatkoajalle, siitä ei tulisi mielestäni (postuumisti) rangaista vainajahenkeä, vaikka jokainen tapaus punnitaan in casu.

Astutaan pois olemassaolosta

"Kuinka Jumala tai Paholainen tohti keskeyttää ei-olevan pyhän levon luodakseen loputtomasti kärsimystä ja tuskaa?" Tämä Schopenhauerin retorinen kysymys demonisoi kristittyjen jumalan; konsultti Jahve ja konsultti Saatana ovat yksi ja sama, pahansuopa persoona; hän se tekee elämän meille lisääntyvässä määrin surkeaksi. Tämä "meidän" eli Jahven tai Mister Sebaotin maailma on meille pahin mahdollinen. Kunnon pessimisti haikailee olemattomuutta, pääsyä ei-olevan lepoon (joka onneksi kerran vääjäämättä koittaa, kun ihmislajin taru päättyy, mutta voidaan kysyä, eikö moista projektia tulisi nopeuttaa). Nyt intellektuellin kuuluu sanoa, ettei Mister Sebaot Demon eksistoi muualla kuin (metafyysisenä projektiona) "Das Man"-ihmisen eli taviksen aivokuorella (cortex). Giacomo Leopardi runoilee luonnosta, ihmisen kavalasta äitipuolesta (noverca). Meikäläinen intellektuelli tyytyy sanomaan, että ihmisenkin elämä, kulttuureineen kaikkineen on pelkkää luonnonhistoriaa, joka kosmeettisesti peitetään ja lapsilta puuhamain salataan, kunnes nämä pian itse totuuden oivaltavat; tässä auttaa hienosti moderni, läpinäkyvä ja kaikessa avoin elämänmuoto. Upeaa! Elon raadollisuus ja väkivalta räjähtävät silmille; pessimismi vahvistuu avoimuuden mukana. Se on jo saanut hyväksytyn statuksen jo kaikkialla muualla paitsi yliopistolla. Ei elämänmeno hyvältä näytä, ei sinnepäinkään, kun seuraa uutisia siitä, mitä maailmalla tapahtuu. "Päivämme ovat luetut." Dies nobis sunt enumerati.

Eduard von Hartmann kehaisee ovelasti, että maailmamme on paras mahdollinen, jos toki ratkaisevasti huonompi kuin ei-oleva, olemattomuus. Eräänä päivänä ihmiset saavat (tyyliniekkana Schopenhauerin ja Leopardin rinnalle pääsevän) von Hartmannin mukaan kaikki, vaikeimmatkin projektinsa valmiiksi keksimättä enää ainuttakaan uutta tilalle. Konsultit kuolevat aikanaan sukupuuttoon. Ja elämään väsynyt ihmiskunta astuu yksimielisesti pois olemassaolosta, mutta minusta von Hartmannin visio kärsii, ainakin näillä näkymin, hänen liiallisesta optimismistaan. Tähän hän huomauttaisi, että jokaiikan ja -likan intomielinen osallistuminen, sitoutuminen maailmaan niin pienessä kuin suuressakin jouduttaa automaattisesti viimeistä päivää & ja pohjustaa viisasta lähtöpäätöstä. Kukaan ei, Herra Sebaot Demon paratkoon, saa jäädä istuksimaan kädet ristissä. Vetkuttelu pitää lailla kiellettämän. Kaikkien on syytä jo nyt elää niin kuin viimeistä päivää rahastavien konsulttien komentoja seuraten. Teknologia auttaa, koska se pakottaa meidät elämään yhä nopeampaan tahtiin. Kiitos keksijäneroille, kiitos toisenkin kerran. Voidaan myös kasvattaa miljardit tavikset (Das Manit) filosofeiksi, kunes kaikki ovat vapaaehtoisesti valmiit luopumaan elämän "lahjasta". Onhan se kaunista, että me odotamme, kunnes vähäisemmät veljemme ja sisaremme kypsyvät valmiiksi lähtöön. Rakkaus voittaa. "Omnia vincit amor." Joku silti muistanee Arnold Toynbeen varsin rohkean muotoilun, että sivilisaatiot (kulttuurit) tekevät kukin vuorollaan hitaan itsemurhan, mikä vaikuttaa häijymmältä, kuin Toynbee, kovin uskova kristitty, tarkoittaa. Itse kannatan agnostikko Oswald Spengleriä. Ja jos joku haluaa terapoivasti itkettää yleisöä, Spengler, suggestiivisen tyylin ja kirjallisen retoriikan mestari, on tosi otollinen valinta luennon tai muun puheen aiheeksi. Toynbee on lattea ja - kuten sanoin - kristitty; ei häntä enää voi lavealle tielle käännyttää, kun hän on kuollut ja kuopattu. Ei Toynbee ollut mikään suurten sanojen ystävä, kuten ei ollut myöskään Immanuel Kant.

Ingemar Hedenius (1908-1982) pitää elämää sokeana, pahana ja mätänä, jos toki myös kauniina. Tämä viisas Uppsalan professori toivoo, että keksitään jokin keino niin, että ihmiskunta voi päättää kivuttomasti päivänsä. Tuskaa ei kaiken jo koetun jälkeen saisi kenellekään aiheuttaa. Hedenius peräänkuuluttaa humanistista lopetusprojektia; hän ei ole saanut vielä poliitikkojen & ja teknokraattien rintamaa puolelleen, rahastavista konsulteista puhumattakaan. Vaatii paljon hikeä ja kyyneleitä ja mitä ilmeisimmin myös verta, ennen kuin koko ihmiskunta voidaan nukuttaa yhtäaikaisesti euforistiseen kuolonuneen. Ruotsissa on asioista voinut keskustella paljon avoimemmin kuin Suomessa, jossa Pentti Linkola on saanut porttikiellon Tampereen yliopistoon. Toki hän siellä incognito käväistä saa, mutta esiintyminen on häneltä kielletty. Kampuksella tiedetään jo kertoa Linkolan tulosta puhumaan Telakalle, jonne yliopistopopulaa painuu häntä kuuntelemaan, ja on syytäkin yliopiston sinne illaksi vaivihkaa telakoitua. Näet Linkola voi hyvinkin tietää paremmin kuin moni muu, siis "Das Man", missä mennään. Linkolassa, kuten yleensäkin pessimisteissä, on upeaa tyyliä, ollaanpa hänen asiastaan mitä mieltä tahansa. Pessimistit saavat korvikevoimaa ja -lohtua estetisoimalla luonnon ja ajattelemalla siitä suuria, miltei uskonnollisia ajatuksia. Korkea tyyli heillä kukoistaa; kaikki muu menee ja menetetään. Kovin on Suomi jäänyt kehitysmaaksi kirjallisen ja muunkin tyylitajun katsannossa. Esteettinen elin on Suomen pojalla ja tytöllä surkeaksi jäänyt. Ja kun näin on, he eivät, sitäpaitsi lisääntyvässä määrin tajua suuren tyylin mestareita, kuten vaikkapa Schopenhaueria, Leopardia ja Spengleriä. Suomalainen koululaitos, yliopistoa myöten, sanoo ihmisille, että he saavat ja heidän pitääkin kirjoittaa, miten sattuu ja mistä ikinä lystäävät silloin harvoin, kun enää ylipäänsä kirjoitetaan, koska kaikki, kunhan se on arkista ja yksinkertaista, käy. Muu ei käy; siis perinteinen tyyli ei käy mitenkään. Muuan professori toi ns. sosiaalisen kieliopin Amerikasta. Hän ja se löivät heti läpi lupaamalla laatuaikaa. Hurraa! Sosiaalisessa kieliopissa ei opetella perinteistä, vaikeaa, latinalähtöistä muoto-uskollista syntaksikielioppia; kielioppi heitetään kaikkine normeineen menemään. Kirjatkin ovat kyytiä saaneet, koska he, "Das Manin" edustajat, ovat keksineet, että kirjat estävät "Das Manin", taviksen oppimisen ja "elämänläheisen" kommunikoinnin kuten myös kirjoittaminen sen kuulemma estää; siksi keskitytään puhumiseen, jutusteluun. Vain sen nämä gurut kelpuuttavat oikeaksi kommunikoinniksi, "up to date". Kysykää tarkemmin professori Auli Hakuliselta ja professori Anna Mauraselta, koska he tuntevat sosiaalisen grammatiikan pohjia myöten. He ovat tehneet Suomen tieteen historiaa ja ansaitsevat siitä halaukset. Seuratkaa myös silmä kovana ostoskanavia TV-kolmoselta ja TV-neloselta sekä viihdeohjelmia kaikkinensa. Vulgarismi on päivän tunnussana ja se avaa kaikki ovet. Laatuaikaa! Minusta ei ole vastaamaan Hakulisen ja kumppanien tivaamiin "ajan haasteisiin". Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis; horoskooppimerkkini on peruuttamattomasti väärä. Jos se olisi oikea, olisin ajannut jo vuosikymmenet vulgarismin asiaa uraohjuksena toisten joukossa ja muille mallia tai jopa keppiä tai ainakin porkkanaa näyttäen. Onneksi laatuaika on toteutunut ilman minun ponnistuksiani tai huolimatta minun vastustuksestani. Kehittäkääpä lisää "laatuajan rakenteitanne", olkaa niin hyvät, niin saadaan tämä maailma valmiimmaksi.

PS. Muuan uneksija sanoi päiväkirjassaan nimenomaan pessimistien argumentteja niin vahvoiksi, jopa tieteellisiksi, että sydän niitä lukiessa särkyy. Mutta optimistien argumentit ovat paljastuva, elleivät ne ole jo paljastuneet, vain "retorisiksi", tämän sanan huononpuoleisessa merkityksessä.

Quid 'existentialismus' sibi voluerit

"Omnibus hominibus obeunda mors est; cum igitur sit communis, patimur etiam communia omnes". Hoc modo Daniel Juslenius, ecclestiacus necnon humanista Fennus, orationem funebrem, quam habuit in memoriam cuiusdam iudicis, nomine Loskioeld, incepisse cernitur.

Duobus fere saeculis post Heidegger hanc de morte velut firmissimam veritatem paululum a se mutatam ita exprimit: omnibus quidem est moriendum, sed, nota bene, separatim. Huic assentiuntur omnes fere saeculi nostri individualistae, quorum maximus est factus numerus; hoc est, nisi fallor, verum, quod ratione humana non potest refutari.

Hocce loco addi possit infinitam seriem similium mundorum infinitam parere seriem similium philosophorum, qui vicissim et separatim vivant et patiantur.

In memorias Juslenii, Heideggeri, Democriti

Jouluproosaa ja tähtiä pommeista jaossa

Japani kuului tehneen kauhistuttavan rikoksen ihmiskuntaa vastaan, kun se hyökkäsi Pearl Harbourin sotilastukikohtaan. Teko kostettiin sitten erinäisten tapahtumien jälkeen vanhatestamentillisessa hengessä. Hiroshima ja Nagasaki saivat asiaan kuuluvasti pomminsa kumpikin. Etenkin Nagasakin yllä avitti itse Mister Sebaot, joka etevänä maagikkona puhalsi pilvipeittoon pomminmentävän aukon. Siitä pääsi Edistyksen enkeli levittämään säteilevät siipensä. Ja siitä se riemu repesi.

Näitä rauhan tuoneita tai siihen vaikuttaneita tapahtumia kelpaa jouluna hyvin muistella. Ja pitää mainita, että moni Amerikan heeros olisi mieluumin halunnut pommit Saksaan pudotettaviksi; Führerin kansa oli tehnyt rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Mutta eiväthän sentään aivan kaikki toiveet voi toteutua. Asiaa ei voi auttaa. Siksi en sano, että olisin pahoillani. En nimittäin ole. Mutta voittajan on hyvä iloita aktuaalisista saavutuksista. Saatiinhan Nagasakissa pommi eksplosoitumaan aivan katolisen katedraalin yllä. Siitä tulee bonusta saada evaluointiin, ellei aivan kokonaista tähteä. Jopa oheisvahingot lasketaan tuloksiksi. Teknologisena maailmanaikana eletään hyvän ja pahan tuolla puolen. Se vain on niin. Raha ja valta ja rahan valta ratkaisevat. Asiaan kuuluu fundamentalistinen eli sanokaamme vanhatestamentillinen uskonkäsitys ja sen kovin johdonmukaisesti alhainen, ns. moraali. Kaikki tämä kertoo yleensäkin ihmisen, taviksen ('everyman', 'the they') siveellisestä tasosta kaiken nerokkaan teknologian keskellä.

Viisaille tiedemiehille ja neuvokkaille poliitikoille tulee antaa tähtiä (*) tai pisteitä (points) ydinaseteknologian kehittämisestä ja käyttöönotosta. Tiedemiehiä elähdyttää totuus ja varsinkin totuuden valjastus luonnonvoimaksi. Päätöksenteko on poliitikkojen asia. Annetaanpa nyt tämän kehityskeskustelun ensimmäisellä kierroksella tiedemiehille ja poliitikoille yhteisesti kaksi tähteä viidestä (2/5). Hiroshiman ja Nagasakin 'peacemaker bombs' täyttivät kohtalaisesti tehtävänsä. Heikkojahan ne olivat vielä silloin, sanoisinko nukkekotitasoa, verrattuina moderneihin tehopakkauksiin. Niin kehitys kehittyy tiedemiesten ja poliitikkojen sopuisasti yhteistyötä tehdessä. Ihmettelen vain menneiden vuosikymmenien tieteellistä eli positivistista puhetapaa; sen mukaan tiede on arvovapaata. Aivan väärin! Tiede on arvovalintoja. Luulenpa, että poliitikot, toisin kuin tiedemiehet- ja naiset, ovat sen tienneet. Suosittelisin Toivo Salosen 'Tieteenfilosofian' lisäksi jälleen Peter Englundin 'Nollapiste'-kirjan avaamista joulun muistoksi. Toivo käsittelee tieteenfilosofiaa ja tiedettä, Peter jonkin verran tieteentekoa, tiedemiesten lapsekkuutta, näköalattomuutta ja sitoutumista "projekteihin". Lähinnä Peter käsittelee aktuaalista politiikkaa, joka kertoo, niin sanoisin, puuttuvasta tai ainakin heikosta moraalista. Siinä on "Pietarin kirje" "up to date"; sitä on atomiaikaan hyvä lukea, vaikka pahaa tekeekin.

Uskonnollista sanomaa siitä on turha etsiä, mutta sen luku sopii päivitetyn, siis uskosta riisutun joulun henkeen.

Moraaliselta kannalta ydinaseen valmistus, kehitys, käyttö ja jälleenkehitys ja kierrätys on nollatulos (0/5), mutta sellaista ei modernina aikana tilastoitavaksi hyväksytä. Huipputulos edellyttää näinä myöhäisinä aikoina nollamoraalin tinkimätöntä seuraamista kaikilla elämän aloilla. Tulos keinot keksii ja "pyhittää". Ei tähän pappeja tarvita, kun tiede on selittänyt uskonnon pois.

Tieteenfilosofian motto Toivon mukaan (in spe)

Toivo Salonen, filosofi Rovaniemeltä, on nyt päivittänyt kirjansa. 'Tieteenfilosofia' ilmestyy neljäntenä, täydennettynä painoksena (Juvenes Print, Tampere 2007, ISBN 978-952-484-076-7). Siitä saa nuorehko ('iuvenis') ja varttuneempi ('senior') ja varmaan moni vanhus ('senex') hyvää oppia, ja sanoisinpa jopa, kovaa kyytiä, nyt jo neljännen kerran, jos haluaa. Ei ole pakko haluta.

Hyvä on silti Toivon motto, joka koskee tieteellisen [sanoisin enemmänkin tieteellisen kuin filosofisen] ongelmanratkaisun pääsääntöä Arthur Blochin ja Murphyn lain mukaan:

Ongelman ratkaisua selvitettäessä on aina suureksi avuksi se, jos vastaus tiedetään etukäteen.

Niinhän se kai on. Toivo siinä ironisoi, panee sarkastiseksi, ellen erehdy. En tosin luule pahemmin erehtyväni. Sillä kun laitan Suomen Akatemialle ihmistieteellisen hakemuksen, se edellyttää minun kirjaavan julki (sic!) mihin tulokseen olen päätyvä, ikäänkuin tuloksen jo tietäisin.

Jos joku, ja arvatenkin moni, suuntautuu ihmistieteelliseen ja muuhun(kin), siis luonnontieteelliseen tutkimukseen, lukekoon hän Toivon kirjan tai jättäköön lukematta, jos hän jo valmiiksi realisti on. - Toivo on sitä mieltä, ettei ihmistieteistä, siis humanismista, saa juurikaan mitään irti, ellei tajua, miten perustavasti ihmistiede eroaa luonnontieteestä. Lukekaapa, mitä Toivo Salonen sanoo tieteen arvoarvostelmista. Voiko tiede mitenkään olla "arvovapaa"?

Ei voi, ei mitenkään, ei edes luonnontiede. Kaikki tiede, kaikki tutkimus on pääsemättömissä arvovalinnoista (value choices). Joka väittää vastaan, valehtelee tai pettää itseään ja samalla muita. Surkea on ihmistieteen, humanismin tila Suomessakin. Humanistit hurahtivat tieteisauskoon ja positivismiin; he katsoivat tekevänsä arvovapaata tiedettä hyvän ja pahan tuolla puolen. Itse asiassa he tulivat tehneeksi pahaa ihmisen asialle ja saavat nyt syyttää itseään siitä, että heilläkin huonosti menee. Raha ja valta ja huomio kuuluvat teknokraateille ja manageristeille. Elämä on teknologiaa ja ihmiselämä myös sosiaaliteknologiaa, mistä kaikesta tavis, "das Man" iloitsee kadulla ja yliopistolla.

Heikoin lenkki

Morsian jätti maajussin syyslehdillä soittelemaan ja lähti rallitähden mukaan. Kolmiodraaman heikoimmaksi lenkiksi paljastui maajussi itse, joka (varsin kunniakkaasti) hävisi elämänsä ottelun pistein 3-5. Niin vain pääsi käymään; sellaista elämä on. 'Virtuaalinen morsian' ei tarkoita aktuaalista aviovaimoa. Elämä itse antaa moderniteetissa selvästi paremman lähtöruudun ralli- kuin traktori- saati hevosmiehelle, kun kaksi urosta taistelee geeniensä levittämiseksi naaraan suosiosta. Kunnon urho, kuten rallitähti, peittoaa mennen tullen maatiaisjussin eli siis "Das Manin", taviksen, vaikka - kukapa tietää - molemmat miehet saattavat paljastua "Das Manin" partikulaarisiksi representaatioiksi siinä missä morsiankin. Koko juttu on loputtoman banaali. Vulgaarit arvot hallitsevat mediaa siksi, että media on leimallisesti vulgaaria, rahvaanomaista, "demokraattista". Tarjotaan sitä, mitä tilataan, ja ellei heti tilata, niin pian tilataan, kun tavara ensin tuotteistetaan. Ihminen, siis "das Man" on virtuaalinen tuote siinä missä kaikki muukin (mikä on olemassa ja mikä syntyy häntä varten). "Kansa haluaa tulla petetyksi; petettäköön sitä siis." - Vulgus vult decipi; ergo decipiatur."

Maajussilta viedään morsian

Morsiamen ryöstö on siis fakta. Joku huippuetevä bioroskakuski vei maajussilta tytön. Suomen kansa eli "das Man" on tohkeissaan, ellei shokin vallassa. Tästä puhutaan pitkään. Luin lööpistä tänään (8.10.) sen minkä muutkin. Kamalaahan se on, mutta riippuu, kenen kannalta asiaa katsoo. Voi myös sanoa, että tämä on ihana tapaus, peräti tervetullut onnenpotku arkea virkistämään. Vahingoniloakin saattavat "das Manin" pahansuovat edustajat tuntea. Sekin käy, jos silmät siitä kirkastuvat. - Jos Jumala on olemassa, pitää laskea kylmästi sen mahdollisuuden varaan, että neito jätti maajussin Taivaan Tahdosta, missä tapauksessa tämänkertainen maajussi voi joutua kokemaan vielä muitakin menetyksiä Jobin tavoin; niihin voi varautua paneutumalla iltojen tästä vielä pidetessä Jobin kirjaan. Se kuuluu Vanhaan Testamenttiin. Visio ja strategia ovat tarpeen, ja niistä voi missionkin kehittää. Ja vielä: jos kristittyjen jumalaa ei ole olemassa, mutta kreikkalaisten pakanoiden jumalia on olemassa koko olympolainen kavalkadi, niin rallitähden matkaan lähtenyt sorea neito varokoon jumalten kateutta.... - Rytminen liike taitaa hallita elämää, ellen erehdy.

Kutsuttakoon bioroskakuskia "das Manin" käyttämällä termillä rallitähdeksi; sellainen mies kun on kansallissankari; poliitikot ovat itsekin "das Manin" täysverisiä, partikulaarisia representaatioita; he kannustavat "tavista" eli matti ja maija meikäläistä palvomaan urheilijoita ja heidän siippojaan. Valtio budjetoi urheilua hyvin avokätisesti. Se tyttö, joka hylkäsi (epä)romanttisen maalaiselämän, panosti imagonsa korotukseen. Hyvä niin! Ja kun hän sitten aikanaan luonnon pakosta rupsahtaa, hän idioottivarmasti pääsee tekemään isolla rahalla kasvojenkohotusleikkauksen kirurgisesti. Maajussin puolisona se kai jäisi tekemättä, elllei sitten sattuisi farmille lottovoittoa siunautumaan.

Moraalisesti katsoen, tyttö taikka nainen saa lähteä kenen "das Manin" mukaan tahansa ja milloin tahansa ja miten tahansa; sehän on eksistentialistinen valinta ollut, yksi niistä ja tärkeimmästä päästä vielä. Tasa-arvon korkeata periaatetta pitää kunnioittaa. Ja onhan se nyt toista elämä rallikuskin kainalossa ja bensaa suonissa ja rahaa pankissa kuin maalla kituuttaminen, työtä yötä päivää, kädet rakoilla seuraavat viisikymmentä (50) vuotta. Ja ne aamu- ja iltalypsyt. Hoh-hoijaa. Mitäpä sitä valittamaan, kun onni potkaisi. Tyttö antoi rallitähdelle täydet 5/5 ja toisin päin. Maajussi oli saanut tytöltä eli potentiaaliselta emännältä ja pirttihirmulta vain 3/5. Ei se nykymenossa riitä. Mutta maajussi saanee pian uuden morsiamen, jolle vaatimattomuus on korkein hyve. Sitten taas elämä maalla hymyilee ja on hauska lypsylle mennä.

Muutoin tämä maajussibuumi osoittaa, miten kansaa / "das Mania" viedään eikä meinata. Tyhmää lie Suomen(kin)kansa, vaikka "demokraattisten" arvojen vallitessa tätä ei oikein saisi sanoa. Miksi muuten tällaisesta asiasta tehdään numero?

Meno on vulgaaria, mutta se kuuluu asiaan. Ei ole vaihtoehtoa, kun kansaa ei voi paremmaksi vaihtaa. - Ainoa vaihtoehto on se, että karannut morsian huomaa tehneensä väärän valinnan ja palaa katuvaisena maajussinsa luokse elämään aitoa, luonnonmukaista elämää maaseudun syvään rauhaan, jossa ei tarvi paljon puhua eikä pukahtaa. Mutta ei näin nyt pääse käymään. On asioita, joita tapahtuu vain ikivanhassa Suomi-Filmin elokuvassa.

"Das Man" toivoo nyt, että juttu jotenkin jatkuisi, sama se, miten. Mutta jos se nyt on siinä, "das Man" saa uuden jutun. Aina se jostakin kehitetään, ellei lööppejä kielletä. Miten olisi yhteiskunta ilman minkäänlaista kaupallista mainontaa? Miten suu pantaisiin, jos olisi vain poliittisia banderolleja ja yksipuoluejärjestelmä ja äänestyspakko? Sanoisin, että "das Man" hyväksyisi senkin, niinkuin venäläiset aikanaan hyväksyivät de facto / de jure neuvostojärjestelmän.

Läpinäkyvyys eli transparenssi on moderni hyve. Filosofi Hanna Arendt suri sitä, että raja yksityisen ja julkisen elämän väliltä oli katoamassa tai jo kadonnut. Kaikkien ihmisten tulisi paljastaa kaikki omaan ns. yksityiseen elämänpiiriinsä kuuluvat asiat. Katsokaa internetin keskustelupalstoja. Lukekaa blogeja. Myös televisio on läpikotaisin "dasmanisoitunut". Hömppää tulee joka tuutista ja vieläpä uusintoina. Raha lienee vähissä; siinäkin yksi selitys. Tehdään minibudjetilla hömppää ja uusitaan sitä samaa. Ja eri ohjelmat vastaavat sisällöllisesti toisiaan, kun "das Man" hallitsee. Filosofi Ortegan mukaan sitä sopii hyvinkin kutsua vulgarismiksi.

"Das Man" ja elinaikaodote

Eksistentialismi on tämän ajan uskonto, sanoisin, jo miltei hyvästijättö kristinuskolle, sen viimeisin, ja todennäköisesti viimeinen vaihe. Jumalaa ei kertakaikkiaan tarvita. Rukoilu olisi samaa kuin puhua seinille, kuten Herakleitos sanoi. "Jumala" sopii yksilöterapiaan sikäli, kuin terapeutti sen hyväksi näkee kehityskeskustelussaan terapoitavan ('parannettavan') kanssa.

Herra "Das Man" voi nyt katsoa itse Netistä, milloin Kuolema hänet nykymenolla korjaa. Syöttäköön hän tietonsa tai sitten ei. Hän tekee eksistentialistisen valintansa. Jopa valitsematta jättäminen tarkoittaa valintaa, ja nimenomaan arvovalintaa (sanoisin taas positivisteja vastaan). Biokoneen elämä on heideggerilaisittain "kuolemaa kohti olemista". Dies nobis sunt enumerati. "Päivämme ovat luetut." Mikä latteus ja tyhjänpäiväsyys, platitudo & truismus!

Mitä ihminen voi tehdä itsensä kanssa, itselleen, jäljellä olevana, hänelle tilastollisesti luvattuna aikana? - Turismi lupaa ja myös antaa elämyksiä. Toivotan "siunausta" matkoille. On periaatteessa mahdollista, että "Das Man" ottaa itseään niskasta ja "kehittyy" ulos arkipäiväisestä olemassaolostaan ("Dasein") eli Platonin luolan kahleista riippumatta yhtään siitä, mitä tilasto, eli siis akateeminen "Das Man" hänelle, eli "Das Manin" rivi-representaatiolle eli "tavikselle" tässä ajassa lupaa. No, jää nähtäväksi, sikäli kuin kukaan sitä voi koskaan nähdä, miten moni "tavis" ("das Man") luopuu modernista menosta ja siirtyy Mahaviran ja Peregrinuksen linjalle.

"Das Man" antaa palautetta

- No niin, mitä teillä lukee siinä hallintopalveluyksikön lähettämässä lomakkeessa? Vai itsekö otitte printin? Se ja sama nyt taas. Teitä niitä riittää! Paljonko Te jaatte pisteitä Peregrinus Proteuksen itsemurhasta?

- Turhaan sitä kysytte! Pyöreä nolla, 0/5, tietysti. Ottaa aivoon koko touhu. Mutta pakkohan se kaavake oli täyttää, kun muuten olisin joutunut esimiehen puhutteluun. Niin lukee siinä kaavakkessa, toistuu joka sivulla. Minun on pakko pitää matalaa profiilia.

- Niinpä kyllä. Sitten perustelut, kiitos. Antakaahan tulla, hyvä Das-herra. Oikeastaan tämäkin on puhuttelu, mutta me nyt täällä suunnittelu- ja mittauspuolella tahdomme kutsua tätä projektia arvo-, anteeksi, siis kehityskeskusteluksi. Tässä on siis vuorossa numeerisen palautteen jättämistä seuraava suullinen osio. Kaikki tallennetaan, myös reaktionne. Skarpatkaa nyt, hyvä mies. Miksi hylkäätte Peregrinus Proteuksen yrityksen kohottaa imagoaan asiakaspalvelun kehittämiseksi? Mistä moinen kylmyys johtuu, asenteenne nyt?

- Sen polttoitsemurhan on täytynyt olla traumaattinen kokemus asiakkaille. Siksi nollan annan. Asia on selvä näin, luulen ainakin. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset menevät mieluummin rock-festareille sukupuoliyhdyntää katsomaan kuin jonnekin kehitysmaahan, jossa joku hullu tuikkaa itsensä tuleen ja on ympäristölleen vaaraksi.

- Vai nollat? Miksi ihmeessä nollat? Hyvänen aika! Sehän koettiin puhdistavaksi, katharsis tuli Olympian lehdossa, aivan päinvastoin kuin te sanotte. Asiakaskunta nautti täysin siemauksin, kun Peregrinus sytytti oman rovionsa ja antoi palaa. Siinä samalla aurinko nousi. Filosofiaa pitää kuolema elossa. Kuolema on filosofian Muusa Sokrateesta Heideggeriin. "Elämä on kuolemaa kohti olemista." Tästä ei nyt teille hyvä seuraa, vapaa, eksistentialistinen pudotus, ellette sitten... - No, siis katharsikseen jäin.

- Mitä se sellainen meinaa? En tajua nyt.

- Puhdistava elämys, huippukokemus, sellainen flow! Mutta olkoon. Ohi meni. Sanokaa jotakin muuta positiivista tai negatiivista Peregrinuksen teosta. Lukekaa suoraan sieltä papereistanne, ääneen ja selkeästi, kiitos. Palautteenne on tärkeä. Muutenhan me olisimme tyhjän panttina täällä yrityksen komentokeskuksen kuudennessa kerroksessa. "Arvon mekin ansaitsemme, Suomen maassa suuressa" (laulaa haltioituneena). Itse pyrin töihin tuonne kerrosta ylemmäksi. Palkka nousee heti ainakin 1600 e/kk, kun pääsen onnen seitsemänteen taivaaseen. No sitten! Palautteenne siis rekisteröidään suunnitteluyksikön tiedostoihin ja paperimuodossa mappiin.

- Niin no sitten sekin, että Peregrinus teki väärin, uskoisin. Ruumis kuuluu yhteiskunnalle. Se pidetään hyvässä kunnossa. Sosiaalinen velvollisuus on. Ja kun on terve, on työtä ja työniloa. Eikö sitä kutsuta mentaalihygieniaksi? Eikä itse saa itseään polttaa. Uunissahan niitä monet --

- Ruumis? Mitä kummaa tahdotte sanoa? Ruumisko yhteiskunnalle kuuluu? Omasta puolestani luulen, että ennemminkin sielu --

- Tarkoitan kroppaa, kehoa, elävää ruumista sen ajan, kuin ruumis elää, sanoo Das Man.

- Eiköhän oteta lopuksi rinnakkaistapaus, se Jeesus, joka kärsi Golgatalla enemmän kuin Peregrinus Olympiassa. Ajatelkaahan, hyvä mies, ettei voi kuvitellakaan, että Peregrinus olisi itse naulinnut itsensä ristille. Kyllä siihen kaverin auttavaa kättä olisi tarvittu. Peregrinus olisi teoreettisesti katsoen voinut jättää ruumiinsa kokonaisena kaverille. Tämä olisi vienyt projektin loppuun. Mutta puhukaamme käytännöstä. Paljonko Te antaisitte pisteitä Jeesuksen kuolemasta? Brandista siinäkin tapauksessa oli kysymys, vai mitä, ja kristinuskon tuotteistamisesta ideologisille ja myös taloudellisille markkinoille, vai kuinka? Jeesus ikonisoi itsensä kärsimällä ja kuolemalla kaikkien puolesta, kun Isä oli häneen suutahtanut. Ymmärrättekö? Paljonko annatte pisteitä Jeesukselle hänen tehtävänsä vaativuudesta ja henkilökohtaisesta suoriutumisesta? Eli miten Jeesus pärjäsi projektissaan? Katsotteko, että Jeesuksella oli jokin, ns. "luovuttamaton" itseisarvo? Eikö hänellä ollut vain projektiarvo? Hän oli yhtä kuin projektinsa. Jeesus oli siis projekti. Ette kai tunne Sartren eksistentialismia? Miten siis on Jeesuksen pisteytyksen laita? Minuun oltiin tyytyväisiä, kun aikoinani annoin nollan Eugen Schaumanille Bobrikovin murhasta. Se kun oli rikos ihmiskuntaa vastaan. Venäläiset tulivat heti olalle taputtelemaan, sitten kaikki muutkin. Se Jeesus muuten edusti eri projektia. Paljonko?

- Jeesusko? En kulje taivasporukoissa, ja tuota siis, no (nikottelua ja jupinaa, mikä merkitään muistiin) -- äh! En yhtään osaa sanoa. En minä ole sitä juttua koskaan siltä pisteytyksen kantilta ajatellut. Eiväthän papitkaan sitä noin -- Nyt ne uskovaiset kyllä tajuavat, ettei teille hallintoihmisille mikään ole pyhää! Ne mököttävät teille mutta eivät mitään voi, kun teitä riittää. Olen aivan ymmälläni, haluatteko minun arvioivan Jeesusta ihmisenä vai jumalana vaiko mahdollisesti ihmiseksi inkarnoituneena jumalana vaiko ihmisenä merkityksessä 'potentiaalinen' tai 'virtuaalinen' tai aivan 'aktuaalinen' jumala' . Muuta en osaa, koulutukseni ei -- ohi!

- Ohiko? Vielä mitä! Päinvastoin! Teillä on tasan tarkkaan 30 sekuntia julkistaa pisteenne. Vai pyhää muka! No ei todellakaan! Ei sitä sanaa 'pyhä' lue kehittämissuunnitelmassa eikä - ohjelmassa. Eihän tämä mikään kirkko-opisto ole vaan arvonsa tunteva korkeakoulu. Ja eivätköhän ne myös siellä kirkko-opistossa ole lopettaneet sellaisen joutavan sanailun. Filosofi Albert Camus on sanonut meidän jo onneksi elävän "epäpyhässä historiassa". Siinä saatte päivitystä. Samat konsultit lienevät saaneet ideansa sielläkin läpi. Ne jyräsivät jo kuntapuolenkin nurin tehden paljon rahaa. Niillä on sentään visio. Yliopistoväki innostui heti liike-elämän toimintaperiaatteista. Jo oli aikakin. Uudet tuulet puhaltavat. Ja nyt pisteenne, kiitos. Ne laitetaan internetiin, koska tämä on transparenttia aikaa.


- Mitä? Vedättekö te vanhempani mukaan tähän prosessiin?

- Sitä en vielä ehtinyt sanoa. Olin tulossa siihen. Rauhoittukaahan jo. Älkää olko niin negatiivinen. Tehän apparentisti toistatte itseänne ja huononnatte lähtöasemaann ainakin välittömästi seuraavan tuotantokauden (eli periodin) kehityskeskustelujen ensi kierrokselle. Tietysti vanhempanne kuuluvat kanssanne samaan verkostoon. Kuulostaa siltä, että he molemmat elävät. Positiivista. Antakaa yhteystiedot kahden vuorokauden kuluessa. Varmentaaksemme teidän profiilinne, niin, ja portfoliossanne jo näkyvät ja sinne tulevat uudet tiedot, me haluamme konsultoida vanhempiannne. Elävätkö ukit ja mummmot? Onko avioeroja tai muita kehityskriisejä todettu? Jos vastauksenne on kyllä, niin osaavatko he tietotekniikan ja varsinkin powerpoint-tekniikan? Ja tekevätkö he blogeja? Blogit ovat antoisia kehitystehtäviä kehityskriiseihin ajautuneille, siis ajastaan jälkeen jääneille palvelujen tarjoajille. Kertokaahan minulle, olkaa niin hyvä.

- En koskaan hyväksy tuota moraaliselta kannalta, sanoo Herra Das. - Eikö elämässä saa enää olla yksityisyyttä? Tämähän on kuin suoraan Orwellilta. Valvonta ja kaikki.

- Väärin, herrasein! Olen teihin pettynyt. Tämä on uusliberalismia. Moraali ja moraali! - Sehän on joutavaa, aivan vanhaa tavaraa! Ja ero on asenteessa. Me teemme täällä aivan niin, kuin lystäämme. Ja teidän pitää muuttaa asenteenne positiiviseksi, jotta me kaikki yhdessä tehostamme asiakaspalveluamme. Tehän olette seurannassa, niin kuin muutkin. Kaikkien pitää skarpata, itseään kehittää. Ettekö tunne luonnon historiaa? Katsokaa tekin television luontodokumentteja. Amerikkalaiset rakastavat niitä, me samaten. Siksi niitä niin usein tulee toiveuusintoina. Nyt siis hallitsee biologinen ihmiskäsitys, eikä suinkaan humanistinen, kristillisestä puhumattakaan. Herätkäähän tekin. Tämä on sentään kvarttaalitaloutta. Hallintopalvelukomentokeskus näyttää kaapin paikan tämän yliopiston jokaisessa työsolussa! Kyllä vartiotornia tarvitaan, kun väki on sitä, mitä se on.

- Onko tarkoitus rahastaa, rahaa tehdä siis?

- Sellaisia ääniä on alkanut kuulua, ja me kuulostelemme, koska tahdomme vastata aikamme haasteisiin. Elämä on pitkälti rahakysymys, you know. Keskustelu on kuitenkin päättynyt tältä päivältä. Voitte kohta poistua vapaasti aivan mihin suuntaan tahdotte. Yritys edellyttää teiltä lojaalisuutta mutta ei toki puutu kovinkaan tarkkaan elämänne yksityiskohtiin, vaikka niissä jo sanomista onkin. Pitäkää huolta imagostanne ja päivittäkää se yhteisen yrityskuvamme mukaiseksi siinä määrin, kuin itse pystytte. Me päätämme täällä, mihin se imagonne riittää. Pitää olla näköä, siis esteettistä kompetenssia, jotta voi kohdata asiakkaan, hyvänen aika! Ehkä saatte jäädä, ehkä ette. Kävi miten kävi, älkää viitsikö ottaa yhteisyrityksen kehittämisprojektin poistoja niin henkilökohtaisesti, "nothing personal". Muun liikemaailman tavoin mekin kilpailutamme väkemme. Kehittäkää itseänne, terästäytykää saneerauksen varalta. Ei tässä rukoilu auta. Pankaa ihmeessä toimeksi. Kehityspäällikkö tapaa jo ylihuomenissa henkilöstöpäällikön ja arvatenkin myös kehityskriisisihteeristön, mutta kehityskriisijohtaja, jolla on maisterin oppiarvo, ilmoitti jo alustavasti, että hän koettaa ehtiä paikalle heti Helsingin rationalisointipalaverista junalla ensimmäisessä luokassa tultuaan. Asianne on korkeimman mahdollisen herran ja hänen tiiminsä käsissä. Mitä te oikeastaan olette tehnyt yliopiston hyväksi? Tämä on teille vaikea paikka.

- Olen tehnyt voitavani, hän vastaa.

- Meistä tuntuu, ettette ole tarpeeksi sitoutunut. Täällä on tulosta tehtävä. Prosessi jatkuu. Onko teitä aikaisemmin rangaistu?

- Ei piruvieköön ole!

***

Yöllä kotona Herra Das Man heräsi koiransa räksytykseen ja päätti antaa sille sen päivän osalta vain yhden pisteen, mutta ei toki vielä piikkiä. Hän nosti pisteytyksen seuraavana päivänä kahteen (2/5) ihmisten kerrottua, että muuan naapuri oli varoituksista piittaamatta jatkanut huonoa elämäänsä. Häiriön ja häiriköinnin alkusyystä ei ole palautetta saatu, eikä sitä ole kaiken järjen mukaan liioin annettu, kun kukaan ei ole tullut sitä vaatineeksi. Oheisvahinko oli fakta.

Das Man ounasteli, että hänen koiraparkansa päivät olisivat luetut. Yliopistolaiset tuhahtelivat aina hänen sekatotuisen piskinsä nähdessään. Itse asiassa he (implisiittisesti) tuhahtelivat koiran isännälle. Das Man oli täysin tietoinen omasta Rakki-Lookistaan, joka olisi koituva hänen kohtalokseen. Oli jo käynyt käsky, että kaikki hallintoalamaiset pisteytettäisiin myös ulkonäkönsä ja muun edustavuutensa osalta. Habitus-arviointia valmisteleva suunnittelu oli täydessä käynnissä. Kanttiinissa kuiskuteltiin, voisiko itse kukin alamainen jotenkin sopivasti pukeutumalla viestittää vertaisarvioijille, auditoijille ja kaikille muillekin edes lähimain oikeita eli silmiä hiveleviä rotuominaisuuksia. Moni tiesi olevansa jo syntymästään asti esteettisesti epäpätevä. Sillä termillä oli vuosituhanen vaihteessa alettu julkisesti nimitellä epäedullisen- tai vain "taviksen" -näköisiä opettajia, joista monet oli jo saatu vakuuttuneiksi siitä, ettei kunnian kukko heille laulaisi. He olivat elämänsä terminaalivaiheessa. Sen sijaan tutkijoiden osa oli lohdullinen: on sama, miltä niissä hommissa näyttää, paitsi jos tulee julkisuutta, pakko-osanotto johonkin konferenssiin, tai muuta paljastavaa. Sana 'transparentti' sai useamman akateemisen sisaren kuin veljen punastumaan, vaikka seminaariosanottajat olivat vuosikausia toistaneet yhteen ääneen (terapoivassa kuorossa), ettei kukaan voi perusulkonäölleen mitään; voi ainoastaan siirtyä huomaamattomampiin tehtäviin, sikäli kuin elämä uuden mahdollisuuden antaa.

Hämmennystä herätti hallintomiesten aivan uusi puhe siitä, ettei heidän ollut syytä luottaa edes huippuyliopistojen tutkija- ja opettajakaartiin; se kun oli rikollisen tehokkaasti osallistunut kansallissosialistisen Saksan täystuho-projekteihin. Tutkijat ja opettajat eivät tiedä, mikä on heille ja koko järjestelmälle hyväksi; siksi he kaipaavat kipeästi ylhäältä tulevaa ohjailua ja käskytystä; tietämättömien tulee kestää asiaankuuluva simputus; sitä voi pitää kunnia-asiana. Näin on lupa ajatella, jos ja vain jos hallinto edustaa todella parempaa tietoa ja korkeampaa moraalia kuin suorituspuoli eli tutkijat ja opettajat. Ovatko parhaat vallassa? Jos eivät, haluavatko ja pääsevätkö he hallitsemaan muita? Valta kuuluu aina jollekulle - myös tänään, jolloin eletään "hyvän ja pahan tuolla puolen". Jos ja kun moraali (etiikka) sivuutetaan, silloin siihen ei tietenkään pyritä. Onneton on sellainen elämäntilanne. Mutta jos sekä hallinto että suorituspuoli ovat tietämättömiä siitä, missä mennään ja mihin mennään, katastrofi on vain ajan kysymys. Tässä, niinkuin kaikessa muussakin, voi silti jotakin positiivista nähdä: erotuksetta kaikki ovat samaa, vakaata "Das Man" -tasoa.

Niin kuuluu ollakin: tämä on massojen aikaa. Vulgaarit arvot vallitsevat; niitä Das Man kutsuu demokraattisiksi. Ja kaikki edustavat lopulta yhtä ja samaa "das Mania", olipa partikulaarisella representaatiolla sitten rahaa tai ei.

Filosofian tuli puhdistaa (jäähyväiset Peregrinukselle)

Peregrinus Proteus, vaeltava filosofi, näytti miehen mallia. Hullun ja viisaan välillä on vinha ero. Peregrinus ei sekoillut, toisin kuin "Das Man" luulee. Feeniks-linnun tavoin hän tervehti nousevaa aurinkoa ja poltti itsensä. Annan Peregrinuksen suorituksesta täydet 5/5. Tosin rovio-projekti aiheutti Peregrinukselle, elämästä pois menevälle sankarille, noin 10.000 euron menoerän. Mutta kerranhan se vain kirpaisee. Hän oli kauan säästänyt. Puihin paloi neljä tonnia, kuusi tonnia suitsukkeisiin, koko summa omasta pussista. Nousevan auringon säteet sekoittuivat liekkeihin. Ja katsojat nauttivat urheiluhenkisen filosofin tarjoamasta elämyksestä. Kun roihu ylsi korkeimmilleen, flow-aalto pyyhkäisi katsomon läpi. Joka sielu puhdistui. Siinä vasta katharsis.

"Omatpahan ovat hautajaiseni," virkkoi Peregrinus. Hänen turhamainen egonsa torjui viinin- ja oliiviöljytuottajain liiton ehdottaman kulukorvauksen. "Vai palkkaa itsemurhasta? Enpä huoli!" Filosofi ei liioin halunnut, että hänen liekkimereensä heitettäisiin turhaan öljyä. Ja Peregrinus kuoli selvin päin. Hän ei takertunut niihin maailmallisiin ajatuksiin, jotka kriittisinä hetkinä kävivät hänen ylitseen. Suuntaisin toki ystävällisen ajatuksen Peregrinus Proteukseen siinäkin tapauksessa, että hän, vastoin toimintastrategiaansa, olisi jakanut rahat sielutieteen burn-outia poteville, kiertäville opettajille tai Ateenan yliopistolaitoksen feodaalis-byrokraattisten rakenteiden kehittäjille erityisten, säännöittä toistuvien suunnittelupäivien merkeissä, ja siis palanut varsin askeettisesti elävältä ilman suitsukkeiden tuomaa laatuaikaa. Mutta kyllä se 5/5 on lyömätön tulos ilman plussaakin (+). Siitä viis, mitä "Das Man" tähän sanoo.

Feeniks, miehen esikuva, oli kerännyt satoisasta metsästä suitsukkeiden "kyynelkarpaloita" pyhälle itsemurhapaikalleen. Ja aina kun uusi aioni, tuhat vuotta, täyteen tulee, uusi Feeniks tekee saman. Miksei vastaavasti ilmaannu uusia Peregrinuksia vuosituhannen välein? Ehkä heitä tuleekin, ja jopa hyvin usein, tiedä häntä. Asiakirjat kuitenkin vaikenevat, tai sitten ne on poltettu.

Modernina eli "Das Manin" aikana on olympialaisia v:sta 1896 juhlittu keskimäärin joka neljäs vuosi. Miksei joku edellisten kisojen likaisista eli kärynneistä mitalisteista polta itseään livenä puhtaaksi seuraavien olympiaisten päättäjäisissä? "Das Man" katsoo hämmästyneenä eikä sanaa suustaan saa. "Kysytäänpä vielä toiselta "Das Manilta", joka tähän tuli. Mitä olet mieltä, sinä miehen varjo?" - Hän vastaa:

"Nyt kunnioitetaan elämää enemmän kuin antiikissa. Hullun hommaa sellainen meno! Sanoohan sen järkikin, ja laki, kamalaa --"

"Riittää, riittää, riittää jo! Ei tuohon mitään lisätä. " Totuus tulee lasten ja imeväisten ja yleensäkin "Das Manin" suusta. Toiset ovat nyt ajat, elämän kunnioitus ja ihmisarvo huipussaan siis. "Das Man" luulee tietävänsä, mikä on oikein. Mutta hän ei ironiaa ymmärrä yhtään. "Das Man" on mielin määrin hallinnut moderniteettia eli kahta viimeistä vuosisataa. Ja kun "Das Manille" ei ole enempää annettu, niin ei häneltä voi enempää vaatia. Enemmistö päättää, mikä on oikein ja kohtuullista. Olkoon sitten niin. Ja tässä tapauksessa täysi konsensus vallitsee siinä, etteivät Modernit olympialaiset mikään holokaust ole. Mutta voihan paradigma muuttua.

Muutoin "Das Man" on väkivaltaan mieltynyt. Sitä tulee kaiken aikaa tuutin täydeltä. Faktat ja fiktio sekoittuvat samaksi massaksi; faktat lähenevät fiktiota, fiktio lähenee faktoja modernin menon esityksessä. Ja levitykseen päästetään esim. aitoja, etelä-afrikkalaisia murhavideoita "Das Manin" käyttöön. Aidotkin murhavideot kai edustavat vain fiktiivistä väkivaltaa; sen ansiosta filmi saa jo lähdössä yhden ekstratähden (*), kun tähtisilmäinen "Das Man" sitä käy katsomaan.

***

Tuskin kukaan on koskaan osoittanut suurempaa mielenlujuutta kuin Peregrinus. Rohkeus tai mielenlujuus on todella arvokas siveellinen (moraalinen) hyve. Siihen ei "Das Man" yltää voi. Hän kelpaa korkeintaan hyveen varjoksi; sellaisia ovat esim. huippu-urheilijat ja sotilaat ja myös poliitikot - esim. silloin, kun he huipputehtävissään masinoivat sotia ja muita koettelemuksia omilleen eli "Das Man"- massalle, jonka rivejä Kuolema niittää.

Vapaan filosofin polttoitsemurha tarjoaa kognitiivista tehoterapiaa katsojille. Peregrinus todistaa tuona historian tähtihetkenä, että hänen elämässään on tarkoitus ('logos'). Tärkeämmäksi kuin elämä osoittautuu rohkeus ja mielenjuus. Tämän hyveen kertakaikkiseksi havainnollistamiseksi filosofi Peregrinus luopuu elon lahjasta. Toistan: hyve on tärkeämpi kuin elämä. Onhan se käsitys sekin, eksistentialismia, mutta aivan liian vaativaa. Eikö elämä ole kaikissa oloissa arvo sinsänsä, ja siis yli kaiken muun? - Jos kristitty"Das Man" sanoo, että Peregrinus oli pelkuri, koska hän ei uskaltanut jäädä katsomaan, mitä annettavaa elämällä vielä hänelle saattaisi olla, niin "Das Manin" suu pitää tukkia. Tai jaaritelkoon hän niin kauan, kuin jaksaa, mutta hän erehtyy pahan kerran.

Kristinuskosta ei vielä ollut tullut hallitsevaa pakkoideologiaa; jos olisi, Peregrinuksen valorikkaasta itsemurhasta ei silloin 165 olisi tullut mitään. Sikäli kuin filosofi olisi edes yrittämään päässyt, hän olisi saanut jonkun fanaatikon tikarista selkäänsä. Tai ehkä kristitty rahvas eli "Das Man" olisi nylkenyt Peregrinuksen elävältä, niinkuin se nylki jalon Hypatian ja sitten hänet poltti (Herran vuonna) 415. Tai Peregrinus olisi vangittu itse teossa (ellei jo kehityskeskustelussa toimitsijoidensa kanssa) ja sitten rikollisena teloitettu. Tietenkin Peregrinus olisi voinut esikuvansa Feniksin tavoin tehdä itsemurhan erämään yksinäisyydessä. Mutta mitä mieltä polttoitsemurhassa silloin olisi ollut? Susihan siitä olisi tullut. - Filosofiset polttoitsemurhat tehdään julkisessa sfäärissä, "inter homines", vaan ei petojen parissa, "inter bestias".

HIENO POLTTOTSEMURHA OLYMPIASSA ANNO 165

Me olemme Horatiuksen mukaan tomua ja tuhkaa. "Pulvis & umbra sumus." Loogisesti runokuva tietenkin yskii (samalla kun metafora toimii). "Emmehän ihan vielä ...". - Eksistentiaalisesti siinä ei ole mitään vikaa. Kun ihminen poltetaan ehdottoman näyttävästi roviolla tai vähän privaatimmin krematoriossa, hänestä tulee hienoa tuhkaa.

 

Toimitusta pitää ylistää taivaisiin asti silloin, kun joku, ollen kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, polttaa vapaaehtoisesti itsensä, ja tähtisilmäinen "das Man" ("tavis") saa katsella sankoin joukoin. "Das Man" -rukka halajaa elämyksiä. Harvoin niitä siunautuu, ja odottavan aika tahtoo käydä pitkäksi. Toki joku joskus uhrautuu (jopa nykyään). Ajaton heeros antaa ajassa 1) henkensä ja 2) flow-elämyksen "das Manille" niin, että housut jaloissa pyörivät, kuten hienolta show'lta sopii odottaa.

Valtiovalta ja hengellinen kirkko ovat aikain saatossa polttaneet yhden jos toisenkin vastoin näiden tahtoa; voi sitä huutoa ja parkua, kun itku silmän täyttää, savu toki myös. Eihän se paljoa haittaa, kunhan "das Man"-yleisö haluamansa saa tai saa sen, mitä se poliittisesti ja sosiaalisesti tarvitsee (vaikka ei sitä itse tiedosta). - Aidot murhavideot ajavat saman asian kenties yhtä hyvin tai vielä paremmin. En kirjoita nyt niistä. Totean kuitenkin, että aidoissa murhavideoissa rikollinen, uhri ja katsoja on yksi ja sama eli "das Man".

Peregrinus, filosofi kyynikoiden koulua, muistuttaa enemmän elukkaa kuin sivistynyttä ihmistä. Paikasta toiseen hän vaeltaa saarnaamassa ihmisille askeettisen elämän eduista. Myös kristittyjen taivasporukoissa Peregrinus nähdään, kunnes hänet ajetaan matkoihinsa tai hän itse tympääntyy väärään seuraan. Herran vuonna 165 vietetään Olympian lehdossa urheilukisoja. "Terve sielu terveessä ruumiissa" käy ainakin ihanteesta, ellei aivan käytännöstä; sen nimeen vannoi Sokrates, Platon, Aristoteles ja Aristoteleen lisäksi muut peripateetikot ynnä muut. Vuoden 165 olympialaisten lopuksi kootaan rovio; Peregrinus ilmoittaa polttavansa siinä itsensä: "Tahdon auttaa ihmisiä näyttämällä heille, miten kuolemaa tulee halveksia."

"Sinähän olet kreikkalainen! Säästä henkesi!" huutavat monet, kun kaikki valmista on. Mitä kummaa? "Das Man" jänistää! Yleisön miehekäs osa pelastaa show'n: "Panehan nyt vain toimeksi! Anna palaa!" Niin. Peregrinus vie eksistentiaalisen projektinsa loppuun asti. Hän on elänyt aivan toisin kuin "das Man". Hän on oman valintansa tehnyt, oman itsensä herra, oman elämänsä subjekti, eikä "das Man" häntä saa estää. Peregrinus on saanut Jumalalta ("jaspersilaisen") merkin ja tahtoo sekoittua eetteriin.

Feeniks-linnun  ja Intian  bramiinien tavoin Peregrinus tervehtii nousevaa aurinkoa ja nousee rovion päälle. Sieltä rukous kuuluu: "Äitini henki ja isäni henki, olkaa niin suopeat ja ottakaa minut luoksenne." Liekit hulmahtavat korkealle; ne peittävät näkyvistä Peregrinuksen, filosofian lapsen, niinkuin liekit peittivät ja söivät Feeniks-linnun ja Herakleen. Kaikki kolme tekivät itsemurhan omissa hautajaisissaan.

Peregrinus saa lisänimen Proteus vaihdettuaan olomuotonsa toiseksi. Feeniks ja Herakles olivat hänen esikuvansa, samoin jotkut Intian viisaat. Minusta Peregrinus Proteus oli aito totuuden etsijä ja mieleltään terve, jos kohta hän, kuten Sokrates, kärsi ikääntymisen vaivoista. Lähteeni on ollut (oman mielikuvitukseni lisäksi) muuan Lukianos-satiirikko ja vielä Aulus Gellius.

Itsemurha omissa hautajaisissa

On se luonto niin ihmeellinen. Intian Paratiisissa elää Feeniks-lintu. Siellä se myös vanhenee. Sitten kun korkea ikä jo painaa, lintu lentää Foinikiaan. Se rakentaa pesän tai haudan ja polttaa sen mukana itsensä. Ja tuhkasta syntyy uusi Feeniks (kuten myös logiikan identiteettiongelma). Olen kuvannut ja analysoinut Feeniksin elo- ja kuolinprosessin, samoin kuin koko eksistentialistisen projektin kirjassani 'Scripta serenissima' (ja osoittanut outoja virheitä Mircea Eliaden Feeniks-tulkinnassa).

Kreikan ja Rooman Feeniks edustanee joillekuille "ikuista naista". Toiset näkevät linnun mieheksi. Samahan se on. Mutta kiinalaiset ovat tiukkapipoisesti esittäneet oman Feeniksensä vain feminiiniksi (vastapoolina vain maskuliininen Lohikäärme). Mutta loppukoon tämä genus-puhe nyt tähän, koska "das Man" ei tajua mitään kieliopillisen suvun päälle ja on ehkä juuri siksi tosi sikiävää lajia. Pahaa ihan tekee. "Das Man" lisääntyy kuin kani tässä kivun ja säryn maailmassa.

Otan seksuaalisen tasa-arvon nimissä toisenkin esimerkin mytologian alalta. Herakles päättää roviolla päivänsä; hän saa mustasukkaiselta naiselta myrkytetyn viitan; se tekee hänen mieskunnostaan lopun; muutkin maiset uroteot ovat taakse jäänyttä elämää; toki Herakles otetaan Olympokselle eli Taivaaseen ansioidensa tähden. Siellä odottavat kehityskeskustelut jumalten tasokkaassa seurassa. Herakleesta tehdään olympolainen hallintovirkamies. Rauhaisat ovat olot ja juhla seuraa toistaan niin, ettei ikävystyminen uhkaa.

Taivaasta Herakleen ei anneta palata, eikä hän toki itsekään tahdo palata "boddhisattvana" eli Platonin luolavertauksen sankarina Maan päälle kertomaan, mitkä palkinnot odottavat sitä, joka lähtee Hyveen (Areté, Virtus) kaidalle tielle, lajitovereita auttamaan.

Antiikin filosofit nimesivät Herakleen ihmiskunnan hyväntekijäksi. Modernit, "das Man" -tasoiset filosofian harrastajat palvovat Teräsmiestä tai jotakuta oikeaa, mieluiten kansallista urheilusankaria, mutta eihän heiltä voi muutakaan odottaa. Jokainen on valmis vain siihen, mihin hänen tämänhetkinen kehitysvaiheensa antaa mahdollisuuden. Ja kovin vähissä ovat "das Manin" potentiat; hänen potenssiaan, tai jos käytän tyylitajuttoman hallinnon kapulakieltä, hänen potenssinsa rakenteita kehittää jokin potenssilääke.

Agragaan eli Agrigenton Empedokles hyppäsi Etnan kraateriin ilman, että kukaan oli todistamassa hänen eksistentialistista valintaansa. Empedokles tahtoi ihmisten uskovan, että hän on päässyt jumalain seuraan; siksi hän tahtoi hävittää ruumiinsa, biojätteensä siis. Se oli hyvä idea ja voi edelleen olla, kun muuttujat muutetaan (mutatis mutandis). Kuinka ollakaan, kraateri sylkäisi ulos filosofin huippukalliin sandaalin. Pian kaikki tiesivät, että Empedokles oli vain surmannut itsensä. Skandaali oli valmis.

Empedokles oli kovin turhamainen mies. Tarinan todenperäisyydestä ei ole takeita. Tämän filosofin itsemurhapoltto lienee keksitty juttu, se kun on omiaan vetoamaan "das Manin" eli hentoisen filosofian taimen mielikuvitukseen. Ajatella, että filosofia elää paljossa siitä, että filosofeja kuolee. Sokrates olisi oikeastaan voinut nostaa myrkkymaljan rumille huulilleen ja tyhjentää sen heti, kun hän sai ansionsa mukaan ja piti kuolemaan tuomittuna puheensa 399 eaa. Useammat "das Manit" olisivat saaneet nauttia elämyksestä ja palanneet koteihinsa iloisella mielellä.

Kuitenkin Sokrates ajatteli, ettei hänen tullut kehittää toimintansa rakenteita sataprosenttisen transparenteiksi (läpinäkyviksi). Miksi juoda myrkkymalja vasta vankilan seinien sisällä? No, pääsihän Sokrates toki filosofian marttyyriksi. Tuotteistaminen onnistui. Sokrateen brandi saa "das Manin" asiakaspalautteissa tyydyttävät pisteet (3/5); Brahman kimmeltää Sokrateen tekojen ja jopa hänen nimikirjaintensa läpi, sikäli kuin näin voi sanoa "das Manille"; tämän poloisen eväät eivät riitä vertailevan filosofian historian tarkasteluun.

Kovin on Intia kaukana. Silti Feeniks tulee sieltä, ellei vieläkin kauempaa.

STOA PERUSTELEE ITSEMURHAN

Antiikin stoalaiset kutsuivat itsemurhaa "järkeväksi lähdöksi" (eúlogos exagogé, rationalis e vita excessus). Latinaksi itsemurha on joko mors voluntaria tai (vasta sydänkeskiajalla yleistynyt) suicidium. Joissakin tilanteissa asutaan ulos elämästä oman käden kautta. Hyve (areté, virtus) on monelle stoalaiselle periaatteessa aina ja käytännössä joskus tärkeämpi kuin itse elämä. Stoalainen viisas ei tuomitse kuolemaan itseään, kuten ei ketään toistakaan. Mutta Kohtalon tahtoa tulee noudattaa. Filosofi odottaa merkkiä Jumalalta. Saatuaan sen hän palaa ilomielin luonnon kiertoon. Pitää rakastaa kohtaloaan. "Kohtalo johdattaa halukasta, vastahakoisen se repii väkisin mukaansa." Sanonta on roomalaisen Senecan, ja sen on kulttuurifilosofi Oswald Spengler ottanut motokseen. Moderni "das Man", pitää ehkä rakkautta kohtaloon masokismina.

 

Vapaaehtoisen kuolon oikeuttaa taistelu oman maan tai ystävien puolesta - samoin kuin (ihmisarvon vievä) sietämätön tuska tai parantumaton sairaus. Niissä itse Jumala / Luonto näyttää ihmiselle tien. Sokrates taisi kärsiä hartia-, selkä- ja niskavaivoista. Ja kaipa lemmentoimet eivät korkeassa ukkoiässä ottaneet sujuakseen. Nuoret ajoivat ohi taisteltaessa kauniiden kehojen suosiosta. Antiikissa Sokrateen kuolemaa (399 eaa) pidettiin varsin yleisesti itsemurhana. Sokrates oli aistillinen ja rohkea mies. Kun elämän ns. laatuaika loppui, Sokrates lähti. Miksi jatkaa elämää, kun se vaipuu kasvin tai ainakin "das Manin" tasolle? - Sokrates tahtoi myös päästä filosofian marttyyriksi. Hänestä tuli miehisen hyveen malli (parádeigma) Kreikan ja Rooman viisaille.

Minustakaan elämä ei ole jatkon arvoinen kaikissa oloissa ja joka hintaan. Stoan analyysi kehitti viisi argumenttia (perustelua). Ne oikeuttivat aktiivisen lähdön; niitä voi käyttää logiikan harjoituksissa. Stoalaiset rinnastivat elämän pitoihin (sympósion). Analogia toimii tässä kohtuullisesti, mutta se ei koskaan todista mitään. Siis: vieraita poistuu pidoista 1) äkillisen tarpeen, kuten ystävien kylääntulon takia; 2) meluisaa ja kiroilevaa sakkia tunkeutuu juhlatiloihin; 3) ruoka paljastuu kehnoksi; 4) ruoka loppuu kesken kaiken; 5) muut pitovieraat hoipertelevat silmät ristissä.

Aivan vastaavasti Stoan mies antaa pois elon lahjan, kun 1) kutsu kuuluu ja hän pääsee miehisesti ja kollektivistisesti uhrautumaan isänmaansa (patrís, lat. patria) puolesta; 2) hän joutuu tyrannin silmätikuksi; 3) vakava sairaus rajoittaa kehon toimintoja; 4) köyhyys vie hänen ihmisarvonsa. Hänen ihmisarvonsa vie myös 5) hulluus, joka on sielun juopumusta (oik. kastumista).

Hyvä elämä (konsultin 'laatuaika' < quality time) on sitä, että 1) osoitetaan kollektivistisia hyveitä (aretaí, virtutes) ja 2) tyydytetään individualistisesti keholliset tarpeet. Kun kvaliteetti menetetään, alkaa tuska ja vaiva (sa Qual, ru kval). Epäelämästä astutaan yksisuuntaisesti Kuoleman maahan (vaikka epäelämän voisi koettaa palauttaa oikeaksi elämäksi). Moinen luopumisen filosofia sopii vaikeisiin oloihin, joita ei aina pysty normalisoimaan.

 

En ole löytänyt parempia perusteluja, vaikka olen ahminut tuhansittain sivuja eksistentialistista kirjallisuutta. Toistan kuitenkin, ettei analogia sinänsä todista koskaan yhtään mitään. Silti se saattaa retoriikassa vakuuttaa. - Eksistentialismi ei edusta tiukkaa tiedettä vaan retoriikkaa ja elämänfilosofiaa. Metodit ovat "heikot" kaikissa ihmistieteissä / sumean logiikan alueella. Metodien heikkouden korvaa hyvä tyyli.

Yksilön hulluus heijastaa koko yhteisön sairautta. Yksilö suhtautuu yhteisöön kuten mikrokosmos makrokosmokseen. Onhan se näkemys sekin eikä yhtään huono. Sopii tosin ajatella mahdollisuutta, että vain filosofi olisi sairas ja hullu, kun taas yhteisö eli jättiläiskokoinen "das Man" olisi kaikissa sielun ja ruumiin voimissa.

 

Rooman keisariajalla poliittisen vapauden menetys sai liian monen stoalaisen muuttamaan autuaampiin pilarihalleihin. "Järkevän lähdön" periaate johti itsemurhaepidemioihin. Sitten nousi vastareaktio: stoalaisen tuli seistä "elämän vartiopaikalla" viimeiseen mahdollisuuteen asti, vaan ei kauemmas.

 

Sellaisia sotureita on Mika Waltari kuvannut teoksessaan 'Johannes Angelos' (1952). Se kertoo riipaisevasti Konstantinopolin viime hetkistä kreikkalaisena kaupunkina. Uljaasti taistelleet italialaiset palkkasoturit kiiruhtavat laivoihinsa ja purjehtivat kotia kohden. Kaupunki, Pólis, on jo menettetty. Eikä ilmaiseksi ehkä kannata taistella menetetyn asian vuoksi.

 

Muinaisen Rooman armeija muistetaan tiukasta kuristaan. Jos legioonalainen yritti itsemurhaa, mutta epäonistui ja hänet pelastettiin elämälle, hänet teloitettiin. Itsemurha katsottiin karkuruudeksi.