tiistai 25. joulukuuta 2007

Jouluproosaa ja tähtiä pommeista jaossa

Japani kuului tehneen kauhistuttavan rikoksen ihmiskuntaa vastaan, kun se hyökkäsi Pearl Harbourin sotilastukikohtaan. Teko kostettiin sitten erinäisten tapahtumien jälkeen vanhatestamentillisessa hengessä. Hiroshima ja Nagasaki saivat asiaan kuuluvasti pomminsa kumpikin. Etenkin Nagasakin yllä avitti itse Mister Sebaot, joka etevänä maagikkona puhalsi pilvipeittoon pomminmentävän aukon. Siitä pääsi Edistyksen enkeli levittämään säteilevät siipensä. Ja siitä se riemu repesi.





Näitä rauhan tuoneita tai siihen vaikuttaneita tapahtumia kelpaa jouluna hyvin muistella. Ja pitää mainita, että moni Amerikan heeros olisi mieluumin halunnut pommit Saksaan pudotettaviksi; Führerin kansa oli tehnyt rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Mutta eiväthän sentään aivan kaikki toiveet voi toteutua. Asiaa ei voi auttaa. Siksi en sano, että olisin pahoillani. En nimittäin ole. Mutta voittajan on hyvä iloita aktuaalisista saavutuksista. Saatiinhan Nagasakissa pommi eksplosoitumaan aivan katolisen katedraalin yllä. Siitä tulee bonusta saada evaluointiin, ellei aivan kokonaista tähteä. Jopa oheisvahingot lasketaan tuloksiksi. Teknologisena maailmanaikana eletään hyvän ja pahan tuolla puolen. Se vain on niin. Raha ja valta ja rahan valta ratkaisevat. Asiaan kuuluu fundamentalistinen eli sanokaamme vanhatestamentillinen uskonkäsitys ja sen kovin johdonmukaisesti alhainen, ns. moraali. Kaikki tämä kertoo yleensäkin ihmisen, taviksen ('everyman', 'the they') siveellisestä tasosta kaiken nerokkaan teknologian keskellä.







Viisaille tiedemiehille ja neuvokkaille poliitikoille tulee antaa tähtiä (*) tai pisteitä (points) ydinaseteknologian kehittämisestä ja käyttöönotosta. Tiedemiehiä elähdyttää totuus ja varsinkin totuuden valjastus luonnonvoimaksi. Päätöksenteko on poliitikkojen asia. Annetaanpa nyt tämän kehityskeskustelun ensimmäisellä kierroksella tiedemiehille ja poliitikoille yhteisesti kaksi tähteä viidestä (2/5). Hiroshiman ja Nagasakin 'peacemaker bombs' täyttivät kohtalaisesti tehtävänsä. Heikkojahan ne olivat vielä silloin, sanoisinko nukkekotitasoa, verrattuina moderneihin tehopakkauksiin. Niin kehitys kehittyy tiedemiesten ja poliitikkojen sopuisasti yhteistyötä tehdessä. Ihmettelen vain menneiden vuosikymmenien tieteellistä eli positivistista puhetapaa; sen mukaan tiede on arvovapaata. Aivan väärin! Tiede on arvovalintoja. Luulenpa, että poliitikot, toisin kuin tiedemiehet- ja naiset, ovat sen tienneet. Suosittelisin Toivo Salosen 'Tieteenfilosofian' lisäksi jälleen Peter Englundin 'Nollapiste'-kirjan avaamista joulun muistoksi. Toivo käsittelee tieteenfilosofiaa ja tiedettä, Peter jonkin verran tieteentekoa, tiedemiesten lapsekkuutta, näköalattomuutta ja sitoutumista "projekteihin". Lähinnä Peter käsittelee aktuaalista politiikkaa, joka kertoo, niin sanoisin, puuttuvasta tai ainakin heikosta moraalista. Siinä on "Pietarin kirje" "up to date"; sitä on atomiaikaan hyvä lukea, vaikka pahaa tekeekin.





Uskonnollista sanomaa siitä on turha etsiä, mutta sen luku sopii päivitetyn, siis uskosta riisutun joulun henkeen.



Moraaliselta kannalta ydinaseen valmistus, kehitys, käyttö ja jälleenkehitys ja kierrätys on nollatulos (0/5), mutta sellaista ei modernina aikana tilastoitavaksi hyväksytä. Huipputulos edellyttää näinä myöhäisinä aikoina nollamoraalin tinkimätöntä seuraamista kaikilla elämän aloilla. Tulos keinot keksii ja "pyhittää". Ei tähän pappeja tarvita, kun tiede on selittänyt uskonnon pois.

Ei kommentteja: