Kosmopoliitin hautakirja

Filosofi Anaxagoras teki kuolemaa Lampsakoksessa. Ystävät tiedustelivat, tahtoiko hän, jos jotakin tapahtuisi, saada kuljetuksen isänmaahansa Klazomenaihin. Anaxagoras vastasi, ettei sillä ollut mitään merkitystä, koska tie Haadekseen on kaikista maailman paikoista yhtä pitkä tai yhtä lyhyt. Ystävät kunnioittivat sellaista puhetta ja järjestivät filosofille hautapaikan Lampsakoksesta, pitkän matkan päässä tämän synnyinkaupungista, isänmaasta.

"Jos jotakin tapahtuisi" on omanlaisensa lause-eufemismi; se koettaa kiertää tai jopa kieltää kuoleman (thánatos, mors, Tod) varmuuden; ja se myös ilmaisee kuolemanpelkoa, kenofobiaa, kuten myös kunnioitusta tulevaa vainajaa kohtaan. Mitä on ihminen? Marcus Aurelius sanoo: "Eilen pisara limaa, huomenna kuollut." Pindaros on myönteisempi. Hän näkee ihmisen varjon unena, joka tosin saa joskus nauttia jumalan lähettämästä valosta.

Onnettomat tähdet

Meidän tulee ajatella pelkkää hyvää Pontoksen Kuningas Mithridateesta. Hän kun ei voinut mitään sille, että oli siinnyt (astrologisessa katsannossa) onnettomien tähtien alla; muutoin kuninkaassa ei ollut oikeastaan mitään vikaa. Hänen tapanaan oli vähän väliä juoda myrkkymaljoja ja vahvistaa kehoaan siksi, ettei häntä pääsisi kukaan myrkyttämään hengiltä ja passittamaan siten Haadekseen eli suomalaisittain Tuonen tuville. Mutta voi! Roomalaiset nujersivat Mithridateen sodassa, ja tämä näki itsemurhan järkeväksi eksistentiaaliseksi valinnaksi. Mutta väkevimmätkään myrkyt eivät tehonneet. Kuninkaallinen keho, siis merkityksessä 'elävä ruumis', oli kehittänyt kymmenien, ellei satojen myrkkysnapsien ansiosta kunnon vasta-aineet. Se siitä vastustuskyvystä. Latinan myrkkyä tarkoittava sana 'venenum' on sukua rakkauden ja ehkä muunkin ilakoinnin jumalatarta tarkoittavalle sanalle 'Venus'. Enpä menisi sanomaan, että Venus olisi erityisemmin suosinut kuningas Mithridatesta. Ja huonosti siinä käy jokaiselle, jota vastustavat niin taivaan tähdet kuin Venuskin. Kamala kohtalo! Heideggerin 'Dasein' saa antiikista uutta sisältöä.

Ars gratia mortis

Se joka katsoo, että taide (ars) on itsetarkoitus, sanokoon kliseisesti: "Ars gratia artis." Mutta jos halutaan nostaa esille vaikkapa Spenglerin tai Heideggerin eksistentialistinen tulkinta siitä, mitä taide lopussaan on, saanee käyttää otsikkoon laittamiani sanoja. 'Mors' tarkoittaa kuolemaa.

Eilen luettiin useammasta lähteestä, että Hietaniemen hautausmaan (elitistinen - JS) taiteilijakukkula (uhkaavasti - JS) täyttyy. Siellä on tarjolla enää kolme viimeistä leposijaa taiteen huippuosaajille. Hätä keksii jonkin keinon, sikäli kuin tässä mitään hätää onkaan. Taiteen huippuosaamisen kriteerejä sopii kiristää. Toisaalta taiteen huippuosaajat voinevat toistaiseksi pysytellä hengissä. On siinä haastetta. Ja muitakin ongelmanratkaisuja sopii tarjota joko humanistisesti ilman edestä tai konsultatiivisesti pekuniaarista korvausta vastaan.

Itsemurhan eettinen herkkyys

Schopenhauer tarinoi, että Massiliassa ja Keoksella maistraatti antoi myrkkymaljan jokaiselle, joka kykeni loogisesti ja retorisesti eli siis akateemisesti esittämään, ettei juuri hänen elämänsä ollut enää jatkon väärti (vrt. Sokrateen "itsemurha"). Intellektuellien määrä oli paisunut liian isoksi. Tarvittiin "kirurgisia" poistoja, kuten viisaat konsultit ehdottivat. Ja saatiinhan niitä kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti. Tavikset saattoivat hengittää vapaammin; heistä muuten ei ole logiikan eikä myöskään retoriikan mestareiksi, eikä tarvitse ollakaan, herra paratkoon. Roomassa gladiaattorit olivat julkkiksia parhaasta päästä, etupäässä miehiä tietysti ja naisten ja tyttösten kestosuosikkeja, "suspiria". Kovin usein gladiaattori päätyi toki areenan ja sängyn asemesta itsemurhaan tajutessaan katkerasti, ettei Rooma naisineen kaikkineen ollutkaan hänelle mikään Unto Monosen satumaa. Tekivätpä gladiaattorit itsemurhia joukoittainkin. Kirjallisuudessa on niistä mainintoja säilynyt, ikävä kyllä tai mikäpä siinä. Roomalainen tavisyleisö pettyi raskaasti, kun se ei saanut nähdä luvattua laatuaikaista taistelua, kun areenalla oli parhaimmilaan tai pahimmillaan niin paljon verta, että lipsumisen estämiseksi tai minimoimiseksi hiekoitusta jouduttiin täydentämään kesken parhaan formula-ajon.

Kristinuskon erään tulkinnan mukaan elämä on jumalan lahja, eikä sitä sovi halveksivasti ja jumalaa pilkaten heittää pois. Otetaanpa maallisemmin: jokaisen työpanos tarvitaan, jotta tämä maailma saataisiin valmiiksi. Lähdetään sitten yhdessä, kun ei keksitä enää mitään projektia (Eduard von Hartmann). Työttömyys (kuten muutenkin rahattomuus ja sairaus ja elämän tyhjyys, yksinäisyys) tulee kuitenkin kovin pahaksi ongelmaksi ja on sekin eettisesti herkkä laji, olotila, josta ihmisarvo puuttuu, kuten luulen, mutta voihan sitä ihmisarvoa jostakin muusta koettaa itselleen toistaiseksi rakentaa, aina uudestaan joka aamu, kun "väistyy yö ja valkenee kirkas aamu" (Lessing).

Suomella ei asiantuntijoiden mukan ole hädän päivää. Mielenterveysongelmia on mutta ne ovat erään Hesarin asiantuntijakirjoittajan mukaan aivan maltillisella tolalla (HS 1.11. 2008). Onneksi olkoon, Suomi ja suomalaiset, jos kerran asiat ovat yhtä hyvin kuin ennenkin. On edelleen lottovoitto syntyä Suomeen, kuten eräs onneton ministeri sanoi (todistaen oikeastaan vain sen, että on lottovoitto syntyä ministeriksi Suomeen; tai on lottovoitto kuolla ministerin statuksella Suomessa, toisin kuin jossain Afrikan nälkämaassa, jossa ministeri näkee ainakin toisten näkevän nälkää niin, että pahaa tekee).

Itsemurhia tehdään meillä edelleen noin tuhat vuodessa. Ongelmaksi näkyy tulleen "laajennettu itsemurha", kun itsemurhakandidaatti ei uskalla kuolla yksin vaan tappaa "sosiaalisesti" joukon mukaansa. Ja niin nämä suomalaiset gladiaattorit saavat tukea toisistaan taistellessaan Haadeksen kunnian kentillä.

Itsemurha pitäisi määritellä uudelleen. Sen kriminalisoimista pohditaan kapakkakeskusteluissa. Jos muinaisen Rooman legioonasotilas epäonnistui itsemurhayrityksessään, jäi kiinni ja pelastettiin elämälle, hänet teloitettiin. Itsemurha rinnastettiin niissä barbaarisissa oloissa kiintoisasti rintamakarkuruudeksi.

Tuleman vuoro on nyt. Oikaisen kaksi, kolme mutkaa ja sanon suoraan, että olisi parasta, jos se, joka itsemurhaan omana valintanaan päätyy, tekee tekosensa ypöyksin ja salaa ihmisiltä ja medialta. Itsemurhauutisointi, otsikoilla revittely, täytyy kriminalisoida. Ellei näin tehdä, kuten ei varmaan tehdäkään, kun sama turha joukko valtaa pitää ja media tekee mitä lystää, ikäviä uutisia saadaan jatkossakin. Sitä se avoimuus, transparenssi tekee.

Vainajan jatkoaika päättyi

Laatuaikaa! Muuan Helsingin heeros oli onnistunut makaamaan kuolleena kodissaan kuusi vuotta, kunnes Onnetar selkänsä käänsi, luunkova ja kaiketi muumioitunut totuus paljastui; mies nousi jokseenkin väliaikaisesti ylös seitsemäntenä vuonna. Niin (ei-kenellekään rakas) vainaja saatiin laskea maan poveen. Tapaus luetaan kunniaksi individualismille ja urbaanille elämänmuodolle. Niin sitä pitää! Filosofi Thales oli 2600 vuotta aiemmin kehua retostellut aikaa (khrónos) siitä hyvästä, että se tuo aivan kaiken ilmi. Thales hieman liioitteli mutta menköön nyt. Nukahtaahan toisinaan jopa Homeros, eikä filosofi liene runoilijaa huonompi, jos ei parempikaan.

Helsingin vainaa on saattanut kuolinhetkellään tiedostaa eksistentialistisesti, sanoisin, ettei häntä kukaan jäisi itkuisasti kaipaamaan ja että hänen kotinsa olisi toimittava hänen hautansa virkaa, olisi toistaiseksi hänen hautansa. "Kotini on hautani". Niin siinä pääsi kuusi vuotta vierähtämään, ennen kuin ankara yhteiskunta vihelsi pelin poikki. Ja jos sielu on kuolematon, ja sen miehen sielu ei olisikaan pujottautunut vielä uuteen kehoon vaan jäänyt uteliaana seuraamaan, mitä kaikkea kivaa tässä osaajien maassa hänen ruumiinsa hyväksi tehtäisiin ja miten hänet siunaillen haudattiin, hän olisi lausunut juhlavasti: "Nyt hautani on kotini."

Rigor mortis

Kuolema oli filosofian Muusa Sokrateelle, Heideggerille ja Carlos Castanedalle. Minunkin lienee hyvä treenata kuolleena olemista niin kauan, kuin aikaa vielä on. Asetun sänkyyn selälleni, suljen silmäni ja ajattelen, etten niitä enää olisi avaava; sanon latinaksi: "Mortuus sum"(ind.perf.) ja saman kreikaksi (mitä en nyt luvattoman vajailla taidoillani kykene tähän kirjoittamaan; en ole edes pituusmerkkiä opetellut tarkkaa transkribointia varten). Jäseniin on levinnyt torpor, enkä pysty liikkumaan. Tietoisuus kirkastuu ensin, kunnes tunnen räjähtäväni atomeiksi. Sitten kaikki pimenee. Minua ei enää ole aistimassa sitä, että rigor löystyy ja mätäminen alkaa. Luonto tahtoo, että biokone "kehittyy" biojätteeksi. Ja biojätteen käsittely työllistää väkeä, joka tähyää luottavaisesti tulevaisuuteen. Jätealalla tehdään vahvistuvaa tulosta. Hautajaisista tosin luovutaan, mutta onneksi laki pakottaa bioromut käsittelemään. Osa menee kierrätykseen, osa ikuiseen kadotukseen.

Te tiedätte tai olette ainakin kuulleet sanottavan, että kirveellä on työtä tässä maassa ja maailmassa. Tein tässä eräänä päivänä ja vielä sitä seuraavana päivänä halkoja. Pölkyt olivat niin paksuja, pahkaisia ja kuivia, että työtä teetti. Koivut oli pihasta sahattu pois; ne kun pimittivät kesäisen näkymän tehden elämän vielä kaksin verroin synkemmäksi, kuin se itsessään näytti. Kymmenenkin kertaa piti polkkyä jos toistakin lyödä olan takaa, ennen kuin se suostui halkeamaan. Hakkasin kuin viimeistä päivää, ja urakka valmistui ennen, kuin viimeinen päivä koitti.

Serkkuni Kalevi oli kertonut halonteon ainakin häntä rentouttavan. Minulle kävi toisin. Jäykistyin niin hartioista ja niskasta, että kärsin viikon ja jouduin käymään hierojalla peräti kolmena perättäisenä päivänä, ennenkuin jumitus helpotti. Oli siinä esimakua kuolonkankeudesta. - Pilkkimiehillä ahvenet näkyvät avannon vierellä käppyröityvän mihin asentoon sattuvat, kun jäinen kuolema saaliinsa korjaa ja kärsimys loppuu. Hyvä on kylmään kuolla, ja jokainen asento käy postmodernismissa ja järven jäällä. Anything goes. Ja silti kuolema on elämän tarkoitus. Jos pidätte tätä liioiteltuna, todettakoon, että kuolema on elämän loppu (télos, finis). Jokainen elävä olento on koodautunut kuolemaan; hänen kohtalostaan ei Luonto piittaa tippaakaan. Luontoa kiinnostaa vain geenien levitys, ja siitä aktista hedonismin rahastavat konsultit neuvovat meitä taviksia ottamaan irti kaiken ja vähän lisääkin.

Latinan 'mors' on sukua suomen marrakselle (vrt. marraskuu). 'Mors' on genuksensa puolesta feminiini; kreikan thánatos on maskuliini.

"Rikos ihmiskuntaa vastaan"

Kain surmasi vihapäissään Abelin, veljensä, kertoo meille Genesis. Samoin teki Remukselle Romulus, Rooman oikeampi perustaja jo nimensä mukaan. Nämä kaksi fiktiivisen perinteen tapausta heijastavat näköjään perusteltua käsitystä siitä, mikä on luonto ihmislapsen (käyttääkseni runollista sanontaa). Ne myös tavallaan ennakoivat ihmislajin aivan ehtaa historiaa, historiaa aktualiteetissa niin, kuin se on ilmennyt: vuosituhantista rikoksentekoa ihmiskuntaa, tai sanokaamme, ihmisyyttä vastaan. Ihmisen persoonallisuuteen ei ole apriorisesti koodautunut vain "huoli" ja "pelko" vaan myös [mahdollisesti perushuolesta ja -pelosta kumpuava] veljesviha ja vielä kaikkiallisempi tai ainakin tuloksellisempi pahuus, tai miksi nyt tulosta kutsunetkin.

Kansakuntain vaiheissa kerrotaan suurisuuntaisista sekä jopa tarkoin suunnitelluista ja vallan "hienosti" toteutetuista, palkituista veritöistä. "Rikokseen ihmiskuntaa (ihmisyyttä) vastaan" ovat syyllistyneet mm. Intiaan muinoin tunkeutuneet "arjalaiset", sitten heettiläiset, assyrialaiset, babylonialaiset, heprealaiset, persialaiset, "sivistyneet" kreikkalaiset, kreikkalaisia barbaarisemmat roomalaiset sekä edelleen germaanit, kuten kimbrit, teutonit, gootit, vandaalit ja frankit, sitten ikäänkuin luontonsa mukaan toimineet hunnit, edelleen arabit - ja kristityt valtiot Euroopassa ja "Pyhällä maalla" ja sitten pitkän aikaa kaikkialla maailmassa. Kiinalaiset ovat pitkän historiansa aikana kunnostautuneet useaankin otteeseen, samoin muinaiset egyptiläiset ynnä muut, kuten uudemmalta ajalta tutut tataarit [lisäisi tähän venäläinen] ja turkkilaiset [kuten lisäisi tähän mm. kreikkalainen ja serbi].

Pahoin kriminellejä ovat olleet portugalilaiset, espanjalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, amerikkalaiset, saksalaiset, venäläiset, ruotsalaiset, suomalaiset ja niin edelleen, joten teen nyt alustavan päätelmän, että ihmiskunta on monesti tehnyt rikoksen ja edelleen on tekemässä [uutta, nyt teknologian tehostamaa, mutta muuten sitä samaa, wanhaa] rikosta ihmiskuntaa eli omaa itseään vastaan.

Nominalistisen, nyt meillä vallitsevan filosofian mukaan sellaista yleiskäsitettä kuin ihmiskunta ei ole reaalioliona olemassakaan; vain [sentään] yksilöitä on olemassa. 'Ihmiskunta' (genus humanum) on vain 'flatus vocis', äännevirtaa, puheen äännähdys. Jos niin on asianlaita, tulee ehkä päätellä, ettei (olematonta) ihmiskuntaa vastaan voi tehdä rikosta; kieltämättä ihmiset aiheuttavat toisilleen valtaisaakin kärsimystä, mutta tämä kärsimys koskee vain kutakin, asianomaista ihmistä, hänen ihmisyyttään. Jokaisen pitää elää, mahdollisesti onnellisena ja ainakin ajoin onnettomana; ja jokaisen pitää kuolla erikseen; siihen hänet on "eksistentialistisesti" tuomittu; se hänen osansa on preteritissä, modernissa ja tulevassa maailmassa.

Totean alustavasti, että on parempi puhua rikoksesta ihmisyyttä vastaan kuin rikoksesta ihmiskuntaa vastaan. Ihmisyys on yksittäiselle ihmiselle vain hänen omaa, periaatteessa luovuttamatonta, käytännössä poljettavaksi, riistettäväksi ja tuhottavaksi kääntyvää ihmisyyttään. Minusta tosin tuntuu, että 'ihmisyys' on kovin, ellei liian, abstrakti termi; ja käsitteessä on paljon selvittämisen varaa. Päädyn, edelleen alustavasti, siihen, että rikos tehdään "vain" individiä vastaan. Ja se ei yhtään pienennä rikoksen kauheutta.

[Jatkan juttua tuonnempana keskittymällä suuriin, yksittäisiin hävittäjämiehiin]

Tosi komea polttoitsemurha Savossa eli uusi Peregrinus

Jotkut lukijani pitävät Peregrinus Proteuksen polttoitsemurhaa Olympiassa 165 jKr. "vain" retorisena. Itse uskon Peregrinuksen tehneen eksistentialistisen valintansa siveellisestä vakaumuksesta ja täyden viitosen arvoisesti. Voin olla väärässä. Mene ja tiedä, jos luulet paremmin tietäväsi.


Peregrinus antoi palaa suuren yleisön silmien edessä. Olihan se mahtava elämys katsojille, jotka tiesivät, mitä tuleman piti. Mutta ehkä yksi jos toinenkin moderni ihminen antaisi veli Peregrinukselle täydet pisteet (5/5) vain siinä tapauksessa, että se filosofi olisi tehnyt itsemurhansa jossakin vuoren loukossa, aivan yksin tai ehkä joku kumma, tulta pelkäämätön eläin todistajanaan. Hän olisi jättänyt sanan filosofiselle oppilapselleen ja kadonnut jälkiä jättämättä, kuin tuhka tuuleen. Nykyihmiset, jopa puhtaat kristityt painuvat innoissaan rock-festivaaleille toivoen ehkä saavansa nähdä sukupuoliyhdynnän (in flagranti). Herkkua se sekin on. Kun aistillisuus tästä vielä lisääntyy, saadaan lisää tuollaisia kokemuksia; niistä tulee "must".


Polttoitsemurhia näkyy aika ajoin (mutta suhteellisen harvoin) tehdyn ja kai niitä edelleen tehdään protestiksi; motiivi on poliittinen; julkea teko tapahtuu julkisessa sfäärissä. Katsojat järkyttyvät miltei poikkeuksetta. Yleensä vain "das Man" on paikalla. Filosofeja on niin vähän, että tuskin yksikään osuu paikalle; lottovoittohan se olisi filosofian rakastajalle, jos joku hänen silmiensä edessä valelisi kanisterin bensiiniä ylleen ja saisi rauhassa palaa loppuun ilman, että joku pikkusielu eli "das Man" ehtisi "apuun". Huono-onnisen polttoitsemurhakandidaatin voisi kuvitella joutuvan häiriköinnistä lusimaan, jossa tapauksessa hän voisi koettaa hirttäytyä (ellei häntä sitten teloiteta rangaistukseksi tai pelotukseksi).

Savosta kuuluu kummia. Siveellinen velvollisuuteni on kertoa, että eteläisessä Savossa kuolevan syrjäkylän tai jo kuolleen syrjäkylän viimeinen tosi mies, eikä suinkaan "das Man" kokoaa motin (siis kuution) koivuhalkoja viimeiseksi leposijakseen. Hän kastelee pinon bensiinillä, kuten itsensäkin, asettuu sitten pinon päälle pitkäkseen ja sytyttää koko komeuden tuleen. Ja siihen hän palaa, ehkä vaimonsa nähden, arvellaan, mutta sitä minä en usko. Paikalla ei ole muita, ja vasta sitten kun "ne" tulevat, on jo liian myöhäistä pelastaa miestä jatkoajalle. Siinä vasta oli urhea mies; enpä menisi sanomaan hänen tekoaan retoriseksi. Sehän olisi vähättelyä. Päinvastoin: annan Savon miehelle 5+/5. Individualismin ajan Peregrinus elää ja polttaa itsensä hengiltä ypöyksin taivasalla.