Vanhan Kreikan viisautta

Teuvo Saavalainen julkaisi 2001 Parnassossa (2,149-159) kirjoituksensa Suru, syyllisyys ja lohtu. Ikääntyvän kirjailijan muistiinpanoja. Hänen kokemuksensa ovat saaneet hänet vakuuttumaan elämän lähtökohtaisesti traagisesta luonteesta.

"Kreikkalaisille selvisi heidän maineensa huipulla totuus, että elämä on käsittämätöntä ja hirvittävää" (156). Näin sanoessaan Saavalainen osuu täsmälleen oikeaan. Keitä kreikkalaisia Saavalaisen voi todennäköisin syin katsoa tarkoittavan? Minä vastaan. Hän tarkoittaa etenkin tragediakirjailijoita: eikö muka elämä ole käsittämätöntä ja hirveää Aiskhylokselle, Sofokleelle ja Euripideelle? Mitä sanovat humanistit? Eivätkö mitään? Eksistentialisteista ainakin puolen pitäisi olla samaa mieltä kuin olivat Saavalainen ja kreikkalaiset maineensa huipulla ja minä, maalaisajattelija (juhannuksena 2009). Mutta edes eksistentialistien en odota kommentoimalla tähän tekstiini reagoivan. Olen oppinut realistiksi.

Olisihan se upeaa, jos Maalla ei olisikaan ilmakehää. Siinä on perimmäinen syy sinun vaivoihisi (jos iloisikin) ja minun vastuksiini. Elämä ja sen mukana kirjallisuus olisi jäänyt tulematta Tellukselle. Mutta täällä sitä vain maata tallataan! Paras on siksi syntymättömän osa, seuraavaksi paras osa on syntyä mutta kuolla saman tien ja palata Haadekseen, opettaa Euripides. Tämä myös runoilee, että itkettäköön katkerasti sen kodin osaa, jossa lapsiparka on nähnyt päivän katkeran valon. Toisaalta kuolinviesteihin pitää vastata riemuhuudoin ja saattaa vainaa hautaansa parhaimman ilojuhlan merkeissä.

Kaikki tai ei mitään

Eilen löydettiin kaksi lentoturmassa ollutta. Mutta voi! Henki oli jo paennut niiden kurjista ruumiista. Toivottavasti myös loput 226 ihmistä löydetään, mitä on tosin vaikea uskoa. Usko vie toki vaikka harmaan kiven, jos vie. YLEn teksti-tv:n sivulla 825 sanotaan, että kuoleva kaipaa saattajaa. Niinkö se on? Luulin, että Hermes, latinalaiselta nimeltään Mercurius hoitaa hommansa eli saattaa sielut Haadekseen. Mutta ehkä tämä koskee vain kreikan- ja latinantaitoisia ihmisiä. Muilta puuttuu saattaja, pahoin pelkään. Onneksi asiaa voi koettaa auttaa. Apu ei tosin kaikille ehdi. Kreikan- ja latinan kielioppi pitää kiireemmiten hankkia. Namque dies nobis sunt enumerati.

Onnettomat tähdet

Meidän tulee ajatella pelkkää hyvää Pontoksen Kuningas Mithridateesta. Hän kun ei voinut mitään sille, että oli siinnyt (astrologisessa katsannossa) onnettomien tähtien alla; muutoin kuninkaassa ei ollut oikeastaan mitään vikaa. Hänen tapanaan oli vähän väliä juoda myrkkymaljoja ja vahvistaa kehoaan siksi, ettei häntä pääsisi kukaan myrkyttämään hengiltä ja passittamaan siten Haadekseen eli suomalaisittain Tuonen tuville. Mutta voi! Roomalaiset nujersivat Mithridateen sodassa, ja tämä näki itsemurhan järkeväksi eksistentiaaliseksi valinnaksi. Mutta väkevimmätkään myrkyt eivät tehonneet. Kuninkaallinen keho, siis merkityksessä 'elävä ruumis', oli kehittänyt kymmenien, ellei satojen myrkkysnapsien ansiosta kunnon vasta-aineet. Se siitä vastustuskyvystä. Latinan myrkkyä tarkoittava sana 'venenum' on sukua rakkauden ja ehkä muunkin ilakoinnin jumalatarta tarkoittavalle sanalle 'Venus'. Enpä menisi sanomaan, että Venus olisi erityisemmin suosinut kuningas Mithridatesta. Ja huonosti siinä käy jokaiselle, jota vastustavat niin taivaan tähdet kuin Venuskin. Kamala kohtalo! Heideggerin 'Dasein' saa antiikista uutta sisältöä.

Filosofian kurjuudesta (pakina)

Palaan Thaleen eksistentialismiin. Mies väitti, ettei elo millään muotoa eroa kuolemasta. Asiakas-oppija pamautti, miksei Thales siltä seisomalta tappanut itseään. Filosofi läksytti kysyjää: "Minähän sanoin jo, että elämä ja kuolema ovat yksi ja sama asia." Kireäksi meni tunnelma.

Todella kurjaa, ettei Thales avannut konseptiaan elämän ja kuoleman samuudesta. Oppilasrukka sai pahan mielen, joskaan ei ehkä tehnyt mitään sen pahempaa itselleen; mutta jos teki, pyydämme anteeksi Thaleen puolesta. Sympatiamme ovat asiakas-oppijan puolella, sillä asiakas on aina oikeassa, kuten konsultit evästävät palveluntarjoajia. Elämä on usein kurjaa, kun eväät puuttuvat tai eivät riitä. Tarvitaan lisää konsultteja.

Thales-raukan olisi pitänyt käydä Miletoksen korkean yliopiston opetuksen laadun tukipilarivarmistusyksikön räätälöimä konsulttikurssi. Vain siten hän olisi totisesti kyennyt (ikiaikain haasteiden mukaisesti) "kehittämään oman toimintansa rakenteita" asiakaslähtöiseen suuntaan [ilmaistaksemme asian modernilla konsulttikielellä]. Thales olisi saanut opiskella myös power-pointin hienoudet, sikäli kuin moinen oli mahdollista noissa, jo varsin edistyneissä oloissa. Joonialaiset olivat eteviä alalla kuin alalla, etenkin insinööritaidoissa.

Filosofeissa on taipumusta hybrikseen. Se pitäisi jotenkin de-evolvoida eli "kehittää alas" asiakaslähtöiselle pinnalle. Eihän oppimisesta muuten mitään tule.

Jos Thales olisi toisten tavoin käynyt kurssit harjoituksineen, hän olisi havainnollisesti näyttänyt visuaaliselle asiakas-oppijalleen ns. elämän ja kuoleman luonnonhistoriallisen prosessuaalisuuden. Muitakin perusteluja Thales olisi saattanut leväyttää esille. Miksi ei? Laitan tähän pari huonoa kehityskeskustelua varten:

Filosofi olisi voinut huomauttaa, että hän tahtoi niin sanotusti elää vielä, kun hän kykeni tekemään luonnon tutkimusta miletolaisten ja koko maailman hyväksi. Haadeksessa moinen palveleva tutkimus ei kenties olisi mahdollista. Ja Maa tarjosi lujan perustan mm. astronomiselle tähtäilylle, vai mitä?

Thales katsoi, että luonto kaikkinensa koostuu "vain" vedestä ja vedellisistä prosesseista ja projekteista. Siksi 'elämästä' ja 'kuolemasta' ei sovi numeroa tehdä. Humanisti tekee siitä ongelman ja on siksi ongelma itselleen ja monessa tapauksessa toisille, pahimmassa tapauksessa jopa "das Manille".