sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Ruumis sensuurin kohteena

Kriitikko Lasse Koskela muistelee uudessa Hiidenkivessä (5 /2009, 45) kaipauksella anno 2000 kuollutta satiirikko Erno Paasilinnaa, jonka ystävä, Antti Tuuri, julkaisi vastikään teoksensa Lähikuvassa Erno Paasilinna (Otava 2009). Aikaa on totisesti päässyt kulumaan, mutta ajan kulku ei ehkä ole pahemmin muistoa kullannut.

Paasilinna oli ollut määrä laskea juhlallisesti Tervolan hautuumaan sukuhautaan. Mutta miten kävikään? - Paikallinen kirkkoherra kielsi Tuurin mukaan siunaustilaisuuden pitämisen sillä mielestään vahvalla argumentilla, että se Paasilinna "kirjoitti niin ikävästi kirkosta." Koskela sanoo luulleeensa noitavainojen ajan jo olleen ohi (ibidem). Koskela hieman liioittelee, mutta se kuuluu genreen.

Ruumis on toki kirkon kaiken näkevissä silmissä kantanut vastuun siitä hyvästä tai pahasta, mitä siinä aikansa asunut korkea ja kuolematon tai vain kuolevainen henkiriepu on omalle luonteelleen uskollisena muille tiettäväksi tehnyt.

Paasilinna sai sentään elää varsin hyvän elämän, ellen erehdy. Ja eivätkö ne kaikki Paasilininnat ole olleet melkoisia satiirikkoja suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, siis nekin heistä, jotka nukkuvat viimeistä untaan siellä kolean Tervolan sukuhaudassa? Olisiko sinne pitänyt laskea juhlavin menoin vielä yksi satiirikkoruumis entisten viereen? - Hyvä sentään, ettei koko sukua ekshumoida.

Siunaustilaisuuden kieltäminen pitää laskea kunniaksi Paasilinnalle eikä kirkolle, joka, pelkään, lienee vajaassa vuosikymmenessä menettänyt asemiaan pohjolan perukoilla eikä vain Ruotsin suurissa kaupungeissa, joissa hautajaisista on kovin monessa tapauksissa luovuttu siksi, että ne ovat niin ikäviä ("såå trist, va?"). Rahaakin palaa, poltetaanpa ruumis tai ei.

Koskela lausuu kannustavasti, että "Paasilinnan kaltaisille satiirikoille olisi Suomessa paljon töitä". - Epäilemättä, mutta tänne sopii vain yksi satiirikko kerrallaan, hyvänen aika! Ja muistettakoon, että Paasilinna vei eläessään tilaa joltakulta toiselta, joten hänen väistymistään voi muotitermiä käyttäen kutsua eettiseksi teoksi. Jonkun toisen pitää nyt toimia satiirikkona eli tehdä siltä osin eettisiä tekoja ihmisen hengen hyväksi ja herroja pelkäämättä.

FINIS FIDEI