"Das Man" ja elinaikaodote

Eksistentialismi on tämän ajan uskonto, sanoisin, jo miltei hyvästijättö kristinuskolle, sen viimeisin, ja todennäköisesti viimeinen vaihe. Jumalaa ei kertakaikkiaan tarvita. Rukoilu olisi samaa kuin puhua seinille, kuten Herakleitos sanoi. "Jumala" sopii yksilöterapiaan sikäli, kuin terapeutti sen hyväksi näkee kehityskeskustelussaan terapoitavan ('parannettavan') kanssa.

Herra "Das Man" voi nyt katsoa itse Netistä, milloin Kuolema hänet nykymenolla korjaa. Syöttäköön hän tietonsa tai sitten ei. Hän tekee eksistentialistisen valintansa. Jopa valitsematta jättäminen tarkoittaa valintaa, ja nimenomaan arvovalintaa (sanoisin taas positivisteja vastaan). Biokoneen elämä on heideggerilaisittain "kuolemaa kohti olemista". Dies nobis sunt enumerati. "Päivämme ovat luetut." Mikä latteus ja tyhjänpäiväsyys, platitudo & truismus!

Mitä ihminen voi tehdä itsensä kanssa, itselleen, jäljellä olevana, hänelle tilastollisesti luvattuna aikana? - Turismi lupaa ja myös antaa elämyksiä. Toivotan "siunausta" matkoille. On periaatteessa mahdollista, että "Das Man" ottaa itseään niskasta ja "kehittyy" ulos arkipäiväisestä olemassaolostaan ("Dasein") eli Platonin luolan kahleista riippumatta yhtään siitä, mitä tilasto, eli siis akateeminen "Das Man" hänelle, eli "Das Manin" rivi-representaatiolle eli "tavikselle" tässä ajassa lupaa. No, jää nähtäväksi, sikäli kuin kukaan sitä voi koskaan nähdä, miten moni "tavis" ("das Man") luopuu modernista menosta ja siirtyy Mahaviran ja Peregrinuksen linjalle.

Yksinäinen vs. interaktiivinen polttoitsemurha

Feeniks ja Savon heeros polttivat soolona itsensä. "Vain" luonto heitä katseli, luonto eli Maa ja korkea Taivas. Aurinko paistoi Foinikian ja Savon korpiin, etten sanoisi risukasoihin. Elämysmatkojen järjestäjät eivät saaneet kumpaankaan paikkaan yhtään visuaalista asiakas-oppijaa. Kommunikaatio puuttui; kaapelit olivat jääneet vetämättä; harakoille meni upea valoelämys. Tekijät onnistuivat itse teossa sataprosenttisesti. He tahtoivat mennä yksin tuleen. Hyvä niin, jos kokemusta ei tarvitse interaktiivisesti ja transparentisti jakaa asiakkaille. Periaatteessa jok'ikinen olento on eksistentialistisesti oikeutettu yksinäisyyteen. Miten lienee käytännön laita? Jotkut haluavat elää ja kuolla yksin sikäli, kuin se heille sallitaan. Ja pitäähän se heille sallia, luulisin, ellei uutis- tai viihdearvo pääse absurdissa "reality-show'ssa" edelle ajamaan.

Miksi kummassa kokemus oikeastaan tulisi jakaa? Eikö kokemus menetä ihmeellisyytensä, jos se aina tuotteistetaan, jaetaan ja levitetään? Mutta jotenkin kaiken pitäisi olla yhteistä ja yleistä, "näkyä läpi", olla "transparenttia". Yksityisen ja yleisen välinen raja näkyy olevan katoamassa, ellei se ole jo tyystin kadonnut. Internetin keskustelupalstat, sinne viedyt ja sieltä luettavat intiimit tunnustukset ja paljastukset ja, totta vie, blogit kertovat paljon ajasta ja sen hengestä ja ihmisestä ("das Man"). Useimmat halunnevat jakaa kaikki kokemuksensa toisten ja jopa nimettömien toisten kanssa; he ovat sosiaalisia olentoja eli "das Manin" representaatoita, edustajia. Pelkäänpä, että jopa monet, ns. filosofit kuuluvat samaan joukkoon; pyyde- eli himosielu hallitsee, ei järki, jonka merkitystä Platon yliarvioi sen kokemuksen nojalla, joka meille on ihmisen historiasta kertynyt. Anonyymi ihmisyys, "das Man" voi hyvin samalla, kun kovin monella ihmisellä menee oikeastaan, "aktuaalisesti", vähemmän hyvin. Niin on ennenkin ollut.

Minusta kukin saa periaatteessa tehdä ruumiilleen ja sielulleen mitä lystää. Grillatkoon hän ruumiinsa vaikka omassa krematoriossa, jos hän ei samalla, tai edes oheisvahinkona, käräytä eetteriin muita; älköön polttomestari sitten todellakaan aiheuttako traumoja toisille. Polttoitsemurhakandidaatin tulee tarkoin painaa mieleensä päästörajat, minimoida savustus. Polttoitsemurha tarvinnee siveellisen (eettisen) normiston. Perinteisen heeroksen moraali saattaa ajautua konfliktiin ekoihmisen tiedostavan moraalin kanssa...

Asiassa on näet puoli jos toinenkin. Tuomitsen polttomurhan. Se on siveetön teko. Viattomia menehtyy ja muutakin vahinkoa tulee ja rahaa palaa kuin roskaa, kun bio- ja muuta roinaa korjataan. Ekologisesti kestävä ja moraalisesti justifioitu polttoitsemurha tehdään joko 1) ypöyksin tai, tiettyjen ehtojen täyttyessä, 2) laajassa julkisuudessa. - Polttoitsemurhaa ei oikopäätä, tapausta tutkimatta, saa leimata poliittiseksi; teko voi olla eksistentialistinen ratkaisu, jopa "kehitystehtävä" käyttääkseni niiden kehityspsykologien termiä, jotka itsekin ajautuvat kehityskriiseihin ja ratkaisevat ongelmansa, miten parhaaksi näkevät.

Ajatelkaamme polttoitsemurhaa (epä)sosiaalisena tapauksena. Feeniksin tekoa ja Savon Peregrinuksen yhtä uljasta tekoa mahdollisesti kritisoidaan opetusteknologisissa palavereissa asiakkaita pahan kerran passivoivaksi, se tahtoo sanoa: lähettäjäkeskeiseksi. Vai miten se menee? Voi, voi sentään, kun ei ole taaskaan päästy yhteistoiminnalliseen oppimiseen! Surkeita pisteytyksiä ovat Feeniks ja se uunituore Peregrinus saaneet asiakkailta ja heidän opetusteknologisilta politrukeiltaan. Poissaolijat niin muodoin kelpuutetaan pisteyttäjiksi (0 - 5). Siinä on uuden aikakauden skaala. Kouluarvosanat voi unohtaa.

Mitä opimme tästä? Emme kai vielä mitään sen kummempaa. Ypöyksin ei ehkä olekaan hyvä mennä polttoitsemurhaa tekemään, sikäli kuin teko LAIN vaatiessa pisteytetään opettamisen ja oppimisen portfolioihin. Se yleisö pitää koettaa haalia vaikka kiven alta interaktiivisen oppimisen ja siis korkean pistemäärän takaamiseksi aina yhtä uusia kehityskeskusteluja varten. Pitää olla dokumenttia kuin Venäjän rajalla.

Lähettäjäkeskeisyydestä on kai päästävä eroon, jotta sekä lähettäjät että asiakkaat oppivat vastavuoroisesti jotakin ja jotta molemminpuolinen luova oppimisympäristö rakentuu, kun liekit syövät ruumista ja heijastuvat niiden kasvoille, jotka vielä elävät. EXTREME-LAJINA polttoitsemurha toden totta sisältää niin paljon intensiteettiä, että nekin, jotka asettuvat sitä vain sporttisen välinpitämättömästi seuraamaan, tempautuvat vahvasti mukaan: he eläytyvät, tekevät, toimivat ja samastuvat. EXTREME-LAJIT jos mitkä ovat interaktiivisia. "Aktiivinen" katsoja polttaa itsensä pikemminkin Peregrinus Proteuksen kuin sen Savon Suuren Yksinäisen, saati sitten myytillisen Feeniksin tekstuaalisessa seurassa.

Peregrinus Proteuksen polttoitsemurha Olympialaisten yhteydessä Herran vuonna 165 täyttää interaktiivisuuden vaatimukset. Asiakkaat eivät suinkaan olleet passiivisia vastaanottajia. He olivat aktiivisesti mukana huoaten, supattaen, vapisten, huutaen ja hikoillen. Ja asiakkaista moni piti toinen toistaan kädestä. Kaunista oli sillä paikalla. Silloin oli meneillään havainnollinen, aktivoiva oppitunti TULESTA (pyr, ignis) sellaisena kosmisena prinsiippinä, jollaiseksi Efeson Herakleitos sen oli esittänyt.

Hyvä ettei tuli silloin 165 ryöstäytynyt valloilleen ja imaissut interaktiivisesti orientoituneita asiakas-oppijoita Peregrinuksen mukana eetteriin ja polttanut samalla poroksi Olympian lehtoa. Mutta niin ei käynyt. Olympian edestä saatiin interaktiivisesti valuttaa vettä ja kyyneliä vuoden 2007 elokuussa.

***

Minkä kirjoitin, sen kirjoitin retorisena harjoituksena. Oikeasti tuomitsen puhtaasti ekologisista syistä jokaisen polttoitsemurhan, tekipä sen sitten myytin paradigmaattisessa, siis "mallia" näyttävässä maailmassa Feeniks tai Herakles, tai aidossa historiassa Olympian / Savon Peregrinus tai ne kaikki muut, jotka noin ovat päivänsä päättäneet. Polttoitsemurha ei siinä mielessä yhtään eroa edukseen polttomurhasta, että molemmissa tapauksissa syyllistytään hapen ryöstökäyttöön. Ihminen pitää pääsääntöisesti haudata siihen maahan (humus), josta hän on tullut. Ihmisten velvollisuus on kaivaa käsin kuoppia toisilleen. Hautuumaiden kaivinkoneet pitää ekologisista syistä poistaa käytöstä.

Polttoöljyn käyttö itsemurhassa

Saatan tiedoksi, että siellä meilläpäin Savossa itsemurhan tehnyt mies turvautui 1) mottiin koivuhalkoja ja 2) polttoöljyyn, eikä todellakaan räjähtävästi syttyvään ja spektakulaarisesti roihuavaan bensiiniin. Hidas kai oli savolaismiehen kuolema kotitanhuvillaan; pitkitetty lähtönsä oli. Veljeni, metsäalalla toimiva Seppo arvioi, että savolaismiehen itsemurha lienee maksanut kaiken kaikkiaan 50-60 euroa, tuskin sen enempää. Hinta on sikäli ongelma, sikäli kuin se enää on kenellekään ongelma, että se mies poltti omia puitaan; ihmisen lämpökuolema tuli ehkä vielä paljon halvemmaksi, kuin kylmä markkina-arvo määrää. Ja mitä lasketaan halkojen pinoamisen ja öljyn valutuksen ajaksi ja hinnaksi? Kauanko suunnittelutyö kesti ja paljonko oli sen työn euroarvo? Se rohkea mies kiskoi itse tuohensa; eivätpähän päässeet torimyyjät häntä kusettamaan, sikäli kuin tuohia enää missään kaupataan.

Polttoöljy nostattaa paljon savua mutta on kirkkaasti edullisempaa kuin bensiini. En tiedä, haluaisiko "das Man" nähdä mieluummin "formula"-tyyppisen vauhtipalon kuin pitkän savustusprojektin, josta ei tahdo valmista tulla. Polttoöljyinen savu voi liiankin armeliaasti verhota, peittää ja pimittää sankarin sinänsä sporttisen kuolinkamppailun ('agon'); katku ehkä saa turhan monen silmäparin avoimesti itkeä vetistelemään. Toisaalta bensiini syö miehen pikapikaa; lyhyeksi jää asiakkaiden nautinto, joka tosin on sitten sitäkin intensiivisempi. Puntit voivat mennä tasan. Ja voihan käyttää sekä polttoöljyä (dieseliä vain hätätapauksessa sen kalliimman hinnan vuoksi) että bensiiniä sopivassa suhteessa.

Se antiikin Peregrinus Proteus kuoli kalliisti. Ellen pahemmin erehdy, 10.000 euroa paloi Olympian lehdossa 165. Suitsukkeet maksoivat niin taivaallisen paljon, että modernin maailman tuoksuvat rikkaat Pariisissa, Milanossa ja Roomassa ovat löytäneet Peregrinuksessa arvoisensa trenditietoisen edeltäjän. Ehkä Peregrinus olisi silti voinut ottaa koko touhun askeettisemmin. Jos hän olisi säästänyt edes 4000 euroa, hän olisi ollut filosofisesti vielä uskottavampi kuin hän aktuaalisesti oli.

Mutta jos Savon Peregrinus olisi tehnyt tekonsa jonkin osaamiskeskuksen pihalla runsaan asiakasjoukon ja sitä paimentavien kirkasotsaisten palveluntarjoajien edessä, olisin joutunut pudottamaan häneltä plussan. Sen hän olisi kuitenkin voinut tehdä vain kuumissa unelmissaan, ei elävässä elämässä. Siitä olisi esivalta huolen pitänyt; palokunnan savusukeltaja olisi lennätetty reaaliajassa töihin. Savon Peregrinus tiesi tarkkaan, mitä tehdä. Ja hän onnistui esimerkillisesti, hän, Feeniksin, Herakleen ja Peregrinus Proteuksen seuraaja modernilla ajalla.

Urhea mies kokosi motin, öljysi sen kuten itsensäkin ja nousi motin päälle ja sytytti viimeisen lepovuoteensa sen sijaan, että hän olisi surkeasti alentunut iänikuisiin kehityskeskusteluihin kuntansa talous-, suunnittelu-, kehitys-, hallinto- ja tutkimusjohtajien sekä näiden puolisoiden ja rakastajien / rakastajattarien kanssa. Savon Peregrinus ei myöskään joutunut muiden, vielä tasokkaampia palveluja tarjoavien konsulttifirmojen sekä kaikenkarvaisten iirisdiagnostikkojen, ravintolisä-, hieronta- ja seksiterapeuttien rahastaviin kynsiin. On kaunista päästä tekemään oma eksistentialistinen ja peruuttamaton ratkaisu ilman ulkopuolista apua.

Tosi komea polttoitsemurha Savossa eli uusi Peregrinus

Jotkut lukijani pitävät Peregrinus Proteuksen polttoitsemurhaa Olympiassa 165 jKr. "vain" retorisena. Itse uskon Peregrinuksen tehneen eksistentialistisen valintansa siveellisestä vakaumuksesta ja täyden viitosen arvoisesti. Voin olla väärässä. Mene ja tiedä, jos luulet paremmin tietäväsi.


Peregrinus antoi palaa suuren yleisön silmien edessä. Olihan se mahtava elämys katsojille, jotka tiesivät, mitä tuleman piti. Mutta ehkä yksi jos toinenkin moderni ihminen antaisi veli Peregrinukselle täydet pisteet (5/5) vain siinä tapauksessa, että se filosofi olisi tehnyt itsemurhansa jossakin vuoren loukossa, aivan yksin tai ehkä joku kumma, tulta pelkäämätön eläin todistajanaan. Hän olisi jättänyt sanan filosofiselle oppilapselleen ja kadonnut jälkiä jättämättä, kuin tuhka tuuleen. Nykyihmiset, jopa puhtaat kristityt painuvat innoissaan rock-festivaaleille toivoen ehkä saavansa nähdä sukupuoliyhdynnän (in flagranti). Herkkua se sekin on. Kun aistillisuus tästä vielä lisääntyy, saadaan lisää tuollaisia kokemuksia; niistä tulee "must".


Polttoitsemurhia näkyy aika ajoin (mutta suhteellisen harvoin) tehdyn ja kai niitä edelleen tehdään protestiksi; motiivi on poliittinen; julkea teko tapahtuu julkisessa sfäärissä. Katsojat järkyttyvät miltei poikkeuksetta. Yleensä vain "das Man" on paikalla. Filosofeja on niin vähän, että tuskin yksikään osuu paikalle; lottovoittohan se olisi filosofian rakastajalle, jos joku hänen silmiensä edessä valelisi kanisterin bensiiniä ylleen ja saisi rauhassa palaa loppuun ilman, että joku pikkusielu eli "das Man" ehtisi "apuun". Huono-onnisen polttoitsemurhakandidaatin voisi kuvitella joutuvan häiriköinnistä lusimaan, jossa tapauksessa hän voisi koettaa hirttäytyä (ellei häntä sitten teloiteta rangaistukseksi tai pelotukseksi).

Savosta kuuluu kummia. Siveellinen velvollisuuteni on kertoa, että eteläisessä Savossa kuolevan syrjäkylän tai jo kuolleen syrjäkylän viimeinen tosi mies, eikä suinkaan "das Man" kokoaa motin (siis kuution) koivuhalkoja viimeiseksi leposijakseen. Hän kastelee pinon bensiinillä, kuten itsensäkin, asettuu sitten pinon päälle pitkäkseen ja sytyttää koko komeuden tuleen. Ja siihen hän palaa, ehkä vaimonsa nähden, arvellaan, mutta sitä minä en usko. Paikalla ei ole muita, ja vasta sitten kun "ne" tulevat, on jo liian myöhäistä pelastaa miestä jatkoajalle. Siinä vasta oli urhea mies; enpä menisi sanomaan hänen tekoaan retoriseksi. Sehän olisi vähättelyä. Päinvastoin: annan Savon miehelle 5+/5. Individualismin ajan Peregrinus elää ja polttaa itsensä hengiltä ypöyksin taivasalla.