Rooman keisariajan monista uusplatonikoista tärkeimmät lienevät Plotinos (205 -270), Porfyrios (n. 232 - 305) Jamblikhos (n. 245 - 326) ja Proklos (412 - 485). Kaikki he pitävät itseään, osin perusteettomasti tai liioitellen, Platonin aitoina oppilaina. Yhteiskunta- ja valtiofilosofia eivät useita uusplatonikkoja paljonkaan kiinnosta. Lähes kaikki kaikessa on heille teologia, metafysiikka sekä logiikka (mukaan lukien osaksi matematiikka). Mutta itse Platon oli kunnostautunut muutenkin kuin mystikkona. Nimitys "uusplatonismi" otetaan käyttöön vasta myöhään uudella ajalla (Suurin osa Platonin teoksista löytyy lännessä vasta renessanssin aikana.) Vasta Hegelistä pitäen edellä mainittuja ja mainitsemattomia uusplatonikkoja lakataan pitämästä platonismin rappeutuneina edustajina.
Plotinos, kaikista uusplatonikoista tiettävästi ensimmäinen, oli syntynyt Egyptissä. Koulunsa hän perustaa Roomaan n. 245. Kouluja nousee muuallekin kuin niin sanottuun Ikuiseen Kaupunkiin, mutta niiden eroavuuksia sen kummemmin kuin opinkappaleitakaan ei ole tässä mahdollista käsitellä. Aleksandrian koulun johtajana toimii nuhteeton Hypatia, nainen, kunnes kristitty jengi pappiensa yllytyksestä murhaa hänet kadulle (415). Vähän yli sata vuotta myöhemmin (n. 524/6) filosofi Boethius, Theoderikin senaattori ja latinalaisen uusplatonismin uljas hahmo, joka samalla tunnustaa uskoa Kristukseen, vangitaan tekaistun dokumentin nojalla. Vankeuden päätteeksi Boethius teloitetaan syytettynä poliittisesta vehkeilystä ja väärän (ei-areiolaisen) magian harjoituksesta. Ennen kuin teloittajan miekka välähtää, Boethius käy keskustelun perimmäisistä kysymyksistä itsensä Rouva Filosofian, Filosofian Hengettären kanssa. Mielipiteen vaihdon voi lukea Boethiuksen opuksesta 'Filosofian lohdutus' , jonka käänsin ja selitin suomeksi 2001. Teemoista yksi koskee angelologiaa, enkelioppia.
Kaiken hierarkisesti järjestyvän olevaisen ikuisen lähteen näkee Plotinos Yhdessä: Yksi (Hen) tarkoittaa perimmäistä, täysin aineetonta, immateriaalista todellisuutta. Siitä erottautuu ulosvirtauksessa, emanaatiossa, erilaisia olevaisen moduksia tai prinsiippejä tai hypostaaseja. Ensinnä tulee nous eli henki tai mieli (tai ymmärrys). Se on itseään ajatteleva ajatus; se joutuu tarkastelemaan erikseen ja perättäisessä järjestyksessä muotoja niin, että aika ja avaruus syntyvät. Sitä seuraa maailmansielu, sitä taas yksilösielut, jotka sijoittuvat aineelliseen luontoon (fýsis) tai maailmaan. Sielu (psykhé) on vain / sentään hengen hajanaisempi versio. Uusplatonismi edustaa ontologista optimismia.
Ainetta pitää Plotinos (Johannes Scotus Erigenan tavoin) ei-olevana; aineelta puuttuu riiippumaton todellisuus, ja niin puuttuu myös pahalta (ja samaa mieltä on varhaiskeskiajan kristitty uusplatonikko, Johannes Scotus Eriugena). - Ihmiselämän tarkoitus on päästä nousemaan takaisin Yhteen. Ylipäänsä kaikki, mikä lähtee korkeasta prinsiipistä, on sen kaltainen taikka itse asiassa samaa olemusta sen kanssa - ja siihen se on lopulta palaava. Samaa humanismia ja universaalia sympatiaa tapaamme Eriugenalta, jonka mukaan kaikki pelastuvat "ennalleen palautumisen tilassa". Ihmisen pitää Plotinoksen mielestä päättäväisesti kehittää henkistä olemustaan ruumiillisen puolensa eli orgaanisten motiiviensa kustannuksella. Vain aineeton eli siis yksi (Hen) on vapaa, sanoo Plotinos, ja maailma "kelluu sielussa". Aineen kahleissakin - tai luonnon vankina elää kituuttava - sielu on potentiaalisesti vapaa. - Yhden, siis perimmäisen todellisuuden, voi täällä ajassa ja lihassa oleva ihminen tavoittaa vain mystisessä ekstaasissa - ruumiittomassa tilassa tai sanokaamme: tilapäisessä ruumiistapoistumiskokemuksessa ja vihdoin fyysisen kuoleman jälkeen.
Oppilas Porfyrios kärsi vaikeista masennustiloista ja hautoi itsemurhaa. Se jäi kaikkien onneksi tekemättä. Näet opettaja Plotinos esitti vakuuttavat argumenttinsa elämän jatkamisen puolesta. Muuan tarina kertoo Plotinoksen estäneen Porfyrioksen itsemurhan sanomalla mitä vetoavimmin, jos kohta vähemmän miehekkäästi, ettei hän (suuri Plotinos) tahtonut tulla jätetyksi ypöyksin maailmaan (sic!). Tavallaan korvaukseksi tästä pelastumisestaan Porfyrios kirjoitti Plotinoksen elämänkerran ja editoi hänen teoksensa, joka vain vaivoin avautuu lukijalle. Porfyrios kirjoitti itsekin lukuisia opuksia. Niiden joukossa loisti keskiajan kristityille tavattoman tärkeä Kommentaari Aristoteleen 'Kategorioihin'. Se tunnetaan nimellä 'Isagoge' (Johdatus) edellä mainitun Boethiuksen, Rouva Filosofian oman pojan, latinaksi tulkitsemana. - Oletettavasti Plotinos kuoli Campaniassa tuberkuloosiin (270).
Porfyrios nostattaa kristityissä kilvoittelijoissa katkeraa vihaa julkaisemalla teoksen, joka pyrkii kohta kohdalta osoittamaan kristinuskon dogmit vääriksi, kerrassaan naurettaviksi. Kristitty jengi käy kerran Porfyrioksen kimppuun mutta ei saa tai halua saada tätä hengiltä. Mittavasta traktaatista meillä on tallella tärkeitä katkelmia. Teoksessaan 'Pidättyväisyydestä' (De abstinentia) Porfyrios osoittautuu kovin askeettisen vegetarianismin puolestapuhujaksi. Tässä hänen motiivinsa ovat pitkälti pythagoralaisia.
