Kuolemisen haaste

"Valtaosa suomalaisista kuolee hoitolaitoksessa yli 70-vuotiaana" (YLE, teksti-tv, s. 104 9.6. MMIX). Mihin suuntaan "kuolemisen rakenteita" (käyttääkseni konsulttien kieltä) pitäisi kehittää? - Omaisten tulisi hyvän sään aikana käydä konsulttijohtoinen kehityskeskustelu potentiaalisen vainajan kanssa. Muutosvastarinta saattaa tosin osoittautua niin kovaksi, etteivät kuolemisen rakenteet kehitykään. Rakastavat konsultit saavat kuitenkin rahansa. Mainiota. Ehkä kotikuolemien osuutta voisi reippaasti nostaa, ellei se vaatisi lähes yli-inhimillistä rohkeutta (jota on parempi kutsua konsulttikielellä haasteeksi). Ajatella, tänk bara, mikään ei ole enää VAIKEAA. Vaivat ja vastukset ovat kehittyneet haasteiksi, joten tekin antanette hyvän sään aikana Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista oppinsa ja oppisanansa poimineille konsulteille pisteenne tai tähtenne.

Maisteri Jan Husin viimeiset sanat

Jos Jan Hus olisi peruuttanut sanansa ja tehnyt rikoksen omaatuntoaan ja Kristusta vastaan, hänet olisi suljettu eliniäkseen tyrmään - tai poltettu kaiken kansan nähden tunnustuksestaan huolimatta. Vapaana miehenä häntä ei olisi koskaan päästetty palaamaan Konstanzin hengellisestä konferenssista takaisin Böömiin. Kirjoitin aiemmin (6.6. 2008) latinaksi maisteri Husin oikeasti viimeisistä sanoista (tapahtui Konstanzissa heinäkuulla 1415). Seurasin silloin Peter von Mladonowitzin tekstiä. Äskettäin otin toisessa blogisarjassa esille sen koulukirjojen markkinoiman, mutta kaikessa herttaisuudessaankin väärän tulkinnan, että paaluun kahlittu ja sidottu Hus olisi lausahtanut roviolleen risuja tai pilkettä tuoneelle vanhukselle: "Voi pyhä yksinkertaisuus!"

Muuan toinenkin ja yhtä väärä, joskin dramaattinen ja romanttinen tulkinta kiertää puolioppineessa ja propagandistisessa kirjallisuudessa (ja protestanttien saarnoissa). Sen mukaan Hus olisi lausahtanut, että (koska tshekin kielessä hus tarkoittaa hanhea) niin hänen, Husin, oli jo korkea aika palaa poroksi Konstanzin roviolla, mutta sadan vuoden kuluttua ilmestyisi joutsen, jota ei mikään mahti voisi polttaa. Arvatkaa, kenen tulemisen Jan Hus olisi ennustanut?

Mutta mennäänpä siihen, mitä Jan Hus todella sanoi, silminnäkijä Peterin mukaan (muihin ei kannata uskoa, vaikka kaikki usko mielekästä lieneekin). Kun Husin rovio, jossa oli puuta kahden ison laatikon edestä ja olkia myös, asianmukaisesti sytytettiin, hän sosiaalisesti huudahti korkealla äänellä: "Kristus, elävän Jumalan poika, armahda meitä!" - Hän käytti latinaa ("Christe, fili Dei vivi, miserere nobis!"). Vasta sitten nöyrä maisteri Jan Hus lausui yhtä kuuluvasti: "Sääli minua, Kristus, elävän Jumalan poika!" ("Christe, fili Dei vivi, miserere mei!"). Ja kun Jan Hus alkoi veisata"Sinä joka olet syntynyt Neitsyt Mariasta --", silloin tuuli painoi liekit miehen kasvoille ja katkaisi veisuun siihen. Husin ei kuultu enää tässä maailmassa sanovan sanan sanaa, vaikka hän vielä silmin nähden liikutti huuliaan ja päätään siihen saakka, kunnes kuolema hänet erotti kurjasta ruumiistaan.

Olympian uudet tulet?

Peregrinus Proteus poltti näyttävästi itsensä Olympian lehdossa 165. Hän tahtoi sementoida rohkeuden tai mielenlujuuden ihmisen tärkeimmäksi hyveeksi. Olympialaiset ovat hyvin sopineet saman hyveen näyttämöksi jopa uusimmalla ajalla (1896 -). Todella siisti oli se muinainen polttoitsemurha, postuumin mitalin arvoinen. Sen väristä voi keskustella, niin kuin kaikesta, mitä ihmiset ovat puhtain mielin tehneet.



Tosi miehen soihdusta ei tuli valloilleen ryöstäytynyt. Pyhä lehto säästyi. Katsojat palasivat tyytyväisinä sinne, mistä olivat tulleet, paitsi eräs Lukianos. Tämä katsoi, että Peregrinuksen motiivit saattoivat olla likaiset. Epäilys vaivasi Lukianosta, mieltä poltti. Lukianoksen kuvaus kyynikkofilosofi Peregrinuksen viime hetkistä on säilynyt, toisin kuin Peregrinuksen mahdollisesti pitämä maratonpuhe nopean kuolonsa alla. Ehkä hän ei pitkään puhunutkaan, ja mitäpä se olisi kannattanut. Poltto oli sentään pääasia, ja siksi väki oli vartavasten paikalle tullut. Ja vaikka Peregrinus puheen pitikin, keneltäkään katsojalta ei oikein voinut edellyttää sen merkitsemistä muistiin. Hetki oli latausta täynnä. Piti saada katsella rauhassa lyhyttä toimitusta. Minusta tuntuu, että erityisen paljon ns. visuaalisia oppijoita oli saattamassa Peregrinusta Isä-Eetterin luo.



Saapa nähdä, miten nyt (2007) käy. Suuri palo uhkaa sitä pyhää lehtoa, jossa kaikki kerran alkoi. Ja jos lehto nyt poroksi palaa, löydämme siitäkin symbolista merkitystä. Sitä me löydämme joka tapauksessa nyt, kun Olympia on "in", vaikka ne visuaaliset oppijat, jotka tänään (26.8. 2007) seuraavat Peloponnesoksen paloja, eivät varmastikaan halua rehabilitoida filosofi Peregrinusta, joka omavaltaisesti antoi pois elämän lahjan (kuten kristitty moittien lausuu).



Ehkä tulen pitää nyt uhata Olympiaa, jotta me kaiken teknologian keskellä tajuaisimme, miten kaunista, komeaa ainakin, on osoittaa hyveitä, ihmisyyttä. Ja jos Olympia tuhoutuu, voitaneen aloittaa keskustelu siitä, onko olympialaisten aika syytä julistaa ikuisiksi ajoiksi päättyneeksi vai aloitetaanko jo puhtaalta pöydältä. Jos Olympia vielä tämän kerran säästyy, se oikeuttanee urheilevan nuorison jatkamaan nykyisellä tiellään. Jalon kilvoittelun tulisi entisestään jalostua, jotta paitsi urheilun, myös tieteen, taiteen, politiikan, talouden ja muun sen sellaisen sporttiset kehittäjät saisivat hyppiä riemusta.

26.8. 2007

Filosofian tuli puhdistaa (jäähyväiset Peregrinukselle)

Peregrinus Proteus, vaeltava filosofi, näytti miehen mallia. Hullun ja viisaan välillä on vinha ero. Peregrinus ei sekoillut, toisin kuin "Das Man" luulee. Feeniks-linnun tavoin hän tervehti nousevaa aurinkoa ja poltti itsensä. Annan Peregrinuksen suorituksesta täydet 5/5. Tosin rovio-projekti aiheutti Peregrinukselle, elämästä pois menevälle sankarille, noin 10.000 euron menoerän. Mutta kerranhan se vain kirpaisee. Hän oli kauan säästänyt. Puihin paloi neljä tonnia, kuusi tonnia suitsukkeisiin, koko summa omasta pussista. Nousevan auringon säteet sekoittuivat liekkeihin. Ja katsojat nauttivat urheiluhenkisen filosofin tarjoamasta elämyksestä. Kun roihu ylsi korkeimmilleen, flow-aalto pyyhkäisi katsomon läpi. Joka sielu puhdistui. Siinä vasta katharsis.

"Omatpahan ovat hautajaiseni," virkkoi Peregrinus. Hänen turhamainen egonsa torjui viinin- ja oliiviöljytuottajain liiton ehdottaman kulukorvauksen. "Vai palkkaa itsemurhasta? Enpä huoli!" Filosofi ei liioin halunnut, että hänen liekkimereensä heitettäisiin turhaan öljyä. Ja Peregrinus kuoli selvin päin. Hän ei takertunut niihin maailmallisiin ajatuksiin, jotka kriittisinä hetkinä kävivät hänen ylitseen. Suuntaisin toki ystävällisen ajatuksen Peregrinus Proteukseen siinäkin tapauksessa, että hän, vastoin toimintastrategiaansa, olisi jakanut rahat sielutieteen burn-outia poteville, kiertäville opettajille tai Ateenan yliopistolaitoksen feodaalis-byrokraattisten rakenteiden kehittäjille erityisten, säännöittä toistuvien suunnittelupäivien merkeissä, ja siis palanut varsin askeettisesti elävältä ilman suitsukkeiden tuomaa laatuaikaa. Mutta kyllä se 5/5 on lyömätön tulos ilman plussaakin (+). Siitä viis, mitä "Das Man" tähän sanoo.

Feeniks, miehen esikuva, oli kerännyt satoisasta metsästä suitsukkeiden "kyynelkarpaloita" pyhälle itsemurhapaikalleen. Ja aina kun uusi aioni, tuhat vuotta, täyteen tulee, uusi Feeniks tekee saman. Miksei vastaavasti ilmaannu uusia Peregrinuksia vuosituhannen välein? Ehkä heitä tuleekin, ja jopa hyvin usein, tiedä häntä. Asiakirjat kuitenkin vaikenevat, tai sitten ne on poltettu.

Modernina eli "Das Manin" aikana on olympialaisia v:sta 1896 juhlittu keskimäärin joka neljäs vuosi. Miksei joku edellisten kisojen likaisista eli kärynneistä mitalisteista polta itseään livenä puhtaaksi seuraavien olympiaisten päättäjäisissä? "Das Man" katsoo hämmästyneenä eikä sanaa suustaan saa. "Kysytäänpä vielä toiselta "Das Manilta", joka tähän tuli. Mitä olet mieltä, sinä miehen varjo?" - Hän vastaa:

"Nyt kunnioitetaan elämää enemmän kuin antiikissa. Hullun hommaa sellainen meno! Sanoohan sen järkikin, ja laki, kamalaa --"

"Riittää, riittää, riittää jo! Ei tuohon mitään lisätä. " Totuus tulee lasten ja imeväisten ja yleensäkin "Das Manin" suusta. Toiset ovat nyt ajat, elämän kunnioitus ja ihmisarvo huipussaan siis. "Das Man" luulee tietävänsä, mikä on oikein. Mutta hän ei ironiaa ymmärrä yhtään. "Das Man" on mielin määrin hallinnut moderniteettia eli kahta viimeistä vuosisataa. Ja kun "Das Manille" ei ole enempää annettu, niin ei häneltä voi enempää vaatia. Enemmistö päättää, mikä on oikein ja kohtuullista. Olkoon sitten niin. Ja tässä tapauksessa täysi konsensus vallitsee siinä, etteivät Modernit olympialaiset mikään holokaust ole. Mutta voihan paradigma muuttua.

Muutoin "Das Man" on väkivaltaan mieltynyt. Sitä tulee kaiken aikaa tuutin täydeltä. Faktat ja fiktio sekoittuvat samaksi massaksi; faktat lähenevät fiktiota, fiktio lähenee faktoja modernin menon esityksessä. Ja levitykseen päästetään esim. aitoja, etelä-afrikkalaisia murhavideoita "Das Manin" käyttöön. Aidotkin murhavideot kai edustavat vain fiktiivistä väkivaltaa; sen ansiosta filmi saa jo lähdössä yhden ekstratähden (*), kun tähtisilmäinen "Das Man" sitä käy katsomaan.

***

Tuskin kukaan on koskaan osoittanut suurempaa mielenlujuutta kuin Peregrinus. Rohkeus tai mielenlujuus on todella arvokas siveellinen (moraalinen) hyve. Siihen ei "Das Man" yltää voi. Hän kelpaa korkeintaan hyveen varjoksi; sellaisia ovat esim. huippu-urheilijat ja sotilaat ja myös poliitikot - esim. silloin, kun he huipputehtävissään masinoivat sotia ja muita koettelemuksia omilleen eli "Das Man"- massalle, jonka rivejä Kuolema niittää.

Vapaan filosofin polttoitsemurha tarjoaa kognitiivista tehoterapiaa katsojille. Peregrinus todistaa tuona historian tähtihetkenä, että hänen elämässään on tarkoitus ('logos'). Tärkeämmäksi kuin elämä osoittautuu rohkeus ja mielenjuus. Tämän hyveen kertakaikkiseksi havainnollistamiseksi filosofi Peregrinus luopuu elon lahjasta. Toistan: hyve on tärkeämpi kuin elämä. Onhan se käsitys sekin, eksistentialismia, mutta aivan liian vaativaa. Eikö elämä ole kaikissa oloissa arvo sinsänsä, ja siis yli kaiken muun? - Jos kristitty"Das Man" sanoo, että Peregrinus oli pelkuri, koska hän ei uskaltanut jäädä katsomaan, mitä annettavaa elämällä vielä hänelle saattaisi olla, niin "Das Manin" suu pitää tukkia. Tai jaaritelkoon hän niin kauan, kuin jaksaa, mutta hän erehtyy pahan kerran.

Kristinuskosta ei vielä ollut tullut hallitsevaa pakkoideologiaa; jos olisi, Peregrinuksen valorikkaasta itsemurhasta ei silloin 165 olisi tullut mitään. Sikäli kuin filosofi olisi edes yrittämään päässyt, hän olisi saanut jonkun fanaatikon tikarista selkäänsä. Tai ehkä kristitty rahvas eli "Das Man" olisi nylkenyt Peregrinuksen elävältä, niinkuin se nylki jalon Hypatian ja sitten hänet poltti (Herran vuonna) 415. Tai Peregrinus olisi vangittu itse teossa (ellei jo kehityskeskustelussa toimitsijoidensa kanssa) ja sitten rikollisena teloitettu. Tietenkin Peregrinus olisi voinut esikuvansa Feniksin tavoin tehdä itsemurhan erämään yksinäisyydessä. Mutta mitä mieltä polttoitsemurhassa silloin olisi ollut? Susihan siitä olisi tullut. - Filosofiset polttoitsemurhat tehdään julkisessa sfäärissä, "inter homines", vaan ei petojen parissa, "inter bestias".

Magnus vir in memoriam / Peregrinus Proteus /

'Vir' on latinaa. Siitä se 'virtus' ('hyve') johdetaan. Tuskin tarvitsee sanoa, ettei "Das Man" kykene hyveellisesti elämään, eikä kai myöskään kuolemaan. Parhaimmilaan "Das Man" on vain hyveen varjo, "umbra aut simulacrum virtutis". Silti "Das Man" sietää toista "Das Mania", kaltaistaan, mutta ylen rakastaa ja palvoo esikuvaansa, onpa tämä korkeampi "Das Man" esim. urheilija tai poliitikko tai muu "julkkis" (käyttääkseni tämän kerran "taviksen" omaa puhetapaa). Ja hyveen varjo on parempi kuin ei-kukaan tai ei-mikään. Kun se Mika Myllylä ja ne muut kärähtivät dopingista, he menettivät sädekehän mukana varjonsa.



Otsikon 'Vir' tarkoittaa miestä sankarina, adjektiivi 'magnus' suurta. Latinalle on sukua sanskrit: Intian filosofiassa tunnetaan Mahavira, aivan sanamukaisesti suuri sankari, joka eli askeettisesti; hän paastosi itsensä hengiltä juomatta vettä, jonka merkityksen Joonian Thales oli keksinyt n. 600 e.a.a.



Kyynikkofilosofi Peregrinus nousi heerosten sarjaan polttamalla itsensä Olympian lehdossa 165. Hän teki, mitä oli luvannut, ja antoi palaa. Hyvin rakennettu rovio savutti tuskin yhtään. Peregrinus sekoittui eetteriin. Olympian jo ennestään pyhä lehto pyhittyi lisää. Ja niin pyhittyivät myös kaikkien tulevain aikain Olympian kisat, vaikka "Das Manin" biokone kai kristinuskon vaikutuksesta yskii, kun tästä nyt puhun. Kristitylle elämä pysyy Jumalan lahjana, ja itsemurha on rikos kristittyjen Jumalaa mutta ei todellakaan ihmiskuntaa vastaan.



Miksei modernien kisojen lopuksi vietetä hiljaista hetkeä Peregrinus Proteuksen muistoksi? Miksei polteta roviolla häntä edustavaa, alastonta räsynukkea? Nyt postmodernissa kaiken sanotaan käyvän ("anything goes"). Ei kaikki silti käy! Maku- ja hajutottumukset ovat toiset; ja Holocaust tuoreessa muistissa on. Peregrinus edusti lännessä Intian alastomia viisaita eli gymnosofisteja (fakiireja).


Antiikin filosofiassa 'kyynikko' tarkoittaa koiramaisen luonnonmukaisesti elävää filosofia. 'Koira' on kreikaksi 'kyon', monikko 'kynes'. Kreikan sana kuulostaa tuskin kauniimmalta kuin suomalainen vastine. Kainuulaisilla on sentään 'koera'; sen puolta Veikko Huovinen on kirjoissaan ja ehkä puheissaan koettanut koomisesti pitää.



Taivasalla "koeranunta" nukkuessaan Peregrinus käytti vilttinä räsyviittaansa. Se hänellä ehkä oli yllään niinä vuosina, kun hän vielä kulki säällä kuin säällä säädyllisten kristittyjen taivasporukoissa.


KAIKKI OLISI VOINUT MENNÄ TOISIN OLYMPIASSA ANNO 165. Peregrinus olisi astellut päättäväisesti rovion edustalle soihtu kädessään mutta pysähtynyt äkkiä ja kääntynyt yleisön puoleen:

"Hellaan kelpomiehet! Uskotteko tosiaan, että minä, Peregrinus, filosofi tässä nyt, kykenen, kun haluan, lupaukseni täyttämään ja itseni jo polttamaan? Sekoitunko eetteriin? Vähiin on aika käynyt. Siksi puhukaa nyt, te Kreikan kunnon miehet sekä kaikki muut, jotka täällä olette. Uskotteko hyveeseen?

"Kaiken aikaa, yötä päivää, sinuun me nyt uskomme, Peregrinus, hyvä mies. Siitä varma olla saat. Sinä olet suuri mies," vastaa "Das Man" kuorossa.


"Johan sopii, miehet hyvät, en nyt polta itseäni, en nyt tänään; vaan tulkoon toinen päivä."


Niin Kreikan miehet ja ulkomaiden edustajat poistuvat paikalta kehuen toinen toisilleen, miten hyveellinen mies Peregrinus on. "Ajatella, että se filosofi olisi kyennyt tänään polttamaan itsensä Feeniks-linnun ja Herakleen ja niiden Intian ihmemiesten tavoin! Kuitenkin hän tahtoo jäädä vielä auttamaan meitä!"

Peregrinuksesta ei tulekaan Proteus, koska muodonmuutos ei toteudu. Hän lähtee ulkomaille ja päätyy halonmyyjäksi Gangesin rannalle Benaresiin.

***

Mutta onneksi kaikki meni, niin kuin oli mennäkseen silloin kerran Olympiassa. Peregrinus Proteus näytti miehen mallia. Elämässä ja kuolemassa hänen hyveensä oli mielenlujuus (constantia, fortitudo). Kukaan ei ole koskaan voinut haukkua Peregrinus Proteusta siitä, että hän olisi elänyt, saati kuollut pitkästyttävästi. Hänen polttoitsemurhastaan ovat myös monet tähtisilmäiset kristityt saaneet elämyksensä.

Kansainvälinen Olympiakomitea saisi hetimiten panna toimeksi ja esittää Peregrinus Proteukselle postuumisti kultamitalia hänen loistavan polttoitsemurhansa vuoksi Olympiassa vuonna 165. Sen jälkeen käynnistetään muistopatsasprojekti. Paljastustilaisuuteen kokoontuu maailman urheilevaa nuorisoa soihdut kädessä. Komeasti soi Ateenalaisten laulu. Monet silmät kostuvat.

[Sain idean lopetukseen filosofi B. Russellilta.]

STOA PERUSTELEE ITSEMURHAN

Antiikin stoalaiset kutsuivat itsemurhaa "järkeväksi lähdöksi" (eúlogos exagogé, rationalis e vita excessus). Latinaksi itsemurha on joko mors voluntaria tai (vasta sydänkeskiajalla yleistynyt) suicidium. Joissakin tilanteissa asutaan ulos elämästä oman käden kautta. Hyve (areté, virtus) on monelle stoalaiselle periaatteessa aina ja käytännössä joskus tärkeämpi kuin itse elämä. Stoalainen viisas ei tuomitse kuolemaan itseään, kuten ei ketään toistakaan. Mutta Kohtalon tahtoa tulee noudattaa. Filosofi odottaa merkkiä Jumalalta. Saatuaan sen hän palaa ilomielin luonnon kiertoon. Pitää rakastaa kohtaloaan. "Kohtalo johdattaa halukasta, vastahakoisen se repii väkisin mukaansa." Sanonta on roomalaisen Senecan, ja sen on kulttuurifilosofi Oswald Spengler ottanut motokseen. Moderni "das Man", pitää ehkä rakkautta kohtaloon masokismina.

 

Vapaaehtoisen kuolon oikeuttaa taistelu oman maan tai ystävien puolesta - samoin kuin (ihmisarvon vievä) sietämätön tuska tai parantumaton sairaus. Niissä itse Jumala / Luonto näyttää ihmiselle tien. Sokrates taisi kärsiä hartia-, selkä- ja niskavaivoista. Ja kaipa lemmentoimet eivät korkeassa ukkoiässä ottaneet sujuakseen. Nuoret ajoivat ohi taisteltaessa kauniiden kehojen suosiosta. Antiikissa Sokrateen kuolemaa (399 eaa) pidettiin varsin yleisesti itsemurhana. Sokrates oli aistillinen ja rohkea mies. Kun elämän ns. laatuaika loppui, Sokrates lähti. Miksi jatkaa elämää, kun se vaipuu kasvin tai ainakin "das Manin" tasolle? - Sokrates tahtoi myös päästä filosofian marttyyriksi. Hänestä tuli miehisen hyveen malli (parádeigma) Kreikan ja Rooman viisaille.

Minustakaan elämä ei ole jatkon arvoinen kaikissa oloissa ja joka hintaan. Stoan analyysi kehitti viisi argumenttia (perustelua). Ne oikeuttivat aktiivisen lähdön; niitä voi käyttää logiikan harjoituksissa. Stoalaiset rinnastivat elämän pitoihin (sympósion). Analogia toimii tässä kohtuullisesti, mutta se ei koskaan todista mitään. Siis: vieraita poistuu pidoista 1) äkillisen tarpeen, kuten ystävien kylääntulon takia; 2) meluisaa ja kiroilevaa sakkia tunkeutuu juhlatiloihin; 3) ruoka paljastuu kehnoksi; 4) ruoka loppuu kesken kaiken; 5) muut pitovieraat hoipertelevat silmät ristissä.

Aivan vastaavasti Stoan mies antaa pois elon lahjan, kun 1) kutsu kuuluu ja hän pääsee miehisesti ja kollektivistisesti uhrautumaan isänmaansa (patrís, lat. patria) puolesta; 2) hän joutuu tyrannin silmätikuksi; 3) vakava sairaus rajoittaa kehon toimintoja; 4) köyhyys vie hänen ihmisarvonsa. Hänen ihmisarvonsa vie myös 5) hulluus, joka on sielun juopumusta (oik. kastumista).

Hyvä elämä (konsultin 'laatuaika' < quality time) on sitä, että 1) osoitetaan kollektivistisia hyveitä (aretaí, virtutes) ja 2) tyydytetään individualistisesti keholliset tarpeet. Kun kvaliteetti menetetään, alkaa tuska ja vaiva (sa Qual, ru kval). Epäelämästä astutaan yksisuuntaisesti Kuoleman maahan (vaikka epäelämän voisi koettaa palauttaa oikeaksi elämäksi). Moinen luopumisen filosofia sopii vaikeisiin oloihin, joita ei aina pysty normalisoimaan.

 

En ole löytänyt parempia perusteluja, vaikka olen ahminut tuhansittain sivuja eksistentialistista kirjallisuutta. Toistan kuitenkin, ettei analogia sinänsä todista koskaan yhtään mitään. Silti se saattaa retoriikassa vakuuttaa. - Eksistentialismi ei edusta tiukkaa tiedettä vaan retoriikkaa ja elämänfilosofiaa. Metodit ovat "heikot" kaikissa ihmistieteissä / sumean logiikan alueella. Metodien heikkouden korvaa hyvä tyyli.

Yksilön hulluus heijastaa koko yhteisön sairautta. Yksilö suhtautuu yhteisöön kuten mikrokosmos makrokosmokseen. Onhan se näkemys sekin eikä yhtään huono. Sopii tosin ajatella mahdollisuutta, että vain filosofi olisi sairas ja hullu, kun taas yhteisö eli jättiläiskokoinen "das Man" olisi kaikissa sielun ja ruumiin voimissa.

 

Rooman keisariajalla poliittisen vapauden menetys sai liian monen stoalaisen muuttamaan autuaampiin pilarihalleihin. "Järkevän lähdön" periaate johti itsemurhaepidemioihin. Sitten nousi vastareaktio: stoalaisen tuli seistä "elämän vartiopaikalla" viimeiseen mahdollisuuteen asti, vaan ei kauemmas.

 

Sellaisia sotureita on Mika Waltari kuvannut teoksessaan 'Johannes Angelos' (1952). Se kertoo riipaisevasti Konstantinopolin viime hetkistä kreikkalaisena kaupunkina. Uljaasti taistelleet italialaiset palkkasoturit kiiruhtavat laivoihinsa ja purjehtivat kotia kohden. Kaupunki, Pólis, on jo menettetty. Eikä ilmaiseksi ehkä kannata taistella menetetyn asian vuoksi.

 

Muinaisen Rooman armeija muistetaan tiukasta kuristaan. Jos legioonalainen yritti itsemurhaa, mutta epäonistui ja hänet pelastettiin elämälle, hänet teloitettiin. Itsemurha katsottiin karkuruudeksi.