Quid viri virtus sibi voluerit

Epaminondas imperator Thebanorum, qui proelio apud Leuctra commisso Lacedaemonios devicit, clarissimus exstitit. Deinde cum Thebani iterum Lacedaemoniis bellum inferrent, Epaminondas omnium consensu denuo imperator declaratus est. Qui animos suorum religione excitandos arbitratus arma in templis affixa clam noctis silentio detraxit atque hac pia fraude persuasit militibus, cum illa abesse viderent, caelestes iter suum sequi, ut ipsis bellum gerentibus auxiliarentur. Idem cum aput Mantineam post impetum in hostes factum ipse milites suos in prima acie pugnans duceret hortareturque, Lacedaemonii facillime, quis esset, cognoverunt. Quam ob rem eum solum universi aggressi sunt Lacedaemonii; neque hi prius proeliando destiterunt, quam Epaminondan hasta percussum concidere conspexerunt.

Ast ille ubi primum animam recepit et mortiferum vulnus se accepisse animadvertit, quaesivit ex amicis circumstantibus, an clipeus salvus esset et quae pars eo temporis momento superior esset. Posteaquam clipeum suum iam in tuto esse atque Thebanos hostibus fusis praeclaram victoriam reportavisse audivit, "satis", inquit, "iam mihi vixisse videor; invictus debitum meum naturae persolvam". Quibus verbis placide dictis hastam ex corpore extrahi iussit et confestim animam reddidit.

Virum vera memoria dignum praestitit se Epaminondas non tantum in bello sed in etiam in pace. Tanta inerat in eo parsimonia, abstinentia, integritas morum, ut nihil in supellectili praeter aenum et veru haberet. Et hic vir uxorem nunquam duxisse fertur. Cum a civibus quibusdam reprehenderetur, quod liberos ad usum patriae non relinqueret, virtutis bellicae memor respondit natam ex se pugnam Leuctricam. Quam non modo sibi superstitem, sed etiam immortalem fore.

Ruumis sensuurin kohteena

Kriitikko Lasse Koskela muistelee uudessa Hiidenkivessä (5 /2009, 45) kaipauksella anno 2000 kuollutta satiirikko Erno Paasilinnaa, jonka ystävä, Antti Tuuri, julkaisi vastikään teoksensa Lähikuvassa Erno Paasilinna (Otava 2009). Aikaa on totisesti päässyt kulumaan, mutta ajan kulku ei ehkä ole pahemmin muistoa kullannut.

Paasilinna oli ollut määrä laskea juhlallisesti Tervolan hautuumaan sukuhautaan. Mutta miten kävikään? - Paikallinen kirkkoherra kielsi Tuurin mukaan siunaustilaisuuden pitämisen sillä mielestään vahvalla argumentilla, että se Paasilinna "kirjoitti niin ikävästi kirkosta." Koskela sanoo luulleeensa noitavainojen ajan jo olleen ohi (ibidem). Koskela hieman liioittelee, mutta se kuuluu genreen.

Ruumis on toki kirkon kaiken näkevissä silmissä kantanut vastuun siitä hyvästä tai pahasta, mitä siinä aikansa asunut korkea ja kuolematon tai vain kuolevainen henkiriepu on omalle luonteelleen uskollisena muille tiettäväksi tehnyt.

Paasilinna sai sentään elää varsin hyvän elämän, ellen erehdy. Ja eivätkö ne kaikki Paasilininnat ole olleet melkoisia satiirikkoja suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, siis nekin heistä, jotka nukkuvat viimeistä untaan siellä kolean Tervolan sukuhaudassa? Olisiko sinne pitänyt laskea juhlavin menoin vielä yksi satiirikkoruumis entisten viereen? - Hyvä sentään, ettei koko sukua ekshumoida.

Siunaustilaisuuden kieltäminen pitää laskea kunniaksi Paasilinnalle eikä kirkolle, joka, pelkään, lienee vajaassa vuosikymmenessä menettänyt asemiaan pohjolan perukoilla eikä vain Ruotsin suurissa kaupungeissa, joissa hautajaisista on kovin monessa tapauksissa luovuttu siksi, että ne ovat niin ikäviä ("såå trist, va?"). Rahaakin palaa, poltetaanpa ruumis tai ei.

Koskela lausuu kannustavasti, että "Paasilinnan kaltaisille satiirikoille olisi Suomessa paljon töitä". - Epäilemättä, mutta tänne sopii vain yksi satiirikko kerrallaan, hyvänen aika! Ja muistettakoon, että Paasilinna vei eläessään tilaa joltakulta toiselta, joten hänen väistymistään voi muotitermiä käyttäen kutsua eettiseksi teoksi. Jonkun toisen pitää nyt toimia satiirikkona eli tehdä siltä osin eettisiä tekoja ihmisen hengen hyväksi ja herroja pelkäämättä.

FINIS FIDEI

Non altera post hanc vita

Hegesias Cyrenaeus certam de vita morteque sententiam habuisse perhibetur. Vitam humanam expositam omnibus adversae fortunae telis plenissimam esse malorum et dolorum. A quibus incommodis mortem, quae sola esset amica universis animantibus, et nos homunculos serius aut citius abducere. Non solum corpora sed animas quoque morte dissolvi. "Mehercle", inquit sapiens ille, "mihi persuasum est optime nobis evenire, quod animae una cum corporibus exstinguantur!"

Tanta virtute oratoria sententiam suam Hegesias expressit, ut a rege Ptolomaeo de ea in scholis docere prohiberetur, cum aequo plures discipuli doctrina eius exaudita odio vitae capti essent atque sponte se occidissent.

Hegesiae fuit sodalis Theodorus, qui negans divos esse Atheos vocatus est.

Nomen male ominatum

Memoriae proditum est omen, sub quo Quintus Petilius Spurinus consul in Ligurum finibus bellum gerens morti succubuit. Nam ille montem, cui forte Leto cognomen erat, oppugnans milites adhortatus promisit: "Hodie ego Letum utique capiam. " Deinde inconsulte ac temere proeliando fortuitum vocis iactum leto suo confirmavit.

Quo modo Empedocles animam reddiderit

Empedocles, philosophus Siculus, omnia ex quattuor naturis sive elementis, videlicet terra, aqua, aëre, igne, constare docet. Eidem persuasissimum est metu mortis neglecto animas hominum non ad nihilum interire sed aeternas exsistere et ex corporibus in corpora transmigrare et praecedentis vitae facta infectaque recordari posse. Sunt qui dicant Empedoclen Agrigentinum aut melancholia victum rebusve desperatis aut immortalitatem affectantem se in ignes montis praecipitavisse; nimia superbia motum eum in flammas se proiecisse, ut abisse ad divos putaretur.

Diogenes loppunsa alla

Kyynikkofilosofi Diogenes käski testamentissaan, että hänet piti jättää hautaamatta lojumaan Korintin kaupungin ulkopuolelle. Kun oppilaat kysyivät, halusiko hän tosissaan päästä rosvolintujen ja petojen saaliiksi, hän sanoi: "Laittakaa toki vierelleni keppi, niin ajan ne otukset matkoihinsa." He kysyivät: "Miten Sinä sen teet, kun makaat hengettömänä maassa?" Siihen Diogenes: "Miten raatelevat linnut ja muut pedot [kuten villit koirat] voisivat muka minua vahingoittaa sitten, kun en enää mitään tunne?" Keskustelu tyrehtyi siihen. - Ellen erehdy, veli Diogenes tarvitsi kepin siirtymäobjektikseen (joka on psykologian termejä). Keppinsä avulla hän saattoi helpommin aloittaa matkansa alas Haadekseen tai ylös Isä Eetterin luo kuin ilman sitä.

Ehkä Diogenes viittasi siihen mahdollisuuteen, että hän voisi Haadeksessa pitää keppinsä avulla Kerberos-koiran loitolla. - Muuten 'kyynikko' tulee kreikan kielen koiraa tarkoittavasta sanasta, jota en ala tähän latoa, koska tämä on jo muutenkin tieteellisesti arvokas teksti-interpretaatio, eksegeesi. Kreikan kyynikkofilosofit elivät varsin luonnonmukaista elämää.

Draculan rooleja näytellyt Béla Lugosi halusi päästä maan poveen asianmukainen viitta yllään. Onneksi hänen viimeistä toivomustaan noudatettiin. Mitä kaikkiin lajitovereihin tulee, jokin siirtymäesine on ehdottomasti saatava mukaan, kun kuolema kohdataan kasvoista kasvoihin. Muuten hukka perii, ja se on koiran sukulainen.

Ymmärrän hyvin lapsukaisia, jotka haluavat mukaansa jonkin esineen tehdessään lähtöä Nukkumatin luo.

Beatus ante mortem

Diogenes autem Cynicus iam senex factus paulo ante quam extinctus est se inhumatum extra urbem Corinthum proici iussit. Cum discipuli ab eo stupentes quaererent, cur volucribus ferisque se commendare vellet, "Baculum ergo", inquit, "propter me ponitote, quo istas abigam." Tum discipuli: "Qui id facere poteris, nihil sentiens, cum humi defunctus iacebis?" Ad haec Diogenes: "Quid igitur mihi volucrium ferarumve laniatus obesse valebit nihil tunc temporis sentienti?"

Kosmopoliitin hautakirja

Filosofi Anaxagoras teki kuolemaa Lampsakoksessa. Ystävät tiedustelivat, tahtoiko hän, jos jotakin tapahtuisi, saada kuljetuksen isänmaahansa Klazomenaihin. Anaxagoras vastasi, ettei sillä ollut mitään merkitystä, koska tie Haadekseen on kaikista maailman paikoista yhtä pitkä tai yhtä lyhyt. Ystävät kunnioittivat sellaista puhetta ja järjestivät filosofille hautapaikan Lampsakoksesta, pitkän matkan päässä tämän synnyinkaupungista, isänmaasta.

"Jos jotakin tapahtuisi" on omanlaisensa lause-eufemismi; se koettaa kiertää tai jopa kieltää kuoleman (thánatos, mors, Tod) varmuuden; ja se myös ilmaisee kuolemanpelkoa, kenofobiaa, kuten myös kunnioitusta tulevaa vainajaa kohtaan. Mitä on ihminen? Marcus Aurelius sanoo: "Eilen pisara limaa, huomenna kuollut." Pindaros on myönteisempi. Hän näkee ihmisen varjon unena, joka tosin saa joskus nauttia jumalan lähettämästä valosta.

Impietas in deos et patriam

Anaxagoras philosophus Klazomenius, posteaquam ex Ionia scholam suam Athenas transtulerat, huius urbis iuvenes astronomiam docebat. Qui solem non deum sed globum ignitum magna cum offensione civium vocare ausus est. Quo factum est, ut Anaxagoras impietatis in deos accusatus et pro malo ac noxio damnatus et ex urbe expulsus in Asiam reverteretur. Ibi cum Lampsaci moreretur, quaerentibus amicis, cuperetne, si quid accidisset, Klazomenas in patriam auferri, "nihil interest", inquit, "nam undique ad inferos tantundem viae est." Quibus verbis obsequuti amici Anaxagoran Lampsaci sepeliendum curaverunt.

Hurja joukko (1969)

Blogistania saisi herätä todellisuuteen ja katsoa Hurjan joukon (The Wild Bunch). Sam Peckinpah ohjasi filmin anno 1969. Näyttäisin kuvan opiskelijoilleni, elleivät kaikki tuntemani naiset, jotka olen ylipuhunut katsomaan sen, pitäisi sitä liian väkivaltaisena ja pessimistisenä. Hurjan joukon naiskuvasta olen kuullut happamia huomautuksia ja nähnyt päänpudistuksia.

Mutta niistä viis! Filmi on nimetty miesten äänin elämää suuremmaksi elokuvaksi. Se on kertomus ystävyydestä, petoksesta, kunniasta ja sovituksesta. Paheiden harjoittaminen kuuluu tässä miehuuden genressä asiaan. Mutta paheet sekoittuvat onnistuneesti hyveisiin. Mitään kliseistä en ole Hurjasta joukosta löytänyt. Peckinpah osoittaa, miten väkivallan päälle voi rakentaa unohtumatonta kauneutta.

Hurjassa joukossa soi kaksi kertaa La golondrina (pääsky, swallow). Sitä laulaa meksikolaisen kylän väki hyvästellessään pois lähtevän rosvojoukon. Ja siihen, taivaallisen kauniiseen lauluun päättyy filmi. Rosvot tekevät lopussa komean eksistentialistisen valinnan; he tapaavat itse aloittamassaan armottomassa tulitaistelussa kohtalonsa. Hurjaa joukkoa on oivaltavasti kutsuttu Apokalypsin ratsastajiksi.

La golondrinaa sopii meidän laulaa, mieluiten ehkä kuorossa ja mieluiten espanjaksi ihmisille, jotka lähtevät luotamme pois ikuisiksi ajoiksi (vaikka jotkut pääskyt tulevat takaisin). Siinä laulussa, jos jossakin, loistaa latinalainen sielu pateettisimmin. - Uusi katsoja pääsee testaamaan, kestääkö hän tätä paatosta vai ei (eli onko hänestä vielä mihinkään).

Tämän jäähyväislaulun voi ladata You Tubesta (La golondrina: Grupo salvaje), mutta kannattaa katsoa koko filmi ainakin kerran elämässään. Enkä näin sanoessani tarkoita vain miehiä enkä nuoria koulupoikia. Pitääpä katsoa, ovatko filmihullut professorit Peter von Bagh ja Hannu Salmi sanoneet jotakin Hurjasta joukosta yleensä ja La golondrinasta erikseen.

Vanhan Kreikan viisautta

Teuvo Saavalainen julkaisi 2001 Parnassossa (2,149-159) kirjoituksensa Suru, syyllisyys ja lohtu. Ikääntyvän kirjailijan muistiinpanoja. Hänen kokemuksensa ovat saaneet hänet vakuuttumaan elämän lähtökohtaisesti traagisesta luonteesta.

"Kreikkalaisille selvisi heidän maineensa huipulla totuus, että elämä on käsittämätöntä ja hirvittävää" (156). Näin sanoessaan Saavalainen osuu täsmälleen oikeaan. Keitä kreikkalaisia Saavalaisen voi todennäköisin syin katsoa tarkoittavan? Minä vastaan. Hän tarkoittaa etenkin tragediakirjailijoita: eikö muka elämä ole käsittämätöntä ja hirveää Aiskhylokselle, Sofokleelle ja Euripideelle? Mitä sanovat humanistit? Eivätkö mitään? Eksistentialisteista ainakin puolen pitäisi olla samaa mieltä kuin olivat Saavalainen ja kreikkalaiset maineensa huipulla ja minä, maalaisajattelija (juhannuksena 2009). Mutta edes eksistentialistien en odota kommentoimalla tähän tekstiini reagoivan. Olen oppinut realistiksi.

Olisihan se upeaa, jos Maalla ei olisikaan ilmakehää. Siinä on perimmäinen syy sinun vaivoihisi (jos iloisikin) ja minun vastuksiini. Elämä ja sen mukana kirjallisuus olisi jäänyt tulematta Tellukselle. Mutta täällä sitä vain maata tallataan! Paras on siksi syntymättömän osa, seuraavaksi paras osa on syntyä mutta kuolla saman tien ja palata Haadekseen, opettaa Euripides. Tämä myös runoilee, että itkettäköön katkerasti sen kodin osaa, jossa lapsiparka on nähnyt päivän katkeran valon. Toisaalta kuolinviesteihin pitää vastata riemuhuudoin ja saattaa vainaa hautaansa parhaimman ilojuhlan merkeissä.

Hero ja Leandros

Ainakin Musaios, gramaatikko ja runoilija, on kertonut heidän tarinansa. Leandros elää Abydoksen kaupungissa, Hellespontoksen rannalla. Ja vastarannalla, Sestoksessa asuu hänen rakastettunsa Hero, Afroditen papitar. Nuoret kohtaavat toisensa joka yö: Hero sytyttää merkiksi lampun; se näyttää tietä Leandrokselle, joka näkee uida pimeässä salmen yli Abydoksesta Sestokseen. "Doch einst löschte der Sturm das Licht und Leandros ertrank; Hero stürzte sich vom Turm" (Otto Hiltbrunner, Kleines Lexikon der Antike. Dritte Auflage. Francke Verlag, Bern und München, 1961, 212).

Miten heidän siis kävi? - Eräänä yönä myrsky puhaltaa lampun sammuksiin; Leandros hukkuu; onneton Hero syöksyy tornista alas; hän kuolee Leandroksen vierelle; tämän ruumiin ovat aallot tuoneet rantaan.

Hieno, unohtumaton, on myös se tarina, jonka Ovidius on kertonut Babylonin rakastavaisista, nimeltään Pyramos ja Thisbe.

"Kukkivat roudan maat"

Roomalaiset säesepot Vergilius ja Ovidius olisivat suuresti iloinneet Eino Säisän romaanisarjan poeettisesta (retorisesta) nimestä, jonka laitoin otsikoksi. Säisä hukkui 30. lokakuuta anno 1988. Hänen iässään minä olisin kuollut. Ellen väärin muista, Mika Waltari kirjoitti pienoisromaanin nimeltään Multa kukkii. Siinäkin on samanlaista särmää kuin Säisän suurromaanin otsikossa ja luultavasti sisällössä. Niin sitä pitää. Kiitän molempia suomalaisia ja molempia roomalaisia, jotka tässä olen nimeltä maininnut.

Florent campi frigoris.

Kuolemisen haaste

"Valtaosa suomalaisista kuolee hoitolaitoksessa yli 70-vuotiaana" (YLE, teksti-tv, s. 104 9.6. MMIX). Mihin suuntaan "kuolemisen rakenteita" (käyttääkseni konsulttien kieltä) pitäisi kehittää? - Omaisten tulisi hyvän sään aikana käydä konsulttijohtoinen kehityskeskustelu potentiaalisen vainajan kanssa. Muutosvastarinta saattaa tosin osoittautua niin kovaksi, etteivät kuolemisen rakenteet kehitykään. Rakastavat konsultit saavat kuitenkin rahansa. Mainiota. Ehkä kotikuolemien osuutta voisi reippaasti nostaa, ellei se vaatisi lähes yli-inhimillistä rohkeutta (jota on parempi kutsua konsulttikielellä haasteeksi). Ajatella, tänk bara, mikään ei ole enää VAIKEAA. Vaivat ja vastukset ovat kehittyneet haasteiksi, joten tekin antanette hyvän sään aikana Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista oppinsa ja oppisanansa poimineille konsulteille pisteenne tai tähtenne.

Kaikki tai ei mitään

Eilen löydettiin kaksi lentoturmassa ollutta. Mutta voi! Henki oli jo paennut niiden kurjista ruumiista. Toivottavasti myös loput 226 ihmistä löydetään, mitä on tosin vaikea uskoa. Usko vie toki vaikka harmaan kiven, jos vie. YLEn teksti-tv:n sivulla 825 sanotaan, että kuoleva kaipaa saattajaa. Niinkö se on? Luulin, että Hermes, latinalaiselta nimeltään Mercurius hoitaa hommansa eli saattaa sielut Haadekseen. Mutta ehkä tämä koskee vain kreikan- ja latinantaitoisia ihmisiä. Muilta puuttuu saattaja, pahoin pelkään. Onneksi asiaa voi koettaa auttaa. Apu ei tosin kaikille ehdi. Kreikan- ja latinan kielioppi pitää kiireemmiten hankkia. Namque dies nobis sunt enumerati.

Toivo elää

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Dum spiramus, speramus. Iso lentokone, Air France Airbus A330 katosi Atlantin ylle varhain maanantaiaamuna. Toivon, ettei sitä koskaan löydetä, ei sitten minkäänlaista jälkeä. Jääköön kone matkustajineen ikiajoiksi kadoksiin. Se olisi oikein ja kohtuullista ja ennen kaikkea romanttista. Nyt eletään jo perjantaita ja jatketaan toivomista.

Onnettomat tähdet

Meidän tulee ajatella pelkkää hyvää Pontoksen Kuningas Mithridateesta. Hän kun ei voinut mitään sille, että oli siinnyt (astrologisessa katsannossa) onnettomien tähtien alla; muutoin kuninkaassa ei ollut oikeastaan mitään vikaa. Hänen tapanaan oli vähän väliä juoda myrkkymaljoja ja vahvistaa kehoaan siksi, ettei häntä pääsisi kukaan myrkyttämään hengiltä ja passittamaan siten Haadekseen eli suomalaisittain Tuonen tuville. Mutta voi! Roomalaiset nujersivat Mithridateen sodassa, ja tämä näki itsemurhan järkeväksi eksistentiaaliseksi valinnaksi. Mutta väkevimmätkään myrkyt eivät tehonneet. Kuninkaallinen keho, siis merkityksessä 'elävä ruumis', oli kehittänyt kymmenien, ellei satojen myrkkysnapsien ansiosta kunnon vasta-aineet. Se siitä vastustuskyvystä. Latinan myrkkyä tarkoittava sana 'venenum' on sukua rakkauden ja ehkä muunkin ilakoinnin jumalatarta tarkoittavalle sanalle 'Venus'. Enpä menisi sanomaan, että Venus olisi erityisemmin suosinut kuningas Mithridatesta. Ja huonosti siinä käy jokaiselle, jota vastustavat niin taivaan tähdet kuin Venuskin. Kamala kohtalo! Heideggerin 'Dasein' saa antiikista uutta sisältöä.

Exemplum docet

Mithridates rex Ponti saepe venenum bibere solebat, ut sibi a clandestinis caveret insidiis. Quo factum est, ut cum a Pompeio devictus mortem sibi consciscere conaretur, ne velocissima quidem venena ei nocerent. Neque tamen male existimemus de rege, quippe qui malis ominibus, i.e sub astris non faustis genitus fuerit.

Celeri auxilio opus est

The counter registering profile views doesn't work. It seems to be stuck, constantly showing the number of 14 000.

A modest proposal

Ye Immortal Gods in Heaven! You amiably inspire me to make a modest proposal, sharing with you as I am, the firm conviction that Mother Earth, whom you call Gaia, is already in her death rattle. For this reason we, all of us, without any exception whatsoever, instead of turning out the lights for just one "cosmetic" hour, as it were (nothing but a pathetic gesture), should turn them off completely, for ever and ever.

Philosophy bids us to believe that non-existence is a decisively better option than existence on the surface of the polluted Gaia. It is time to go, in order to meet our Maker.

Diakriittiset merkit

Olen ideoinut valmiiksi Intian filosofiaa koskevan tekstin. Jäljellä on kuitenkin ongelma, jolle en nyt löydä ratkaisua, mutta ehkä joku guru tai vaikkapa Heideggerin jumala tulee avuksi, kun hartaasti rukoilen. Tarvitsisin ehdottomasti eri merkit ilmaistakseni kaksi erilaista suhisevaa s-äännettä. Toisessa kielenselkä koskettaa kitalaen keskikohtaa, toisessa kielenkärki. Näistä ensimmäisen s:n päälle pitäisi saada "akuutti" (siis ´), toisen s:n alle piste. Tämä on nyt minun akuutti probleemani. Positiivisen ajattelun taivaanmerkeissä se merkitsee mukavaa haastetta. Optiona on (myöskin positiivinen) "silleen jättäminen".

Jim Morrison's status

It was fated that Jim Morrison, the icon of the young, should die of alcoholism. When he was lowered into his grave and the odd memory verse KATA TON DAIMONA HEAYTOY was carved into the stone, he became an eternally youthful earth spirit, a gnome (KATAKHTHONIOS DAIMON). Hoper edei deixai.

Requiescat in pace.

"Nemo nisi mors"

Martin Heideggerin 'Sein und Zeit' oli ilmestynyt jo 1927, mutta suomennosta saatiin odottaa kauan: Reijo Kupiainen päiväsi tulkintansa, nimeltään 'Oleminen ja aika', marraskuun 20:lle 1999. Ja siitä on jo pian vuosikymmen päässyt kulumaan. Heidegger tunnetaan meillä hyvin. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Oswald Spengleristä, jota täydentää Heidegger ja Heidegger täydentää Spengleriä. Suomessa on Spengleriä pahasti vierastettu. Vain Erik Ahlman, Georg Henrik von Wright ja minä olimme jossakin määrin koettaneet pitää esillä Spenglerin teosta 'Der Untergang des Abendlandes' (jonka suomennos, vieläpä lyhennelmänä tullut, oli käännösmurha vailla vertaa).

Kuolema on Heideggerille, siinä missä Sokrateelle, filosofian Muusa. Heidegger kirjoittaa Kupiaisen mukaan mm.: "Kuolema on yksi olemisen tapa, jonka täälläolo omaksuu, niin pian kuin se on. "Niin pian kuin ihminen alkaa elämään, on hän heti riittävän vanha [ja kelvollinen - JS] kuolemaan" [tässä alanootti]. Loppumista, olemista kohti loppua, on selvitettävä ontologisesti täälläolon olemistavan pohjalta. Ja luultavasti vasta nyt, kun loppumista luonnehditaan eksistentiaalisesti, tulee ymmärrettäväksi mahdollisuus, että tähän ennen "loppua" sijoittuvaan "ei-vielään" liittyy eksistoiva oleminen. Vasta selvitettäessä eksistentiaalisesti olemista kohti loppua meillä on riittävästi pohjaa määrittää mikä mieli on mahdollisesti puheella täälläolon eheydestä, jos nimittäin kuoleman on "loppuna" määrä konstituoida tätä eheyttä" (Heidegger, 'Oleminen ja aika, 2000, 301-302).

Heidegger puhuu ihmisen hyveestä ja saa ajattelemaan Herodotoksen kuolematonta tarinaa filosofi Solonista ja Lyydian kuningas Kroisoksesta. Solonin viesti Kroisokselle oli se (minkä Kroisos tajusi vasta omalla polttoroviollaan), ettei kukaan ole onnellinen ennen kuolemaansa (latinaksi: "Nemo ante mortem beatus"), mikä tarkoittaa, ettei kenenkään elämää sovi arvioida ennen, kuin se on päättynyt, valmiiksi tullut. Kroisos oli palavasti halunnut, että hänen kunniansa päivinä hänen hovissaan vieraillut Solon olisi kehunut häntä onnelliseksi ihmiseksi. Solon ei kuitenkaan maininnut Kroisosta onnellisten joukossa vaan esitti Kroisoksen mielipahaksi muita ja tälle ventovieraita ja ennen kaikkea kuolleiden nimiä. Mietin, kertoisinko koko stoorin Solonista ja Kroisoksesta, jonka konsulttina toimi Delfoin rahastava oraakkeli.

[Otsikon sanat "Nemo nisi mors" ovat tiettävästi ensinnä lukeneet Katarina Jagellonican sormuksessa: "Nemo nisi mors" (nos separare potest / poterit / potuerit): "Vain kuolema voi meidät erottaa".]

Ars gratia mortis

Se joka katsoo, että taide (ars) on itsetarkoitus, sanokoon kliseisesti: "Ars gratia artis." Mutta jos halutaan nostaa esille vaikkapa Spenglerin tai Heideggerin eksistentialistinen tulkinta siitä, mitä taide lopussaan on, saanee käyttää otsikkoon laittamiani sanoja. 'Mors' tarkoittaa kuolemaa.

Eilen luettiin useammasta lähteestä, että Hietaniemen hautausmaan (elitistinen - JS) taiteilijakukkula (uhkaavasti - JS) täyttyy. Siellä on tarjolla enää kolme viimeistä leposijaa taiteen huippuosaajille. Hätä keksii jonkin keinon, sikäli kuin tässä mitään hätää onkaan. Taiteen huippuosaamisen kriteerejä sopii kiristää. Toisaalta taiteen huippuosaajat voinevat toistaiseksi pysytellä hengissä. On siinä haastetta. Ja muitakin ongelmanratkaisuja sopii tarjota joko humanistisesti ilman edestä tai konsultatiivisesti pekuniaarista korvausta vastaan.

Ikuisuus takana, loppu edessä

Minkä joskus kirjoitin, sen kirjoitin ja nyt pitkästä aikaa otsikossa toistan. Loogisessa katsannossa otsikkoa voi moittia pahoin ontuvaksi. Sellainen se nimenomaan onkin, hyvänen aika! Retorisesti ja poeettisesti se kuitenkin toimii kohtuullisesti. Retoriikassa pitää olla särmää aika ajoin tai (melkein) aina. Syy on mm. psykologinen. Asymmetria taitaa olla melkoinen ase vaikuttamisessa. Ainakin sanataidetta tämä väite mielestäni koskee.

Filosofi Seneca sanoi: "Kuolema on muutamien toive, monien lohdutus, kaiken loppu." Tässä havaitaan esimerkki retorisesti nousevasta kliimaksista (ja asymmetriasta). Sellainen sopii kelpo sofistin eli konsultin suuhun. Kumma, kun Seneca, toisin kuin maanmiehensä Titus Lucretius Carus, ei eksplikoi kuolemanpelkoa (horror vacui, kenofobia) tässä yhteydessä, mutta mitäpä siitä.

Jos noin on, kuten Seneca väittää, ei liene pahitteeksi miettiä, pitäisikö oma arvojärjestys laittaa uusiksi ja kääntyä viivyttelemättä lähimmän rakastavan konsultin eli päivystävän kanssaihmisen puoleen, kysyä neuvoa siitä, miten pitää elää lopun elämänsä, mihin alkaa uskoa kuin vuoreen. Toisaalta voi huomauttaa, että jos Seneca on oikeassa, on melkein tai tyystin se ja sama, miten on tähän asti elänyt ja miten lopun ajat elää. Tämänkin neuvon voi konsultti symbolista maksua vastaan ystävällisesti ja kenties nöyrästi antaa.

Sukupuolten tasa-arvo

Luonnontiede katsoo todistaneensa, että koiraat, miehet, naaraat ja naiset kuolevat, kuka mitenkin; tarkoitan yksilöitä, jotka ovat sukupuolesta riippumatta tasa-arvoisia sen kautta, että ne poistuvat vuorollaan olemassaolosta kuolemaan eli ikuiseen kadotukseen. Se on ainoa poistumistie; sitä sopii kutsua myös pelastustieksi. Karl Marx sanoi viisaasti kuolemaa lajin voitoksi yksilöstä. Lajin yksilöstä korjaamaa voittoa voisi kutsua riemuvoitoksi, triumfiksi, jos laji osaisi viettää triumfia, tiedostaisi sen, mutta sitähän se ei osaa. Eikä se ole muutenkaan voitostaan tietoinen, minkä Marx varmasti tajusi. Toisaalta mikään ei ole ikuista. Lajitkin kuolevat, samoin filosofiset opit ja oikeastaan jokainen ajatus. Ja tähdet sammuvat.

Kristinuskoa mainostetaan sukupuolten katsannossa tasa-arvoiseksi ja edistykselliseksi uskonnoksi. Paljon on toisaalta niitäkin, joiden mukaan kristinusko, samaten kuin kummasti samoilla, "monoteistisillä" nurkilla syntyneet juutalaisuus ja islam, ovat syntyneet palvelemaan paljossa vain miesten tarpeita; naiset ovat saaneet kokea patriarkkojen periaatteessa holhoavassa syynissä käytännön riistoa ja sortoa, eikä menolle näy ainakaan lähitulevaisuudessa loppua tulevan. Tasa-arvon toteutuminen antaa tällä tiellä odottaa itseään.

Kristinuskon Isä, Poika ja Pyhä Henki eli kaikkivaltiaan jumaluuden kolme, yhtäläisesti kaikkivaltiasta persoonaa, ovat maskuliinisia olioita. Luin joskus ja itsekin esitin luennolla ikäänkuin mainitsemisen arvoisena asiana, että varhaisimmat kristityt olivat varsin tasa-arvoisesti ja tasapainon periaatetta noudattaen (mutta lopussaan erheellisesti) pitäneet Pyhää Henkeä feminiinisenä voimana.

Elaine Pagels puolestaan sanoo, huomaan nyt, että kaikki naiset kokevat kaikkina aikoina Isän Jumalan aivan toisin kuin miehet, mitä pidän mainitsemisen arvoisena asiana siksi, että harva mies ja harva nainen tulee tuskin asiaa koskaan ajatelleeksi. Ja vaikka nais- ja mieskristityt tulisivatkin sitä eroa luojaties mistä syystä ajatelleiksi, heillä olisi kuitenkin opillisesti yhteinen Isä-Jumala ja Poika-Jumala ja historiassa miehisiä tekoja suorittava Pyhä Henki eli suunnilleen Hegelin Maailmanhenki.