Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Dum spiramus, speramus. Iso lentokone, Air France Airbus A330 katosi Atlantin ylle varhain maanantaiaamuna. Toivon, ettei sitä koskaan löydetä, ei sitten minkäänlaista jälkeä. Jääköön kone matkustajineen ikiajoiksi kadoksiin. Se olisi oikein ja kohtuullista ja ennen kaikkea romanttista. Nyt eletään jo perjantaita ja jatketaan toivomista.
2 kommenttia:
Aivan. Kun yksi ihminen katoaa, on se surullinen asia. Kun 250 ihmistä katoaa, on se tragedia. Jos vaikkapa 8 miljoonaa ihmistä katoaisi, olisi se tilastoa, ellei peräti komediaa. Neuvostoliitossa toteutettiin 1930-luvulla väestönlaskenta. Väestönlaskijat "häivytettiin" koska olivat petturimaisesti PIENENTÄNEET Neuvostokansaa. Saldosta kun puuttui valtavasti kaikenikäisiä ihmisiä, jotka olivat mystisesti "kadonneet"
Värien käyttö ei ole ainakaan YLEn teksti-tv:ssa ollut kaikin ajoin kohdallaan. Kun se ilmoittaa pahan katastrofi-uutisen, miksi se saa etusivullaan 100 nimenomaan KULLANVÄRISEN otsikon? Eikö muita vaihtoehtoja ole? Eikö suruliputusta sovi käyttää. Vai tarkoittaako kultavärin käyttö sitä viestiä, että jokin joukkosurma on EKOTAPAHTUMA (koska meitä on oikeastaan jo liikaa)? - Asiat tietenkin voidaan ottaa rennommin. Uutiset uutisina.
Lähetä kommentti