"Rikos ihmiskuntaa vastaan"

Kain surmasi vihapäissään Abelin, veljensä, kertoo meille Genesis. Samoin teki Remukselle Romulus, Rooman oikeampi perustaja jo nimensä mukaan. Nämä kaksi fiktiivisen perinteen tapausta heijastavat näköjään perusteltua käsitystä siitä, mikä on luonto ihmislapsen (käyttääkseni runollista sanontaa). Ne myös tavallaan ennakoivat ihmislajin aivan ehtaa historiaa, historiaa aktualiteetissa niin, kuin se on ilmennyt: vuosituhantista rikoksentekoa ihmiskuntaa, tai sanokaamme, ihmisyyttä vastaan. Ihmisen persoonallisuuteen ei ole apriorisesti koodautunut vain "huoli" ja "pelko" vaan myös [mahdollisesti perushuolesta ja -pelosta kumpuava] veljesviha ja vielä kaikkiallisempi tai ainakin tuloksellisempi pahuus, tai miksi nyt tulosta kutsunetkin.

Kansakuntain vaiheissa kerrotaan suurisuuntaisista sekä jopa tarkoin suunnitelluista ja vallan "hienosti" toteutetuista, palkituista veritöistä. "Rikokseen ihmiskuntaa (ihmisyyttä) vastaan" ovat syyllistyneet mm. Intiaan muinoin tunkeutuneet "arjalaiset", sitten heettiläiset, assyrialaiset, babylonialaiset, heprealaiset, persialaiset, "sivistyneet" kreikkalaiset, kreikkalaisia barbaarisemmat roomalaiset sekä edelleen germaanit, kuten kimbrit, teutonit, gootit, vandaalit ja frankit, sitten ikäänkuin luontonsa mukaan toimineet hunnit, edelleen arabit - ja kristityt valtiot Euroopassa ja "Pyhällä maalla" ja sitten pitkän aikaa kaikkialla maailmassa. Kiinalaiset ovat pitkän historiansa aikana kunnostautuneet useaankin otteeseen, samoin muinaiset egyptiläiset ynnä muut, kuten uudemmalta ajalta tutut tataarit [lisäisi tähän venäläinen] ja turkkilaiset [kuten lisäisi tähän mm. kreikkalainen ja serbi].

Pahoin kriminellejä ovat olleet portugalilaiset, espanjalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, amerikkalaiset, saksalaiset, venäläiset, ruotsalaiset, suomalaiset ja niin edelleen, joten teen nyt alustavan päätelmän, että ihmiskunta on monesti tehnyt rikoksen ja edelleen on tekemässä [uutta, nyt teknologian tehostamaa, mutta muuten sitä samaa, wanhaa] rikosta ihmiskuntaa eli omaa itseään vastaan.

Nominalistisen, nyt meillä vallitsevan filosofian mukaan sellaista yleiskäsitettä kuin ihmiskunta ei ole reaalioliona olemassakaan; vain [sentään] yksilöitä on olemassa. 'Ihmiskunta' (genus humanum) on vain 'flatus vocis', äännevirtaa, puheen äännähdys. Jos niin on asianlaita, tulee ehkä päätellä, ettei (olematonta) ihmiskuntaa vastaan voi tehdä rikosta; kieltämättä ihmiset aiheuttavat toisilleen valtaisaakin kärsimystä, mutta tämä kärsimys koskee vain kutakin, asianomaista ihmistä, hänen ihmisyyttään. Jokaisen pitää elää, mahdollisesti onnellisena ja ainakin ajoin onnettomana; ja jokaisen pitää kuolla erikseen; siihen hänet on "eksistentialistisesti" tuomittu; se hänen osansa on preteritissä, modernissa ja tulevassa maailmassa.

Totean alustavasti, että on parempi puhua rikoksesta ihmisyyttä vastaan kuin rikoksesta ihmiskuntaa vastaan. Ihmisyys on yksittäiselle ihmiselle vain hänen omaa, periaatteessa luovuttamatonta, käytännössä poljettavaksi, riistettäväksi ja tuhottavaksi kääntyvää ihmisyyttään. Minusta tosin tuntuu, että 'ihmisyys' on kovin, ellei liian, abstrakti termi; ja käsitteessä on paljon selvittämisen varaa. Päädyn, edelleen alustavasti, siihen, että rikos tehdään "vain" individiä vastaan. Ja se ei yhtään pienennä rikoksen kauheutta.

[Jatkan juttua tuonnempana keskittymällä suuriin, yksittäisiin hävittäjämiehiin]

Jouluproosaa ja tähtiä pommeista jaossa

Japani kuului tehneen kauhistuttavan rikoksen ihmiskuntaa vastaan, kun se hyökkäsi Pearl Harbourin sotilastukikohtaan. Teko kostettiin sitten erinäisten tapahtumien jälkeen vanhatestamentillisessa hengessä. Hiroshima ja Nagasaki saivat asiaan kuuluvasti pomminsa kumpikin. Etenkin Nagasakin yllä avitti itse Mister Sebaot, joka etevänä maagikkona puhalsi pilvipeittoon pomminmentävän aukon. Siitä pääsi Edistyksen enkeli levittämään säteilevät siipensä. Ja siitä se riemu repesi.

Näitä rauhan tuoneita tai siihen vaikuttaneita tapahtumia kelpaa jouluna hyvin muistella. Ja pitää mainita, että moni Amerikan heeros olisi mieluumin halunnut pommit Saksaan pudotettaviksi; Führerin kansa oli tehnyt rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Mutta eiväthän sentään aivan kaikki toiveet voi toteutua. Asiaa ei voi auttaa. Siksi en sano, että olisin pahoillani. En nimittäin ole. Mutta voittajan on hyvä iloita aktuaalisista saavutuksista. Saatiinhan Nagasakissa pommi eksplosoitumaan aivan katolisen katedraalin yllä. Siitä tulee bonusta saada evaluointiin, ellei aivan kokonaista tähteä. Jopa oheisvahingot lasketaan tuloksiksi. Teknologisena maailmanaikana eletään hyvän ja pahan tuolla puolen. Se vain on niin. Raha ja valta ja rahan valta ratkaisevat. Asiaan kuuluu fundamentalistinen eli sanokaamme vanhatestamentillinen uskonkäsitys ja sen kovin johdonmukaisesti alhainen, ns. moraali. Kaikki tämä kertoo yleensäkin ihmisen, taviksen ('everyman', 'the they') siveellisestä tasosta kaiken nerokkaan teknologian keskellä.

Viisaille tiedemiehille ja neuvokkaille poliitikoille tulee antaa tähtiä (*) tai pisteitä (points) ydinaseteknologian kehittämisestä ja käyttöönotosta. Tiedemiehiä elähdyttää totuus ja varsinkin totuuden valjastus luonnonvoimaksi. Päätöksenteko on poliitikkojen asia. Annetaanpa nyt tämän kehityskeskustelun ensimmäisellä kierroksella tiedemiehille ja poliitikoille yhteisesti kaksi tähteä viidestä (2/5). Hiroshiman ja Nagasakin 'peacemaker bombs' täyttivät kohtalaisesti tehtävänsä. Heikkojahan ne olivat vielä silloin, sanoisinko nukkekotitasoa, verrattuina moderneihin tehopakkauksiin. Niin kehitys kehittyy tiedemiesten ja poliitikkojen sopuisasti yhteistyötä tehdessä. Ihmettelen vain menneiden vuosikymmenien tieteellistä eli positivistista puhetapaa; sen mukaan tiede on arvovapaata. Aivan väärin! Tiede on arvovalintoja. Luulenpa, että poliitikot, toisin kuin tiedemiehet- ja naiset, ovat sen tienneet. Suosittelisin Toivo Salosen 'Tieteenfilosofian' lisäksi jälleen Peter Englundin 'Nollapiste'-kirjan avaamista joulun muistoksi. Toivo käsittelee tieteenfilosofiaa ja tiedettä, Peter jonkin verran tieteentekoa, tiedemiesten lapsekkuutta, näköalattomuutta ja sitoutumista "projekteihin". Lähinnä Peter käsittelee aktuaalista politiikkaa, joka kertoo, niin sanoisin, puuttuvasta tai ainakin heikosta moraalista. Siinä on "Pietarin kirje" "up to date"; sitä on atomiaikaan hyvä lukea, vaikka pahaa tekeekin.

Uskonnollista sanomaa siitä on turha etsiä, mutta sen luku sopii päivitetyn, siis uskosta riisutun joulun henkeen.

Moraaliselta kannalta ydinaseen valmistus, kehitys, käyttö ja jälleenkehitys ja kierrätys on nollatulos (0/5), mutta sellaista ei modernina aikana tilastoitavaksi hyväksytä. Huipputulos edellyttää näinä myöhäisinä aikoina nollamoraalin tinkimätöntä seuraamista kaikilla elämän aloilla. Tulos keinot keksii ja "pyhittää". Ei tähän pappeja tarvita, kun tiede on selittänyt uskonnon pois.

Tieteenfilosofian motto Toivon mukaan (in spe)

Toivo Salonen, filosofi Rovaniemeltä, on nyt päivittänyt kirjansa. 'Tieteenfilosofia' ilmestyy neljäntenä, täydennettynä painoksena (Juvenes Print, Tampere 2007, ISBN 978-952-484-076-7). Siitä saa nuorehko ('iuvenis') ja varttuneempi ('senior') ja varmaan moni vanhus ('senex') hyvää oppia, ja sanoisinpa jopa, kovaa kyytiä, nyt jo neljännen kerran, jos haluaa. Ei ole pakko haluta.

Hyvä on silti Toivon motto, joka koskee tieteellisen [sanoisin enemmänkin tieteellisen kuin filosofisen] ongelmanratkaisun pääsääntöä Arthur Blochin ja Murphyn lain mukaan:

Ongelman ratkaisua selvitettäessä on aina suureksi avuksi se, jos vastaus tiedetään etukäteen.

Niinhän se kai on. Toivo siinä ironisoi, panee sarkastiseksi, ellen erehdy. En tosin luule pahemmin erehtyväni. Sillä kun laitan Suomen Akatemialle ihmistieteellisen hakemuksen, se edellyttää minun kirjaavan julki (sic!) mihin tulokseen olen päätyvä, ikäänkuin tuloksen jo tietäisin.

Jos joku, ja arvatenkin moni, suuntautuu ihmistieteelliseen ja muuhun(kin), siis luonnontieteelliseen tutkimukseen, lukekoon hän Toivon kirjan tai jättäköön lukematta, jos hän jo valmiiksi realisti on. - Toivo on sitä mieltä, ettei ihmistieteistä, siis humanismista, saa juurikaan mitään irti, ellei tajua, miten perustavasti ihmistiede eroaa luonnontieteestä. Lukekaapa, mitä Toivo Salonen sanoo tieteen arvoarvostelmista. Voiko tiede mitenkään olla "arvovapaa"?

Ei voi, ei mitenkään, ei edes luonnontiede. Kaikki tiede, kaikki tutkimus on pääsemättömissä arvovalinnoista (value choices). Joka väittää vastaan, valehtelee tai pettää itseään ja samalla muita. Surkea on ihmistieteen, humanismin tila Suomessakin. Humanistit hurahtivat tieteisauskoon ja positivismiin; he katsoivat tekevänsä arvovapaata tiedettä hyvän ja pahan tuolla puolen. Itse asiassa he tulivat tehneeksi pahaa ihmisen asialle ja saavat nyt syyttää itseään siitä, että heilläkin huonosti menee. Raha ja valta ja huomio kuuluvat teknokraateille ja manageristeille. Elämä on teknologiaa ja ihmiselämä myös sosiaaliteknologiaa, mistä kaikesta tavis, "das Man" iloitsee kadulla ja yliopistolla.

Heikoin lenkki

Morsian jätti maajussin syyslehdillä soittelemaan ja lähti rallitähden mukaan. Kolmiodraaman heikoimmaksi lenkiksi paljastui maajussi itse, joka (varsin kunniakkaasti) hävisi elämänsä ottelun pistein 3-5. Niin vain pääsi käymään; sellaista elämä on. 'Virtuaalinen morsian' ei tarkoita aktuaalista aviovaimoa. Elämä itse antaa moderniteetissa selvästi paremman lähtöruudun ralli- kuin traktori- saati hevosmiehelle, kun kaksi urosta taistelee geeniensä levittämiseksi naaraan suosiosta. Kunnon urho, kuten rallitähti, peittoaa mennen tullen maatiaisjussin eli siis "Das Manin", taviksen, vaikka - kukapa tietää - molemmat miehet saattavat paljastua "Das Manin" partikulaarisiksi representaatioiksi siinä missä morsiankin. Koko juttu on loputtoman banaali. Vulgaarit arvot hallitsevat mediaa siksi, että media on leimallisesti vulgaaria, rahvaanomaista, "demokraattista". Tarjotaan sitä, mitä tilataan, ja ellei heti tilata, niin pian tilataan, kun tavara ensin tuotteistetaan. Ihminen, siis "das Man" on virtuaalinen tuote siinä missä kaikki muukin (mikä on olemassa ja mikä syntyy häntä varten). "Kansa haluaa tulla petetyksi; petettäköön sitä siis." - Vulgus vult decipi; ergo decipiatur."

Maajussilta viedään morsian

Morsiamen ryöstö on siis fakta. Joku huippuetevä bioroskakuski vei maajussilta tytön. Suomen kansa eli "das Man" on tohkeissaan, ellei shokin vallassa. Tästä puhutaan pitkään. Luin lööpistä tänään (8.10.) sen minkä muutkin. Kamalaahan se on, mutta riippuu, kenen kannalta asiaa katsoo. Voi myös sanoa, että tämä on ihana tapaus, peräti tervetullut onnenpotku arkea virkistämään. Vahingoniloakin saattavat "das Manin" pahansuovat edustajat tuntea. Sekin käy, jos silmät siitä kirkastuvat. - Jos Jumala on olemassa, pitää laskea kylmästi sen mahdollisuuden varaan, että neito jätti maajussin Taivaan Tahdosta, missä tapauksessa tämänkertainen maajussi voi joutua kokemaan vielä muitakin menetyksiä Jobin tavoin; niihin voi varautua paneutumalla iltojen tästä vielä pidetessä Jobin kirjaan. Se kuuluu Vanhaan Testamenttiin. Visio ja strategia ovat tarpeen, ja niistä voi missionkin kehittää. Ja vielä: jos kristittyjen jumalaa ei ole olemassa, mutta kreikkalaisten pakanoiden jumalia on olemassa koko olympolainen kavalkadi, niin rallitähden matkaan lähtenyt sorea neito varokoon jumalten kateutta.... - Rytminen liike taitaa hallita elämää, ellen erehdy.

Kutsuttakoon bioroskakuskia "das Manin" käyttämällä termillä rallitähdeksi; sellainen mies kun on kansallissankari; poliitikot ovat itsekin "das Manin" täysverisiä, partikulaarisia representaatioita; he kannustavat "tavista" eli matti ja maija meikäläistä palvomaan urheilijoita ja heidän siippojaan. Valtio budjetoi urheilua hyvin avokätisesti. Se tyttö, joka hylkäsi (epä)romanttisen maalaiselämän, panosti imagonsa korotukseen. Hyvä niin! Ja kun hän sitten aikanaan luonnon pakosta rupsahtaa, hän idioottivarmasti pääsee tekemään isolla rahalla kasvojenkohotusleikkauksen kirurgisesti. Maajussin puolisona se kai jäisi tekemättä, elllei sitten sattuisi farmille lottovoittoa siunautumaan.

Moraalisesti katsoen, tyttö taikka nainen saa lähteä kenen "das Manin" mukaan tahansa ja milloin tahansa ja miten tahansa; sehän on eksistentialistinen valinta ollut, yksi niistä ja tärkeimmästä päästä vielä. Tasa-arvon korkeata periaatetta pitää kunnioittaa. Ja onhan se nyt toista elämä rallikuskin kainalossa ja bensaa suonissa ja rahaa pankissa kuin maalla kituuttaminen, työtä yötä päivää, kädet rakoilla seuraavat viisikymmentä (50) vuotta. Ja ne aamu- ja iltalypsyt. Hoh-hoijaa. Mitäpä sitä valittamaan, kun onni potkaisi. Tyttö antoi rallitähdelle täydet 5/5 ja toisin päin. Maajussi oli saanut tytöltä eli potentiaaliselta emännältä ja pirttihirmulta vain 3/5. Ei se nykymenossa riitä. Mutta maajussi saanee pian uuden morsiamen, jolle vaatimattomuus on korkein hyve. Sitten taas elämä maalla hymyilee ja on hauska lypsylle mennä.

Muutoin tämä maajussibuumi osoittaa, miten kansaa / "das Mania" viedään eikä meinata. Tyhmää lie Suomen(kin)kansa, vaikka "demokraattisten" arvojen vallitessa tätä ei oikein saisi sanoa. Miksi muuten tällaisesta asiasta tehdään numero?

Meno on vulgaaria, mutta se kuuluu asiaan. Ei ole vaihtoehtoa, kun kansaa ei voi paremmaksi vaihtaa. - Ainoa vaihtoehto on se, että karannut morsian huomaa tehneensä väärän valinnan ja palaa katuvaisena maajussinsa luokse elämään aitoa, luonnonmukaista elämää maaseudun syvään rauhaan, jossa ei tarvi paljon puhua eikä pukahtaa. Mutta ei näin nyt pääse käymään. On asioita, joita tapahtuu vain ikivanhassa Suomi-Filmin elokuvassa.

"Das Man" toivoo nyt, että juttu jotenkin jatkuisi, sama se, miten. Mutta jos se nyt on siinä, "das Man" saa uuden jutun. Aina se jostakin kehitetään, ellei lööppejä kielletä. Miten olisi yhteiskunta ilman minkäänlaista kaupallista mainontaa? Miten suu pantaisiin, jos olisi vain poliittisia banderolleja ja yksipuoluejärjestelmä ja äänestyspakko? Sanoisin, että "das Man" hyväksyisi senkin, niinkuin venäläiset aikanaan hyväksyivät de facto / de jure neuvostojärjestelmän.

Läpinäkyvyys eli transparenssi on moderni hyve. Filosofi Hanna Arendt suri sitä, että raja yksityisen ja julkisen elämän väliltä oli katoamassa tai jo kadonnut. Kaikkien ihmisten tulisi paljastaa kaikki omaan ns. yksityiseen elämänpiiriinsä kuuluvat asiat. Katsokaa internetin keskustelupalstoja. Lukekaa blogeja. Myös televisio on läpikotaisin "dasmanisoitunut". Hömppää tulee joka tuutista ja vieläpä uusintoina. Raha lienee vähissä; siinäkin yksi selitys. Tehdään minibudjetilla hömppää ja uusitaan sitä samaa. Ja eri ohjelmat vastaavat sisällöllisesti toisiaan, kun "das Man" hallitsee. Filosofi Ortegan mukaan sitä sopii hyvinkin kutsua vulgarismiksi.

Vahti kulkukoiran haudalla

Vieras mies (A) löytää Kreikasta koiran (B) valppaana haudalta.



A. Terve! Sanohan, kenen hautaa noin seisten vahdit, koira hyvä?

B. No koiran hautaa, kenenpä muunkaan.

A. Kuka se koira oli miehiään?

B. Diogenes.

A. Ja mistäpäin?

B. Alkujaan Sinopesta.

A. Siis se mies, joka ruukussa asui ja etsi ihmistä lyhty kädessään keskellä kirkasta päivää. Eikä löytää tainnut.Uskoiko edes löytävänsä? Tai ehkäpä kuitenkin uskoi.

B. Totta tosiaan, ruukussa asusti Diogenes. Ja kun se koira,
siis filosofi, kuoli, Zeus antoi taivaan tähdet hänen kodikseen.

Kiven alle ruumis jäi. Sielu loistaa taivaalla. Katsohan,
kun ilta joutuu Hellaan maahan. Sitten tiedät, ihminen.

A. Siinäpä kelpo mies. Täydet pisteet Sinäkin saat.
Olet, totta vie, viiden pisteen koira (5/5).

B. Hau viidesti Sinulle, turisti parhaasta päästä. Jää hyvästi.

Luonto vaatii minua keskittymään tehtävääni.
Menehän jo siitä, ole niin hyvä. Ilta tulee, sitten yö.

Vaikka miten väsyttää, mä vain koiranunta nukkua saan.

Muistapa se, nuori mies, jos koirien luonnon tunnet, ettet meitä unohtaisi,

missä meitä nähnetkin

elämäsi taipaleella, niin kaukana

Hesperian mailla tai Afrikassa tai Syyriassa tai Kilikian Tarsoksessa,

jonne mun mieleni palaa.

Et meitä unohtaa saa. Älä ainakaan kepillä uhkaa,

kun meistä joku haukahtaa,

sillä se tervehdys on.

Kuuntele koirain kutsua.

**

Vieras menee menojaan. Jo kohta taivaan kannella
tuikkivat ikuiset tähdet, niin kuin Koira ja Venus.

Niistä kai Venus lie kauniimpi nähdä.

Sitä ei Koira muuksi muuta,ei sitten millään, Koira, "esteettisesti epäpätevä", niinkuin hienot ihmiset sitä lakkaamatta herjaavat, ajavat luotaan, kiviä jälkeen viskoen.Vain sisältä on kaunis kulkukoira. Miten kapista turkkia kehua voisi, jos rehellisiä ollaan, niinkuin tähänkin saakka?

**

Hetaira, seksiterapeutti Lais, eli "das Manin" kielenkäytössä huora lepää romanttisesti Diogeneen lähettyvillä. Se minua vain tässä vaivaa, mihin kulkukoira eli Diogenes tarvitsee sen kummemmin hautaa kuin vahtiakaan. Siksi päädyn esittämään em. muinaisrunosta Levyraadille vain kahta tähteä (**) eli pisteinä 2/5. Mutta onhan sekin jotakin, piskille asteriskeja kaksittain. Ja jos katsotaan, että hyvä kulkukoira on muiston arvoinen, voidaan pisteytystä ehkä vielä nostaa. Muistutan siitä faktasta, että kurtisaani Lais tuotti silkkaa iloa miehille, kun vaimot kotona levätä saivat; toisaalta moni nainen tunsi vetoa Diogeneen perään; naiset ovat lähempänä kuin miehet luonnon perusfunktiota, ja Diogenes puhui paluusta luontoon ja panemisesta toimeksi luonnon ehdoilla. Kaikki miehet ovat aina antaneet Lais-huoralle viisi tähteä, minkä voi nykyisin sanoa huoleti ääneen jopa naisseurassa, koska "das Manin" naiselliset representaatiot eivät muuta voi kuin tunnustaa tosiasiat, vaikka kipeää tekeekin. "Das Man" on heille kertonut sukupuolivietistä, joka tuntuu kuin jano ja nälkä, joka vaatimuksiaan alati esittää Uranoksen ja Gaian tyttärille niin, että he sen nahoisaan tuntevat. Ja koiratkin kiiman tuntevat. Ei niillä estoja ole eikä pidä ollakaan, kuten saarnaa Diogenes.

Lais on aina ollut miehille kaikki kaikessa. Mutta niin miehet kuin naisetkin olisivat silloin Aleksanteri Suuren aikana selvinneet hyvin ilman Diogenestakin, olkoonkin että keskustelun laineet vellovat korkeina ja väki kuumana käy. Onneksi Peregrinus Proteus poltti itsensä Olympiassa anno 165 post Christum natum. Niin radikaaliin tekoon ei Sinopen Diogenes pystynyt, eikä hänen tarvinnutkaan pystyä. Sen näyttävämmin kuin polttamalla itsensä elämysohjelmassa "das Mania" varten ei filosofi voi luontoon eli Isä-Eetteriin palata. Katson jo aiemmin perustelleeni, miksi Peregrinukselle tulee postuumistikin antaa huippupisteet. Siinä meillä on ainut mies, joka yltää Laisin ja toisen terapeutin, nimittäin Aspasian tasolle. Ja myös Diotima tulee mainita. Diotima merkitsi Sokrateelle sitä, mitä Aspasia Perikleelle. Diotima ja Aspasia olivat filosofisesti sivistyneitä seksiterapeutteja, ja niin taisi olla myös Lais. Häntä(kään) ei saisi nimittää halvetavasti huoraksi tässä blogitekstissä, ellen joutuisi käyttämään aika ajoin "das Manin" termejä. Pahaa tekee. Mutta "das Man" hallitsee nykymenoa niin rautaisin kourin, ettei hänelle mitään voi. Yliopistonkin hän on saanut valtaansa. "Das Man" näköjään oppii nimittämään naista huoraksi jo äidinmaitonsa vastikkeessa, kuten tuntemani koulunopettajat ovat sanoneet. Se nyt siitä sitten. Minulla on ollut puheena kunnon mies, neljän tähden Diogenes, Zeun poika. Se on kohta siinä.

'Kyynikko' tulee kreikan koiraa tarkoittavasta sanasta (kyon, mon. kynes). Diogenes on kyynikkofilosofina tunnetumpi kuin miltei 500 vuotta myöhemmin elänyt ja polttoitsemurhaan komeasti päätynyt Peregrinus Proteus, josta olen toisaalla kertonut. Diogenes ei asunut tynnyrissä (kuten "das Man" filosofian laitoksella juttelee) vaan viiniruukussa, vaikka "das Man" tuskin uskoo, miten ihminen sopii ruukkuun ja miten ruukku sopii "das Manin" arvolle. Miksei viiniruukku muka sovi? Ei siihen hukkua tarvitse. Vinoilu pois ja heti, tai laitan poltergeistin! Diogeneelta oli paheksuen kysytty, eikö hän yhtään välittänyt isänmaastaan (kr. patrís, lat. patria). Filosofi reagoi nostamalla kätensä tähtitaivasta kohden. Maailmojen kansalaiseksi hän sanoi itseään, päästen pidemmälle kuin stoalaiset, jotka ovat parhaassa tapauksessa yltäneet vain tämän yhden ihmisten maailman kansalaisiksi, kosmopoliiteiksi, mutta alentuneet usein palvelemaan ja palvomaan poliittista valtaa, uudella ajalla tuhoisia nationalistisia projekteja. Jokunen, merkityksetön poikkeus mahtuu joukkoon.

Filosofeista ylensäkin on tullut akateemisia, politikkkoja kumartelevia virkamiehiä eli siis "das Manin" partikulaarisia edustajia. Jokainen "das Man" on kuuliainen hallintoalamainen; hän lähtee mielellään vaikka Pahan eli Herra Sebaotin palvelukseen, kuten natsismin ja stalinismin ja sen sellaisen kokemukset vakuuttavasti osoittavat; luonnollisesti ja luontonsa mukaisesti "das Man" sulkee silmänsä historian "ikäviltä" puolilta eli omalta itseltään. Se ei tiedä hyvää jatkossakaan. Kuinka se voisikaan? Katastrofeja on tiedossa, paljon pahempia kuin on ennen koettu. Syynä on "das Man" itse ja hänen teknologiansa, johon "das Man" on sitoutunut, kahliutunut siten, kuin se tietämätön popula Platonin luolan seinään, eikä hän seurauksia osaa ajatella. Jos osaisi, hän ei olisi "das Man." Teoriassa mutta kaiketi vain teoriassa hän voisi tiedostaa, kuka hän on ja mitä on tulossa, ellei hän kadu tähänastisia aktuaalisia tekoja ja pysäytä nykyisiä projektejaan. Koetan ajatella "optimistisesti".

Opettelen jossakin vaiheessa, jos luonto suo, latomaan kreikan kirjaimia Diogeneen ja Peregrinuksen kunniaksi ja ikäänkuin "das Manin" sivistämiseksi, sikäli kuin "das Mania" edes voi sivistää. Sivistys on kreikaksi paideia. Latinassa paideiaa vastaa lähinnä humanitas, saksassa Bildung. Oman kokemukseni nojalla sivistys ikävystyttää (elämyshakuista) "das Mania". Kreikan ja latinan kielet ja kieliopit ovat hänelle myrkkyä; hän hyväksyy vain modernin, sosiaalisen eli small talk -kommunikaation, jota hän jostakin kumman syystä kutsuu sosiaaliseksi kieliopiksi. Se vasta kivaa kuuluu olevan siksi, että kirjat heitetään menemään. Mitähän Diogenes ja Peregrinus olisivat moisesta menosta sanoneet? Kumpikin opetti paluuta luontoon. Mutta mitä on luonto?

"Das Man" ja elinaikaodote

Eksistentialismi on tämän ajan uskonto, sanoisin, jo miltei hyvästijättö kristinuskolle, sen viimeisin, ja todennäköisesti viimeinen vaihe. Jumalaa ei kertakaikkiaan tarvita. Rukoilu olisi samaa kuin puhua seinille, kuten Herakleitos sanoi. "Jumala" sopii yksilöterapiaan sikäli, kuin terapeutti sen hyväksi näkee kehityskeskustelussaan terapoitavan ('parannettavan') kanssa.

Herra "Das Man" voi nyt katsoa itse Netistä, milloin Kuolema hänet nykymenolla korjaa. Syöttäköön hän tietonsa tai sitten ei. Hän tekee eksistentialistisen valintansa. Jopa valitsematta jättäminen tarkoittaa valintaa, ja nimenomaan arvovalintaa (sanoisin taas positivisteja vastaan). Biokoneen elämä on heideggerilaisittain "kuolemaa kohti olemista". Dies nobis sunt enumerati. "Päivämme ovat luetut." Mikä latteus ja tyhjänpäiväsyys, platitudo & truismus!

Mitä ihminen voi tehdä itsensä kanssa, itselleen, jäljellä olevana, hänelle tilastollisesti luvattuna aikana? - Turismi lupaa ja myös antaa elämyksiä. Toivotan "siunausta" matkoille. On periaatteessa mahdollista, että "Das Man" ottaa itseään niskasta ja "kehittyy" ulos arkipäiväisestä olemassaolostaan ("Dasein") eli Platonin luolan kahleista riippumatta yhtään siitä, mitä tilasto, eli siis akateeminen "Das Man" hänelle, eli "Das Manin" rivi-representaatiolle eli "tavikselle" tässä ajassa lupaa. No, jää nähtäväksi, sikäli kuin kukaan sitä voi koskaan nähdä, miten moni "tavis" ("das Man") luopuu modernista menosta ja siirtyy Mahaviran ja Peregrinuksen linjalle.

Yksinäinen vs. interaktiivinen polttoitsemurha

Feeniks ja Savon heeros polttivat soolona itsensä. "Vain" luonto heitä katseli, luonto eli Maa ja korkea Taivas. Aurinko paistoi Foinikian ja Savon korpiin, etten sanoisi risukasoihin. Elämysmatkojen järjestäjät eivät saaneet kumpaankaan paikkaan yhtään visuaalista asiakas-oppijaa. Kommunikaatio puuttui; kaapelit olivat jääneet vetämättä; harakoille meni upea valoelämys. Tekijät onnistuivat itse teossa sataprosenttisesti. He tahtoivat mennä yksin tuleen. Hyvä niin, jos kokemusta ei tarvitse interaktiivisesti ja transparentisti jakaa asiakkaille. Periaatteessa jok'ikinen olento on eksistentialistisesti oikeutettu yksinäisyyteen. Miten lienee käytännön laita? Jotkut haluavat elää ja kuolla yksin sikäli, kuin se heille sallitaan. Ja pitäähän se heille sallia, luulisin, ellei uutis- tai viihdearvo pääse absurdissa "reality-show'ssa" edelle ajamaan.

Miksi kummassa kokemus oikeastaan tulisi jakaa? Eikö kokemus menetä ihmeellisyytensä, jos se aina tuotteistetaan, jaetaan ja levitetään? Mutta jotenkin kaiken pitäisi olla yhteistä ja yleistä, "näkyä läpi", olla "transparenttia". Yksityisen ja yleisen välinen raja näkyy olevan katoamassa, ellei se ole jo tyystin kadonnut. Internetin keskustelupalstat, sinne viedyt ja sieltä luettavat intiimit tunnustukset ja paljastukset ja, totta vie, blogit kertovat paljon ajasta ja sen hengestä ja ihmisestä ("das Man"). Useimmat halunnevat jakaa kaikki kokemuksensa toisten ja jopa nimettömien toisten kanssa; he ovat sosiaalisia olentoja eli "das Manin" representaatoita, edustajia. Pelkäänpä, että jopa monet, ns. filosofit kuuluvat samaan joukkoon; pyyde- eli himosielu hallitsee, ei järki, jonka merkitystä Platon yliarvioi sen kokemuksen nojalla, joka meille on ihmisen historiasta kertynyt. Anonyymi ihmisyys, "das Man" voi hyvin samalla, kun kovin monella ihmisellä menee oikeastaan, "aktuaalisesti", vähemmän hyvin. Niin on ennenkin ollut.

Minusta kukin saa periaatteessa tehdä ruumiilleen ja sielulleen mitä lystää. Grillatkoon hän ruumiinsa vaikka omassa krematoriossa, jos hän ei samalla, tai edes oheisvahinkona, käräytä eetteriin muita; älköön polttomestari sitten todellakaan aiheuttako traumoja toisille. Polttoitsemurhakandidaatin tulee tarkoin painaa mieleensä päästörajat, minimoida savustus. Polttoitsemurha tarvinnee siveellisen (eettisen) normiston. Perinteisen heeroksen moraali saattaa ajautua konfliktiin ekoihmisen tiedostavan moraalin kanssa...

Asiassa on näet puoli jos toinenkin. Tuomitsen polttomurhan. Se on siveetön teko. Viattomia menehtyy ja muutakin vahinkoa tulee ja rahaa palaa kuin roskaa, kun bio- ja muuta roinaa korjataan. Ekologisesti kestävä ja moraalisesti justifioitu polttoitsemurha tehdään joko 1) ypöyksin tai, tiettyjen ehtojen täyttyessä, 2) laajassa julkisuudessa. - Polttoitsemurhaa ei oikopäätä, tapausta tutkimatta, saa leimata poliittiseksi; teko voi olla eksistentialistinen ratkaisu, jopa "kehitystehtävä" käyttääkseni niiden kehityspsykologien termiä, jotka itsekin ajautuvat kehityskriiseihin ja ratkaisevat ongelmansa, miten parhaaksi näkevät.

Ajatelkaamme polttoitsemurhaa (epä)sosiaalisena tapauksena. Feeniksin tekoa ja Savon Peregrinuksen yhtä uljasta tekoa mahdollisesti kritisoidaan opetusteknologisissa palavereissa asiakkaita pahan kerran passivoivaksi, se tahtoo sanoa: lähettäjäkeskeiseksi. Vai miten se menee? Voi, voi sentään, kun ei ole taaskaan päästy yhteistoiminnalliseen oppimiseen! Surkeita pisteytyksiä ovat Feeniks ja se uunituore Peregrinus saaneet asiakkailta ja heidän opetusteknologisilta politrukeiltaan. Poissaolijat niin muodoin kelpuutetaan pisteyttäjiksi (0 - 5). Siinä on uuden aikakauden skaala. Kouluarvosanat voi unohtaa.

Mitä opimme tästä? Emme kai vielä mitään sen kummempaa. Ypöyksin ei ehkä olekaan hyvä mennä polttoitsemurhaa tekemään, sikäli kuin teko LAIN vaatiessa pisteytetään opettamisen ja oppimisen portfolioihin. Se yleisö pitää koettaa haalia vaikka kiven alta interaktiivisen oppimisen ja siis korkean pistemäärän takaamiseksi aina yhtä uusia kehityskeskusteluja varten. Pitää olla dokumenttia kuin Venäjän rajalla.

Lähettäjäkeskeisyydestä on kai päästävä eroon, jotta sekä lähettäjät että asiakkaat oppivat vastavuoroisesti jotakin ja jotta molemminpuolinen luova oppimisympäristö rakentuu, kun liekit syövät ruumista ja heijastuvat niiden kasvoille, jotka vielä elävät. EXTREME-LAJINA polttoitsemurha toden totta sisältää niin paljon intensiteettiä, että nekin, jotka asettuvat sitä vain sporttisen välinpitämättömästi seuraamaan, tempautuvat vahvasti mukaan: he eläytyvät, tekevät, toimivat ja samastuvat. EXTREME-LAJIT jos mitkä ovat interaktiivisia. "Aktiivinen" katsoja polttaa itsensä pikemminkin Peregrinus Proteuksen kuin sen Savon Suuren Yksinäisen, saati sitten myytillisen Feeniksin tekstuaalisessa seurassa.

Peregrinus Proteuksen polttoitsemurha Olympialaisten yhteydessä Herran vuonna 165 täyttää interaktiivisuuden vaatimukset. Asiakkaat eivät suinkaan olleet passiivisia vastaanottajia. He olivat aktiivisesti mukana huoaten, supattaen, vapisten, huutaen ja hikoillen. Ja asiakkaista moni piti toinen toistaan kädestä. Kaunista oli sillä paikalla. Silloin oli meneillään havainnollinen, aktivoiva oppitunti TULESTA (pyr, ignis) sellaisena kosmisena prinsiippinä, jollaiseksi Efeson Herakleitos sen oli esittänyt.

Hyvä ettei tuli silloin 165 ryöstäytynyt valloilleen ja imaissut interaktiivisesti orientoituneita asiakas-oppijoita Peregrinuksen mukana eetteriin ja polttanut samalla poroksi Olympian lehtoa. Mutta niin ei käynyt. Olympian edestä saatiin interaktiivisesti valuttaa vettä ja kyyneliä vuoden 2007 elokuussa.

***

Minkä kirjoitin, sen kirjoitin retorisena harjoituksena. Oikeasti tuomitsen puhtaasti ekologisista syistä jokaisen polttoitsemurhan, tekipä sen sitten myytin paradigmaattisessa, siis "mallia" näyttävässä maailmassa Feeniks tai Herakles, tai aidossa historiassa Olympian / Savon Peregrinus tai ne kaikki muut, jotka noin ovat päivänsä päättäneet. Polttoitsemurha ei siinä mielessä yhtään eroa edukseen polttomurhasta, että molemmissa tapauksissa syyllistytään hapen ryöstökäyttöön. Ihminen pitää pääsääntöisesti haudata siihen maahan (humus), josta hän on tullut. Ihmisten velvollisuus on kaivaa käsin kuoppia toisilleen. Hautuumaiden kaivinkoneet pitää ekologisista syistä poistaa käytöstä.

Polttoöljyn käyttö itsemurhassa

Saatan tiedoksi, että siellä meilläpäin Savossa itsemurhan tehnyt mies turvautui 1) mottiin koivuhalkoja ja 2) polttoöljyyn, eikä todellakaan räjähtävästi syttyvään ja spektakulaarisesti roihuavaan bensiiniin. Hidas kai oli savolaismiehen kuolema kotitanhuvillaan; pitkitetty lähtönsä oli. Veljeni, metsäalalla toimiva Seppo arvioi, että savolaismiehen itsemurha lienee maksanut kaiken kaikkiaan 50-60 euroa, tuskin sen enempää. Hinta on sikäli ongelma, sikäli kuin se enää on kenellekään ongelma, että se mies poltti omia puitaan; ihmisen lämpökuolema tuli ehkä vielä paljon halvemmaksi, kuin kylmä markkina-arvo määrää. Ja mitä lasketaan halkojen pinoamisen ja öljyn valutuksen ajaksi ja hinnaksi? Kauanko suunnittelutyö kesti ja paljonko oli sen työn euroarvo? Se rohkea mies kiskoi itse tuohensa; eivätpähän päässeet torimyyjät häntä kusettamaan, sikäli kuin tuohia enää missään kaupataan.

Polttoöljy nostattaa paljon savua mutta on kirkkaasti edullisempaa kuin bensiini. En tiedä, haluaisiko "das Man" nähdä mieluummin "formula"-tyyppisen vauhtipalon kuin pitkän savustusprojektin, josta ei tahdo valmista tulla. Polttoöljyinen savu voi liiankin armeliaasti verhota, peittää ja pimittää sankarin sinänsä sporttisen kuolinkamppailun ('agon'); katku ehkä saa turhan monen silmäparin avoimesti itkeä vetistelemään. Toisaalta bensiini syö miehen pikapikaa; lyhyeksi jää asiakkaiden nautinto, joka tosin on sitten sitäkin intensiivisempi. Puntit voivat mennä tasan. Ja voihan käyttää sekä polttoöljyä (dieseliä vain hätätapauksessa sen kalliimman hinnan vuoksi) että bensiiniä sopivassa suhteessa.

Se antiikin Peregrinus Proteus kuoli kalliisti. Ellen pahemmin erehdy, 10.000 euroa paloi Olympian lehdossa 165. Suitsukkeet maksoivat niin taivaallisen paljon, että modernin maailman tuoksuvat rikkaat Pariisissa, Milanossa ja Roomassa ovat löytäneet Peregrinuksessa arvoisensa trenditietoisen edeltäjän. Ehkä Peregrinus olisi silti voinut ottaa koko touhun askeettisemmin. Jos hän olisi säästänyt edes 4000 euroa, hän olisi ollut filosofisesti vielä uskottavampi kuin hän aktuaalisesti oli.

Mutta jos Savon Peregrinus olisi tehnyt tekonsa jonkin osaamiskeskuksen pihalla runsaan asiakasjoukon ja sitä paimentavien kirkasotsaisten palveluntarjoajien edessä, olisin joutunut pudottamaan häneltä plussan. Sen hän olisi kuitenkin voinut tehdä vain kuumissa unelmissaan, ei elävässä elämässä. Siitä olisi esivalta huolen pitänyt; palokunnan savusukeltaja olisi lennätetty reaaliajassa töihin. Savon Peregrinus tiesi tarkkaan, mitä tehdä. Ja hän onnistui esimerkillisesti, hän, Feeniksin, Herakleen ja Peregrinus Proteuksen seuraaja modernilla ajalla.

Urhea mies kokosi motin, öljysi sen kuten itsensäkin ja nousi motin päälle ja sytytti viimeisen lepovuoteensa sen sijaan, että hän olisi surkeasti alentunut iänikuisiin kehityskeskusteluihin kuntansa talous-, suunnittelu-, kehitys-, hallinto- ja tutkimusjohtajien sekä näiden puolisoiden ja rakastajien / rakastajattarien kanssa. Savon Peregrinus ei myöskään joutunut muiden, vielä tasokkaampia palveluja tarjoavien konsulttifirmojen sekä kaikenkarvaisten iirisdiagnostikkojen, ravintolisä-, hieronta- ja seksiterapeuttien rahastaviin kynsiin. On kaunista päästä tekemään oma eksistentialistinen ja peruuttamaton ratkaisu ilman ulkopuolista apua.

Tosi komea polttoitsemurha Savossa eli uusi Peregrinus

Jotkut lukijani pitävät Peregrinus Proteuksen polttoitsemurhaa Olympiassa 165 jKr. "vain" retorisena. Itse uskon Peregrinuksen tehneen eksistentialistisen valintansa siveellisestä vakaumuksesta ja täyden viitosen arvoisesti. Voin olla väärässä. Mene ja tiedä, jos luulet paremmin tietäväsi.


Peregrinus antoi palaa suuren yleisön silmien edessä. Olihan se mahtava elämys katsojille, jotka tiesivät, mitä tuleman piti. Mutta ehkä yksi jos toinenkin moderni ihminen antaisi veli Peregrinukselle täydet pisteet (5/5) vain siinä tapauksessa, että se filosofi olisi tehnyt itsemurhansa jossakin vuoren loukossa, aivan yksin tai ehkä joku kumma, tulta pelkäämätön eläin todistajanaan. Hän olisi jättänyt sanan filosofiselle oppilapselleen ja kadonnut jälkiä jättämättä, kuin tuhka tuuleen. Nykyihmiset, jopa puhtaat kristityt painuvat innoissaan rock-festivaaleille toivoen ehkä saavansa nähdä sukupuoliyhdynnän (in flagranti). Herkkua se sekin on. Kun aistillisuus tästä vielä lisääntyy, saadaan lisää tuollaisia kokemuksia; niistä tulee "must".


Polttoitsemurhia näkyy aika ajoin (mutta suhteellisen harvoin) tehdyn ja kai niitä edelleen tehdään protestiksi; motiivi on poliittinen; julkea teko tapahtuu julkisessa sfäärissä. Katsojat järkyttyvät miltei poikkeuksetta. Yleensä vain "das Man" on paikalla. Filosofeja on niin vähän, että tuskin yksikään osuu paikalle; lottovoittohan se olisi filosofian rakastajalle, jos joku hänen silmiensä edessä valelisi kanisterin bensiiniä ylleen ja saisi rauhassa palaa loppuun ilman, että joku pikkusielu eli "das Man" ehtisi "apuun". Huono-onnisen polttoitsemurhakandidaatin voisi kuvitella joutuvan häiriköinnistä lusimaan, jossa tapauksessa hän voisi koettaa hirttäytyä (ellei häntä sitten teloiteta rangaistukseksi tai pelotukseksi).

Savosta kuuluu kummia. Siveellinen velvollisuuteni on kertoa, että eteläisessä Savossa kuolevan syrjäkylän tai jo kuolleen syrjäkylän viimeinen tosi mies, eikä suinkaan "das Man" kokoaa motin (siis kuution) koivuhalkoja viimeiseksi leposijakseen. Hän kastelee pinon bensiinillä, kuten itsensäkin, asettuu sitten pinon päälle pitkäkseen ja sytyttää koko komeuden tuleen. Ja siihen hän palaa, ehkä vaimonsa nähden, arvellaan, mutta sitä minä en usko. Paikalla ei ole muita, ja vasta sitten kun "ne" tulevat, on jo liian myöhäistä pelastaa miestä jatkoajalle. Siinä vasta oli urhea mies; enpä menisi sanomaan hänen tekoaan retoriseksi. Sehän olisi vähättelyä. Päinvastoin: annan Savon miehelle 5+/5. Individualismin ajan Peregrinus elää ja polttaa itsensä hengiltä ypöyksin taivasalla.

Olympia in memoriam?

F.T. Marinetti perusti satakunta vuotta sitten futurismin. Ihmisten maailma on saanut ihailla "tulevaisuushakuista" runoa, romaania, visuaalista taidetta, melodiavihamielistä musiikkia ja muuta tosi kivaa "teknoa": tarkoitus on ennakoida, mutta jo alustavasti juhlia Koneen lopullista triumfia. Kone todella saa monen lajitoverin "eksistentialistisesti" unohtamaan kuolevaisuutensa (ja aika ajoin olemassaolonsa, kun kiire painaa päälle). Ja kone lupaa ihmiselle myöhemmin aktuaalisen kuolemattomuuden. Superteknologiasta olivat jo alkemistit haaveilleet. He etsivät "Viisasten kiveä" (lapis philosophorum), mutta vasta uusin keinoin alkaa haku olla valmis.

Teknologia- ja muiden osaamiskeskusten soisi järjestävän pyhiinvaellusmatkoja Marinetin haudalle. Virtuaalinen vierailu voidaan katsoa riittäväksi edellyttäen, että se todistetaan tehdyksi (dokumentoidaan). Marinetin synnyin- ja kuolinpäivää ei tarvinne erikseen noteerata: Marinettia juhlitaan ja hän itsekin juhlii, postuumisti tai oikeasti, vuoden jokaisena päivänä, ja niin kauan kuin tulevaisuutta riittää.

Futuristit ovat palvoneet teknologiaa, siis tieteen ja tekniikan yhteiskunalllista käyttöä, samoin kuin teknologisoitua militarismia. Futuristit seurasivat kenties liiankin ihastuneina konetuliaseiden "rytmikästä" puhetta ja joukkojen "dynaamista", teollista liikuntaa ensimmäisessä maailmansodassa ja sen jälkeisissä, päivitetyissä ryhmityksissä. - Martin Heidegger piikitteli futuristeja ja teknoromantikkoja sanoessaan 2. maailmansodan jälkeen reippaasti, että Auschwitzissa harjoitettiin koneellista maataloutta: siellä tehtiin (wanhan kielen mukaan) ihmisistä ruumiita ja sitten niistä "hyödyllisesti" selvää. Heideggerin ele oli retorinen. Hän totesi, ettei teknologialle mitään mahda; vain Jumala meidät voi pelastaa. Paljo eksistentialismi lienee reaktiota konekulttuuria ja ihmiskonetta ja yleensäkin valistuksen projektia vastaan. Protesti jää terapeuttiseksi. Se ei estä ihmisen kytkemistä Koneeseen, ja tämä kytkös on lopullinen.





Marinetti herätti suurta innostusta julistaessaan, että liikkuva auto(mobiili) pesee mennen tullen kauneudessa Samothraken Niken likaisen (patinoituneen) patsaan, joka on vielä torsokin. Vain menneeseen jumiutunut voi pitää Niken virtuaalisesta rumiluksesta. Uuden ja tulevan ajan haasteisiin vastaava ihminen pitää rienauksena sellaista puhetta, että Samothraken Nike muka tarjoaisi paremman flow- elämyksen kuin automobiili ja se vauhdin hurma. Marinetti tähyää pilven laidalta Formula-sirkuskiertueita. Täällä Maan päällä hurraa "Das Man", kun kuskit kaahaavat bensaa suonissaan, kunnes pulloista sampanja suihkuaa.



"Das Man" katselee mieluummin Formula-ajoja kuin antiikin torsoja. Näitä torsoja näkyy olevan myös Olympian lehdossa, siellä Peloponnesoksella. Miksi niitä ei ole jo ajat sitten lyöty palasiksi ja korvattu ehjillä patsailla? Tai miksei Olympian lehtoon ole rakennettu kilpa-ajorataa autoja ja "Das Mania" varten? Eikö muutoksen aika jo olisi? Olympian kisoja alettiin ehkä viettää jo 776 eaa. Herran vuona 165 Peregrinus Proteus poltti itsensä olympialaisten päätyttyä. Hyvä oli ajoitus. Ja 394 muuan Rooman jo kristillinen keisari lakkautti olympialaiset; meno niissä oli (kristillisestä näkökulmasta) moraalitonta. Modernin ajan ensimäiset olympialaiset järjesti Ateena 1896. Myös viimeisimmät sattuivat olemaan Ateenassa (2004). Moraali ei ole osoittautunut erityisen korkeaksi moderneissa(kaan) kisoissa. Elämys ratkaisee, ja raha paljon enemmän nyt kuin ennen. Mediateollisuus ja kukapa muu kuin "Das Man", kuten myös nationalismi, tarvitsevat vaikkapa dopattua ohjelmaa, mutta tuskin enää Olympiaa.





Kesken uuden olympiadin tuli uhkasi Olympian lehtoa ja kaikkia niitä "marinettilaisia" torsoja elokuussa 2007. Tuota muinaismuisto-objektia kehuttiin varsin epäfuturistisesti uutisissa "mittaamattoman arvokkaaksi". Marinettilaisia keljutti. Metodinsa oppineet akateemiset naiset ja herrat tuhahtivat. Sillä 'mittaamattoman arvokas' on paha, epätieteellinen arvoarvostelma. Muuan Jyväskylän historian positivisti-lehtori saarnasi meille, kun opiskelimme, ettei saa sanoa kulttuurin milloinkaan kukoistaneen missään, ei Niilin tai Induksen jokilaaksossa eikä Sokrateen Ateenassa, eikä muuallakaan Kreikassa. Hänen mukaansa pitää katsoa tulevaisuuteen. Tekniikka ongelmat ratkaisee. Pois arvoarvostelmat historiatieteestä! Arvoarvostelmat merkitsevät mm. (väärää) takertumista menneeseen ja menetettyyn, sanovat futuristit ja positivistit. He eivät tosin huomaa, että he itse syyllistyvät arvoarvostelmiin, mitä tahansa he suustaan päästävät. Ja he edustavat "Das Mania" yliopistolla ja muualla.





Olympian lehto olisi saanut palaa poroksi. Mennyt olisi siten tehnyt tilaa modernille, kun olisi päästy aloittamaan kaikki puhtaalta pöydältä futuristien mieliksi. Ja Olympia olisi saanut palaa, jos yksikin ihminen olisi liekeiltä ja savulta pelastunut. Mutta tämä on moralistinen näkökanta; futuristi ei tästä pidä, kuten ei siitäkään, että ne, jotka Kreikan metsäpalot tahallaan sytyttivät, olisivat mieluummin saaneet polttaa itsensä elävältä Peregrinus Proteuksen muistoksi - tai protestiksi maailmanmenoa ja futuristien projekteja vastaan.



Miten ihmeessä se Olympian lehto voi olla "mittaamattoman arvokas"? - "Das Man" päättelee, ettei Olympiaa voi rahassa arvioida; se taasen tarkoittaa sitä, että Olympia mitataan taloudellisesti jokseenkin arvottomaksi. Olisihan tuo jo joutanut palamaan pois. Torsoineen ja kaikkineen Olympia näyttää jo valmiiksi Tuonen lehdolta. Tuli olisi viimeistellyt työn ("up to date") mutta se ei nyt vielä onistunut. No, Olympia merkitsee paljon Kreikan valtion ja kansan identiteetille, nationalismille ja kulttuuripatriotismille. Kaipa se siksi sai vielä tämän kerran pelastua. Olkoon niin. Mutta joskus se tuho tulee. Olympia katoaa tuleen tai veteen, kun Zeus (jonka kunniaksi antiikin kisoja vietettiin), on polttava tai hukuttava kaiken Maan. Tosin Olympos, vuori Thessaliassa (2985 m) säilyy. Toisin kuin se tuttu "Das Man" ainakin Pohjois-Euroopassa ja Amerikan Yhdysvalloissa kuvittelee, Olympian kisoja ei ole antiikissa eikä moderniteetissa vietetty Olympoksella. Sillä Olympos on jumalten koti. - Heidegger ei suinkaan laskenut sen varaan, että Zeus, sen kummemmin kuin Jahve tai Jeesus Kristus, ihmistä pelastaisi. Heideggerin piti esittää toive. Ihmiset pitävät sellaisesta; he ovat optimistisia eläimiä.

Olympian uudet tulet?

Peregrinus Proteus poltti näyttävästi itsensä Olympian lehdossa 165. Hän tahtoi sementoida rohkeuden tai mielenlujuuden ihmisen tärkeimmäksi hyveeksi. Olympialaiset ovat hyvin sopineet saman hyveen näyttämöksi jopa uusimmalla ajalla (1896 -). Todella siisti oli se muinainen polttoitsemurha, postuumin mitalin arvoinen. Sen väristä voi keskustella, niin kuin kaikesta, mitä ihmiset ovat puhtain mielin tehneet.



Tosi miehen soihdusta ei tuli valloilleen ryöstäytynyt. Pyhä lehto säästyi. Katsojat palasivat tyytyväisinä sinne, mistä olivat tulleet, paitsi eräs Lukianos. Tämä katsoi, että Peregrinuksen motiivit saattoivat olla likaiset. Epäilys vaivasi Lukianosta, mieltä poltti. Lukianoksen kuvaus kyynikkofilosofi Peregrinuksen viime hetkistä on säilynyt, toisin kuin Peregrinuksen mahdollisesti pitämä maratonpuhe nopean kuolonsa alla. Ehkä hän ei pitkään puhunutkaan, ja mitäpä se olisi kannattanut. Poltto oli sentään pääasia, ja siksi väki oli vartavasten paikalle tullut. Ja vaikka Peregrinus puheen pitikin, keneltäkään katsojalta ei oikein voinut edellyttää sen merkitsemistä muistiin. Hetki oli latausta täynnä. Piti saada katsella rauhassa lyhyttä toimitusta. Minusta tuntuu, että erityisen paljon ns. visuaalisia oppijoita oli saattamassa Peregrinusta Isä-Eetterin luo.



Saapa nähdä, miten nyt (2007) käy. Suuri palo uhkaa sitä pyhää lehtoa, jossa kaikki kerran alkoi. Ja jos lehto nyt poroksi palaa, löydämme siitäkin symbolista merkitystä. Sitä me löydämme joka tapauksessa nyt, kun Olympia on "in", vaikka ne visuaaliset oppijat, jotka tänään (26.8. 2007) seuraavat Peloponnesoksen paloja, eivät varmastikaan halua rehabilitoida filosofi Peregrinusta, joka omavaltaisesti antoi pois elämän lahjan (kuten kristitty moittien lausuu).



Ehkä tulen pitää nyt uhata Olympiaa, jotta me kaiken teknologian keskellä tajuaisimme, miten kaunista, komeaa ainakin, on osoittaa hyveitä, ihmisyyttä. Ja jos Olympia tuhoutuu, voitaneen aloittaa keskustelu siitä, onko olympialaisten aika syytä julistaa ikuisiksi ajoiksi päättyneeksi vai aloitetaanko jo puhtaalta pöydältä. Jos Olympia vielä tämän kerran säästyy, se oikeuttanee urheilevan nuorison jatkamaan nykyisellä tiellään. Jalon kilvoittelun tulisi entisestään jalostua, jotta paitsi urheilun, myös tieteen, taiteen, politiikan, talouden ja muun sen sellaisen sporttiset kehittäjät saisivat hyppiä riemusta.

26.8. 2007

"Das Man" antaa palautetta

- No niin, mitä teillä lukee siinä hallintopalveluyksikön lähettämässä lomakkeessa? Vai itsekö otitte printin? Se ja sama nyt taas. Teitä niitä riittää! Paljonko Te jaatte pisteitä Peregrinus Proteuksen itsemurhasta?

- Turhaan sitä kysytte! Pyöreä nolla, 0/5, tietysti. Ottaa aivoon koko touhu. Mutta pakkohan se kaavake oli täyttää, kun muuten olisin joutunut esimiehen puhutteluun. Niin lukee siinä kaavakkessa, toistuu joka sivulla. Minun on pakko pitää matalaa profiilia.

- Niinpä kyllä. Sitten perustelut, kiitos. Antakaahan tulla, hyvä Das-herra. Oikeastaan tämäkin on puhuttelu, mutta me nyt täällä suunnittelu- ja mittauspuolella tahdomme kutsua tätä projektia arvo-, anteeksi, siis kehityskeskusteluksi. Tässä on siis vuorossa numeerisen palautteen jättämistä seuraava suullinen osio. Kaikki tallennetaan, myös reaktionne. Skarpatkaa nyt, hyvä mies. Miksi hylkäätte Peregrinus Proteuksen yrityksen kohottaa imagoaan asiakaspalvelun kehittämiseksi? Mistä moinen kylmyys johtuu, asenteenne nyt?

- Sen polttoitsemurhan on täytynyt olla traumaattinen kokemus asiakkaille. Siksi nollan annan. Asia on selvä näin, luulen ainakin. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset menevät mieluummin rock-festareille sukupuoliyhdyntää katsomaan kuin jonnekin kehitysmaahan, jossa joku hullu tuikkaa itsensä tuleen ja on ympäristölleen vaaraksi.

- Vai nollat? Miksi ihmeessä nollat? Hyvänen aika! Sehän koettiin puhdistavaksi, katharsis tuli Olympian lehdossa, aivan päinvastoin kuin te sanotte. Asiakaskunta nautti täysin siemauksin, kun Peregrinus sytytti oman rovionsa ja antoi palaa. Siinä samalla aurinko nousi. Filosofiaa pitää kuolema elossa. Kuolema on filosofian Muusa Sokrateesta Heideggeriin. "Elämä on kuolemaa kohti olemista." Tästä ei nyt teille hyvä seuraa, vapaa, eksistentialistinen pudotus, ellette sitten... - No, siis katharsikseen jäin.

- Mitä se sellainen meinaa? En tajua nyt.

- Puhdistava elämys, huippukokemus, sellainen flow! Mutta olkoon. Ohi meni. Sanokaa jotakin muuta positiivista tai negatiivista Peregrinuksen teosta. Lukekaa suoraan sieltä papereistanne, ääneen ja selkeästi, kiitos. Palautteenne on tärkeä. Muutenhan me olisimme tyhjän panttina täällä yrityksen komentokeskuksen kuudennessa kerroksessa. "Arvon mekin ansaitsemme, Suomen maassa suuressa" (laulaa haltioituneena). Itse pyrin töihin tuonne kerrosta ylemmäksi. Palkka nousee heti ainakin 1600 e/kk, kun pääsen onnen seitsemänteen taivaaseen. No sitten! Palautteenne siis rekisteröidään suunnitteluyksikön tiedostoihin ja paperimuodossa mappiin.

- Niin no sitten sekin, että Peregrinus teki väärin, uskoisin. Ruumis kuuluu yhteiskunnalle. Se pidetään hyvässä kunnossa. Sosiaalinen velvollisuus on. Ja kun on terve, on työtä ja työniloa. Eikö sitä kutsuta mentaalihygieniaksi? Eikä itse saa itseään polttaa. Uunissahan niitä monet --

- Ruumis? Mitä kummaa tahdotte sanoa? Ruumisko yhteiskunnalle kuuluu? Omasta puolestani luulen, että ennemminkin sielu --

- Tarkoitan kroppaa, kehoa, elävää ruumista sen ajan, kuin ruumis elää, sanoo Das Man.

- Eiköhän oteta lopuksi rinnakkaistapaus, se Jeesus, joka kärsi Golgatalla enemmän kuin Peregrinus Olympiassa. Ajatelkaahan, hyvä mies, ettei voi kuvitellakaan, että Peregrinus olisi itse naulinnut itsensä ristille. Kyllä siihen kaverin auttavaa kättä olisi tarvittu. Peregrinus olisi teoreettisesti katsoen voinut jättää ruumiinsa kokonaisena kaverille. Tämä olisi vienyt projektin loppuun. Mutta puhukaamme käytännöstä. Paljonko Te antaisitte pisteitä Jeesuksen kuolemasta? Brandista siinäkin tapauksessa oli kysymys, vai mitä, ja kristinuskon tuotteistamisesta ideologisille ja myös taloudellisille markkinoille, vai kuinka? Jeesus ikonisoi itsensä kärsimällä ja kuolemalla kaikkien puolesta, kun Isä oli häneen suutahtanut. Ymmärrättekö? Paljonko annatte pisteitä Jeesukselle hänen tehtävänsä vaativuudesta ja henkilökohtaisesta suoriutumisesta? Eli miten Jeesus pärjäsi projektissaan? Katsotteko, että Jeesuksella oli jokin, ns. "luovuttamaton" itseisarvo? Eikö hänellä ollut vain projektiarvo? Hän oli yhtä kuin projektinsa. Jeesus oli siis projekti. Ette kai tunne Sartren eksistentialismia? Miten siis on Jeesuksen pisteytyksen laita? Minuun oltiin tyytyväisiä, kun aikoinani annoin nollan Eugen Schaumanille Bobrikovin murhasta. Se kun oli rikos ihmiskuntaa vastaan. Venäläiset tulivat heti olalle taputtelemaan, sitten kaikki muutkin. Se Jeesus muuten edusti eri projektia. Paljonko?

- Jeesusko? En kulje taivasporukoissa, ja tuota siis, no (nikottelua ja jupinaa, mikä merkitään muistiin) -- äh! En yhtään osaa sanoa. En minä ole sitä juttua koskaan siltä pisteytyksen kantilta ajatellut. Eiväthän papitkaan sitä noin -- Nyt ne uskovaiset kyllä tajuavat, ettei teille hallintoihmisille mikään ole pyhää! Ne mököttävät teille mutta eivät mitään voi, kun teitä riittää. Olen aivan ymmälläni, haluatteko minun arvioivan Jeesusta ihmisenä vai jumalana vaiko mahdollisesti ihmiseksi inkarnoituneena jumalana vaiko ihmisenä merkityksessä 'potentiaalinen' tai 'virtuaalinen' tai aivan 'aktuaalinen' jumala' . Muuta en osaa, koulutukseni ei -- ohi!

- Ohiko? Vielä mitä! Päinvastoin! Teillä on tasan tarkkaan 30 sekuntia julkistaa pisteenne. Vai pyhää muka! No ei todellakaan! Ei sitä sanaa 'pyhä' lue kehittämissuunnitelmassa eikä - ohjelmassa. Eihän tämä mikään kirkko-opisto ole vaan arvonsa tunteva korkeakoulu. Ja eivätköhän ne myös siellä kirkko-opistossa ole lopettaneet sellaisen joutavan sanailun. Filosofi Albert Camus on sanonut meidän jo onneksi elävän "epäpyhässä historiassa". Siinä saatte päivitystä. Samat konsultit lienevät saaneet ideansa sielläkin läpi. Ne jyräsivät jo kuntapuolenkin nurin tehden paljon rahaa. Niillä on sentään visio. Yliopistoväki innostui heti liike-elämän toimintaperiaatteista. Jo oli aikakin. Uudet tuulet puhaltavat. Ja nyt pisteenne, kiitos. Ne laitetaan internetiin, koska tämä on transparenttia aikaa.


- Mitä? Vedättekö te vanhempani mukaan tähän prosessiin?

- Sitä en vielä ehtinyt sanoa. Olin tulossa siihen. Rauhoittukaahan jo. Älkää olko niin negatiivinen. Tehän apparentisti toistatte itseänne ja huononnatte lähtöasemaann ainakin välittömästi seuraavan tuotantokauden (eli periodin) kehityskeskustelujen ensi kierrokselle. Tietysti vanhempanne kuuluvat kanssanne samaan verkostoon. Kuulostaa siltä, että he molemmat elävät. Positiivista. Antakaa yhteystiedot kahden vuorokauden kuluessa. Varmentaaksemme teidän profiilinne, niin, ja portfoliossanne jo näkyvät ja sinne tulevat uudet tiedot, me haluamme konsultoida vanhempiannne. Elävätkö ukit ja mummmot? Onko avioeroja tai muita kehityskriisejä todettu? Jos vastauksenne on kyllä, niin osaavatko he tietotekniikan ja varsinkin powerpoint-tekniikan? Ja tekevätkö he blogeja? Blogit ovat antoisia kehitystehtäviä kehityskriiseihin ajautuneille, siis ajastaan jälkeen jääneille palvelujen tarjoajille. Kertokaahan minulle, olkaa niin hyvä.

- En koskaan hyväksy tuota moraaliselta kannalta, sanoo Herra Das. - Eikö elämässä saa enää olla yksityisyyttä? Tämähän on kuin suoraan Orwellilta. Valvonta ja kaikki.

- Väärin, herrasein! Olen teihin pettynyt. Tämä on uusliberalismia. Moraali ja moraali! - Sehän on joutavaa, aivan vanhaa tavaraa! Ja ero on asenteessa. Me teemme täällä aivan niin, kuin lystäämme. Ja teidän pitää muuttaa asenteenne positiiviseksi, jotta me kaikki yhdessä tehostamme asiakaspalveluamme. Tehän olette seurannassa, niin kuin muutkin. Kaikkien pitää skarpata, itseään kehittää. Ettekö tunne luonnon historiaa? Katsokaa tekin television luontodokumentteja. Amerikkalaiset rakastavat niitä, me samaten. Siksi niitä niin usein tulee toiveuusintoina. Nyt siis hallitsee biologinen ihmiskäsitys, eikä suinkaan humanistinen, kristillisestä puhumattakaan. Herätkäähän tekin. Tämä on sentään kvarttaalitaloutta. Hallintopalvelukomentokeskus näyttää kaapin paikan tämän yliopiston jokaisessa työsolussa! Kyllä vartiotornia tarvitaan, kun väki on sitä, mitä se on.

- Onko tarkoitus rahastaa, rahaa tehdä siis?

- Sellaisia ääniä on alkanut kuulua, ja me kuulostelemme, koska tahdomme vastata aikamme haasteisiin. Elämä on pitkälti rahakysymys, you know. Keskustelu on kuitenkin päättynyt tältä päivältä. Voitte kohta poistua vapaasti aivan mihin suuntaan tahdotte. Yritys edellyttää teiltä lojaalisuutta mutta ei toki puutu kovinkaan tarkkaan elämänne yksityiskohtiin, vaikka niissä jo sanomista onkin. Pitäkää huolta imagostanne ja päivittäkää se yhteisen yrityskuvamme mukaiseksi siinä määrin, kuin itse pystytte. Me päätämme täällä, mihin se imagonne riittää. Pitää olla näköä, siis esteettistä kompetenssia, jotta voi kohdata asiakkaan, hyvänen aika! Ehkä saatte jäädä, ehkä ette. Kävi miten kävi, älkää viitsikö ottaa yhteisyrityksen kehittämisprojektin poistoja niin henkilökohtaisesti, "nothing personal". Muun liikemaailman tavoin mekin kilpailutamme väkemme. Kehittäkää itseänne, terästäytykää saneerauksen varalta. Ei tässä rukoilu auta. Pankaa ihmeessä toimeksi. Kehityspäällikkö tapaa jo ylihuomenissa henkilöstöpäällikön ja arvatenkin myös kehityskriisisihteeristön, mutta kehityskriisijohtaja, jolla on maisterin oppiarvo, ilmoitti jo alustavasti, että hän koettaa ehtiä paikalle heti Helsingin rationalisointipalaverista junalla ensimmäisessä luokassa tultuaan. Asianne on korkeimman mahdollisen herran ja hänen tiiminsä käsissä. Mitä te oikeastaan olette tehnyt yliopiston hyväksi? Tämä on teille vaikea paikka.

- Olen tehnyt voitavani, hän vastaa.

- Meistä tuntuu, ettette ole tarpeeksi sitoutunut. Täällä on tulosta tehtävä. Prosessi jatkuu. Onko teitä aikaisemmin rangaistu?

- Ei piruvieköön ole!

***

Yöllä kotona Herra Das Man heräsi koiransa räksytykseen ja päätti antaa sille sen päivän osalta vain yhden pisteen, mutta ei toki vielä piikkiä. Hän nosti pisteytyksen seuraavana päivänä kahteen (2/5) ihmisten kerrottua, että muuan naapuri oli varoituksista piittaamatta jatkanut huonoa elämäänsä. Häiriön ja häiriköinnin alkusyystä ei ole palautetta saatu, eikä sitä ole kaiken järjen mukaan liioin annettu, kun kukaan ei ole tullut sitä vaatineeksi. Oheisvahinko oli fakta.

Das Man ounasteli, että hänen koiraparkansa päivät olisivat luetut. Yliopistolaiset tuhahtelivat aina hänen sekatotuisen piskinsä nähdessään. Itse asiassa he (implisiittisesti) tuhahtelivat koiran isännälle. Das Man oli täysin tietoinen omasta Rakki-Lookistaan, joka olisi koituva hänen kohtalokseen. Oli jo käynyt käsky, että kaikki hallintoalamaiset pisteytettäisiin myös ulkonäkönsä ja muun edustavuutensa osalta. Habitus-arviointia valmisteleva suunnittelu oli täydessä käynnissä. Kanttiinissa kuiskuteltiin, voisiko itse kukin alamainen jotenkin sopivasti pukeutumalla viestittää vertaisarvioijille, auditoijille ja kaikille muillekin edes lähimain oikeita eli silmiä hiveleviä rotuominaisuuksia. Moni tiesi olevansa jo syntymästään asti esteettisesti epäpätevä. Sillä termillä oli vuosituhanen vaihteessa alettu julkisesti nimitellä epäedullisen- tai vain "taviksen" -näköisiä opettajia, joista monet oli jo saatu vakuuttuneiksi siitä, ettei kunnian kukko heille laulaisi. He olivat elämänsä terminaalivaiheessa. Sen sijaan tutkijoiden osa oli lohdullinen: on sama, miltä niissä hommissa näyttää, paitsi jos tulee julkisuutta, pakko-osanotto johonkin konferenssiin, tai muuta paljastavaa. Sana 'transparentti' sai useamman akateemisen sisaren kuin veljen punastumaan, vaikka seminaariosanottajat olivat vuosikausia toistaneet yhteen ääneen (terapoivassa kuorossa), ettei kukaan voi perusulkonäölleen mitään; voi ainoastaan siirtyä huomaamattomampiin tehtäviin, sikäli kuin elämä uuden mahdollisuuden antaa.

Hämmennystä herätti hallintomiesten aivan uusi puhe siitä, ettei heidän ollut syytä luottaa edes huippuyliopistojen tutkija- ja opettajakaartiin; se kun oli rikollisen tehokkaasti osallistunut kansallissosialistisen Saksan täystuho-projekteihin. Tutkijat ja opettajat eivät tiedä, mikä on heille ja koko järjestelmälle hyväksi; siksi he kaipaavat kipeästi ylhäältä tulevaa ohjailua ja käskytystä; tietämättömien tulee kestää asiaankuuluva simputus; sitä voi pitää kunnia-asiana. Näin on lupa ajatella, jos ja vain jos hallinto edustaa todella parempaa tietoa ja korkeampaa moraalia kuin suorituspuoli eli tutkijat ja opettajat. Ovatko parhaat vallassa? Jos eivät, haluavatko ja pääsevätkö he hallitsemaan muita? Valta kuuluu aina jollekulle - myös tänään, jolloin eletään "hyvän ja pahan tuolla puolen". Jos ja kun moraali (etiikka) sivuutetaan, silloin siihen ei tietenkään pyritä. Onneton on sellainen elämäntilanne. Mutta jos sekä hallinto että suorituspuoli ovat tietämättömiä siitä, missä mennään ja mihin mennään, katastrofi on vain ajan kysymys. Tässä, niinkuin kaikessa muussakin, voi silti jotakin positiivista nähdä: erotuksetta kaikki ovat samaa, vakaata "Das Man" -tasoa.

Niin kuuluu ollakin: tämä on massojen aikaa. Vulgaarit arvot vallitsevat; niitä Das Man kutsuu demokraattisiksi. Ja kaikki edustavat lopulta yhtä ja samaa "das Mania", olipa partikulaarisella representaatiolla sitten rahaa tai ei.

Filosofian tuli puhdistaa (jäähyväiset Peregrinukselle)

Peregrinus Proteus, vaeltava filosofi, näytti miehen mallia. Hullun ja viisaan välillä on vinha ero. Peregrinus ei sekoillut, toisin kuin "Das Man" luulee. Feeniks-linnun tavoin hän tervehti nousevaa aurinkoa ja poltti itsensä. Annan Peregrinuksen suorituksesta täydet 5/5. Tosin rovio-projekti aiheutti Peregrinukselle, elämästä pois menevälle sankarille, noin 10.000 euron menoerän. Mutta kerranhan se vain kirpaisee. Hän oli kauan säästänyt. Puihin paloi neljä tonnia, kuusi tonnia suitsukkeisiin, koko summa omasta pussista. Nousevan auringon säteet sekoittuivat liekkeihin. Ja katsojat nauttivat urheiluhenkisen filosofin tarjoamasta elämyksestä. Kun roihu ylsi korkeimmilleen, flow-aalto pyyhkäisi katsomon läpi. Joka sielu puhdistui. Siinä vasta katharsis.

"Omatpahan ovat hautajaiseni," virkkoi Peregrinus. Hänen turhamainen egonsa torjui viinin- ja oliiviöljytuottajain liiton ehdottaman kulukorvauksen. "Vai palkkaa itsemurhasta? Enpä huoli!" Filosofi ei liioin halunnut, että hänen liekkimereensä heitettäisiin turhaan öljyä. Ja Peregrinus kuoli selvin päin. Hän ei takertunut niihin maailmallisiin ajatuksiin, jotka kriittisinä hetkinä kävivät hänen ylitseen. Suuntaisin toki ystävällisen ajatuksen Peregrinus Proteukseen siinäkin tapauksessa, että hän, vastoin toimintastrategiaansa, olisi jakanut rahat sielutieteen burn-outia poteville, kiertäville opettajille tai Ateenan yliopistolaitoksen feodaalis-byrokraattisten rakenteiden kehittäjille erityisten, säännöittä toistuvien suunnittelupäivien merkeissä, ja siis palanut varsin askeettisesti elävältä ilman suitsukkeiden tuomaa laatuaikaa. Mutta kyllä se 5/5 on lyömätön tulos ilman plussaakin (+). Siitä viis, mitä "Das Man" tähän sanoo.

Feeniks, miehen esikuva, oli kerännyt satoisasta metsästä suitsukkeiden "kyynelkarpaloita" pyhälle itsemurhapaikalleen. Ja aina kun uusi aioni, tuhat vuotta, täyteen tulee, uusi Feeniks tekee saman. Miksei vastaavasti ilmaannu uusia Peregrinuksia vuosituhannen välein? Ehkä heitä tuleekin, ja jopa hyvin usein, tiedä häntä. Asiakirjat kuitenkin vaikenevat, tai sitten ne on poltettu.

Modernina eli "Das Manin" aikana on olympialaisia v:sta 1896 juhlittu keskimäärin joka neljäs vuosi. Miksei joku edellisten kisojen likaisista eli kärynneistä mitalisteista polta itseään livenä puhtaaksi seuraavien olympiaisten päättäjäisissä? "Das Man" katsoo hämmästyneenä eikä sanaa suustaan saa. "Kysytäänpä vielä toiselta "Das Manilta", joka tähän tuli. Mitä olet mieltä, sinä miehen varjo?" - Hän vastaa:

"Nyt kunnioitetaan elämää enemmän kuin antiikissa. Hullun hommaa sellainen meno! Sanoohan sen järkikin, ja laki, kamalaa --"

"Riittää, riittää, riittää jo! Ei tuohon mitään lisätä. " Totuus tulee lasten ja imeväisten ja yleensäkin "Das Manin" suusta. Toiset ovat nyt ajat, elämän kunnioitus ja ihmisarvo huipussaan siis. "Das Man" luulee tietävänsä, mikä on oikein. Mutta hän ei ironiaa ymmärrä yhtään. "Das Man" on mielin määrin hallinnut moderniteettia eli kahta viimeistä vuosisataa. Ja kun "Das Manille" ei ole enempää annettu, niin ei häneltä voi enempää vaatia. Enemmistö päättää, mikä on oikein ja kohtuullista. Olkoon sitten niin. Ja tässä tapauksessa täysi konsensus vallitsee siinä, etteivät Modernit olympialaiset mikään holokaust ole. Mutta voihan paradigma muuttua.

Muutoin "Das Man" on väkivaltaan mieltynyt. Sitä tulee kaiken aikaa tuutin täydeltä. Faktat ja fiktio sekoittuvat samaksi massaksi; faktat lähenevät fiktiota, fiktio lähenee faktoja modernin menon esityksessä. Ja levitykseen päästetään esim. aitoja, etelä-afrikkalaisia murhavideoita "Das Manin" käyttöön. Aidotkin murhavideot kai edustavat vain fiktiivistä väkivaltaa; sen ansiosta filmi saa jo lähdössä yhden ekstratähden (*), kun tähtisilmäinen "Das Man" sitä käy katsomaan.

***

Tuskin kukaan on koskaan osoittanut suurempaa mielenlujuutta kuin Peregrinus. Rohkeus tai mielenlujuus on todella arvokas siveellinen (moraalinen) hyve. Siihen ei "Das Man" yltää voi. Hän kelpaa korkeintaan hyveen varjoksi; sellaisia ovat esim. huippu-urheilijat ja sotilaat ja myös poliitikot - esim. silloin, kun he huipputehtävissään masinoivat sotia ja muita koettelemuksia omilleen eli "Das Man"- massalle, jonka rivejä Kuolema niittää.

Vapaan filosofin polttoitsemurha tarjoaa kognitiivista tehoterapiaa katsojille. Peregrinus todistaa tuona historian tähtihetkenä, että hänen elämässään on tarkoitus ('logos'). Tärkeämmäksi kuin elämä osoittautuu rohkeus ja mielenjuus. Tämän hyveen kertakaikkiseksi havainnollistamiseksi filosofi Peregrinus luopuu elon lahjasta. Toistan: hyve on tärkeämpi kuin elämä. Onhan se käsitys sekin, eksistentialismia, mutta aivan liian vaativaa. Eikö elämä ole kaikissa oloissa arvo sinsänsä, ja siis yli kaiken muun? - Jos kristitty"Das Man" sanoo, että Peregrinus oli pelkuri, koska hän ei uskaltanut jäädä katsomaan, mitä annettavaa elämällä vielä hänelle saattaisi olla, niin "Das Manin" suu pitää tukkia. Tai jaaritelkoon hän niin kauan, kuin jaksaa, mutta hän erehtyy pahan kerran.

Kristinuskosta ei vielä ollut tullut hallitsevaa pakkoideologiaa; jos olisi, Peregrinuksen valorikkaasta itsemurhasta ei silloin 165 olisi tullut mitään. Sikäli kuin filosofi olisi edes yrittämään päässyt, hän olisi saanut jonkun fanaatikon tikarista selkäänsä. Tai ehkä kristitty rahvas eli "Das Man" olisi nylkenyt Peregrinuksen elävältä, niinkuin se nylki jalon Hypatian ja sitten hänet poltti (Herran vuonna) 415. Tai Peregrinus olisi vangittu itse teossa (ellei jo kehityskeskustelussa toimitsijoidensa kanssa) ja sitten rikollisena teloitettu. Tietenkin Peregrinus olisi voinut esikuvansa Feniksin tavoin tehdä itsemurhan erämään yksinäisyydessä. Mutta mitä mieltä polttoitsemurhassa silloin olisi ollut? Susihan siitä olisi tullut. - Filosofiset polttoitsemurhat tehdään julkisessa sfäärissä, "inter homines", vaan ei petojen parissa, "inter bestias".

Magnus vir in memoriam / Peregrinus Proteus /

'Vir' on latinaa. Siitä se 'virtus' ('hyve') johdetaan. Tuskin tarvitsee sanoa, ettei "Das Man" kykene hyveellisesti elämään, eikä kai myöskään kuolemaan. Parhaimmilaan "Das Man" on vain hyveen varjo, "umbra aut simulacrum virtutis". Silti "Das Man" sietää toista "Das Mania", kaltaistaan, mutta ylen rakastaa ja palvoo esikuvaansa, onpa tämä korkeampi "Das Man" esim. urheilija tai poliitikko tai muu "julkkis" (käyttääkseni tämän kerran "taviksen" omaa puhetapaa). Ja hyveen varjo on parempi kuin ei-kukaan tai ei-mikään. Kun se Mika Myllylä ja ne muut kärähtivät dopingista, he menettivät sädekehän mukana varjonsa.



Otsikon 'Vir' tarkoittaa miestä sankarina, adjektiivi 'magnus' suurta. Latinalle on sukua sanskrit: Intian filosofiassa tunnetaan Mahavira, aivan sanamukaisesti suuri sankari, joka eli askeettisesti; hän paastosi itsensä hengiltä juomatta vettä, jonka merkityksen Joonian Thales oli keksinyt n. 600 e.a.a.



Kyynikkofilosofi Peregrinus nousi heerosten sarjaan polttamalla itsensä Olympian lehdossa 165. Hän teki, mitä oli luvannut, ja antoi palaa. Hyvin rakennettu rovio savutti tuskin yhtään. Peregrinus sekoittui eetteriin. Olympian jo ennestään pyhä lehto pyhittyi lisää. Ja niin pyhittyivät myös kaikkien tulevain aikain Olympian kisat, vaikka "Das Manin" biokone kai kristinuskon vaikutuksesta yskii, kun tästä nyt puhun. Kristitylle elämä pysyy Jumalan lahjana, ja itsemurha on rikos kristittyjen Jumalaa mutta ei todellakaan ihmiskuntaa vastaan.



Miksei modernien kisojen lopuksi vietetä hiljaista hetkeä Peregrinus Proteuksen muistoksi? Miksei polteta roviolla häntä edustavaa, alastonta räsynukkea? Nyt postmodernissa kaiken sanotaan käyvän ("anything goes"). Ei kaikki silti käy! Maku- ja hajutottumukset ovat toiset; ja Holocaust tuoreessa muistissa on. Peregrinus edusti lännessä Intian alastomia viisaita eli gymnosofisteja (fakiireja).


Antiikin filosofiassa 'kyynikko' tarkoittaa koiramaisen luonnonmukaisesti elävää filosofia. 'Koira' on kreikaksi 'kyon', monikko 'kynes'. Kreikan sana kuulostaa tuskin kauniimmalta kuin suomalainen vastine. Kainuulaisilla on sentään 'koera'; sen puolta Veikko Huovinen on kirjoissaan ja ehkä puheissaan koettanut koomisesti pitää.



Taivasalla "koeranunta" nukkuessaan Peregrinus käytti vilttinä räsyviittaansa. Se hänellä ehkä oli yllään niinä vuosina, kun hän vielä kulki säällä kuin säällä säädyllisten kristittyjen taivasporukoissa.


KAIKKI OLISI VOINUT MENNÄ TOISIN OLYMPIASSA ANNO 165. Peregrinus olisi astellut päättäväisesti rovion edustalle soihtu kädessään mutta pysähtynyt äkkiä ja kääntynyt yleisön puoleen:

"Hellaan kelpomiehet! Uskotteko tosiaan, että minä, Peregrinus, filosofi tässä nyt, kykenen, kun haluan, lupaukseni täyttämään ja itseni jo polttamaan? Sekoitunko eetteriin? Vähiin on aika käynyt. Siksi puhukaa nyt, te Kreikan kunnon miehet sekä kaikki muut, jotka täällä olette. Uskotteko hyveeseen?

"Kaiken aikaa, yötä päivää, sinuun me nyt uskomme, Peregrinus, hyvä mies. Siitä varma olla saat. Sinä olet suuri mies," vastaa "Das Man" kuorossa.


"Johan sopii, miehet hyvät, en nyt polta itseäni, en nyt tänään; vaan tulkoon toinen päivä."


Niin Kreikan miehet ja ulkomaiden edustajat poistuvat paikalta kehuen toinen toisilleen, miten hyveellinen mies Peregrinus on. "Ajatella, että se filosofi olisi kyennyt tänään polttamaan itsensä Feeniks-linnun ja Herakleen ja niiden Intian ihmemiesten tavoin! Kuitenkin hän tahtoo jäädä vielä auttamaan meitä!"

Peregrinuksesta ei tulekaan Proteus, koska muodonmuutos ei toteudu. Hän lähtee ulkomaille ja päätyy halonmyyjäksi Gangesin rannalle Benaresiin.

***

Mutta onneksi kaikki meni, niin kuin oli mennäkseen silloin kerran Olympiassa. Peregrinus Proteus näytti miehen mallia. Elämässä ja kuolemassa hänen hyveensä oli mielenlujuus (constantia, fortitudo). Kukaan ei ole koskaan voinut haukkua Peregrinus Proteusta siitä, että hän olisi elänyt, saati kuollut pitkästyttävästi. Hänen polttoitsemurhastaan ovat myös monet tähtisilmäiset kristityt saaneet elämyksensä.

Kansainvälinen Olympiakomitea saisi hetimiten panna toimeksi ja esittää Peregrinus Proteukselle postuumisti kultamitalia hänen loistavan polttoitsemurhansa vuoksi Olympiassa vuonna 165. Sen jälkeen käynnistetään muistopatsasprojekti. Paljastustilaisuuteen kokoontuu maailman urheilevaa nuorisoa soihdut kädessä. Komeasti soi Ateenalaisten laulu. Monet silmät kostuvat.

[Sain idean lopetukseen filosofi B. Russellilta.]

HIENO POLTTOTSEMURHA OLYMPIASSA ANNO 165

Me olemme Horatiuksen mukaan tomua ja tuhkaa. "Pulvis & umbra sumus." Loogisesti runokuva tietenkin yskii (samalla kun metafora toimii). "Emmehän ihan vielä ...". - Eksistentiaalisesti siinä ei ole mitään vikaa. Kun ihminen poltetaan ehdottoman näyttävästi roviolla tai vähän privaatimmin krematoriossa, hänestä tulee hienoa tuhkaa.

 

Toimitusta pitää ylistää taivaisiin asti silloin, kun joku, ollen kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, polttaa vapaaehtoisesti itsensä, ja tähtisilmäinen "das Man" ("tavis") saa katsella sankoin joukoin. "Das Man" -rukka halajaa elämyksiä. Harvoin niitä siunautuu, ja odottavan aika tahtoo käydä pitkäksi. Toki joku joskus uhrautuu (jopa nykyään). Ajaton heeros antaa ajassa 1) henkensä ja 2) flow-elämyksen "das Manille" niin, että housut jaloissa pyörivät, kuten hienolta show'lta sopii odottaa.

Valtiovalta ja hengellinen kirkko ovat aikain saatossa polttaneet yhden jos toisenkin vastoin näiden tahtoa; voi sitä huutoa ja parkua, kun itku silmän täyttää, savu toki myös. Eihän se paljoa haittaa, kunhan "das Man"-yleisö haluamansa saa tai saa sen, mitä se poliittisesti ja sosiaalisesti tarvitsee (vaikka ei sitä itse tiedosta). - Aidot murhavideot ajavat saman asian kenties yhtä hyvin tai vielä paremmin. En kirjoita nyt niistä. Totean kuitenkin, että aidoissa murhavideoissa rikollinen, uhri ja katsoja on yksi ja sama eli "das Man".

Peregrinus, filosofi kyynikoiden koulua, muistuttaa enemmän elukkaa kuin sivistynyttä ihmistä. Paikasta toiseen hän vaeltaa saarnaamassa ihmisille askeettisen elämän eduista. Myös kristittyjen taivasporukoissa Peregrinus nähdään, kunnes hänet ajetaan matkoihinsa tai hän itse tympääntyy väärään seuraan. Herran vuonna 165 vietetään Olympian lehdossa urheilukisoja. "Terve sielu terveessä ruumiissa" käy ainakin ihanteesta, ellei aivan käytännöstä; sen nimeen vannoi Sokrates, Platon, Aristoteles ja Aristoteleen lisäksi muut peripateetikot ynnä muut. Vuoden 165 olympialaisten lopuksi kootaan rovio; Peregrinus ilmoittaa polttavansa siinä itsensä: "Tahdon auttaa ihmisiä näyttämällä heille, miten kuolemaa tulee halveksia."

"Sinähän olet kreikkalainen! Säästä henkesi!" huutavat monet, kun kaikki valmista on. Mitä kummaa? "Das Man" jänistää! Yleisön miehekäs osa pelastaa show'n: "Panehan nyt vain toimeksi! Anna palaa!" Niin. Peregrinus vie eksistentiaalisen projektinsa loppuun asti. Hän on elänyt aivan toisin kuin "das Man". Hän on oman valintansa tehnyt, oman itsensä herra, oman elämänsä subjekti, eikä "das Man" häntä saa estää. Peregrinus on saanut Jumalalta ("jaspersilaisen") merkin ja tahtoo sekoittua eetteriin.

Feeniks-linnun  ja Intian  bramiinien tavoin Peregrinus tervehtii nousevaa aurinkoa ja nousee rovion päälle. Sieltä rukous kuuluu: "Äitini henki ja isäni henki, olkaa niin suopeat ja ottakaa minut luoksenne." Liekit hulmahtavat korkealle; ne peittävät näkyvistä Peregrinuksen, filosofian lapsen, niinkuin liekit peittivät ja söivät Feeniks-linnun ja Herakleen. Kaikki kolme tekivät itsemurhan omissa hautajaisissaan.

Peregrinus saa lisänimen Proteus vaihdettuaan olomuotonsa toiseksi. Feeniks ja Herakles olivat hänen esikuvansa, samoin jotkut Intian viisaat. Minusta Peregrinus Proteus oli aito totuuden etsijä ja mieleltään terve, jos kohta hän, kuten Sokrates, kärsi ikääntymisen vaivoista. Lähteeni on ollut (oman mielikuvitukseni lisäksi) muuan Lukianos-satiirikko ja vielä Aulus Gellius.

Itsemurha omissa hautajaisissa

On se luonto niin ihmeellinen. Intian Paratiisissa elää Feeniks-lintu. Siellä se myös vanhenee. Sitten kun korkea ikä jo painaa, lintu lentää Foinikiaan. Se rakentaa pesän tai haudan ja polttaa sen mukana itsensä. Ja tuhkasta syntyy uusi Feeniks (kuten myös logiikan identiteettiongelma). Olen kuvannut ja analysoinut Feeniksin elo- ja kuolinprosessin, samoin kuin koko eksistentialistisen projektin kirjassani 'Scripta serenissima' (ja osoittanut outoja virheitä Mircea Eliaden Feeniks-tulkinnassa).

Kreikan ja Rooman Feeniks edustanee joillekuille "ikuista naista". Toiset näkevät linnun mieheksi. Samahan se on. Mutta kiinalaiset ovat tiukkapipoisesti esittäneet oman Feeniksensä vain feminiiniksi (vastapoolina vain maskuliininen Lohikäärme). Mutta loppukoon tämä genus-puhe nyt tähän, koska "das Man" ei tajua mitään kieliopillisen suvun päälle ja on ehkä juuri siksi tosi sikiävää lajia. Pahaa ihan tekee. "Das Man" lisääntyy kuin kani tässä kivun ja säryn maailmassa.

Otan seksuaalisen tasa-arvon nimissä toisenkin esimerkin mytologian alalta. Herakles päättää roviolla päivänsä; hän saa mustasukkaiselta naiselta myrkytetyn viitan; se tekee hänen mieskunnostaan lopun; muutkin maiset uroteot ovat taakse jäänyttä elämää; toki Herakles otetaan Olympokselle eli Taivaaseen ansioidensa tähden. Siellä odottavat kehityskeskustelut jumalten tasokkaassa seurassa. Herakleesta tehdään olympolainen hallintovirkamies. Rauhaisat ovat olot ja juhla seuraa toistaan niin, ettei ikävystyminen uhkaa.

Taivaasta Herakleen ei anneta palata, eikä hän toki itsekään tahdo palata "boddhisattvana" eli Platonin luolavertauksen sankarina Maan päälle kertomaan, mitkä palkinnot odottavat sitä, joka lähtee Hyveen (Areté, Virtus) kaidalle tielle, lajitovereita auttamaan.

Antiikin filosofit nimesivät Herakleen ihmiskunnan hyväntekijäksi. Modernit, "das Man" -tasoiset filosofian harrastajat palvovat Teräsmiestä tai jotakuta oikeaa, mieluiten kansallista urheilusankaria, mutta eihän heiltä voi muutakaan odottaa. Jokainen on valmis vain siihen, mihin hänen tämänhetkinen kehitysvaiheensa antaa mahdollisuuden. Ja kovin vähissä ovat "das Manin" potentiat; hänen potenssiaan, tai jos käytän tyylitajuttoman hallinnon kapulakieltä, hänen potenssinsa rakenteita kehittää jokin potenssilääke.

Agragaan eli Agrigenton Empedokles hyppäsi Etnan kraateriin ilman, että kukaan oli todistamassa hänen eksistentialistista valintaansa. Empedokles tahtoi ihmisten uskovan, että hän on päässyt jumalain seuraan; siksi hän tahtoi hävittää ruumiinsa, biojätteensä siis. Se oli hyvä idea ja voi edelleen olla, kun muuttujat muutetaan (mutatis mutandis). Kuinka ollakaan, kraateri sylkäisi ulos filosofin huippukalliin sandaalin. Pian kaikki tiesivät, että Empedokles oli vain surmannut itsensä. Skandaali oli valmis.

Empedokles oli kovin turhamainen mies. Tarinan todenperäisyydestä ei ole takeita. Tämän filosofin itsemurhapoltto lienee keksitty juttu, se kun on omiaan vetoamaan "das Manin" eli hentoisen filosofian taimen mielikuvitukseen. Ajatella, että filosofia elää paljossa siitä, että filosofeja kuolee. Sokrates olisi oikeastaan voinut nostaa myrkkymaljan rumille huulilleen ja tyhjentää sen heti, kun hän sai ansionsa mukaan ja piti kuolemaan tuomittuna puheensa 399 eaa. Useammat "das Manit" olisivat saaneet nauttia elämyksestä ja palanneet koteihinsa iloisella mielellä.

Kuitenkin Sokrates ajatteli, ettei hänen tullut kehittää toimintansa rakenteita sataprosenttisen transparenteiksi (läpinäkyviksi). Miksi juoda myrkkymalja vasta vankilan seinien sisällä? No, pääsihän Sokrates toki filosofian marttyyriksi. Tuotteistaminen onnistui. Sokrateen brandi saa "das Manin" asiakaspalautteissa tyydyttävät pisteet (3/5); Brahman kimmeltää Sokrateen tekojen ja jopa hänen nimikirjaintensa läpi, sikäli kuin näin voi sanoa "das Manille"; tämän poloisen eväät eivät riitä vertailevan filosofian historian tarkasteluun.

Kovin on Intia kaukana. Silti Feeniks tulee sieltä, ellei vieläkin kauempaa.

Filosofian kurjuudesta (pakina)

Palaan Thaleen eksistentialismiin. Mies väitti, ettei elo millään muotoa eroa kuolemasta. Asiakas-oppija pamautti, miksei Thales siltä seisomalta tappanut itseään. Filosofi läksytti kysyjää: "Minähän sanoin jo, että elämä ja kuolema ovat yksi ja sama asia." Kireäksi meni tunnelma.

Todella kurjaa, ettei Thales avannut konseptiaan elämän ja kuoleman samuudesta. Oppilasrukka sai pahan mielen, joskaan ei ehkä tehnyt mitään sen pahempaa itselleen; mutta jos teki, pyydämme anteeksi Thaleen puolesta. Sympatiamme ovat asiakas-oppijan puolella, sillä asiakas on aina oikeassa, kuten konsultit evästävät palveluntarjoajia. Elämä on usein kurjaa, kun eväät puuttuvat tai eivät riitä. Tarvitaan lisää konsultteja.

Thales-raukan olisi pitänyt käydä Miletoksen korkean yliopiston opetuksen laadun tukipilarivarmistusyksikön räätälöimä konsulttikurssi. Vain siten hän olisi totisesti kyennyt (ikiaikain haasteiden mukaisesti) "kehittämään oman toimintansa rakenteita" asiakaslähtöiseen suuntaan [ilmaistaksemme asian modernilla konsulttikielellä]. Thales olisi saanut opiskella myös power-pointin hienoudet, sikäli kuin moinen oli mahdollista noissa, jo varsin edistyneissä oloissa. Joonialaiset olivat eteviä alalla kuin alalla, etenkin insinööritaidoissa.

Filosofeissa on taipumusta hybrikseen. Se pitäisi jotenkin de-evolvoida eli "kehittää alas" asiakaslähtöiselle pinnalle. Eihän oppimisesta muuten mitään tule.

Jos Thales olisi toisten tavoin käynyt kurssit harjoituksineen, hän olisi havainnollisesti näyttänyt visuaaliselle asiakas-oppijalleen ns. elämän ja kuoleman luonnonhistoriallisen prosessuaalisuuden. Muitakin perusteluja Thales olisi saattanut leväyttää esille. Miksi ei? Laitan tähän pari huonoa kehityskeskustelua varten:

Filosofi olisi voinut huomauttaa, että hän tahtoi niin sanotusti elää vielä, kun hän kykeni tekemään luonnon tutkimusta miletolaisten ja koko maailman hyväksi. Haadeksessa moinen palveleva tutkimus ei kenties olisi mahdollista. Ja Maa tarjosi lujan perustan mm. astronomiselle tähtäilylle, vai mitä?

Thales katsoi, että luonto kaikkinensa koostuu "vain" vedestä ja vedellisistä prosesseista ja projekteista. Siksi 'elämästä' ja 'kuolemasta' ei sovi numeroa tehdä. Humanisti tekee siitä ongelman ja on siksi ongelma itselleen ja monessa tapauksessa toisille, pahimmassa tapauksessa jopa "das Manille".

Filosofi ennustaa

Thales opiskelee Egyptissä ja asettuu Joonian Miletokseen. Siellä hän aloittaa Euroopan filosofian, kuten myös (tieteellisen) geometrian. Tarkoitus ei suinkaan ole vain luonnon, elämän ja historian (hermeneuttinen) ymmärtäminen. Thaleen tutkimus palvelee käytäntöä, kuten merenkulkua sekä viinin- ja oliiviöljyn tuotantoa. Kaiken elollisen Thales katsoo saavan alkunsa ja koostuvan yhdestä luonnonprinsiipistä l. -substanssista, nimittäin vedestä. Kuivuus piinaa Jooniaa n.v. 600 eaa. Niin Thales päättelee, että elämän ehto on vesi. Aristoteles kehuu Thalesta. Tämä olisi esittänyt ensimmäisen puhtaasti filosofisen maailmankatsomuksen. Aristoteles kai liioittelee, ellei "puhtaasti filosofinen" ole jotakuinkin samaa kuin käytäntö ja "elävä elämä". Ainakin läheltä pitää. Siltä tuntuu.

Thaleen kerrotaan eräällä luennollaan väittäneen, ettei elämä eroa kuolemasta. Tähtisilmäinen oppilas kysyi: "Mikset sitten kuole? Siihen lausui Thales: "Johan minä sen sanoin, että ne ovat yksi ja sama asia." Siinä tuli siivu elävää dialogia. Kirkasotsainen oppilas oli muuten loogisesti katsoen yhtä oikeassa kuin opettajansa. Jos elämä ja kuolema eivät toisistaan eroa, on samantekevää, jatkaako elämää vai päättääkö päivänsä. Sanoisin, että mukavuus- ja muut käytännön asiat toistaiseksi puoltavat elon jatkamista.

Thales kieltäytyy tekemästä itsemurhaa. Sen sijaan hän keskittyy tutkimaan luontoa. Hänelle käy, kuten käy paljon myöhemmin Tyko Brahelle, jos tarinat ovat tosia. Thales putoaa kuoppaan, kun hänen silmänsä kiertävät tähtien tarhoja. Niin joku maan matonen Thalesta moittii (ja Tyko Brahea).

Thales osoittautuu jonkinmoiseksi eksistentialistiksi. Joku voisi huomauttaa minun syyttä suotta laajentavan eksistentialismin käsitettä, koska eksistentialismi rajoittuu moderniteettiin (viimeisen parin vuosisadan aikaan). Mikäpä siinä, mutta eksistentialismiksi kelpaa esim. Intian ikivanha ja uudempi elämänfilosofia - ja vanhassa Kreikassa Platon luolavertauksineen, sitten stoalaisuus, edelleen uusplatonismi ja kristinusko. Voisimme tosin ajatella, että vasta moderniteetissa elämästä on tullut tosi vaikea ongelma, kuten on tainnut tulla, mutta mitäpä siitä nyt sen enempää. Olkoon.


Ainakin tiedettä Thales edustaa. Hän on nelissä kymmenissä, kun hän ennustaa auringonpimennyksen. Se todella tapahtuu 585/4 eaa. Teko ei vie Thalesta vaikeuksiin. Maine vaan kasvaa. Thales listataan Kreikan Seitsemän viisaan joukkoon.


Filosofin maailmankuva ja -katsomus on silti voinut olla vain puoleksi tieteellinen. Ehkä hän tosiaan opetti, että henkiolennot ('daimones') täyttävät kaiken luonnon. "Koko luonto on täynnä daimoneja." Hän sanoi kai myös, että magneetillakin on sielu. Eikö Aristoteles uskonut jumalaan ja edustanut siksi edes puoliksi maagillis-uskonnollista maailmankuvaa?



***

Hyppään nyt pari vuosituhatta eteenpäin. Onko järki kenties vahvistanut asemaansa? Siltä ei näytä, eikä voikaan näyttää, kun kristinusko ja kirkko-instituutio hallitsevat. Ja tuskinpa järki niin vahvoilla edes nykyään on, vaikka Kristuksen uskolla huonosti menee.

Renessanssiajan Euroopassa joillekuille filosofi-profeetoille kävi kehnosti. Girolamo Cardano, nero matemaatikoksi, laati Jeesuksen horoskoopin. Siitä hyvästä hän joutui inkvisition kynsiin. Cardano, jonka elämä oli alkanut ja kulunut tosi surkeissa taivaanmerkeissä, ennusti oman kuolemansa. Kun "dead line" tuli Cardanon eteen, hän tyhjensi myrkkymaljan ja toteutti oman ennustuksensa.

Filosofin kohtalo riippuu siitä, mitkä olot ovat ja mitä tai ke(i)tä ennustus koskee. Hänen ei välttämättä käy kuinkaan. Toisaalta voi huonosti käydä - miten sen nyt ottaa - jos turhamaisuus ajaa viisaan toteuttamaan ennustuksen, joka koskee häntä itseään.

STOA PERUSTELEE ITSEMURHAN

Antiikin stoalaiset kutsuivat itsemurhaa "järkeväksi lähdöksi" (eúlogos exagogé, rationalis e vita excessus). Latinaksi itsemurha on joko mors voluntaria tai (vasta sydänkeskiajalla yleistynyt) suicidium. Joissakin tilanteissa asutaan ulos elämästä oman käden kautta. Hyve (areté, virtus) on monelle stoalaiselle periaatteessa aina ja käytännössä joskus tärkeämpi kuin itse elämä. Stoalainen viisas ei tuomitse kuolemaan itseään, kuten ei ketään toistakaan. Mutta Kohtalon tahtoa tulee noudattaa. Filosofi odottaa merkkiä Jumalalta. Saatuaan sen hän palaa ilomielin luonnon kiertoon. Pitää rakastaa kohtaloaan. "Kohtalo johdattaa halukasta, vastahakoisen se repii väkisin mukaansa." Sanonta on roomalaisen Senecan, ja sen on kulttuurifilosofi Oswald Spengler ottanut motokseen. Moderni "das Man", pitää ehkä rakkautta kohtaloon masokismina.

 

Vapaaehtoisen kuolon oikeuttaa taistelu oman maan tai ystävien puolesta - samoin kuin (ihmisarvon vievä) sietämätön tuska tai parantumaton sairaus. Niissä itse Jumala / Luonto näyttää ihmiselle tien. Sokrates taisi kärsiä hartia-, selkä- ja niskavaivoista. Ja kaipa lemmentoimet eivät korkeassa ukkoiässä ottaneet sujuakseen. Nuoret ajoivat ohi taisteltaessa kauniiden kehojen suosiosta. Antiikissa Sokrateen kuolemaa (399 eaa) pidettiin varsin yleisesti itsemurhana. Sokrates oli aistillinen ja rohkea mies. Kun elämän ns. laatuaika loppui, Sokrates lähti. Miksi jatkaa elämää, kun se vaipuu kasvin tai ainakin "das Manin" tasolle? - Sokrates tahtoi myös päästä filosofian marttyyriksi. Hänestä tuli miehisen hyveen malli (parádeigma) Kreikan ja Rooman viisaille.

Minustakaan elämä ei ole jatkon arvoinen kaikissa oloissa ja joka hintaan. Stoan analyysi kehitti viisi argumenttia (perustelua). Ne oikeuttivat aktiivisen lähdön; niitä voi käyttää logiikan harjoituksissa. Stoalaiset rinnastivat elämän pitoihin (sympósion). Analogia toimii tässä kohtuullisesti, mutta se ei koskaan todista mitään. Siis: vieraita poistuu pidoista 1) äkillisen tarpeen, kuten ystävien kylääntulon takia; 2) meluisaa ja kiroilevaa sakkia tunkeutuu juhlatiloihin; 3) ruoka paljastuu kehnoksi; 4) ruoka loppuu kesken kaiken; 5) muut pitovieraat hoipertelevat silmät ristissä.

Aivan vastaavasti Stoan mies antaa pois elon lahjan, kun 1) kutsu kuuluu ja hän pääsee miehisesti ja kollektivistisesti uhrautumaan isänmaansa (patrís, lat. patria) puolesta; 2) hän joutuu tyrannin silmätikuksi; 3) vakava sairaus rajoittaa kehon toimintoja; 4) köyhyys vie hänen ihmisarvonsa. Hänen ihmisarvonsa vie myös 5) hulluus, joka on sielun juopumusta (oik. kastumista).

Hyvä elämä (konsultin 'laatuaika' < quality time) on sitä, että 1) osoitetaan kollektivistisia hyveitä (aretaí, virtutes) ja 2) tyydytetään individualistisesti keholliset tarpeet. Kun kvaliteetti menetetään, alkaa tuska ja vaiva (sa Qual, ru kval). Epäelämästä astutaan yksisuuntaisesti Kuoleman maahan (vaikka epäelämän voisi koettaa palauttaa oikeaksi elämäksi). Moinen luopumisen filosofia sopii vaikeisiin oloihin, joita ei aina pysty normalisoimaan.

 

En ole löytänyt parempia perusteluja, vaikka olen ahminut tuhansittain sivuja eksistentialistista kirjallisuutta. Toistan kuitenkin, ettei analogia sinänsä todista koskaan yhtään mitään. Silti se saattaa retoriikassa vakuuttaa. - Eksistentialismi ei edusta tiukkaa tiedettä vaan retoriikkaa ja elämänfilosofiaa. Metodit ovat "heikot" kaikissa ihmistieteissä / sumean logiikan alueella. Metodien heikkouden korvaa hyvä tyyli.

Yksilön hulluus heijastaa koko yhteisön sairautta. Yksilö suhtautuu yhteisöön kuten mikrokosmos makrokosmokseen. Onhan se näkemys sekin eikä yhtään huono. Sopii tosin ajatella mahdollisuutta, että vain filosofi olisi sairas ja hullu, kun taas yhteisö eli jättiläiskokoinen "das Man" olisi kaikissa sielun ja ruumiin voimissa.

 

Rooman keisariajalla poliittisen vapauden menetys sai liian monen stoalaisen muuttamaan autuaampiin pilarihalleihin. "Järkevän lähdön" periaate johti itsemurhaepidemioihin. Sitten nousi vastareaktio: stoalaisen tuli seistä "elämän vartiopaikalla" viimeiseen mahdollisuuteen asti, vaan ei kauemmas.

 

Sellaisia sotureita on Mika Waltari kuvannut teoksessaan 'Johannes Angelos' (1952). Se kertoo riipaisevasti Konstantinopolin viime hetkistä kreikkalaisena kaupunkina. Uljaasti taistelleet italialaiset palkkasoturit kiiruhtavat laivoihinsa ja purjehtivat kotia kohden. Kaupunki, Pólis, on jo menettetty. Eikä ilmaiseksi ehkä kannata taistella menetetyn asian vuoksi.

 

Muinaisen Rooman armeija muistetaan tiukasta kuristaan. Jos legioonalainen yritti itsemurhaa, mutta epäonistui ja hänet pelastettiin elämälle, hänet teloitettiin. Itsemurha katsottiin karkuruudeksi.