sunnuntai 26. elokuuta 2007

Olympian uudet tulet?

Peregrinus Proteus poltti näyttävästi itsensä Olympian lehdossa 165. Hän tahtoi sementoida rohkeuden tai mielenlujuuden ihmisen tärkeimmäksi hyveeksi. Olympialaiset ovat hyvin sopineet saman hyveen näyttämöksi jopa uusimmalla ajalla (1896 -). Todella siisti oli se muinainen polttoitsemurha, postuumin mitalin arvoinen. Sen väristä voi keskustella, niin kuin kaikesta, mitä ihmiset ovat puhtain mielin tehneet.



Tosi miehen soihdusta ei tuli valloilleen ryöstäytynyt. Pyhä lehto säästyi. Katsojat palasivat tyytyväisinä sinne, mistä olivat tulleet, paitsi eräs Lukianos. Tämä katsoi, että Peregrinuksen motiivit saattoivat olla likaiset. Epäilys vaivasi Lukianosta, mieltä poltti. Lukianoksen kuvaus kyynikkofilosofi Peregrinuksen viime hetkistä on säilynyt, toisin kuin Peregrinuksen mahdollisesti pitämä maratonpuhe nopean kuolonsa alla. Ehkä hän ei pitkään puhunutkaan, ja mitäpä se olisi kannattanut. Poltto oli sentään pääasia, ja siksi väki oli vartavasten paikalle tullut. Ja vaikka Peregrinus puheen pitikin, keneltäkään katsojalta ei oikein voinut edellyttää sen merkitsemistä muistiin. Hetki oli latausta täynnä. Piti saada katsella rauhassa lyhyttä toimitusta. Minusta tuntuu, että erityisen paljon ns. visuaalisia oppijoita oli saattamassa Peregrinusta Isä-Eetterin luo.



Saapa nähdä, miten nyt (2007) käy. Suuri palo uhkaa sitä pyhää lehtoa, jossa kaikki kerran alkoi. Ja jos lehto nyt poroksi palaa, löydämme siitäkin symbolista merkitystä. Sitä me löydämme joka tapauksessa nyt, kun Olympia on "in", vaikka ne visuaaliset oppijat, jotka tänään (26.8. 2007) seuraavat Peloponnesoksen paloja, eivät varmastikaan halua rehabilitoida filosofi Peregrinusta, joka omavaltaisesti antoi pois elämän lahjan (kuten kristitty moittien lausuu).



Ehkä tulen pitää nyt uhata Olympiaa, jotta me kaiken teknologian keskellä tajuaisimme, miten kaunista, komeaa ainakin, on osoittaa hyveitä, ihmisyyttä. Ja jos Olympia tuhoutuu, voitaneen aloittaa keskustelu siitä, onko olympialaisten aika syytä julistaa ikuisiksi ajoiksi päättyneeksi vai aloitetaanko jo puhtaalta pöydältä. Jos Olympia vielä tämän kerran säästyy, se oikeuttanee urheilevan nuorison jatkamaan nykyisellä tiellään. Jalon kilvoittelun tulisi entisestään jalostua, jotta paitsi urheilun, myös tieteen, taiteen, politiikan, talouden ja muun sen sellaisen sporttiset kehittäjät saisivat hyppiä riemusta.








26.8. 2007

Ei kommentteja: