Virtus post nummos

Vaihtui vuosi. Arvot eivät ole vaihtuneet, eikä niiden järjestys. Sama on hierarkia, pyhä järjestys. Otin otsikon Horatiukselta, joka tahtoo sanoa, että hyve (virtus, kr. areté) tulee hyvänä kakkosena heti rahan jälkeen. Voi miten hienoa! Samaa mieltä oli Marx: vain rahan voimalla ja rahan päälle voidaan rakentaa henkisiä arvoja, kuten filosofiaa, runoutta ja muuta sellaista vapaa-ajan täytettä, josta esim. Paavo Lipponen ja yleensäkin "Das Man", minut mukaanlukien, pitää. - Otetaan tarkemmin: sinulla on värkeissä varaa olla hyveellinen, tehdä vaikka laupeudentyötä sitten, kun auditoijat uskovat, että taloutesi on kunnossa. Jos hoidat moitteettomasti raha-asiasi (sen ratkaisevat auditoijat eli konsultit), tunnet ehkä jopa pakottavaa tarvetta tehdä jotakin hyvää edes jonkun lajitoverisi eteen, olkoon hän sitten vaikka oma lapsesi.

Tuntemani humanistit ovat nikotelleet jonkun joskus sanottua, että raha on maailmassa tärkein asia. Vain se mahdollistaa muun. Vain raha antaa aikaa. Vain raha antaa ihmiselle mahdollisuuden tuntea itsensä ihmiseksi, kunnon humanistiksi, jopa "uomo universaleksi". Surkea on häviäjän, siis rahattoman osa, koska häneltä ihmisarvo puuttuu. Kovin epätasaisesti, täysin epäoikeudenmukaisesti on raha maailmassa jakautunut; sitä on tarpeeksi mutta enimmäkseen väärissä käsissä.

Rahan ratkaiseva merkitys, sen kaikkivaltius tajuttiin antiikissa ja toki myös pimeämmäksi moititulla keskiajalla. Joku onneton idealisti sanoi latinaksi: "In terra summus rex est hoc tempore nummus." Modernissa maailmassa raha on korkein kuningas. On se! Mikään ei ole muuttunut, ellei sitten muutokseksi (turhaan) lasketa sitä, että nykyään rahan merkitys on itsestään selvä ja ettei etiketti oikein hyväksy suoraa puhetta rahasta; esim. akateeminen elämä, konversaatio, edellyttää mukana roikkujalta säännöllisiä, hyviä tuloja ja varmuuden vuoksi vielä huomattavaa perinnöllistä varallisuutta useine kaupunkiasuntoineen ja järeine tukkimetsineen.

"Rikos ihmiskuntaa vastaan"

Kain surmasi vihapäissään Abelin, veljensä, kertoo meille Genesis. Samoin teki Remukselle Romulus, Rooman oikeampi perustaja jo nimensä mukaan. Nämä kaksi fiktiivisen perinteen tapausta heijastavat näköjään perusteltua käsitystä siitä, mikä on luonto ihmislapsen (käyttääkseni runollista sanontaa). Ne myös tavallaan ennakoivat ihmislajin aivan ehtaa historiaa, historiaa aktualiteetissa niin, kuin se on ilmennyt: vuosituhantista rikoksentekoa ihmiskuntaa, tai sanokaamme, ihmisyyttä vastaan. Ihmisen persoonallisuuteen ei ole apriorisesti koodautunut vain "huoli" ja "pelko" vaan myös [mahdollisesti perushuolesta ja -pelosta kumpuava] veljesviha ja vielä kaikkiallisempi tai ainakin tuloksellisempi pahuus, tai miksi nyt tulosta kutsunetkin.

Kansakuntain vaiheissa kerrotaan suurisuuntaisista sekä jopa tarkoin suunnitelluista ja vallan "hienosti" toteutetuista, palkituista veritöistä. "Rikokseen ihmiskuntaa (ihmisyyttä) vastaan" ovat syyllistyneet mm. Intiaan muinoin tunkeutuneet "arjalaiset", sitten heettiläiset, assyrialaiset, babylonialaiset, heprealaiset, persialaiset, "sivistyneet" kreikkalaiset, kreikkalaisia barbaarisemmat roomalaiset sekä edelleen germaanit, kuten kimbrit, teutonit, gootit, vandaalit ja frankit, sitten ikäänkuin luontonsa mukaan toimineet hunnit, edelleen arabit - ja kristityt valtiot Euroopassa ja "Pyhällä maalla" ja sitten pitkän aikaa kaikkialla maailmassa. Kiinalaiset ovat pitkän historiansa aikana kunnostautuneet useaankin otteeseen, samoin muinaiset egyptiläiset ynnä muut, kuten uudemmalta ajalta tutut tataarit [lisäisi tähän venäläinen] ja turkkilaiset [kuten lisäisi tähän mm. kreikkalainen ja serbi].

Pahoin kriminellejä ovat olleet portugalilaiset, espanjalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, amerikkalaiset, saksalaiset, venäläiset, ruotsalaiset, suomalaiset ja niin edelleen, joten teen nyt alustavan päätelmän, että ihmiskunta on monesti tehnyt rikoksen ja edelleen on tekemässä [uutta, nyt teknologian tehostamaa, mutta muuten sitä samaa, wanhaa] rikosta ihmiskuntaa eli omaa itseään vastaan.

Nominalistisen, nyt meillä vallitsevan filosofian mukaan sellaista yleiskäsitettä kuin ihmiskunta ei ole reaalioliona olemassakaan; vain [sentään] yksilöitä on olemassa. 'Ihmiskunta' (genus humanum) on vain 'flatus vocis', äännevirtaa, puheen äännähdys. Jos niin on asianlaita, tulee ehkä päätellä, ettei (olematonta) ihmiskuntaa vastaan voi tehdä rikosta; kieltämättä ihmiset aiheuttavat toisilleen valtaisaakin kärsimystä, mutta tämä kärsimys koskee vain kutakin, asianomaista ihmistä, hänen ihmisyyttään. Jokaisen pitää elää, mahdollisesti onnellisena ja ainakin ajoin onnettomana; ja jokaisen pitää kuolla erikseen; siihen hänet on "eksistentialistisesti" tuomittu; se hänen osansa on preteritissä, modernissa ja tulevassa maailmassa.

Totean alustavasti, että on parempi puhua rikoksesta ihmisyyttä vastaan kuin rikoksesta ihmiskuntaa vastaan. Ihmisyys on yksittäiselle ihmiselle vain hänen omaa, periaatteessa luovuttamatonta, käytännössä poljettavaksi, riistettäväksi ja tuhottavaksi kääntyvää ihmisyyttään. Minusta tosin tuntuu, että 'ihmisyys' on kovin, ellei liian, abstrakti termi; ja käsitteessä on paljon selvittämisen varaa. Päädyn, edelleen alustavasti, siihen, että rikos tehdään "vain" individiä vastaan. Ja se ei yhtään pienennä rikoksen kauheutta.

[Jatkan juttua tuonnempana keskittymällä suuriin, yksittäisiin hävittäjämiehiin]

Vahti kulkukoiran haudalla

Vieras mies (A) löytää Kreikasta koiran (B) valppaana haudalta.



A. Terve! Sanohan, kenen hautaa noin seisten vahdit, koira hyvä?

B. No koiran hautaa, kenenpä muunkaan.

A. Kuka se koira oli miehiään?

B. Diogenes.

A. Ja mistäpäin?

B. Alkujaan Sinopesta.

A. Siis se mies, joka ruukussa asui ja etsi ihmistä lyhty kädessään keskellä kirkasta päivää. Eikä löytää tainnut.Uskoiko edes löytävänsä? Tai ehkäpä kuitenkin uskoi.

B. Totta tosiaan, ruukussa asusti Diogenes. Ja kun se koira,
siis filosofi, kuoli, Zeus antoi taivaan tähdet hänen kodikseen.

Kiven alle ruumis jäi. Sielu loistaa taivaalla. Katsohan,
kun ilta joutuu Hellaan maahan. Sitten tiedät, ihminen.

A. Siinäpä kelpo mies. Täydet pisteet Sinäkin saat.
Olet, totta vie, viiden pisteen koira (5/5).

B. Hau viidesti Sinulle, turisti parhaasta päästä. Jää hyvästi.

Luonto vaatii minua keskittymään tehtävääni.
Menehän jo siitä, ole niin hyvä. Ilta tulee, sitten yö.

Vaikka miten väsyttää, mä vain koiranunta nukkua saan.

Muistapa se, nuori mies, jos koirien luonnon tunnet, ettet meitä unohtaisi,

missä meitä nähnetkin

elämäsi taipaleella, niin kaukana

Hesperian mailla tai Afrikassa tai Syyriassa tai Kilikian Tarsoksessa,

jonne mun mieleni palaa.

Et meitä unohtaa saa. Älä ainakaan kepillä uhkaa,

kun meistä joku haukahtaa,

sillä se tervehdys on.

Kuuntele koirain kutsua.

**

Vieras menee menojaan. Jo kohta taivaan kannella
tuikkivat ikuiset tähdet, niin kuin Koira ja Venus.

Niistä kai Venus lie kauniimpi nähdä.

Sitä ei Koira muuksi muuta,ei sitten millään, Koira, "esteettisesti epäpätevä", niinkuin hienot ihmiset sitä lakkaamatta herjaavat, ajavat luotaan, kiviä jälkeen viskoen.Vain sisältä on kaunis kulkukoira. Miten kapista turkkia kehua voisi, jos rehellisiä ollaan, niinkuin tähänkin saakka?

**

Hetaira, seksiterapeutti Lais, eli "das Manin" kielenkäytössä huora lepää romanttisesti Diogeneen lähettyvillä. Se minua vain tässä vaivaa, mihin kulkukoira eli Diogenes tarvitsee sen kummemmin hautaa kuin vahtiakaan. Siksi päädyn esittämään em. muinaisrunosta Levyraadille vain kahta tähteä (**) eli pisteinä 2/5. Mutta onhan sekin jotakin, piskille asteriskeja kaksittain. Ja jos katsotaan, että hyvä kulkukoira on muiston arvoinen, voidaan pisteytystä ehkä vielä nostaa. Muistutan siitä faktasta, että kurtisaani Lais tuotti silkkaa iloa miehille, kun vaimot kotona levätä saivat; toisaalta moni nainen tunsi vetoa Diogeneen perään; naiset ovat lähempänä kuin miehet luonnon perusfunktiota, ja Diogenes puhui paluusta luontoon ja panemisesta toimeksi luonnon ehdoilla. Kaikki miehet ovat aina antaneet Lais-huoralle viisi tähteä, minkä voi nykyisin sanoa huoleti ääneen jopa naisseurassa, koska "das Manin" naiselliset representaatiot eivät muuta voi kuin tunnustaa tosiasiat, vaikka kipeää tekeekin. "Das Man" on heille kertonut sukupuolivietistä, joka tuntuu kuin jano ja nälkä, joka vaatimuksiaan alati esittää Uranoksen ja Gaian tyttärille niin, että he sen nahoisaan tuntevat. Ja koiratkin kiiman tuntevat. Ei niillä estoja ole eikä pidä ollakaan, kuten saarnaa Diogenes.

Lais on aina ollut miehille kaikki kaikessa. Mutta niin miehet kuin naisetkin olisivat silloin Aleksanteri Suuren aikana selvinneet hyvin ilman Diogenestakin, olkoonkin että keskustelun laineet vellovat korkeina ja väki kuumana käy. Onneksi Peregrinus Proteus poltti itsensä Olympiassa anno 165 post Christum natum. Niin radikaaliin tekoon ei Sinopen Diogenes pystynyt, eikä hänen tarvinnutkaan pystyä. Sen näyttävämmin kuin polttamalla itsensä elämysohjelmassa "das Mania" varten ei filosofi voi luontoon eli Isä-Eetteriin palata. Katson jo aiemmin perustelleeni, miksi Peregrinukselle tulee postuumistikin antaa huippupisteet. Siinä meillä on ainut mies, joka yltää Laisin ja toisen terapeutin, nimittäin Aspasian tasolle. Ja myös Diotima tulee mainita. Diotima merkitsi Sokrateelle sitä, mitä Aspasia Perikleelle. Diotima ja Aspasia olivat filosofisesti sivistyneitä seksiterapeutteja, ja niin taisi olla myös Lais. Häntä(kään) ei saisi nimittää halvetavasti huoraksi tässä blogitekstissä, ellen joutuisi käyttämään aika ajoin "das Manin" termejä. Pahaa tekee. Mutta "das Man" hallitsee nykymenoa niin rautaisin kourin, ettei hänelle mitään voi. Yliopistonkin hän on saanut valtaansa. "Das Man" näköjään oppii nimittämään naista huoraksi jo äidinmaitonsa vastikkeessa, kuten tuntemani koulunopettajat ovat sanoneet. Se nyt siitä sitten. Minulla on ollut puheena kunnon mies, neljän tähden Diogenes, Zeun poika. Se on kohta siinä.

'Kyynikko' tulee kreikan koiraa tarkoittavasta sanasta (kyon, mon. kynes). Diogenes on kyynikkofilosofina tunnetumpi kuin miltei 500 vuotta myöhemmin elänyt ja polttoitsemurhaan komeasti päätynyt Peregrinus Proteus, josta olen toisaalla kertonut. Diogenes ei asunut tynnyrissä (kuten "das Man" filosofian laitoksella juttelee) vaan viiniruukussa, vaikka "das Man" tuskin uskoo, miten ihminen sopii ruukkuun ja miten ruukku sopii "das Manin" arvolle. Miksei viiniruukku muka sovi? Ei siihen hukkua tarvitse. Vinoilu pois ja heti, tai laitan poltergeistin! Diogeneelta oli paheksuen kysytty, eikö hän yhtään välittänyt isänmaastaan (kr. patrís, lat. patria). Filosofi reagoi nostamalla kätensä tähtitaivasta kohden. Maailmojen kansalaiseksi hän sanoi itseään, päästen pidemmälle kuin stoalaiset, jotka ovat parhaassa tapauksessa yltäneet vain tämän yhden ihmisten maailman kansalaisiksi, kosmopoliiteiksi, mutta alentuneet usein palvelemaan ja palvomaan poliittista valtaa, uudella ajalla tuhoisia nationalistisia projekteja. Jokunen, merkityksetön poikkeus mahtuu joukkoon.

Filosofeista ylensäkin on tullut akateemisia, politikkkoja kumartelevia virkamiehiä eli siis "das Manin" partikulaarisia edustajia. Jokainen "das Man" on kuuliainen hallintoalamainen; hän lähtee mielellään vaikka Pahan eli Herra Sebaotin palvelukseen, kuten natsismin ja stalinismin ja sen sellaisen kokemukset vakuuttavasti osoittavat; luonnollisesti ja luontonsa mukaisesti "das Man" sulkee silmänsä historian "ikäviltä" puolilta eli omalta itseltään. Se ei tiedä hyvää jatkossakaan. Kuinka se voisikaan? Katastrofeja on tiedossa, paljon pahempia kuin on ennen koettu. Syynä on "das Man" itse ja hänen teknologiansa, johon "das Man" on sitoutunut, kahliutunut siten, kuin se tietämätön popula Platonin luolan seinään, eikä hän seurauksia osaa ajatella. Jos osaisi, hän ei olisi "das Man." Teoriassa mutta kaiketi vain teoriassa hän voisi tiedostaa, kuka hän on ja mitä on tulossa, ellei hän kadu tähänastisia aktuaalisia tekoja ja pysäytä nykyisiä projektejaan. Koetan ajatella "optimistisesti".

Opettelen jossakin vaiheessa, jos luonto suo, latomaan kreikan kirjaimia Diogeneen ja Peregrinuksen kunniaksi ja ikäänkuin "das Manin" sivistämiseksi, sikäli kuin "das Mania" edes voi sivistää. Sivistys on kreikaksi paideia. Latinassa paideiaa vastaa lähinnä humanitas, saksassa Bildung. Oman kokemukseni nojalla sivistys ikävystyttää (elämyshakuista) "das Mania". Kreikan ja latinan kielet ja kieliopit ovat hänelle myrkkyä; hän hyväksyy vain modernin, sosiaalisen eli small talk -kommunikaation, jota hän jostakin kumman syystä kutsuu sosiaaliseksi kieliopiksi. Se vasta kivaa kuuluu olevan siksi, että kirjat heitetään menemään. Mitähän Diogenes ja Peregrinus olisivat moisesta menosta sanoneet? Kumpikin opetti paluuta luontoon. Mutta mitä on luonto?