Laatuaikaa! Muuan Helsingin heeros oli onnistunut makaamaan kuolleena kodissaan kuusi vuotta, kunnes Onnetar selkänsä käänsi, luunkova ja kaiketi muumioitunut totuus paljastui; mies nousi jokseenkin väliaikaisesti ylös seitsemäntenä vuonna. Niin (ei-kenellekään rakas) vainaja saatiin laskea maan poveen. Tapaus luetaan kunniaksi individualismille ja urbaanille elämänmuodolle. Niin sitä pitää! Filosofi Thales oli 2600 vuotta aiemmin kehua retostellut aikaa (khrónos) siitä hyvästä, että se tuo aivan kaiken ilmi. Thales hieman liioitteli mutta menköön nyt. Nukahtaahan toisinaan jopa Homeros, eikä filosofi liene runoilijaa huonompi, jos ei parempikaan.
Helsingin vainaa on saattanut kuolinhetkellään tiedostaa eksistentialistisesti, sanoisin, ettei häntä kukaan jäisi itkuisasti kaipaamaan ja että hänen kotinsa olisi toimittava hänen hautansa virkaa, olisi toistaiseksi hänen hautansa. "Kotini on hautani". Niin siinä pääsi kuusi vuotta vierähtämään, ennen kuin ankara yhteiskunta vihelsi pelin poikki. Ja jos sielu on kuolematon, ja sen miehen sielu ei olisikaan pujottautunut vielä uuteen kehoon vaan jäänyt uteliaana seuraamaan, mitä kaikkea kivaa tässä osaajien maassa hänen ruumiinsa hyväksi tehtäisiin ja miten hänet siunaillen haudattiin, hän olisi lausunut juhlavasti: "Nyt hautani on kotini."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti