Astutaan pois olemassaolosta

"Kuinka Jumala tai Paholainen tohti keskeyttää ei-olevan pyhän levon luodakseen loputtomasti kärsimystä ja tuskaa?" Tämä Schopenhauerin retorinen kysymys demonisoi kristittyjen jumalan; konsultti Jahve ja konsultti Saatana ovat yksi ja sama, pahansuopa persoona; hän se tekee elämän meille lisääntyvässä määrin surkeaksi. Tämä "meidän" eli Jahven tai Mister Sebaotin maailma on meille pahin mahdollinen. Kunnon pessimisti haikailee olemattomuutta, pääsyä ei-olevan lepoon (joka onneksi kerran vääjäämättä koittaa, kun ihmislajin taru päättyy, mutta voidaan kysyä, eikö moista projektia tulisi nopeuttaa). Nyt intellektuellin kuuluu sanoa, ettei Mister Sebaot Demon eksistoi muualla kuin (metafyysisenä projektiona) "Das Man"-ihmisen eli taviksen aivokuorella (cortex). Giacomo Leopardi runoilee luonnosta, ihmisen kavalasta äitipuolesta (noverca). Meikäläinen intellektuelli tyytyy sanomaan, että ihmisenkin elämä, kulttuureineen kaikkineen on pelkkää luonnonhistoriaa, joka kosmeettisesti peitetään ja lapsilta puuhamain salataan, kunnes nämä pian itse totuuden oivaltavat; tässä auttaa hienosti moderni, läpinäkyvä ja kaikessa avoin elämänmuoto. Upeaa! Elon raadollisuus ja väkivalta räjähtävät silmille; pessimismi vahvistuu avoimuuden mukana. Se on jo saanut hyväksytyn statuksen jo kaikkialla muualla paitsi yliopistolla. Ei elämänmeno hyvältä näytä, ei sinnepäinkään, kun seuraa uutisia siitä, mitä maailmalla tapahtuu. "Päivämme ovat luetut." Dies nobis sunt enumerati.

Eduard von Hartmann kehaisee ovelasti, että maailmamme on paras mahdollinen, jos toki ratkaisevasti huonompi kuin ei-oleva, olemattomuus. Eräänä päivänä ihmiset saavat (tyyliniekkana Schopenhauerin ja Leopardin rinnalle pääsevän) von Hartmannin mukaan kaikki, vaikeimmatkin projektinsa valmiiksi keksimättä enää ainuttakaan uutta tilalle. Konsultit kuolevat aikanaan sukupuuttoon. Ja elämään väsynyt ihmiskunta astuu yksimielisesti pois olemassaolosta, mutta minusta von Hartmannin visio kärsii, ainakin näillä näkymin, hänen liiallisesta optimismistaan. Tähän hän huomauttaisi, että jokaiikan ja -likan intomielinen osallistuminen, sitoutuminen maailmaan niin pienessä kuin suuressakin jouduttaa automaattisesti viimeistä päivää & ja pohjustaa viisasta lähtöpäätöstä. Kukaan ei, Herra Sebaot Demon paratkoon, saa jäädä istuksimaan kädet ristissä. Vetkuttelu pitää lailla kiellettämän. Kaikkien on syytä jo nyt elää niin kuin viimeistä päivää rahastavien konsulttien komentoja seuraten. Teknologia auttaa, koska se pakottaa meidät elämään yhä nopeampaan tahtiin. Kiitos keksijäneroille, kiitos toisenkin kerran. Voidaan myös kasvattaa miljardit tavikset (Das Manit) filosofeiksi, kunes kaikki ovat vapaaehtoisesti valmiit luopumaan elämän "lahjasta". Onhan se kaunista, että me odotamme, kunnes vähäisemmät veljemme ja sisaremme kypsyvät valmiiksi lähtöön. Rakkaus voittaa. "Omnia vincit amor." Joku silti muistanee Arnold Toynbeen varsin rohkean muotoilun, että sivilisaatiot (kulttuurit) tekevät kukin vuorollaan hitaan itsemurhan, mikä vaikuttaa häijymmältä, kuin Toynbee, kovin uskova kristitty, tarkoittaa. Itse kannatan agnostikko Oswald Spengleriä. Ja jos joku haluaa terapoivasti itkettää yleisöä, Spengler, suggestiivisen tyylin ja kirjallisen retoriikan mestari, on tosi otollinen valinta luennon tai muun puheen aiheeksi. Toynbee on lattea ja - kuten sanoin - kristitty; ei häntä enää voi lavealle tielle käännyttää, kun hän on kuollut ja kuopattu. Ei Toynbee ollut mikään suurten sanojen ystävä, kuten ei ollut myöskään Immanuel Kant.

Ingemar Hedenius (1908-1982) pitää elämää sokeana, pahana ja mätänä, jos toki myös kauniina. Tämä viisas Uppsalan professori toivoo, että keksitään jokin keino niin, että ihmiskunta voi päättää kivuttomasti päivänsä. Tuskaa ei kaiken jo koetun jälkeen saisi kenellekään aiheuttaa. Hedenius peräänkuuluttaa humanistista lopetusprojektia; hän ei ole saanut vielä poliitikkojen & ja teknokraattien rintamaa puolelleen, rahastavista konsulteista puhumattakaan. Vaatii paljon hikeä ja kyyneleitä ja mitä ilmeisimmin myös verta, ennen kuin koko ihmiskunta voidaan nukuttaa yhtäaikaisesti euforistiseen kuolonuneen. Ruotsissa on asioista voinut keskustella paljon avoimemmin kuin Suomessa, jossa Pentti Linkola on saanut porttikiellon Tampereen yliopistoon. Toki hän siellä incognito käväistä saa, mutta esiintyminen on häneltä kielletty. Kampuksella tiedetään jo kertoa Linkolan tulosta puhumaan Telakalle, jonne yliopistopopulaa painuu häntä kuuntelemaan, ja on syytäkin yliopiston sinne illaksi vaivihkaa telakoitua. Näet Linkola voi hyvinkin tietää paremmin kuin moni muu, siis "Das Man", missä mennään. Linkolassa, kuten yleensäkin pessimisteissä, on upeaa tyyliä, ollaanpa hänen asiastaan mitä mieltä tahansa. Pessimistit saavat korvikevoimaa ja -lohtua estetisoimalla luonnon ja ajattelemalla siitä suuria, miltei uskonnollisia ajatuksia. Korkea tyyli heillä kukoistaa; kaikki muu menee ja menetetään. Kovin on Suomi jäänyt kehitysmaaksi kirjallisen ja muunkin tyylitajun katsannossa. Esteettinen elin on Suomen pojalla ja tytöllä surkeaksi jäänyt. Ja kun näin on, he eivät, sitäpaitsi lisääntyvässä määrin tajua suuren tyylin mestareita, kuten vaikkapa Schopenhaueria, Leopardia ja Spengleriä. Suomalainen koululaitos, yliopistoa myöten, sanoo ihmisille, että he saavat ja heidän pitääkin kirjoittaa, miten sattuu ja mistä ikinä lystäävät silloin harvoin, kun enää ylipäänsä kirjoitetaan, koska kaikki, kunhan se on arkista ja yksinkertaista, käy. Muu ei käy; siis perinteinen tyyli ei käy mitenkään. Muuan professori toi ns. sosiaalisen kieliopin Amerikasta. Hän ja se löivät heti läpi lupaamalla laatuaikaa. Hurraa! Sosiaalisessa kieliopissa ei opetella perinteistä, vaikeaa, latinalähtöistä muoto-uskollista syntaksikielioppia; kielioppi heitetään kaikkine normeineen menemään. Kirjatkin ovat kyytiä saaneet, koska he, "Das Manin" edustajat, ovat keksineet, että kirjat estävät "Das Manin", taviksen oppimisen ja "elämänläheisen" kommunikoinnin kuten myös kirjoittaminen sen kuulemma estää; siksi keskitytään puhumiseen, jutusteluun. Vain sen nämä gurut kelpuuttavat oikeaksi kommunikoinniksi, "up to date". Kysykää tarkemmin professori Auli Hakuliselta ja professori Anna Mauraselta, koska he tuntevat sosiaalisen grammatiikan pohjia myöten. He ovat tehneet Suomen tieteen historiaa ja ansaitsevat siitä halaukset. Seuratkaa myös silmä kovana ostoskanavia TV-kolmoselta ja TV-neloselta sekä viihdeohjelmia kaikkinensa. Vulgarismi on päivän tunnussana ja se avaa kaikki ovet. Laatuaikaa! Minusta ei ole vastaamaan Hakulisen ja kumppanien tivaamiin "ajan haasteisiin". Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis; horoskooppimerkkini on peruuttamattomasti väärä. Jos se olisi oikea, olisin ajannut jo vuosikymmenet vulgarismin asiaa uraohjuksena toisten joukossa ja muille mallia tai jopa keppiä tai ainakin porkkanaa näyttäen. Onneksi laatuaika on toteutunut ilman minun ponnistuksiani tai huolimatta minun vastustuksestani. Kehittäkääpä lisää "laatuajan rakenteitanne", olkaa niin hyvät, niin saadaan tämä maailma valmiimmaksi.

PS. Muuan uneksija sanoi päiväkirjassaan nimenomaan pessimistien argumentteja niin vahvoiksi, jopa tieteellisiksi, että sydän niitä lukiessa särkyy. Mutta optimistien argumentit ovat paljastuva, elleivät ne ole jo paljastuneet, vain "retorisiksi", tämän sanan huononpuoleisessa merkityksessä.

"Sisilian iltamessu" (1282)

Asiakkaiden ja palveluntarjoajien hauras suhde voi katketa kuin kanan lento. Vuoden 1282 pääsiäisenä Sisilian asiakas-alkuasukkaat karkaavat saarelle asettuneiden fransmannien päälle; nämä vallanpitäjät (eli siis komentopalvelujen tarjoajat) ovat kohdelleet alkuasukas-asiakkaita kaltoin. Hybristä eli uhoa seuraa nemesis eli tuho. Osat vaihtuvat. Mister Sebaotin inspiroimassa lahtauksessa saa surmansa 8000 ranskalaista; Anjoun Kaarle menettää Sisilian, jota hän olisi mielellään rahastanut (riistänyt, nylkenyt) päiviensä loppuun. Kaunis on Sisilian ilta, latinaksi vesper, jos saan tuoda subjektiivisen käsitykseni näin poikkeuksellisesti julki. Suren, toki edelleen vain subjektiivisesti sitä, että ne ranskalaisrukat joutuivat kohtaamaan kuolonsa impromptu. Kaikkein pahinta on äkkikuolema; niin opetttavat kuolemisen taidon (ars moriendi) konsultit niin idässä kuin lännessä.

Historia mainitsee tapauksen hieman kaunistelevasti "Sisilian iltamessuna". Oikeassa kirkkomessussa syödään Kristuksen ruumista tai ehtoollisleipää hänen pyhän ruumiinsa representaationa ja juodaan Kristuksen verta tai viiniä pyhän veren edustajana (aivokuorella). Anno 1282 pääsiäisenä olisi pitänyt idealistien mukaan kauniissa Sisiliassa viettää "Jumalan rauhaa" ja lukita aseet kaappeihin. Mutta toisin kävi. Tuli ruumiita ja tuli verta. Tehtiin sentään tulosta, kuten asia konsulttikielellä on meillä tapana ilmaista. Ikävä vain, että tunnetusti pimeältä keskiajalta puuttui kunnon teknologia; lapsenkengissään taapersi vielä tieteen yhteiskunnallinen käyttö (eli teknologia). Sed ut deficiant vires, tamen est laudanda voluntas (temporibus sub sole universis).

"Leones - Christiani 7-0"

Ensimmäiset kristityt uskoivat käyvänsä suurta, kosmista taistelua Pimeyden, siis Saatanan eli Herra Sebaotin voimia vastaan. Paljon tuli marttyyrejä, tuhatmäärin, ja heille kunnia kuuluu, ellei sitten itsensä uhraamista pidetä suurimpana typeryytenä, kuten suomalaiset intellektuellit sitä nykyään pitävät. Kristityille marttyyreille kuuluisi ikilaatuaika Taivaassa Isän ja Karitsan seurassa, apud Patrem et Agnum, jos uskovaisten Taivas olisi olemassa. Toisaalta voimme antaa yhtä korkeat tähdet (4/5) myös roomalaisille, jotka tajusivat järjestää amfiteattereissaan ja muuallakin laatuelämyksiä katsojille, todellisia kulttuuritekoja virikeköyhänä aikana. Nykyisin osataan tuottaa niin elämyksiä kuin biojätettäkin paljon tehokkaammin, kiitos teknologian, joten voimme antaa itsellemme täydet viisi tähteä ja olla syystäkin ylpeitä.

Roomalaiset tekivät parhaansa, mutta eihän se alkuunkaan riittänyt. Maija-Leena oli jostakin saanut kirjasen, joka sisälsi todellisia tai vääriä tilasto- ja muuta nippelitietoa menneiltä, säälittävän primitiivisiltä ajoilta. Oskulla ja Liisalla oli kahvipöytä valmiina, kun saavuimme, muistaakseni kutsumatta, heidän rantamökilleen. Siinä jutellessamme ja Oskun selatessa tuliaiskirjaa sattui siitä silmiini tuo otsikon tilannetieto Pompejin tai jonkin toisen tyhmän roomalaiskapungin amfiteatterista. Kristityt olivat häviöllä leijonia vastaan jo 0-7. Tilanne ei ollut aivan toivoton, joskin varsin huolestuttava kristittyjen kannalta muun muassa siksi, että leijonat joutuivat taistelemaan vieraskentällä ja tekivät silti niin vahvaa tulosta, että minulla kävisi kateeksi, jos olisin jonkin firman, esim. yliopiston laatupäällikkö. Minua tapaus nauratti silti hillittömästi. Liisa katsoi aivan ymmärrettävästi minun ylittäneen kohtuuden rajat, minkä seurauksena jouduin lähtemään Tampereelle ennen määräaikaa. Liisa ei huomannut ollenkaan, että Osmokin nauroi. Minusta tuntui, kuin olisin tehnyt syntiä.

Kirkko poltti Giordano Brunon Rooman Kukkaiskentällä, Campo dei Fiorilla, Mister Sebaotin vuonna 1600. Kirkko ei tahtonut vuodattaa verta, kuten se nimenomaan tähdensi (eli alleviivasi). Brunon rintamuksiin oli asiakasystävällisesti kiinnitetty ruutipusseja. Eihän se olisi ollut kivaa, jos katsojat olisivat joutuneet tyytymään tylsänharmaaseen savustukseen. Voi sitä intensiivistä ja riemukasta tunnelmaa, kun saatiin vahdata silmä kovana kerettiläisen Brunon matkaa alas Helvettiin! Kiitos siitä, edes näin postuumisti. Bruno oli kitunut vuosikaudet vankilassa, masentunutkin siellä mutta toipunut lopulta kohtaamaan rohkeasti kauhean loppunsa ja vielä (kuka tietää) ikuisen kadotuksen in massa perditionis. En osaa sanoa, paljonko inkvisitiolle ja paavin kirkolle yleensäkin tulisi antaa tähtiä Brunon kiinniottamisesta, mutta kaipa tämän poltosta kuuluisi antaa ainakin kolme tähteä. Ja olisihan se kirkko voinut vastustamisen asemasta suosia luonnontieteellistä tutkimusta läpi pimeäksi jääneen keskiajan niin, että teknologia olisi kehittynyt nopeammin ja asiakaslähtöiset elämykset kehittyneet kohtuulliselle tasolle aiemmin. Monta, monta sukupolvea on joutunut elämään virikeköyhissä tai miltei virikkeettömissä oloissa. Onhan se kauhea menetys, sellainen osattomuus laatuajan onnesta.

Quid 'existentialismus' sibi voluerit

"Omnibus hominibus obeunda mors est; cum igitur sit communis, patimur etiam communia omnes". Hoc modo Daniel Juslenius, ecclestiacus necnon humanista Fennus, orationem funebrem, quam habuit in memoriam cuiusdam iudicis, nomine Loskioeld, incepisse cernitur.

Duobus fere saeculis post Heidegger hanc de morte velut firmissimam veritatem paululum a se mutatam ita exprimit: omnibus quidem est moriendum, sed, nota bene, separatim. Huic assentiuntur omnes fere saeculi nostri individualistae, quorum maximus est factus numerus; hoc est, nisi fallor, verum, quod ratione humana non potest refutari.

Hocce loco addi possit infinitam seriem similium mundorum infinitam parere seriem similium philosophorum, qui vicissim et separatim vivant et patiantur.

In memorias Juslenii, Heideggeri, Democriti

Vainaja istuu sohvalla

Iltalehti kertoo torstaina 13. maaliskuuta nelisen päivää asunnossaan kuolleena viruneesta helsinkiläisestä miehestä. Neljän päivänlaskun vainaa ei toki pärjää sille toiselle, kolmen vuoden vainajalle, josta Hesari teki jutun, mutta tämäkin tapaus säväyttää. Näet tämä tuoreempi, viisikymppinen mies löytyi istumasta hengettömänä sohvaltaan. Sohvakuolo (istuallaan) täyttää laatuajan kriteerit paremmin kuin kuolleenaolo pitkin pituuttaan, ihmisen luonollisimmassa, vaan ei parhaimmassa asennossa. Jos jollekulle on epäselvää, mitä 'laatuaika' tarkoittaa, ottakoon selvää konsulttien, kuten Sarasvuon visioista, strategioista ja missioista ja seuratkoon, miten YLEN ohjelmakuuluttajat tuotteistavat sohva-asennossa itsensä ja sen, mitä tuutista on milloinkin tulossa. - En osaa nyt äkkiseltään laskea, milloin tämä vallitseva sohvakulttuuri on niin elämän kuin kuolemankin merkeissä alkanut. Valaiskoon asiaa joku, joka on paneutunut tai kerrassaan uppoutunut sohvan ynnä sohvaihmisen taikka sohvaperunan kulttuurihistoriaan (hengenviljelyyn). Sohva symboloi (representoi) laatuaikaa (ja toisin päin, vice versa). Istuva voi olla kuollut siinä missä eläväkin; tyhjä sohva kelpaa edustamaan symbolismia esim. maalaus- tai muussa visuaalisessa taiteessa. Sohvassa lienee enemmän substanssia kuin sillä istuvalla (makaavalla) biokoneella ja biojätteellä voi uskoa olevan; 'biojäte' tarkoittaa (melkoisena sanahirviönä) kuollutta ruumista, jota meidän valistunut ja valaistunut aikamme ei laisinkaan pelkää.

Ennen vanhaan piti kuolla interaktiivisesti, omaisten ympäröimänä kotona tahi taistossa vihollista vastaan tai edes jonkun pitäessä seuraa hospitaalissa tai hotellissa. Vaikuttaa siltä, että nykyään on "in", peräti trendikästä ja sinkkuseksikästä kupsahtaa kotiinsa ypöyksin ja saada olla edes muutaman päivän, mieluiten pidempäänkin siinä ei-pyhässä, vain oman, vahvan läsnäolon täyttämässä tilassa. Kaiken maailman konsultit eivät moista tajua eivätkä siksi hyväksy; he eivät pääse rahastamaan joka ihmistä tämän eläessä, paitsi toki vainajaa ja tämän tiliä.

Tehdään siis päivitys: toisin kuin ns. Ateenalaisten laulussa veisattiin, kaunis ei enää ole kuolla minkäänlaisten joukkojen eessä vaan yksin ja saada kuolleena olla, epäinteraktiivisesti omassa rauhassa. Vielä parempi olisi, jos yksikään tapaus ei ylittäisi uutiskynnystä. Mutta on vaikea elää ilman uutisia. Saadaan valoa sohvalle, joka sijaitsee pimeän keskellä; on sohvasta vahva visio.

'Ruumis' on biojätettä

Hesan sankarivainaja vältti tuiman byrokratian makaamalla kotonaan peräti kolmen vuoden ajan; vasta sitten paljastui hänen "rikoksensa" (sillä rikoshan se oli, että hän ei kuolemastaan tiedotetta antanut, mutta ehkä se ei ollut vain hänen rikoksensa). Miehellä oli tai hänellä voi katsoa olleen erityisen hyvää tuuria; tuuletus vei kalmanhajun taivaan harakoille ja varmisti siten naapureille normaalin laatuajan jatkumisen yliajalle eli kolme vuotta miehen kuolemasta eli hänen tietoisuutensa totaalisesta sammumisesta. Tietoisuutta me olemme jo alkaneet kutsua ohjelmistoksi eli 'softwareksi' amerikkalaisten konsulttien perässä kiltisti hiihtäen. Kiitos vielä kerran konsulteille ja kaiken maailman teknokraateille, niin eläville kuin kuolleillekin.

Kun mies kuoli, hänen elävä kehonsa, hänen biokoneensa hajosi ruumiiksi eli biojätteeksi; 'software' eli vanhan kielen ohjelmisto eli vielä vanhemman kielen tietoisuus, ja auttamattoman muinaisen kielen mukainen sielu, kaatui noin vain, kuin napista painaen.

Asianosaisen biojäte onnistui lojumaan käsittelemättömänä kolme vuotta, mikä lienee kkk eli kauden kotimainen kärkitulos. Pian joku panee paremmaksi, joskaan ei ole kirkossa kuulutettu, milloin seuraava huipputulos julkistetaan ja mitkä ovat lukemat. Miehet kilpailevat omassa sarjassaan, naiset omassaan. Näitä korkeammalle kehittyneitä biokoneita on kahta lajia (mask. ja fem.). Biojätevaiheessa sukupuolierot alkavat silmin nähden tasaantua ja tasa-arvo toteutua.

Kuollut makseli yhtiövastiketta (in nummo veritas)

Hesarin mukaan (9.3) joku, ilmeisen vapaa miessielu, oli onnistunut makaamaan kolme (3) vuotta kuolleena asunnossaan. Tapaus tuli viranomaisen tietoon vasta sitten, kun pankkitili, jolta suoraveloitus oli perinyt kuukausittaisen yhtiövastikkeen, tyhjeni. Samalla loppui kuin napista painaen se laatuaika, jota vainaja elävistä tietämätönnä, oli saanut viettää. En minä tästä voi viittä tähteä antaa, enpä edes neljää. En tahdo palkita vainajaa pankkiuskollisuudesta; siinä hän meni kohtuuttomuuksiin ja menetti kaksi tähteä. On hieman kohtuutonta, että kaikesta täytyy nykyaikana palautetta antaa, pisteitä milloin minnekin. Kuolleetkaan eivät näy säästyvän. Vaan omatpahan ovat hautajaisensa; kannnattaa sanoa suoraveloitussopimuksensa irti, ennen kuin joko 1) menee Haadekseen tai 2) menettää tietoisuutensa ikiajoiksi, atomeiksi hajoaa. Onneksi kukaan ei ainakaan vielä syytä helsinkiläisvainajaa siitä, että hän petkutti yhteiskuntaa. Pitää tosin varautua siihen, että joku nostaa kanteen häntä vastaan, mikä on mielestäni tolkutonta, jos virtuaalinen kantaja jo vaikeroi Helvetin tuskissa. Antakaa armoa! Kirjoittakaa adressi ja vastustakaa jo kansalaisvelvollisuudeksi lailla säädettyä tähdittämisjärjestelmää. Eikö meiltä nouse esiin yhtään individualistia, joka pitää Helsingin herooisen vainajan suoritusta esimerkillisenä, esikuvallisena siveellisen kansalaiskasvatuksen tai filosofisen solipsismin näkökulmasta?

Saapa nähdä, menevätkö ihmiset nyt suurin joukoin sanomaan suoraveloitussopimuksensa irti, kun ennakkotapaus on saatu, vai rientävätkö nekin, joilla suoraveloitussopimusta ei vielä jostakin syystä ole, sen nyt allekirjoittamaan. Ja voihan valtiovalta määrätä lain voimalla kaikki kansalaiset suoraveloitukseen, jotta uusista, unohtuneista anarkistivainajista saadaan lisätuloja valtion kassaan. Kuolleena viruminen pitää, hyvänen aika, kriminalisoida, vetää suku vastuuseen ja suvulta rahat pois, tai edes naapureilta, jos vielä yksikin pakenee yhteiskunnallista vastuutaan ja kansalaiselle kuuluvaa vastuutaan kuolemalla salaa. Ihmisten asumista pitää ruveta päivittäin poliisi- ja sotilasvoimin valvomaan, koska on pelättävissä, että ihmiset piilottelevat luurankoja kaapeissaan, entisiä omaisiaan siis, tai heitä itseään enemmälti omissa asunnoissaan nyt nukkuu vihonviimeistä untaan; hautaussurakoitsijoilta pian urakat kusevat, jos tajuatte kainuulaisen sanonnan.

Erinomaisen merkinnän varmistaakseen miehen olisi pitänyt saada maata vainajana yhtä pitkä aika, mutta maksamatta sentin senttiä yhtiövastiketta. Toisin sanoen: hänen tilillään olisi pitänyt olla edes muutama sata euroa enemmän. Juttu olisi parhaassa tapauksessa saanut pysyä salassa ja vainaja laaturauhassaan vielä vuosikaudet, ellei ikuisesti. Voi aikoja, voi tapoja! Olisiko se Cicerokaan muuta tähän osannut sanoa? Entä paljonko suoraveloitusjärjestelmän keksijöille kuuluisi antaa tähtiä? Vai annetaanko niille pankkimiehille satikutia? Eihän toki. Pankki korjasi potin; suuri raha teki tulosta. Raha on todellisempi kuin ihminen. Rahassa on enemmän substanssia kuin ihmisessä, onpa tämä elävä tai kuollut. Raha näköjään ylittää jopa Tuonen Virran (olkoonkin, etteivät pankki-ihmiset ja konsultit sanontaa hyväksykään, mutta asiasisisällön he hyväksyvät).

Muistutan eläviä vielä siitä, että ruumis, siis kuollut ruumis, josta "sielu" eli pikemminkin "software" eli ohjelmisto on kaatunut, kuuluu yhteiskunnalle... Termi 'ruumis' tarkoittaa siis kuollutta ruumista; se pitää käsitteellisesti erottaa 'kehosta', joka tarkoittaa tai jonka pitäisi tarkoittaa vain elävää ruumista, sikäli kuin haluamme osoittaa kunnioitusta niille lääkäripiireille, jotka 1950-luvun alussa alkoivat rummuttaa 'keho' -termin puolesta (niin ettei kukaan enää harjoita rehellistä ruumiinkulttuuria). 'Keho' on rajoitettu tarkoittamaan elävää ruumista, joka sillä Helsingin miehelläkin oli ja joka, ollesskaan kehityskelpoinen, mahdollistaa nousun laatuaikaan; sisäinen sikiö kehittyy sisäiseksi sankaruudeksi; elämä on yhtä triumfia ja silkkiä vaan. Kyllä konsultti tietää. Ja niin kohta tietää kansakin, kun valistustyö hedelmänsä ja rahansa korjaa pois.

Muinaisajan ovelat hallitsijat keksivät uskonnon. Ihmiset saatiin mm. hautaamaan vainajansa hyvässä uskossa (bona fide). Jos ruumiit, silloin kun niitä sattuu tulemaan, jätettäisiin lojumaan mikä minnekin, tulisi hajuhaittoja ja luoja ties mitä tauteja. Kun ruumiit viisaasti peitetään multiin tai poltetaan leirin uuneissa tai muuten kierrätetään, elävät saavat kaikessa rauhassa nauttia siitä laatuajasta, jota nokkavat konsultit ovat viimeiset 50 vuotta erinäisissä kehityskeskusteluissa maan matosille isolla rahalla myyneet.