"Lopullinen ratkaisu"

Jopa Das Man saattaa hämärästi muistaa lukeneensa tai kuulleensa Saksan kansallissosialistien eufemistista puhetta "juutalaiskysymyksen (lopullisesta) ratkaisusta". Hitler ja kumppanit pyrkivät tahtotilansa mukaisesti ja teknologiansa avulla raivaamaan elintilaa (Lebensraum), mikä lupasi totaalista kärsimystä ja kuolemaa miljoonille "ali-ihmisille", mutta useamman konsulttipisteen arvoista ja auvoista laatuaikaa arjalaiselle rodulle.

Ingemar Hedenius kehitti edelleen Schopenhauerin pessimismiä. Hedenius argumentoi, että koska elämä, jopa ihmisen elämä, on sokea, paha ja mätä, sen aktiivista lopetusta kaikkien osalta voitaisiin hetikohta harkita, edellyttäen, että mahdollinen lopullinen ratkaisu tehtäisiin kohtuuajassa aiheuttamatta kipua, mieluiten hellästi. Olisiko siis ihmiskunnan ja kaiken elollisen kivuton, mieluiten hellä tai kerrassaan euforiselta tuntuva tuho eettinen teko? - Vastaus riippuu tietysti mm. siitä, montako pistettä tai tähteä kukin konsulttinsa neuvomana mieluusti vapaaehtoisessa kyselyssä antaa, jotta kaikki pääsisivät näkemään yhteislähdön hetkellä tähtiä. Sekin tässä ratkaisee, mikä käsitys ihmisestä ja elämästä kaikkinensa katsotaan kestävämmäksi kuin muut. Onko ihmiskunnalla oikeus antaa itselleen elon lahja maailmassa, jossa ei ole jumalaa?

Minusta tuntuu, että lottovoittajat ja muut, kuten omnipotenssi-illuusiosta ja piristeistä puhtinsa (potentia) ja nautintonsa saavat kilpaurheilijat ovat elämän jatkamisen kannalla. Kaiken jatkaminen on heistä mitä eettisintä. Mutta myös kaikki työn raskaan raatajat ja työttömät ja nälkää näkevät halunnevat pääsääntöisesti jatkaa nykyistä menoa toivoen, että hekin pääsisivät joskus maanpäällisestä laatuajasta osallisiksi, tuonpuoleisesta viis (koska sitä ei ole).

Edustavat tavikset

Filosofi Hannah Arendt seurasi silmä kovana juutalaisia tehokkaasti haastaneen Adolf Eichmannin oikeusprosessia Jerusalemissa. 'Haaste', 'haastaminen' (konsulttitermejä), tarkoittavat tässä juutalaisten murhauttamista. Eichmann sai projektinsa kaaduttua kovan tuomion sikäli, kuin teloitusta siksi sopii laskea. Jos natsit olisivat voittaneet sotansa, he olisivat juhlineet Eichmannia suurena kansallisena heeroksena. Arendtin huomiota kiinnitti Jerusalemissa varsinkin se, että Eichmann totesi kylmän rauhallisesti ja konsultatiivisen edustavasti tehneensä velvollisuutensa, toimineensa niin, kuin käskystä piti toimia ja tulosta tehdä konsulttien isoeleisesti viitoittaman mission, strategian ja vision mukaan. Paremmin ei kukaan olisi voinut puolustautua. Ei tietoakaan katumuksesta. Eichmann kohtasi arvokkaasti, roomalaismiehen tyyliin, kuolemansa. Hänen tuhkansa heitettiin miltei kunnioittavasti Välimereen, mutta se tapahtui aikana, jolloin luonnon saastuttamisesta tuskin paljoa puhuttiin.

Katumus, kuten yleensäkään korkea moraali (velvollisuus on muuten yhtä hyvin ellei paremminkin pahe kuin hyve) ei totisesti kuulu liike-elämän menestyskuvioihin: niissä operoidaan (Nietzschen) sanoin "hyvän ja pahan tuolla puolen". Sota muuten on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan liiketoimintaa. Kyllä konsultit sen tietävät, mitä taviskansa tuskin voi tajuta.

Eichmannissa puhui ja loisti Das Man, minkä Arendt, natsi-ideologiaa yhteen aikaan kannattaneen Heideggerin oppilas ja rakastajatar (kaiken aikaa hyvän ja pahan tällä puolen) oitis tajusi. Ja siitä Arendt sai maksaa kalliin hinnan. Arendt menetti ison osan (sentimentalismiinsa sortuneita) juutalaisia ystäviään, kun hän ymmärsi "liikaa" Eichmannin tavis-luonnetta eikä leimannut tätä demoniksi. Niin sanottu "paha" näyttäytyy moderniteetissa enää, korosti Arendt, vain banaalina, Das Manille luonnostaan asiaan kuuluvana ja trendikkäänä vulgarismina. Vulgarismia ei muuten saa kutsua vulgarismiksi. Sitä kutsutaan moniarvoisuudeksi (pluralismiksi) tai paremminkin demokratiaksi. Latinan 'vulgus' tarkoittaa kansaa, rahvasta, enemmistöä. - Meillä Suomessa Das Mania, matti ja maija meikäläistä paapovat näin suhteellisen rauhan oloissa sellaiset ohjelmat kuin YLEn 'Ihan perheestä' , jonkin toisen palveluntarjoajan 'Maajussille morsian' tai 'Sinkkuäidille sulhanen', aiemmin 'Kymppitonni' jne). Myös 'Linnan juhlat' on Das Manille mannaa, "must", "pakko seurata". Ja kuten eilen nähtiin ja myös kuultiin, juhlavieraiden joukossa loisti erityisesti "Das Man", asianomaisen edustajan yhteiskunnallisesta asemasta tai varallisuudesta tai varattomuudesta lainkaan riippumatta.

Mika Waltari muuten ajatteli aivan vakavasti mm. 'Johannes Angelosta' kirjoittaessaan, että oikeastaan vain Das Man eli hänen partikulaarinen edustajansa (kukin tapaus) jää eloon, selviäjiin kuuluu, kaikkina aikoina. Toisaalta Eichmannille tuli noutaja, kuten sanoin, mutta eipä olisi tullut, ellei hän olisi jäänyt kiinni. Kiinnijääminen on menestyjän ainoa uhka, ja menestys voi kääntyä katkerasti tappioksi, kun kaikki projektit eivät mahdu tähän maailmaan.

Mainitsen lopuksi Heideggerin käsityksen, jonka mukaan "Das Man" hallitsee jokaista, kuta enemmän, kuta vähemmän. Sokrates sentään sanoi pystyvänsä pitämään orgaaniset motiivinsa kurissa; hän ei kompromisseja tehnyt. Heideggerille ei voi laskea kunniaksi sitä, että hän eräässä vaiheessa lähti intomielisesti natsien kelkkaan; hän halusi jokaisen Das Manin tavoin lukeutua menestyjien seurapiiriin.

HAUTARAUHA - ei mainoksia eikä postia kiitos!

Joku mies oli syntynyt varsin onnellisten tähtien alla siitä päätellen, että hän onnistui piileskelemään ankaran yhteiskunnan valvovalta silmältä ja hautaustoimelta vuosikaudet kuolleena kotonaan Helsingissä. Ihailuni! Hesarissa oli tapauksesta juttua menneenä talvena. Ja kerroin siitä minäkin. - Siinä minua harmitti vain se, että mainoksia ja hesareita ja laskuja oli röykkiöittäin pudotettu vainajalle postiluukusta. Mitä ihmeen käyttöä vainaalla olisi paperin törylle ollut? Horoskooppimerkki olisi saanut vielä parempi olla, jos mahdollista, mutta sehän ei ollut mahdollista. Ei voi mitään! Mutta otetaanpa opiksi.

Ehdotan vastaisen varalle nimekkeen TEKSTIÄ oveen postiluukun päälle. Postiljooni ja mainoksen jakaja kunnioittakoot HAUTARAUHAA ihmisten yksiöissä ja kaksioissa. Siitä pitää kiireesti laki säätää.

Vainaja istuu sohvalla

Iltalehti kertoo torstaina 13. maaliskuuta nelisen päivää asunnossaan kuolleena viruneesta helsinkiläisestä miehestä. Neljän päivänlaskun vainaa ei toki pärjää sille toiselle, kolmen vuoden vainajalle, josta Hesari teki jutun, mutta tämäkin tapaus säväyttää. Näet tämä tuoreempi, viisikymppinen mies löytyi istumasta hengettömänä sohvaltaan. Sohvakuolo (istuallaan) täyttää laatuajan kriteerit paremmin kuin kuolleenaolo pitkin pituuttaan, ihmisen luonollisimmassa, vaan ei parhaimmassa asennossa. Jos jollekulle on epäselvää, mitä 'laatuaika' tarkoittaa, ottakoon selvää konsulttien, kuten Sarasvuon visioista, strategioista ja missioista ja seuratkoon, miten YLEN ohjelmakuuluttajat tuotteistavat sohva-asennossa itsensä ja sen, mitä tuutista on milloinkin tulossa. - En osaa nyt äkkiseltään laskea, milloin tämä vallitseva sohvakulttuuri on niin elämän kuin kuolemankin merkeissä alkanut. Valaiskoon asiaa joku, joka on paneutunut tai kerrassaan uppoutunut sohvan ynnä sohvaihmisen taikka sohvaperunan kulttuurihistoriaan (hengenviljelyyn). Sohva symboloi (representoi) laatuaikaa (ja toisin päin, vice versa). Istuva voi olla kuollut siinä missä eläväkin; tyhjä sohva kelpaa edustamaan symbolismia esim. maalaus- tai muussa visuaalisessa taiteessa. Sohvassa lienee enemmän substanssia kuin sillä istuvalla (makaavalla) biokoneella ja biojätteellä voi uskoa olevan; 'biojäte' tarkoittaa (melkoisena sanahirviönä) kuollutta ruumista, jota meidän valistunut ja valaistunut aikamme ei laisinkaan pelkää.

Ennen vanhaan piti kuolla interaktiivisesti, omaisten ympäröimänä kotona tahi taistossa vihollista vastaan tai edes jonkun pitäessä seuraa hospitaalissa tai hotellissa. Vaikuttaa siltä, että nykyään on "in", peräti trendikästä ja sinkkuseksikästä kupsahtaa kotiinsa ypöyksin ja saada olla edes muutaman päivän, mieluiten pidempäänkin siinä ei-pyhässä, vain oman, vahvan läsnäolon täyttämässä tilassa. Kaiken maailman konsultit eivät moista tajua eivätkä siksi hyväksy; he eivät pääse rahastamaan joka ihmistä tämän eläessä, paitsi toki vainajaa ja tämän tiliä.

Tehdään siis päivitys: toisin kuin ns. Ateenalaisten laulussa veisattiin, kaunis ei enää ole kuolla minkäänlaisten joukkojen eessä vaan yksin ja saada kuolleena olla, epäinteraktiivisesti omassa rauhassa. Vielä parempi olisi, jos yksikään tapaus ei ylittäisi uutiskynnystä. Mutta on vaikea elää ilman uutisia. Saadaan valoa sohvalle, joka sijaitsee pimeän keskellä; on sohvasta vahva visio.