Aeternitas

Olin uupunut ja ilmoittanut Maija-Leenalle jättäväni roomalaiskirjan teon kylmästi sikseen. Projekti olisi mitä ilmeisimmin kaatunut siihen paikkaan, ellei Erkki, 79, olisi yllättänyt ja tullut kolmanneksi mukaan. - Siksi minäkin päätin jatkaa tuskaisaa (ja säätiöiden asiamiesten torjumaa) tekstin tuotantoa; piti toimia kolmella kielellä, trilingvaalisesti. Kaksikin olisi vaatinut ankaraa puristusta. Kolmea gloossaa käytettäessä taakka aina kasvaa, sanoisin, eksponentiaalisesti.

Syyskuun alussa 2011 roomalaiskirja valmistui. Tiiviitä sivuja lasketaan 214, ja merkkejä siinä on virtuaalisesti suunnaton määrä. Kolmistaan päivittämämme roomalaiskirja jatkaa siitä, mihin Maija-Leena ja minä olimme kaksistaan niinikään kolmikielisessä (ja luonnollisesti säätiöiden vähättelemässä) helleenikirjassa päässeet (2010). Sen ruskeasävyinen kansikuva näkyy alempana, toisen kirjoituksen kohdalla, ja se toimii luullakseni paremmin kuin roomalaiskirjan kansikuva. Katsonet sieltä, jos kirja tai sen kansikuva ei ole jossakin tullut vastaan.

Heti kohta Erkin suostuttua pelastavan enkelin osaan näin kausaliteettia uhmaavan, eloisan enneunen: minun sallittiin nähdä kirjan kansiteksti valmiina (joskin ilman poeetta Vergiliuksen kuvaa). Ja kannessa oli musta risti yhden tekijän nimen jäljessä. Minua kuitenkin estettiin näkemästä tai kieltäydyin näkemästä tai muistamasta, kenen kuolemaa tarkoitettiin. Unesta tuli totisinta totta eilen perjantaina 20.1.2012 klo 12:n jälkeen päivällä. Tuotiin sanaa, että Erkki oli siirtynyt viimeisenä elonpäivänään rauhan saaneena ajasta Ikuisuuteen. Saulus Scholasticus eli ystäväni Sauli muistutti minua äsken (nyt on lauantai) Carl Gustav Jungin rohkeasti esittämästä synkronismin periaatteesta: se koskee kuin koskeekin merkityksellisten asioiden yhteenosumia, coincidenssejä tai jopa convergentioita, kuten omasta puolestani haluaisin korostaa.

Enneunet voi ajatella sen erityisiksi ilmentymiksi. Tässä sopii mennä pidemmällekin ja sanoa olkoonkin hieman tautologisesti, että meillä ihmisillä on aika (khrónos, tempus) tässä aika-avaruudessa, spatiotemporaliteetissa. Ikuisuudessa sitä vastoin ei aikaa tunneta eikä tulla tuntemaan; sitä ei siellä kertakaikkiaan ole, mutta me olemme siellä - osaksi jo nyt.

Miksi en jatkaisi vielä? - Ikuisuudessa me elämme; olemme jo kuolemankin kohdanneet ja taaksemme jättäneet. In aeternitate nos vitam agentes ipsam mortem iam passi sumus et post terga reliquimus. Kaikki on jo tapahtunut. Efesoksen filosofi Herakleitos ajatteli näin erään fragmenttinsa mukaan. Vetoan toiseen runoilijaan - sillä Herakleitoskin oli runoilija parhaasta päästä, vaikka hän kirjoitti ainoastaan proosaa: Eeva-Liisa Manner sanoi, että hänen vakaumuksensa mukaan kaikki on jo todella tapahtunut. - Kiitän saamastani inspiraatiosta Saksassa asuvaa ystävääni Hannelea - kuten muitakin edellä mainitsemiani ihmisiä ja heidän lisäkseen Tuuliaa. Ja kiitän myös enää "vain" Ikuisuudessa elävää Erkkiä. Hän on vapautunut kahleistaan ja lakannut olemasta ajan vieras.

"In tristitia hilaris, in hilaritate tristis"

Giordano Brunosta on netissä hieno kuva, aivan sama, jonka Tampereen yliopiston 'Aikalainen' -lehti keväällä 2008 tuskin kovinkaan uhmakkaasti julkaisi. Kuva esittää filosofi Giordanon papin kaavussa ja kirja kädessä. Se kuva on modifioiden otettu siitä patsaasta, jonka myöhään yhdistynyt Italia pystytti Hänen Muistokseen Rooman Campo di Fiorille. Sitä patsashanketta vastusti katolinen kirkko valtaisasti mutta jo köykäisesti raivoten (rabies theologica / odium theologicum).

"Universaali" kirkko oli Mooseksen kirjoissa kuvatun Mister Sebaotin vihaa tyynnyttääkseen antanut polttaa Maisteri Giordanon samalla paikalla anno 1600, koska kirkko ei omien sanojensa mukaan tahtonut vuodattaa verta.

Menin touko-kesäkuun vaihteessa kuluvaa vuotta "Ikuiseen Kaupunkiin" tervehtiäkseni Brunoa paikan päällä. Mielessäni käväisi, että sikäli kuin fundamentalisti- eli vääriä kristittyjä enää pahemmin on, näitä kiusaa ja risoo myös hänen käsissään pitämä komea kirja: harhaoppinen ja kuulemma omien sanojensa mukaan demonien kanssa seurustellut ja muutenkin magiaa (ja manipulatiivista retoriikkaa) harjoittanut Bruno pilkkaa siinä ylimielisen näköisenä Pyhää Raamattua. Ja Bruno oli väittänyt inkvisition dokumenttien mukaan eläneensä monta elämää ja muistavansa niistä jokaisen. Tämä filosofi uskoi valitettavan epäkristillisesti metempsykhosikseen, jälleensyntymiseen. Ja hän sanoi Lucretiusta seuraten jo ennen, kuin häntä kidutettiin, kiduttavan epäkristillisesti (ja materialistisesti), että avaruus on ääretön ja maailmoja loputon määrä. Vähempikin olisi tuomioon riittänyt.

Maisteri Giordano muuten luhistui (monien maagikkojen ja yleensäkin ihmisten tavoin) vankilassa, jossa hän sai virua vuosikaudet, vähän ennen, kuin hänet vietiin juhlallisesti poltettavaksi. Niin olen lukenut. Mutta onnekseen, sanoisin, Giordano sai miehisen rohkeutensa takaisin, toipui täysin ennalleen, olematta jo kuollessaan kuollut.

Ennen kuin aloin naputella tätä tekstiä, koetin printata hänen kuvansa netistä. Kone tukkosi ja paperi pahasti rypistyi, mikä oli loistava enne.