Suomen kansalaissodasta on aikaa päässyt kulumaan. Mutta se ei tarkoita eikä se saakaan tarkoittaa sitä, että puhe ja kirjoittelu pitäisi lopettaa; kaikkea ei ole vielä osattu sanoa. Tutkimus jatkuu (ja sen tuleekin jatkua, mutta kansalaissodasta puhutaan ja kirjoitetaan nyt suhteessa enemmän, kuin kaikesta muusta yhteensä, mutta kai se "ajan henki" sitä vaatii). Haavat ovat syvät ja monen sydänveri valuu. Ei tässä haavoja auki olla repimässä; haavat ovat jo mitä suurimmassa määrin auki, elleivät jopa avautuneet lisää, eikä mitään sellaista "sovitusta" tai "lunastusta" ole näköpiirissä, joka pyyhkäisisi tai imuroisi 90 vuoden takaiset tapahtumat kansan sielusta. Mitä pitäisi sanoa kansan ruokkimisesta sotakuvastoin? Se kai kuuluu "ajan henkeen". Ja toisaalta Cicero sanoi, että historia opettaa elämään: Historia magistra vitae. Siksi kannattaa opiskella historian maisteriksi.
Syvät haavat muistuttavat sopivasti (läsnäolevasta) mennestä. Ja menneitä kuuluu tutkimuksessa kaivella muutenkin ja myös siksi, että monikin haluaisi ne lopullisesti haudata. Mitä taas tulee Suomen kansalaissodan (monen mielestä) poikkeukselliseen verisyyteen ja "barbaariseen" julmuuteen, sopinee muistaa, etteivät suomalaiset rintamalinjan molemmilla puolilla, niin punaiset kuin valkoisetkin voimiensa mukaan, kunnostautuneet sen "paremmin" yhteenotoissaan kuin (mutatis mutandis) kreikkalaiset, roomalaiset, venäläiset, kiinalaiset ja kaikki muut omissaan. Teknologisen ja sellaisena monen siunaaman maailmanajan sodissa on "ylitappamisen" vuoksi vaikeampaa, ellei epäkäytännöllistä ja vahingollista, osoittaa inhimillisyyttä. Pieni on Suomen kansa, ja kulttuuri kovin nuorta. Asialla on puolensa, jos toinenkin. Ne näkyvät sitten joskus selvemmin. Yhtenä niistä mainitsen tässä Ruotsin vallan ajan, jonka tutkijat ovat jostakin syystä jätäneet paitsioon. Syynä lienee "ajan henki"; on fiksoiduttu tutkimusta tehdessä ja sitä resurssoidessa autonomian aikaan ja itsenäisyyden aikaan (ja tulokset ovat kuulemma vallan kehuttavat).
Joku muuten ilmaisi mielestään suuren viisauden sanoessaan, että ihmisen on pakko olla aina optimisti, koska sodastakin selviää vain olemalla optimistinen! Yhtä hyvin voi sanoa, että optimismi ja nimen omaan se on johtanut sotiin ja ylläpitänyt niitä. Kuuluu asiaan moittia pessimistejä siitä, etteivät he "sitoudu" tarpeeksi maailmanmenoon ja mitä kaikkea tuloksentekoa sitä onkaan (hyvän ja pahan tuolla puolen).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti