Jukka Gustafsson on/oli vain sätkynukke ja aisankannattaja kasvottomassa
järjestelmässämme. Eihän täällä kukaan voi toimia niin kuin pitäisi,
kätemme ovat sidotut kunnon nailonsiimalla. Jos revit ja rimpuilet,
nirhaat nahkasi ja sielusi verelle. Alistua ei saa; siis on vähintään
laitettava kampoihin. Siitä taas joutuu epäsuosioon, koska tiedetään,
että vastarannankiisket ovat oikeassa, ja heitä on syytä pelätä ja
otaksua, että heidän järjenvalonsa on vähintään epäilyttävä. Näin
ollen jokainen, joka uskaltaa epäillä sitä mitä eniten tulee epäillä ja
vääräksi osoittaa, joutuu itse epäilyksen alaiseksi. Suspektien suut koetetaan
tukkia, kynät kadotetaan, kirjoituksia ei julkaista, roviot vain
puuttuvat. Muutenhan meno on aivan samaa kuin aikojen alusta saakka.
Tämä tieto tavallaan helpottaa: on siis olemassa VERTAISRYHMÄ, josta
tosin osasta ei ole enää mitään jäljellä. Vastarintaliike eläköön ja
elpyköön uuteen voimaan
oikeudenmukaisuuden, tiedon, taidon ja humanismin puolesta!
Itsemurhan ongelma tulee filosofian rakastajaa vastaan. Stoalaiset esittivät "retorisia" argmentteja ns. järkevän lähdön puolesta. Joukkoitsemurhat ovat ainakin sosiaalisesti kestämättömiä. Sen stoalaiset Rooman keisariajalla tajusivat. Joukkoitsemurhat rinnastetaan epidemioihin. Mutta yksilö voi olla "eksistentialistisesti" oikeutettu päättämään omasta elämästään ja kuolemastaan. Periaatteessa itsemurha loukkaa vallitsevia arvoja.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Opetusministeri Jukka Gustaffson putoaa
Jukka Gustaffson siirrettiin toisiin tehtäviin - tai sanokaamme asia näin: hän VAPAUTUI tehtävänsä taakasta Suomen tasavallan opetusministerinä. Se jos jokin oli oikein ja kohtuullista. Muusta vaietakseni haluan muistuttaa tässä siitä, että Gustafsson KIELTÄYTYI antamasta enää valtionapua Suomen humanistiliitolle! Tästä tämä (omasta mielesstään) kunnian mies numero yksi odotti saavansa kiitosta Kataisen hallitukselta in corpore tai edes teknohuuman ja uudistusvimman riivaamilta puoluetovereiltaan (ja on mahdollisesti saanutkin ylenmäärin siunaavia taputuksia). Konsulttien ylin ystävä voi odottaa saavansa jatkossakin osakseen kaikkea hyvää ja kaunista. Yhteinen sosiaalidemokraattinen ja konsulttihenkinen rahvas osaa arvostaa yhtä tietämätöntä Gustaffsonia, joka äkkiseltään näyttää kunnon mieheltä ajamaan oikeita asioita ja tyrmäämään väärät. - Mukavahan se on, että sosiaalidemokraattien joukossa tavataan jokunen harva humanismin, ihmisen ystävä, joka tosin on samalla ja pahaenteisesti rahastavan konsultin ylin ystävä. Näitä konsultinpalvojia riittää pilvin pimein valittaviksi seuraaviin hallituksiin. Konsulttidemokratia toteutuu maassa kiitettävästi; konsultille antamansa palkkiot on esimerkiksi yliopisto julistanut salaisiksi. Hallintoalamaisissa kuuluu olevan ikävää taipumusta kateuden syntiin. Hallintoalamaisilla tarkoitan tässä yliopiston ja jokaisen muun yhteisön intellektuelleja, joilta poliitikot ja konsultit ovat riistäneet tahdon. Onneksi olkoon! Ynnykät ovat ja niiden tuleekin olla tottelevaista väkeä: "tahtotila" vastaa yksi yhteen poliitikon ja konsultin tahtotilaa. Jukka Gustaffson putoaa vain opetusministerinä, ei poliitikkona.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)