Mika Waltarin teos Johannes Angelos (1952) kertoo kuoleman kohtaamisesta Konstantinoksen kaupungissa anno 1453. - Eksistentialismi ja sen uskonnollinen versio sopivat minusta erinomaisesti romaanin lukutavaksi. Johanneksen osasta Hannes Sihvo on kirjoittanut haikean tekstin. Omasta puolestani haluan tässä avata Waltarin historialle suurissa linjoissa uskollisen romaanin gnostilaista teemaa. Kahdessakin mielessä persona princeps on Johannes: avainhenkilö tapahtumien vyöryssä - ja lisäksi oikeutettu astumaan basileuksen, Bysantin keisarin purppurasaappaisiin.
Mehmet II valtaa Konstantinopolin ja säästää viimeiseksi Johanneksen, joka on häntäkin palvellut ja jonka hän tarkoin tuntee... Monessa, kovin monessa on Johannes mukana ollut, kaukana lännessä myös. Symbolisesti saa Johannes saappaat jalkaansa; hänen reisivaltimonsa avataan; hän katselee Kaupunkia, kunnes valo silmistä sammuu; hän ehtii sanoa palaavansa tähtiruumiina poimimaan muurin raosta kauniin kukan rakkautensa muistoksi. Turkin sulttaanille Johannes lausuu, että tämä ei ole koskaan palaava.
Ennen kuin turkkilaiset vyöryivät kaupunkiin, Johannes oli saanut kokea kauniin suhteen Anna Notaraksen kanssa (joka lopulta mieheksi pukeutuneena taisteli ja kaatui Portin edessä).
Johannes oli gnostilaisesti taas ja viimeisen kerran tavannut Pyhän Romanoksen Portilla kaksoisolentonsa, varsinaisen itsensä, ettemme sanoisi kuolemansa. - Samaan tapaan kertoo minulle Petrus de Vortice unestaan. Siinä Petrus kohtaa kadulla kulkevan nuoren naisen, tarttuu häntä olkapäistä ja kysyy: "Kuka sinä olet?" - "Sinä." Tämän unen Petrus näkee, ja tämän sanan hän siinä kuulee Kreikan-matkallaan.
____
Waltarin Johannes Angeloksesta ks. vielä:
____
Waltarin Johannes Angeloksesta ks. vielä:
Päiväkirja - kertomus kuolemaan valmistautumisesta
Tekijät: | |
---|---|
Aineistotyyppi: | Kirjan osa |
Julkaistu: |
2002 |
Kieli: | suomi |
Aiheet: | |
Luokitus: |
udk 82
|
Huomautukset: |
Luku on artikkelista Kuoleman enkeli Bysantissa // Mika
Waltari - mielikuvituksen jättiläinen / toimittanut Ritva Haavikko. Porvoo : WSOY, 1982., s. 238-254. |
ISBN: |
951-42-7059-2. - 951-42-7060-6 (verkkojulk.). - |
Avainsanat: |
Lisää avainsana
Ei avainsanoja
|