Elämä itse antautuu joskus objektiivisten mahtien edessä - niin Telluksella kuin muuallakin. Giacomo Leopardi näkee kosmisissa kuvissaan, että "(...) tulee koittamaan aika, jolloin tämä maailma ja koko luonto sammuu. Ja niinkuin tänä päivänä ei ole tallessa mitään merkkiä tai mainetta suurista imperiumeista (...) ja niiden merkillisistä saavutuksista, miten laajalti tunnettuja ne menneinä päivinä olivatkin - niin ei ole jäävä mitään talteen luomakunnan loputtomista vaiheista ja vaivoista. Vain alaston hiljaisuus ja syvä rauha täyttävät rannattoman avaruuden. Niin hajoaa ja katoaa universumin elon ihmeellinen ja järkyttävä salaisuus, ennen kuin sitä ehditään selittää ja ymmärtää."
Leopardia kiehtoi ajatus, että orgaaninen elämä sammuisi kaikkialta ilman, että se siitä enää missään heräisi eloon.
Leopardia kiehtoi ajatus, että orgaaninen elämä sammuisi kaikkialta ilman, että se siitä enää missään heräisi eloon.
Kerran Giacomo katseli taivaan tähtösiä samalla, kun kosmoksen täytti turpeiden sammakoiden kurnutus.
Giacomo Leopardi oli pessimismin klassikko, siinä missä Schopenhauer ja von Hartmann. Mutta Friedrich Engels edusti todella kosmista optimismia ja ihmisuskoa, kuten sitaatti hänen teoksestaan Luonnon dialektiikka osoittaa tai ainakin implikoi.
"Meillä on varmuus siitä, että kaikessa vaihtelussaankin materia on häviämätöntä eikä ainoakaan sen attribuuteista voi joutua hukkaan. Siksi materia on kerran katkaiseva Maassa korkeimman kukkansa, ajattelevan hengen. Mutta aivan saman rautaisen pakon vuoksi sen täytyy synnyttää henki taas jossakin muualla ja toisena aikakautena."
Latinan 'materia' on sukua niinikään latinan sanalle 'mater' (äiti). 'Aineen korkein kukka' käy hyvästä metaforasta. Se tarkoittaa henkeä Engelsin emergentissä materialismissa.
