Kosmopoliitin hautakirja

Filosofi Anaxagoras teki kuolemaa Lampsakoksessa. Ystävät tiedustelivat, tahtoiko hän, jos jotakin tapahtuisi, saada kuljetuksen isänmaahansa Klazomenaihin. Anaxagoras vastasi, ettei sillä ollut mitään merkitystä, koska tie Haadekseen on kaikista maailman paikoista yhtä pitkä tai yhtä lyhyt. Ystävät kunnioittivat sellaista puhetta ja järjestivät filosofille hautapaikan Lampsakoksesta, pitkän matkan päässä tämän synnyinkaupungista, isänmaasta.

"Jos jotakin tapahtuisi" on omanlaisensa lause-eufemismi; se koettaa kiertää tai jopa kieltää kuoleman (thánatos, mors, Tod) varmuuden; ja se myös ilmaisee kuolemanpelkoa, kenofobiaa, kuten myös kunnioitusta tulevaa vainajaa kohtaan. Mitä on ihminen? Marcus Aurelius sanoo: "Eilen pisara limaa, huomenna kuollut." Pindaros on myönteisempi. Hän näkee ihmisen varjon unena, joka tosin saa joskus nauttia jumalan lähettämästä valosta.

Vanhan Kreikan viisautta

Teuvo Saavalainen julkaisi 2001 Parnassossa (2,149-159) kirjoituksensa Suru, syyllisyys ja lohtu. Ikääntyvän kirjailijan muistiinpanoja. Hänen kokemuksensa ovat saaneet hänet vakuuttumaan elämän lähtökohtaisesti traagisesta luonteesta.

"Kreikkalaisille selvisi heidän maineensa huipulla totuus, että elämä on käsittämätöntä ja hirvittävää" (156). Näin sanoessaan Saavalainen osuu täsmälleen oikeaan. Keitä kreikkalaisia Saavalaisen voi todennäköisin syin katsoa tarkoittavan? Minä vastaan. Hän tarkoittaa etenkin tragediakirjailijoita: eikö muka elämä ole käsittämätöntä ja hirveää Aiskhylokselle, Sofokleelle ja Euripideelle? Mitä sanovat humanistit? Eivätkö mitään? Eksistentialisteista ainakin puolen pitäisi olla samaa mieltä kuin olivat Saavalainen ja kreikkalaiset maineensa huipulla ja minä, maalaisajattelija (juhannuksena 2009). Mutta edes eksistentialistien en odota kommentoimalla tähän tekstiini reagoivan. Olen oppinut realistiksi.

Olisihan se upeaa, jos Maalla ei olisikaan ilmakehää. Siinä on perimmäinen syy sinun vaivoihisi (jos iloisikin) ja minun vastuksiini. Elämä ja sen mukana kirjallisuus olisi jäänyt tulematta Tellukselle. Mutta täällä sitä vain maata tallataan! Paras on siksi syntymättömän osa, seuraavaksi paras osa on syntyä mutta kuolla saman tien ja palata Haadekseen, opettaa Euripides. Tämä myös runoilee, että itkettäköön katkerasti sen kodin osaa, jossa lapsiparka on nähnyt päivän katkeran valon. Toisaalta kuolinviesteihin pitää vastata riemuhuudoin ja saattaa vainaa hautaansa parhaimman ilojuhlan merkeissä.

Onnettomat tähdet

Meidän tulee ajatella pelkkää hyvää Pontoksen Kuningas Mithridateesta. Hän kun ei voinut mitään sille, että oli siinnyt (astrologisessa katsannossa) onnettomien tähtien alla; muutoin kuninkaassa ei ollut oikeastaan mitään vikaa. Hänen tapanaan oli vähän väliä juoda myrkkymaljoja ja vahvistaa kehoaan siksi, ettei häntä pääsisi kukaan myrkyttämään hengiltä ja passittamaan siten Haadekseen eli suomalaisittain Tuonen tuville. Mutta voi! Roomalaiset nujersivat Mithridateen sodassa, ja tämä näki itsemurhan järkeväksi eksistentiaaliseksi valinnaksi. Mutta väkevimmätkään myrkyt eivät tehonneet. Kuninkaallinen keho, siis merkityksessä 'elävä ruumis', oli kehittänyt kymmenien, ellei satojen myrkkysnapsien ansiosta kunnon vasta-aineet. Se siitä vastustuskyvystä. Latinan myrkkyä tarkoittava sana 'venenum' on sukua rakkauden ja ehkä muunkin ilakoinnin jumalatarta tarkoittavalle sanalle 'Venus'. Enpä menisi sanomaan, että Venus olisi erityisemmin suosinut kuningas Mithridatesta. Ja huonosti siinä käy jokaiselle, jota vastustavat niin taivaan tähdet kuin Venuskin. Kamala kohtalo! Heideggerin 'Dasein' saa antiikista uutta sisältöä.

"Nemo nisi mors"

Martin Heideggerin 'Sein und Zeit' oli ilmestynyt jo 1927, mutta suomennosta saatiin odottaa kauan: Reijo Kupiainen päiväsi tulkintansa, nimeltään 'Oleminen ja aika', marraskuun 20:lle 1999. Ja siitä on jo pian vuosikymmen päässyt kulumaan. Heidegger tunnetaan meillä hyvin. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Oswald Spengleristä, jota täydentää Heidegger ja Heidegger täydentää Spengleriä. Suomessa on Spengleriä pahasti vierastettu. Vain Erik Ahlman, Georg Henrik von Wright ja minä olimme jossakin määrin koettaneet pitää esillä Spenglerin teosta 'Der Untergang des Abendlandes' (jonka suomennos, vieläpä lyhennelmänä tullut, oli käännösmurha vailla vertaa).

Kuolema on Heideggerille, siinä missä Sokrateelle, filosofian Muusa. Heidegger kirjoittaa Kupiaisen mukaan mm.: "Kuolema on yksi olemisen tapa, jonka täälläolo omaksuu, niin pian kuin se on. "Niin pian kuin ihminen alkaa elämään, on hän heti riittävän vanha [ja kelvollinen - JS] kuolemaan" [tässä alanootti]. Loppumista, olemista kohti loppua, on selvitettävä ontologisesti täälläolon olemistavan pohjalta. Ja luultavasti vasta nyt, kun loppumista luonnehditaan eksistentiaalisesti, tulee ymmärrettäväksi mahdollisuus, että tähän ennen "loppua" sijoittuvaan "ei-vielään" liittyy eksistoiva oleminen. Vasta selvitettäessä eksistentiaalisesti olemista kohti loppua meillä on riittävästi pohjaa määrittää mikä mieli on mahdollisesti puheella täälläolon eheydestä, jos nimittäin kuoleman on "loppuna" määrä konstituoida tätä eheyttä" (Heidegger, 'Oleminen ja aika, 2000, 301-302).

Heidegger puhuu ihmisen hyveestä ja saa ajattelemaan Herodotoksen kuolematonta tarinaa filosofi Solonista ja Lyydian kuningas Kroisoksesta. Solonin viesti Kroisokselle oli se (minkä Kroisos tajusi vasta omalla polttoroviollaan), ettei kukaan ole onnellinen ennen kuolemaansa (latinaksi: "Nemo ante mortem beatus"), mikä tarkoittaa, ettei kenenkään elämää sovi arvioida ennen, kuin se on päättynyt, valmiiksi tullut. Kroisos oli palavasti halunnut, että hänen kunniansa päivinä hänen hovissaan vieraillut Solon olisi kehunut häntä onnelliseksi ihmiseksi. Solon ei kuitenkaan maininnut Kroisosta onnellisten joukossa vaan esitti Kroisoksen mielipahaksi muita ja tälle ventovieraita ja ennen kaikkea kuolleiden nimiä. Mietin, kertoisinko koko stoorin Solonista ja Kroisoksesta, jonka konsulttina toimi Delfoin rahastava oraakkeli.

[Otsikon sanat "Nemo nisi mors" ovat tiettävästi ensinnä lukeneet Katarina Jagellonican sormuksessa: "Nemo nisi mors" (nos separare potest / poterit / potuerit): "Vain kuolema voi meidät erottaa".]

Ars gratia mortis

Se joka katsoo, että taide (ars) on itsetarkoitus, sanokoon kliseisesti: "Ars gratia artis." Mutta jos halutaan nostaa esille vaikkapa Spenglerin tai Heideggerin eksistentialistinen tulkinta siitä, mitä taide lopussaan on, saanee käyttää otsikkoon laittamiani sanoja. 'Mors' tarkoittaa kuolemaa.

Eilen luettiin useammasta lähteestä, että Hietaniemen hautausmaan (elitistinen - JS) taiteilijakukkula (uhkaavasti - JS) täyttyy. Siellä on tarjolla enää kolme viimeistä leposijaa taiteen huippuosaajille. Hätä keksii jonkin keinon, sikäli kuin tässä mitään hätää onkaan. Taiteen huippuosaamisen kriteerejä sopii kiristää. Toisaalta taiteen huippuosaajat voinevat toistaiseksi pysytellä hengissä. On siinä haastetta. Ja muitakin ongelmanratkaisuja sopii tarjota joko humanistisesti ilman edestä tai konsultatiivisesti pekuniaarista korvausta vastaan.

Vainajan jatkoaika päättyi

Laatuaikaa! Muuan Helsingin heeros oli onnistunut makaamaan kuolleena kodissaan kuusi vuotta, kunnes Onnetar selkänsä käänsi, luunkova ja kaiketi muumioitunut totuus paljastui; mies nousi jokseenkin väliaikaisesti ylös seitsemäntenä vuonna. Niin (ei-kenellekään rakas) vainaja saatiin laskea maan poveen. Tapaus luetaan kunniaksi individualismille ja urbaanille elämänmuodolle. Niin sitä pitää! Filosofi Thales oli 2600 vuotta aiemmin kehua retostellut aikaa (khrónos) siitä hyvästä, että se tuo aivan kaiken ilmi. Thales hieman liioitteli mutta menköön nyt. Nukahtaahan toisinaan jopa Homeros, eikä filosofi liene runoilijaa huonompi, jos ei parempikaan.

Helsingin vainaa on saattanut kuolinhetkellään tiedostaa eksistentialistisesti, sanoisin, ettei häntä kukaan jäisi itkuisasti kaipaamaan ja että hänen kotinsa olisi toimittava hänen hautansa virkaa, olisi toistaiseksi hänen hautansa. "Kotini on hautani". Niin siinä pääsi kuusi vuotta vierähtämään, ennen kuin ankara yhteiskunta vihelsi pelin poikki. Ja jos sielu on kuolematon, ja sen miehen sielu ei olisikaan pujottautunut vielä uuteen kehoon vaan jäänyt uteliaana seuraamaan, mitä kaikkea kivaa tässä osaajien maassa hänen ruumiinsa hyväksi tehtäisiin ja miten hänet siunaillen haudattiin, hän olisi lausunut juhlavasti: "Nyt hautani on kotini."

"Oppia ikä kaikki"

Stalinin valtakaudella (1924-1953) kommunismi teki tuhoisaa jälkeä (tai modernilla uus- eli konsulttikielellä vahvaa tulosta) etenkin Ukrainassa. Bolshevikit hävittivät ukrainalaisten kansallisen identiteetin. Monet olivat keinot. Paljossa keinotekoinen nälkä raivosi 1932-1933. Sitä on kuvannut mm. Juri Mytsyk toimittamassaan silminnäkijäkertomusten kokoelmassa 'Ukrainski holokost' (2003). Ukrainan kielessä nälkää tarkoittaa 'holod'. Kun nälkä pääsee pahaksi, tulee kylmä ja kalmoja kasapäin. Visibiliteetin, näkyvyyden hyve korostuu.

Otan esille yhden tapauksen; Dniprovetrovskin alueelta kertoo muistikuvansa opettaja Oles Derhatshov:

"Nälänhädän aikana koululaisia kuoli jopa oppitunneilla. Eräänkin kerran oppilas luki ulkomuistista kotiläksyä, menenetti tajuntansa ja kuoli pois. -- Naapurin naisella, toisella puolen tietä, oli tytär, seitsemäsluokkalainen. Häntä ei kuitenkaan ollut näynyt, ja mentiin kotoa kysymään. Siellä odotti kamala näky. Äiti makasi kuolleena, ja pöydällä oli tytöstä tehtyä lihahyytelöä."

'Kamala' on vahva, sanoisin, niinkuin muutkin kai sanovat, eksistentialistinen termi. Ja se sopii myös nykymenoon, onpa sitten nälkä tai ei.

PS. Olen ottanut tiedot lähinnä Kaija Virran erinomaisesta artikkelista, joka ilmestyi Helsingin Sanomissa 23.4. 2006 (otsikolla "Ukraina koki stalinismin muita raskaammin").

Positiivinen ajattelu

Pyhä inkvisitio ansaitsee kai hatun noston siksi, että se tuottavuusohjelmaansa vedoten saneerasi keski- ja uudella ajalla ihmisiä katolisen eli universaalisen kirkon helmoista. Kuten jo sanoin, Carcassonnen inkvisitiolle aiheutui kuluja, kun se poltti elävältä neljä harhaoppista niin sanoakseni näiden itsensä hautajaisissa 24.4. 1323. Arnaud Assalitin erittelyn mukaan poistotoimitus maksoi vähän yli kaksi naulaa / kpl. Inkvisitio passitti tuomitut, ilman ruumisarkkuja ja ilman arkunnauloja, liekkien nuoltaviksi ja sitten joko Mister Sebaotin tai Kristuksen tykö - tai jos helvettiä ja taivasta ei ole, ikuiseen tyhjyyteen, nirvanaan. Tai sanoisinko, että ihmispolot pääsivät onnekseen pois tästä "eksistentialistisen" murheen laaksosta?

Älköön kukaan pahoitelko inkvisition poliisi-, oikeusprosessi- ja polttojuhlista ja muista spektaakkeleista itselleen kirjaamia menoeriä. Näet jo keskiajan inkvisio toimi tulosvastuun ja markkinahenkisyyden periaatteella. Se nettosi kirkkaasti toiminastaan, saldo komeasti plussalla, hyvänen aika, kuten Henry Charles Lea ja muut ovat osoittaneet. Inkvisitio takavarikoi mitä ahkerimmin tuomitsemiensa ihmisten omaisuutta. Maksumiehiksi ja kaiketi mieron tielle tai vankilaan tai ties minne joutuivat usein tuomittujen virtuaalisesti syyttömät sukulaiset. Inkvisition taloudellinen valta ulottui jopa haudan taakse. Kun joku paljastui kuoltuaan kerettiläiseksi esim. naapurien ilmiannon ja sitä seuraavan prosessin kauniiksi lopuksi, asianosaisen mahdollinen omaisuus mitattiin ulos. Inkvisitio kaipasi kipeästi syyllisiä ja heidän rahojaan; ja aiheuttamalla kipua, kärsimystä ja kuolemaa se piti osaltaan pystyssä kirkkoa ja kirkon monopolisoimaa, niin sanottua totuutta, oikeaa uskoa.

Paljonko Saksan natseille ja Venäjän kommunisteille tuli kustannuksia siitä vainosta, jonka he omilla tahoillaan ja varsin modernin teknologian avulla järjestivät? Miten siis heidän tuottavuusohjelmansa onnistui? Etsivä toivoo löytävänsä kaikki tilitapahtumat.

Rigor mortis

Kuolema oli filosofian Muusa Sokrateelle, Heideggerille ja Carlos Castanedalle. Minunkin lienee hyvä treenata kuolleena olemista niin kauan, kuin aikaa vielä on. Asetun sänkyyn selälleni, suljen silmäni ja ajattelen, etten niitä enää olisi avaava; sanon latinaksi: "Mortuus sum"(ind.perf.) ja saman kreikaksi (mitä en nyt luvattoman vajailla taidoillani kykene tähän kirjoittamaan; en ole edes pituusmerkkiä opetellut tarkkaa transkribointia varten). Jäseniin on levinnyt torpor, enkä pysty liikkumaan. Tietoisuus kirkastuu ensin, kunnes tunnen räjähtäväni atomeiksi. Sitten kaikki pimenee. Minua ei enää ole aistimassa sitä, että rigor löystyy ja mätäminen alkaa. Luonto tahtoo, että biokone "kehittyy" biojätteeksi. Ja biojätteen käsittely työllistää väkeä, joka tähyää luottavaisesti tulevaisuuteen. Jätealalla tehdään vahvistuvaa tulosta. Hautajaisista tosin luovutaan, mutta onneksi laki pakottaa bioromut käsittelemään. Osa menee kierrätykseen, osa ikuiseen kadotukseen.

Te tiedätte tai olette ainakin kuulleet sanottavan, että kirveellä on työtä tässä maassa ja maailmassa. Tein tässä eräänä päivänä ja vielä sitä seuraavana päivänä halkoja. Pölkyt olivat niin paksuja, pahkaisia ja kuivia, että työtä teetti. Koivut oli pihasta sahattu pois; ne kun pimittivät kesäisen näkymän tehden elämän vielä kaksin verroin synkemmäksi, kuin se itsessään näytti. Kymmenenkin kertaa piti polkkyä jos toistakin lyödä olan takaa, ennen kuin se suostui halkeamaan. Hakkasin kuin viimeistä päivää, ja urakka valmistui ennen, kuin viimeinen päivä koitti.

Serkkuni Kalevi oli kertonut halonteon ainakin häntä rentouttavan. Minulle kävi toisin. Jäykistyin niin hartioista ja niskasta, että kärsin viikon ja jouduin käymään hierojalla peräti kolmena perättäisenä päivänä, ennenkuin jumitus helpotti. Oli siinä esimakua kuolonkankeudesta. - Pilkkimiehillä ahvenet näkyvät avannon vierellä käppyröityvän mihin asentoon sattuvat, kun jäinen kuolema saaliinsa korjaa ja kärsimys loppuu. Hyvä on kylmään kuolla, ja jokainen asento käy postmodernismissa ja järven jäällä. Anything goes. Ja silti kuolema on elämän tarkoitus. Jos pidätte tätä liioiteltuna, todettakoon, että kuolema on elämän loppu (télos, finis). Jokainen elävä olento on koodautunut kuolemaan; hänen kohtalostaan ei Luonto piittaa tippaakaan. Luontoa kiinnostaa vain geenien levitys, ja siitä aktista hedonismin rahastavat konsultit neuvovat meitä taviksia ottamaan irti kaiken ja vähän lisääkin.

Latinan 'mors' on sukua suomen marrakselle (vrt. marraskuu). 'Mors' on genuksensa puolesta feminiini; kreikan thánatos on maskuliini.

"Rikos ihmiskuntaa vastaan"

Kain surmasi vihapäissään Abelin, veljensä, kertoo meille Genesis. Samoin teki Remukselle Romulus, Rooman oikeampi perustaja jo nimensä mukaan. Nämä kaksi fiktiivisen perinteen tapausta heijastavat näköjään perusteltua käsitystä siitä, mikä on luonto ihmislapsen (käyttääkseni runollista sanontaa). Ne myös tavallaan ennakoivat ihmislajin aivan ehtaa historiaa, historiaa aktualiteetissa niin, kuin se on ilmennyt: vuosituhantista rikoksentekoa ihmiskuntaa, tai sanokaamme, ihmisyyttä vastaan. Ihmisen persoonallisuuteen ei ole apriorisesti koodautunut vain "huoli" ja "pelko" vaan myös [mahdollisesti perushuolesta ja -pelosta kumpuava] veljesviha ja vielä kaikkiallisempi tai ainakin tuloksellisempi pahuus, tai miksi nyt tulosta kutsunetkin.

Kansakuntain vaiheissa kerrotaan suurisuuntaisista sekä jopa tarkoin suunnitelluista ja vallan "hienosti" toteutetuista, palkituista veritöistä. "Rikokseen ihmiskuntaa (ihmisyyttä) vastaan" ovat syyllistyneet mm. Intiaan muinoin tunkeutuneet "arjalaiset", sitten heettiläiset, assyrialaiset, babylonialaiset, heprealaiset, persialaiset, "sivistyneet" kreikkalaiset, kreikkalaisia barbaarisemmat roomalaiset sekä edelleen germaanit, kuten kimbrit, teutonit, gootit, vandaalit ja frankit, sitten ikäänkuin luontonsa mukaan toimineet hunnit, edelleen arabit - ja kristityt valtiot Euroopassa ja "Pyhällä maalla" ja sitten pitkän aikaa kaikkialla maailmassa. Kiinalaiset ovat pitkän historiansa aikana kunnostautuneet useaankin otteeseen, samoin muinaiset egyptiläiset ynnä muut, kuten uudemmalta ajalta tutut tataarit [lisäisi tähän venäläinen] ja turkkilaiset [kuten lisäisi tähän mm. kreikkalainen ja serbi].

Pahoin kriminellejä ovat olleet portugalilaiset, espanjalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, amerikkalaiset, saksalaiset, venäläiset, ruotsalaiset, suomalaiset ja niin edelleen, joten teen nyt alustavan päätelmän, että ihmiskunta on monesti tehnyt rikoksen ja edelleen on tekemässä [uutta, nyt teknologian tehostamaa, mutta muuten sitä samaa, wanhaa] rikosta ihmiskuntaa eli omaa itseään vastaan.

Nominalistisen, nyt meillä vallitsevan filosofian mukaan sellaista yleiskäsitettä kuin ihmiskunta ei ole reaalioliona olemassakaan; vain [sentään] yksilöitä on olemassa. 'Ihmiskunta' (genus humanum) on vain 'flatus vocis', äännevirtaa, puheen äännähdys. Jos niin on asianlaita, tulee ehkä päätellä, ettei (olematonta) ihmiskuntaa vastaan voi tehdä rikosta; kieltämättä ihmiset aiheuttavat toisilleen valtaisaakin kärsimystä, mutta tämä kärsimys koskee vain kutakin, asianomaista ihmistä, hänen ihmisyyttään. Jokaisen pitää elää, mahdollisesti onnellisena ja ainakin ajoin onnettomana; ja jokaisen pitää kuolla erikseen; siihen hänet on "eksistentialistisesti" tuomittu; se hänen osansa on preteritissä, modernissa ja tulevassa maailmassa.

Totean alustavasti, että on parempi puhua rikoksesta ihmisyyttä vastaan kuin rikoksesta ihmiskuntaa vastaan. Ihmisyys on yksittäiselle ihmiselle vain hänen omaa, periaatteessa luovuttamatonta, käytännössä poljettavaksi, riistettäväksi ja tuhottavaksi kääntyvää ihmisyyttään. Minusta tosin tuntuu, että 'ihmisyys' on kovin, ellei liian, abstrakti termi; ja käsitteessä on paljon selvittämisen varaa. Päädyn, edelleen alustavasti, siihen, että rikos tehdään "vain" individiä vastaan. Ja se ei yhtään pienennä rikoksen kauheutta.

[Jatkan juttua tuonnempana keskittymällä suuriin, yksittäisiin hävittäjämiehiin]

Tosi komea polttoitsemurha Savossa eli uusi Peregrinus

Jotkut lukijani pitävät Peregrinus Proteuksen polttoitsemurhaa Olympiassa 165 jKr. "vain" retorisena. Itse uskon Peregrinuksen tehneen eksistentialistisen valintansa siveellisestä vakaumuksesta ja täyden viitosen arvoisesti. Voin olla väärässä. Mene ja tiedä, jos luulet paremmin tietäväsi.


Peregrinus antoi palaa suuren yleisön silmien edessä. Olihan se mahtava elämys katsojille, jotka tiesivät, mitä tuleman piti. Mutta ehkä yksi jos toinenkin moderni ihminen antaisi veli Peregrinukselle täydet pisteet (5/5) vain siinä tapauksessa, että se filosofi olisi tehnyt itsemurhansa jossakin vuoren loukossa, aivan yksin tai ehkä joku kumma, tulta pelkäämätön eläin todistajanaan. Hän olisi jättänyt sanan filosofiselle oppilapselleen ja kadonnut jälkiä jättämättä, kuin tuhka tuuleen. Nykyihmiset, jopa puhtaat kristityt painuvat innoissaan rock-festivaaleille toivoen ehkä saavansa nähdä sukupuoliyhdynnän (in flagranti). Herkkua se sekin on. Kun aistillisuus tästä vielä lisääntyy, saadaan lisää tuollaisia kokemuksia; niistä tulee "must".


Polttoitsemurhia näkyy aika ajoin (mutta suhteellisen harvoin) tehdyn ja kai niitä edelleen tehdään protestiksi; motiivi on poliittinen; julkea teko tapahtuu julkisessa sfäärissä. Katsojat järkyttyvät miltei poikkeuksetta. Yleensä vain "das Man" on paikalla. Filosofeja on niin vähän, että tuskin yksikään osuu paikalle; lottovoittohan se olisi filosofian rakastajalle, jos joku hänen silmiensä edessä valelisi kanisterin bensiiniä ylleen ja saisi rauhassa palaa loppuun ilman, että joku pikkusielu eli "das Man" ehtisi "apuun". Huono-onnisen polttoitsemurhakandidaatin voisi kuvitella joutuvan häiriköinnistä lusimaan, jossa tapauksessa hän voisi koettaa hirttäytyä (ellei häntä sitten teloiteta rangaistukseksi tai pelotukseksi).

Savosta kuuluu kummia. Siveellinen velvollisuuteni on kertoa, että eteläisessä Savossa kuolevan syrjäkylän tai jo kuolleen syrjäkylän viimeinen tosi mies, eikä suinkaan "das Man" kokoaa motin (siis kuution) koivuhalkoja viimeiseksi leposijakseen. Hän kastelee pinon bensiinillä, kuten itsensäkin, asettuu sitten pinon päälle pitkäkseen ja sytyttää koko komeuden tuleen. Ja siihen hän palaa, ehkä vaimonsa nähden, arvellaan, mutta sitä minä en usko. Paikalla ei ole muita, ja vasta sitten kun "ne" tulevat, on jo liian myöhäistä pelastaa miestä jatkoajalle. Siinä vasta oli urhea mies; enpä menisi sanomaan hänen tekoaan retoriseksi. Sehän olisi vähättelyä. Päinvastoin: annan Savon miehelle 5+/5. Individualismin ajan Peregrinus elää ja polttaa itsensä hengiltä ypöyksin taivasalla.

"Das Man" antaa palautetta

- No niin, mitä teillä lukee siinä hallintopalveluyksikön lähettämässä lomakkeessa? Vai itsekö otitte printin? Se ja sama nyt taas. Teitä niitä riittää! Paljonko Te jaatte pisteitä Peregrinus Proteuksen itsemurhasta?

- Turhaan sitä kysytte! Pyöreä nolla, 0/5, tietysti. Ottaa aivoon koko touhu. Mutta pakkohan se kaavake oli täyttää, kun muuten olisin joutunut esimiehen puhutteluun. Niin lukee siinä kaavakkessa, toistuu joka sivulla. Minun on pakko pitää matalaa profiilia.

- Niinpä kyllä. Sitten perustelut, kiitos. Antakaahan tulla, hyvä Das-herra. Oikeastaan tämäkin on puhuttelu, mutta me nyt täällä suunnittelu- ja mittauspuolella tahdomme kutsua tätä projektia arvo-, anteeksi, siis kehityskeskusteluksi. Tässä on siis vuorossa numeerisen palautteen jättämistä seuraava suullinen osio. Kaikki tallennetaan, myös reaktionne. Skarpatkaa nyt, hyvä mies. Miksi hylkäätte Peregrinus Proteuksen yrityksen kohottaa imagoaan asiakaspalvelun kehittämiseksi? Mistä moinen kylmyys johtuu, asenteenne nyt?

- Sen polttoitsemurhan on täytynyt olla traumaattinen kokemus asiakkaille. Siksi nollan annan. Asia on selvä näin, luulen ainakin. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset menevät mieluummin rock-festareille sukupuoliyhdyntää katsomaan kuin jonnekin kehitysmaahan, jossa joku hullu tuikkaa itsensä tuleen ja on ympäristölleen vaaraksi.

- Vai nollat? Miksi ihmeessä nollat? Hyvänen aika! Sehän koettiin puhdistavaksi, katharsis tuli Olympian lehdossa, aivan päinvastoin kuin te sanotte. Asiakaskunta nautti täysin siemauksin, kun Peregrinus sytytti oman rovionsa ja antoi palaa. Siinä samalla aurinko nousi. Filosofiaa pitää kuolema elossa. Kuolema on filosofian Muusa Sokrateesta Heideggeriin. "Elämä on kuolemaa kohti olemista." Tästä ei nyt teille hyvä seuraa, vapaa, eksistentialistinen pudotus, ellette sitten... - No, siis katharsikseen jäin.

- Mitä se sellainen meinaa? En tajua nyt.

- Puhdistava elämys, huippukokemus, sellainen flow! Mutta olkoon. Ohi meni. Sanokaa jotakin muuta positiivista tai negatiivista Peregrinuksen teosta. Lukekaa suoraan sieltä papereistanne, ääneen ja selkeästi, kiitos. Palautteenne on tärkeä. Muutenhan me olisimme tyhjän panttina täällä yrityksen komentokeskuksen kuudennessa kerroksessa. "Arvon mekin ansaitsemme, Suomen maassa suuressa" (laulaa haltioituneena). Itse pyrin töihin tuonne kerrosta ylemmäksi. Palkka nousee heti ainakin 1600 e/kk, kun pääsen onnen seitsemänteen taivaaseen. No sitten! Palautteenne siis rekisteröidään suunnitteluyksikön tiedostoihin ja paperimuodossa mappiin.

- Niin no sitten sekin, että Peregrinus teki väärin, uskoisin. Ruumis kuuluu yhteiskunnalle. Se pidetään hyvässä kunnossa. Sosiaalinen velvollisuus on. Ja kun on terve, on työtä ja työniloa. Eikö sitä kutsuta mentaalihygieniaksi? Eikä itse saa itseään polttaa. Uunissahan niitä monet --

- Ruumis? Mitä kummaa tahdotte sanoa? Ruumisko yhteiskunnalle kuuluu? Omasta puolestani luulen, että ennemminkin sielu --

- Tarkoitan kroppaa, kehoa, elävää ruumista sen ajan, kuin ruumis elää, sanoo Das Man.

- Eiköhän oteta lopuksi rinnakkaistapaus, se Jeesus, joka kärsi Golgatalla enemmän kuin Peregrinus Olympiassa. Ajatelkaahan, hyvä mies, ettei voi kuvitellakaan, että Peregrinus olisi itse naulinnut itsensä ristille. Kyllä siihen kaverin auttavaa kättä olisi tarvittu. Peregrinus olisi teoreettisesti katsoen voinut jättää ruumiinsa kokonaisena kaverille. Tämä olisi vienyt projektin loppuun. Mutta puhukaamme käytännöstä. Paljonko Te antaisitte pisteitä Jeesuksen kuolemasta? Brandista siinäkin tapauksessa oli kysymys, vai mitä, ja kristinuskon tuotteistamisesta ideologisille ja myös taloudellisille markkinoille, vai kuinka? Jeesus ikonisoi itsensä kärsimällä ja kuolemalla kaikkien puolesta, kun Isä oli häneen suutahtanut. Ymmärrättekö? Paljonko annatte pisteitä Jeesukselle hänen tehtävänsä vaativuudesta ja henkilökohtaisesta suoriutumisesta? Eli miten Jeesus pärjäsi projektissaan? Katsotteko, että Jeesuksella oli jokin, ns. "luovuttamaton" itseisarvo? Eikö hänellä ollut vain projektiarvo? Hän oli yhtä kuin projektinsa. Jeesus oli siis projekti. Ette kai tunne Sartren eksistentialismia? Miten siis on Jeesuksen pisteytyksen laita? Minuun oltiin tyytyväisiä, kun aikoinani annoin nollan Eugen Schaumanille Bobrikovin murhasta. Se kun oli rikos ihmiskuntaa vastaan. Venäläiset tulivat heti olalle taputtelemaan, sitten kaikki muutkin. Se Jeesus muuten edusti eri projektia. Paljonko?

- Jeesusko? En kulje taivasporukoissa, ja tuota siis, no (nikottelua ja jupinaa, mikä merkitään muistiin) -- äh! En yhtään osaa sanoa. En minä ole sitä juttua koskaan siltä pisteytyksen kantilta ajatellut. Eiväthän papitkaan sitä noin -- Nyt ne uskovaiset kyllä tajuavat, ettei teille hallintoihmisille mikään ole pyhää! Ne mököttävät teille mutta eivät mitään voi, kun teitä riittää. Olen aivan ymmälläni, haluatteko minun arvioivan Jeesusta ihmisenä vai jumalana vaiko mahdollisesti ihmiseksi inkarnoituneena jumalana vaiko ihmisenä merkityksessä 'potentiaalinen' tai 'virtuaalinen' tai aivan 'aktuaalinen' jumala' . Muuta en osaa, koulutukseni ei -- ohi!

- Ohiko? Vielä mitä! Päinvastoin! Teillä on tasan tarkkaan 30 sekuntia julkistaa pisteenne. Vai pyhää muka! No ei todellakaan! Ei sitä sanaa 'pyhä' lue kehittämissuunnitelmassa eikä - ohjelmassa. Eihän tämä mikään kirkko-opisto ole vaan arvonsa tunteva korkeakoulu. Ja eivätköhän ne myös siellä kirkko-opistossa ole lopettaneet sellaisen joutavan sanailun. Filosofi Albert Camus on sanonut meidän jo onneksi elävän "epäpyhässä historiassa". Siinä saatte päivitystä. Samat konsultit lienevät saaneet ideansa sielläkin läpi. Ne jyräsivät jo kuntapuolenkin nurin tehden paljon rahaa. Niillä on sentään visio. Yliopistoväki innostui heti liike-elämän toimintaperiaatteista. Jo oli aikakin. Uudet tuulet puhaltavat. Ja nyt pisteenne, kiitos. Ne laitetaan internetiin, koska tämä on transparenttia aikaa.


- Mitä? Vedättekö te vanhempani mukaan tähän prosessiin?

- Sitä en vielä ehtinyt sanoa. Olin tulossa siihen. Rauhoittukaahan jo. Älkää olko niin negatiivinen. Tehän apparentisti toistatte itseänne ja huononnatte lähtöasemaann ainakin välittömästi seuraavan tuotantokauden (eli periodin) kehityskeskustelujen ensi kierrokselle. Tietysti vanhempanne kuuluvat kanssanne samaan verkostoon. Kuulostaa siltä, että he molemmat elävät. Positiivista. Antakaa yhteystiedot kahden vuorokauden kuluessa. Varmentaaksemme teidän profiilinne, niin, ja portfoliossanne jo näkyvät ja sinne tulevat uudet tiedot, me haluamme konsultoida vanhempiannne. Elävätkö ukit ja mummmot? Onko avioeroja tai muita kehityskriisejä todettu? Jos vastauksenne on kyllä, niin osaavatko he tietotekniikan ja varsinkin powerpoint-tekniikan? Ja tekevätkö he blogeja? Blogit ovat antoisia kehitystehtäviä kehityskriiseihin ajautuneille, siis ajastaan jälkeen jääneille palvelujen tarjoajille. Kertokaahan minulle, olkaa niin hyvä.

- En koskaan hyväksy tuota moraaliselta kannalta, sanoo Herra Das. - Eikö elämässä saa enää olla yksityisyyttä? Tämähän on kuin suoraan Orwellilta. Valvonta ja kaikki.

- Väärin, herrasein! Olen teihin pettynyt. Tämä on uusliberalismia. Moraali ja moraali! - Sehän on joutavaa, aivan vanhaa tavaraa! Ja ero on asenteessa. Me teemme täällä aivan niin, kuin lystäämme. Ja teidän pitää muuttaa asenteenne positiiviseksi, jotta me kaikki yhdessä tehostamme asiakaspalveluamme. Tehän olette seurannassa, niin kuin muutkin. Kaikkien pitää skarpata, itseään kehittää. Ettekö tunne luonnon historiaa? Katsokaa tekin television luontodokumentteja. Amerikkalaiset rakastavat niitä, me samaten. Siksi niitä niin usein tulee toiveuusintoina. Nyt siis hallitsee biologinen ihmiskäsitys, eikä suinkaan humanistinen, kristillisestä puhumattakaan. Herätkäähän tekin. Tämä on sentään kvarttaalitaloutta. Hallintopalvelukomentokeskus näyttää kaapin paikan tämän yliopiston jokaisessa työsolussa! Kyllä vartiotornia tarvitaan, kun väki on sitä, mitä se on.

- Onko tarkoitus rahastaa, rahaa tehdä siis?

- Sellaisia ääniä on alkanut kuulua, ja me kuulostelemme, koska tahdomme vastata aikamme haasteisiin. Elämä on pitkälti rahakysymys, you know. Keskustelu on kuitenkin päättynyt tältä päivältä. Voitte kohta poistua vapaasti aivan mihin suuntaan tahdotte. Yritys edellyttää teiltä lojaalisuutta mutta ei toki puutu kovinkaan tarkkaan elämänne yksityiskohtiin, vaikka niissä jo sanomista onkin. Pitäkää huolta imagostanne ja päivittäkää se yhteisen yrityskuvamme mukaiseksi siinä määrin, kuin itse pystytte. Me päätämme täällä, mihin se imagonne riittää. Pitää olla näköä, siis esteettistä kompetenssia, jotta voi kohdata asiakkaan, hyvänen aika! Ehkä saatte jäädä, ehkä ette. Kävi miten kävi, älkää viitsikö ottaa yhteisyrityksen kehittämisprojektin poistoja niin henkilökohtaisesti, "nothing personal". Muun liikemaailman tavoin mekin kilpailutamme väkemme. Kehittäkää itseänne, terästäytykää saneerauksen varalta. Ei tässä rukoilu auta. Pankaa ihmeessä toimeksi. Kehityspäällikkö tapaa jo ylihuomenissa henkilöstöpäällikön ja arvatenkin myös kehityskriisisihteeristön, mutta kehityskriisijohtaja, jolla on maisterin oppiarvo, ilmoitti jo alustavasti, että hän koettaa ehtiä paikalle heti Helsingin rationalisointipalaverista junalla ensimmäisessä luokassa tultuaan. Asianne on korkeimman mahdollisen herran ja hänen tiiminsä käsissä. Mitä te oikeastaan olette tehnyt yliopiston hyväksi? Tämä on teille vaikea paikka.

- Olen tehnyt voitavani, hän vastaa.

- Meistä tuntuu, ettette ole tarpeeksi sitoutunut. Täällä on tulosta tehtävä. Prosessi jatkuu. Onko teitä aikaisemmin rangaistu?

- Ei piruvieköön ole!

***

Yöllä kotona Herra Das Man heräsi koiransa räksytykseen ja päätti antaa sille sen päivän osalta vain yhden pisteen, mutta ei toki vielä piikkiä. Hän nosti pisteytyksen seuraavana päivänä kahteen (2/5) ihmisten kerrottua, että muuan naapuri oli varoituksista piittaamatta jatkanut huonoa elämäänsä. Häiriön ja häiriköinnin alkusyystä ei ole palautetta saatu, eikä sitä ole kaiken järjen mukaan liioin annettu, kun kukaan ei ole tullut sitä vaatineeksi. Oheisvahinko oli fakta.

Das Man ounasteli, että hänen koiraparkansa päivät olisivat luetut. Yliopistolaiset tuhahtelivat aina hänen sekatotuisen piskinsä nähdessään. Itse asiassa he (implisiittisesti) tuhahtelivat koiran isännälle. Das Man oli täysin tietoinen omasta Rakki-Lookistaan, joka olisi koituva hänen kohtalokseen. Oli jo käynyt käsky, että kaikki hallintoalamaiset pisteytettäisiin myös ulkonäkönsä ja muun edustavuutensa osalta. Habitus-arviointia valmisteleva suunnittelu oli täydessä käynnissä. Kanttiinissa kuiskuteltiin, voisiko itse kukin alamainen jotenkin sopivasti pukeutumalla viestittää vertaisarvioijille, auditoijille ja kaikille muillekin edes lähimain oikeita eli silmiä hiveleviä rotuominaisuuksia. Moni tiesi olevansa jo syntymästään asti esteettisesti epäpätevä. Sillä termillä oli vuosituhanen vaihteessa alettu julkisesti nimitellä epäedullisen- tai vain "taviksen" -näköisiä opettajia, joista monet oli jo saatu vakuuttuneiksi siitä, ettei kunnian kukko heille laulaisi. He olivat elämänsä terminaalivaiheessa. Sen sijaan tutkijoiden osa oli lohdullinen: on sama, miltä niissä hommissa näyttää, paitsi jos tulee julkisuutta, pakko-osanotto johonkin konferenssiin, tai muuta paljastavaa. Sana 'transparentti' sai useamman akateemisen sisaren kuin veljen punastumaan, vaikka seminaariosanottajat olivat vuosikausia toistaneet yhteen ääneen (terapoivassa kuorossa), ettei kukaan voi perusulkonäölleen mitään; voi ainoastaan siirtyä huomaamattomampiin tehtäviin, sikäli kuin elämä uuden mahdollisuuden antaa.

Hämmennystä herätti hallintomiesten aivan uusi puhe siitä, ettei heidän ollut syytä luottaa edes huippuyliopistojen tutkija- ja opettajakaartiin; se kun oli rikollisen tehokkaasti osallistunut kansallissosialistisen Saksan täystuho-projekteihin. Tutkijat ja opettajat eivät tiedä, mikä on heille ja koko järjestelmälle hyväksi; siksi he kaipaavat kipeästi ylhäältä tulevaa ohjailua ja käskytystä; tietämättömien tulee kestää asiaankuuluva simputus; sitä voi pitää kunnia-asiana. Näin on lupa ajatella, jos ja vain jos hallinto edustaa todella parempaa tietoa ja korkeampaa moraalia kuin suorituspuoli eli tutkijat ja opettajat. Ovatko parhaat vallassa? Jos eivät, haluavatko ja pääsevätkö he hallitsemaan muita? Valta kuuluu aina jollekulle - myös tänään, jolloin eletään "hyvän ja pahan tuolla puolen". Jos ja kun moraali (etiikka) sivuutetaan, silloin siihen ei tietenkään pyritä. Onneton on sellainen elämäntilanne. Mutta jos sekä hallinto että suorituspuoli ovat tietämättömiä siitä, missä mennään ja mihin mennään, katastrofi on vain ajan kysymys. Tässä, niinkuin kaikessa muussakin, voi silti jotakin positiivista nähdä: erotuksetta kaikki ovat samaa, vakaata "Das Man" -tasoa.

Niin kuuluu ollakin: tämä on massojen aikaa. Vulgaarit arvot vallitsevat; niitä Das Man kutsuu demokraattisiksi. Ja kaikki edustavat lopulta yhtä ja samaa "das Mania", olipa partikulaarisella representaatiolla sitten rahaa tai ei.

HIENO POLTTOTSEMURHA OLYMPIASSA ANNO 165

Me olemme Horatiuksen mukaan tomua ja tuhkaa. "Pulvis & umbra sumus." Loogisesti runokuva tietenkin yskii (samalla kun metafora toimii). "Emmehän ihan vielä ...". - Eksistentiaalisesti siinä ei ole mitään vikaa. Kun ihminen poltetaan ehdottoman näyttävästi roviolla tai vähän privaatimmin krematoriossa, hänestä tulee hienoa tuhkaa.

 

Toimitusta pitää ylistää taivaisiin asti silloin, kun joku, ollen kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, polttaa vapaaehtoisesti itsensä, ja tähtisilmäinen "das Man" ("tavis") saa katsella sankoin joukoin. "Das Man" -rukka halajaa elämyksiä. Harvoin niitä siunautuu, ja odottavan aika tahtoo käydä pitkäksi. Toki joku joskus uhrautuu (jopa nykyään). Ajaton heeros antaa ajassa 1) henkensä ja 2) flow-elämyksen "das Manille" niin, että housut jaloissa pyörivät, kuten hienolta show'lta sopii odottaa.

Valtiovalta ja hengellinen kirkko ovat aikain saatossa polttaneet yhden jos toisenkin vastoin näiden tahtoa; voi sitä huutoa ja parkua, kun itku silmän täyttää, savu toki myös. Eihän se paljoa haittaa, kunhan "das Man"-yleisö haluamansa saa tai saa sen, mitä se poliittisesti ja sosiaalisesti tarvitsee (vaikka ei sitä itse tiedosta). - Aidot murhavideot ajavat saman asian kenties yhtä hyvin tai vielä paremmin. En kirjoita nyt niistä. Totean kuitenkin, että aidoissa murhavideoissa rikollinen, uhri ja katsoja on yksi ja sama eli "das Man".

Peregrinus, filosofi kyynikoiden koulua, muistuttaa enemmän elukkaa kuin sivistynyttä ihmistä. Paikasta toiseen hän vaeltaa saarnaamassa ihmisille askeettisen elämän eduista. Myös kristittyjen taivasporukoissa Peregrinus nähdään, kunnes hänet ajetaan matkoihinsa tai hän itse tympääntyy väärään seuraan. Herran vuonna 165 vietetään Olympian lehdossa urheilukisoja. "Terve sielu terveessä ruumiissa" käy ainakin ihanteesta, ellei aivan käytännöstä; sen nimeen vannoi Sokrates, Platon, Aristoteles ja Aristoteleen lisäksi muut peripateetikot ynnä muut. Vuoden 165 olympialaisten lopuksi kootaan rovio; Peregrinus ilmoittaa polttavansa siinä itsensä: "Tahdon auttaa ihmisiä näyttämällä heille, miten kuolemaa tulee halveksia."

"Sinähän olet kreikkalainen! Säästä henkesi!" huutavat monet, kun kaikki valmista on. Mitä kummaa? "Das Man" jänistää! Yleisön miehekäs osa pelastaa show'n: "Panehan nyt vain toimeksi! Anna palaa!" Niin. Peregrinus vie eksistentiaalisen projektinsa loppuun asti. Hän on elänyt aivan toisin kuin "das Man". Hän on oman valintansa tehnyt, oman itsensä herra, oman elämänsä subjekti, eikä "das Man" häntä saa estää. Peregrinus on saanut Jumalalta ("jaspersilaisen") merkin ja tahtoo sekoittua eetteriin.

Feeniks-linnun  ja Intian  bramiinien tavoin Peregrinus tervehtii nousevaa aurinkoa ja nousee rovion päälle. Sieltä rukous kuuluu: "Äitini henki ja isäni henki, olkaa niin suopeat ja ottakaa minut luoksenne." Liekit hulmahtavat korkealle; ne peittävät näkyvistä Peregrinuksen, filosofian lapsen, niinkuin liekit peittivät ja söivät Feeniks-linnun ja Herakleen. Kaikki kolme tekivät itsemurhan omissa hautajaisissaan.

Peregrinus saa lisänimen Proteus vaihdettuaan olomuotonsa toiseksi. Feeniks ja Herakles olivat hänen esikuvansa, samoin jotkut Intian viisaat. Minusta Peregrinus Proteus oli aito totuuden etsijä ja mieleltään terve, jos kohta hän, kuten Sokrates, kärsi ikääntymisen vaivoista. Lähteeni on ollut (oman mielikuvitukseni lisäksi) muuan Lukianos-satiirikko ja vielä Aulus Gellius.

Filosofian kurjuudesta (pakina)

Palaan Thaleen eksistentialismiin. Mies väitti, ettei elo millään muotoa eroa kuolemasta. Asiakas-oppija pamautti, miksei Thales siltä seisomalta tappanut itseään. Filosofi läksytti kysyjää: "Minähän sanoin jo, että elämä ja kuolema ovat yksi ja sama asia." Kireäksi meni tunnelma.

Todella kurjaa, ettei Thales avannut konseptiaan elämän ja kuoleman samuudesta. Oppilasrukka sai pahan mielen, joskaan ei ehkä tehnyt mitään sen pahempaa itselleen; mutta jos teki, pyydämme anteeksi Thaleen puolesta. Sympatiamme ovat asiakas-oppijan puolella, sillä asiakas on aina oikeassa, kuten konsultit evästävät palveluntarjoajia. Elämä on usein kurjaa, kun eväät puuttuvat tai eivät riitä. Tarvitaan lisää konsultteja.

Thales-raukan olisi pitänyt käydä Miletoksen korkean yliopiston opetuksen laadun tukipilarivarmistusyksikön räätälöimä konsulttikurssi. Vain siten hän olisi totisesti kyennyt (ikiaikain haasteiden mukaisesti) "kehittämään oman toimintansa rakenteita" asiakaslähtöiseen suuntaan [ilmaistaksemme asian modernilla konsulttikielellä]. Thales olisi saanut opiskella myös power-pointin hienoudet, sikäli kuin moinen oli mahdollista noissa, jo varsin edistyneissä oloissa. Joonialaiset olivat eteviä alalla kuin alalla, etenkin insinööritaidoissa.

Filosofeissa on taipumusta hybrikseen. Se pitäisi jotenkin de-evolvoida eli "kehittää alas" asiakaslähtöiselle pinnalle. Eihän oppimisesta muuten mitään tule.

Jos Thales olisi toisten tavoin käynyt kurssit harjoituksineen, hän olisi havainnollisesti näyttänyt visuaaliselle asiakas-oppijalleen ns. elämän ja kuoleman luonnonhistoriallisen prosessuaalisuuden. Muitakin perusteluja Thales olisi saattanut leväyttää esille. Miksi ei? Laitan tähän pari huonoa kehityskeskustelua varten:

Filosofi olisi voinut huomauttaa, että hän tahtoi niin sanotusti elää vielä, kun hän kykeni tekemään luonnon tutkimusta miletolaisten ja koko maailman hyväksi. Haadeksessa moinen palveleva tutkimus ei kenties olisi mahdollista. Ja Maa tarjosi lujan perustan mm. astronomiselle tähtäilylle, vai mitä?

Thales katsoi, että luonto kaikkinensa koostuu "vain" vedestä ja vedellisistä prosesseista ja projekteista. Siksi 'elämästä' ja 'kuolemasta' ei sovi numeroa tehdä. Humanisti tekee siitä ongelman ja on siksi ongelma itselleen ja monessa tapauksessa toisille, pahimmassa tapauksessa jopa "das Manille".

Filosofi ennustaa

Thales opiskelee Egyptissä ja asettuu Joonian Miletokseen. Siellä hän aloittaa Euroopan filosofian, kuten myös (tieteellisen) geometrian. Tarkoitus ei suinkaan ole vain luonnon, elämän ja historian (hermeneuttinen) ymmärtäminen. Thaleen tutkimus palvelee käytäntöä, kuten merenkulkua sekä viinin- ja oliiviöljyn tuotantoa. Kaiken elollisen Thales katsoo saavan alkunsa ja koostuvan yhdestä luonnonprinsiipistä l. -substanssista, nimittäin vedestä. Kuivuus piinaa Jooniaa n.v. 600 eaa. Niin Thales päättelee, että elämän ehto on vesi. Aristoteles kehuu Thalesta. Tämä olisi esittänyt ensimmäisen puhtaasti filosofisen maailmankatsomuksen. Aristoteles kai liioittelee, ellei "puhtaasti filosofinen" ole jotakuinkin samaa kuin käytäntö ja "elävä elämä". Ainakin läheltä pitää. Siltä tuntuu.

Thaleen kerrotaan eräällä luennollaan väittäneen, ettei elämä eroa kuolemasta. Tähtisilmäinen oppilas kysyi: "Mikset sitten kuole? Siihen lausui Thales: "Johan minä sen sanoin, että ne ovat yksi ja sama asia." Siinä tuli siivu elävää dialogia. Kirkasotsainen oppilas oli muuten loogisesti katsoen yhtä oikeassa kuin opettajansa. Jos elämä ja kuolema eivät toisistaan eroa, on samantekevää, jatkaako elämää vai päättääkö päivänsä. Sanoisin, että mukavuus- ja muut käytännön asiat toistaiseksi puoltavat elon jatkamista.

Thales kieltäytyy tekemästä itsemurhaa. Sen sijaan hän keskittyy tutkimaan luontoa. Hänelle käy, kuten käy paljon myöhemmin Tyko Brahelle, jos tarinat ovat tosia. Thales putoaa kuoppaan, kun hänen silmänsä kiertävät tähtien tarhoja. Niin joku maan matonen Thalesta moittii (ja Tyko Brahea).

Thales osoittautuu jonkinmoiseksi eksistentialistiksi. Joku voisi huomauttaa minun syyttä suotta laajentavan eksistentialismin käsitettä, koska eksistentialismi rajoittuu moderniteettiin (viimeisen parin vuosisadan aikaan). Mikäpä siinä, mutta eksistentialismiksi kelpaa esim. Intian ikivanha ja uudempi elämänfilosofia - ja vanhassa Kreikassa Platon luolavertauksineen, sitten stoalaisuus, edelleen uusplatonismi ja kristinusko. Voisimme tosin ajatella, että vasta moderniteetissa elämästä on tullut tosi vaikea ongelma, kuten on tainnut tulla, mutta mitäpä siitä nyt sen enempää. Olkoon.


Ainakin tiedettä Thales edustaa. Hän on nelissä kymmenissä, kun hän ennustaa auringonpimennyksen. Se todella tapahtuu 585/4 eaa. Teko ei vie Thalesta vaikeuksiin. Maine vaan kasvaa. Thales listataan Kreikan Seitsemän viisaan joukkoon.


Filosofin maailmankuva ja -katsomus on silti voinut olla vain puoleksi tieteellinen. Ehkä hän tosiaan opetti, että henkiolennot ('daimones') täyttävät kaiken luonnon. "Koko luonto on täynnä daimoneja." Hän sanoi kai myös, että magneetillakin on sielu. Eikö Aristoteles uskonut jumalaan ja edustanut siksi edes puoliksi maagillis-uskonnollista maailmankuvaa?



***

Hyppään nyt pari vuosituhatta eteenpäin. Onko järki kenties vahvistanut asemaansa? Siltä ei näytä, eikä voikaan näyttää, kun kristinusko ja kirkko-instituutio hallitsevat. Ja tuskinpa järki niin vahvoilla edes nykyään on, vaikka Kristuksen uskolla huonosti menee.

Renessanssiajan Euroopassa joillekuille filosofi-profeetoille kävi kehnosti. Girolamo Cardano, nero matemaatikoksi, laati Jeesuksen horoskoopin. Siitä hyvästä hän joutui inkvisition kynsiin. Cardano, jonka elämä oli alkanut ja kulunut tosi surkeissa taivaanmerkeissä, ennusti oman kuolemansa. Kun "dead line" tuli Cardanon eteen, hän tyhjensi myrkkymaljan ja toteutti oman ennustuksensa.

Filosofin kohtalo riippuu siitä, mitkä olot ovat ja mitä tai ke(i)tä ennustus koskee. Hänen ei välttämättä käy kuinkaan. Toisaalta voi huonosti käydä - miten sen nyt ottaa - jos turhamaisuus ajaa viisaan toteuttamaan ennustuksen, joka koskee häntä itseään.