Non altera post hanc vita

Hegesias Cyrenaeus certam de vita morteque sententiam habuisse perhibetur. Vitam humanam expositam omnibus adversae fortunae telis plenissimam esse malorum et dolorum. A quibus incommodis mortem, quae sola esset amica universis animantibus, et nos homunculos serius aut citius abducere. Non solum corpora sed animas quoque morte dissolvi. "Mehercle", inquit sapiens ille, "mihi persuasum est optime nobis evenire, quod animae una cum corporibus exstinguantur!"

Tanta virtute oratoria sententiam suam Hegesias expressit, ut a rege Ptolomaeo de ea in scholis docere prohiberetur, cum aequo plures discipuli doctrina eius exaudita odio vitae capti essent atque sponte se occidissent.

Hegesiae fuit sodalis Theodorus, qui negans divos esse Atheos vocatus est.

"Nemo nisi mors"

Martin Heideggerin 'Sein und Zeit' oli ilmestynyt jo 1927, mutta suomennosta saatiin odottaa kauan: Reijo Kupiainen päiväsi tulkintansa, nimeltään 'Oleminen ja aika', marraskuun 20:lle 1999. Ja siitä on jo pian vuosikymmen päässyt kulumaan. Heidegger tunnetaan meillä hyvin. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Oswald Spengleristä, jota täydentää Heidegger ja Heidegger täydentää Spengleriä. Suomessa on Spengleriä pahasti vierastettu. Vain Erik Ahlman, Georg Henrik von Wright ja minä olimme jossakin määrin koettaneet pitää esillä Spenglerin teosta 'Der Untergang des Abendlandes' (jonka suomennos, vieläpä lyhennelmänä tullut, oli käännösmurha vailla vertaa).

Kuolema on Heideggerille, siinä missä Sokrateelle, filosofian Muusa. Heidegger kirjoittaa Kupiaisen mukaan mm.: "Kuolema on yksi olemisen tapa, jonka täälläolo omaksuu, niin pian kuin se on. "Niin pian kuin ihminen alkaa elämään, on hän heti riittävän vanha [ja kelvollinen - JS] kuolemaan" [tässä alanootti]. Loppumista, olemista kohti loppua, on selvitettävä ontologisesti täälläolon olemistavan pohjalta. Ja luultavasti vasta nyt, kun loppumista luonnehditaan eksistentiaalisesti, tulee ymmärrettäväksi mahdollisuus, että tähän ennen "loppua" sijoittuvaan "ei-vielään" liittyy eksistoiva oleminen. Vasta selvitettäessä eksistentiaalisesti olemista kohti loppua meillä on riittävästi pohjaa määrittää mikä mieli on mahdollisesti puheella täälläolon eheydestä, jos nimittäin kuoleman on "loppuna" määrä konstituoida tätä eheyttä" (Heidegger, 'Oleminen ja aika, 2000, 301-302).

Heidegger puhuu ihmisen hyveestä ja saa ajattelemaan Herodotoksen kuolematonta tarinaa filosofi Solonista ja Lyydian kuningas Kroisoksesta. Solonin viesti Kroisokselle oli se (minkä Kroisos tajusi vasta omalla polttoroviollaan), ettei kukaan ole onnellinen ennen kuolemaansa (latinaksi: "Nemo ante mortem beatus"), mikä tarkoittaa, ettei kenenkään elämää sovi arvioida ennen, kuin se on päättynyt, valmiiksi tullut. Kroisos oli palavasti halunnut, että hänen kunniansa päivinä hänen hovissaan vieraillut Solon olisi kehunut häntä onnelliseksi ihmiseksi. Solon ei kuitenkaan maininnut Kroisosta onnellisten joukossa vaan esitti Kroisoksen mielipahaksi muita ja tälle ventovieraita ja ennen kaikkea kuolleiden nimiä. Mietin, kertoisinko koko stoorin Solonista ja Kroisoksesta, jonka konsulttina toimi Delfoin rahastava oraakkeli.

[Otsikon sanat "Nemo nisi mors" ovat tiettävästi ensinnä lukeneet Katarina Jagellonican sormuksessa: "Nemo nisi mors" (nos separare potest / poterit / potuerit): "Vain kuolema voi meidät erottaa".]