Addenda

Jos mielikuvitus laukkaa ja huumorintaju sallii, sopinee lisätä surutta, että hautajaiset kaikkinensa (in toto) vallan hyvin voisi ulkoistaa hautaustoimistoilta ja mitä urakoitsijoita niitä onkin - omaisille, sikäli kuin vainajalta jää omaisia elävien kirjoihin. Edellytyksenä moiseen olisi - totta mooses - se, että omaisten täytyisi ensin ulkoistaa oma tavis-elämänsä, lunastaa se itselleen, oppia olemaan oman itsensä herroja (compotes sui / sui iuris). Termit edustavat kuolleen (tai elävän) latinan moraalifilosofiaa ja juridiikkaa nykyaikana, jolloin meidän sanotaan jo elävän "hyvän ja pahan tuolla puolen".

Antikristus Konstanzissa (ihmiskunnan tähtihetkiä)

Muuan tavis eli "Das Manin" singulaarinen edustaja letkautti äsken kuulteni, että Jan Hus ja tämän oppilapsi Jeronimus Prahalainen kärysivät (niin!) Konstanzin kirkolliskokouksessa harhaopeista; siksi kumpikin poltettiin roviolla. Mikäpä siinä. Toki harhaoppisuuden, heresian, voi rinnastaa dopingiin, jos kohta tästä sikiää moraalisia ongelmia. En kajoa niihin nyt sen kummemmin. Moraali on "out". Kysyn vain retorisesti, miksi ne Lahden 2001 petolliset suomalaishiihtäjät pääsivät kuin koira veräjästä - ja se Kaisakin, kahdesti sulkansa käräyttänyt, saa vapaasti katsella juhannuskokkoa, tarvitsematta pelätä, että hänet siinä uhrataan sovitukseksi Mister Sebaotille eli Antikristukselle. Retoriseen kysymykseen ei tule vastata. Mutta jos joku ei pidä kysymystä retorisena, vastatkoon kaikin mokomin.

Stefan Zweig on kirjoittanut ihmiskunnan tähtihetkistä samannimisessä teoksessaan, joka kuuluu suosikkeihini, vaikka haluan täydentää Zweigin luetteloa. Sillä Konstanzin kirkolliskokous onnistui itsensä Antikristuksen läsnä ollessa tuhoamaan näyttävästi & elämyksellisesti kaksi aikansa rohkeinta miestä, Jan Husin ja Jeronimuksen. Palaan Jeronimukseen tuonnempana, jos Kristus sen sallii, ja puhun tässä vain professori Husista, joka martyroituessaan lahjoitti juhlayleisölle, Antikristukselle ja ihmiskunnalle kaksi tähtihetkeä (mistä syystä minä olen valmis antamaan hänelle vertaisarvioinnissa viisi tähteä). Pro primo, teloittajat löivät Husin pääkallon tuusan nuusaksi. Pro secundo: He polttivat Husin sydämen vartaassa. Toki nämä kaksi aktia voidaan katsoa yhdeksi ja samaksi kirkolliseksi liturgiaksi. Ehkä joku konsultti olisi voinut ajoissa vaatia Husin sydämen syömistä, kun sellainen ei syystä tai toisesta tullut Antikristuksen mieleen. Vaikka kannibalismi jäikin puuttumaan, ei se suurenmoista tähtihetkeä nimeksikään himmennä. Totta tosiaan, kyllä siellä Konstanzissa vietettiin hienot polttojuhlat. Moni olisi myynyt isänsä ja äitinsä, jos vain olisi saanut armon olla paikalla, jossa oli niin mukavaa, niin intensiivistä, laatuaikaa!

Harhaoppisia eivät muuten olleet Hus ja Jeronimus (eikä myöskään postuumisti, siis jo kuolleena ruumiineen ja sieluineen poltettu Wycliffe) vaan heidän tuomarinsa eli Konstanzin ekumeeninen kirkolliskokous, jossa Antikristus vietti triumfia. Moraalisen voiton korjasivat Wycliffe, Hus ja Jeronimus. Ihmiskunta ja, kuten jo sanoin, Antikristus saivat tähtihetkensä. - Luulen, että suomalaiset ovat jo ajat sitten antaneet anteeksi Lahdessa 2001 ja sen jälkeen kärynneille hiihtäjilleen, koska nämä ovat kumminkin siunanneet kansaa lukuisin mitalein ja tähtihetkin. Ja vaikka Saatana hyppiikin taas riemusta, niin mitä sitten?

"Rikos ihmiskuntaa vastaan"

Kain surmasi vihapäissään Abelin, veljensä, kertoo meille Genesis. Samoin teki Remukselle Romulus, Rooman oikeampi perustaja jo nimensä mukaan. Nämä kaksi fiktiivisen perinteen tapausta heijastavat näköjään perusteltua käsitystä siitä, mikä on luonto ihmislapsen (käyttääkseni runollista sanontaa). Ne myös tavallaan ennakoivat ihmislajin aivan ehtaa historiaa, historiaa aktualiteetissa niin, kuin se on ilmennyt: vuosituhantista rikoksentekoa ihmiskuntaa, tai sanokaamme, ihmisyyttä vastaan. Ihmisen persoonallisuuteen ei ole apriorisesti koodautunut vain "huoli" ja "pelko" vaan myös [mahdollisesti perushuolesta ja -pelosta kumpuava] veljesviha ja vielä kaikkiallisempi tai ainakin tuloksellisempi pahuus, tai miksi nyt tulosta kutsunetkin.

Kansakuntain vaiheissa kerrotaan suurisuuntaisista sekä jopa tarkoin suunnitelluista ja vallan "hienosti" toteutetuista, palkituista veritöistä. "Rikokseen ihmiskuntaa (ihmisyyttä) vastaan" ovat syyllistyneet mm. Intiaan muinoin tunkeutuneet "arjalaiset", sitten heettiläiset, assyrialaiset, babylonialaiset, heprealaiset, persialaiset, "sivistyneet" kreikkalaiset, kreikkalaisia barbaarisemmat roomalaiset sekä edelleen germaanit, kuten kimbrit, teutonit, gootit, vandaalit ja frankit, sitten ikäänkuin luontonsa mukaan toimineet hunnit, edelleen arabit - ja kristityt valtiot Euroopassa ja "Pyhällä maalla" ja sitten pitkän aikaa kaikkialla maailmassa. Kiinalaiset ovat pitkän historiansa aikana kunnostautuneet useaankin otteeseen, samoin muinaiset egyptiläiset ynnä muut, kuten uudemmalta ajalta tutut tataarit [lisäisi tähän venäläinen] ja turkkilaiset [kuten lisäisi tähän mm. kreikkalainen ja serbi].

Pahoin kriminellejä ovat olleet portugalilaiset, espanjalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, amerikkalaiset, saksalaiset, venäläiset, ruotsalaiset, suomalaiset ja niin edelleen, joten teen nyt alustavan päätelmän, että ihmiskunta on monesti tehnyt rikoksen ja edelleen on tekemässä [uutta, nyt teknologian tehostamaa, mutta muuten sitä samaa, wanhaa] rikosta ihmiskuntaa eli omaa itseään vastaan.

Nominalistisen, nyt meillä vallitsevan filosofian mukaan sellaista yleiskäsitettä kuin ihmiskunta ei ole reaalioliona olemassakaan; vain [sentään] yksilöitä on olemassa. 'Ihmiskunta' (genus humanum) on vain 'flatus vocis', äännevirtaa, puheen äännähdys. Jos niin on asianlaita, tulee ehkä päätellä, ettei (olematonta) ihmiskuntaa vastaan voi tehdä rikosta; kieltämättä ihmiset aiheuttavat toisilleen valtaisaakin kärsimystä, mutta tämä kärsimys koskee vain kutakin, asianomaista ihmistä, hänen ihmisyyttään. Jokaisen pitää elää, mahdollisesti onnellisena ja ainakin ajoin onnettomana; ja jokaisen pitää kuolla erikseen; siihen hänet on "eksistentialistisesti" tuomittu; se hänen osansa on preteritissä, modernissa ja tulevassa maailmassa.

Totean alustavasti, että on parempi puhua rikoksesta ihmisyyttä vastaan kuin rikoksesta ihmiskuntaa vastaan. Ihmisyys on yksittäiselle ihmiselle vain hänen omaa, periaatteessa luovuttamatonta, käytännössä poljettavaksi, riistettäväksi ja tuhottavaksi kääntyvää ihmisyyttään. Minusta tosin tuntuu, että 'ihmisyys' on kovin, ellei liian, abstrakti termi; ja käsitteessä on paljon selvittämisen varaa. Päädyn, edelleen alustavasti, siihen, että rikos tehdään "vain" individiä vastaan. Ja se ei yhtään pienennä rikoksen kauheutta.

[Jatkan juttua tuonnempana keskittymällä suuriin, yksittäisiin hävittäjämiehiin]