- No niin, mitä teillä lukee siinä hallintopalveluyksikön lähettämässä lomakkeessa? Vai itsekö otitte printin? Se ja sama nyt taas. Teitä niitä riittää! Paljonko Te jaatte pisteitä Peregrinus Proteuksen itsemurhasta?
- Turhaan sitä kysytte! Pyöreä nolla, 0/5, tietysti. Ottaa aivoon koko touhu. Mutta pakkohan se kaavake oli täyttää, kun muuten olisin joutunut esimiehen puhutteluun. Niin lukee siinä kaavakkessa, toistuu joka sivulla. Minun on pakko pitää matalaa profiilia.
- Niinpä kyllä. Sitten perustelut, kiitos. Antakaahan tulla, hyvä Das-herra. Oikeastaan tämäkin on puhuttelu, mutta me nyt täällä suunnittelu- ja mittauspuolella tahdomme kutsua tätä projektia arvo-, anteeksi, siis kehityskeskusteluksi. Tässä on siis vuorossa numeerisen palautteen jättämistä seuraava suullinen osio. Kaikki tallennetaan, myös reaktionne. Skarpatkaa nyt, hyvä mies. Miksi hylkäätte Peregrinus Proteuksen yrityksen kohottaa imagoaan asiakaspalvelun kehittämiseksi? Mistä moinen kylmyys johtuu, asenteenne nyt?
- Sen polttoitsemurhan on täytynyt olla traumaattinen kokemus asiakkaille. Siksi nollan annan. Asia on selvä näin, luulen ainakin. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset menevät mieluummin rock-festareille sukupuoliyhdyntää katsomaan kuin jonnekin kehitysmaahan, jossa joku hullu tuikkaa itsensä tuleen ja on ympäristölleen vaaraksi.
- Vai nollat? Miksi ihmeessä nollat? Hyvänen aika! Sehän koettiin puhdistavaksi, katharsis tuli Olympian lehdossa, aivan päinvastoin kuin te sanotte. Asiakaskunta nautti täysin siemauksin, kun Peregrinus sytytti oman rovionsa ja antoi palaa. Siinä samalla aurinko nousi. Filosofiaa pitää kuolema elossa. Kuolema on filosofian Muusa Sokrateesta Heideggeriin. "Elämä on kuolemaa kohti olemista." Tästä ei nyt teille hyvä seuraa, vapaa, eksistentialistinen pudotus, ellette sitten... - No, siis katharsikseen jäin.
- Mitä se sellainen meinaa? En tajua nyt.
- Puhdistava elämys, huippukokemus, sellainen flow! Mutta olkoon. Ohi meni. Sanokaa jotakin muuta positiivista tai negatiivista Peregrinuksen teosta. Lukekaa suoraan sieltä papereistanne, ääneen ja selkeästi, kiitos. Palautteenne on tärkeä. Muutenhan me olisimme tyhjän panttina täällä yrityksen komentokeskuksen kuudennessa kerroksessa. "Arvon mekin ansaitsemme, Suomen maassa suuressa" (laulaa haltioituneena). Itse pyrin töihin tuonne kerrosta ylemmäksi. Palkka nousee heti ainakin 1600 e/kk, kun pääsen onnen seitsemänteen taivaaseen. No sitten! Palautteenne siis rekisteröidään suunnitteluyksikön tiedostoihin ja paperimuodossa mappiin.
- Niin no sitten sekin, että Peregrinus teki väärin, uskoisin. Ruumis kuuluu yhteiskunnalle. Se pidetään hyvässä kunnossa. Sosiaalinen velvollisuus on. Ja kun on terve, on työtä ja työniloa. Eikö sitä kutsuta mentaalihygieniaksi? Eikä itse saa itseään polttaa. Uunissahan niitä monet --
- Ruumis? Mitä kummaa tahdotte sanoa? Ruumisko yhteiskunnalle kuuluu? Omasta puolestani luulen, että ennemminkin sielu --
- Tarkoitan kroppaa, kehoa, elävää ruumista sen ajan, kuin ruumis elää, sanoo Das Man.
- Eiköhän oteta lopuksi rinnakkaistapaus, se Jeesus, joka kärsi Golgatalla enemmän kuin Peregrinus Olympiassa. Ajatelkaahan, hyvä mies, ettei voi kuvitellakaan, että Peregrinus olisi itse naulinnut itsensä ristille. Kyllä siihen kaverin auttavaa kättä olisi tarvittu. Peregrinus olisi teoreettisesti katsoen voinut jättää ruumiinsa kokonaisena kaverille. Tämä olisi vienyt projektin loppuun. Mutta puhukaamme käytännöstä. Paljonko Te antaisitte pisteitä Jeesuksen kuolemasta? Brandista siinäkin tapauksessa oli kysymys, vai mitä, ja kristinuskon tuotteistamisesta ideologisille ja myös taloudellisille markkinoille, vai kuinka? Jeesus ikonisoi itsensä kärsimällä ja kuolemalla kaikkien puolesta, kun Isä oli häneen suutahtanut. Ymmärrättekö? Paljonko annatte pisteitä Jeesukselle hänen tehtävänsä vaativuudesta ja henkilökohtaisesta suoriutumisesta? Eli miten Jeesus pärjäsi projektissaan? Katsotteko, että Jeesuksella oli jokin, ns. "luovuttamaton" itseisarvo? Eikö hänellä ollut vain projektiarvo? Hän oli yhtä kuin projektinsa. Jeesus oli siis projekti. Ette kai tunne Sartren eksistentialismia? Miten siis on Jeesuksen pisteytyksen laita? Minuun oltiin tyytyväisiä, kun aikoinani annoin nollan Eugen Schaumanille Bobrikovin murhasta. Se kun oli rikos ihmiskuntaa vastaan. Venäläiset tulivat heti olalle taputtelemaan, sitten kaikki muutkin. Se Jeesus muuten edusti eri projektia. Paljonko?
- Jeesusko? En kulje taivasporukoissa, ja tuota siis, no (nikottelua ja jupinaa, mikä merkitään muistiin) -- äh! En yhtään osaa sanoa. En minä ole sitä juttua koskaan siltä pisteytyksen kantilta ajatellut. Eiväthän papitkaan sitä noin -- Nyt ne uskovaiset kyllä tajuavat, ettei teille hallintoihmisille mikään ole pyhää! Ne mököttävät teille mutta eivät mitään voi, kun teitä riittää. Olen aivan ymmälläni, haluatteko minun arvioivan Jeesusta ihmisenä vai jumalana vaiko mahdollisesti ihmiseksi inkarnoituneena jumalana vaiko ihmisenä merkityksessä 'potentiaalinen' tai 'virtuaalinen' tai aivan 'aktuaalinen' jumala' . Muuta en osaa, koulutukseni ei -- ohi!
- Ohiko? Vielä mitä! Päinvastoin! Teillä on tasan tarkkaan 30 sekuntia julkistaa pisteenne. Vai pyhää muka! No ei todellakaan! Ei sitä sanaa 'pyhä' lue kehittämissuunnitelmassa eikä - ohjelmassa. Eihän tämä mikään kirkko-opisto ole vaan arvonsa tunteva korkeakoulu. Ja eivätköhän ne myös siellä kirkko-opistossa ole lopettaneet sellaisen joutavan sanailun. Filosofi Albert Camus on sanonut meidän jo onneksi elävän "epäpyhässä historiassa". Siinä saatte päivitystä. Samat konsultit lienevät saaneet ideansa sielläkin läpi. Ne jyräsivät jo kuntapuolenkin nurin tehden paljon rahaa. Niillä on sentään visio. Yliopistoväki innostui heti liike-elämän toimintaperiaatteista. Jo oli aikakin. Uudet tuulet puhaltavat. Ja nyt pisteenne, kiitos. Ne laitetaan internetiin, koska tämä on transparenttia aikaa.
- Mitä? Vedättekö te vanhempani mukaan tähän prosessiin?
- Sitä en vielä ehtinyt sanoa. Olin tulossa siihen. Rauhoittukaahan jo. Älkää olko niin negatiivinen. Tehän apparentisti toistatte itseänne ja huononnatte lähtöasemaann ainakin välittömästi seuraavan tuotantokauden (eli periodin) kehityskeskustelujen ensi kierrokselle. Tietysti vanhempanne kuuluvat kanssanne samaan verkostoon. Kuulostaa siltä, että he molemmat elävät. Positiivista. Antakaa yhteystiedot kahden vuorokauden kuluessa. Varmentaaksemme teidän profiilinne, niin, ja portfoliossanne jo näkyvät ja sinne tulevat uudet tiedot, me haluamme konsultoida vanhempiannne. Elävätkö ukit ja mummmot? Onko avioeroja tai muita kehityskriisejä todettu? Jos vastauksenne on kyllä, niin osaavatko he tietotekniikan ja varsinkin powerpoint-tekniikan? Ja tekevätkö he blogeja? Blogit ovat antoisia kehitystehtäviä kehityskriiseihin ajautuneille, siis ajastaan jälkeen jääneille palvelujen tarjoajille. Kertokaahan minulle, olkaa niin hyvä.
- En koskaan hyväksy tuota moraaliselta kannalta, sanoo Herra Das. - Eikö elämässä saa enää olla yksityisyyttä? Tämähän on kuin suoraan Orwellilta. Valvonta ja kaikki.
- Väärin, herrasein! Olen teihin pettynyt. Tämä on uusliberalismia. Moraali ja moraali! - Sehän on joutavaa, aivan vanhaa tavaraa! Ja ero on asenteessa. Me teemme täällä aivan niin, kuin lystäämme. Ja teidän pitää muuttaa asenteenne positiiviseksi, jotta me kaikki yhdessä tehostamme asiakaspalveluamme. Tehän olette seurannassa, niin kuin muutkin. Kaikkien pitää skarpata, itseään kehittää. Ettekö tunne luonnon historiaa? Katsokaa tekin television luontodokumentteja. Amerikkalaiset rakastavat niitä, me samaten. Siksi niitä niin usein tulee toiveuusintoina. Nyt siis hallitsee biologinen ihmiskäsitys, eikä suinkaan humanistinen, kristillisestä puhumattakaan. Herätkäähän tekin. Tämä on sentään kvarttaalitaloutta. Hallintopalvelukomentokeskus näyttää kaapin paikan tämän yliopiston jokaisessa työsolussa! Kyllä vartiotornia tarvitaan, kun väki on sitä, mitä se on.
- Onko tarkoitus rahastaa, rahaa tehdä siis?
- Sellaisia ääniä on alkanut kuulua, ja me kuulostelemme, koska tahdomme vastata aikamme haasteisiin. Elämä on pitkälti rahakysymys, you know. Keskustelu on kuitenkin päättynyt tältä päivältä. Voitte kohta poistua vapaasti aivan mihin suuntaan tahdotte. Yritys edellyttää teiltä lojaalisuutta mutta ei toki puutu kovinkaan tarkkaan elämänne yksityiskohtiin, vaikka niissä jo sanomista onkin. Pitäkää huolta imagostanne ja päivittäkää se yhteisen yrityskuvamme mukaiseksi siinä määrin, kuin itse pystytte. Me päätämme täällä, mihin se imagonne riittää. Pitää olla näköä, siis esteettistä kompetenssia, jotta voi kohdata asiakkaan, hyvänen aika! Ehkä saatte jäädä, ehkä ette. Kävi miten kävi, älkää viitsikö ottaa yhteisyrityksen kehittämisprojektin poistoja niin henkilökohtaisesti, "nothing personal". Muun liikemaailman tavoin mekin kilpailutamme väkemme. Kehittäkää itseänne, terästäytykää saneerauksen varalta. Ei tässä rukoilu auta. Pankaa ihmeessä toimeksi. Kehityspäällikkö tapaa jo ylihuomenissa henkilöstöpäällikön ja arvatenkin myös kehityskriisisihteeristön, mutta kehityskriisijohtaja, jolla on maisterin oppiarvo, ilmoitti jo alustavasti, että hän koettaa ehtiä paikalle heti Helsingin rationalisointipalaverista junalla ensimmäisessä luokassa tultuaan. Asianne on korkeimman mahdollisen herran ja hänen tiiminsä käsissä. Mitä te oikeastaan olette tehnyt yliopiston hyväksi? Tämä on teille vaikea paikka.
- Olen tehnyt voitavani, hän vastaa.
- Meistä tuntuu, ettette ole tarpeeksi sitoutunut. Täällä on tulosta tehtävä. Prosessi jatkuu. Onko teitä aikaisemmin rangaistu?
- Ei piruvieköön ole!
***
Yöllä kotona Herra Das Man heräsi koiransa räksytykseen ja päätti antaa sille sen päivän osalta vain yhden pisteen, mutta ei toki vielä piikkiä. Hän nosti pisteytyksen seuraavana päivänä kahteen (2/5) ihmisten kerrottua, että muuan naapuri oli varoituksista piittaamatta jatkanut huonoa elämäänsä. Häiriön ja häiriköinnin alkusyystä ei ole palautetta saatu, eikä sitä ole kaiken järjen mukaan liioin annettu, kun kukaan ei ole tullut sitä vaatineeksi. Oheisvahinko oli fakta.
Das Man ounasteli, että hänen koiraparkansa päivät olisivat luetut. Yliopistolaiset tuhahtelivat aina hänen sekatotuisen piskinsä nähdessään. Itse asiassa he (implisiittisesti) tuhahtelivat koiran isännälle. Das Man oli täysin tietoinen omasta Rakki-Lookistaan, joka olisi koituva hänen kohtalokseen. Oli jo käynyt käsky, että kaikki hallintoalamaiset pisteytettäisiin myös ulkonäkönsä ja muun edustavuutensa osalta. Habitus-arviointia valmisteleva suunnittelu oli täydessä käynnissä. Kanttiinissa kuiskuteltiin, voisiko itse kukin alamainen jotenkin sopivasti pukeutumalla viestittää vertaisarvioijille, auditoijille ja kaikille muillekin edes lähimain oikeita eli silmiä hiveleviä rotuominaisuuksia. Moni tiesi olevansa jo syntymästään asti esteettisesti epäpätevä. Sillä termillä oli vuosituhanen vaihteessa alettu julkisesti nimitellä epäedullisen- tai vain "taviksen" -näköisiä opettajia, joista monet oli jo saatu vakuuttuneiksi siitä, ettei kunnian kukko heille laulaisi. He olivat elämänsä terminaalivaiheessa. Sen sijaan tutkijoiden osa oli lohdullinen: on sama, miltä niissä hommissa näyttää, paitsi jos tulee julkisuutta, pakko-osanotto johonkin konferenssiin, tai muuta paljastavaa. Sana 'transparentti' sai useamman akateemisen sisaren kuin veljen punastumaan, vaikka seminaariosanottajat olivat vuosikausia toistaneet yhteen ääneen (terapoivassa kuorossa), ettei kukaan voi perusulkonäölleen mitään; voi ainoastaan siirtyä huomaamattomampiin tehtäviin, sikäli kuin elämä uuden mahdollisuuden antaa.
Hämmennystä herätti hallintomiesten aivan uusi puhe siitä, ettei heidän ollut syytä luottaa edes huippuyliopistojen tutkija- ja opettajakaartiin; se kun oli rikollisen tehokkaasti osallistunut kansallissosialistisen Saksan täystuho-projekteihin. Tutkijat ja opettajat eivät tiedä, mikä on heille ja koko järjestelmälle hyväksi; siksi he kaipaavat kipeästi ylhäältä tulevaa ohjailua ja käskytystä; tietämättömien tulee kestää asiaankuuluva simputus; sitä voi pitää kunnia-asiana. Näin on lupa ajatella, jos ja vain jos hallinto edustaa todella parempaa tietoa ja korkeampaa moraalia kuin suorituspuoli eli tutkijat ja opettajat. Ovatko parhaat vallassa? Jos eivät, haluavatko ja pääsevätkö he hallitsemaan muita? Valta kuuluu aina jollekulle - myös tänään, jolloin eletään "hyvän ja pahan tuolla puolen". Jos ja kun moraali (etiikka) sivuutetaan, silloin siihen ei tietenkään pyritä. Onneton on sellainen elämäntilanne. Mutta jos sekä hallinto että suorituspuoli ovat tietämättömiä siitä, missä mennään ja mihin mennään, katastrofi on vain ajan kysymys. Tässä, niinkuin kaikessa muussakin, voi silti jotakin positiivista nähdä: erotuksetta kaikki ovat samaa, vakaata "Das Man" -tasoa.
Niin kuuluu ollakin: tämä on massojen aikaa. Vulgaarit arvot vallitsevat; niitä Das Man kutsuu demokraattisiksi. Ja kaikki edustavat lopulta yhtä ja samaa "das Mania", olipa partikulaarisella representaatiolla sitten rahaa tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti