Vainaja istuu sohvalla

Iltalehti kertoo torstaina 13. maaliskuuta nelisen päivää asunnossaan kuolleena viruneesta helsinkiläisestä miehestä. Neljän päivänlaskun vainaa ei toki pärjää sille toiselle, kolmen vuoden vainajalle, josta Hesari teki jutun, mutta tämäkin tapaus säväyttää. Näet tämä tuoreempi, viisikymppinen mies löytyi istumasta hengettömänä sohvaltaan. Sohvakuolo (istuallaan) täyttää laatuajan kriteerit paremmin kuin kuolleenaolo pitkin pituuttaan, ihmisen luonollisimmassa, vaan ei parhaimmassa asennossa. Jos jollekulle on epäselvää, mitä 'laatuaika' tarkoittaa, ottakoon selvää konsulttien, kuten Sarasvuon visioista, strategioista ja missioista ja seuratkoon, miten YLEN ohjelmakuuluttajat tuotteistavat sohva-asennossa itsensä ja sen, mitä tuutista on milloinkin tulossa. - En osaa nyt äkkiseltään laskea, milloin tämä vallitseva sohvakulttuuri on niin elämän kuin kuolemankin merkeissä alkanut. Valaiskoon asiaa joku, joka on paneutunut tai kerrassaan uppoutunut sohvan ynnä sohvaihmisen taikka sohvaperunan kulttuurihistoriaan (hengenviljelyyn). Sohva symboloi (representoi) laatuaikaa (ja toisin päin, vice versa). Istuva voi olla kuollut siinä missä eläväkin; tyhjä sohva kelpaa edustamaan symbolismia esim. maalaus- tai muussa visuaalisessa taiteessa. Sohvassa lienee enemmän substanssia kuin sillä istuvalla (makaavalla) biokoneella ja biojätteellä voi uskoa olevan; 'biojäte' tarkoittaa (melkoisena sanahirviönä) kuollutta ruumista, jota meidän valistunut ja valaistunut aikamme ei laisinkaan pelkää.

Ennen vanhaan piti kuolla interaktiivisesti, omaisten ympäröimänä kotona tahi taistossa vihollista vastaan tai edes jonkun pitäessä seuraa hospitaalissa tai hotellissa. Vaikuttaa siltä, että nykyään on "in", peräti trendikästä ja sinkkuseksikästä kupsahtaa kotiinsa ypöyksin ja saada olla edes muutaman päivän, mieluiten pidempäänkin siinä ei-pyhässä, vain oman, vahvan läsnäolon täyttämässä tilassa. Kaiken maailman konsultit eivät moista tajua eivätkä siksi hyväksy; he eivät pääse rahastamaan joka ihmistä tämän eläessä, paitsi toki vainajaa ja tämän tiliä.

Tehdään siis päivitys: toisin kuin ns. Ateenalaisten laulussa veisattiin, kaunis ei enää ole kuolla minkäänlaisten joukkojen eessä vaan yksin ja saada kuolleena olla, epäinteraktiivisesti omassa rauhassa. Vielä parempi olisi, jos yksikään tapaus ei ylittäisi uutiskynnystä. Mutta on vaikea elää ilman uutisia. Saadaan valoa sohvalle, joka sijaitsee pimeän keskellä; on sohvasta vahva visio.

'Ruumis' on biojätettä

Hesan sankarivainaja vältti tuiman byrokratian makaamalla kotonaan peräti kolmen vuoden ajan; vasta sitten paljastui hänen "rikoksensa" (sillä rikoshan se oli, että hän ei kuolemastaan tiedotetta antanut, mutta ehkä se ei ollut vain hänen rikoksensa). Miehellä oli tai hänellä voi katsoa olleen erityisen hyvää tuuria; tuuletus vei kalmanhajun taivaan harakoille ja varmisti siten naapureille normaalin laatuajan jatkumisen yliajalle eli kolme vuotta miehen kuolemasta eli hänen tietoisuutensa totaalisesta sammumisesta. Tietoisuutta me olemme jo alkaneet kutsua ohjelmistoksi eli 'softwareksi' amerikkalaisten konsulttien perässä kiltisti hiihtäen. Kiitos vielä kerran konsulteille ja kaiken maailman teknokraateille, niin eläville kuin kuolleillekin.

Kun mies kuoli, hänen elävä kehonsa, hänen biokoneensa hajosi ruumiiksi eli biojätteeksi; 'software' eli vanhan kielen ohjelmisto eli vielä vanhemman kielen tietoisuus, ja auttamattoman muinaisen kielen mukainen sielu, kaatui noin vain, kuin napista painaen.

Asianosaisen biojäte onnistui lojumaan käsittelemättömänä kolme vuotta, mikä lienee kkk eli kauden kotimainen kärkitulos. Pian joku panee paremmaksi, joskaan ei ole kirkossa kuulutettu, milloin seuraava huipputulos julkistetaan ja mitkä ovat lukemat. Miehet kilpailevat omassa sarjassaan, naiset omassaan. Näitä korkeammalle kehittyneitä biokoneita on kahta lajia (mask. ja fem.). Biojätevaiheessa sukupuolierot alkavat silmin nähden tasaantua ja tasa-arvo toteutua.

Kuollut makseli yhtiövastiketta (in nummo veritas)

Hesarin mukaan (9.3) joku, ilmeisen vapaa miessielu, oli onnistunut makaamaan kolme (3) vuotta kuolleena asunnossaan. Tapaus tuli viranomaisen tietoon vasta sitten, kun pankkitili, jolta suoraveloitus oli perinyt kuukausittaisen yhtiövastikkeen, tyhjeni. Samalla loppui kuin napista painaen se laatuaika, jota vainaja elävistä tietämätönnä, oli saanut viettää. En minä tästä voi viittä tähteä antaa, enpä edes neljää. En tahdo palkita vainajaa pankkiuskollisuudesta; siinä hän meni kohtuuttomuuksiin ja menetti kaksi tähteä. On hieman kohtuutonta, että kaikesta täytyy nykyaikana palautetta antaa, pisteitä milloin minnekin. Kuolleetkaan eivät näy säästyvän. Vaan omatpahan ovat hautajaisensa; kannnattaa sanoa suoraveloitussopimuksensa irti, ennen kuin joko 1) menee Haadekseen tai 2) menettää tietoisuutensa ikiajoiksi, atomeiksi hajoaa. Onneksi kukaan ei ainakaan vielä syytä helsinkiläisvainajaa siitä, että hän petkutti yhteiskuntaa. Pitää tosin varautua siihen, että joku nostaa kanteen häntä vastaan, mikä on mielestäni tolkutonta, jos virtuaalinen kantaja jo vaikeroi Helvetin tuskissa. Antakaa armoa! Kirjoittakaa adressi ja vastustakaa jo kansalaisvelvollisuudeksi lailla säädettyä tähdittämisjärjestelmää. Eikö meiltä nouse esiin yhtään individualistia, joka pitää Helsingin herooisen vainajan suoritusta esimerkillisenä, esikuvallisena siveellisen kansalaiskasvatuksen tai filosofisen solipsismin näkökulmasta?

Saapa nähdä, menevätkö ihmiset nyt suurin joukoin sanomaan suoraveloitussopimuksensa irti, kun ennakkotapaus on saatu, vai rientävätkö nekin, joilla suoraveloitussopimusta ei vielä jostakin syystä ole, sen nyt allekirjoittamaan. Ja voihan valtiovalta määrätä lain voimalla kaikki kansalaiset suoraveloitukseen, jotta uusista, unohtuneista anarkistivainajista saadaan lisätuloja valtion kassaan. Kuolleena viruminen pitää, hyvänen aika, kriminalisoida, vetää suku vastuuseen ja suvulta rahat pois, tai edes naapureilta, jos vielä yksikin pakenee yhteiskunnallista vastuutaan ja kansalaiselle kuuluvaa vastuutaan kuolemalla salaa. Ihmisten asumista pitää ruveta päivittäin poliisi- ja sotilasvoimin valvomaan, koska on pelättävissä, että ihmiset piilottelevat luurankoja kaapeissaan, entisiä omaisiaan siis, tai heitä itseään enemmälti omissa asunnoissaan nyt nukkuu vihonviimeistä untaan; hautaussurakoitsijoilta pian urakat kusevat, jos tajuatte kainuulaisen sanonnan.

Erinomaisen merkinnän varmistaakseen miehen olisi pitänyt saada maata vainajana yhtä pitkä aika, mutta maksamatta sentin senttiä yhtiövastiketta. Toisin sanoen: hänen tilillään olisi pitänyt olla edes muutama sata euroa enemmän. Juttu olisi parhaassa tapauksessa saanut pysyä salassa ja vainaja laaturauhassaan vielä vuosikaudet, ellei ikuisesti. Voi aikoja, voi tapoja! Olisiko se Cicerokaan muuta tähän osannut sanoa? Entä paljonko suoraveloitusjärjestelmän keksijöille kuuluisi antaa tähtiä? Vai annetaanko niille pankkimiehille satikutia? Eihän toki. Pankki korjasi potin; suuri raha teki tulosta. Raha on todellisempi kuin ihminen. Rahassa on enemmän substanssia kuin ihmisessä, onpa tämä elävä tai kuollut. Raha näköjään ylittää jopa Tuonen Virran (olkoonkin, etteivät pankki-ihmiset ja konsultit sanontaa hyväksykään, mutta asiasisisällön he hyväksyvät).

Muistutan eläviä vielä siitä, että ruumis, siis kuollut ruumis, josta "sielu" eli pikemminkin "software" eli ohjelmisto on kaatunut, kuuluu yhteiskunnalle... Termi 'ruumis' tarkoittaa siis kuollutta ruumista; se pitää käsitteellisesti erottaa 'kehosta', joka tarkoittaa tai jonka pitäisi tarkoittaa vain elävää ruumista, sikäli kuin haluamme osoittaa kunnioitusta niille lääkäripiireille, jotka 1950-luvun alussa alkoivat rummuttaa 'keho' -termin puolesta (niin ettei kukaan enää harjoita rehellistä ruumiinkulttuuria). 'Keho' on rajoitettu tarkoittamaan elävää ruumista, joka sillä Helsingin miehelläkin oli ja joka, ollesskaan kehityskelpoinen, mahdollistaa nousun laatuaikaan; sisäinen sikiö kehittyy sisäiseksi sankaruudeksi; elämä on yhtä triumfia ja silkkiä vaan. Kyllä konsultti tietää. Ja niin kohta tietää kansakin, kun valistustyö hedelmänsä ja rahansa korjaa pois.

Muinaisajan ovelat hallitsijat keksivät uskonnon. Ihmiset saatiin mm. hautaamaan vainajansa hyvässä uskossa (bona fide). Jos ruumiit, silloin kun niitä sattuu tulemaan, jätettäisiin lojumaan mikä minnekin, tulisi hajuhaittoja ja luoja ties mitä tauteja. Kun ruumiit viisaasti peitetään multiin tai poltetaan leirin uuneissa tai muuten kierrätetään, elävät saavat kaikessa rauhassa nauttia siitä laatuajasta, jota nokkavat konsultit ovat viimeiset 50 vuotta erinäisissä kehityskeskusteluissa maan matosille isolla rahalla myyneet.

Virtus post nummos

Vaihtui vuosi. Arvot eivät ole vaihtuneet, eikä niiden järjestys. Sama on hierarkia, pyhä järjestys. Otin otsikon Horatiukselta, joka tahtoo sanoa, että hyve (virtus, kr. areté) tulee hyvänä kakkosena heti rahan jälkeen. Voi miten hienoa! Samaa mieltä oli Marx: vain rahan voimalla ja rahan päälle voidaan rakentaa henkisiä arvoja, kuten filosofiaa, runoutta ja muuta sellaista vapaa-ajan täytettä, josta esim. Paavo Lipponen ja yleensäkin "Das Man", minut mukaanlukien, pitää. - Otetaan tarkemmin: sinulla on värkeissä varaa olla hyveellinen, tehdä vaikka laupeudentyötä sitten, kun auditoijat uskovat, että taloutesi on kunnossa. Jos hoidat moitteettomasti raha-asiasi (sen ratkaisevat auditoijat eli konsultit), tunnet ehkä jopa pakottavaa tarvetta tehdä jotakin hyvää edes jonkun lajitoverisi eteen, olkoon hän sitten vaikka oma lapsesi.

Tuntemani humanistit ovat nikotelleet jonkun joskus sanottua, että raha on maailmassa tärkein asia. Vain se mahdollistaa muun. Vain raha antaa aikaa. Vain raha antaa ihmiselle mahdollisuuden tuntea itsensä ihmiseksi, kunnon humanistiksi, jopa "uomo universaleksi". Surkea on häviäjän, siis rahattoman osa, koska häneltä ihmisarvo puuttuu. Kovin epätasaisesti, täysin epäoikeudenmukaisesti on raha maailmassa jakautunut; sitä on tarpeeksi mutta enimmäkseen väärissä käsissä.

Rahan ratkaiseva merkitys, sen kaikkivaltius tajuttiin antiikissa ja toki myös pimeämmäksi moititulla keskiajalla. Joku onneton idealisti sanoi latinaksi: "In terra summus rex est hoc tempore nummus." Modernissa maailmassa raha on korkein kuningas. On se! Mikään ei ole muuttunut, ellei sitten muutokseksi (turhaan) lasketa sitä, että nykyään rahan merkitys on itsestään selvä ja ettei etiketti oikein hyväksy suoraa puhetta rahasta; esim. akateeminen elämä, konversaatio, edellyttää mukana roikkujalta säännöllisiä, hyviä tuloja ja varmuuden vuoksi vielä huomattavaa perinnöllistä varallisuutta useine kaupunkiasuntoineen ja järeine tukkimetsineen.

"Rikos ihmiskuntaa vastaan"

Kain surmasi vihapäissään Abelin, veljensä, kertoo meille Genesis. Samoin teki Remukselle Romulus, Rooman oikeampi perustaja jo nimensä mukaan. Nämä kaksi fiktiivisen perinteen tapausta heijastavat näköjään perusteltua käsitystä siitä, mikä on luonto ihmislapsen (käyttääkseni runollista sanontaa). Ne myös tavallaan ennakoivat ihmislajin aivan ehtaa historiaa, historiaa aktualiteetissa niin, kuin se on ilmennyt: vuosituhantista rikoksentekoa ihmiskuntaa, tai sanokaamme, ihmisyyttä vastaan. Ihmisen persoonallisuuteen ei ole apriorisesti koodautunut vain "huoli" ja "pelko" vaan myös [mahdollisesti perushuolesta ja -pelosta kumpuava] veljesviha ja vielä kaikkiallisempi tai ainakin tuloksellisempi pahuus, tai miksi nyt tulosta kutsunetkin.

Kansakuntain vaiheissa kerrotaan suurisuuntaisista sekä jopa tarkoin suunnitelluista ja vallan "hienosti" toteutetuista, palkituista veritöistä. "Rikokseen ihmiskuntaa (ihmisyyttä) vastaan" ovat syyllistyneet mm. Intiaan muinoin tunkeutuneet "arjalaiset", sitten heettiläiset, assyrialaiset, babylonialaiset, heprealaiset, persialaiset, "sivistyneet" kreikkalaiset, kreikkalaisia barbaarisemmat roomalaiset sekä edelleen germaanit, kuten kimbrit, teutonit, gootit, vandaalit ja frankit, sitten ikäänkuin luontonsa mukaan toimineet hunnit, edelleen arabit - ja kristityt valtiot Euroopassa ja "Pyhällä maalla" ja sitten pitkän aikaa kaikkialla maailmassa. Kiinalaiset ovat pitkän historiansa aikana kunnostautuneet useaankin otteeseen, samoin muinaiset egyptiläiset ynnä muut, kuten uudemmalta ajalta tutut tataarit [lisäisi tähän venäläinen] ja turkkilaiset [kuten lisäisi tähän mm. kreikkalainen ja serbi].

Pahoin kriminellejä ovat olleet portugalilaiset, espanjalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, amerikkalaiset, saksalaiset, venäläiset, ruotsalaiset, suomalaiset ja niin edelleen, joten teen nyt alustavan päätelmän, että ihmiskunta on monesti tehnyt rikoksen ja edelleen on tekemässä [uutta, nyt teknologian tehostamaa, mutta muuten sitä samaa, wanhaa] rikosta ihmiskuntaa eli omaa itseään vastaan.

Nominalistisen, nyt meillä vallitsevan filosofian mukaan sellaista yleiskäsitettä kuin ihmiskunta ei ole reaalioliona olemassakaan; vain [sentään] yksilöitä on olemassa. 'Ihmiskunta' (genus humanum) on vain 'flatus vocis', äännevirtaa, puheen äännähdys. Jos niin on asianlaita, tulee ehkä päätellä, ettei (olematonta) ihmiskuntaa vastaan voi tehdä rikosta; kieltämättä ihmiset aiheuttavat toisilleen valtaisaakin kärsimystä, mutta tämä kärsimys koskee vain kutakin, asianomaista ihmistä, hänen ihmisyyttään. Jokaisen pitää elää, mahdollisesti onnellisena ja ainakin ajoin onnettomana; ja jokaisen pitää kuolla erikseen; siihen hänet on "eksistentialistisesti" tuomittu; se hänen osansa on preteritissä, modernissa ja tulevassa maailmassa.

Totean alustavasti, että on parempi puhua rikoksesta ihmisyyttä vastaan kuin rikoksesta ihmiskuntaa vastaan. Ihmisyys on yksittäiselle ihmiselle vain hänen omaa, periaatteessa luovuttamatonta, käytännössä poljettavaksi, riistettäväksi ja tuhottavaksi kääntyvää ihmisyyttään. Minusta tosin tuntuu, että 'ihmisyys' on kovin, ellei liian, abstrakti termi; ja käsitteessä on paljon selvittämisen varaa. Päädyn, edelleen alustavasti, siihen, että rikos tehdään "vain" individiä vastaan. Ja se ei yhtään pienennä rikoksen kauheutta.

[Jatkan juttua tuonnempana keskittymällä suuriin, yksittäisiin hävittäjämiehiin]

Jouluproosaa ja tähtiä pommeista jaossa

Japani kuului tehneen kauhistuttavan rikoksen ihmiskuntaa vastaan, kun se hyökkäsi Pearl Harbourin sotilastukikohtaan. Teko kostettiin sitten erinäisten tapahtumien jälkeen vanhatestamentillisessa hengessä. Hiroshima ja Nagasaki saivat asiaan kuuluvasti pomminsa kumpikin. Etenkin Nagasakin yllä avitti itse Mister Sebaot, joka etevänä maagikkona puhalsi pilvipeittoon pomminmentävän aukon. Siitä pääsi Edistyksen enkeli levittämään säteilevät siipensä. Ja siitä se riemu repesi.

Näitä rauhan tuoneita tai siihen vaikuttaneita tapahtumia kelpaa jouluna hyvin muistella. Ja pitää mainita, että moni Amerikan heeros olisi mieluumin halunnut pommit Saksaan pudotettaviksi; Führerin kansa oli tehnyt rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Mutta eiväthän sentään aivan kaikki toiveet voi toteutua. Asiaa ei voi auttaa. Siksi en sano, että olisin pahoillani. En nimittäin ole. Mutta voittajan on hyvä iloita aktuaalisista saavutuksista. Saatiinhan Nagasakissa pommi eksplosoitumaan aivan katolisen katedraalin yllä. Siitä tulee bonusta saada evaluointiin, ellei aivan kokonaista tähteä. Jopa oheisvahingot lasketaan tuloksiksi. Teknologisena maailmanaikana eletään hyvän ja pahan tuolla puolen. Se vain on niin. Raha ja valta ja rahan valta ratkaisevat. Asiaan kuuluu fundamentalistinen eli sanokaamme vanhatestamentillinen uskonkäsitys ja sen kovin johdonmukaisesti alhainen, ns. moraali. Kaikki tämä kertoo yleensäkin ihmisen, taviksen ('everyman', 'the they') siveellisestä tasosta kaiken nerokkaan teknologian keskellä.

Viisaille tiedemiehille ja neuvokkaille poliitikoille tulee antaa tähtiä (*) tai pisteitä (points) ydinaseteknologian kehittämisestä ja käyttöönotosta. Tiedemiehiä elähdyttää totuus ja varsinkin totuuden valjastus luonnonvoimaksi. Päätöksenteko on poliitikkojen asia. Annetaanpa nyt tämän kehityskeskustelun ensimmäisellä kierroksella tiedemiehille ja poliitikoille yhteisesti kaksi tähteä viidestä (2/5). Hiroshiman ja Nagasakin 'peacemaker bombs' täyttivät kohtalaisesti tehtävänsä. Heikkojahan ne olivat vielä silloin, sanoisinko nukkekotitasoa, verrattuina moderneihin tehopakkauksiin. Niin kehitys kehittyy tiedemiesten ja poliitikkojen sopuisasti yhteistyötä tehdessä. Ihmettelen vain menneiden vuosikymmenien tieteellistä eli positivistista puhetapaa; sen mukaan tiede on arvovapaata. Aivan väärin! Tiede on arvovalintoja. Luulenpa, että poliitikot, toisin kuin tiedemiehet- ja naiset, ovat sen tienneet. Suosittelisin Toivo Salosen 'Tieteenfilosofian' lisäksi jälleen Peter Englundin 'Nollapiste'-kirjan avaamista joulun muistoksi. Toivo käsittelee tieteenfilosofiaa ja tiedettä, Peter jonkin verran tieteentekoa, tiedemiesten lapsekkuutta, näköalattomuutta ja sitoutumista "projekteihin". Lähinnä Peter käsittelee aktuaalista politiikkaa, joka kertoo, niin sanoisin, puuttuvasta tai ainakin heikosta moraalista. Siinä on "Pietarin kirje" "up to date"; sitä on atomiaikaan hyvä lukea, vaikka pahaa tekeekin.

Uskonnollista sanomaa siitä on turha etsiä, mutta sen luku sopii päivitetyn, siis uskosta riisutun joulun henkeen.

Moraaliselta kannalta ydinaseen valmistus, kehitys, käyttö ja jälleenkehitys ja kierrätys on nollatulos (0/5), mutta sellaista ei modernina aikana tilastoitavaksi hyväksytä. Huipputulos edellyttää näinä myöhäisinä aikoina nollamoraalin tinkimätöntä seuraamista kaikilla elämän aloilla. Tulos keinot keksii ja "pyhittää". Ei tähän pappeja tarvita, kun tiede on selittänyt uskonnon pois.

Tieteenfilosofian motto Toivon mukaan (in spe)

Toivo Salonen, filosofi Rovaniemeltä, on nyt päivittänyt kirjansa. 'Tieteenfilosofia' ilmestyy neljäntenä, täydennettynä painoksena (Juvenes Print, Tampere 2007, ISBN 978-952-484-076-7). Siitä saa nuorehko ('iuvenis') ja varttuneempi ('senior') ja varmaan moni vanhus ('senex') hyvää oppia, ja sanoisinpa jopa, kovaa kyytiä, nyt jo neljännen kerran, jos haluaa. Ei ole pakko haluta.

Hyvä on silti Toivon motto, joka koskee tieteellisen [sanoisin enemmänkin tieteellisen kuin filosofisen] ongelmanratkaisun pääsääntöä Arthur Blochin ja Murphyn lain mukaan:

Ongelman ratkaisua selvitettäessä on aina suureksi avuksi se, jos vastaus tiedetään etukäteen.

Niinhän se kai on. Toivo siinä ironisoi, panee sarkastiseksi, ellen erehdy. En tosin luule pahemmin erehtyväni. Sillä kun laitan Suomen Akatemialle ihmistieteellisen hakemuksen, se edellyttää minun kirjaavan julki (sic!) mihin tulokseen olen päätyvä, ikäänkuin tuloksen jo tietäisin.

Jos joku, ja arvatenkin moni, suuntautuu ihmistieteelliseen ja muuhun(kin), siis luonnontieteelliseen tutkimukseen, lukekoon hän Toivon kirjan tai jättäköön lukematta, jos hän jo valmiiksi realisti on. - Toivo on sitä mieltä, ettei ihmistieteistä, siis humanismista, saa juurikaan mitään irti, ellei tajua, miten perustavasti ihmistiede eroaa luonnontieteestä. Lukekaapa, mitä Toivo Salonen sanoo tieteen arvoarvostelmista. Voiko tiede mitenkään olla "arvovapaa"?

Ei voi, ei mitenkään, ei edes luonnontiede. Kaikki tiede, kaikki tutkimus on pääsemättömissä arvovalinnoista (value choices). Joka väittää vastaan, valehtelee tai pettää itseään ja samalla muita. Surkea on ihmistieteen, humanismin tila Suomessakin. Humanistit hurahtivat tieteisauskoon ja positivismiin; he katsoivat tekevänsä arvovapaata tiedettä hyvän ja pahan tuolla puolen. Itse asiassa he tulivat tehneeksi pahaa ihmisen asialle ja saavat nyt syyttää itseään siitä, että heilläkin huonosti menee. Raha ja valta ja huomio kuuluvat teknokraateille ja manageristeille. Elämä on teknologiaa ja ihmiselämä myös sosiaaliteknologiaa, mistä kaikesta tavis, "das Man" iloitsee kadulla ja yliopistolla.