Virtus post nummos

Vaihtui vuosi. Arvot eivät ole vaihtuneet, eikä niiden järjestys. Sama on hierarkia, pyhä järjestys. Otin otsikon Horatiukselta, joka tahtoo sanoa, että hyve (virtus, kr. areté) tulee hyvänä kakkosena heti rahan jälkeen. Voi miten hienoa! Samaa mieltä oli Marx: vain rahan voimalla ja rahan päälle voidaan rakentaa henkisiä arvoja, kuten filosofiaa, runoutta ja muuta sellaista vapaa-ajan täytettä, josta esim. Paavo Lipponen ja yleensäkin "Das Man", minut mukaanlukien, pitää. - Otetaan tarkemmin: sinulla on värkeissä varaa olla hyveellinen, tehdä vaikka laupeudentyötä sitten, kun auditoijat uskovat, että taloutesi on kunnossa. Jos hoidat moitteettomasti raha-asiasi (sen ratkaisevat auditoijat eli konsultit), tunnet ehkä jopa pakottavaa tarvetta tehdä jotakin hyvää edes jonkun lajitoverisi eteen, olkoon hän sitten vaikka oma lapsesi.

Tuntemani humanistit ovat nikotelleet jonkun joskus sanottua, että raha on maailmassa tärkein asia. Vain se mahdollistaa muun. Vain raha antaa aikaa. Vain raha antaa ihmiselle mahdollisuuden tuntea itsensä ihmiseksi, kunnon humanistiksi, jopa "uomo universaleksi". Surkea on häviäjän, siis rahattoman osa, koska häneltä ihmisarvo puuttuu. Kovin epätasaisesti, täysin epäoikeudenmukaisesti on raha maailmassa jakautunut; sitä on tarpeeksi mutta enimmäkseen väärissä käsissä.

Rahan ratkaiseva merkitys, sen kaikkivaltius tajuttiin antiikissa ja toki myös pimeämmäksi moititulla keskiajalla. Joku onneton idealisti sanoi latinaksi: "In terra summus rex est hoc tempore nummus." Modernissa maailmassa raha on korkein kuningas. On se! Mikään ei ole muuttunut, ellei sitten muutokseksi (turhaan) lasketa sitä, että nykyään rahan merkitys on itsestään selvä ja ettei etiketti oikein hyväksy suoraa puhetta rahasta; esim. akateeminen elämä, konversaatio, edellyttää mukana roikkujalta säännöllisiä, hyviä tuloja ja varmuuden vuoksi vielä huomattavaa perinnöllistä varallisuutta useine kaupunkiasuntoineen ja järeine tukkimetsineen.

Olympian uudet tulet?

Peregrinus Proteus poltti näyttävästi itsensä Olympian lehdossa 165. Hän tahtoi sementoida rohkeuden tai mielenlujuuden ihmisen tärkeimmäksi hyveeksi. Olympialaiset ovat hyvin sopineet saman hyveen näyttämöksi jopa uusimmalla ajalla (1896 -). Todella siisti oli se muinainen polttoitsemurha, postuumin mitalin arvoinen. Sen väristä voi keskustella, niin kuin kaikesta, mitä ihmiset ovat puhtain mielin tehneet.



Tosi miehen soihdusta ei tuli valloilleen ryöstäytynyt. Pyhä lehto säästyi. Katsojat palasivat tyytyväisinä sinne, mistä olivat tulleet, paitsi eräs Lukianos. Tämä katsoi, että Peregrinuksen motiivit saattoivat olla likaiset. Epäilys vaivasi Lukianosta, mieltä poltti. Lukianoksen kuvaus kyynikkofilosofi Peregrinuksen viime hetkistä on säilynyt, toisin kuin Peregrinuksen mahdollisesti pitämä maratonpuhe nopean kuolonsa alla. Ehkä hän ei pitkään puhunutkaan, ja mitäpä se olisi kannattanut. Poltto oli sentään pääasia, ja siksi väki oli vartavasten paikalle tullut. Ja vaikka Peregrinus puheen pitikin, keneltäkään katsojalta ei oikein voinut edellyttää sen merkitsemistä muistiin. Hetki oli latausta täynnä. Piti saada katsella rauhassa lyhyttä toimitusta. Minusta tuntuu, että erityisen paljon ns. visuaalisia oppijoita oli saattamassa Peregrinusta Isä-Eetterin luo.



Saapa nähdä, miten nyt (2007) käy. Suuri palo uhkaa sitä pyhää lehtoa, jossa kaikki kerran alkoi. Ja jos lehto nyt poroksi palaa, löydämme siitäkin symbolista merkitystä. Sitä me löydämme joka tapauksessa nyt, kun Olympia on "in", vaikka ne visuaaliset oppijat, jotka tänään (26.8. 2007) seuraavat Peloponnesoksen paloja, eivät varmastikaan halua rehabilitoida filosofi Peregrinusta, joka omavaltaisesti antoi pois elämän lahjan (kuten kristitty moittien lausuu).



Ehkä tulen pitää nyt uhata Olympiaa, jotta me kaiken teknologian keskellä tajuaisimme, miten kaunista, komeaa ainakin, on osoittaa hyveitä, ihmisyyttä. Ja jos Olympia tuhoutuu, voitaneen aloittaa keskustelu siitä, onko olympialaisten aika syytä julistaa ikuisiksi ajoiksi päättyneeksi vai aloitetaanko jo puhtaalta pöydältä. Jos Olympia vielä tämän kerran säästyy, se oikeuttanee urheilevan nuorison jatkamaan nykyisellä tiellään. Jalon kilvoittelun tulisi entisestään jalostua, jotta paitsi urheilun, myös tieteen, taiteen, politiikan, talouden ja muun sen sellaisen sporttiset kehittäjät saisivat hyppiä riemusta.

26.8. 2007