Non altera post hanc vita

Hegesias Cyrenaeus certam de vita morteque sententiam habuisse perhibetur. Vitam humanam expositam omnibus adversae fortunae telis plenissimam esse malorum et dolorum. A quibus incommodis mortem, quae sola esset amica universis animantibus, et nos homunculos serius aut citius abducere. Non solum corpora sed animas quoque morte dissolvi. "Mehercle", inquit sapiens ille, "mihi persuasum est optime nobis evenire, quod animae una cum corporibus exstinguantur!"

Tanta virtute oratoria sententiam suam Hegesias expressit, ut a rege Ptolomaeo de ea in scholis docere prohiberetur, cum aequo plures discipuli doctrina eius exaudita odio vitae capti essent atque sponte se occidissent.

Hegesiae fuit sodalis Theodorus, qui negans divos esse Atheos vocatus est.

Huolena vainajan kova kohtalo rajan takana

Ruumiiden käsittelyssä ja kuljetuksessa (kierrätyksessä) sanotaan tapahtuvan oheisvahinkoja. Kuopiossa oli tehty ruumiinavaus toiselle vainajalle, kuin oli tarkoitus, mitä nyt syyttä suotta päivitellään Hangosta Inarin pappilan ohi hamaan Nuorgamiin asti. Pari joutavaa ruumista eli biojäteraatoa oli jotenkin vaihtanut identiteettiä. Eikö olekin outoa? Mutta pois meistä sentimentalisointi. Ruumis on ruumis ja siltä puuttuu ihmisarvo. Ehkä viranomaiset olivat sekoilleet. Ihmisiä hekin ovat ja ennen kaikkea eläviä. Kukahan senkin avauslystin on saanut maksaa? Turha kysyä. Tapaus olisi hienotunteisuussyistä voitu salata suurelta yleisöltä. Nyt ihmisparat eli vielä toimivat biokoneet ovat syvästi huolissaan, miten heidän ruumiilleen käy, sitten kun heistä aika jättää (ilmat pihalle menevät, sielut karkaavat kylmään avaruuteen eli ohjelmat kaatuvat). Tapaus lisää entisestään supisuomalaista ahdistusta vallitsevan kaamoksen ja kaaoksen keskellä. Vainajain kova kohtalo syö julkista luottamusta (fides publica).

Mistä tietää, suoritetaanko tälläkin hetkellä sydämettömiä ruumiinavauksia väärille vainajille tai vastaavia kirurgisia operaatioita väärille potilaille, amputoidaanko vääriä jäseniä tai poistetaanko vääriä hampaita? Ja voiko eläviinkään ruumiisiin enää luottaa? Kaikenlaisia pimeitä tyyppejä hiipii maisemissa. Samahan se oikeastaan on, mikä kuollut ruumis käsitellään, mikä säästetään, kunhan jotakin tutkimustietoa saadaan. Ruumiin identiteetistä viis! Sehän on vain ainetta, ja huonointa sorttia eli biojätettä. Oikeastaan ihminen voisi hoitaa itse, ilman mitään välikäsiä, oman ruumiinsa totaalisen hävityksen, mutta tämä on toistaiseksi kohtuuton mutta pitkässä juoksussa pragmaattinen ajatus. Odotellaan nyt, että teknologian kehitys vauhdittuu. Tarvitaan lakimuutos ja muutos asenteissa. Aika kuluu eksistentialistisesti ja muutenkin. Koettakaamme olla itsekin avuksi, niin että suuri ja humanistinen visio jo piankin toteutuisi. Sitoudutaan maailman parantamiseen. Projekti lienee jo hyvässä vauhdissa, joskin elävät tarvitsevat nyt välttämättä sitä kärsivällisyyttä, joka huokuu tuskin aina niin rakkaiden vainajain kasvoilta, sikäli kuin herkkähipiäiset elävät kehtaavat rauhaan päässeiden kasvoja kliinisesti, siis tutkimuksellisen viileästi ruumishuoneella tarkastella. Se vaatii luontoa. Tässä voisi koulutus- ja konsulttisaumaa olla niin, että rahankin jo voisi sanoa haisevan, vaikka se onkin elementeistä puhtain, puhtoisempi kuin tuli, vesi, maa ja ilma.

HAUTARAUHA - ei mainoksia eikä postia kiitos!

Joku mies oli syntynyt varsin onnellisten tähtien alla siitä päätellen, että hän onnistui piileskelemään ankaran yhteiskunnan valvovalta silmältä ja hautaustoimelta vuosikaudet kuolleena kotonaan Helsingissä. Ihailuni! Hesarissa oli tapauksesta juttua menneenä talvena. Ja kerroin siitä minäkin. - Siinä minua harmitti vain se, että mainoksia ja hesareita ja laskuja oli röykkiöittäin pudotettu vainajalle postiluukusta. Mitä ihmeen käyttöä vainaalla olisi paperin törylle ollut? Horoskooppimerkki olisi saanut vielä parempi olla, jos mahdollista, mutta sehän ei ollut mahdollista. Ei voi mitään! Mutta otetaanpa opiksi.

Ehdotan vastaisen varalle nimekkeen TEKSTIÄ oveen postiluukun päälle. Postiljooni ja mainoksen jakaja kunnioittakoot HAUTARAUHAA ihmisten yksiöissä ja kaksioissa. Siitä pitää kiireesti laki säätää.

Astutaan pois olemassaolosta

"Kuinka Jumala tai Paholainen tohti keskeyttää ei-olevan pyhän levon luodakseen loputtomasti kärsimystä ja tuskaa?" Tämä Schopenhauerin retorinen kysymys demonisoi kristittyjen jumalan; konsultti Jahve ja konsultti Saatana ovat yksi ja sama, pahansuopa persoona; hän se tekee elämän meille lisääntyvässä määrin surkeaksi. Tämä "meidän" eli Jahven tai Mister Sebaotin maailma on meille pahin mahdollinen. Kunnon pessimisti haikailee olemattomuutta, pääsyä ei-olevan lepoon (joka onneksi kerran vääjäämättä koittaa, kun ihmislajin taru päättyy, mutta voidaan kysyä, eikö moista projektia tulisi nopeuttaa). Nyt intellektuellin kuuluu sanoa, ettei Mister Sebaot Demon eksistoi muualla kuin (metafyysisenä projektiona) "Das Man"-ihmisen eli taviksen aivokuorella (cortex). Giacomo Leopardi runoilee luonnosta, ihmisen kavalasta äitipuolesta (noverca). Meikäläinen intellektuelli tyytyy sanomaan, että ihmisenkin elämä, kulttuureineen kaikkineen on pelkkää luonnonhistoriaa, joka kosmeettisesti peitetään ja lapsilta puuhamain salataan, kunnes nämä pian itse totuuden oivaltavat; tässä auttaa hienosti moderni, läpinäkyvä ja kaikessa avoin elämänmuoto. Upeaa! Elon raadollisuus ja väkivalta räjähtävät silmille; pessimismi vahvistuu avoimuuden mukana. Se on jo saanut hyväksytyn statuksen jo kaikkialla muualla paitsi yliopistolla. Ei elämänmeno hyvältä näytä, ei sinnepäinkään, kun seuraa uutisia siitä, mitä maailmalla tapahtuu. "Päivämme ovat luetut." Dies nobis sunt enumerati.

Eduard von Hartmann kehaisee ovelasti, että maailmamme on paras mahdollinen, jos toki ratkaisevasti huonompi kuin ei-oleva, olemattomuus. Eräänä päivänä ihmiset saavat (tyyliniekkana Schopenhauerin ja Leopardin rinnalle pääsevän) von Hartmannin mukaan kaikki, vaikeimmatkin projektinsa valmiiksi keksimättä enää ainuttakaan uutta tilalle. Konsultit kuolevat aikanaan sukupuuttoon. Ja elämään väsynyt ihmiskunta astuu yksimielisesti pois olemassaolosta, mutta minusta von Hartmannin visio kärsii, ainakin näillä näkymin, hänen liiallisesta optimismistaan. Tähän hän huomauttaisi, että jokaiikan ja -likan intomielinen osallistuminen, sitoutuminen maailmaan niin pienessä kuin suuressakin jouduttaa automaattisesti viimeistä päivää & ja pohjustaa viisasta lähtöpäätöstä. Kukaan ei, Herra Sebaot Demon paratkoon, saa jäädä istuksimaan kädet ristissä. Vetkuttelu pitää lailla kiellettämän. Kaikkien on syytä jo nyt elää niin kuin viimeistä päivää rahastavien konsulttien komentoja seuraten. Teknologia auttaa, koska se pakottaa meidät elämään yhä nopeampaan tahtiin. Kiitos keksijäneroille, kiitos toisenkin kerran. Voidaan myös kasvattaa miljardit tavikset (Das Manit) filosofeiksi, kunes kaikki ovat vapaaehtoisesti valmiit luopumaan elämän "lahjasta". Onhan se kaunista, että me odotamme, kunnes vähäisemmät veljemme ja sisaremme kypsyvät valmiiksi lähtöön. Rakkaus voittaa. "Omnia vincit amor." Joku silti muistanee Arnold Toynbeen varsin rohkean muotoilun, että sivilisaatiot (kulttuurit) tekevät kukin vuorollaan hitaan itsemurhan, mikä vaikuttaa häijymmältä, kuin Toynbee, kovin uskova kristitty, tarkoittaa. Itse kannatan agnostikko Oswald Spengleriä. Ja jos joku haluaa terapoivasti itkettää yleisöä, Spengler, suggestiivisen tyylin ja kirjallisen retoriikan mestari, on tosi otollinen valinta luennon tai muun puheen aiheeksi. Toynbee on lattea ja - kuten sanoin - kristitty; ei häntä enää voi lavealle tielle käännyttää, kun hän on kuollut ja kuopattu. Ei Toynbee ollut mikään suurten sanojen ystävä, kuten ei ollut myöskään Immanuel Kant.

Ingemar Hedenius (1908-1982) pitää elämää sokeana, pahana ja mätänä, jos toki myös kauniina. Tämä viisas Uppsalan professori toivoo, että keksitään jokin keino niin, että ihmiskunta voi päättää kivuttomasti päivänsä. Tuskaa ei kaiken jo koetun jälkeen saisi kenellekään aiheuttaa. Hedenius peräänkuuluttaa humanistista lopetusprojektia; hän ei ole saanut vielä poliitikkojen & ja teknokraattien rintamaa puolelleen, rahastavista konsulteista puhumattakaan. Vaatii paljon hikeä ja kyyneleitä ja mitä ilmeisimmin myös verta, ennen kuin koko ihmiskunta voidaan nukuttaa yhtäaikaisesti euforistiseen kuolonuneen. Ruotsissa on asioista voinut keskustella paljon avoimemmin kuin Suomessa, jossa Pentti Linkola on saanut porttikiellon Tampereen yliopistoon. Toki hän siellä incognito käväistä saa, mutta esiintyminen on häneltä kielletty. Kampuksella tiedetään jo kertoa Linkolan tulosta puhumaan Telakalle, jonne yliopistopopulaa painuu häntä kuuntelemaan, ja on syytäkin yliopiston sinne illaksi vaivihkaa telakoitua. Näet Linkola voi hyvinkin tietää paremmin kuin moni muu, siis "Das Man", missä mennään. Linkolassa, kuten yleensäkin pessimisteissä, on upeaa tyyliä, ollaanpa hänen asiastaan mitä mieltä tahansa. Pessimistit saavat korvikevoimaa ja -lohtua estetisoimalla luonnon ja ajattelemalla siitä suuria, miltei uskonnollisia ajatuksia. Korkea tyyli heillä kukoistaa; kaikki muu menee ja menetetään. Kovin on Suomi jäänyt kehitysmaaksi kirjallisen ja muunkin tyylitajun katsannossa. Esteettinen elin on Suomen pojalla ja tytöllä surkeaksi jäänyt. Ja kun näin on, he eivät, sitäpaitsi lisääntyvässä määrin tajua suuren tyylin mestareita, kuten vaikkapa Schopenhaueria, Leopardia ja Spengleriä. Suomalainen koululaitos, yliopistoa myöten, sanoo ihmisille, että he saavat ja heidän pitääkin kirjoittaa, miten sattuu ja mistä ikinä lystäävät silloin harvoin, kun enää ylipäänsä kirjoitetaan, koska kaikki, kunhan se on arkista ja yksinkertaista, käy. Muu ei käy; siis perinteinen tyyli ei käy mitenkään. Muuan professori toi ns. sosiaalisen kieliopin Amerikasta. Hän ja se löivät heti läpi lupaamalla laatuaikaa. Hurraa! Sosiaalisessa kieliopissa ei opetella perinteistä, vaikeaa, latinalähtöistä muoto-uskollista syntaksikielioppia; kielioppi heitetään kaikkine normeineen menemään. Kirjatkin ovat kyytiä saaneet, koska he, "Das Manin" edustajat, ovat keksineet, että kirjat estävät "Das Manin", taviksen oppimisen ja "elämänläheisen" kommunikoinnin kuten myös kirjoittaminen sen kuulemma estää; siksi keskitytään puhumiseen, jutusteluun. Vain sen nämä gurut kelpuuttavat oikeaksi kommunikoinniksi, "up to date". Kysykää tarkemmin professori Auli Hakuliselta ja professori Anna Mauraselta, koska he tuntevat sosiaalisen grammatiikan pohjia myöten. He ovat tehneet Suomen tieteen historiaa ja ansaitsevat siitä halaukset. Seuratkaa myös silmä kovana ostoskanavia TV-kolmoselta ja TV-neloselta sekä viihdeohjelmia kaikkinensa. Vulgarismi on päivän tunnussana ja se avaa kaikki ovet. Laatuaikaa! Minusta ei ole vastaamaan Hakulisen ja kumppanien tivaamiin "ajan haasteisiin". Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis; horoskooppimerkkini on peruuttamattomasti väärä. Jos se olisi oikea, olisin ajannut jo vuosikymmenet vulgarismin asiaa uraohjuksena toisten joukossa ja muille mallia tai jopa keppiä tai ainakin porkkanaa näyttäen. Onneksi laatuaika on toteutunut ilman minun ponnistuksiani tai huolimatta minun vastustuksestani. Kehittäkääpä lisää "laatuajan rakenteitanne", olkaa niin hyvät, niin saadaan tämä maailma valmiimmaksi.

PS. Muuan uneksija sanoi päiväkirjassaan nimenomaan pessimistien argumentteja niin vahvoiksi, jopa tieteellisiksi, että sydän niitä lukiessa särkyy. Mutta optimistien argumentit ovat paljastuva, elleivät ne ole jo paljastuneet, vain "retorisiksi", tämän sanan huononpuoleisessa merkityksessä.

"Sisilian iltamessu" (1282)

Asiakkaiden ja palveluntarjoajien hauras suhde voi katketa kuin kanan lento. Vuoden 1282 pääsiäisenä Sisilian asiakas-alkuasukkaat karkaavat saarelle asettuneiden fransmannien päälle; nämä vallanpitäjät (eli siis komentopalvelujen tarjoajat) ovat kohdelleet alkuasukas-asiakkaita kaltoin. Hybristä eli uhoa seuraa nemesis eli tuho. Osat vaihtuvat. Mister Sebaotin inspiroimassa lahtauksessa saa surmansa 8000 ranskalaista; Anjoun Kaarle menettää Sisilian, jota hän olisi mielellään rahastanut (riistänyt, nylkenyt) päiviensä loppuun. Kaunis on Sisilian ilta, latinaksi vesper, jos saan tuoda subjektiivisen käsitykseni näin poikkeuksellisesti julki. Suren, toki edelleen vain subjektiivisesti sitä, että ne ranskalaisrukat joutuivat kohtaamaan kuolonsa impromptu. Kaikkein pahinta on äkkikuolema; niin opetttavat kuolemisen taidon (ars moriendi) konsultit niin idässä kuin lännessä.

Historia mainitsee tapauksen hieman kaunistelevasti "Sisilian iltamessuna". Oikeassa kirkkomessussa syödään Kristuksen ruumista tai ehtoollisleipää hänen pyhän ruumiinsa representaationa ja juodaan Kristuksen verta tai viiniä pyhän veren edustajana (aivokuorella). Anno 1282 pääsiäisenä olisi pitänyt idealistien mukaan kauniissa Sisiliassa viettää "Jumalan rauhaa" ja lukita aseet kaappeihin. Mutta toisin kävi. Tuli ruumiita ja tuli verta. Tehtiin sentään tulosta, kuten asia konsulttikielellä on meillä tapana ilmaista. Ikävä vain, että tunnetusti pimeältä keskiajalta puuttui kunnon teknologia; lapsenkengissään taapersi vielä tieteen yhteiskunnallinen käyttö (eli teknologia). Sed ut deficiant vires, tamen est laudanda voluntas (temporibus sub sole universis).