"Das Man" ja elinaikaodote

Eksistentialismi on tämän ajan uskonto, sanoisin, jo miltei hyvästijättö kristinuskolle, sen viimeisin, ja todennäköisesti viimeinen vaihe. Jumalaa ei kertakaikkiaan tarvita. Rukoilu olisi samaa kuin puhua seinille, kuten Herakleitos sanoi. "Jumala" sopii yksilöterapiaan sikäli, kuin terapeutti sen hyväksi näkee kehityskeskustelussaan terapoitavan ('parannettavan') kanssa.

Herra "Das Man" voi nyt katsoa itse Netistä, milloin Kuolema hänet nykymenolla korjaa. Syöttäköön hän tietonsa tai sitten ei. Hän tekee eksistentialistisen valintansa. Jopa valitsematta jättäminen tarkoittaa valintaa, ja nimenomaan arvovalintaa (sanoisin taas positivisteja vastaan). Biokoneen elämä on heideggerilaisittain "kuolemaa kohti olemista". Dies nobis sunt enumerati. "Päivämme ovat luetut." Mikä latteus ja tyhjänpäiväsyys, platitudo & truismus!

Mitä ihminen voi tehdä itsensä kanssa, itselleen, jäljellä olevana, hänelle tilastollisesti luvattuna aikana? - Turismi lupaa ja myös antaa elämyksiä. Toivotan "siunausta" matkoille. On periaatteessa mahdollista, että "Das Man" ottaa itseään niskasta ja "kehittyy" ulos arkipäiväisestä olemassaolostaan ("Dasein") eli Platonin luolan kahleista riippumatta yhtään siitä, mitä tilasto, eli siis akateeminen "Das Man" hänelle, eli "Das Manin" rivi-representaatiolle eli "tavikselle" tässä ajassa lupaa. No, jää nähtäväksi, sikäli kuin kukaan sitä voi koskaan nähdä, miten moni "tavis" ("das Man") luopuu modernista menosta ja siirtyy Mahaviran ja Peregrinuksen linjalle.

Yksinäinen vs. interaktiivinen polttoitsemurha

Feeniks ja Savon heeros polttivat soolona itsensä. "Vain" luonto heitä katseli, luonto eli Maa ja korkea Taivas. Aurinko paistoi Foinikian ja Savon korpiin, etten sanoisi risukasoihin. Elämysmatkojen järjestäjät eivät saaneet kumpaankaan paikkaan yhtään visuaalista asiakas-oppijaa. Kommunikaatio puuttui; kaapelit olivat jääneet vetämättä; harakoille meni upea valoelämys. Tekijät onnistuivat itse teossa sataprosenttisesti. He tahtoivat mennä yksin tuleen. Hyvä niin, jos kokemusta ei tarvitse interaktiivisesti ja transparentisti jakaa asiakkaille. Periaatteessa jok'ikinen olento on eksistentialistisesti oikeutettu yksinäisyyteen. Miten lienee käytännön laita? Jotkut haluavat elää ja kuolla yksin sikäli, kuin se heille sallitaan. Ja pitäähän se heille sallia, luulisin, ellei uutis- tai viihdearvo pääse absurdissa "reality-show'ssa" edelle ajamaan.

Miksi kummassa kokemus oikeastaan tulisi jakaa? Eikö kokemus menetä ihmeellisyytensä, jos se aina tuotteistetaan, jaetaan ja levitetään? Mutta jotenkin kaiken pitäisi olla yhteistä ja yleistä, "näkyä läpi", olla "transparenttia". Yksityisen ja yleisen välinen raja näkyy olevan katoamassa, ellei se ole jo tyystin kadonnut. Internetin keskustelupalstat, sinne viedyt ja sieltä luettavat intiimit tunnustukset ja paljastukset ja, totta vie, blogit kertovat paljon ajasta ja sen hengestä ja ihmisestä ("das Man"). Useimmat halunnevat jakaa kaikki kokemuksensa toisten ja jopa nimettömien toisten kanssa; he ovat sosiaalisia olentoja eli "das Manin" representaatoita, edustajia. Pelkäänpä, että jopa monet, ns. filosofit kuuluvat samaan joukkoon; pyyde- eli himosielu hallitsee, ei järki, jonka merkitystä Platon yliarvioi sen kokemuksen nojalla, joka meille on ihmisen historiasta kertynyt. Anonyymi ihmisyys, "das Man" voi hyvin samalla, kun kovin monella ihmisellä menee oikeastaan, "aktuaalisesti", vähemmän hyvin. Niin on ennenkin ollut.

Minusta kukin saa periaatteessa tehdä ruumiilleen ja sielulleen mitä lystää. Grillatkoon hän ruumiinsa vaikka omassa krematoriossa, jos hän ei samalla, tai edes oheisvahinkona, käräytä eetteriin muita; älköön polttomestari sitten todellakaan aiheuttako traumoja toisille. Polttoitsemurhakandidaatin tulee tarkoin painaa mieleensä päästörajat, minimoida savustus. Polttoitsemurha tarvinnee siveellisen (eettisen) normiston. Perinteisen heeroksen moraali saattaa ajautua konfliktiin ekoihmisen tiedostavan moraalin kanssa...

Asiassa on näet puoli jos toinenkin. Tuomitsen polttomurhan. Se on siveetön teko. Viattomia menehtyy ja muutakin vahinkoa tulee ja rahaa palaa kuin roskaa, kun bio- ja muuta roinaa korjataan. Ekologisesti kestävä ja moraalisesti justifioitu polttoitsemurha tehdään joko 1) ypöyksin tai, tiettyjen ehtojen täyttyessä, 2) laajassa julkisuudessa. - Polttoitsemurhaa ei oikopäätä, tapausta tutkimatta, saa leimata poliittiseksi; teko voi olla eksistentialistinen ratkaisu, jopa "kehitystehtävä" käyttääkseni niiden kehityspsykologien termiä, jotka itsekin ajautuvat kehityskriiseihin ja ratkaisevat ongelmansa, miten parhaaksi näkevät.

Ajatelkaamme polttoitsemurhaa (epä)sosiaalisena tapauksena. Feeniksin tekoa ja Savon Peregrinuksen yhtä uljasta tekoa mahdollisesti kritisoidaan opetusteknologisissa palavereissa asiakkaita pahan kerran passivoivaksi, se tahtoo sanoa: lähettäjäkeskeiseksi. Vai miten se menee? Voi, voi sentään, kun ei ole taaskaan päästy yhteistoiminnalliseen oppimiseen! Surkeita pisteytyksiä ovat Feeniks ja se uunituore Peregrinus saaneet asiakkailta ja heidän opetusteknologisilta politrukeiltaan. Poissaolijat niin muodoin kelpuutetaan pisteyttäjiksi (0 - 5). Siinä on uuden aikakauden skaala. Kouluarvosanat voi unohtaa.

Mitä opimme tästä? Emme kai vielä mitään sen kummempaa. Ypöyksin ei ehkä olekaan hyvä mennä polttoitsemurhaa tekemään, sikäli kuin teko LAIN vaatiessa pisteytetään opettamisen ja oppimisen portfolioihin. Se yleisö pitää koettaa haalia vaikka kiven alta interaktiivisen oppimisen ja siis korkean pistemäärän takaamiseksi aina yhtä uusia kehityskeskusteluja varten. Pitää olla dokumenttia kuin Venäjän rajalla.

Lähettäjäkeskeisyydestä on kai päästävä eroon, jotta sekä lähettäjät että asiakkaat oppivat vastavuoroisesti jotakin ja jotta molemminpuolinen luova oppimisympäristö rakentuu, kun liekit syövät ruumista ja heijastuvat niiden kasvoille, jotka vielä elävät. EXTREME-LAJINA polttoitsemurha toden totta sisältää niin paljon intensiteettiä, että nekin, jotka asettuvat sitä vain sporttisen välinpitämättömästi seuraamaan, tempautuvat vahvasti mukaan: he eläytyvät, tekevät, toimivat ja samastuvat. EXTREME-LAJIT jos mitkä ovat interaktiivisia. "Aktiivinen" katsoja polttaa itsensä pikemminkin Peregrinus Proteuksen kuin sen Savon Suuren Yksinäisen, saati sitten myytillisen Feeniksin tekstuaalisessa seurassa.

Peregrinus Proteuksen polttoitsemurha Olympialaisten yhteydessä Herran vuonna 165 täyttää interaktiivisuuden vaatimukset. Asiakkaat eivät suinkaan olleet passiivisia vastaanottajia. He olivat aktiivisesti mukana huoaten, supattaen, vapisten, huutaen ja hikoillen. Ja asiakkaista moni piti toinen toistaan kädestä. Kaunista oli sillä paikalla. Silloin oli meneillään havainnollinen, aktivoiva oppitunti TULESTA (pyr, ignis) sellaisena kosmisena prinsiippinä, jollaiseksi Efeson Herakleitos sen oli esittänyt.

Hyvä ettei tuli silloin 165 ryöstäytynyt valloilleen ja imaissut interaktiivisesti orientoituneita asiakas-oppijoita Peregrinuksen mukana eetteriin ja polttanut samalla poroksi Olympian lehtoa. Mutta niin ei käynyt. Olympian edestä saatiin interaktiivisesti valuttaa vettä ja kyyneliä vuoden 2007 elokuussa.

***

Minkä kirjoitin, sen kirjoitin retorisena harjoituksena. Oikeasti tuomitsen puhtaasti ekologisista syistä jokaisen polttoitsemurhan, tekipä sen sitten myytin paradigmaattisessa, siis "mallia" näyttävässä maailmassa Feeniks tai Herakles, tai aidossa historiassa Olympian / Savon Peregrinus tai ne kaikki muut, jotka noin ovat päivänsä päättäneet. Polttoitsemurha ei siinä mielessä yhtään eroa edukseen polttomurhasta, että molemmissa tapauksissa syyllistytään hapen ryöstökäyttöön. Ihminen pitää pääsääntöisesti haudata siihen maahan (humus), josta hän on tullut. Ihmisten velvollisuus on kaivaa käsin kuoppia toisilleen. Hautuumaiden kaivinkoneet pitää ekologisista syistä poistaa käytöstä.

Polttoöljyn käyttö itsemurhassa

Saatan tiedoksi, että siellä meilläpäin Savossa itsemurhan tehnyt mies turvautui 1) mottiin koivuhalkoja ja 2) polttoöljyyn, eikä todellakaan räjähtävästi syttyvään ja spektakulaarisesti roihuavaan bensiiniin. Hidas kai oli savolaismiehen kuolema kotitanhuvillaan; pitkitetty lähtönsä oli. Veljeni, metsäalalla toimiva Seppo arvioi, että savolaismiehen itsemurha lienee maksanut kaiken kaikkiaan 50-60 euroa, tuskin sen enempää. Hinta on sikäli ongelma, sikäli kuin se enää on kenellekään ongelma, että se mies poltti omia puitaan; ihmisen lämpökuolema tuli ehkä vielä paljon halvemmaksi, kuin kylmä markkina-arvo määrää. Ja mitä lasketaan halkojen pinoamisen ja öljyn valutuksen ajaksi ja hinnaksi? Kauanko suunnittelutyö kesti ja paljonko oli sen työn euroarvo? Se rohkea mies kiskoi itse tuohensa; eivätpähän päässeet torimyyjät häntä kusettamaan, sikäli kuin tuohia enää missään kaupataan.

Polttoöljy nostattaa paljon savua mutta on kirkkaasti edullisempaa kuin bensiini. En tiedä, haluaisiko "das Man" nähdä mieluummin "formula"-tyyppisen vauhtipalon kuin pitkän savustusprojektin, josta ei tahdo valmista tulla. Polttoöljyinen savu voi liiankin armeliaasti verhota, peittää ja pimittää sankarin sinänsä sporttisen kuolinkamppailun ('agon'); katku ehkä saa turhan monen silmäparin avoimesti itkeä vetistelemään. Toisaalta bensiini syö miehen pikapikaa; lyhyeksi jää asiakkaiden nautinto, joka tosin on sitten sitäkin intensiivisempi. Puntit voivat mennä tasan. Ja voihan käyttää sekä polttoöljyä (dieseliä vain hätätapauksessa sen kalliimman hinnan vuoksi) että bensiiniä sopivassa suhteessa.

Se antiikin Peregrinus Proteus kuoli kalliisti. Ellen pahemmin erehdy, 10.000 euroa paloi Olympian lehdossa 165. Suitsukkeet maksoivat niin taivaallisen paljon, että modernin maailman tuoksuvat rikkaat Pariisissa, Milanossa ja Roomassa ovat löytäneet Peregrinuksessa arvoisensa trenditietoisen edeltäjän. Ehkä Peregrinus olisi silti voinut ottaa koko touhun askeettisemmin. Jos hän olisi säästänyt edes 4000 euroa, hän olisi ollut filosofisesti vielä uskottavampi kuin hän aktuaalisesti oli.

Mutta jos Savon Peregrinus olisi tehnyt tekonsa jonkin osaamiskeskuksen pihalla runsaan asiakasjoukon ja sitä paimentavien kirkasotsaisten palveluntarjoajien edessä, olisin joutunut pudottamaan häneltä plussan. Sen hän olisi kuitenkin voinut tehdä vain kuumissa unelmissaan, ei elävässä elämässä. Siitä olisi esivalta huolen pitänyt; palokunnan savusukeltaja olisi lennätetty reaaliajassa töihin. Savon Peregrinus tiesi tarkkaan, mitä tehdä. Ja hän onnistui esimerkillisesti, hän, Feeniksin, Herakleen ja Peregrinus Proteuksen seuraaja modernilla ajalla.

Urhea mies kokosi motin, öljysi sen kuten itsensäkin ja nousi motin päälle ja sytytti viimeisen lepovuoteensa sen sijaan, että hän olisi surkeasti alentunut iänikuisiin kehityskeskusteluihin kuntansa talous-, suunnittelu-, kehitys-, hallinto- ja tutkimusjohtajien sekä näiden puolisoiden ja rakastajien / rakastajattarien kanssa. Savon Peregrinus ei myöskään joutunut muiden, vielä tasokkaampia palveluja tarjoavien konsulttifirmojen sekä kaikenkarvaisten iirisdiagnostikkojen, ravintolisä-, hieronta- ja seksiterapeuttien rahastaviin kynsiin. On kaunista päästä tekemään oma eksistentialistinen ja peruuttamaton ratkaisu ilman ulkopuolista apua.

Tosi komea polttoitsemurha Savossa eli uusi Peregrinus

Jotkut lukijani pitävät Peregrinus Proteuksen polttoitsemurhaa Olympiassa 165 jKr. "vain" retorisena. Itse uskon Peregrinuksen tehneen eksistentialistisen valintansa siveellisestä vakaumuksesta ja täyden viitosen arvoisesti. Voin olla väärässä. Mene ja tiedä, jos luulet paremmin tietäväsi.


Peregrinus antoi palaa suuren yleisön silmien edessä. Olihan se mahtava elämys katsojille, jotka tiesivät, mitä tuleman piti. Mutta ehkä yksi jos toinenkin moderni ihminen antaisi veli Peregrinukselle täydet pisteet (5/5) vain siinä tapauksessa, että se filosofi olisi tehnyt itsemurhansa jossakin vuoren loukossa, aivan yksin tai ehkä joku kumma, tulta pelkäämätön eläin todistajanaan. Hän olisi jättänyt sanan filosofiselle oppilapselleen ja kadonnut jälkiä jättämättä, kuin tuhka tuuleen. Nykyihmiset, jopa puhtaat kristityt painuvat innoissaan rock-festivaaleille toivoen ehkä saavansa nähdä sukupuoliyhdynnän (in flagranti). Herkkua se sekin on. Kun aistillisuus tästä vielä lisääntyy, saadaan lisää tuollaisia kokemuksia; niistä tulee "must".


Polttoitsemurhia näkyy aika ajoin (mutta suhteellisen harvoin) tehdyn ja kai niitä edelleen tehdään protestiksi; motiivi on poliittinen; julkea teko tapahtuu julkisessa sfäärissä. Katsojat järkyttyvät miltei poikkeuksetta. Yleensä vain "das Man" on paikalla. Filosofeja on niin vähän, että tuskin yksikään osuu paikalle; lottovoittohan se olisi filosofian rakastajalle, jos joku hänen silmiensä edessä valelisi kanisterin bensiiniä ylleen ja saisi rauhassa palaa loppuun ilman, että joku pikkusielu eli "das Man" ehtisi "apuun". Huono-onnisen polttoitsemurhakandidaatin voisi kuvitella joutuvan häiriköinnistä lusimaan, jossa tapauksessa hän voisi koettaa hirttäytyä (ellei häntä sitten teloiteta rangaistukseksi tai pelotukseksi).

Savosta kuuluu kummia. Siveellinen velvollisuuteni on kertoa, että eteläisessä Savossa kuolevan syrjäkylän tai jo kuolleen syrjäkylän viimeinen tosi mies, eikä suinkaan "das Man" kokoaa motin (siis kuution) koivuhalkoja viimeiseksi leposijakseen. Hän kastelee pinon bensiinillä, kuten itsensäkin, asettuu sitten pinon päälle pitkäkseen ja sytyttää koko komeuden tuleen. Ja siihen hän palaa, ehkä vaimonsa nähden, arvellaan, mutta sitä minä en usko. Paikalla ei ole muita, ja vasta sitten kun "ne" tulevat, on jo liian myöhäistä pelastaa miestä jatkoajalle. Siinä vasta oli urhea mies; enpä menisi sanomaan hänen tekoaan retoriseksi. Sehän olisi vähättelyä. Päinvastoin: annan Savon miehelle 5+/5. Individualismin ajan Peregrinus elää ja polttaa itsensä hengiltä ypöyksin taivasalla.

Olympia in memoriam?

F.T. Marinetti perusti satakunta vuotta sitten futurismin. Ihmisten maailma on saanut ihailla "tulevaisuushakuista" runoa, romaania, visuaalista taidetta, melodiavihamielistä musiikkia ja muuta tosi kivaa "teknoa": tarkoitus on ennakoida, mutta jo alustavasti juhlia Koneen lopullista triumfia. Kone todella saa monen lajitoverin "eksistentialistisesti" unohtamaan kuolevaisuutensa (ja aika ajoin olemassaolonsa, kun kiire painaa päälle). Ja kone lupaa ihmiselle myöhemmin aktuaalisen kuolemattomuuden. Superteknologiasta olivat jo alkemistit haaveilleet. He etsivät "Viisasten kiveä" (lapis philosophorum), mutta vasta uusin keinoin alkaa haku olla valmis.

Teknologia- ja muiden osaamiskeskusten soisi järjestävän pyhiinvaellusmatkoja Marinetin haudalle. Virtuaalinen vierailu voidaan katsoa riittäväksi edellyttäen, että se todistetaan tehdyksi (dokumentoidaan). Marinetin synnyin- ja kuolinpäivää ei tarvinne erikseen noteerata: Marinettia juhlitaan ja hän itsekin juhlii, postuumisti tai oikeasti, vuoden jokaisena päivänä, ja niin kauan kuin tulevaisuutta riittää.

Futuristit ovat palvoneet teknologiaa, siis tieteen ja tekniikan yhteiskunalllista käyttöä, samoin kuin teknologisoitua militarismia. Futuristit seurasivat kenties liiankin ihastuneina konetuliaseiden "rytmikästä" puhetta ja joukkojen "dynaamista", teollista liikuntaa ensimmäisessä maailmansodassa ja sen jälkeisissä, päivitetyissä ryhmityksissä. - Martin Heidegger piikitteli futuristeja ja teknoromantikkoja sanoessaan 2. maailmansodan jälkeen reippaasti, että Auschwitzissa harjoitettiin koneellista maataloutta: siellä tehtiin (wanhan kielen mukaan) ihmisistä ruumiita ja sitten niistä "hyödyllisesti" selvää. Heideggerin ele oli retorinen. Hän totesi, ettei teknologialle mitään mahda; vain Jumala meidät voi pelastaa. Paljo eksistentialismi lienee reaktiota konekulttuuria ja ihmiskonetta ja yleensäkin valistuksen projektia vastaan. Protesti jää terapeuttiseksi. Se ei estä ihmisen kytkemistä Koneeseen, ja tämä kytkös on lopullinen.





Marinetti herätti suurta innostusta julistaessaan, että liikkuva auto(mobiili) pesee mennen tullen kauneudessa Samothraken Niken likaisen (patinoituneen) patsaan, joka on vielä torsokin. Vain menneeseen jumiutunut voi pitää Niken virtuaalisesta rumiluksesta. Uuden ja tulevan ajan haasteisiin vastaava ihminen pitää rienauksena sellaista puhetta, että Samothraken Nike muka tarjoaisi paremman flow- elämyksen kuin automobiili ja se vauhdin hurma. Marinetti tähyää pilven laidalta Formula-sirkuskiertueita. Täällä Maan päällä hurraa "Das Man", kun kuskit kaahaavat bensaa suonissaan, kunnes pulloista sampanja suihkuaa.



"Das Man" katselee mieluummin Formula-ajoja kuin antiikin torsoja. Näitä torsoja näkyy olevan myös Olympian lehdossa, siellä Peloponnesoksella. Miksi niitä ei ole jo ajat sitten lyöty palasiksi ja korvattu ehjillä patsailla? Tai miksei Olympian lehtoon ole rakennettu kilpa-ajorataa autoja ja "Das Mania" varten? Eikö muutoksen aika jo olisi? Olympian kisoja alettiin ehkä viettää jo 776 eaa. Herran vuona 165 Peregrinus Proteus poltti itsensä olympialaisten päätyttyä. Hyvä oli ajoitus. Ja 394 muuan Rooman jo kristillinen keisari lakkautti olympialaiset; meno niissä oli (kristillisestä näkökulmasta) moraalitonta. Modernin ajan ensimäiset olympialaiset järjesti Ateena 1896. Myös viimeisimmät sattuivat olemaan Ateenassa (2004). Moraali ei ole osoittautunut erityisen korkeaksi moderneissa(kaan) kisoissa. Elämys ratkaisee, ja raha paljon enemmän nyt kuin ennen. Mediateollisuus ja kukapa muu kuin "Das Man", kuten myös nationalismi, tarvitsevat vaikkapa dopattua ohjelmaa, mutta tuskin enää Olympiaa.





Kesken uuden olympiadin tuli uhkasi Olympian lehtoa ja kaikkia niitä "marinettilaisia" torsoja elokuussa 2007. Tuota muinaismuisto-objektia kehuttiin varsin epäfuturistisesti uutisissa "mittaamattoman arvokkaaksi". Marinettilaisia keljutti. Metodinsa oppineet akateemiset naiset ja herrat tuhahtivat. Sillä 'mittaamattoman arvokas' on paha, epätieteellinen arvoarvostelma. Muuan Jyväskylän historian positivisti-lehtori saarnasi meille, kun opiskelimme, ettei saa sanoa kulttuurin milloinkaan kukoistaneen missään, ei Niilin tai Induksen jokilaaksossa eikä Sokrateen Ateenassa, eikä muuallakaan Kreikassa. Hänen mukaansa pitää katsoa tulevaisuuteen. Tekniikka ongelmat ratkaisee. Pois arvoarvostelmat historiatieteestä! Arvoarvostelmat merkitsevät mm. (väärää) takertumista menneeseen ja menetettyyn, sanovat futuristit ja positivistit. He eivät tosin huomaa, että he itse syyllistyvät arvoarvostelmiin, mitä tahansa he suustaan päästävät. Ja he edustavat "Das Mania" yliopistolla ja muualla.





Olympian lehto olisi saanut palaa poroksi. Mennyt olisi siten tehnyt tilaa modernille, kun olisi päästy aloittamaan kaikki puhtaalta pöydältä futuristien mieliksi. Ja Olympia olisi saanut palaa, jos yksikin ihminen olisi liekeiltä ja savulta pelastunut. Mutta tämä on moralistinen näkökanta; futuristi ei tästä pidä, kuten ei siitäkään, että ne, jotka Kreikan metsäpalot tahallaan sytyttivät, olisivat mieluummin saaneet polttaa itsensä elävältä Peregrinus Proteuksen muistoksi - tai protestiksi maailmanmenoa ja futuristien projekteja vastaan.



Miten ihmeessä se Olympian lehto voi olla "mittaamattoman arvokas"? - "Das Man" päättelee, ettei Olympiaa voi rahassa arvioida; se taasen tarkoittaa sitä, että Olympia mitataan taloudellisesti jokseenkin arvottomaksi. Olisihan tuo jo joutanut palamaan pois. Torsoineen ja kaikkineen Olympia näyttää jo valmiiksi Tuonen lehdolta. Tuli olisi viimeistellyt työn ("up to date") mutta se ei nyt vielä onistunut. No, Olympia merkitsee paljon Kreikan valtion ja kansan identiteetille, nationalismille ja kulttuuripatriotismille. Kaipa se siksi sai vielä tämän kerran pelastua. Olkoon niin. Mutta joskus se tuho tulee. Olympia katoaa tuleen tai veteen, kun Zeus (jonka kunniaksi antiikin kisoja vietettiin), on polttava tai hukuttava kaiken Maan. Tosin Olympos, vuori Thessaliassa (2985 m) säilyy. Toisin kuin se tuttu "Das Man" ainakin Pohjois-Euroopassa ja Amerikan Yhdysvalloissa kuvittelee, Olympian kisoja ei ole antiikissa eikä moderniteetissa vietetty Olympoksella. Sillä Olympos on jumalten koti. - Heidegger ei suinkaan laskenut sen varaan, että Zeus, sen kummemmin kuin Jahve tai Jeesus Kristus, ihmistä pelastaisi. Heideggerin piti esittää toive. Ihmiset pitävät sellaisesta; he ovat optimistisia eläimiä.

Olympian uudet tulet?

Peregrinus Proteus poltti näyttävästi itsensä Olympian lehdossa 165. Hän tahtoi sementoida rohkeuden tai mielenlujuuden ihmisen tärkeimmäksi hyveeksi. Olympialaiset ovat hyvin sopineet saman hyveen näyttämöksi jopa uusimmalla ajalla (1896 -). Todella siisti oli se muinainen polttoitsemurha, postuumin mitalin arvoinen. Sen väristä voi keskustella, niin kuin kaikesta, mitä ihmiset ovat puhtain mielin tehneet.



Tosi miehen soihdusta ei tuli valloilleen ryöstäytynyt. Pyhä lehto säästyi. Katsojat palasivat tyytyväisinä sinne, mistä olivat tulleet, paitsi eräs Lukianos. Tämä katsoi, että Peregrinuksen motiivit saattoivat olla likaiset. Epäilys vaivasi Lukianosta, mieltä poltti. Lukianoksen kuvaus kyynikkofilosofi Peregrinuksen viime hetkistä on säilynyt, toisin kuin Peregrinuksen mahdollisesti pitämä maratonpuhe nopean kuolonsa alla. Ehkä hän ei pitkään puhunutkaan, ja mitäpä se olisi kannattanut. Poltto oli sentään pääasia, ja siksi väki oli vartavasten paikalle tullut. Ja vaikka Peregrinus puheen pitikin, keneltäkään katsojalta ei oikein voinut edellyttää sen merkitsemistä muistiin. Hetki oli latausta täynnä. Piti saada katsella rauhassa lyhyttä toimitusta. Minusta tuntuu, että erityisen paljon ns. visuaalisia oppijoita oli saattamassa Peregrinusta Isä-Eetterin luo.



Saapa nähdä, miten nyt (2007) käy. Suuri palo uhkaa sitä pyhää lehtoa, jossa kaikki kerran alkoi. Ja jos lehto nyt poroksi palaa, löydämme siitäkin symbolista merkitystä. Sitä me löydämme joka tapauksessa nyt, kun Olympia on "in", vaikka ne visuaaliset oppijat, jotka tänään (26.8. 2007) seuraavat Peloponnesoksen paloja, eivät varmastikaan halua rehabilitoida filosofi Peregrinusta, joka omavaltaisesti antoi pois elämän lahjan (kuten kristitty moittien lausuu).



Ehkä tulen pitää nyt uhata Olympiaa, jotta me kaiken teknologian keskellä tajuaisimme, miten kaunista, komeaa ainakin, on osoittaa hyveitä, ihmisyyttä. Ja jos Olympia tuhoutuu, voitaneen aloittaa keskustelu siitä, onko olympialaisten aika syytä julistaa ikuisiksi ajoiksi päättyneeksi vai aloitetaanko jo puhtaalta pöydältä. Jos Olympia vielä tämän kerran säästyy, se oikeuttanee urheilevan nuorison jatkamaan nykyisellä tiellään. Jalon kilvoittelun tulisi entisestään jalostua, jotta paitsi urheilun, myös tieteen, taiteen, politiikan, talouden ja muun sen sellaisen sporttiset kehittäjät saisivat hyppiä riemusta.

26.8. 2007

"Das Man" antaa palautetta

- No niin, mitä teillä lukee siinä hallintopalveluyksikön lähettämässä lomakkeessa? Vai itsekö otitte printin? Se ja sama nyt taas. Teitä niitä riittää! Paljonko Te jaatte pisteitä Peregrinus Proteuksen itsemurhasta?

- Turhaan sitä kysytte! Pyöreä nolla, 0/5, tietysti. Ottaa aivoon koko touhu. Mutta pakkohan se kaavake oli täyttää, kun muuten olisin joutunut esimiehen puhutteluun. Niin lukee siinä kaavakkessa, toistuu joka sivulla. Minun on pakko pitää matalaa profiilia.

- Niinpä kyllä. Sitten perustelut, kiitos. Antakaahan tulla, hyvä Das-herra. Oikeastaan tämäkin on puhuttelu, mutta me nyt täällä suunnittelu- ja mittauspuolella tahdomme kutsua tätä projektia arvo-, anteeksi, siis kehityskeskusteluksi. Tässä on siis vuorossa numeerisen palautteen jättämistä seuraava suullinen osio. Kaikki tallennetaan, myös reaktionne. Skarpatkaa nyt, hyvä mies. Miksi hylkäätte Peregrinus Proteuksen yrityksen kohottaa imagoaan asiakaspalvelun kehittämiseksi? Mistä moinen kylmyys johtuu, asenteenne nyt?

- Sen polttoitsemurhan on täytynyt olla traumaattinen kokemus asiakkaille. Siksi nollan annan. Asia on selvä näin, luulen ainakin. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset menevät mieluummin rock-festareille sukupuoliyhdyntää katsomaan kuin jonnekin kehitysmaahan, jossa joku hullu tuikkaa itsensä tuleen ja on ympäristölleen vaaraksi.

- Vai nollat? Miksi ihmeessä nollat? Hyvänen aika! Sehän koettiin puhdistavaksi, katharsis tuli Olympian lehdossa, aivan päinvastoin kuin te sanotte. Asiakaskunta nautti täysin siemauksin, kun Peregrinus sytytti oman rovionsa ja antoi palaa. Siinä samalla aurinko nousi. Filosofiaa pitää kuolema elossa. Kuolema on filosofian Muusa Sokrateesta Heideggeriin. "Elämä on kuolemaa kohti olemista." Tästä ei nyt teille hyvä seuraa, vapaa, eksistentialistinen pudotus, ellette sitten... - No, siis katharsikseen jäin.

- Mitä se sellainen meinaa? En tajua nyt.

- Puhdistava elämys, huippukokemus, sellainen flow! Mutta olkoon. Ohi meni. Sanokaa jotakin muuta positiivista tai negatiivista Peregrinuksen teosta. Lukekaa suoraan sieltä papereistanne, ääneen ja selkeästi, kiitos. Palautteenne on tärkeä. Muutenhan me olisimme tyhjän panttina täällä yrityksen komentokeskuksen kuudennessa kerroksessa. "Arvon mekin ansaitsemme, Suomen maassa suuressa" (laulaa haltioituneena). Itse pyrin töihin tuonne kerrosta ylemmäksi. Palkka nousee heti ainakin 1600 e/kk, kun pääsen onnen seitsemänteen taivaaseen. No sitten! Palautteenne siis rekisteröidään suunnitteluyksikön tiedostoihin ja paperimuodossa mappiin.

- Niin no sitten sekin, että Peregrinus teki väärin, uskoisin. Ruumis kuuluu yhteiskunnalle. Se pidetään hyvässä kunnossa. Sosiaalinen velvollisuus on. Ja kun on terve, on työtä ja työniloa. Eikö sitä kutsuta mentaalihygieniaksi? Eikä itse saa itseään polttaa. Uunissahan niitä monet --

- Ruumis? Mitä kummaa tahdotte sanoa? Ruumisko yhteiskunnalle kuuluu? Omasta puolestani luulen, että ennemminkin sielu --

- Tarkoitan kroppaa, kehoa, elävää ruumista sen ajan, kuin ruumis elää, sanoo Das Man.

- Eiköhän oteta lopuksi rinnakkaistapaus, se Jeesus, joka kärsi Golgatalla enemmän kuin Peregrinus Olympiassa. Ajatelkaahan, hyvä mies, ettei voi kuvitellakaan, että Peregrinus olisi itse naulinnut itsensä ristille. Kyllä siihen kaverin auttavaa kättä olisi tarvittu. Peregrinus olisi teoreettisesti katsoen voinut jättää ruumiinsa kokonaisena kaverille. Tämä olisi vienyt projektin loppuun. Mutta puhukaamme käytännöstä. Paljonko Te antaisitte pisteitä Jeesuksen kuolemasta? Brandista siinäkin tapauksessa oli kysymys, vai mitä, ja kristinuskon tuotteistamisesta ideologisille ja myös taloudellisille markkinoille, vai kuinka? Jeesus ikonisoi itsensä kärsimällä ja kuolemalla kaikkien puolesta, kun Isä oli häneen suutahtanut. Ymmärrättekö? Paljonko annatte pisteitä Jeesukselle hänen tehtävänsä vaativuudesta ja henkilökohtaisesta suoriutumisesta? Eli miten Jeesus pärjäsi projektissaan? Katsotteko, että Jeesuksella oli jokin, ns. "luovuttamaton" itseisarvo? Eikö hänellä ollut vain projektiarvo? Hän oli yhtä kuin projektinsa. Jeesus oli siis projekti. Ette kai tunne Sartren eksistentialismia? Miten siis on Jeesuksen pisteytyksen laita? Minuun oltiin tyytyväisiä, kun aikoinani annoin nollan Eugen Schaumanille Bobrikovin murhasta. Se kun oli rikos ihmiskuntaa vastaan. Venäläiset tulivat heti olalle taputtelemaan, sitten kaikki muutkin. Se Jeesus muuten edusti eri projektia. Paljonko?

- Jeesusko? En kulje taivasporukoissa, ja tuota siis, no (nikottelua ja jupinaa, mikä merkitään muistiin) -- äh! En yhtään osaa sanoa. En minä ole sitä juttua koskaan siltä pisteytyksen kantilta ajatellut. Eiväthän papitkaan sitä noin -- Nyt ne uskovaiset kyllä tajuavat, ettei teille hallintoihmisille mikään ole pyhää! Ne mököttävät teille mutta eivät mitään voi, kun teitä riittää. Olen aivan ymmälläni, haluatteko minun arvioivan Jeesusta ihmisenä vai jumalana vaiko mahdollisesti ihmiseksi inkarnoituneena jumalana vaiko ihmisenä merkityksessä 'potentiaalinen' tai 'virtuaalinen' tai aivan 'aktuaalinen' jumala' . Muuta en osaa, koulutukseni ei -- ohi!

- Ohiko? Vielä mitä! Päinvastoin! Teillä on tasan tarkkaan 30 sekuntia julkistaa pisteenne. Vai pyhää muka! No ei todellakaan! Ei sitä sanaa 'pyhä' lue kehittämissuunnitelmassa eikä - ohjelmassa. Eihän tämä mikään kirkko-opisto ole vaan arvonsa tunteva korkeakoulu. Ja eivätköhän ne myös siellä kirkko-opistossa ole lopettaneet sellaisen joutavan sanailun. Filosofi Albert Camus on sanonut meidän jo onneksi elävän "epäpyhässä historiassa". Siinä saatte päivitystä. Samat konsultit lienevät saaneet ideansa sielläkin läpi. Ne jyräsivät jo kuntapuolenkin nurin tehden paljon rahaa. Niillä on sentään visio. Yliopistoväki innostui heti liike-elämän toimintaperiaatteista. Jo oli aikakin. Uudet tuulet puhaltavat. Ja nyt pisteenne, kiitos. Ne laitetaan internetiin, koska tämä on transparenttia aikaa.


- Mitä? Vedättekö te vanhempani mukaan tähän prosessiin?

- Sitä en vielä ehtinyt sanoa. Olin tulossa siihen. Rauhoittukaahan jo. Älkää olko niin negatiivinen. Tehän apparentisti toistatte itseänne ja huononnatte lähtöasemaann ainakin välittömästi seuraavan tuotantokauden (eli periodin) kehityskeskustelujen ensi kierrokselle. Tietysti vanhempanne kuuluvat kanssanne samaan verkostoon. Kuulostaa siltä, että he molemmat elävät. Positiivista. Antakaa yhteystiedot kahden vuorokauden kuluessa. Varmentaaksemme teidän profiilinne, niin, ja portfoliossanne jo näkyvät ja sinne tulevat uudet tiedot, me haluamme konsultoida vanhempiannne. Elävätkö ukit ja mummmot? Onko avioeroja tai muita kehityskriisejä todettu? Jos vastauksenne on kyllä, niin osaavatko he tietotekniikan ja varsinkin powerpoint-tekniikan? Ja tekevätkö he blogeja? Blogit ovat antoisia kehitystehtäviä kehityskriiseihin ajautuneille, siis ajastaan jälkeen jääneille palvelujen tarjoajille. Kertokaahan minulle, olkaa niin hyvä.

- En koskaan hyväksy tuota moraaliselta kannalta, sanoo Herra Das. - Eikö elämässä saa enää olla yksityisyyttä? Tämähän on kuin suoraan Orwellilta. Valvonta ja kaikki.

- Väärin, herrasein! Olen teihin pettynyt. Tämä on uusliberalismia. Moraali ja moraali! - Sehän on joutavaa, aivan vanhaa tavaraa! Ja ero on asenteessa. Me teemme täällä aivan niin, kuin lystäämme. Ja teidän pitää muuttaa asenteenne positiiviseksi, jotta me kaikki yhdessä tehostamme asiakaspalveluamme. Tehän olette seurannassa, niin kuin muutkin. Kaikkien pitää skarpata, itseään kehittää. Ettekö tunne luonnon historiaa? Katsokaa tekin television luontodokumentteja. Amerikkalaiset rakastavat niitä, me samaten. Siksi niitä niin usein tulee toiveuusintoina. Nyt siis hallitsee biologinen ihmiskäsitys, eikä suinkaan humanistinen, kristillisestä puhumattakaan. Herätkäähän tekin. Tämä on sentään kvarttaalitaloutta. Hallintopalvelukomentokeskus näyttää kaapin paikan tämän yliopiston jokaisessa työsolussa! Kyllä vartiotornia tarvitaan, kun väki on sitä, mitä se on.

- Onko tarkoitus rahastaa, rahaa tehdä siis?

- Sellaisia ääniä on alkanut kuulua, ja me kuulostelemme, koska tahdomme vastata aikamme haasteisiin. Elämä on pitkälti rahakysymys, you know. Keskustelu on kuitenkin päättynyt tältä päivältä. Voitte kohta poistua vapaasti aivan mihin suuntaan tahdotte. Yritys edellyttää teiltä lojaalisuutta mutta ei toki puutu kovinkaan tarkkaan elämänne yksityiskohtiin, vaikka niissä jo sanomista onkin. Pitäkää huolta imagostanne ja päivittäkää se yhteisen yrityskuvamme mukaiseksi siinä määrin, kuin itse pystytte. Me päätämme täällä, mihin se imagonne riittää. Pitää olla näköä, siis esteettistä kompetenssia, jotta voi kohdata asiakkaan, hyvänen aika! Ehkä saatte jäädä, ehkä ette. Kävi miten kävi, älkää viitsikö ottaa yhteisyrityksen kehittämisprojektin poistoja niin henkilökohtaisesti, "nothing personal". Muun liikemaailman tavoin mekin kilpailutamme väkemme. Kehittäkää itseänne, terästäytykää saneerauksen varalta. Ei tässä rukoilu auta. Pankaa ihmeessä toimeksi. Kehityspäällikkö tapaa jo ylihuomenissa henkilöstöpäällikön ja arvatenkin myös kehityskriisisihteeristön, mutta kehityskriisijohtaja, jolla on maisterin oppiarvo, ilmoitti jo alustavasti, että hän koettaa ehtiä paikalle heti Helsingin rationalisointipalaverista junalla ensimmäisessä luokassa tultuaan. Asianne on korkeimman mahdollisen herran ja hänen tiiminsä käsissä. Mitä te oikeastaan olette tehnyt yliopiston hyväksi? Tämä on teille vaikea paikka.

- Olen tehnyt voitavani, hän vastaa.

- Meistä tuntuu, ettette ole tarpeeksi sitoutunut. Täällä on tulosta tehtävä. Prosessi jatkuu. Onko teitä aikaisemmin rangaistu?

- Ei piruvieköön ole!

***

Yöllä kotona Herra Das Man heräsi koiransa räksytykseen ja päätti antaa sille sen päivän osalta vain yhden pisteen, mutta ei toki vielä piikkiä. Hän nosti pisteytyksen seuraavana päivänä kahteen (2/5) ihmisten kerrottua, että muuan naapuri oli varoituksista piittaamatta jatkanut huonoa elämäänsä. Häiriön ja häiriköinnin alkusyystä ei ole palautetta saatu, eikä sitä ole kaiken järjen mukaan liioin annettu, kun kukaan ei ole tullut sitä vaatineeksi. Oheisvahinko oli fakta.

Das Man ounasteli, että hänen koiraparkansa päivät olisivat luetut. Yliopistolaiset tuhahtelivat aina hänen sekatotuisen piskinsä nähdessään. Itse asiassa he (implisiittisesti) tuhahtelivat koiran isännälle. Das Man oli täysin tietoinen omasta Rakki-Lookistaan, joka olisi koituva hänen kohtalokseen. Oli jo käynyt käsky, että kaikki hallintoalamaiset pisteytettäisiin myös ulkonäkönsä ja muun edustavuutensa osalta. Habitus-arviointia valmisteleva suunnittelu oli täydessä käynnissä. Kanttiinissa kuiskuteltiin, voisiko itse kukin alamainen jotenkin sopivasti pukeutumalla viestittää vertaisarvioijille, auditoijille ja kaikille muillekin edes lähimain oikeita eli silmiä hiveleviä rotuominaisuuksia. Moni tiesi olevansa jo syntymästään asti esteettisesti epäpätevä. Sillä termillä oli vuosituhanen vaihteessa alettu julkisesti nimitellä epäedullisen- tai vain "taviksen" -näköisiä opettajia, joista monet oli jo saatu vakuuttuneiksi siitä, ettei kunnian kukko heille laulaisi. He olivat elämänsä terminaalivaiheessa. Sen sijaan tutkijoiden osa oli lohdullinen: on sama, miltä niissä hommissa näyttää, paitsi jos tulee julkisuutta, pakko-osanotto johonkin konferenssiin, tai muuta paljastavaa. Sana 'transparentti' sai useamman akateemisen sisaren kuin veljen punastumaan, vaikka seminaariosanottajat olivat vuosikausia toistaneet yhteen ääneen (terapoivassa kuorossa), ettei kukaan voi perusulkonäölleen mitään; voi ainoastaan siirtyä huomaamattomampiin tehtäviin, sikäli kuin elämä uuden mahdollisuuden antaa.

Hämmennystä herätti hallintomiesten aivan uusi puhe siitä, ettei heidän ollut syytä luottaa edes huippuyliopistojen tutkija- ja opettajakaartiin; se kun oli rikollisen tehokkaasti osallistunut kansallissosialistisen Saksan täystuho-projekteihin. Tutkijat ja opettajat eivät tiedä, mikä on heille ja koko järjestelmälle hyväksi; siksi he kaipaavat kipeästi ylhäältä tulevaa ohjailua ja käskytystä; tietämättömien tulee kestää asiaankuuluva simputus; sitä voi pitää kunnia-asiana. Näin on lupa ajatella, jos ja vain jos hallinto edustaa todella parempaa tietoa ja korkeampaa moraalia kuin suorituspuoli eli tutkijat ja opettajat. Ovatko parhaat vallassa? Jos eivät, haluavatko ja pääsevätkö he hallitsemaan muita? Valta kuuluu aina jollekulle - myös tänään, jolloin eletään "hyvän ja pahan tuolla puolen". Jos ja kun moraali (etiikka) sivuutetaan, silloin siihen ei tietenkään pyritä. Onneton on sellainen elämäntilanne. Mutta jos sekä hallinto että suorituspuoli ovat tietämättömiä siitä, missä mennään ja mihin mennään, katastrofi on vain ajan kysymys. Tässä, niinkuin kaikessa muussakin, voi silti jotakin positiivista nähdä: erotuksetta kaikki ovat samaa, vakaata "Das Man" -tasoa.

Niin kuuluu ollakin: tämä on massojen aikaa. Vulgaarit arvot vallitsevat; niitä Das Man kutsuu demokraattisiksi. Ja kaikki edustavat lopulta yhtä ja samaa "das Mania", olipa partikulaarisella representaatiolla sitten rahaa tai ei.