Kärsimyksen vaikeus

Tuota pikaa (26.9. 2009) tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta filosofi Matti Juntusen kuolemasta Jyväskylässä, "Suomen Ateenassa" (26.9. 1979). Minulla oli onni, ja sanoisin myös suru, tuntea Matti Jyväskylän yliopiston filosofian laitokselta. Ja minulla oli onni ja ehdottomasti myös ilo tutustua toisiin Rouva Filosofian lapsiin, kuten Toivo Saloseen. Gunnar Aspelin kutsuu Severinus Boëthiusta tämän viime hetkillä lohduttanutta Rouva Filosofiaa (Domina Philosophia) Filosofian hengettäreksi. Boëthius ei ollut jo kuollessaan kuollut, sanoisi Toivo.

Matti Juntunen tuli tähän maailmaan, jota kärsimys edelleen hallitsee, 2.1. 1943, kävi (Vladimir Uljanovin tavoin) pitkän latinakoulun, opiskeli ja valmistui ja ehti vain 36-vuotiaaksi, kun tälle filosofian assistentille, Rouva Filosofian omimmalle oppilapselle tuli Noutaja, joka muuten oli lähes jaspersmaisesti tulostaan merkein koettanut ilmoittaa... Mutta sitä Matti ei osannut panna merkille, ellei hän sitten ekshibitoinut itselleen piittaamattomuuden hyvettä (joka osaa näyttäytyä myös paheena, kuten Vladimir Uljanov, siis Lenin, hyvin tiesi).

Voimiensa päivinä Matti iloitsi luennoista ja keskusteluista. Minun argumentointiani Matti luonnehti eräässä symposiumissa kaikkien kuullen oikeaksi mutta sanoi lisäksi, että se vaikutti joltakin osin kumman porvarilliselta. Teemaan ei koskaan palattu, kun jouduin lähtemään maasta. Jyväskylässä asiat menivät omaa rataansa - ja huonompaan suuntaan.

Paremmin kuin minä ja ainakin pidemmältä ajalta tunsi Matin filosofi Toivo Salonen. Rovaniemen Toivo on uudessa kirjassaan 'Ihmisen idea' (Rovaniemi 2008) antanut Juntu-Matin muistolle tilaa. Esittelen nyt sitä henkilökuvaa, jota Toivo on kirjassaan hahmotellut ('Ihmisen idea', ss. 189-194). Kiinnostuneet saavat lukea Toivon Juntu-luonnehdinnat kokonaan. Olen ottanut Tampereella Toivon opuksen aate- ja oppihistorian tenttikirjaksi.

"Matti Juntunen (---) oli klassisesti sivistynyt filosofian harrastaja. Hän oli säkenöivä ajattelija ja vajavainen ihminen. Juntunen tunsi laajasti filosofian historiaa, oli perehtynyt Kantin, Hegelin, Marxin, Husserlin ja Heideggerin raskaisiin teorioihin. Juntusen ideat ravistelivat akateemista sivistyneistöä ajattelemaan. Hän kritisoi näkyvästi [ja esimerkillisen retorisesti ja loogisesti - JS] yliopistojen [DDR-lähtöistä] tutkinnonuudistusta perusteisiin paneutuen ja ideaaleja hahmottaen (---). Esittäessään ajatuksiaan sivistyksestä Juntunen todellisti filosofia perennistä" (Salonen, op. cit. 189).

Sitten kun Salonen on kuvannut Juntusta intohimoisena totuudenetsijänä ja taistelijana, hän sanoo, miksi tälle lopulta kävi, niinkuin kävi. Salonen sanoo ymmärtävänsä, jopa suorastaan kokevansa, "miksi Matti Juntunen oli viimeisinä aikoinaan loputtoman katkera, väsynyt ja itsetuhoa etsivä. Hän näki ympärillään pelkkää barbariaa eikä saanut perusteita koettelevaa vastakaikua omille ideoilleen. Hänellä ei ollut keskustelukavereita, totuutta etsiviä vastaanväittäjiä. Hänellä oli pelkkiä kuuntelijoita tai neuvoja kaipaavia, visiottomia järjestöjyriä" (Salonen 192).

Esitän nyt Toivo Salosen 'Ihmisen idea' -kirjasta vielä yhden, pitkän sitaatin filosofi Matti Juntusesta, tämän elämän siitä vaiheesta, kun tältä luonto jo vaati takaisin saataviaan:

"Matti Juntunen oli yksinäinen ja se ei hänelle sopinut. Hän ei osannut kärsiä yksinäisyytensä tähden vaan yritti olla sekä seuransa kaltainen että sen keskipiste. Lopulta hän sitten koki yksin yksinäisyytensä. Hän oppi tuntemaan kuoleman luonnossa ja oman kuolemansa itsessään. Lopulta hän oppi kaipaamaan yksinäisyyden jyskyttäviä hetkiä" [eksistentialistisessa rajakokemuksessa - JS].

"Kerran talvella Matin fyysiset voimat romahtivat; hänet oli autettava istumaan seinän viereen; eräät olivat kutsumassa jo ambulanssia. Käden [retorisella] liikkeellä Matti sai sen silloin estetyksi. Mutta hänen silmistään välkkyi iäisyyden kajo; hänen ajatuksissaan paloi kirkkaana ja selkeänä Hegelin Absoluutti. Se oli tila, jonka voi kokea kuolinhetken lyödessä. Se oli tila, jonka jälkeen pikkunäppärät puheet, akateemiset meriitit, poliittiset voitot ja koetut tappiot menettävät merkityksensä, painuvat mitättömyyteen. Tässä tilassa asiapakkojen ketju kirpoaa samalla kun nouseva ja laskeva aurinko tuo mukanaan aavistuksen iäisyydestä sekä vaihtuva päivä kertoo hengen jatkuvuudesta. Kuinka vaikeaa Matille olikaan sopeutua turhuuteen ja kuinka helposti kaikki sitten kävikään" (193).

Filosofit tulevat ja menevät. Philosophia perennis elää.

FINIS

Toivo Salonen, Ihmisen idea. Ihminen filosofiassa ja ihmisen ongelma filosofisessa ihmistutkimuksessa. Lapin yliopistokustannus. Rovaniemi 2008 (ISBN 978-952-484-246-4).

www.ulapland.fi/julkaisut

Vahti kulkukoiran haudalla

Vieras mies (A) löytää Kreikasta koiran (B) valppaana haudalta.



A. Terve! Sanohan, kenen hautaa noin seisten vahdit, koira hyvä?

B. No koiran hautaa, kenenpä muunkaan.

A. Kuka se koira oli miehiään?

B. Diogenes.

A. Ja mistäpäin?

B. Alkujaan Sinopesta.

A. Siis se mies, joka ruukussa asui ja etsi ihmistä lyhty kädessään keskellä kirkasta päivää. Eikä löytää tainnut.Uskoiko edes löytävänsä? Tai ehkäpä kuitenkin uskoi.

B. Totta tosiaan, ruukussa asusti Diogenes. Ja kun se koira,
siis filosofi, kuoli, Zeus antoi taivaan tähdet hänen kodikseen.

Kiven alle ruumis jäi. Sielu loistaa taivaalla. Katsohan,
kun ilta joutuu Hellaan maahan. Sitten tiedät, ihminen.

A. Siinäpä kelpo mies. Täydet pisteet Sinäkin saat.
Olet, totta vie, viiden pisteen koira (5/5).

B. Hau viidesti Sinulle, turisti parhaasta päästä. Jää hyvästi.

Luonto vaatii minua keskittymään tehtävääni.
Menehän jo siitä, ole niin hyvä. Ilta tulee, sitten yö.

Vaikka miten väsyttää, mä vain koiranunta nukkua saan.

Muistapa se, nuori mies, jos koirien luonnon tunnet, ettet meitä unohtaisi,

missä meitä nähnetkin

elämäsi taipaleella, niin kaukana

Hesperian mailla tai Afrikassa tai Syyriassa tai Kilikian Tarsoksessa,

jonne mun mieleni palaa.

Et meitä unohtaa saa. Älä ainakaan kepillä uhkaa,

kun meistä joku haukahtaa,

sillä se tervehdys on.

Kuuntele koirain kutsua.

**

Vieras menee menojaan. Jo kohta taivaan kannella
tuikkivat ikuiset tähdet, niin kuin Koira ja Venus.

Niistä kai Venus lie kauniimpi nähdä.

Sitä ei Koira muuksi muuta,ei sitten millään, Koira, "esteettisesti epäpätevä", niinkuin hienot ihmiset sitä lakkaamatta herjaavat, ajavat luotaan, kiviä jälkeen viskoen.Vain sisältä on kaunis kulkukoira. Miten kapista turkkia kehua voisi, jos rehellisiä ollaan, niinkuin tähänkin saakka?

**

Hetaira, seksiterapeutti Lais, eli "das Manin" kielenkäytössä huora lepää romanttisesti Diogeneen lähettyvillä. Se minua vain tässä vaivaa, mihin kulkukoira eli Diogenes tarvitsee sen kummemmin hautaa kuin vahtiakaan. Siksi päädyn esittämään em. muinaisrunosta Levyraadille vain kahta tähteä (**) eli pisteinä 2/5. Mutta onhan sekin jotakin, piskille asteriskeja kaksittain. Ja jos katsotaan, että hyvä kulkukoira on muiston arvoinen, voidaan pisteytystä ehkä vielä nostaa. Muistutan siitä faktasta, että kurtisaani Lais tuotti silkkaa iloa miehille, kun vaimot kotona levätä saivat; toisaalta moni nainen tunsi vetoa Diogeneen perään; naiset ovat lähempänä kuin miehet luonnon perusfunktiota, ja Diogenes puhui paluusta luontoon ja panemisesta toimeksi luonnon ehdoilla. Kaikki miehet ovat aina antaneet Lais-huoralle viisi tähteä, minkä voi nykyisin sanoa huoleti ääneen jopa naisseurassa, koska "das Manin" naiselliset representaatiot eivät muuta voi kuin tunnustaa tosiasiat, vaikka kipeää tekeekin. "Das Man" on heille kertonut sukupuolivietistä, joka tuntuu kuin jano ja nälkä, joka vaatimuksiaan alati esittää Uranoksen ja Gaian tyttärille niin, että he sen nahoisaan tuntevat. Ja koiratkin kiiman tuntevat. Ei niillä estoja ole eikä pidä ollakaan, kuten saarnaa Diogenes.

Lais on aina ollut miehille kaikki kaikessa. Mutta niin miehet kuin naisetkin olisivat silloin Aleksanteri Suuren aikana selvinneet hyvin ilman Diogenestakin, olkoonkin että keskustelun laineet vellovat korkeina ja väki kuumana käy. Onneksi Peregrinus Proteus poltti itsensä Olympiassa anno 165 post Christum natum. Niin radikaaliin tekoon ei Sinopen Diogenes pystynyt, eikä hänen tarvinnutkaan pystyä. Sen näyttävämmin kuin polttamalla itsensä elämysohjelmassa "das Mania" varten ei filosofi voi luontoon eli Isä-Eetteriin palata. Katson jo aiemmin perustelleeni, miksi Peregrinukselle tulee postuumistikin antaa huippupisteet. Siinä meillä on ainut mies, joka yltää Laisin ja toisen terapeutin, nimittäin Aspasian tasolle. Ja myös Diotima tulee mainita. Diotima merkitsi Sokrateelle sitä, mitä Aspasia Perikleelle. Diotima ja Aspasia olivat filosofisesti sivistyneitä seksiterapeutteja, ja niin taisi olla myös Lais. Häntä(kään) ei saisi nimittää halvetavasti huoraksi tässä blogitekstissä, ellen joutuisi käyttämään aika ajoin "das Manin" termejä. Pahaa tekee. Mutta "das Man" hallitsee nykymenoa niin rautaisin kourin, ettei hänelle mitään voi. Yliopistonkin hän on saanut valtaansa. "Das Man" näköjään oppii nimittämään naista huoraksi jo äidinmaitonsa vastikkeessa, kuten tuntemani koulunopettajat ovat sanoneet. Se nyt siitä sitten. Minulla on ollut puheena kunnon mies, neljän tähden Diogenes, Zeun poika. Se on kohta siinä.

'Kyynikko' tulee kreikan koiraa tarkoittavasta sanasta (kyon, mon. kynes). Diogenes on kyynikkofilosofina tunnetumpi kuin miltei 500 vuotta myöhemmin elänyt ja polttoitsemurhaan komeasti päätynyt Peregrinus Proteus, josta olen toisaalla kertonut. Diogenes ei asunut tynnyrissä (kuten "das Man" filosofian laitoksella juttelee) vaan viiniruukussa, vaikka "das Man" tuskin uskoo, miten ihminen sopii ruukkuun ja miten ruukku sopii "das Manin" arvolle. Miksei viiniruukku muka sovi? Ei siihen hukkua tarvitse. Vinoilu pois ja heti, tai laitan poltergeistin! Diogeneelta oli paheksuen kysytty, eikö hän yhtään välittänyt isänmaastaan (kr. patrís, lat. patria). Filosofi reagoi nostamalla kätensä tähtitaivasta kohden. Maailmojen kansalaiseksi hän sanoi itseään, päästen pidemmälle kuin stoalaiset, jotka ovat parhaassa tapauksessa yltäneet vain tämän yhden ihmisten maailman kansalaisiksi, kosmopoliiteiksi, mutta alentuneet usein palvelemaan ja palvomaan poliittista valtaa, uudella ajalla tuhoisia nationalistisia projekteja. Jokunen, merkityksetön poikkeus mahtuu joukkoon.

Filosofeista ylensäkin on tullut akateemisia, politikkkoja kumartelevia virkamiehiä eli siis "das Manin" partikulaarisia edustajia. Jokainen "das Man" on kuuliainen hallintoalamainen; hän lähtee mielellään vaikka Pahan eli Herra Sebaotin palvelukseen, kuten natsismin ja stalinismin ja sen sellaisen kokemukset vakuuttavasti osoittavat; luonnollisesti ja luontonsa mukaisesti "das Man" sulkee silmänsä historian "ikäviltä" puolilta eli omalta itseltään. Se ei tiedä hyvää jatkossakaan. Kuinka se voisikaan? Katastrofeja on tiedossa, paljon pahempia kuin on ennen koettu. Syynä on "das Man" itse ja hänen teknologiansa, johon "das Man" on sitoutunut, kahliutunut siten, kuin se tietämätön popula Platonin luolan seinään, eikä hän seurauksia osaa ajatella. Jos osaisi, hän ei olisi "das Man." Teoriassa mutta kaiketi vain teoriassa hän voisi tiedostaa, kuka hän on ja mitä on tulossa, ellei hän kadu tähänastisia aktuaalisia tekoja ja pysäytä nykyisiä projektejaan. Koetan ajatella "optimistisesti".

Opettelen jossakin vaiheessa, jos luonto suo, latomaan kreikan kirjaimia Diogeneen ja Peregrinuksen kunniaksi ja ikäänkuin "das Manin" sivistämiseksi, sikäli kuin "das Mania" edes voi sivistää. Sivistys on kreikaksi paideia. Latinassa paideiaa vastaa lähinnä humanitas, saksassa Bildung. Oman kokemukseni nojalla sivistys ikävystyttää (elämyshakuista) "das Mania". Kreikan ja latinan kielet ja kieliopit ovat hänelle myrkkyä; hän hyväksyy vain modernin, sosiaalisen eli small talk -kommunikaation, jota hän jostakin kumman syystä kutsuu sosiaaliseksi kieliopiksi. Se vasta kivaa kuuluu olevan siksi, että kirjat heitetään menemään. Mitähän Diogenes ja Peregrinus olisivat moisesta menosta sanoneet? Kumpikin opetti paluuta luontoon. Mutta mitä on luonto?

Olympian uudet tulet?

Peregrinus Proteus poltti näyttävästi itsensä Olympian lehdossa 165. Hän tahtoi sementoida rohkeuden tai mielenlujuuden ihmisen tärkeimmäksi hyveeksi. Olympialaiset ovat hyvin sopineet saman hyveen näyttämöksi jopa uusimmalla ajalla (1896 -). Todella siisti oli se muinainen polttoitsemurha, postuumin mitalin arvoinen. Sen väristä voi keskustella, niin kuin kaikesta, mitä ihmiset ovat puhtain mielin tehneet.



Tosi miehen soihdusta ei tuli valloilleen ryöstäytynyt. Pyhä lehto säästyi. Katsojat palasivat tyytyväisinä sinne, mistä olivat tulleet, paitsi eräs Lukianos. Tämä katsoi, että Peregrinuksen motiivit saattoivat olla likaiset. Epäilys vaivasi Lukianosta, mieltä poltti. Lukianoksen kuvaus kyynikkofilosofi Peregrinuksen viime hetkistä on säilynyt, toisin kuin Peregrinuksen mahdollisesti pitämä maratonpuhe nopean kuolonsa alla. Ehkä hän ei pitkään puhunutkaan, ja mitäpä se olisi kannattanut. Poltto oli sentään pääasia, ja siksi väki oli vartavasten paikalle tullut. Ja vaikka Peregrinus puheen pitikin, keneltäkään katsojalta ei oikein voinut edellyttää sen merkitsemistä muistiin. Hetki oli latausta täynnä. Piti saada katsella rauhassa lyhyttä toimitusta. Minusta tuntuu, että erityisen paljon ns. visuaalisia oppijoita oli saattamassa Peregrinusta Isä-Eetterin luo.



Saapa nähdä, miten nyt (2007) käy. Suuri palo uhkaa sitä pyhää lehtoa, jossa kaikki kerran alkoi. Ja jos lehto nyt poroksi palaa, löydämme siitäkin symbolista merkitystä. Sitä me löydämme joka tapauksessa nyt, kun Olympia on "in", vaikka ne visuaaliset oppijat, jotka tänään (26.8. 2007) seuraavat Peloponnesoksen paloja, eivät varmastikaan halua rehabilitoida filosofi Peregrinusta, joka omavaltaisesti antoi pois elämän lahjan (kuten kristitty moittien lausuu).



Ehkä tulen pitää nyt uhata Olympiaa, jotta me kaiken teknologian keskellä tajuaisimme, miten kaunista, komeaa ainakin, on osoittaa hyveitä, ihmisyyttä. Ja jos Olympia tuhoutuu, voitaneen aloittaa keskustelu siitä, onko olympialaisten aika syytä julistaa ikuisiksi ajoiksi päättyneeksi vai aloitetaanko jo puhtaalta pöydältä. Jos Olympia vielä tämän kerran säästyy, se oikeuttanee urheilevan nuorison jatkamaan nykyisellä tiellään. Jalon kilvoittelun tulisi entisestään jalostua, jotta paitsi urheilun, myös tieteen, taiteen, politiikan, talouden ja muun sen sellaisen sporttiset kehittäjät saisivat hyppiä riemusta.

26.8. 2007