Ruumiiden käsittelyssä ja kuljetuksessa (kierrätyksessä) sanotaan tapahtuvan oheisvahinkoja. Kuopiossa oli tehty ruumiinavaus toiselle vainajalle, kuin oli tarkoitus, mitä nyt syyttä suotta päivitellään Hangosta Inarin pappilan ohi hamaan Nuorgamiin asti. Pari joutavaa ruumista eli biojäteraatoa oli jotenkin vaihtanut identiteettiä. Eikö olekin outoa? Mutta pois meistä sentimentalisointi. Ruumis on ruumis ja siltä puuttuu ihmisarvo. Ehkä viranomaiset olivat sekoilleet. Ihmisiä hekin ovat ja ennen kaikkea eläviä. Kukahan senkin avauslystin on saanut maksaa? Turha kysyä. Tapaus olisi hienotunteisuussyistä voitu salata suurelta yleisöltä. Nyt ihmisparat eli vielä toimivat biokoneet ovat syvästi huolissaan, miten heidän ruumiilleen käy, sitten kun heistä aika jättää (ilmat pihalle menevät, sielut karkaavat kylmään avaruuteen eli ohjelmat kaatuvat). Tapaus lisää entisestään supisuomalaista ahdistusta vallitsevan kaamoksen ja kaaoksen keskellä. Vainajain kova kohtalo syö julkista luottamusta (fides publica).
Mistä tietää, suoritetaanko tälläkin hetkellä sydämettömiä ruumiinavauksia väärille vainajille tai vastaavia kirurgisia operaatioita väärille potilaille, amputoidaanko vääriä jäseniä tai poistetaanko vääriä hampaita? Ja voiko eläviinkään ruumiisiin enää luottaa? Kaikenlaisia pimeitä tyyppejä hiipii maisemissa. Samahan se oikeastaan on, mikä kuollut ruumis käsitellään, mikä säästetään, kunhan jotakin tutkimustietoa saadaan. Ruumiin identiteetistä viis! Sehän on vain ainetta, ja huonointa sorttia eli biojätettä. Oikeastaan ihminen voisi hoitaa itse, ilman mitään välikäsiä, oman ruumiinsa totaalisen hävityksen, mutta tämä on toistaiseksi kohtuuton mutta pitkässä juoksussa pragmaattinen ajatus. Odotellaan nyt, että teknologian kehitys vauhdittuu. Tarvitaan lakimuutos ja muutos asenteissa. Aika kuluu eksistentialistisesti ja muutenkin. Koettakaamme olla itsekin avuksi, niin että suuri ja humanistinen visio jo piankin toteutuisi. Sitoudutaan maailman parantamiseen. Projekti lienee jo hyvässä vauhdissa, joskin elävät tarvitsevat nyt välttämättä sitä kärsivällisyyttä, joka huokuu tuskin aina niin rakkaiden vainajain kasvoilta, sikäli kuin herkkähipiäiset elävät kehtaavat rauhaan päässeiden kasvoja kliinisesti, siis tutkimuksellisen viileästi ruumishuoneella tarkastella. Se vaatii luontoa. Tässä voisi koulutus- ja konsulttisaumaa olla niin, että rahankin jo voisi sanoa haisevan, vaikka se onkin elementeistä puhtain, puhtoisempi kuin tuli, vesi, maa ja ilma.
