On se luonto niin ihmeellinen. Intian Paratiisissa elää Feeniks-lintu. Siellä se myös vanhenee. Sitten kun korkea ikä jo painaa, lintu lentää Foinikiaan. Se rakentaa pesän tai haudan ja polttaa sen mukana itsensä. Ja tuhkasta syntyy uusi Feeniks (kuten myös logiikan identiteettiongelma). Olen kuvannut ja analysoinut Feeniksin elo- ja kuolinprosessin, samoin kuin koko eksistentialistisen projektin kirjassani 'Scripta serenissima' (ja osoittanut outoja virheitä Mircea Eliaden Feeniks-tulkinnassa).
Kreikan ja Rooman Feeniks edustanee joillekuille "ikuista naista". Toiset näkevät linnun mieheksi. Samahan se on. Mutta kiinalaiset ovat tiukkapipoisesti esittäneet oman Feeniksensä vain feminiiniksi (vastapoolina vain maskuliininen Lohikäärme). Mutta loppukoon tämä genus-puhe nyt tähän, koska "das Man" ei tajua mitään kieliopillisen suvun päälle ja on ehkä juuri siksi tosi sikiävää lajia. Pahaa ihan tekee. "Das Man" lisääntyy kuin kani tässä kivun ja säryn maailmassa.
Otan seksuaalisen tasa-arvon nimissä toisenkin esimerkin mytologian alalta. Herakles päättää roviolla päivänsä; hän saa mustasukkaiselta naiselta myrkytetyn viitan; se tekee hänen mieskunnostaan lopun; muutkin maiset uroteot ovat taakse jäänyttä elämää; toki Herakles otetaan Olympokselle eli Taivaaseen ansioidensa tähden. Siellä odottavat kehityskeskustelut jumalten tasokkaassa seurassa. Herakleesta tehdään olympolainen hallintovirkamies. Rauhaisat ovat olot ja juhla seuraa toistaan niin, ettei ikävystyminen uhkaa.
Taivaasta Herakleen ei anneta palata, eikä hän toki itsekään tahdo palata "boddhisattvana" eli Platonin luolavertauksen sankarina Maan päälle kertomaan, mitkä palkinnot odottavat sitä, joka lähtee Hyveen (Areté, Virtus) kaidalle tielle, lajitovereita auttamaan.
Antiikin filosofit nimesivät Herakleen ihmiskunnan hyväntekijäksi. Modernit, "das Man" -tasoiset filosofian harrastajat palvovat Teräsmiestä tai jotakuta oikeaa, mieluiten kansallista urheilusankaria, mutta eihän heiltä voi muutakaan odottaa. Jokainen on valmis vain siihen, mihin hänen tämänhetkinen kehitysvaiheensa antaa mahdollisuuden. Ja kovin vähissä ovat "das Manin" potentiat; hänen potenssiaan, tai jos käytän tyylitajuttoman hallinnon kapulakieltä, hänen potenssinsa rakenteita kehittää jokin potenssilääke.
Agragaan eli Agrigenton Empedokles hyppäsi Etnan kraateriin ilman, että kukaan oli todistamassa hänen eksistentialistista valintaansa. Empedokles tahtoi ihmisten uskovan, että hän on päässyt jumalain seuraan; siksi hän tahtoi hävittää ruumiinsa, biojätteensä siis. Se oli hyvä idea ja voi edelleen olla, kun muuttujat muutetaan (mutatis mutandis). Kuinka ollakaan, kraateri sylkäisi ulos filosofin huippukalliin sandaalin. Pian kaikki tiesivät, että Empedokles oli vain surmannut itsensä. Skandaali oli valmis.
Empedokles oli kovin turhamainen mies. Tarinan todenperäisyydestä ei ole takeita. Tämän filosofin itsemurhapoltto lienee keksitty juttu, se kun on omiaan vetoamaan "das Manin" eli hentoisen filosofian taimen mielikuvitukseen. Ajatella, että filosofia elää paljossa siitä, että filosofeja kuolee. Sokrates olisi oikeastaan voinut nostaa myrkkymaljan rumille huulilleen ja tyhjentää sen heti, kun hän sai ansionsa mukaan ja piti kuolemaan tuomittuna puheensa 399 eaa. Useammat "das Manit" olisivat saaneet nauttia elämyksestä ja palanneet koteihinsa iloisella mielellä.
Kuitenkin Sokrates ajatteli, ettei hänen tullut kehittää toimintansa rakenteita sataprosenttisen transparenteiksi (läpinäkyviksi). Miksi juoda myrkkymalja vasta vankilan seinien sisällä? No, pääsihän Sokrates toki filosofian marttyyriksi. Tuotteistaminen onnistui. Sokrateen brandi saa "das Manin" asiakaspalautteissa tyydyttävät pisteet (3/5); Brahman kimmeltää Sokrateen tekojen ja jopa hänen nimikirjaintensa läpi, sikäli kuin näin voi sanoa "das Manille"; tämän poloisen eväät eivät riitä vertailevan filosofian historian tarkasteluun.
Kovin on Intia kaukana. Silti Feeniks tulee sieltä, ellei vieläkin kauempaa.
