"Multa kukkii" (< Waltari)

"Kukkivat roudan maat" . Sellainen nimi on eräällä hienolla romaanilla. Siitä olen aiemmin kirjoittanut. - Metsä selviää ilman terapiaa siitä raiskauksesta, jonka se joutuu kokemaan - jos ja vain jos sen annetaan kasvaa täyteen mittaansa noilla karuilla korkeuksilla Puolangan Lylykylän tien varressa, kilometrin päässä aikoinaan maineikkaan Kurton Kalmakuusikosta. Sen hautuumaan korkeus merenpinnasta on kunnioitettavat tai lohduttomat 299 metriä.  Jos metri pari sinne, metri pari tänne menee tässä pieleen, teen nolostumatta korjauksen. Mänty ei ylätasangolla oikein ota kasvaakseen. Turha on sinne kylvää ja istuttaa mäntyä. Laitettakoon koivua ja synkkää kuusta synkän paikanhengen (genius loci) mukaisesti.  Kuva otettiin Timon kameralla 10:s kesäkuuta 2004. Siinä komeilee äidin Lada edustamassa mennyttä ja menetettyä aikaa. Kaverini Pekka haluaisi minun kommentoivan näkemystään Hossan metsien tilasta ja niiden käsittelyn straregiasta. Teen sen vielä - sitä nopeammin, mitä pikemmin joku ystävällinen sielu laittaa minulle sähköpostissa kuvan Suomussalmen Hossan metsästä ja toisen otoksen samalta suedulta jonkin järven tai lammen rantamilta.

Humalan autiotalo 10.kesäkuuta 2004

Historialliset elämänmuodot ovat katoavaisia. Tästä voisi herkkä, aivan normaali ihminen järkyttyä. Kävimme, veljeni Timo (kuvassa) ja minä katsomassa, mitä Humalasta oli jäljellä. - Kuvan ikkunasta ei katso ulos talon viimeinen asukas. - Otin kuvan Timon kameralla. Vierailusta on kulunut kahdeksan vuotta. - Pitää mennä nyt kesällä 2012 tutkimaan, miten pitkälle luonnon valtaus on edennyt. Lähin elävä talo lienee seitsemän kilometrin päässä. On mahdollista saada selville, minne viimeiset asukkaat ovat lähteneet.

Plotinos ja Porfyrios - uusplatonismia tähän paikkaan

Rooman keisariajan monista uusplatonikoista tärkeimmät lienevät Plotinos (205 -270), Porfyrios (n. 232 - 305) Jamblikhos (n. 245 - 326) ja Proklos (412 - 485). Kaikki he pitävät itseään, osin perusteettomasti tai liioitellen, Platonin aitoina oppilaina. Yhteiskunta- ja valtiofilosofia eivät useita uusplatonikkoja paljonkaan kiinnosta. Lähes kaikki kaikessa on heille teologia, metafysiikka  sekä logiikka (mukaan lukien osaksi matematiikka). Mutta itse Platon oli kunnostautunut muutenkin kuin mystikkona. Nimitys "uusplatonismi" otetaan käyttöön vasta myöhään uudella ajalla (Suurin osa Platonin teoksista löytyy lännessä vasta renessanssin aikana.) Vasta Hegelistä pitäen edellä mainittuja ja mainitsemattomia uusplatonikkoja  lakataan pitämästä platonismin rappeutuneina edustajina.

 

 

 

Plotinos, kaikista uusplatonikoista tiettävästi ensimmäinen, oli syntynyt Egyptissä. Koulunsa hän perustaa Roomaan n. 245. Kouluja nousee muuallekin kuin niin sanottuun Ikuiseen Kaupunkiin, mutta niiden eroavuuksia sen kummemmin kuin opinkappaleitakaan ei ole tässä mahdollista käsitellä. Aleksandrian koulun johtajana toimii nuhteeton Hypatia, nainen, kunnes kristitty jengi pappiensa yllytyksestä murhaa hänet kadulle (415). Vähän yli sata vuotta myöhemmin (n. 524/6) filosofi Boethius, Theoderikin senaattori ja latinalaisen uusplatonismin uljas hahmo, joka samalla tunnustaa uskoa Kristukseen, vangitaan tekaistun dokumentin nojalla. Vankeuden päätteeksi Boethius teloitetaan syytettynä poliittisesta vehkeilystä ja väärän (ei-areiolaisen) magian harjoituksesta.  Ennen kuin teloittajan miekka välähtää, Boethius käy keskustelun perimmäisistä kysymyksistä itsensä Rouva Filosofian, Filosofian Hengettären kanssa. Mielipiteen vaihdon voi lukea Boethiuksen opuksesta 'Filosofian lohdutus' , jonka käänsin ja selitin suomeksi 2001. Teemoista yksi koskee angelologiaa, enkelioppia.

 

 

Kaiken hierarkisesti järjestyvän olevaisen ikuisen lähteen näkee Plotinos Yhdessä: Yksi (Hen) tarkoittaa perimmäistä, täysin aineetonta, immateriaalista todellisuutta. Siitä erottautuu ulosvirtauksessa, emanaatiossa, erilaisia olevaisen moduksia tai prinsiippejä tai hypostaaseja. Ensinnä tulee nous eli henki tai mieli (tai ymmärrys). Se on itseään ajatteleva ajatus; se joutuu tarkastelemaan erikseen ja perättäisessä järjestyksessä muotoja niin, että aika ja avaruus syntyvät. Sitä seuraa maailmansielu, sitä taas yksilösielut, jotka sijoittuvat aineelliseen luontoon (fýsis) tai maailmaan. Sielu (psykhé) on vain / sentään hengen hajanaisempi versio. Uusplatonismi edustaa  ontologista optimismia.

 

 

Ainetta pitää Plotinos (Johannes Scotus Erigenan tavoin) ei-olevana; aineelta puuttuu riiippumaton todellisuus, ja niin puuttuu myös pahalta (ja samaa mieltä on varhaiskeskiajan kristitty uusplatonikko, Johannes Scotus Eriugena). - Ihmiselämän tarkoitus on päästä nousemaan takaisin Yhteen. Ylipäänsä kaikki, mikä lähtee korkeasta prinsiipistä, on sen kaltainen taikka itse asiassa samaa olemusta sen kanssa - ja siihen se on lopulta palaava. Samaa humanismia ja universaalia sympatiaa tapaamme Eriugenalta, jonka mukaan kaikki pelastuvat "ennalleen palautumisen tilassa". Ihmisen pitää Plotinoksen mielestä päättäväisesti kehittää henkistä olemustaan ruumiillisen puolensa eli orgaanisten motiiviensa kustannuksella. Vain aineeton eli siis yksi (Hen) on vapaa, sanoo Plotinos, ja maailma "kelluu sielussa". Aineen kahleissakin - tai luonnon  vankina elää kituuttava - sielu on potentiaalisesti vapaa. - Yhden, siis perimmäisen todellisuuden, voi täällä ajassa ja lihassa oleva ihminen tavoittaa vain mystisessä ekstaasissa - ruumiittomassa tilassa tai sanokaamme: tilapäisessä ruumiistapoistumiskokemuksessa ja vihdoin fyysisen kuoleman jälkeen.

 

 

Oppilas Porfyrios kärsi vaikeista masennustiloista ja hautoi itsemurhaa. Se jäi kaikkien onneksi tekemättä. Näet opettaja Plotinos esitti vakuuttavat argumenttinsa elämän jatkamisen puolesta. Muuan tarina kertoo Plotinoksen estäneen Porfyrioksen itsemurhan sanomalla mitä vetoavimmin, jos kohta vähemmän miehekkäästi, ettei hän (suuri Plotinos) tahtonut tulla jätetyksi ypöyksin maailmaan (sic!).  Tavallaan korvaukseksi tästä pelastumisestaan Porfyrios kirjoitti Plotinoksen elämänkerran ja editoi hänen teoksensa, joka vain vaivoin avautuu lukijalle. Porfyrios kirjoitti itsekin lukuisia opuksia. Niiden joukossa loisti keskiajan kristityille tavattoman tärkeä Kommentaari Aristoteleen 'Kategorioihin'. Se tunnetaan nimellä 'Isagoge' (Johdatus) edellä mainitun Boethiuksen, Rouva Filosofian oman pojan, latinaksi tulkitsemana. - Oletettavasti Plotinos kuoli Campaniassa tuberkuloosiin (270). 

 

Porfyrios nostattaa kristityissä kilvoittelijoissa katkeraa vihaa julkaisemalla teoksen, joka pyrkii kohta kohdalta osoittamaan kristinuskon dogmit vääriksi, kerrassaan naurettaviksi. Kristitty jengi käy kerran Porfyrioksen kimppuun mutta ei saa tai halua saada tätä hengiltä. Mittavasta traktaatista meillä on tallella tärkeitä katkelmia. Teoksessaan 'Pidättyväisyydestä' (De abstinentia) Porfyrios osoittautuu kovin askeettisen vegetarianismin puolestapuhujaksi. Tässä hänen motiivinsa ovat pitkälti pythagoralaisia.

 

 

Aeternitas

Olin uupunut ja ilmoittanut Maija-Leenalle jättäväni roomalaiskirjan teon kylmästi sikseen. Projekti olisi mitä ilmeisimmin kaatunut siihen paikkaan, ellei Erkki, 79, olisi yllättänyt ja tullut kolmanneksi mukaan. - Siksi minäkin päätin jatkaa tuskaisaa (ja säätiöiden asiamiesten torjumaa) tekstin tuotantoa; piti toimia kolmella kielellä, trilingvaalisesti. Kaksikin olisi vaatinut ankaraa puristusta. Kolmea gloossaa käytettäessä taakka aina kasvaa, sanoisin, eksponentiaalisesti.

Syyskuun alussa 2011 roomalaiskirja valmistui. Tiiviitä sivuja lasketaan 214, ja merkkejä siinä on virtuaalisesti suunnaton määrä. Kolmistaan päivittämämme roomalaiskirja jatkaa siitä, mihin Maija-Leena ja minä olimme kaksistaan niinikään kolmikielisessä (ja luonnollisesti säätiöiden vähättelemässä) helleenikirjassa päässeet (2010). Sen ruskeasävyinen kansikuva näkyy alempana, toisen kirjoituksen kohdalla, ja se toimii luullakseni paremmin kuin roomalaiskirjan kansikuva. Katsonet sieltä, jos kirja tai sen kansikuva ei ole jossakin tullut vastaan.

Heti kohta Erkin suostuttua pelastavan enkelin osaan näin kausaliteettia uhmaavan, eloisan enneunen: minun sallittiin nähdä kirjan kansiteksti valmiina (joskin ilman poeetta Vergiliuksen kuvaa). Ja kannessa oli musta risti yhden tekijän nimen jäljessä. Minua kuitenkin estettiin näkemästä tai kieltäydyin näkemästä tai muistamasta, kenen kuolemaa tarkoitettiin. Unesta tuli totisinta totta eilen perjantaina 20.1.2012 klo 12:n jälkeen päivällä. Tuotiin sanaa, että Erkki oli siirtynyt viimeisenä elonpäivänään rauhan saaneena ajasta Ikuisuuteen. Saulus Scholasticus eli ystäväni Sauli muistutti minua äsken (nyt on lauantai) Carl Gustav Jungin rohkeasti esittämästä synkronismin periaatteesta: se koskee kuin koskeekin merkityksellisten asioiden yhteenosumia, coincidenssejä tai jopa convergentioita, kuten omasta puolestani haluaisin korostaa.

Enneunet voi ajatella sen erityisiksi ilmentymiksi. Tässä sopii mennä pidemmällekin ja sanoa olkoonkin hieman tautologisesti, että meillä ihmisillä on aika (khrónos, tempus) tässä aika-avaruudessa, spatiotemporaliteetissa. Ikuisuudessa sitä vastoin ei aikaa tunneta eikä tulla tuntemaan; sitä ei siellä kertakaikkiaan ole, mutta me olemme siellä - osaksi jo nyt.

Miksi en jatkaisi vielä? - Ikuisuudessa me elämme; olemme jo kuolemankin kohdanneet ja taaksemme jättäneet. In aeternitate nos vitam agentes ipsam mortem iam passi sumus et post terga reliquimus. Kaikki on jo tapahtunut. Efesoksen filosofi Herakleitos ajatteli näin erään fragmenttinsa mukaan. Vetoan toiseen runoilijaan - sillä Herakleitoskin oli runoilija parhaasta päästä, vaikka hän kirjoitti ainoastaan proosaa: Eeva-Liisa Manner sanoi, että hänen vakaumuksensa mukaan kaikki on jo todella tapahtunut. - Kiitän saamastani inspiraatiosta Saksassa asuvaa ystävääni Hannelea - kuten muitakin edellä mainitsemiani ihmisiä ja heidän lisäkseen Tuuliaa. Ja kiitän myös enää "vain" Ikuisuudessa elävää Erkkiä. Hän on vapautunut kahleistaan ja lakannut olemasta ajan vieras.

Requiem aeternam

Sain suruviestin samaan aikaan, kun pimeys alkoi peittää maata. Rakas opettajani ja ystäväni, filosofian tohtori Erkki Palmén on nyt poissa.

Stephen Hawking 70 vuotta (8.1.2012).

Hawking sairastaa ties monettako (kymmenettä) vuotta ALS-vaivaa. Siksi hänestä ei ollut osallistumaan Cambridgen yliopiston hänen kunniakseen järjestämään juhlaan. Suuri englantilainen fyysikko tekee BBC:lle antamassaan lausunnossa tiettäväksi, että hän pelkää ihmiskunnan (mankind, humankind) tuhoutuvan viimeistä edustajaansa myöten jossakin planetaarisessa onnettomuudessa kuten ydinsodassa tai -petollisen harmittomalta vaikuttavan -ilmaston lämpiämisen seurauksena. On syytäkin pelätä (vaikka Paavo Lipponen vakuuttaa vaalimainoksessaan, ettei ainakaan suomalaisilla ole mitään pelättävää). Mikä neuvoksi apokalyptisen näkymän edessä? Voidaanko tuhosta selvitä, jos varsin realistisesti odotetaan, ettei Gaian täystuhoa voi enää estää teoilla eikä puheilla eikä istumalla hiljaa kädet ristissä? Liike-elämän konsulteista ei liene apua vaan haittaa. - Hawking ehdottaa näpertelyn ja tyhjän puheen asemesta kosmisen avaruuden kolonisointia. Pitää tarttua mitä pikimmin toimeen; muuten perii hukka. Avaruusteknologiaan täytyy ohjata ratkaisevasti enemmän resursseja, kuin siinä tällä hetkellä käytetään. Meidän pitää - Hawking sanoo - perustaa siirtokuntia Marsiin ja muille taivaankappaleille.

Ihmiset pitävät sairauden runtelemaa Hawkingia sympaattisena hahmona; tunnetuin hänen teoksistaan on "Ajan lyhyt historia". Siinä fyysikko esittää kansanomaisella kielellä, millainen universum on ja miten se on alkunsa saanut. - Jos kuitekin omaksumme äärimmäisen metafyysisen realismin, jonka mukaan ihmisyyden olio on todella olemassa, meidän ei tarvitse pelätä kaikkien miljardien partikulaaristen ihmisten tuhoutumista, koska ihmisen platonis-augustinolaisissa korkeuksissa leijuvalle idealle ei käy kuinkaan! Ei siis ole mitään pelättävää. Presidenttiehdokas Paavo Lipponen ansaitsee huonoista kannatusluvuistaan huolimatta hatunnoston. Jääkäämme Tellukselle ja jättäkäämme kosminen avaruus, extraterrestiale spatium, rauhaan. Meidän käy kehnosti, mutta onneksi ihmisen idea kestää ikuisesti - kunhan on olemassa jokin olento, jonka mielessä se asuu.

Mars on sodan jumala. Miksi ihmisten pitäisi mennä käymään sotia Marsiin ja tuhota sekin - sikäli kuin marsilaiset eivät tee kolonialisti-imperialisti-ihmisistä selvää. Sodan voittajaa ei ole kirkossa kuulutettu. Parasta olisi pitää matalaa profiilia ja tyytyä annettuun maailmaan.

Filosofia saa ansionsa mukaan

Mitäpä elämä olisi ilman nautintoja? Aristippokselle, kyreneläisen hedonismikoulun perustajalle, hyve (areté) merkitsi tietoa, "korkeinta hyvää". Sen Aristippos määritteli nautinnollisten hetkien suurimmaksi mahdolliseksi summaksi. Mutta Hegesias (n. 320-280 eaa), eräs Aristippoksen oppilaista, laski pessimistisesti tai realistisesti, että ihmiselämässä moisten huippuhetkien (sanokaamme kliimaksien) summa paljastuu ilman muuta pienemmäksi kuin mielipahan ja suoranaisen tuskan hetkien summa. Hegesias väitti teoksessaan Apokarterwn varsin buddhalaiseen tai mielestäni pikemminkin jainalaiseen tapaan, että halu kokea mielihyvää tai nautintoja aiheuttaa tuskatiloja; mielihalujen tukahduttaminen on elämän aikana ainoa metodi eli tie tuskattomuuteen ("heikko" ataraxía). Tuskattomuutta Hegesias piti ainoana onnen muotona tai pikemminkin onnen korvikkeena. Parasta on kuitenkin, hän korosti, kuolemaa seuraava tunnon ja tietoisuuden täydellinen puute ("vahva" ataraxia).

Termit "heikko" ja "vahva" ataraxia ovat omiani. Tässä sopii korostaa sitä, että Hegesiaan mukaan ainoa varma tie ulos tuntevasta ja tietoisesta elämästä käy vain itsemurhan kautta. Hegesias sai lisänimen ho Peisithánatos (Itsemurhakonsultti) viimeistään silloin, kun joukko hänen kuulijoitaan riisti Aleksandriassa itseltään hengen (vaikka se ei ollut ainakaan jainismin katsannossa kehittynyt henkisesti tarpeeksi pitkälle). Hegesias joutui poistumaan kaupungista, kuten kuuluikin käydä. - Hegesiaasta ovat kertoneet Diogenes Laertios (2,86 ja 93ff.) ja Marcus Tullius Cicero (Tusculanae disputationes 1,83f.). Minäkin olen yhdessä Maija-Leena Kallelan kanssa sanonut sanottavani Hegesiaasta kolmikielisessä kirjassamme Ne mainiot helleenit (Jyväskylä 2010, 104 ja 135).

Hegesias on hyvä esimerkki siitä, että nautinto-oppi voi "lyödä yli" radikaaliin pessimismiin. Ja Hegesiasta sopii (tai ei sovi) pitää Platonia parempana Sokrateen oppilaana. Ongelmaksi tulee, mitä "parempi" tässä tapauksessa kullekin tulkitsijalle tarkoittaa. Mutta mitäpä siitä, koska elämä pysyy joka tapauksessa ongelmana aikojen loppuun.