De arte moriendi

Aeternitas

2012-01-21T11:51:00.136+02:00

Olin uupunut ja ilmoittanut Maija-Leenalle jättäväni roomalaiskirjan teon kylmästi sikseen. Projekti olisi mitä ilmeisimmin kaatunut siihen paikkaan, ellei Erkki, 79, olisi yllättänyt ja tullut kolmanneksi mukaan. - Siksi minäkin päätin jatkaa tuskaisaa (ja säätiöiden asiamiesten torjumaa) tekstin tuotantoa; piti toimia kolmella kielellä, trilingvaalisesti. Kaksikin olisi vaatinut ankaraa puristusta. Kolmea gloossaa käytettäessä taakka aina kasvaa, sanoisin, eksponentiaalisesti.

Syyskuun alussa 2011 roomalaiskirja valmistui. Tiiviitä sivuja lasketaan 214, ja merkkejä siinä on virtuaalisesti suunnaton määrä. Kolmistaan päivittämämme roomalaiskirja jatkaa siitä, mihin Maija-Leena ja minä olimme kaksistaan niinikään kolmikielisessä (ja luonnollisesti säätiöiden vähättelemässä) helleenikirjassa päässeet (2010). Sen ruskeasävyinen kansikuva näkyy alempana, toisen kirjoituksen kohdalla, ja se toimii luullakseni paremmin kuin roomalaiskirjan kansikuva. Katsonet sieltä, jos kirja tai sen kansikuva ei ole jossakin tullut vastaan.

Heti kohta Erkin suostuttua pelastavan enkelin osaan näin kausaliteettia uhmaavan, eloisan enneunen: minun sallittiin nähdä kirjan kansiteksti valmiina (joskin ilman poeetta Vergiliuksen kuvaa). Ja kannessa oli musta risti yhden tekijän nimen jäljessä. Minua kuitenkin estettiin näkemästä tai kieltäydyin näkemästä tai muistamasta, kenen kuolemaa tarkoitettiin. Unesta tuli totisinta totta eilen perjantaina 20.1.2012 klo 12:n jälkeen päivällä. Tuotiin sanaa, että Erkki oli siirtynyt viimeisenä elonpäivänään rauhan saaneena ajasta Ikuisuuteen. Saulus Scholasticus eli ystäväni Sauli muistutti minua äsken (nyt on lauantai) Carl Gustav Jungin rohkeasti esittämästä synkronismin periaatteesta: se koskee kuin koskeekin merkityksellisten asioiden yhteenosumia, coincidenssejä tai jopa convergentioita, kuten omasta puolestani haluaisin korostaa.

Enneunet voi ajatella sen erityisiksi ilmentymiksi. Tässä sopii mennä pidemmällekin ja sanoa olkoonkin hieman tautologisesti, että meillä ihmisillä on aika (khrónos, tempus) tässä aika-avaruudessa, spatiotemporaliteetissa. Ikuisuudessa sitä vastoin ei aikaa tunneta eikä tulla tuntemaan; sitä ei siellä kertakaikkiaan ole, mutta me olemme siellä - osaksi jo nyt.

Miksi en jatkaisi vielä? - Ikuisuudessa me elämme; olemme jo kuolemankin kohdanneet ja taaksemme jättäneet. In aeternitate nos vitam agentes ipsam mortem iam passi sumus et post terga reliquimus. Kaikki on jo tapahtunut. Efesoksen filosofi Herakleitos ajatteli näin erään fragmenttinsa mukaan. Vetoan toiseen runoilijaan - sillä Herakleitoskin oli runoilija parhaasta päästä, vaikka hän kirjoitti ainoastaan proosaa: Eeva-Liisa Manner sanoi, että hänen vakaumuksensa mukaan kaikki on jo todella tapahtunut. - Kiitän saamastani inspiraatiosta Saksassa asuvaa ystävääni Hannelea - kuten muitakin edellä mainitsemiani ihmisiä ja heidän lisäkseen Tuuliaa. Ja kiitän myös enää "vain" Ikuisuudessa elävää Erkkiä. Hän on vapautunut kahleistaan ja lakannut olemasta ajan vieras.

Requiem aeternam

2012-01-20T16:10:00.017+02:00

Sain suruviestin samaan aikaan, kun pimeys alkoi peittää maata. Rakas opettajani ja ystäväni, filosofian tohtori Erkki Palmén on nyt poissa.

Stephen Hawking 70 vuotta (8.1.2012).

2012-01-14T14:19:00.076+02:00

Hawking sairastaa ties monettako (kymmenettä) vuotta ALS-vaivaa. Siksi hänestä ei ollut osallistumaan Cambridgen yliopiston hänen kunniakseen järjestämään juhlaan. Suuri englantilainen fyysikko tekee BBC:lle antamassaan lausunnossa tiettäväksi, että hän pelkää ihmiskunnan (mankind, humankind) tuhoutuvan viimeistä edustajaansa myöten jossakin planetaarisessa onnettomuudessa kuten ydinsodassa tai -petollisen harmittomalta vaikuttavan -ilmaston lämpiämisen seurauksena. On syytäkin pelätä (vaikka Paavo Lipponen vakuuttaa vaalimainoksessaan, ettei ainakaan suomalaisilla ole mitään pelättävää). Mikä neuvoksi apokalyptisen näkymän edessä? Voidaanko tuhosta selvitä, jos varsin realistisesti odotetaan, ettei Gaian täystuhoa voi enää estää teoilla eikä puheilla eikä istumalla hiljaa kädet ristissä? Liike-elämän konsulteista ei liene apua vaan haittaa. - Hawking ehdottaa näpertelyn ja tyhjän puheen asemesta kosmisen avaruuden kolonisointia. Pitää tarttua mitä pikimmin toimeen; muuten perii hukka. Avaruusteknologiaan täytyy ohjata ratkaisevasti enemmän resursseja, kuin siinä tällä hetkellä käytetään. Meidän pitää - Hawking sanoo - perustaa siirtokuntia Marsiin ja muille taivaankappaleille.

Ihmiset pitävät sairauden runtelemaa Hawkingia sympaattisena hahmona; tunnetuin hänen teoksistaan on "Ajan lyhyt historia". Siinä fyysikko esittää kansanomaisella kielellä, millainen universum on ja miten se on alkunsa saanut. - Jos kuitekin omaksumme äärimmäisen metafyysisen realismin, jonka mukaan ihmisyyden olio on todella olemassa, meidän ei tarvitse pelätä kaikkien miljardien partikulaaristen ihmisten tuhoutumista, koska ihmisen platonis-augustinolaisissa korkeuksissa leijuvalle idealle ei käy kuinkaan! Ei siis ole mitään pelättävää. Presidenttiehdokas Paavo Lipponen ansaitsee huonoista kannatusluvuistaan huolimatta hatunnoston. Jääkäämme Tellukselle ja jättäkäämme kosminen avaruus, extraterrestiale spatium, rauhaan. Meidän käy kehnosti, mutta onneksi ihmisen idea kestää ikuisesti - kunhan on olemassa jokin olento, jonka mielessä se asuu.

Mars on sodan jumala. Miksi ihmisten pitäisi mennä käymään sotia Marsiin ja tuhota sekin -sikäli kuin marsilaiset eivät tee kolonialisti-imperialisti-ihmisistä selvää. Sodan voittajaa ei ole kirkossa kuulutettu. Parasta olisi pitää matalaa profiilia ja tyytyä annettuun mailmaan.

Filosofia saa ansionsa mukaan

2010-09-17T15:51:00.089+03:00

Mitäpä elämä olisi ilman nautintoja? Aristippokselle, kyreneläisen hedonismikoulun perustajalle, hyve (areté) merkitsi tietoa, "korkeinta hyvää". Sen Aristippos määritteli nautinnollisten hetkien suurimmaksi mahdolliseksi summaksi. Mutta Hegesias (n. 320-280 eaa), eräs Aristippoksen oppilaista, laski pessimistisesti tai realistisesti, että ihmiselämässä moisten huippuhetkien (sanokaamme kliimaksien) summa paljastuu ilman muuta pienemmäksi kuin mielipahan ja suoranaisen tuskan hetkien summa. Hegesias väitti teoksessaan Apokarterwn varsin buddhalaiseen tai mielestäni pikemminkin jainalaiseen tapaan, että halu kokea mielihyvää tai nautintoja aiheuttaa tuskatiloja; mielihalujen tukahduttaminen on elämän aikana ainoa metodi eli tie tuskattomuuteen ("heikko" ataraxía). Tuskattomuutta Hegesias piti ainoana onnen muotona tai pikemminkin onnen korvikkeena. Parasta on kuitenkin, hän korosti, kuolemaa seuraava tunnon ja tietoisuuden täydellinen puute ("vahva" ataraxia).

Termit "heikko" ja "vahva" ataraxia ovat omiani. Tässä sopii korostaa sitä, että Hegesiaan mukaan ainoa varma tie ulos tuntevasta ja tietoisesta elämästä käy vain itsemurhan kautta. Hegesias sai lisänimen ho Peisithánatos (Itsemurhakonsultti) viimeistään silloin, kun joukko hänen kuulijoitaan riisti Aleksandriassa itseltään hengen (vaikka se ei ollut ainakaan jainismin katsannossa kehittynyt henkisesti tarpeeksi pitkälle). Hegesias joutui poistumaan kaupungista, kuten kuuluikin käydä. - Hegesiaasta ovat kertoneet Diogenes Laertios (2,86 ja 93ff.) ja Marcus Tullius Cicero (Tusculanae disputationes 1,83f.). Minäkin olen yhdessä Maija-Leena Kallelan kanssa sanonut sanottavani Hegesiaasta kolmikielisessä kirjassamme Ne mainiot helleenit (Jyväskylä 2010, 104 ja 135).

Hegesias on hyvä esimerkki siitä, että nautinto-oppi voi "lyödä yli" radikaaliin pessimismiin. Ja Hegesiasta sopii (tai ei sovi) pitää Platonia parempana Sokrateen oppilaana. Ongelmaksi tulee, mitä "parempi" tässä tapauksessa kullekin tulkitsijalle tarkoittaa. Mutta mitäpä siitä, koska elämä pysyy joka tapauksessa ongelmana aikojen loppuun.

On the greatness and misery of philosophy

2010-09-09T21:08:00.048+03:00

Modern or "Faustian" man is, owing to his very nature, enchanted by a headless or limbless ancient torso, rather than by some wholly preserved or successfully restored sculpture dating back to the same remote culture. Torsos have their own fate and they are surrounded by an aura, as Oswald Spengler argues. Torsos convey to us the charm of antiquity, but they also remind us of the one-way direction of time and, consequently, of the transitory nature of all worldly goods and ideas. First and foremost, it is, however, the empty space of the torso's missing head or limbs that attracts our attention. An optic and optimal reproduction is constructed in the mind of a devout visitor to galleries of ancient art. The factually empty space around the torso is filled with the tempo and rhytm of invisible lines. Similarly and quite analogically, modern man, whom we, following the footsteps of Goethe and Spengler, call "Faustian" and whose main characteristic is restlessness and "concern" (German "Sorge"), feels attracted by the badly broken lines of graphic symbols, i.e. by those ancient texts which have come down to us in scanty fragments or textual torsos. They, too, have their own fate and aura.

For his doctoral thesis on Heraclitus of Ephesus, the Ionian philosopher of "flux", Spengler tried to find an all-embracing outlook on the world (Weltanschauung) in Heraclitus' book 'On the Nature of Things', which is, for the most part, lost for us. There are, however, about 130 short fragments, the discussion on which has not, by any means, been completed but is continuing still. The most famous fragment reads as follows: "This world-order, which is the same for everybody, was created neither by any god nor by any human being but has always been, and is still, and will be an ever-lasting fire, ignited by measure and extinguished by measure."

This fragment or literary torso was to become the core of Stoic cosmology; much later, it was regarded as an excellent expression of dialectical materialism by Vladimir Lenin. In general, the close reading of Heraclitus' fragments shows that many of them are mutually, or even dialectically, contradictory, and that the overall impression of them verges on the absurd. On the other hand, Heraclitus seems to have been furious not only with all ordinary people but also with all the other philosophers that he happened to know. On the other hand, he seems to have firmly believed in the excellent cognitive capacity of his fellow human beings. The reason for this paradoxical fluctuation of opinions has remained a mystery. Perhaps Heraclitus' work 'On Nature' was left unfinished by the author himself due to some illness, such as melancholy, which he suffered from. Or perhaps he wrote his last reflections on life at the time of his death; or he may have composed a contradictory or enigmatic piece of work quite intentionally, in terms of his alleged misanthropy; or who knows if a number of fragments from some, even hostile, sources of the virtually untrustworthy copying tradition were erroneously or fraudulently included in Heraclitus' literary life's work.

Heraclitus, well aware of the capacity of his eagle eye to penetrate into the depths of cosmos, regarded himself as the wisest of all mortals. According to numerous anecdotes, which started to live their own lives after his death, Heraclitus' hubris was in due course followed by the curse of the avenging Nemesis Divina.

In philosophy, Heraclitus represented materialism. According to a somewhat macabre anecdote, he was the only ancient philosopher whose dead body was devoured by wandering dogs (www.Athenisfinlandiae.com) - Giordano Brunon kuva: law.umkc.edu

Jonkun toive, monen pelko, kaiken loppu

2010-04-01T16:29:00.042+03:00

Elämä itse antautuu joskus objektiivisten mahtien edessä - niin Telluksella kuin muuallakin. Giacomo Leopardi näkee kosmisissa kuvissaan, että "(...) tulee koittamaan aika, jolloin tämä maailma ja koko luonto sammuu. Ja niinkuin tänä päivänä ei ole tallessa mitään merkkiä tai mainetta suurista imperiumeista (...) ja niiden merkillisistä saavutuksista, miten laajalti tunnettuja ne menneinä päivinä olivatkin - niin ei ole jäävä mitään talteen luomakunnan loputtomista vaiheista ja vaivoista. Vain alaston hiljaisuus ja syvä rauha täyttävät rannattoman avaruuden. Niin hajoaa ja katoaa universumin elon ihmeellinen ja järkyttävä salaisuus, ennen kuin sitä ehditään selittää ja ymmärtää."

Leopardia kiehtoi ajatus, että orgaaninen elämä sammuisi kaikkialta ilman, että se siitä enää missään heräisi eloon.

Kerran Giacomo katseli taivaan tähtösiä samalla, kun kosmoksen täytti turpeiden sammakoiden kurnutus.

Giacomo Leopardi oli pessimismin klassikko, siinä missä Schopenhauer ja von Hartmann. Mutta Friedrich Engels edusti todella kosmista optimismia ja ihmisuskoa, kuten sitaatti hänen teoksestaan Luonnon dialektiikka osoittaa tai ainakin implikoi.

"Meillä on varmuus siitä, että kaikessa vaihtelussaankin materia on häviämätöntä eikä ainoakaan sen attribuuteista voi joutua hukkaan. Siksi materia on kerran katkaiseva Maassa korkeimman kukkansa, ajattelevan hengen. Mutta aivan saman rautaisen pakon vuoksi sen täytyy synnyttää henki taas jossakin muualla ja toisena aikakautena."

Latinan 'materia' on sukua niinikään latinan sanalle 'mater' (äiti). 'Aineen korkein kukka' käy hyvästä metaforasta. Se tarkoittaa henkeä Engelsin emergentissä materialismissa.

Amicitia aeterna

2010-02-21T19:56:00.033+02:00

Cicero maalaa De amicitia -teoksessaan lukijan silmien eteen kaikki ne edut, jotka sisältyvät ystävyyteen. Loppuhuipennuksessaan hän sanoo: "Ystävyys luo toivorikasta valoa myös tulevaan aikaan eikä se anna masennuksen vallata mieltä. Se joka katselee mielessään tosiystävää, katselee tavallaan omaa kuvaansa: siten ovat myös poissaolevat läsnä, siten ovat köyhät rikkaita, heikot voimissaan ja - mikä kulostaa vielä oudommalta - siten jopa kuolleet ovat elossa. Niin kunnioittavin, muistelevin ja kaihoisin mielin ystävät heitä yhäti ajattelevat."

Latina oli Vladimir Uljanovin suuri intohimo ennen, kuin hän lähti politiikkaan ja alkoi latinalaisen retoriikkansa avulla "lukea lakia" tsaristiselle Venäjälle. Kutsumme häntä Leniniksi hänen oman eksistentiaalisen valintansa mukaisesti. Kaikki ei mennyt "marxismin Ciceroksi" nimetyllä Leninillä suorastaan erinomaisesti kuten ei mennyt oikeallakaan Cicerolla, joka lopussaan julistettiin henkipatoksi: Ciceron pää ja kädet spiikattiin pitämään puheita Rooman Forumin rostralle. Visibiliteetin, näkyvyyden periaate, toteutui käytännössä.

Ciceron kaulan oli hänen huvilansa lähistöllä sivaltanut poikki muuan tribuuni, jota Cicero itse oli vähän aiemmin oikeudessa voittoisasti puolustanut. Tribuunilla oli kylmä sydän mutta tarkka käsi. Vladimir Uljanovin osa osoittautui ilman muuta paremmaksi. Hän sai tiettävästi kuolla omaan sairauteensa käyttämättä tai saamatta toveri Stalinilta eräässä vaikeassa paikassa pyytämäänsä myrkkyä.

Vladimir Lenin on vuodesta MDCCCCXXIV (1924) maannut mustassa puvussaan kokonaisena ja missiotaan edelleen urbi & orbi, kaupungille ja maailmalle julistavana kaunopuheisena ruumiina Moskovan, uusimman Rooman Kremlissä. Hänen balsamointinsa sopi mainiosti uudelle imperaattorille, Stalinille, sitten kun senaatti eli keskuskomitea (eli Stalin) väärensi historiaa ilmoittamalla, että tehdastyöläiset olivat (niin sanoakseni) palautteen palautteessaan vaatineet Revoluution Isän konservoimista eli näytteillepanoa ikuisiksi ajoiksi.

Lenin ei olisi halunnut tulla balsamoiduksi, mutta Stalin katsoi ilmeisen eettisesti tai ainakin maksimaalisen visibiliteetin periaatetta soveltaen, ettei Leninin ruumis kuulunut tälle itselleen. Sitä se ystävyys teettää. Stalinin piti ikuistaa kaikkien ihmisten ja ennen muuta tehdastyöläisten ystävä, humanisti, latinisti ja Rooman edesmennyt tsaari.

HOC EST SOLUM CORPUS

[Teksti on neljää majuskelilla kirjoitettua sanaa lukuun ottamatta julkaistu Historian lehdessä (01/10) ja Aikalaisessa (3/2010)]

De "esse" in corpore

2010-02-13T17:41:00.009+02:00

Luonnontiede sanoo ilmeisen lopullisesti vahvistaneensa, että ihmisen elo on ainoastaan ruumiissa eli, oikeammin, kehossa olemista. 1950-luvun alussa 'ruumis' herätti lääkäripiireissä närää. Ne suorastaan vaativat "up to date", että pikimmiten otettaisiin käyttöön 'keho' merkitsemään elävää ruumista, jolloin 'ruumis' rajoittuisi tarkoittamaan kuollutta ruumista. Ja niin "ruumiinkulttuuria" seurasi, tietysti ajanhengen mukaisesti, "kehonrakennus".

Uutiskynnys

2010-02-07T15:11:00.097+02:00

Joku vanhus onnistui vaihteeksi makaamaan kuolleena Helsingin-asunnossaan yli puoli vuotta. Löytö tehtiin viime viikolla. Lehdet kertoivat tapauksesta varsin asiallisesti. On siinä saavutusta kerrakseen, kun saa mahdollisesti itse tekemänsä eksistentiaalisen valintansa ansiosta nauttia kotinsa hautarauhasta edes rapiat kuusi kuukautta. Kunnioitukseni! Mikä mahtaa olla tilanne kaupungin ja maaseudun vastaisessa vuosituhantisessa mittelössä?

Konsultit alleviivaavat, korostavat ja tähdentävät, että jokaisen pitää skarpata, koska muuten ei kunnian kukko laula YT-neuvotteluissa eikä elämässä muutenkaan. Miten kuollut voisi skarpata lisää? - Parhaassa tapauksessa niin, ettei häntä oikeastaan milloinkaan löydettäisi, mutta ihanteellista löytymättömyyttä voi tuskin perustella ekotekona, vaikka itse Cicero tai Lenin pitäisi aiheesta retorisen saarnan. Sanottakoon nyt vaikka niin, että on sitä parempi, mitä kauemmin (mutta ei loputtomiin) saa olla omissa oloissaan (vaikka tämä onkin ristiriidassa virallisen visibiliteetin ja transparenssin kanssa). Kaiketi useimmat vainajat, niin aktuaaliset, kuin virtuaalisetkin (eli potentiaaliset) haluavat löytyä, koska ihminen on Aristoteleen sanoin sosiaalinen olento. Pitääkö koteihinsa linnoittautuneita vainajia kritisoida turhamaisuudesta? Eikö vanitas (lat.) ole kuolemansynti, unum ex peccatis mortalibus?

Tosin vainaja ei silloin, jos häntä ei koskaan löydettäisi, myöskään koskaan ylittäisi uutiskynnystä. Toisaalta uutiskynnyksen ylittäminen ei välttämättä kuulu elämän tärkeimpiin asioihin. Epikuros puhui vakuuttavasti matalan profiilin taktisista eduista. Mitäpä tästä nyt sen enempää kirjoittamaan kuin ettei piilossa elämistä tule mielestäni kriminalisoida sen kummemmin kuin piilossa kuolemista ja piilossa kuolleena olemistakaan.

"Lopullinen ratkaisu"

2010-01-03T12:24:00.112+02:00

Jopa Das Man saattaa hämärästi muistaa lukeneensa tai kuulleensa Saksan kansallissosialistien eufemistista puhetta "juutalaiskysymyksen (lopullisesta) ratkaisusta". Hitler ja kumppanit pyrkivät tahtotilansa mukaisesti ja teknologiansa avulla raivaamaan elintilaa (Lebensraum), mikä lupasi totaalista kärsimystä ja kuolemaa miljoonille "ali-ihmisille", mutta useamman konsulttipisteen arvoista ja auvoista laatuaikaa arjalaiselle rodulle.

Ingemar Hedenius kehitti edelleen Schopenhauerin pessimismiä. Hedenius argumentoi, että koska elämä, jopa ihmisen elämä, on sokea, paha ja mätä, sen aktiivista lopetusta kaikkien osalta voitaisiin hetikohta harkita, edellyttäen, että mahdollinen lopullinen ratkaisu tehtäisiin kohtuuajassa aiheuttamatta kipua, mieluiten hellästi. Olisiko siis ihmiskunnan ja kaiken elollisen kivuton, mieluiten hellä tai kerrassaan euforiselta tuntuva tuho eettinen teko? - Vastaus riippuu tietysti mm. siitä, montako pistettä tai tähteä kukin konsulttinsa neuvomana mieluusti vapaaehtoisessa kyselyssä antaa, jotta kaikki pääsisivät näkemään yhteislähdön hetkellä tähtiä. Sekin tässä ratkaisee, mikä käsitys ihmisestä ja elämästä kaikkinensa katsotaan kestävämmäksi kuin muut. Onko ihmiskunnalla oikeus antaa itselleen elon lahja maailmassa, jossa ei ole jumalaa?

Minusta tuntuu, että lottovoittajat ja muut, kuten omnipotenssi-illuusiosta ja piristeistä puhtinsa (potentia) ja nautintonsa saavat kilpaurheilijat ovat elämän jatkamisen kannalla. Kaiken jatkaminen on heistä mitä eettisintä. Mutta myös kaikki työn raskaan raatajat ja työttömät ja nälkää näkevät halunnevat pääsääntöisesti jatkaa nykyistä menoa toivoen, että hekin pääsisivät joskus maanpäällisestä laatuajasta osallisiksi, tuonpuoleisesta viis (koska sitä ei ole).

Quid viri virtus sibi voluerit

2009-11-06T08:42:00.108+02:00

Epaminondas imperator Thebanorum, qui proelio apud Leuctra commisso Lacedaemonios devicit, clarissimus exstitit. Deinde cum Thebani iterum Lacedaemoniis bellum inferrent, Epaminondas omnium consensu denuo imperator declaratus est. Qui animos suorum religione excitandos arbitratus arma in templis affixa clam noctis silentio detraxit atque hac pia fraude persuasit militibus, cum illa abesse viderent, caelestes iter suum sequi, ut ipsis bellum gerentibus auxiliarentur. Idem cum aput Mantineam post impetum in hostes factum ipse milites suos in prima acie pugnans duceret hortareturque, Lacedaemonii facillime, quis esset, cognoverunt. Quam ob rem eum solum universi aggressi sunt Lacedaemonii; neque hi prius proeliando destiterunt, quam Epaminondan hasta percussum concidere conspexerunt.

Ast ille ubi primum animam recepit et mortiferum vulnus se accepisse animadvertit, quaesivit ex amicis circumstantibus, an clipeus salvus esset et quae pars eo temporis momento superior esset. Posteaquam clipeum suum iam in tuto esse atque Thebanos hostibus fusis praeclaram victoriam reportavisse audivit, "satis", inquit, "iam mihi vixisse videor; invictus debitum meum naturae persolvam". Quibus verbis placide dictis hastam ex corpore extrahi iussit et confestim animam reddidit.

Virum vera memoria dignum praestitit se Epaminondas non tantum in bello sed in etiam in pace. Tanta inerat in eo parsimonia, abstinentia, integritas morum, ut nihil in supellectili praeter aenum et veru haberet. Et hic vir uxorem nunquam duxisse fertur. Cum a civibus quibusdam reprehenderetur, quod liberos ad usum patriae non relinqueret, virtutis bellicae memor respondit natam ex se pugnam Leuctricam. Quam non modo sibi superstitem, sed etiam immortalem fore.

Ruumis sensuurin kohteena

2009-10-25T17:24:00.161+02:00

Kriitikko Lasse Koskela muistelee uudessa Hiidenkivessä (5 /2009, 45) kaipauksella anno 2000 kuollutta satiirikko Erno Paasilinnaa, jonka ystävä, Antti Tuuri, julkaisi vastikään teoksensa Lähikuvassa Erno Paasilinna (Otava 2009). Aikaa on totisesti päässyt kulumaan, mutta ajan kulku ei ehkä ole pahemmin muistoa kullannut.

Paasilinna oli ollut määrä laskea juhlallisesti Tervolan hautuumaan sukuhautaan. Mutta miten kävikään? - Paikallinen kirkkoherra kielsi Tuurin mukaan siunaustilaisuuden pitämisen sillä mielestään vahvalla argumentilla, että se Paasilinna "kirjoitti niin ikävästi kirkosta." Koskela sanoo luulleeensa noitavainojen ajan jo olleen ohi (ibidem). Koskela hieman liioittelee, mutta se kuuluu genreen.

Ruumis on toki kirkon kaiken näkevissä silmissä kantanut vastuun siitä hyvästä tai pahasta, mitä siinä aikansa asunut korkea ja kuolematon tai vain kuolevainen henkiriepu on omalle luonteelleen uskollisena muille tiettäväksi tehnyt.

Paasilinna sai sentään elää varsin hyvän elämän, ellen erehdy. Ja eivätkö ne kaikki Paasilininnat ole olleet melkoisia satiirikkoja suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, siis nekin heistä, jotka nukkuvat viimeistä untaan siellä kolean Tervolan sukuhaudassa? Olisiko sinne pitänyt laskea juhlavin menoin vielä yksi satiirikkoruumis entisten viereen? - Hyvä sentään, ettei koko sukua ekshumoida.

Siunaustilaisuuden kieltäminen pitää laskea kunniaksi Paasilinnalle eikä kirkolle, joka, pelkään, lienee vajaassa vuosikymmenessä menettänyt asemiaan pohjolan perukoilla eikä vain Ruotsin suurissa kaupungeissa, joissa hautajaisista on kovin monessa tapauksissa luovuttu siksi, että ne ovat niin ikäviä ("såå trist, va?"). Rahaakin palaa, poltetaanpa ruumis tai ei.

Koskela lausuu kannustavasti, että "Paasilinnan kaltaisille satiirikoille olisi Suomessa paljon töitä". - Epäilemättä, mutta tänne sopii vain yksi satiirikko kerrallaan, hyvänen aika! Ja muistettakoon, että Paasilinna vei eläessään tilaa joltakulta toiselta, joten hänen väistymistään voi muotitermiä käyttäen kutsua eettiseksi teoksi. Jonkun toisen pitää nyt toimia satiirikkona eli tehdä siltä osin eettisiä tekoja ihmisen hengen hyväksi ja herroja pelkäämättä.

FINIS FIDEI

Non altera post hanc vita

2009-09-06T19:19:00.046+03:00

Hegesias Cyrenaeus certam de vita morteque sententiam habuisse perhibetur. Vitam humanam expositam omnibus adversae fortunae telis plenissimam esse malorum et dolorum. A quibus incommodis mortem, quae sola esset amica universis animantibus, et nos homunculos serius aut citius abducere. Non solum corpora sed animas quoque morte dissolvi. "Mehercle", inquit sapiens ille, "mihi persuasum est optime nobis evenire, quod animae una cum corporibus exstinguantur!"

Tanta virtute oratoria sententiam suam Hegesias expressit, ut a rege Ptolomaeo de ea in scholis docere prohiberetur, cum aequo plures discipuli doctrina eius exaudita odio vitae capti essent atque sponte se occidissent.

Hegesiae fuit sodalis Theodorus, qui negans divos esse Atheos vocatus est.

Nomen male ominatum

2009-08-16T16:24:00.016+03:00

Memoriae proditum est omen, sub quo Quintus Petilius Spurinus consul in Ligurum finibus bellum gerens morti succubuit. Nam ille montem, cui forte Leto cognomen erat, oppugnans milites adhortatus promisit: "Hodie ego Letum utique capiam. " Deinde inconsulte ac temere proeliando fortuitum vocis iactum leto suo confirmavit.

Quo modo Empedocles animam reddiderit

2009-08-15T17:50:00.036+03:00

Empedocles, philosophus Siculus, omnia ex quattuor naturis sive elementis, videlicet terra, aqua, aëre, igne, constare docet. Eidem persuasissimum est metu mortis neglecto animas hominum non ad nihilum interire sed aeternas exsistere et ex corporibus in corpora transmigrare et praecedentis vitae facta infectaque recordari posse. Sunt qui dicant Empedoclen Agrigentinum aut melancholia victum rebusve desperatis aut immortalitatem affectantem se in ignes montis praecipitavisse; nimia superbia motum eum in flammas se proiecisse, ut abisse ad divos putaretur.

Diogenes loppunsa alla

2009-08-15T16:42:00.036+03:00

Kyynikkofilosofi Diogenes käski testamentissaan, että hänet piti jättää hautaamatta lojumaan Korintin kaupungin ulkopuolelle. Kun oppilaat kysyivät, halusiko hän tosissaan päästä rosvolintujen ja petojen saaliiksi, hän sanoi: "Laittakaa toki vierelleni keppi, niin ajan ne otukset matkoihinsa." He kysyivät: "Miten Sinä sen teet, kun makaat hengettömänä maassa?" Siihen Diogenes: "Miten raatelevat linnut ja muut pedot [kuten villit koirat] voisivat muka minua vahingoittaa sitten, kun en enää mitään tunne?" Keskustelu tyrehtyi siihen. - Ellen erehdy, veli Diogenes tarvitsi kepin siirtymäobjektikseen (joka on psykologian termejä). Keppinsä avulla hän saattoi helpommin aloittaa matkansa alas Haadekseen tai ylös Isä Eetterin luo kuin ilman sitä.

Ehkä Diogenes viittasi siihen mahdollisuuteen, että hän voisi Haadeksessa pitää keppinsä avulla Kerberos-koiran loitolla. - Muuten 'kyynikko' tulee kreikan kielen koiraa tarkoittavasta sanasta, jota en ala tähän latoa, koska tämä on jo muutenkin tieteellisesti arvokas teksti-interpretaatio, eksegeesi. Kreikan kyynikkofilosofit elivät varsin luonnonmukaista elämää.

Draculan rooleja näytellyt Béla Lugosi halusi päästä maan poveen asianmukainen viitta yllään. Onneksi hänen viimeistä toivomustaan noudatettiin. Mitä kaikkiin lajitovereihin tulee, jokin siirtymäesine on ehdottomasti saatava mukaan, kun kuolema kohdataan kasvoista kasvoihin. Muuten hukka perii, ja se on koiran sukulainen.

Ymmärrän hyvin lapsukaisia, jotka haluavat mukaansa jonkin esineen tehdessään lähtöä Nukkumatin luo.

Beatus ante mortem

2009-08-06T10:01:00.014+03:00

Diogenes autem Cynicus iam senex factus paulo ante quam extinctus est se inhumatum extra urbem Corinthum proici iussit. Cum discipuli ab eo stupentes quaererent, cur volucribus ferisque se commendare vellet, "Baculum ergo", inquit, "propter me ponitote, quo istas abigam." Tum discipuli: "Qui id facere poteris, nihil sentiens, cum humi defunctus iacebis?" Ad haec Diogenes: "Quid igitur mihi volucrium ferarumve laniatus obesse valebit nihil tunc temporis sentienti?"

Kosmopoliitin hautakirja

2009-07-25T21:19:00.035+03:00

Filosofi Anaxagoras teki kuolemaa Lampsakoksessa. Ystävät tiedustelivat, tahtoiko hän, jos jotakin tapahtuisi, saada kuljetuksen isänmaahansa Klazomenaihin. Anaxagoras vastasi, ettei sillä ollut mitään merkitystä, koska tie Haadekseen on kaikista maailman paikoista yhtä pitkä tai yhtä lyhyt. Ystävät kunnioittivat sellaista puhetta ja järjestivät filosofille hautapaikan Lampsakoksesta, pitkän matkan päässä tämän synnyinkaupungista, isänmaasta.

"Jos jotakin tapahtuisi" on omanlaisensa lause-eufemismi; se koettaa kiertää tai jopa kieltää kuoleman (thánatos, mors, Tod) varmuuden; ja se myös ilmaisee kuolemanpelkoa, kenofobiaa, kuten myös kunnioitusta tulevaa vainajaa kohtaan. Mitä on ihminen? Marcus Aurelius sanoo: "Eilen pisara limaa, huomenna kuollut." Pindaros on myönteisempi. Hän näkee ihmisen varjon unena, joka tosin saa joskus nauttia jumalan lähettämästä valosta.

Impietas in deos et patriam

2009-07-25T18:30:00.037+03:00

Anaxagoras philosophus Klazomenius, posteaquam ex Ionia scholam suam Athenas transtulerat, huius urbis iuvenes astronomiam docebat. Qui solem non deum sed globum ignitum magna cum offensione civium vocare ausus est. Quo factum est, ut Anaxagoras impietatis in deos accusatus et pro malo ac noxio damnatus et ex urbe expulsus in Asiam reverteretur. Ibi cum Lampsaci moreretur, quaerentibus amicis, cuperetne, si quid accidisset, Klazomenas in patriam auferri, "nihil interest", inquit, "nam undique ad inferos tantundem viae est." Quibus verbis obsequuti amici Anaxagoran Lampsaci sepeliendum curaverunt.

Hurja joukko (1969)

2009-07-09T17:39:00.047+03:00

Blogistania saisi herätä todellisuuteen ja katsoa Hurjan joukon (The Wild Bunch). Sam Peckinpah ohjasi filmin anno 1969. Näyttäisin kuvan opiskelijoilleni, elleivät kaikki tuntemani naiset, jotka olen ylipuhunut katsomaan sen, pitäisi sitä liian väkivaltaisena ja pessimistisenä. Hurjan joukon naiskuvasta olen kuullut happamia huomautuksia ja nähnyt päänpudistuksia.

Mutta niistä viis! Filmi on nimetty miesten äänin elämää suuremmaksi elokuvaksi. Se on kertomus ystävyydestä, petoksesta, kunniasta ja sovituksesta. Paheiden harjoittaminen kuuluu tässä miehuuden genressä asiaan. Mutta paheet sekoittuvat onnistuneesti hyveisiin. Mitään kliseistä en ole Hurjasta joukosta löytänyt. Peckinpah osoittaa, miten väkivallan päälle voi rakentaa unohtumatonta kauneutta.

Hurjassa joukossa soi kaksi kertaa La golondrina (pääsky, swallow). Sitä laulaa meksikolaisen kylän väki hyvästellessään pois lähtevän rosvojoukon. Ja siihen, taivaallisen kauniiseen lauluun päättyy filmi. Rosvot tekevät lopussa komean eksistentialistisen valinnan; he tapaavat itse aloittamassaan armottomassa tulitaistelussa kohtalonsa. Hurjaa joukkoa on oivaltavasti kutsuttu Apokalypsin ratsastajiksi.

La golondrinaa sopii meidän laulaa, mieluiten ehkä kuorossa ja mieluiten espanjaksi ihmisille, jotka lähtevät luotamme pois ikuisiksi ajoiksi (vaikka jotkut pääskyt tulevat takaisin). Siinä laulussa, jos jossakin, loistaa latinalainen sielu pateettisimmin. - Uusi katsoja pääsee testaamaan, kestääkö hän tätä paatosta vai ei (eli onko hänestä vielä mihinkään).

Tämän jäähyväislaulun voi ladata You Tubesta (La golondrina: Grupo salvaje), mutta kannattaa katsoa koko filmi ainakin kerran elämässään. Enkä näin sanoessani tarkoita vain miehiä enkä nuoria koulupoikia. Pitääpä katsoa, ovatko filmihullut professorit Peter von Bagh ja Hannu Salmi sanoneet jotakin Hurjasta joukosta yleensä ja La golondrinasta erikseen.

Vanhan Kreikan viisautta

2009-06-27T01:07:00.049+03:00

Teuvo Saavalainen julkaisi 2001 Parnassossa (2,149-159) kirjoituksensa Suru, syyllisyys ja lohtu. Ikääntyvän kirjailijan muistiinpanoja. Hänen kokemuksensa ovat saaneet hänet vakuuttumaan elämän lähtökohtaisesti traagisesta luonteesta.

"Kreikkalaisille selvisi heidän maineensa huipulla totuus, että elämä on käsittämätöntä ja hirvittävää" (156). Näin sanoessaan Saavalainen osuu täsmälleen oikeaan. Keitä kreikkalaisia Saavalaisen voi todennäköisin syin katsoa tarkoittavan? Minä vastaan. Hän tarkoittaa etenkin tragediakirjailijoita: eikö muka elämä ole käsittämätöntä ja hirveää Aiskhylokselle, Sofokleelle ja Euripideelle? Mitä sanovat humanistit? Eivätkö mitään? Eksistentialisteista ainakin puolen pitäisi olla samaa mieltä kuin olivat Saavalainen ja kreikkalaiset maineensa huipulla ja minä, maalaisajattelija (juhannuksena 2009). Mutta edes eksistentialistien en odota kommentoimalla tähän tekstiini reagoivan. Olen oppinut realistiksi.

Olisihan se upeaa, jos Maalla ei olisikaan ilmakehää. Siinä on perimmäinen syy sinun vaivoihisi (jos iloisikin) ja minun vastuksiini. Elämä ja sen mukana kirjallisuus olisi jäänyt tulematta Tellukselle. Mutta täällä sitä vain maata tallataan! Paras on siksi syntymättömän osa, seuraavaksi paras osa on syntyä mutta kuolla saman tien ja palata Haadekseen, opettaa Euripides. Tämä myös runoilee, että itkettäköön katkerasti sen kodin osaa, jossa lapsiparka on nähnyt päivän katkeran valon. Toisaalta kuolinviesteihin pitää vastata riemuhuudoin ja saattaa vainaa hautaansa parhaimman ilojuhlan merkeissä.

Hero ja Leandros

2009-06-24T13:48:00.031+03:00

Ainakin Musaios, gramaatikko ja runoilija, on kertonut heidän tarinansa. Leandros elää Abydoksen kaupungissa, Hellespontoksen rannalla. Ja vastarannalla, Sestoksessa asuu hänen rakastettunsa Hero, Afroditen papitar. Nuoret kohtaavat toisensa joka yö: Hero sytyttää merkiksi lampun; se näyttää tietä Leandrokselle, joka näkee uida pimeässä salmen yli Abydoksesta Sestokseen. "Doch einst löschte der Sturm das Licht und Leandros ertrank; Hero stürzte sich vom Turm" (Otto Hiltbrunner, Kleines Lexikon der Antike. Dritte Auflage. Francke Verlag, Bern und München, 1961, 212).

Miten heidän siis kävi? - Eräänä yönä myrsky puhaltaa lampun sammuksiin; Leandros hukkuu; onneton Hero syöksyy tornista alas; hän kuolee Leandroksen vierelle; tämän ruumiin ovat aallot tuoneet rantaan.

Hieno, unohtumaton, on myös se tarina, jonka Ovidius on kertonut Babylonin rakastavaisista, nimeltään Pyramos ja Thisbe.

"Kukkivat roudan maat"

2009-06-24T10:09:00.009+03:00

Roomalaiset säesepot Vergilius ja Ovidius olisivat suuresti iloinneet Eino Säisän romaanisarjan poeettisesta (retorisesta) nimestä, jonka laitoin otsikoksi. Säisä hukkui 30. lokakuuta anno 1988. Hänen iässään minä olisin kuollut. Ellen väärin muista, Mika Waltari kirjoitti pienoisromaanin nimeltään Multa kukkii. Siinäkin on samanlaista särmää kuin Säisän suurromaanin otsikossa ja luultavasti sisällössä. Niin sitä pitää. Kiitän molempia suomalaisia ja molempia roomalaisia, jotka tässä olen nimeltä maininnut.

Florent campi frigoris.

Kuolemisen haaste

2009-06-09T11:49:00.000+03:00

"Valtaosa suomalaisista kuolee hoitolaitoksessa yli 70-vuotiaana" (YLE, teksti-tv, s. 104 9.6. MMIX). Mihin suuntaan "kuolemisen rakenteita" (käyttääkseni konsulttien kieltä) pitäisi kehittää? - Omaisten tulisi hyvän sään aikana käydä konsulttijohtoinen kehityskeskustelu potentiaalisen vainajan kanssa. Muutosvastarinta saattaa tosin osoittautua niin kovaksi, etteivät kuolemisen rakenteet kehitykään. Rakastavat konsultit saavat kuitenkin rahansa. Mainiota. Ehkä kotikuolemien osuutta voisi reippaasti nostaa, ellei se vaatisi lähes yli-inhimillistä rohkeutta (jota on parempi kutsua konsulttikielellä haasteeksi). Ajatella, tänk bara, mikään ei ole enää VAIKEAA. Vaivat ja vastukset ovat kehittyneet haasteiksi, joten tekin antanette hyvän sään aikana Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista oppinsa ja oppisanansa poimineille konsulteille pisteenne tai tähtenne.

Kaikki tai ei mitään

2009-06-07T10:30:00.000+03:00

Eilen löydettiin kaksi lentoturmassa ollutta. Mutta voi! Henki oli jo paennut niiden kurjista ruumiista. Toivottavasti myös loput 226 ihmistä löydetään, mitä on tosin vaikea uskoa. Usko vie toki vaikka harmaan kiven, jos vie. YLEn teksti-tv:n sivulla 825 sanotaan, että kuoleva kaipaa saattajaa. Niinkö se on? Luulin, että Hermes, latinalaiselta nimeltään Mercurius hoitaa hommansa eli saattaa sielut Haadekseen. Mutta ehkä tämä koskee vain kreikan- ja latinantaitoisia ihmisiä. Muilta puuttuu saattaja, pahoin pelkään. Onneksi asiaa voi koettaa auttaa. Apu ei tosin kaikille ehdi. Kreikan- ja latinan kielioppi pitää kiireemmiten hankkia. Namque dies nobis sunt enumerati.

Toivo elää

2009-06-05T12:17:00.000+03:00

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Dum spiramus, speramus. Iso lentokone, Air France Airbus A330 katosi Atlantin ylle varhain maanantaiaamuna. Toivon, ettei sitä koskaan löydetä, ei sitten minkäänlaista jälkeä. Jääköön kone matkustajineen ikiajoiksi kadoksiin. Se olisi oikein ja kohtuullista ja ennen kaikkea romanttista. Nyt eletään jo perjantaita ja jatketaan toivomista.

Onnettomat tähdet

2009-04-15T13:22:00.000+03:00

Meidän tulee ajatella pelkkää hyvää Pontoksen Kuningas Mithridateesta. Hän kun ei voinut mitään sille, että oli siinnyt (astrologisessa katsannossa) onnettomien tähtien alla; muutoin kuninkaassa ei ollut oikeastaan mitään vikaa. Hänen tapanaan oli vähän väliä juoda myrkkymaljoja ja vahvistaa kehoaan siksi, ettei häntä pääsisi kukaan myrkyttämään hengiltä ja passittamaan siten Haadekseen eli suomalaisittain Tuonen tuville. Mutta voi! Roomalaiset nujersivat Mithridateen sodassa, ja tämä näki itsemurhan järkeväksi eksistentiaaliseksi valinnaksi. Mutta väkevimmätkään myrkyt eivät tehonneet. Kuninkaallinen keho, siis merkityksessä 'elävä ruumis', oli kehittänyt kymmenien, ellei satojen myrkkysnapsien ansiosta kunnon vasta-aineet. Se siitä vastustuskyvystä. Latinan myrkkyä tarkoittava sana 'venenum' on sukua rakkauden ja ehkä muunkin ilakoinnin jumalatarta tarkoittavalle sanalle 'Venus'. Enpä menisi sanomaan, että Venus olisi erityisemmin suosinut kuningas Mithridatesta. Ja huonosti siinä käy jokaiselle, jota vastustavat niin taivaan tähdet kuin Venuskin. Kamala kohtalo! Heideggerin 'Dasein' saa antiikista uutta sisältöä.

Exemplum docet

2009-04-14T15:21:00.000+03:00

Mithridates rex Ponti saepe venenum bibere solebat, ut sibi a clandestinis caveret insidiis. Quo factum est, ut cum a Pompeio devictus mortem sibi consciscere conaretur, ne velocissima quidem venena ei nocerent. Neque tamen male existimemus de rege, quippe qui malis ominibus, i.e sub astris non faustis genitus fuerit.

Celeri auxilio opus est

2009-04-03T22:20:00.000+03:00

The counter registering profile views doesn't work. It seems to be stuck, constantly showing the number of 14 000.

A modest proposal

2009-03-28T13:01:00.000+02:00

Ye Immortal Gods in Heaven! You amiably inspire me to make a modest proposal, sharing with you as I am, the firm conviction that Mother Earth, whom you call Gaia, is already in her death rattle. For this reason we, all of us, without any exception whatsoever, instead of turning out the lights for just one "cosmetic" hour, as it were (nothing but a pathetic gesture), should turn them off completely, for ever and ever.

Philosophy bids us to believe that non-existence is a decisively better option than existence on the surface of the polluted Gaia. It is time to go, in order to meet our Maker.

Diakriittiset merkit

2009-03-28T12:32:00.000+02:00

Olen ideoinut valmiiksi Intian filosofiaa koskevan tekstin. Jäljellä on kuitenkin ongelma, jolle en nyt löydä ratkaisua, mutta ehkä joku guru tai vaikkapa Heideggerin jumala tulee avuksi, kun hartaasti rukoilen. Tarvitsisin ehdottomasti eri merkit ilmaistakseni kaksi erilaista suhisevaa s-äännettä. Toisessa kielenselkä koskettaa kitalaen keskikohtaa, toisessa kielenkärki. Näistä ensimmäisen s:n päälle pitäisi saada "akuutti" (siis ´), toisen s:n alle piste. Tämä on nyt minun akuutti probleemani. Positiivisen ajattelun taivaanmerkeissä se merkitsee mukavaa haastetta. Optiona on (myöskin positiivinen) "silleen jättäminen".

Jim Morrison's status

2009-03-24T18:42:00.000+02:00

It was fated that Jim Morrison, the icon of the young, should die of alcoholism. When he was lowered into his grave and the odd memory verse KATA TON DAIMONA HEAYTOY was carved into the stone, he became an eternally youthful earth spirit, a gnome (KATAKHTHONIOS DAIMON). Hoper edei deixai.

Requiescat in pace.

"Nemo nisi mors"

2009-03-21T20:20:00.000+02:00

Martin Heideggerin 'Sein und Zeit' oli ilmestynyt jo 1927, mutta suomennosta saatiin odottaa kauan: Reijo Kupiainen päiväsi tulkintansa, nimeltään 'Oleminen ja aika', marraskuun 20:lle 1999. Ja siitä on jo pian vuosikymmen päässyt kulumaan. Heidegger tunnetaan meillä hyvin. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Oswald Spengleristä, jota täydentää Heidegger ja Heidegger täydentää Spengleriä. Suomessa on Spengleriä pahasti vierastettu. Vain Erik Ahlman, Georg Henrik von Wright ja minä olimme jossakin määrin koettaneet pitää esillä Spenglerin teosta 'Der Untergang des Abendlandes' (jonka suomennos, vieläpä lyhennelmänä tullut, oli käännösmurha vailla vertaa).

Kuolema on Heideggerille, siinä missä Sokrateelle, filosofian Muusa. Heidegger kirjoittaa Kupiaisen mukaan mm.: "Kuolema on yksi olemisen tapa, jonka täälläolo omaksuu, niin pian kuin se on. "Niin pian kuin ihminen alkaa elämään, on hän heti riittävän vanha [ja kelvollinen - JS] kuolemaan" [tässä alanootti]. Loppumista, olemista kohti loppua, on selvitettävä ontologisesti täälläolon olemistavan pohjalta. Ja luultavasti vasta nyt, kun loppumista luonnehditaan eksistentiaalisesti, tulee ymmärrettäväksi mahdollisuus, että tähän ennen "loppua" sijoittuvaan "ei-vielään" liittyy eksistoiva oleminen. Vasta selvitettäessä eksistentiaalisesti olemista kohti loppua meillä on riittävästi pohjaa määrittää mikä mieli on mahdollisesti puheella täälläolon eheydestä, jos nimittäin kuoleman on "loppuna" määrä konstituoida tätä eheyttä" (Heidegger, 'Oleminen ja aika, 2000, 301-302).

Heidegger puhuu ihmisen hyveestä ja saa ajattelemaan Herodotoksen kuolematonta tarinaa filosofi Solonista ja Lyydian kuningas Kroisoksesta. Solonin viesti Kroisokselle oli se (minkä Kroisos tajusi vasta omalla polttoroviollaan), ettei kukaan ole onnellinen ennen kuolemaansa (latinaksi: "Nemo ante mortem beatus"), mikä tarkoittaa, ettei kenenkään elämää sovi arvioida ennen, kuin se on päättynyt, valmiiksi tullut. Kroisos oli palavasti halunnut, että hänen kunniansa päivinä hänen hovissaan vieraillut Solon olisi kehunut häntä onnelliseksi ihmiseksi. Solon ei kuitenkaan maininnut Kroisosta onnellisten joukossa vaan esitti Kroisoksen mielipahaksi muita ja tälle ventovieraita ja ennen kaikkea kuolleiden nimiä. Mietin, kertoisinko koko stoorin Solonista ja Kroisoksesta, jonka konsulttina toimi Delfoin rahastava oraakkeli.

[Otsikon sanat "Nemo nisi mors" ovat tiettävästi ensinnä lukeneet Katarina Jagellonican sormuksessa: "Nemo nisi mors" (nos separare potest / poterit / potuerit): "Vain kuolema voi meidät erottaa".]

Ars gratia mortis

2009-03-14T21:34:00.000+02:00

Se joka katsoo, että taide (ars) on itsetarkoitus, sanokoon kliseisesti: "Ars gratia artis." Mutta jos halutaan nostaa esille vaikkapa Spenglerin tai Heideggerin eksistentialistinen tulkinta siitä, mitä taide lopussaan on, saanee käyttää otsikkoon laittamiani sanoja. 'Mors' tarkoittaa kuolemaa.

Eilen luettiin useammasta lähteestä, että Hietaniemen hautausmaan (elitistinen - JS) taiteilijakukkula (uhkaavasti - JS) täyttyy. Siellä on tarjolla enää kolme viimeistä leposijaa taiteen huippuosaajille. Hätä keksii jonkin keinon, sikäli kuin tässä mitään hätää onkaan. Taiteen huippuosaamisen kriteerejä sopii kiristää. Toisaalta taiteen huippuosaajat voinevat toistaiseksi pysytellä hengissä. On siinä haastetta. Ja muitakin ongelmanratkaisuja sopii tarjota joko humanistisesti ilman edestä tai konsultatiivisesti pekuniaarista korvausta vastaan.

Ikuisuus takana, loppu edessä

2009-01-26T12:13:00.000+02:00

Minkä joskus kirjoitin, sen kirjoitin ja nyt pitkästä aikaa otsikossa toistan. Loogisessa katsannossa otsikkoa voi moittia pahoin ontuvaksi. Sellainen se nimenomaan onkin, hyvänen aika! Retorisesti ja poeettisesti se kuitenkin toimii kohtuullisesti. Retoriikassa pitää olla särmää aika ajoin tai (melkein) aina. Syy on mm. psykologinen. Asymmetria taitaa olla melkoinen ase vaikuttamisessa. Ainakin sanataidetta tämä väite mielestäni koskee.

Filosofi Seneca sanoi: "Kuolema on muutamien toive, monien lohdutus, kaiken loppu." Tässä havaitaan esimerkki retorisesti nousevasta kliimaksista (ja asymmetriasta). Sellainen sopii kelpo sofistin eli konsultin suuhun. Kumma, kun Seneca, toisin kuin maanmiehensä Titus Lucretius Carus, ei eksplikoi kuolemanpelkoa (horror vacui, kenofobia) tässä yhteydessä, mutta mitäpä siitä.

Jos noin on, kuten Seneca väittää, ei liene pahitteeksi miettiä, pitäisikö oma arvojärjestys laittaa uusiksi ja kääntyä viivyttelemättä lähimmän rakastavan konsultin eli päivystävän kanssaihmisen puoleen, kysyä neuvoa siitä, miten pitää elää lopun elämänsä, mihin alkaa uskoa kuin vuoreen. Toisaalta voi huomauttaa, että jos Seneca on oikeassa, on melkein tai tyystin se ja sama, miten on tähän asti elänyt ja miten lopun ajat elää. Tämänkin neuvon voi konsultti symbolista maksua vastaan ystävällisesti ja kenties nöyrästi antaa.

Sukupuolten tasa-arvo

2009-01-03T20:12:00.000+02:00

Luonnontiede katsoo todistaneensa, että koiraat, miehet, naaraat ja naiset kuolevat, kuka mitenkin; tarkoitan yksilöitä, jotka ovat sukupuolesta riippumatta tasa-arvoisia sen kautta, että ne poistuvat vuorollaan olemassaolosta kuolemaan eli ikuiseen kadotukseen. Se on ainoa poistumistie; sitä sopii kutsua myös pelastustieksi. Karl Marx sanoi viisaasti kuolemaa lajin voitoksi yksilöstä. Lajin yksilöstä korjaamaa voittoa voisi kutsua riemuvoitoksi, triumfiksi, jos laji osaisi viettää triumfia, tiedostaisi sen, mutta sitähän se ei osaa. Eikä se ole muutenkaan voitostaan tietoinen, minkä Marx varmasti tajusi. Toisaalta mikään ei ole ikuista. Lajitkin kuolevat, samoin filosofiset opit ja oikeastaan jokainen ajatus. Ja tähdet sammuvat.

Kristinuskoa mainostetaan sukupuolten katsannossa tasa-arvoiseksi ja edistykselliseksi uskonnoksi. Paljon on toisaalta niitäkin, joiden mukaan kristinusko, samaten kuin kummasti samoilla, "monoteistisillä" nurkilla syntyneet juutalaisuus ja islam, ovat syntyneet palvelemaan paljossa vain miesten tarpeita; naiset ovat saaneet kokea patriarkkojen periaatteessa holhoavassa syynissä käytännön riistoa ja sortoa, eikä menolle näy ainakaan lähitulevaisuudessa loppua tulevan. Tasa-arvon toteutuminen antaa tällä tiellä odottaa itseään.

Kristinuskon Isä, Poika ja Pyhä Henki eli kaikkivaltiaan jumaluuden kolme, yhtäläisesti kaikkivaltiasta persoonaa, ovat maskuliinisia olioita. Luin joskus ja itsekin esitin luennolla ikäänkuin mainitsemisen arvoisena asiana, että varhaisimmat kristityt olivat varsin tasa-arvoisesti ja tasapainon periaatetta noudattaen (mutta lopussaan erheellisesti) pitäneet Pyhää Henkeä feminiinisenä voimana.

Elaine Pagels puolestaan sanoo, huomaan nyt, että kaikki naiset kokevat kaikkina aikoina Isän Jumalan aivan toisin kuin miehet, mitä pidän mainitsemisen arvoisena asiana siksi, että harva mies ja harva nainen tulee tuskin asiaa koskaan ajatelleeksi. Ja vaikka nais- ja mieskristityt tulisivatkin sitä eroa luojaties mistä syystä ajatelleiksi, heillä olisi kuitenkin opillisesti yhteinen Isä-Jumala ja Poika-Jumala ja historiassa miehisiä tekoja suorittava Pyhä Henki eli suunnilleen Hegelin Maailmanhenki.

Maisteri Jan Husin viimeiset sanat

2008-12-28T20:18:00.000+02:00

Jos Jan Hus olisi peruuttanut sanansa ja tehnyt rikoksen omaatuntoaan ja Kristusta vastaan, hänet olisi suljettu eliniäkseen tyrmään - tai poltettu kaiken kansan nähden tunnustuksestaan huolimatta. Vapaana miehenä häntä ei olisi koskaan päästetty palaamaan Konstanzin hengellisestä konferenssista takaisin Böömiin. Kirjoitin aiemmin (6.6. 2008) latinaksi maisteri Husin oikeasti viimeisistä sanoista (tapahtui Konstanzissa heinäkuulla 1415). Seurasin silloin Peter von Mladonowitzin tekstiä. Äskettäin otin toisessa blogisarjassa esille sen koulukirjojen markkinoiman, mutta kaikessa herttaisuudessaankin väärän tulkinnan, että paaluun kahlittu ja sidottu Hus olisi lausahtanut roviolleen risuja tai pilkettä tuoneelle vanhukselle: "Voi pyhä yksinkertaisuus!"

Muuan toinenkin ja yhtä väärä, joskin dramaattinen ja romanttinen tulkinta kiertää puolioppineessa ja propagandistisessa kirjallisuudessa (ja protestanttien saarnoissa). Sen mukaan Hus olisi lausahtanut, että (koska tshekin kielessä hus tarkoittaa hanhea) niin hänen, Husin, oli jo korkea aika palaa poroksi Konstanzin roviolla, mutta sadan vuoden kuluttua ilmestyisi joutsen, jota ei mikään mahti voisi polttaa. Arvatkaa, kenen tulemisen Jan Hus olisi ennustanut?

Mutta mennäänpä siihen, mitä Jan Hus todella sanoi, silminnäkijä Peterin mukaan (muihin ei kannata uskoa, vaikka kaikki usko mielekästä lieneekin). Kun Husin rovio, jossa oli puuta kahden ison laatikon edestä ja olkia myös, asianmukaisesti sytytettiin, hän sosiaalisesti huudahti korkealla äänellä: "Kristus, elävän Jumalan poika, armahda meitä!" - Hän käytti latinaa ("Christe, fili Dei vivi, miserere nobis!"). Vasta sitten nöyrä maisteri Jan Hus lausui yhtä kuuluvasti: "Sääli minua, Kristus, elävän Jumalan poika!" ("Christe, fili Dei vivi, miserere mei!"). Ja kun Jan Hus alkoi veisata"Sinä joka olet syntynyt Neitsyt Mariasta --", silloin tuuli painoi liekit miehen kasvoille ja katkaisi veisuun siihen. Husin ei kuultu enää tässä maailmassa sanovan sanan sanaa, vaikka hän vielä silmin nähden liikutti huuliaan ja päätään siihen saakka, kunnes kuolema hänet erotti kurjasta ruumiistaan.

On The Mystical Supper (The Last Supper)

2008-12-25T14:03:00.000+02:00

Prahan Kaarlen-yliopiston rehtorina toiminut Jan Hus teki ennen Konstanzin kirkolliskokoukseen lähtöään syksyllä 1414 testamentinsa siltä varalta, että hengellinen sääty hänet paikan päällä murhaisi, kuten sitten kävikin. Maisteri Husia syytettiin täysin perusteettomasti mm. siitä, että hän olisi korottanut itsensä jumaluuden neljänneksi ja yhtä kaikkivaltiaaksi persoonaksi kuin Isä, Poika ja Pyhä Henki ("et Johannes iste Hus").

Niinikään Husia väärämielisesti syytettiin remanismin opettamisesta Bohemiassa (Böömissä) ja kaiketi Määrissäkin (lat. Moravia). Remanismi tulee latinan sanasta remanere ('pysyä'). Hus olisi vainoharhaisten tohtorien ja kardinaalien mukaan muutenkin pilkannut itseään Jumalaa saarnaamalla Prahan Betlehem-kappelissa ja toisaalla esimerkiksi, että ehtoollisessa leipää ja viiniä pyhitettäessä leipä pysyy leipänä ja viinikin omana itsenään, eivätkä ne siis muuttuisikaan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Roskaa! Sellaista ei Hus totisesti opettanut (mutta hän kyllä opetti konsiilissa tulosta tehneiden nominalistien inhoksi filosofista realismia Platonin ja Augustinuksen hengessä).

In Czech 'hus' means 'goose'. Sana 'hus' tarkoittaa tshekinkielessä hanhea. Jan Hus kutsui usein itseään leikillisesti hanheksi. Moinen lintu kelpasi hänen ruokapöytäänsä sen jälkeen, kun hänellä oli siihen varaa yliopistonopettajaksi ja saarnaajaksi päästyään, mutta Konstanzin vankeudessa hanhella ei Husin suinkaan anettu enää herkutella. 6. heinäkuuta (sexto julii) anno 1415 häpäistään Jan Hus roviolla, häpäistään sekä ennen julmaa kuolemaa että sen jälkeen (mitä Rooman puolalainen paavi pahoitteli 1999 mutta ei julistanut Husia autuaaksi, saati sitten pyhäksi). Jan Husilla ei ole ollut eläessään Hannu Hanhen ("ruotsalaisten urheilijoiden") tuuria, eikä hänellä ole ollut sitä kuoltuaankaan. Kun tshekit sitten vuosisatoja myöhemmin muistelivat haikeina suurta miestään ja pystyttivät tälle patsaan (katso Googlesta), Vatikaani tyylilleen uskollisesti raivosi tshekkien "kerettiläisvaltiota" vastaan. Mutta minä aion mennä käymään siinä Böömin Husinec-nimisessä kylässä, jossa Jan Husin syntymäkodin sanotaan vielä olevan pystyssä (Mathew Spinkan mukaan).

Minusta tuntuu, että tänään syödään monessa eurooppalaisessa kodissa hanhea, ja on syytäkin syödä nimenomaan hanhea. Se on muistoateria Jan Husille. Itse olen radikaalin remanismin kannalla ja katson siis keitetyn tai uunissa kypsyneen hanhen pysyvän hanhena sittenkin, kun perheenpää sen pöydässä siunaa ja mahdollisesti familiaarisessa kommuuniossa jakaa kaikille omaisilleen osansa. Hanhi ei muutu pitopöydässä Husiksi, vaikka minulla ei olisi mitään muodonmuutosta vastaan.

Edustavat tavikset

2008-12-07T09:43:00.000+02:00

Filosofi Hannah Arendt seurasi silmä kovana juutalaisia tehokkaasti haastaneen Adolf Eichmannin oikeusprosessia Jerusalemissa. 'Haaste', 'haastaminen' (konsulttitermejä), tarkoittavat tässä juutalaisten murhauttamista. Eichmann sai projektinsa kaaduttua kovan tuomion sikäli, kuin teloitusta siksi sopii laskea. Jos natsit olisivat voittaneet sotansa, he olisivat juhlineet Eichmannia suurena kansallisena heeroksena. Arendtin huomiota kiinnitti Jerusalemissa varsinkin se, että Eichmann totesi kylmän rauhallisesti ja konsultatiivisen edustavasti tehneensä velvollisuutensa, toimineensa niin, kuin käskystä piti toimia ja tulosta tehdä konsulttien isoeleisesti viitoittaman mission, strategian ja vision mukaan. Paremmin ei kukaan olisi voinut puolustautua. Ei tietoakaan katumuksesta. Eichmann kohtasi arvokkaasti, roomalaismiehen tyyliin, kuolemansa. Hänen tuhkansa heitettiin miltei kunnioittavasti Välimereen, mutta se tapahtui aikana, jolloin luonnon saastuttamisesta tuskin paljoa puhuttiin.

Katumus, kuten yleensäkään korkea moraali (velvollisuus on muuten yhtä hyvin ellei paremminkin pahe kuin hyve) ei totisesti kuulu liike-elämän menestyskuvioihin: niissä operoidaan (Nietzschen) sanoin "hyvän ja pahan tuolla puolen". Sota muuten on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan liiketoimintaa. Kyllä konsultit sen tietävät, mitä taviskansa tuskin voi tajuta.

Eichmannissa puhui ja loisti Das Man, minkä Arendt, natsi-ideologiaa yhteen aikaan kannattaneen Heideggerin oppilas ja rakastajatar (kaiken aikaa hyvän ja pahan tällä puolen) oitis tajusi. Ja siitä Arendt sai maksaa kalliin hinnan. Arendt menetti ison osan (sentimentalismiinsa sortuneita) juutalaisia ystäviään, kun hän ymmärsi "liikaa" Eichmannin tavis-luonnetta eikä leimannut tätä demoniksi. Niin sanottu "paha" näyttäytyy moderniteetissa enää, korosti Arendt, vain banaalina, Das Manille luonnostaan asiaan kuuluvana ja trendikkäänä vulgarismina. Vulgarismia ei muuten saa kutsua vulgarismiksi. Sitä kutsutaan moniarvoisuudeksi (pluralismiksi) tai paremminkin demokratiaksi. Latinan 'vulgus' tarkoittaa kansaa, rahvasta, enemmistöä. - Meillä Suomessa Das Mania, matti ja maija meikäläistä paapovat näin suhteellisen rauhan oloissa sellaiset ohjelmat kuin YLEn 'Ihan perheestä' , jonkin toisen palveluntarjoajan 'Maajussille morsian' tai 'Sinkkuäidille sulhanen', aiemmin 'Kymppitonni' jne). Myös 'Linnan juhlat' on Das Manille mannaa, "must", "pakko seurata". Ja kuten eilen nähtiin ja myös kuultiin, juhlavieraiden joukossa loisti erityisesti "Das Man", asianomaisen edustajan yhteiskunnallisesta asemasta tai varallisuudesta tai varattomuudesta lainkaan riippumatta.

Mika Waltari muuten ajatteli aivan vakavasti mm. 'Johannes Angelosta' kirjoittaessaan, että oikeastaan vain Das Man eli hänen partikulaarinen edustajansa (kukin tapaus) jää eloon, selviäjiin kuuluu, kaikkina aikoina. Toisaalta Eichmannille tuli noutaja, kuten sanoin, mutta eipä olisi tullut, ellei hän olisi jäänyt kiinni. Kiinnijääminen on menestyjän ainoa uhka, ja menestys voi kääntyä katkerasti tappioksi, kun kaikki projektit eivät mahdu tähän maailmaan.

Mainitsen lopuksi Heideggerin käsityksen, jonka mukaan "Das Man" hallitsee jokaista, kuta enemmän, kuta vähemmän. Sokrates sentään sanoi pystyvänsä pitämään orgaaniset motiivinsa kurissa; hän ei kompromisseja tehnyt. Heideggerille ei voi laskea kunniaksi sitä, että hän eräässä vaiheessa lähti intomielisesti natsien kelkkaan; hän halusi jokaisen Das Manin tavoin lukeutua menestyjien seurapiiriin.

Korvausta kansalaissodan punaisille

2008-12-05T13:31:00.000+02:00

Kaikennäkevä kirkko suostuu viimein antamaan taivasosan aikanaan rikollisiksi tuomitsemilleen punaisille, jotka nousivat "laillista esivaltaa" vastaan. Lappeenrannassa siunattiin marraskuulla punaisten hautoja yhden jos toisenkin harmaantuneen valkoisen miehen mielipahaksi tai (toivottavasti) iloksi. Humanistisesti ajatellen on kovin ilahduttavaa, ettei punaisten tarvitse jäädä pidemmäksi aikaa Siunaamattomaan maahan eli Kadotukseen eli Gehennaan tai Kiirastuleen. Ja jos edelleen ajatellaan humanistisen positiivisesti, sopii huomauttaa, että sinivalkoisen Suomen kirkkaasti häviämä jatkosota (1941-44) lasketaan tai se ainakin voidaan retorisessa harjoituksessa laskea postuumiksi hyvitykseksi, ellei peräti moraaliseksi tai symboliseksi voitoksi, kansalaisssodan ajan Suomen puna-armeijalle (niin fenneille kuin venäläisillekin). Vai sanoisimmeko, että punaiset kostivat, olkoonkin viiveellä eli postuumisti? Kosto on kieltämättä voimakas ilmaisu, mutta onhan se elämä ja historia (res gestae) kaikkinensa yhtä väkivallan näytöstä siinä määrin, että meno vallan hirvittää tai ainakin uuvuttaa. Tauon paikka. Voidaan kuunnella jotakin kohottavaa, vaikkapa Franz Lehárin 'Volgalied'. Siitä ne sivistyneet vartijasotilaat kovin pitivät, ennen kuin rock saastutti heidän mielensä.

Stalin voitti hyvinkin monen punaisen tähden arvoisesti. Onneksi olkoon! Malja Stalinille (mutta vain kuvaannollisesti). Tämä puolestaan oikeuttaa päättelemään tasapainon periaatteen nojalla, ettei amputoidun ja muutenkin kärsineen Suomi-Neidon enää tarvitse alentua maksamaan ainakaan rahassa eikä "luonnossa" postuumeja korvauksia valkoisen ja punaisen miehen välisissä yhteenotoissa surmatuille, murhatuille tai muuten vain kovia kokeneille punaisille miehille, naisille, pojille ja tytöille, sen kummemmin kuin valkoisenkaan kansanrodun edustajille.

Huolena vainajan kova kohtalo rajan takana

2008-11-29T20:10:00.000+02:00

Ruumiiden käsittelyssä ja kuljetuksessa (kierrätyksessä) sanotaan tapahtuvan oheisvahinkoja. Kuopiossa oli tehty ruumiinavaus toiselle vainajalle, kuin oli tarkoitus, mitä nyt syyttä suotta päivitellään Hangosta Inarin pappilan ohi hamaan Nuorgamiin asti. Pari joutavaa ruumista eli biojäteraatoa oli jotenkin vaihtanut identiteettiä. Eikö olekin outoa? Mutta pois meistä sentimentalisointi. Ruumis on ruumis ja siltä puuttuu ihmisarvo. Ehkä viranomaiset olivat sekoilleet. Ihmisiä hekin ovat ja ennen kaikkea eläviä. Kukahan senkin avauslystin on saanut maksaa? Turha kysyä. Tapaus olisi hienotunteisuussyistä voitu salata suurelta yleisöltä. Nyt ihmisparat eli vielä toimivat biokoneet ovat syvästi huolissaan, miten heidän ruumiilleen käy, sitten kun heistä aika jättää (ilmat pihalle menevät, sielut karkaavat kylmään avaruuteen eli ohjelmat kaatuvat). Tapaus lisää entisestään supisuomalaista ahdistusta vallitsevan kaamoksen ja kaaoksen keskellä. Vainajain kova kohtalo syö julkista luottamusta (fides publica).

Mistä tietää, suoritetaanko tälläkin hetkellä sydämettömiä ruumiinavauksia väärille vainajille tai vastaavia kirurgisia operaatioita väärille potilaille, amputoidaanko vääriä jäseniä tai poistetaanko vääriä hampaita? Ja voiko eläviinkään ruumiisiin enää luottaa? Kaikenlaisia pimeitä tyyppejä hiipii maisemissa. Samahan se oikeastaan on, mikä kuollut ruumis käsitellään, mikä säästetään, kunhan jotakin tutkimustietoa saadaan. Ruumiin identiteetistä viis! Sehän on vain ainetta, ja huonointa sorttia eli biojätettä. Oikeastaan ihminen voisi hoitaa itse, ilman mitään välikäsiä, oman ruumiinsa totaalisen hävityksen, mutta tämä on toistaiseksi kohtuuton mutta pitkässä juoksussa pragmaattinen ajatus. Odotellaan nyt, että teknologian kehitys vauhdittuu. Tarvitaan lakimuutos ja muutos asenteissa. Aika kuluu eksistentialistisesti ja muutenkin. Koettakaamme olla itsekin avuksi, niin että suuri ja humanistinen visio jo piankin toteutuisi. Sitoudutaan maailman parantamiseen. Projekti lienee jo hyvässä vauhdissa, joskin elävät tarvitsevat nyt välttämättä sitä kärsivällisyyttä, joka huokuu tuskin aina niin rakkaiden vainajain kasvoilta, sikäli kuin herkkähipiäiset elävät kehtaavat rauhaan päässeiden kasvoja kliinisesti, siis tutkimuksellisen viileästi ruumishuoneella tarkastella. Se vaatii luontoa. Tässä voisi koulutus- ja konsulttisaumaa olla niin, että rahankin jo voisi sanoa haisevan, vaikka se onkin elementeistä puhtain, puhtoisempi kuin tuli, vesi, maa ja ilma.

Uusi päivä ja menneisyyden läsnäolo

2008-11-24T19:17:00.000+02:00

Suomen kansalaissodasta on aikaa päässyt kulumaan. Mutta se ei tarkoita eikä se saakaan tarkoittaa sitä, että puhe ja kirjoittelu pitäisi lopettaa; kaikkea ei ole vielä osattu sanoa. Tutkimus jatkuu (ja sen tuleekin jatkua, mutta kansalaissodasta puhutaan ja kirjoitetaan nyt suhteessa enemmän, kuin kaikesta muusta yhteensä, mutta kai se "ajan henki" sitä vaatii). Haavat ovat syvät ja monen sydänveri valuu. Ei tässä haavoja auki olla repimässä; haavat ovat jo mitä suurimmassa määrin auki, elleivät jopa avautuneet lisää, eikä mitään sellaista "sovitusta" tai "lunastusta" ole näköpiirissä, joka pyyhkäisisi tai imuroisi 90 vuoden takaiset tapahtumat kansan sielusta. Mitä pitäisi sanoa kansan ruokkimisesta sotakuvastoin? Se kai kuuluu "ajan henkeen". Ja toisaalta Cicero sanoi, että historia opettaa elämään: Historia magistra vitae. Siksi kannattaa opiskella historian maisteriksi.

Syvät haavat muistuttavat sopivasti (läsnäolevasta) mennestä. Ja menneitä kuuluu tutkimuksessa kaivella muutenkin ja myös siksi, että monikin haluaisi ne lopullisesti haudata. Mitä taas tulee Suomen kansalaissodan (monen mielestä) poikkeukselliseen verisyyteen ja "barbaariseen" julmuuteen, sopinee muistaa, etteivät suomalaiset rintamalinjan molemmilla puolilla, niin punaiset kuin valkoisetkin voimiensa mukaan, kunnostautuneet sen "paremmin" yhteenotoissaan kuin (mutatis mutandis) kreikkalaiset, roomalaiset, venäläiset, kiinalaiset ja kaikki muut omissaan. Teknologisen ja sellaisena monen siunaaman maailmanajan sodissa on "ylitappamisen" vuoksi vaikeampaa, ellei epäkäytännöllistä ja vahingollista, osoittaa inhimillisyyttä. Pieni on Suomen kansa, ja kulttuuri kovin nuorta. Asialla on puolensa, jos toinenkin. Ne näkyvät sitten joskus selvemmin. Yhtenä niistä mainitsen tässä Ruotsin vallan ajan, jonka tutkijat ovat jostakin syystä jätäneet paitsioon. Syynä lienee "ajan henki"; on fiksoiduttu tutkimusta tehdessä ja sitä resurssoidessa autonomian aikaan ja itsenäisyyden aikaan (ja tulokset ovat kuulemma vallan kehuttavat).

Joku muuten ilmaisi mielestään suuren viisauden sanoessaan, että ihmisen on pakko olla aina optimisti, koska sodastakin selviää vain olemalla optimistinen! Yhtä hyvin voi sanoa, että optimismi ja nimen omaan se on johtanut sotiin ja ylläpitänyt niitä. Kuuluu asiaan moittia pessimistejä siitä, etteivät he "sitoudu" tarpeeksi maailmanmenoon ja mitä kaikkea tuloksentekoa sitä onkaan (hyvän ja pahan tuolla puolen).

Siunatut punaiset

2008-11-23T17:20:00.000+02:00

Tänään 23.11.2008 kirkko siunaa Lappeenrannassa punakaartilaisia, niin sanoakseni vapauttaa pannasta tai interdiktistä ne urhot, jotka kaatuivat paremman isänmaan puolesta kansalaissodassa 1918. Aivan kohtuuton on kauan ollut heidän osansa ja arpansa, mutta iloittakoon siitä, että monet sielut pääsevät tänään varjojen tai jopa demonien joukosta valoon ja löytävät rauhan. Requiem aeternam! Konsultit yrittävät saada kansan kutsumaan rekviemiä supisuomalaisesti laatuajaksi. Minä toivotan heille menestystä, etten sanoisi peräti siunausta, heidän innovatiivisuutensa eli heuristisuutensa tähden.

Epäilemättä pyhä toimitus rauhoittaa eläviäkin; ellei se niin tekisi, sitä tuskin voisi sanoa tarpeeksi pyhäksi. Joku toveri saattaa näinä pimeinä päivinä pyörtää päätöksensä eikä eroakaan kirkosta. Joku toinen innostuu kirkon punakaartia kohtaan postuumisti osoittamasta inhimillisyydestä ja liittyy pyhään seurakuntaan, joka tarjoaa pelastuksen option. Extra ecclesiam nulla salus. Nämä sanat tarkoittavat erään Cyprianuksen noin anno 249 muotoilemaa eksklusiivisen pelastuksen oppia. Lukija tarvinnee filosofian maisterin paperit tai vastaavat tiedot tajutakseen nämä oppisanat, mutta vaikka hän ei niitä tajuaisikaan, pelastus on hänenkin ulottuvillaan. Niin on kirkko opettanut sekä vielä alleviivannut, korostanut ja tähdentänyt, että oikea usko on itsestään selvä asia. Historia, se mitä on tapahtunut, res gestae, panee tosin muistelemaan, mitä kirkko(kin) on aikain kuluessa tullut vallan- ja rahanhimossaan tehneeksi.

Jos muuten joku valkohenkinen edelleen kantaa kaunaa punaisille, niin häntä pitää pontevasti kovistella sanoen, että aloittamalla laittoman kapinan tai oikeutetun kansannousun riistäjiä vastaan Suomen puna-armeija antoi valkoisten hyveille ["hyville valkoisille"] mahdollisuuden loistaa mitä kirkkaimmin silloisessa pimeydessä. Ja kun siinä sitten kävi, niin kuin kävi, valkoiset pääsivät viettämään uljaan triumfin ja kohottamaan kiitolliset katseensa Jumalan tähtitarhoihin.

Kärsimyksen vaikeus

2008-11-08T19:45:00.065+02:00

Tuota pikaa (26.9. 2009) tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta filosofi Matti Juntusen kuolemasta Jyväskylässä, "Suomen Ateenassa" (26.9. 1979). Minulla oli onni, ja sanoisin myös suru, tuntea Matti Jyväskylän yliopiston filosofian laitokselta. Ja minulla oli onni ja ehdottomasti myös ilo tutustua toisiin Rouva Filosofian lapsiin, kuten Toivo Saloseen. Gunnar Aspelin kutsuu Severinus Boëthiusta tämän viime hetkillä lohduttanutta Rouva Filosofiaa (Domina Philosophia) Filosofian hengettäreksi. Boëthius ei ollut jo kuollessaan kuollut, sanoisi Toivo.

Matti Juntunen tuli tähän maailmaan, jota kärsimys edelleen hallitsee, 2.1. 1943, kävi (Vladimir Uljanovin tavoin) pitkän latinakoulun, opiskeli ja valmistui ja ehti vain 36-vuotiaaksi, kun tälle filosofian assistentille, Rouva Filosofian omimmalle oppilapselle tuli Noutaja, joka muuten oli lähes jaspersmaisesti tulostaan merkein koettanut ilmoittaa... Mutta sitä Matti ei osannut panna merkille, ellei hän sitten ekshibitoinut itselleen piittaamattomuuden hyvettä (joka osaa näyttäytyä myös paheena, kuten Vladimir Uljanov, siis Lenin, hyvin tiesi).

Voimiensa päivinä Matti iloitsi luennoista ja keskusteluista. Minun argumentointiani Matti luonnehti eräässä symposiumissa kaikkien kuullen oikeaksi mutta sanoi lisäksi, että se vaikutti joltakin osin kumman porvarilliselta. Teemaan ei koskaan palattu, kun jouduin lähtemään maasta. Jyväskylässä asiat menivät omaa rataansa - ja huonompaan suuntaan.

Paremmin kuin minä ja ainakin pidemmältä ajalta tunsi Matin filosofi Toivo Salonen. Rovaniemen Toivo on uudessa kirjassaan 'Ihmisen idea' (Rovaniemi 2008) antanut Juntu-Matin muistolle tilaa. Esittelen nyt sitä henkilökuvaa, jota Toivo on kirjassaan hahmotellut ('Ihmisen idea', ss. 189-194). Kiinnostuneet saavat lukea Toivon Juntu-luonnehdinnat kokonaan. Olen ottanut Tampereella Toivon opuksen aate- ja oppihistorian tenttikirjaksi.

"Matti Juntunen (---) oli klassisesti sivistynyt filosofian harrastaja. Hän oli säkenöivä ajattelija ja vajavainen ihminen. Juntunen tunsi laajasti filosofian historiaa, oli perehtynyt Kantin, Hegelin, Marxin, Husserlin ja Heideggerin raskaisiin teorioihin. Juntusen ideat ravistelivat akateemista sivistyneistöä ajattelemaan. Hän kritisoi näkyvästi [ja esimerkillisen retorisesti ja loogisesti - JS] yliopistojen [DDR-lähtöistä] tutkinnonuudistusta perusteisiin paneutuen ja ideaaleja hahmottaen (---). Esittäessään ajatuksiaan sivistyksestä Juntunen todellisti filosofia perennistä" (Salonen, op. cit. 189).

Sitten kun Salonen on kuvannut Juntusta intohimoisena totuudenetsijänä ja taistelijana, hän sanoo, miksi tälle lopulta kävi, niinkuin kävi. Salonen sanoo ymmärtävänsä, jopa suorastaan kokevansa, "miksi Matti Juntunen oli viimeisinä aikoinaan loputtoman katkera, väsynyt ja itsetuhoa etsivä. Hän näki ympärillään pelkkää barbariaa eikä saanut perusteita koettelevaa vastakaikua omille ideoilleen. Hänellä ei ollut keskustelukavereita, totuutta etsiviä vastaanväittäjiä. Hänellä oli pelkkiä kuuntelijoita tai neuvoja kaipaavia, visiottomia järjestöjyriä" (Salonen 192).

Esitän nyt Toivo Salosen 'Ihmisen idea' -kirjasta vielä yhden, pitkän sitaatin filosofi Matti Juntusesta, tämän elämän siitä vaiheesta, kun tältä luonto jo vaati takaisin saataviaan:

"Matti Juntunen oli yksinäinen ja se ei hänelle sopinut. Hän ei osannut kärsiä yksinäisyytensä tähden vaan yritti olla sekä seuransa kaltainen että sen keskipiste. Lopulta hän sitten koki yksin yksinäisyytensä. Hän oppi tuntemaan kuoleman luonnossa ja oman kuolemansa itsessään. Lopulta hän oppi kaipaamaan yksinäisyyden jyskyttäviä hetkiä" [eksistentialistisessa rajakokemuksessa - JS].

"Kerran talvella Matin fyysiset voimat romahtivat; hänet oli autettava istumaan seinän viereen; eräät olivat kutsumassa jo ambulanssia. Käden [retorisella] liikkeellä Matti sai sen silloin estetyksi. Mutta hänen silmistään välkkyi iäisyyden kajo; hänen ajatuksissaan paloi kirkkaana ja selkeänä Hegelin Absoluutti. Se oli tila, jonka voi kokea kuolinhetken lyödessä. Se oli tila, jonka jälkeen pikkunäppärät puheet, akateemiset meriitit, poliittiset voitot ja koetut tappiot menettävät merkityksensä, painuvat mitättömyyteen. Tässä tilassa asiapakkojen ketju kirpoaa samalla kun nouseva ja laskeva aurinko tuo mukanaan aavistuksen iäisyydestä sekä vaihtuva päivä kertoo hengen jatkuvuudesta. Kuinka vaikeaa Matille olikaan sopeutua turhuuteen ja kuinka helposti kaikki sitten kävikään" (193).

Filosofit tulevat ja menevät. Philosophia perennis elää.

FINIS

Toivo Salonen, Ihmisen idea. Ihminen filosofiassa ja ihmisen ongelma filosofisessa ihmistutkimuksessa. Lapin yliopistokustannus. Rovaniemi 2008 (ISBN 978-952-484-246-4).

www.ulapland.fi/julkaisut

Itsemurhan eettinen herkkyys

2008-11-02T10:34:00.000+02:00

Schopenhauer tarinoi, että Massiliassa ja Keoksella maistraatti antoi myrkkymaljan jokaiselle, joka kykeni loogisesti ja retorisesti eli siis akateemisesti esittämään, ettei juuri hänen elämänsä ollut enää jatkon väärti (vrt. Sokrateen "itsemurha"). Intellektuellien määrä oli paisunut liian isoksi. Tarvittiin "kirurgisia" poistoja, kuten viisaat konsultit ehdottivat. Ja saatiinhan niitä kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti. Tavikset saattoivat hengittää vapaammin; heistä muuten ei ole logiikan eikä myöskään retoriikan mestareiksi, eikä tarvitse ollakaan, herra paratkoon. Roomassa gladiaattorit olivat julkkiksia parhaasta päästä, etupäässä miehiä tietysti ja naisten ja tyttösten kestosuosikkeja, "suspiria". Kovin usein gladiaattori päätyi toki areenan ja sängyn asemesta itsemurhaan tajutessaan katkerasti, ettei Rooma naisineen kaikkineen ollutkaan hänelle mikään Unto Monosen satumaa. Tekivätpä gladiaattorit itsemurhia joukoittainkin. Kirjallisuudessa on niistä mainintoja säilynyt, ikävä kyllä tai mikäpä siinä. Roomalainen tavisyleisö pettyi raskaasti, kun se ei saanut nähdä luvattua laatuaikaista taistelua, kun areenalla oli parhaimmilaan tai pahimmillaan niin paljon verta, että lipsumisen estämiseksi tai minimoimiseksi hiekoitusta jouduttiin täydentämään kesken parhaan formula-ajon.

Kristinuskon erään tulkinnan mukaan elämä on jumalan lahja, eikä sitä sovi halveksivasti ja jumalaa pilkaten heittää pois. Otetaanpa maallisemmin: jokaisen työpanos tarvitaan, jotta tämä maailma saataisiin valmiiksi. Lähdetään sitten yhdessä, kun ei keksitä enää mitään projektia (Eduard von Hartmann). Työttömyys (kuten muutenkin rahattomuus ja sairaus ja elämän tyhjyys, yksinäisyys) tulee kuitenkin kovin pahaksi ongelmaksi ja on sekin eettisesti herkkä laji, olotila, josta ihmisarvo puuttuu, kuten luulen, mutta voihan sitä ihmisarvoa jostakin muusta koettaa itselleen toistaiseksi rakentaa, aina uudestaan joka aamu, kun "väistyy yö ja valkenee kirkas aamu" (Lessing).

Suomella ei asiantuntijoiden mukan ole hädän päivää. Mielenterveysongelmia on mutta ne ovat erään Hesarin asiantuntijakirjoittajan mukaan aivan maltillisella tolalla (HS 1.11. 2008). Onneksi olkoon, Suomi ja suomalaiset, jos kerran asiat ovat yhtä hyvin kuin ennenkin. On edelleen lottovoitto syntyä Suomeen, kuten eräs onneton ministeri sanoi (todistaen oikeastaan vain sen, että on lottovoitto syntyä ministeriksi Suomeen; tai on lottovoitto kuolla ministerin statuksella Suomessa, toisin kuin jossain Afrikan nälkämaassa, jossa ministeri näkee ainakin toisten näkevän nälkää niin, että pahaa tekee).

Itsemurhia tehdään meillä edelleen noin tuhat vuodessa. Ongelmaksi näkyy tulleen "laajennettu itsemurha", kun itsemurhakandidaatti ei uskalla kuolla yksin vaan tappaa "sosiaalisesti" joukon mukaansa. Ja niin nämä suomalaiset gladiaattorit saavat tukea toisistaan taistellessaan Haadeksen kunnian kentillä.

Itsemurha pitäisi määritellä uudelleen. Sen kriminalisoimista pohditaan kapakkakeskusteluissa. Jos muinaisen Rooman legioonasotilas epäonnistui itsemurhayrityksessään, jäi kiinni ja pelastettiin elämälle, hänet teloitettiin. Itsemurha rinnastettiin niissä barbaarisissa oloissa kiintoisasti rintamakarkuruudeksi.

Tuleman vuoro on nyt. Oikaisen kaksi, kolme mutkaa ja sanon suoraan, että olisi parasta, jos se, joka itsemurhaan omana valintanaan päätyy, tekee tekosensa ypöyksin ja salaa ihmisiltä ja medialta. Itsemurhauutisointi, otsikoilla revittely, täytyy kriminalisoida. Ellei näin tehdä, kuten ei varmaan tehdäkään, kun sama turha joukko valtaa pitää ja media tekee mitä lystää, ikäviä uutisia saadaan jatkossakin. Sitä se avoimuus, transparenssi tekee.

Addenda

2008-10-25T21:38:00.000+03:00

Jos mielikuvitus laukkaa ja huumorintaju sallii, sopinee lisätä surutta, että hautajaiset kaikkinensa (in toto) vallan hyvin voisi ulkoistaa hautaustoimistoilta ja mitä urakoitsijoita niitä onkin - omaisille, sikäli kuin vainajalta jää omaisia elävien kirjoihin. Edellytyksenä moiseen olisi - totta mooses - se, että omaisten täytyisi ensin ulkoistaa oma tavis-elämänsä, lunastaa se itselleen, oppia olemaan oman itsensä herroja (compotes sui / sui iuris). Termit edustavat kuolleen (tai elävän) latinan moraalifilosofiaa ja juridiikkaa nykyaikana, jolloin meidän sanotaan jo elävän "hyvän ja pahan tuolla puolen".

Jatkoajan ongelmasta

2008-10-24T17:26:00.000+03:00

Toiset mielipiteet ovat terveempiä kuin toiset, ja jos suinkin mahdollista, kannattaa ottaa järki käteen. Mihin vainaja oikeastaan tarvitsee jatkoaikaa? - Ei sitten mihinkään, koska kuolleena olemista ei sovi katsoa laatuajaksi (toisin kuin ehkä Heideggerin konseptia elämästä kuolemaa-kohti-olemisena). Ja tuskinpa hautaamattomuutta eli hautauksen viivästymistä voi pitää kaksisena voittona yleiselle ihmisyydelle, saati ihmiskunnalle (joka on pelkkä sana). Mitä pikemmin vainaja saatetaan hautaan tai käsitellään asianmukaisesti (mitä se sitten missäkin kulttuurissa tarkoittaa), sitä parempi (eko- tai ilmastoteko se on). - Sattumuksilta ja oheisvahingoilta ei silti kokonaan vältytä, mutta lienee vain retorinen kysymys, pitääkö loppupeleissä jatkoajalle siirtyneitä ruumiita postuumeina lottovoittoina niille, jotka taisivat jäädä eläessään kunnon voittoja paitsi.

Vainajan jatkoaika päättyi

2008-10-23T20:49:00.000+03:00

Laatuaikaa! Muuan Helsingin heeros oli onnistunut makaamaan kuolleena kodissaan kuusi vuotta, kunnes Onnetar selkänsä käänsi, luunkova ja kaiketi muumioitunut totuus paljastui; mies nousi jokseenkin väliaikaisesti ylös seitsemäntenä vuonna. Niin (ei-kenellekään rakas) vainaja saatiin laskea maan poveen. Tapaus luetaan kunniaksi individualismille ja urbaanille elämänmuodolle. Niin sitä pitää! Filosofi Thales oli 2600 vuotta aiemmin kehua retostellut aikaa (khrónos) siitä hyvästä, että se tuo aivan kaiken ilmi. Thales hieman liioitteli mutta menköön nyt. Nukahtaahan toisinaan jopa Homeros, eikä filosofi liene runoilijaa huonompi, jos ei parempikaan.

Helsingin vainaa on saattanut kuolinhetkellään tiedostaa eksistentialistisesti, sanoisin, ettei häntä kukaan jäisi itkuisasti kaipaamaan ja että hänen kotinsa olisi toimittava hänen hautansa virkaa, olisi toistaiseksi hänen hautansa. "Kotini on hautani". Niin siinä pääsi kuusi vuotta vierähtämään, ennen kuin ankara yhteiskunta vihelsi pelin poikki. Ja jos sielu on kuolematon, ja sen miehen sielu ei olisikaan pujottautunut vielä uuteen kehoon vaan jäänyt uteliaana seuraamaan, mitä kaikkea kivaa tässä osaajien maassa hänen ruumiinsa hyväksi tehtäisiin ja miten hänet siunaillen haudattiin, hän olisi lausunut juhlavasti: "Nyt hautani on kotini."

"Kaunis on kuolla" / "Kotini on hautani"

2008-10-11T20:00:00.000+03:00

"Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut" jne. Tämä ns. 'Ateenalaisten laulu' raikasi meilläkin juhlissa ennen, radiossakin toivottiin ja sitten hartaasti kuunneltiin. Nyt meidän ei kuulemma enää sovi olla, hyvänen aika, niin sotaisia; ja individualistit pitävät itsensä uhraamista isänmaan puolesta "joukkosi eessä" sulana hulluutena. Pasifistit kielsivät 'Ateenalaisten laulun' Suomen kouluista ja yliopistoista. Minun monet tamperelaiset työtoverini halveksivat syvästi sellaisia Kreikan heeroksia kuten Leonidas ja Epameinondas ja siksi he kai harmittelisivat tätä blogitekstiä jos sen lukisivat niin, että kasvot punoittavat; mutta sehän se terveyden merkki onkin, että omat sankarit ovat aikalaisia, etenkin urheilijoita, varmasti puhtaita miehiä ja naisia; nämä eivät kärähdä dopingista koskaan tai ainakaan vielä.

Kaunis on ihmisten silti aina kuolla, sanoisin, ja käy se yksinkin, erakkona infarktiin torpalla maan korvessa, mutta paljon kauniimpi on ihmisten saada olla kuolleina niin, ettei heistä mitään (ainakaan pitkään aikaan, jos koskaan) tiedä se ankara yhteiskunta, joka omistaa ainakin ihmisten kuolleet ruumiit ja kaiketi sielutkin. Kuolleet ruumiit, raadot, kaatuneet biokoneet pitää säädetyssä ajassa käsitellä, tehdä tarvittaessa ruumiinavaus ja aina ehdottomasti kierrättää, painaa kokonaisena mullan alle, pari virttä siihen saatteeksi veisata, tai polttaa yhteiskuntaleirin turbotehoisessa uunissa tuhkaksi. Sen laki sallii ja sitä velvollisuus vaatii.

Romantiikkkaan ja joskus hautaan kallistuvaa mieltäni ilahduttaa, kun saan tietooni poikkeuksia. Eräät ovat onnistuneet makaamaan kuolleina kodeissaan kuukausia, jopa vuosia. Heidän kotinsa on heidän linnansa, mutta, huomatkaa, myös heidän hautansa. Helsingissä oli joku miehenpuoli mitä kunnioittavimmin erakoitunut ja sitten loistavasti muumioitunut kotiinsa, saanut vuoden nauttia privaatista rauhastaan (ks. Iltalehti 9.10.2008). Khiliastisen eli milleniaanisen juhlavuoden 2000 kunniaksi löytyi Helsingistä kuolleena kuin kivi mies (a very dead man), joka oli saanut odottaa käsittelyyn joutumistaan, kotinsa aluksi löyhkäävässä vapaudessa esimerkilliset kuusi vuotta. Tavallaan kateeksi käy. Mitenkähän minä oman projektini ideoisin idioottivarmaksi, jottei kukaan pääsisi välistä viemään? Ehkä minun ei tarvitse tehdä mitään. Muumioitumisen todennäköisyys on silti pienehkö, ja ikuisuuden näkökulmasta (sub specie aeternitatis) on kuin onkin yhdentekevää, saako meikäläisen ruumis jatkoaikaa vai ei. Mutta jos jokin ruumis pääsee vahingossa eli sattumalta jatkoajalle, siitä ei tulisi mielestäni (postuumisti) rangaista vainajahenkeä, vaikka jokainen tapaus punnitaan in casu.

"Oppia ikä kaikki"

2008-10-07T19:29:00.000+03:00

Stalinin valtakaudella (1924-1953) kommunismi teki tuhoisaa jälkeä (tai modernilla uus- eli konsulttikielellä vahvaa tulosta) etenkin Ukrainassa. Bolshevikit hävittivät ukrainalaisten kansallisen identiteetin. Monet olivat keinot. Paljossa keinotekoinen nälkä raivosi 1932-1933. Sitä on kuvannut mm. Juri Mytsyk toimittamassaan silminnäkijäkertomusten kokoelmassa 'Ukrainski holokost' (2003). Ukrainan kielessä nälkää tarkoittaa 'holod'. Kun nälkä pääsee pahaksi, tulee kylmä ja kalmoja kasapäin. Visibiliteetin, näkyvyyden hyve korostuu.

Otan esille yhden tapauksen; Dniprovetrovskin alueelta kertoo muistikuvansa opettaja Oles Derhatshov:

"Nälänhädän aikana koululaisia kuoli jopa oppitunneilla. Eräänkin kerran oppilas luki ulkomuistista kotiläksyä, menenetti tajuntansa ja kuoli pois. -- Naapurin naisella, toisella puolen tietä, oli tytär, seitsemäsluokkalainen. Häntä ei kuitenkaan ollut näynyt, ja mentiin kotoa kysymään. Siellä odotti kamala näky. Äiti makasi kuolleena, ja pöydällä oli tytöstä tehtyä lihahyytelöä."

'Kamala' on vahva, sanoisin, niinkuin muutkin kai sanovat, eksistentialistinen termi. Ja se sopii myös nykymenoon, onpa sitten nälkä tai ei.

PS. Olen ottanut tiedot lähinnä Kaija Virran erinomaisesta artikkelista, joka ilmestyi Helsingin Sanomissa 23.4. 2006 (otsikolla "Ukraina koki stalinismin muita raskaammin").

"In tristitia hilaris, in hilaritate tristis"

2008-08-30T16:46:00.000+03:00

Giordano Brunosta on netissä hieno kuva, aivan sama, jonka Tampereen yliopiston 'Aikalainen' -lehti keväällä 2008 tuskin kovinkaan uhmakkaasti julkaisi. Kuva esittää filosofi Giordanon papin kaavussa ja kirja kädessä. Se kuva on modifioiden otettu siitä patsaasta, jonka myöhään yhdistynyt Italia pystytti Hänen Muistokseen Rooman Campo di Fiorille. Sitä patsashanketta vastusti katolinen kirkko valtaisasti mutta jo köykäisesti raivoten (rabies theologica / odium theologicum).

"Universaali" kirkko oli Mooseksen kirjoissa kuvatun Mister Sebaotin vihaa tyynnyttääkseen antanut polttaa Maisteri Giordanon samalla paikalla anno 1600, koska kirkko ei omien sanojensa mukaan tahtonut vuodattaa verta.

Menin touko-kesäkuun vaihteessa kuluvaa vuotta "Ikuiseen Kaupunkiin" tervehtiäkseni Brunoa paikan päällä. Mielessäni käväisi, että sikäli kuin fundamentalisti- eli vääriä kristittyjä enää pahemmin on, näitä kiusaa ja risoo myös hänen käsissään pitämä komea kirja: harhaoppinen ja kuulemma omien sanojensa mukaan demonien kanssa seurustellut ja muutenkin magiaa (ja manipulatiivista retoriikkaa) harjoittanut Bruno pilkkaa siinä ylimielisen näköisenä Pyhää Raamattua. Ja Bruno oli väittänyt inkvisition dokumenttien mukaan eläneensä monta elämää ja muistavansa niistä jokaisen. Tämä filosofi uskoi valitettavan epäkristillisesti metempsykhosikseen, jälleensyntymiseen. Ja hän sanoi Lucretiusta seuraten jo ennen, kuin häntä kidutettiin, kiduttavan epäkristillisesti (ja materialistisesti), että avaruus on ääretön ja maailmoja loputon määrä. Vähempikin olisi tuomioon riittänyt.

Maisteri Giordano muuten luhistui (monien maagikkojen ja yleensäkin ihmisten tavoin) vankilassa, jossa hän sai virua vuosikaudet, vähän ennen, kuin hänet vietiin juhlallisesti poltettavaksi. Niin olen lukenut. Mutta onnekseen, sanoisin, Giordano sai miehisen rohkeutensa takaisin, toipui täysin ennalleen, olematta jo kuollessaan kuollut.

Ennen kuin aloin naputella tätä tekstiä, koetin printata hänen kuvansa netistä. Kone tukkosi ja paperi pahasti rypistyi, mikä oli loistava enne.

Sadetta ja huijausviestejä

2008-08-18T13:57:00.000+03:00

Ellen erehdy, tavantakaiset huijausviestit koettelevat ns. julkista luottamusta (publica fides) pahemmin kuin vielä toistaiseksi jatkuvat sateet. Joku onneton oli täällä päin eli virtuaalisesti missä tahansa ikihyviksi ihastuneena avannut koneelleen tulleen (väärän) lottovoittoilmoituksen: siinä luki, että hänen ("Das Manin") sähköpostiosoitteensa oli voittanut miljoonan. Ikävä vain, että kone kaatui ja kovalevy meni vaihtoon. Eikä onni ole vielä perheeseen palannut, päivä paistanut risukasaan.

Lottovoittoja satelee tuhkatiheään. Itse näyn "voittaneen" viimeksi Espanjasta 920.810 euroa. Jätän kuitenkin summan nostamatta mutta siitä minun ei tarvitse, eikä missään tapauksessa pidä, sanallakaan mainita lähettäjälle, vaikka palautteesta kieltäytymiseni epäilemättä voidaan leimata rikokseksi ihmiskuntaa vastaan.

Kirkolle kehuja (*****)

2008-08-15T12:03:00.000+03:00

Habeat ecclesia quinque stellas sive astra! Näköjään Kannattaa kehua kaikkea, mitä kirkko on maailman sivu tehnyt ihmisraukkojen pelastuksen eteen. Ja minä se olen kirkkoa kehuskellut ja siunaillut; enkä ole sanoissa pihtaillut. Itse Mister (Adonai) Sebaot nyt tahtoo palkita minut jo täällä ajassa. Muuan amerikkalainen taivaslottofirma, Plasmanet etc, edustajanaan S[ebaot?] Roman (Prize Administrator), jonka osoite on luottamusta herättävästi Box 4562, Grand Central Station, New York, NY 10163, ilmoitti minun voittaneen lotossa 50 USD, vaikka en ollut noiden uskovaisten lottoon edes osallistunut! Siitä syystä kieltäydyin lunastamasta voittoa; esteeksi tuli minun lapsekkaan korkea moraalini. Seuraavana yönä lottokone oli suosinut minua kerrassaan kolme kertaa; olin voittanut 300 USD ("pending") 10,000,00 USD ("pending") ja vielä varmemmaksi vakuudeksi Mister A. Sebaotin käsittämättömästä avokätisyydestä peräti 50,000,00 USD ("pending"). Jokin lisävoittokin tuli, joskin tarkka miljoonasumma (euroissa muuten) pääsi unohtumaan tässä humussa.

En huoli rahoja tällä kertaa. Siksi en laita visa-korttini tunnuksia enkä tilitietoja muutenkaan Valtoihin, jossa Mister Sebaot hallitsee. Rahat saa puolestani käyttää tietoliikenneyhteyksien ("taivaskanavan") rakentamiseen New Yorkin Suurelta Keskusasemalta suoraan alas Helvettiin, jotta Taivaan ja Helvetin oikein virallista ja lainvoimaista avioliitoa päästäisiin toden teolla juhlimaan. William Blaken ammoiset kirjat eivät ole avioliittoa reaalisoineet, kuvanneet toki; lämmin suhde, rauhanomaisesta rinnakkaiselosta puhumattakaan, ei riitä aikanamme, jolloin transparenssi, läpinäkyvyys on korkea hyve (paitsi byrokratiassa). Mutta uskoisin suuren rahan poistavan ongelman eli toteuttavan Taivaan ja Helvetin avioliiton - sekä poistavan sen mukana kaikki ongelmat, päiväjärjestyksestä, niin että ihmiskunta on valmis astumaan olemassaolosta, kun se ei enää keksi mitään tekemistä ja jopa bloggailu loppuu.

Positiivinen ajattelu

2008-07-21T10:06:00.000+03:00

Pyhä inkvisitio ansaitsee kai hatun noston siksi, että se tuottavuusohjelmaansa vedoten saneerasi keski- ja uudella ajalla ihmisiä katolisen eli universaalisen kirkon helmoista. Kuten jo sanoin, Carcassonnen inkvisitiolle aiheutui kuluja, kun se poltti elävältä neljä harhaoppista niin sanoakseni näiden itsensä hautajaisissa 24.4. 1323. Arnaud Assalitin erittelyn mukaan poistotoimitus maksoi vähän yli kaksi naulaa / kpl. Inkvisitio passitti tuomitut, ilman ruumisarkkuja ja ilman arkunnauloja, liekkien nuoltaviksi ja sitten joko Mister Sebaotin tai Kristuksen tykö - tai jos helvettiä ja taivasta ei ole, ikuiseen tyhjyyteen, nirvanaan. Tai sanoisinko, että ihmispolot pääsivät onnekseen pois tästä "eksistentialistisen" murheen laaksosta?

Älköön kukaan pahoitelko inkvisition poliisi-, oikeusprosessi- ja polttojuhlista ja muista spektaakkeleista itselleen kirjaamia menoeriä. Näet jo keskiajan inkvisio toimi tulosvastuun ja markkinahenkisyyden periaatteella. Se nettosi kirkkaasti toiminastaan, saldo komeasti plussalla, hyvänen aika, kuten Henry Charles Lea ja muut ovat osoittaneet. Inkvisitio takavarikoi mitä ahkerimmin tuomitsemiensa ihmisten omaisuutta. Maksumiehiksi ja kaiketi mieron tielle tai vankilaan tai ties minne joutuivat usein tuomittujen virtuaalisesti syyttömät sukulaiset. Inkvisition taloudellinen valta ulottui jopa haudan taakse. Kun joku paljastui kuoltuaan kerettiläiseksi esim. naapurien ilmiannon ja sitä seuraavan prosessin kauniiksi lopuksi, asianosaisen mahdollinen omaisuus mitattiin ulos. Inkvisitio kaipasi kipeästi syyllisiä ja heidän rahojaan; ja aiheuttamalla kipua, kärsimystä ja kuolemaa se piti osaltaan pystyssä kirkkoa ja kirkon monopolisoimaa, niin sanottua totuutta, oikeaa uskoa.

Paljonko Saksan natseille ja Venäjän kommunisteille tuli kustannuksia siitä vainosta, jonka he omilla tahoillaan ja varsin modernin teknologian avulla järjestivät? Miten siis heidän tuottavuusohjelmansa onnistui? Etsivä toivoo löytävänsä kaikki tilitapahtumat.

Valoa pimeyteen ("Fiat lux")

2008-07-19T10:51:00.000+03:00

"Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli" (1. Moos. 1:3). Jumala olisi periaatteessa voinut tyytyä olemattomuuteen, kosmiseen pimeyteen. Mutta hän tahtoi antaa roolin valollekin (vrt. 'Lucifer', valontuoja). Meidän ihmisten sopii ylistää Jumalaa eli Mister Sebaotia ja sankari-insinöörejä siitä, että interaktiivisesta laatuajasta on vihdoin tullut täyttä totta; maanpäällinen paratiisi on valmis; työ tosin kesti niin kauan, että meno yhteen aikaan vaikutti saatanan juonelta; liian monilla lajitovereilla pääsivät hermot palamaan. Iloitkaamme siitä, että saadaan elää tätä voiton päivää.

Oppineet miehet ja nyt naisetkin ovat muuten valistaneet meitä taviksia, ettei keskiaika, meitä moderneja taviksia oudoksuttavasta alkukantaisuudestaan ja virikeköyhyydestään huolimatta, ollut aivan sysimustaa aikaa. Mm. polttoroviot toivat ankeassa pimeydessä vaeltaville ihmislapsille elämyksellistä valoa; naiivit ihmiset pakotettiin kuriin ja herran nuhteeseen; he saivat tuta, mikä paha heitä odotti jo täällä ajassa, saati sitten haudan takana, elleivät he uskoneet Mister Sebaotiin niin, kuin kirkko käski.

Arvojen hierarkiassa raha näyttää silloin keskiajalla olleen tärkein. Tuntuuko tutulta? - Avaan nyt hieman viranomaistiedotetta, jonka Arnaud Assalit (Henry Charles Lean mukaan) tunnollisesti laati neljän kerettiläisen polton aiheuttamista kustannuksista. Visuaalinen, auditiivinen ja odorinen (sanasta odor) elämys koettiin kirkon strategian ja mission mukaisesti Carcassonnessa 24.4. 1323. Luulisin, että Arnaud Assalit oli hyvin "cool", liikemiesmäisyytensä ansiosta sympaattinen mies, jollaisia keski- ja uudenkin ajan rahastava kirkko on kipeästi tarvinnut ja ties mistä aina palvelukseensa pestannut. Tässä Dominus A. A:n asiallinen raportti keskiajalta, jota on aiheettomasti pidetty pimeämpänä kuin se olikaan:

Iso polttopuu 55 solia 6 denaaria

Viininoksat 21 solia 3 denaaria

Oljet 2 solia 6 denaaria

Paalut (4 kpl) 10 solia 9 denaaria

Kiinnitysköydet 4 solia 7 denaaria

Teloittajan kulukorvaus 80 solia (4 x 20 s.)

_____________________________________

Summa: 8 puntaa 14 solia 7 denaaria

(Assalitin ja Lean mukaan)

Sen verran rahaa paloi kerettiläiskoplan polttojuhlassa tai -murhassa Carcassonnessa 24. huhtikuuta 1323. Paljonko siitä tulee pro persona? Rahasta viis! Työ tehtiin niin hyvin, ettei noista poltetuista jäänyt mitään konkreettista jäljelle. Heistä tuli kuolleina pelkkiä nollia (latinaksi: nugae). Vixerunt; nunc autem nugae sunt. Onneksi he sentään elävät statistiikassa; ja se riittää mainiosti.

Antikristus Konstanzissa (ihmiskunnan tähtihetkiä)

2008-07-07T16:59:00.000+03:00

Muuan tavis eli "Das Manin" singulaarinen edustaja letkautti äsken kuulteni, että Jan Hus ja tämän oppilapsi Jeronimus Prahalainen kärysivät (niin!) Konstanzin kirkolliskokouksessa harhaopeista; siksi kumpikin poltettiin roviolla. Mikäpä siinä. Toki harhaoppisuuden, heresian, voi rinnastaa dopingiin, jos kohta tästä sikiää moraalisia ongelmia. En kajoa niihin nyt sen kummemmin. Moraali on "out". Kysyn vain retorisesti, miksi ne Lahden 2001 petolliset suomalaishiihtäjät pääsivät kuin koira veräjästä - ja se Kaisakin, kahdesti sulkansa käräyttänyt, saa vapaasti katsella juhannuskokkoa, tarvitsematta pelätä, että hänet siinä uhrataan sovitukseksi Mister Sebaotille eli Antikristukselle. Retoriseen kysymykseen ei tule vastata. Mutta jos joku ei pidä kysymystä retorisena, vastatkoon kaikin mokomin.

Stefan Zweig on kirjoittanut ihmiskunnan tähtihetkistä samannimisessä teoksessaan, joka kuuluu suosikkeihini, vaikka haluan täydentää Zweigin luetteloa. Sillä Konstanzin kirkolliskokous onnistui itsensä Antikristuksen läsnä ollessa tuhoamaan näyttävästi & elämyksellisesti kaksi aikansa rohkeinta miestä, Jan Husin ja Jeronimuksen. Palaan Jeronimukseen tuonnempana, jos Kristus sen sallii, ja puhun tässä vain professori Husista, joka martyroituessaan lahjoitti juhlayleisölle, Antikristukselle ja ihmiskunnalle kaksi tähtihetkeä (mistä syystä minä olen valmis antamaan hänelle vertaisarvioinnissa viisi tähteä). Pro primo, teloittajat löivät Husin pääkallon tuusan nuusaksi. Pro secundo: He polttivat Husin sydämen vartaassa. Toki nämä kaksi aktia voidaan katsoa yhdeksi ja samaksi kirkolliseksi liturgiaksi. Ehkä joku konsultti olisi voinut ajoissa vaatia Husin sydämen syömistä, kun sellainen ei syystä tai toisesta tullut Antikristuksen mieleen. Vaikka kannibalismi jäikin puuttumaan, ei se suurenmoista tähtihetkeä nimeksikään himmennä. Totta tosiaan, kyllä siellä Konstanzissa vietettiin hienot polttojuhlat. Moni olisi myynyt isänsä ja äitinsä, jos vain olisi saanut armon olla paikalla, jossa oli niin mukavaa, niin intensiivistä, laatuaikaa!

Harhaoppisia eivät muuten olleet Hus ja Jeronimus (eikä myöskään postuumisti, siis jo kuolleena ruumiineen ja sieluineen poltettu Wycliffe) vaan heidän tuomarinsa eli Konstanzin ekumeeninen kirkolliskokous, jossa Antikristus vietti triumfia. Moraalisen voiton korjasivat Wycliffe, Hus ja Jeronimus. Ihmiskunta ja, kuten jo sanoin, Antikristus saivat tähtihetkensä. - Luulen, että suomalaiset ovat jo ajat sitten antaneet anteeksi Lahdessa 2001 ja sen jälkeen kärynneille hiihtäjilleen, koska nämä ovat kumminkin siunanneet kansaa lukuisin mitalein ja tähtihetkin. Ja vaikka Saatana hyppiikin taas riemusta, niin mitä sitten?

HAUTARAUHA - ei mainoksia eikä postia kiitos!

2008-06-05T09:32:00.000+03:00

Joku mies oli syntynyt varsin onnellisten tähtien alla siitä päätellen, että hän onnistui piileskelemään ankaran yhteiskunnan valvovalta silmältä ja hautaustoimelta vuosikaudet kuolleena kotonaan Helsingissä. Ihailuni! Hesarissa oli tapauksesta juttua menneenä talvena. Ja kerroin siitä minäkin. - Siinä minua harmitti vain se, että mainoksia ja hesareita ja laskuja oli röykkiöittäin pudotettu vainajalle postiluukusta. Mitä ihmeen käyttöä vainaalla olisi paperin törylle ollut? Horoskooppimerkki olisi saanut vielä parempi olla, jos mahdollista, mutta sehän ei ollut mahdollista. Ei voi mitään! Mutta otetaanpa opiksi.

Ehdotan vastaisen varalle nimekkeen TEKSTIÄ oveen postiluukun päälle. Postiljooni ja mainoksen jakaja kunnioittakoot HAUTARAUHAA ihmisten yksiöissä ja kaksioissa. Siitä pitää kiireesti laki säätää.

Kuolema piirretyssä ohjelmassa

2008-05-26T11:21:00.000+03:00

Kerroin sarjan edellisessä tekstissä ihmisestä, joka hänen omissa hautajaisissaan lyötiin (varsin mielekkäästi) hengiltä; hän heräsi, valekuollut kun vain oli, saastuttaen pyhän toimituksen. Niin ei olisi saanut käydä, mutta kun niin pääsi käymään, hänen täytyi hyvittää tekosensa, jotta hautajaisina alkanut proseduuri olisi kunniallisesti viety hautajaisina kauniiseen loppuun asti. Ja onneksi niin kävikin; viimeisiksi tarkoitetuista jäähyväisistä tuli oikeasti viimeiset jäähyväiset. Biokoneesta (elävästä ihmisestä) tehtiin biojäte (kuollut ruumis). Sielu eli nykykielen mukaan ohjelmisto pimeni. Tapaus kirjataan triumfiksi molemille osapuolille, sekä vainajalle että saattoväelle.

Idean tekstiin sain romanialaisesta piirretystä ohjelmasta, jonka olin nähnyt Suomen televisiosta joskus kultaisella, totalitaristisella 1980-luvulla. Muutin muuttujat. Muistikin on voinut tehdä tehtävänsä, kuva vääristyä aavistuksen, mutta tuskin paljoa. Ymmärrän hyvin niitä, jotka pitävät koko tarinaa absurdina tai (suomeksi) sairaana. Elämä itse taitaa olla sairaus; ennuste on huono; elämä päättyy kuolemaan. - Ei siitä muuten niin kauan ole, kun ihmisiä Euroopassakin haudattiin sekä tahallisesti että vahingossa elävältä. Moraali tuskin on siitä parantunut, mutta lääketiede on - siinä määrin, ettei klaustrofobiasta kärsivien liene syytä vaipua suorastaan epätoivoon, kun he ajattelevat edessä siintävää hautaustaan, ihmiselon tähtihetkeä.

Kreikkalaisessa ja roomalaisessa (ja muussa) mytologiassa kerrotaan Feeniks-linnusta. Se tekee aktiivisen itsemurhan omissa hautajaisissaan; sen täytyy polttaa itsensä, jotta se syntyisi uudelleen omasta tuhkastaan. Kirjoitin pyhästä linusta joskus Parnassoon ja toisen kerran Scriptaan.

Kaikki hyväksi kääntyi

2008-05-17T09:28:00.000+03:00

Erään kerran vainaja saadaan arkkuun ja haudalla veisataan Luojan ja Ihmisen ylistystä. Itkua siinä vääntävät herkimmät, ja kivikasvojen naamari jotenkin rakoilee. Mutta kesken sen viime virren arkku alkaa täristä; siihen loppuu veisuu. Ihmiset katsahtavat toisiinsa. Sekaisin ovat pasmat (skeemat) menneet. Yhteisen vihan puuska nousee kuin tuuli kirkkomaalle, kun kuolleeksi luultu huutaa, rukoileekin apua. "Minähän se täällä olen! Auttakaa Herran nimeen!" Ja kyllä häntä autetaan. Rakastava suku nuijii yhtenä miehenä ja naisena kuolleista heränneen niin tehokkaasti ja tulosvastuullisesti, että tämä kuolee sataprosenttisesti, ellei ylikin, mutta varmasti viimeisen kerran. Sitten veisuuta jatketaan. Muita välikohtauksia ei merkitä raporttiin. Sukulaiset, ystävät ja työtoverit astelevat hyväntuulisina seurakuntasaliin syömään ja juomaan.

***

Jos olisi päässyt niin käymään, että suku olisi viime hetkellä paljastanut arkun sisäisessä tarkastuksessa tyhjäksi, urakoitsija olisi lahjottu myymään käyttövalmis ruumis. Toisaalta joku elävistä olisi voinut suostua erkaantumaan maailmasta jo etuajassa ja päästämään muut pälkähästä. Ja vielä: arkku olisi voitu yhteisestä sopimuksesta neuvokkaasti siunata tyhjänä haudan lepoon. Innovatiivinen valhe olisi saattanut mennä täydestä Tuomiopäivään saakka.

"Väärä vainaja"

2008-05-16T15:10:00.000+03:00

Menneen torstain Ilta-Sanomat uutisoi, että väärä vainaja oli jossain tuotu hautajaisiin. Pahalta tuntuu, kun tällaista pääsee sattumaan. So unheimlich! Voi sentään! Sitä se kiire teettää, ja kiirettä piisaa teknologisen maailmanajan hautaustoimessa. Olisin mieluusti suonut, ettei vainajan identiteetti olisi paljastunut. Toiselta puolen filosofi tahtoo korostaa, alleviivata ja tähdentää sitä tosiasiaa, että vainaja oli kuin olikin oikea, mutta saattoväki pahan kerran väärä. Toivottavasti kukaan ei ole ruvennut syyttämään aitoa vainajaa, saati purkamaan tähän vihaansa. Saapa nähdä, miten sille aidolle ruumiille eli raadolle (cadaver) käy. Pahimman vision mukaan se kaivetaan ylös, laitetaan säkkiin ja kuljetetaan pois pyhältä kirkkomaalta torvien soidessa ja tavisten huutaessa solvauksia pitkin katuja ja tienvarsia; sitten raato juhlavasti kirotaan torilla, poltetaan ja jäännökset heitetään kaatopaikalle. - Thales opetti elämän ja kuoleman perustavaa samuutta. Eipä näytä hänen oppinsa perille menneen, kun tyhjästä numero tehdään, tyhjästä maksetaan ja tyhjää luetaan.

Vain luonnonhistoriaa

2008-05-15T15:47:00.000+03:00

Rudolf Eucken (1846 - 1926), humanisti & idealisti, sanoi aivan oikein, että ihmiselo ja kulttuuri saavat tarkoituksen vain siitä, että postuloidaan, otaksutaan vahvasti henkielämän todellisuus. Henkielämä murtautuu Euckenin mukaan esiin historiassa; sehän se nostaa ihmisen luontotason yläpuolelle. Voi sentään, mitä toiveajattelua ja harhaoppia! Kaikkea ne saksalaisetkin keksivät. Rangaista pitäisi vääriä julistajia, ellei se olisi myöhäistä, mutta oikeastaan he ovat jo rangaistuksensa kärsineet. Meillä ei ole kertakaikkiaan mitään takeita henkielämän olemassaolosta. Humanismi, kuten kaikki idealismi, kuuluu eiliseen. Ja sinne kuuluu myös kristinusko, kunnes viimeinenkin tavis, "Das Man", tajuaa siitä luopua. Materialismista, siis filosofisesta(kin) materialismista, on tullut päivän tunnussana ja ihmiskunnan lopullinen vakaumus; siinä uskonto ja tiede osuvat yksiin. Temporibus generi humano extremis, religio & scientia coincidunt. - Tieteellisestä uskonvarmuudesta voi käyttää termiä religio. Kristinusko edusti aikansa lapsekasta taikauskoa (superstitio). Primitivisissä ja virikeköyhissä oloissa tarvittiin kristillistä taikauskoa, vaan eipä tarvita enää.

Sosiobiologi Edward O. Wilson osoittaa vakuttavasti, että elämä, ihmisenkin elämä, on silkkaa luonnonhistoriaa. "Kehitys" (evolution) tarkoittaa aineellista, mekanistista ja ohjelmoitua prosessia ja projektia. Ne jotka uskovat jumalan eli Mister Sebaotin tai paholaisen luomistyöhön, pettävät itseään ja vielä tietämättömämpiä lapsiaan. Jumala on (occamilaisen säästön periaatteen mukaan) täysin turha oletus. Eikä ihminen ole suinkaan ilmaantunut Tellukselle jonkin humanistis-kognitivistisen itsetoteutuksen vuoksi. Ihmiset eivät ole olemassa, he eivät eksistoi itseään varten. Kaikki organismit, sikäli kuin ne lisääntyvät, vain toimittavat "eteenpäin" ne samaiset geenit, joiden satunnaisia ja täysin ohimeneväisiä kantajia organismit itse ovat. Ihmisen "tarkoitus" on vain lisääntyä (ja mahdollisesti nauttia nuptiaalisista ja ekstranuptiaalisista ja muista iloista, kuten kulutuksesta ja menestyksestä).

Geenit ovat virtuaalisesti kuolemattomia. Niille kuuluu pääosa evoluution teatterissa. Kukin elimistö eli siis vieraileva tähti sivuosassa (sic!) on DNA:n keino, instrumentum (organon) tuottaa lisää sitä itseään, siis DNA:ta. Turha udella lapsosen lailla, mitä varten DNA on olemassa. Se vain on, sanoo lakonisesti Svante Folin, sosiobiologian tutkija lahden takaa.

Tellus-planeetalla on sattumoisin ilmakehä. Jos se puuttuisi / olisi puuttunut, ei orgaanista elämää olisi päässyt syntymään eikä näitä blogeja sen kummemmin kirjoitettaisi kuin luettaisikaan. Eikä televisiosta ja radiosta ja muista tuuteista tulisi tavantakaa luonto-ohjelmia ja -iltoja iltojen päälle. Eikö luonto olekin ihmeellinen?

Rigor mortis

2008-05-10T18:47:00.000+03:00

Kuolema oli filosofian Muusa Sokrateelle, Heideggerille ja Carlos Castanedalle. Minunkin lienee hyvä treenata kuolleena olemista niin kauan, kuin aikaa vielä on. Asetun sänkyyn selälleni, suljen silmäni ja ajattelen, etten niitä enää olisi avaava; sanon latinaksi: "Mortuus sum"(ind.perf.) ja saman kreikaksi (mitä en nyt luvattoman vajailla taidoillani kykene tähän kirjoittamaan; en ole edes pituusmerkkiä opetellut tarkkaa transkribointia varten). Jäseniin on levinnyt torpor, enkä pysty liikkumaan. Tietoisuus kirkastuu ensin, kunnes tunnen räjähtäväni atomeiksi. Sitten kaikki pimenee. Minua ei enää ole aistimassa sitä, että rigor löystyy ja mätäminen alkaa. Luonto tahtoo, että biokone "kehittyy" biojätteeksi. Ja biojätteen käsittely työllistää väkeä, joka tähyää luottavaisesti tulevaisuuteen. Jätealalla tehdään vahvistuvaa tulosta. Hautajaisista tosin luovutaan, mutta onneksi laki pakottaa bioromut käsittelemään. Osa menee kierrätykseen, osa ikuiseen kadotukseen.

Te tiedätte tai olette ainakin kuulleet sanottavan, että kirveellä on työtä tässä maassa ja maailmassa. Tein tässä eräänä päivänä ja vielä sitä seuraavana päivänä halkoja. Pölkyt olivat niin paksuja, pahkaisia ja kuivia, että työtä teetti. Koivut oli pihasta sahattu pois; ne kun pimittivät kesäisen näkymän tehden elämän vielä kaksin verroin synkemmäksi, kuin se itsessään näytti. Kymmenenkin kertaa piti polkkyä jos toistakin lyödä olan takaa, ennen kuin se suostui halkeamaan. Hakkasin kuin viimeistä päivää, ja urakka valmistui ennen, kuin viimeinen päivä koitti.

Serkkuni Kalevi oli kertonut halonteon ainakin häntä rentouttavan. Minulle kävi toisin. Jäykistyin niin hartioista ja niskasta, että kärsin viikon ja jouduin käymään hierojalla peräti kolmena perättäisenä päivänä, ennenkuin jumitus helpotti. Oli siinä esimakua kuolonkankeudesta. - Pilkkimiehillä ahvenet näkyvät avannon vierellä käppyröityvän mihin asentoon sattuvat, kun jäinen kuolema saaliinsa korjaa ja kärsimys loppuu. Hyvä on kylmään kuolla, ja jokainen asento käy postmodernismissa ja järven jäällä. Anything goes. Ja silti kuolema on elämän tarkoitus. Jos pidätte tätä liioiteltuna, todettakoon, että kuolema on elämän loppu (télos, finis). Jokainen elävä olento on koodautunut kuolemaan; hänen kohtalostaan ei Luonto piittaa tippaakaan. Luontoa kiinnostaa vain geenien levitys, ja siitä aktista hedonismin rahastavat konsultit neuvovat meitä taviksia ottamaan irti kaiken ja vähän lisääkin.

Latinan 'mors' on sukua suomen marrakselle (vrt. marraskuu). 'Mors' on genuksensa puolesta feminiini; kreikan thánatos on maskuliini.

Astutaan pois olemassaolosta

2008-04-26T18:01:00.000+03:00

"Kuinka Jumala tai Paholainen tohti keskeyttää ei-olevan pyhän levon luodakseen loputtomasti kärsimystä ja tuskaa?" Tämä Schopenhauerin retorinen kysymys demonisoi kristittyjen jumalan; konsultti Jahve ja konsultti Saatana ovat yksi ja sama, pahansuopa persoona; hän se tekee elämän meille lisääntyvässä määrin surkeaksi. Tämä "meidän" eli Jahven tai Mister Sebaotin maailma on meille pahin mahdollinen. Kunnon pessimisti haikailee olemattomuutta, pääsyä ei-olevan lepoon (joka onneksi kerran vääjäämättä koittaa, kun ihmislajin taru päättyy, mutta voidaan kysyä, eikö moista projektia tulisi nopeuttaa). Nyt intellektuellin kuuluu sanoa, ettei Mister Sebaot Demon eksistoi muualla kuin (metafyysisenä projektiona) "Das Man"-ihmisen eli taviksen aivokuorella (cortex). Giacomo Leopardi runoilee luonnosta, ihmisen kavalasta äitipuolesta (noverca). Meikäläinen intellektuelli tyytyy sanomaan, että ihmisenkin elämä, kulttuureineen kaikkineen on pelkkää luonnonhistoriaa, joka kosmeettisesti peitetään ja lapsilta puuhamain salataan, kunnes nämä pian itse totuuden oivaltavat; tässä auttaa hienosti moderni, läpinäkyvä ja kaikessa avoin elämänmuoto. Upeaa! Elon raadollisuus ja väkivalta räjähtävät silmille; pessimismi vahvistuu avoimuuden mukana. Se on jo saanut hyväksytyn statuksen jo kaikkialla muualla paitsi yliopistolla. Ei elämänmeno hyvältä näytä, ei sinnepäinkään, kun seuraa uutisia siitä, mitä maailmalla tapahtuu. "Päivämme ovat luetut." Dies nobis sunt enumerati.

Eduard von Hartmann kehaisee ovelasti, että maailmamme on paras mahdollinen, jos toki ratkaisevasti huonompi kuin ei-oleva, olemattomuus. Eräänä päivänä ihmiset saavat (tyyliniekkana Schopenhauerin ja Leopardin rinnalle pääsevän) von Hartmannin mukaan kaikki, vaikeimmatkin projektinsa valmiiksi keksimättä enää ainuttakaan uutta tilalle. Konsultit kuolevat aikanaan sukupuuttoon. Ja elämään väsynyt ihmiskunta astuu yksimielisesti pois olemassaolosta, mutta minusta von Hartmannin visio kärsii, ainakin näillä näkymin, hänen liiallisesta optimismistaan. Tähän hän huomauttaisi, että jokaiikan ja -likan intomielinen osallistuminen, sitoutuminen maailmaan niin pienessä kuin suuressakin jouduttaa automaattisesti viimeistä päivää & ja pohjustaa viisasta lähtöpäätöstä. Kukaan ei, Herra Sebaot Demon paratkoon, saa jäädä istuksimaan kädet ristissä. Vetkuttelu pitää lailla kiellettämän. Kaikkien on syytä jo nyt elää niin kuin viimeistä päivää rahastavien konsulttien komentoja seuraten. Teknologia auttaa, koska se pakottaa meidät elämään yhä nopeampaan tahtiin. Kiitos keksijäneroille, kiitos toisenkin kerran. Voidaan myös kasvattaa miljardit tavikset (Das Manit) filosofeiksi, kunes kaikki ovat vapaaehtoisesti valmiit luopumaan elämän "lahjasta". Onhan se kaunista, että me odotamme, kunnes vähäisemmät veljemme ja sisaremme kypsyvät valmiiksi lähtöön. Rakkaus voittaa. "Omnia vincit amor." Joku silti muistanee Arnold Toynbeen varsin rohkean muotoilun, että sivilisaatiot (kulttuurit) tekevät kukin vuorollaan hitaan itsemurhan, mikä vaikuttaa häijymmältä, kuin Toynbee, kovin uskova kristitty, tarkoittaa. Itse kannatan agnostikko Oswald Spengleriä. Ja jos joku haluaa terapoivasti itkettää yleisöä, Spengler, suggestiivisen tyylin ja kirjallisen retoriikan mestari, on tosi otollinen valinta luennon tai muun puheen aiheeksi. Toynbee on lattea ja - kuten sanoin - kristitty; ei häntä enää voi lavealle tielle käännyttää, kun hän on kuollut ja kuopattu. Ei Toynbee ollut mikään suurten sanojen ystävä, kuten ei ollut myöskään Immanuel Kant.

Ingemar Hedenius (1908-1982) pitää elämää sokeana, pahana ja mätänä, jos toki myös kauniina. Tämä viisas Uppsalan professori toivoo, että keksitään jokin keino niin, että ihmiskunta voi päättää kivuttomasti päivänsä. Tuskaa ei kaiken jo koetun jälkeen saisi kenellekään aiheuttaa. Hedenius peräänkuuluttaa humanistista lopetusprojektia; hän ei ole saanut vielä poliitikkojen & ja teknokraattien rintamaa puolelleen, rahastavista konsulteista puhumattakaan. Vaatii paljon hikeä ja kyyneleitä ja mitä ilmeisimmin myös verta, ennen kuin koko ihmiskunta voidaan nukuttaa yhtäaikaisesti euforistiseen kuolonuneen. Ruotsissa on asioista voinut keskustella paljon avoimemmin kuin Suomessa, jossa Pentti Linkola on saanut porttikiellon Tampereen yliopistoon. Toki hän siellä incognito käväistä saa, mutta esiintyminen on häneltä kielletty. Kampuksella tiedetään jo kertoa Linkolan tulosta puhumaan Telakalle, jonne yliopistopopulaa painuu häntä kuuntelemaan, ja on syytäkin yliopiston sinne illaksi vaivihkaa telakoitua. Näet Linkola voi hyvinkin tietää paremmin kuin moni muu, siis "Das Man", missä mennään. Linkolassa, kuten yleensäkin pessimisteissä, on upeaa tyyliä, ollaanpa hänen asiastaan mitä mieltä tahansa. Pessimistit saavat korvikevoimaa ja -lohtua estetisoimalla luonnon ja ajattelemalla siitä suuria, miltei uskonnollisia ajatuksia. Korkea tyyli heillä kukoistaa; kaikki muu menee ja menetetään. Kovin on Suomi jäänyt kehitysmaaksi kirjallisen ja muunkin tyylitajun katsannossa. Esteettinen elin on Suomen pojalla ja tytöllä surkeaksi jäänyt. Ja kun näin on, he eivät, sitäpaitsi lisääntyvässä määrin tajua suuren tyylin mestareita, kuten vaikkapa Schopenhaueria, Leopardia ja Spengleriä. Suomalainen koululaitos, yliopistoa myöten, sanoo ihmisille, että he saavat ja heidän pitääkin kirjoittaa, miten sattuu ja mistä ikinä lystäävät silloin harvoin, kun enää ylipäänsä kirjoitetaan, koska kaikki, kunhan se on arkista ja yksinkertaista, käy. Muu ei käy; siis perinteinen tyyli ei käy mitenkään. Muuan professori toi ns. sosiaalisen kieliopin Amerikasta. Hän ja se löivät heti läpi lupaamalla laatuaikaa. Hurraa! Sosiaalisessa kieliopissa ei opetella perinteistä, vaikeaa, latinalähtöistä muoto-uskollista syntaksikielioppia; kielioppi heitetään kaikkine normeineen menemään. Kirjatkin ovat kyytiä saaneet, koska he, "Das Manin" edustajat, ovat keksineet, että kirjat estävät "Das Manin", taviksen oppimisen ja "elämänläheisen" kommunikoinnin kuten myös kirjoittaminen sen kuulemma estää; siksi keskitytään puhumiseen, jutusteluun. Vain sen nämä gurut kelpuuttavat oikeaksi kommunikoinniksi, "up to date". Kysykää tarkemmin professori Auli Hakuliselta ja professori Anna Mauraselta, koska he tuntevat sosiaalisen grammatiikan pohjia myöten. He ovat tehneet Suomen tieteen historiaa ja ansaitsevat siitä halaukset. Seuratkaa myös silmä kovana ostoskanavia TV-kolmoselta ja TV-neloselta sekä viihdeohjelmia kaikkinensa. Vulgarismi on päivän tunnussana ja se avaa kaikki ovet. Laatuaikaa! Minusta ei ole vastaamaan Hakulisen ja kumppanien tivaamiin "ajan haasteisiin". Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis; horoskooppimerkkini on peruuttamattomasti väärä. Jos se olisi oikea, olisin ajannut jo vuosikymmenet vulgarismin asiaa uraohjuksena toisten joukossa ja muille mallia tai jopa keppiä tai ainakin porkkanaa näyttäen. Onneksi laatuaika on toteutunut ilman minun ponnistuksiani tai huolimatta minun vastustuksestani. Kehittäkääpä lisää "laatuajan rakenteitanne", olkaa niin hyvät, niin saadaan tämä maailma valmiimmaksi.

PS. Muuan uneksija sanoi päiväkirjassaan nimenomaan pessimistien argumentteja niin vahvoiksi, jopa tieteellisiksi, että sydän niitä lukiessa särkyy. Mutta optimistien argumentit ovat paljastuva, elleivät ne ole jo paljastuneet, vain "retorisiksi", tämän sanan huononpuoleisessa merkityksessä.

"Sisilian iltamessu" (1282)

2008-04-14T15:19:00.001+03:00

Asiakkaiden ja palveluntarjoajien hauras suhde voi katketa kuin kanan lento. Vuoden 1282 pääsiäisenä Sisilian asiakas-alkuasukkaat karkaavat saarelle asettuneiden fransmannien päälle; nämä vallanpitäjät (eli siis komentopalvelujen tarjoajat) ovat kohdelleet alkuasukas-asiakkaita kaltoin. Hybristä eli uhoa seuraa nemesis eli tuho. Osat vaihtuvat. Mister Sebaotin inspiroimassa lahtauksessa saa surmansa 8000 ranskalaista; Anjoun Kaarle menettää Sisilian, jota hän olisi mielellään rahastanut (riistänyt, nylkenyt) päiviensä loppuun. Kaunis on Sisilian ilta, latinaksi vesper, jos saan tuoda subjektiivisen käsitykseni näin poikkeuksellisesti julki. Suren, toki edelleen vain subjektiivisesti sitä, että ne ranskalaisrukat joutuivat kohtaamaan kuolonsa impromptu. Kaikkein pahinta on äkkikuolema; niin opetttavat kuolemisen taidon (ars moriendi) konsultit niin idässä kuin lännessä.

Historia mainitsee tapauksen hieman kaunistelevasti "Sisilian iltamessuna". Oikeassa kirkkomessussa syödään Kristuksen ruumista tai ehtoollisleipää hänen pyhän ruumiinsa representaationa ja juodaan Kristuksen verta tai viiniä pyhän veren edustajana (aivokuorella). Anno 1282 pääsiäisenä olisi pitänyt idealistien mukaan kauniissa Sisiliassa viettää "Jumalan rauhaa" ja lukita aseet kaappeihin. Mutta toisin kävi. Tuli ruumiita ja tuli verta. Tehtiin sentään tulosta, kuten asia konsulttikielellä on meillä tapana ilmaista. Ikävä vain, että tunnetusti pimeältä keskiajalta puuttui kunnon teknologia; lapsenkengissään taapersi vielä tieteen yhteiskunnallinen käyttö (eli teknologia). Sed ut deficiant vires, tamen est laudanda voluntas (temporibus sub sole universis).

"Leones - Christiani 7-0"

2008-04-12T13:50:00.000+03:00

Ensimmäiset kristityt uskoivat käyvänsä suurta, kosmista taistelua Pimeyden, siis Saatanan eli Herra Sebaotin voimia vastaan. Paljon tuli marttyyrejä, tuhatmäärin, ja heille kunnia kuuluu, ellei sitten itsensä uhraamista pidetä suurimpana typeryytenä, kuten suomalaiset intellektuellit sitä nykyään pitävät. Kristityille marttyyreille kuuluisi ikilaatuaika Taivaassa Isän ja Karitsan seurassa, apud Patrem et Agnum, jos uskovaisten Taivas olisi olemassa. Toisaalta voimme antaa yhtä korkeat tähdet (4/5) myös roomalaisille, jotka tajusivat järjestää amfiteattereissaan ja muuallakin laatuelämyksiä katsojille, todellisia kulttuuritekoja virikeköyhänä aikana. Nykyisin osataan tuottaa niin elämyksiä kuin biojätettäkin paljon tehokkaammin, kiitos teknologian, joten voimme antaa itsellemme täydet viisi tähteä ja olla syystäkin ylpeitä.

Roomalaiset tekivät parhaansa, mutta eihän se alkuunkaan riittänyt. Maija-Leena oli jostakin saanut kirjasen, joka sisälsi todellisia tai vääriä tilasto- ja muuta nippelitietoa menneiltä, säälittävän primitiivisiltä ajoilta. Oskulla ja Liisalla oli kahvipöytä valmiina, kun saavuimme, muistaakseni kutsumatta, heidän rantamökilleen. Siinä jutellessamme ja Oskun selatessa tuliaiskirjaa sattui siitä silmiini tuo otsikon tilannetieto Pompejin tai jonkin toisen tyhmän roomalaiskapungin amfiteatterista. Kristityt olivat häviöllä leijonia vastaan jo 0-7. Tilanne ei ollut aivan toivoton, joskin varsin huolestuttava kristittyjen kannalta muun muassa siksi, että leijonat joutuivat taistelemaan vieraskentällä ja tekivät silti niin vahvaa tulosta, että minulla kävisi kateeksi, jos olisin jonkin firman, esim. yliopiston laatupäällikkö. Minua tapaus nauratti silti hillittömästi. Liisa katsoi aivan ymmärrettävästi minun ylittäneen kohtuuden rajat, minkä seurauksena jouduin lähtemään Tampereelle ennen määräaikaa. Liisa ei huomannut ollenkaan, että Osmokin nauroi. Minusta tuntui, kuin olisin tehnyt syntiä.

Kirkko poltti Giordano Brunon Rooman Kukkaiskentällä, Campo dei Fiorilla, Mister Sebaotin vuonna 1600. Kirkko ei tahtonut vuodattaa verta, kuten se nimenomaan tähdensi (eli alleviivasi). Brunon rintamuksiin oli asiakasystävällisesti kiinnitetty ruutipusseja. Eihän se olisi ollut kivaa, jos katsojat olisivat joutuneet tyytymään tylsänharmaaseen savustukseen. Voi sitä intensiivistä ja riemukasta tunnelmaa, kun saatiin vahdata silmä kovana kerettiläisen Brunon matkaa alas Helvettiin! Kiitos siitä, edes näin postuumisti. Bruno oli kitunut vuosikaudet vankilassa, masentunutkin siellä mutta toipunut lopulta kohtaamaan rohkeasti kauhean loppunsa ja vielä (kuka tietää) ikuisen kadotuksen in massa perditionis. En osaa sanoa, paljonko inkvisitiolle ja paavin kirkolle yleensäkin tulisi antaa tähtiä Brunon kiinniottamisesta, mutta kaipa tämän poltosta kuuluisi antaa ainakin kolme tähteä. Ja olisihan se kirkko voinut vastustamisen asemasta suosia luonnontieteellistä tutkimusta läpi pimeäksi jääneen keskiajan niin, että teknologia olisi kehittynyt nopeammin ja asiakaslähtöiset elämykset kehittyneet kohtuulliselle tasolle aiemmin. Monta, monta sukupolvea on joutunut elämään virikeköyhissä tai miltei virikkeettömissä oloissa. Onhan se kauhea menetys, sellainen osattomuus laatuajan onnesta.

Quid 'existentialismus' sibi voluerit

2008-03-14T09:42:00.001+02:00

"Omnibus hominibus obeunda mors est; cum igitur sit communis, patimur etiam communia omnes". Hoc modo Daniel Juslenius, ecclestiacus necnon humanista Fennus, orationem funebrem, quam habuit in memoriam cuiusdam iudicis, nomine Loskioeld, incepisse cernitur.

Duobus fere saeculis post Heidegger hanc de morte velut firmissimam veritatem paululum a se mutatam ita exprimit: omnibus quidem est moriendum, sed, nota bene, separatim. Huic assentiuntur omnes fere saeculi nostri individualistae, quorum maximus est factus numerus; hoc est, nisi fallor, verum, quod ratione humana non potest refutari.

Hocce loco addi possit infinitam seriem similium mundorum infinitam parere seriem similium philosophorum, qui vicissim et separatim vivant et patiantur.

In memorias Juslenii, Heideggeri, Democriti

Vainaja istuu sohvalla

2008-03-13T18:10:00.000+02:00

Iltalehti kertoo torstaina 13. maaliskuuta nelisen päivää asunnossaan kuolleena viruneesta helsinkiläisestä miehestä. Neljän päivänlaskun vainaa ei toki pärjää sille toiselle, kolmen vuoden vainajalle, josta Hesari teki jutun, mutta tämäkin tapaus säväyttää. Näet tämä tuoreempi, viisikymppinen mies löytyi istumasta hengettömänä sohvaltaan. Sohvakuolo (istuallaan) täyttää laatuajan kriteerit paremmin kuin kuolleenaolo pitkin pituuttaan, ihmisen luonollisimmassa, vaan ei parhaimmassa asennossa. Jos jollekulle on epäselvää, mitä 'laatuaika' tarkoittaa, ottakoon selvää konsulttien, kuten Sarasvuon visioista, strategioista ja missioista ja seuratkoon, miten YLEN ohjelmakuuluttajat tuotteistavat sohva-asennossa itsensä ja sen, mitä tuutista on milloinkin tulossa. - En osaa nyt äkkiseltään laskea, milloin tämä vallitseva sohvakulttuuri on niin elämän kuin kuolemankin merkeissä alkanut. Valaiskoon asiaa joku, joka on paneutunut tai kerrassaan uppoutunut sohvan ynnä sohvaihmisen taikka sohvaperunan kulttuurihistoriaan (hengenviljelyyn). Sohva symboloi (representoi) laatuaikaa (ja toisin päin, vice versa). Istuva voi olla kuollut siinä missä eläväkin; tyhjä sohva kelpaa edustamaan symbolismia esim. maalaus- tai muussa visuaalisessa taiteessa. Sohvassa lienee enemmän substanssia kuin sillä istuvalla (makaavalla) biokoneella ja biojätteellä voi uskoa olevan; 'biojäte' tarkoittaa (melkoisena sanahirviönä) kuollutta ruumista, jota meidän valistunut ja valaistunut aikamme ei laisinkaan pelkää.

Ennen vanhaan piti kuolla interaktiivisesti, omaisten ympäröimänä kotona tahi taistossa vihollista vastaan tai edes jonkun pitäessä seuraa hospitaalissa tai hotellissa. Vaikuttaa siltä, että nykyään on "in", peräti trendikästä ja sinkkuseksikästä kupsahtaa kotiinsa ypöyksin ja saada olla edes muutaman päivän, mieluiten pidempäänkin siinä ei-pyhässä, vain oman, vahvan läsnäolon täyttämässä tilassa. Kaiken maailman konsultit eivät moista tajua eivätkä siksi hyväksy; he eivät pääse rahastamaan joka ihmistä tämän eläessä, paitsi toki vainajaa ja tämän tiliä.

Tehdään siis päivitys: toisin kuin ns. Ateenalaisten laulussa veisattiin, kaunis ei enää ole kuolla minkäänlaisten joukkojen eessä vaan yksin ja saada kuolleena olla, epäinteraktiivisesti omassa rauhassa. Vielä parempi olisi, jos yksikään tapaus ei ylittäisi uutiskynnystä. Mutta on vaikea elää ilman uutisia. Saadaan valoa sohvalle, joka sijaitsee pimeän keskellä; on sohvasta vahva visio.

'Ruumis' on biojätettä

2008-03-13T11:44:00.001+02:00

Hesan sankarivainaja vältti tuiman byrokratian makaamalla kotonaan peräti kolmen vuoden ajan; vasta sitten paljastui hänen "rikoksensa" (sillä rikoshan se oli, että hän ei kuolemastaan tiedotetta antanut, mutta ehkä se ei ollut vain hänen rikoksensa). Miehellä oli tai hänellä voi katsoa olleen erityisen hyvää tuuria; tuuletus vei kalmanhajun taivaan harakoille ja varmisti siten naapureille normaalin laatuajan jatkumisen yliajalle eli kolme vuotta miehen kuolemasta eli hänen tietoisuutensa totaalisesta sammumisesta. Tietoisuutta me olemme jo alkaneet kutsua ohjelmistoksi eli 'softwareksi' amerikkalaisten konsulttien perässä kiltisti hiihtäen. Kiitos vielä kerran konsulteille ja kaiken maailman teknokraateille, niin eläville kuin kuolleillekin.

Kun mies kuoli, hänen elävä kehonsa, hänen biokoneensa hajosi ruumiiksi eli biojätteeksi; 'software' eli vanhan kielen ohjelmisto eli vielä vanhemman kielen tietoisuus, ja auttamattoman muinaisen kielen mukainen sielu, kaatui noin vain, kuin napista painaen.

Asianosaisen biojäte onnistui lojumaan käsittelemättömänä kolme vuotta, mikä lienee kkk eli kauden kotimainen kärkitulos. Pian joku panee paremmaksi, joskaan ei ole kirkossa kuulutettu, milloin seuraava huipputulos julkistetaan ja mitkä ovat lukemat. Miehet kilpailevat omassa sarjassaan, naiset omassaan. Näitä korkeammalle kehittyneitä biokoneita on kahta lajia (mask. ja fem.). Biojätevaiheessa sukupuolierot alkavat silmin nähden tasaantua ja tasa-arvo toteutua.

Kuollut makseli yhtiövastiketta (in nummo veritas)

2008-03-09T16:55:00.000+02:00

Hesarin mukaan (9.3) joku, ilmeisen vapaa miessielu, oli onnistunut makaamaan kolme (3) vuotta kuolleena asunnossaan. Tapaus tuli viranomaisen tietoon vasta sitten, kun pankkitili, jolta suoraveloitus oli perinyt kuukausittaisen yhtiövastikkeen, tyhjeni. Samalla loppui kuin napista painaen se laatuaika, jota vainaja elävistä tietämätönnä, oli saanut viettää. En minä tästä voi viittä tähteä antaa, enpä edes neljää. En tahdo palkita vainajaa pankkiuskollisuudesta; siinä hän meni kohtuuttomuuksiin ja menetti kaksi tähteä. On hieman kohtuutonta, että kaikesta täytyy nykyaikana palautetta antaa, pisteitä milloin minnekin. Kuolleetkaan eivät näy säästyvän. Vaan omatpahan ovat hautajaisensa; kannnattaa sanoa suoraveloitussopimuksensa irti, ennen kuin joko 1) menee Haadekseen tai 2) menettää tietoisuutensa ikiajoiksi, atomeiksi hajoaa. Onneksi kukaan ei ainakaan vielä syytä helsinkiläisvainajaa siitä, että hän petkutti yhteiskuntaa. Pitää tosin varautua siihen, että joku nostaa kanteen häntä vastaan, mikä on mielestäni tolkutonta, jos virtuaalinen kantaja jo vaikeroi Helvetin tuskissa. Antakaa armoa! Kirjoittakaa adressi ja vastustakaa jo kansalaisvelvollisuudeksi lailla säädettyä tähdittämisjärjestelmää. Eikö meiltä nouse esiin yhtään individualistia, joka pitää Helsingin herooisen vainajan suoritusta esimerkillisenä, esikuvallisena siveellisen kansalaiskasvatuksen tai filosofisen solipsismin näkökulmasta?

Saapa nähdä, menevätkö ihmiset nyt suurin joukoin sanomaan suoraveloitussopimuksensa irti, kun ennakkotapaus on saatu, vai rientävätkö nekin, joilla suoraveloitussopimusta ei vielä jostakin syystä ole, sen nyt allekirjoittamaan. Ja voihan valtiovalta määrätä lain voimalla kaikki kansalaiset suoraveloitukseen, jotta uusista, unohtuneista anarkistivainajista saadaan lisätuloja valtion kassaan. Kuolleena viruminen pitää, hyvänen aika, kriminalisoida, vetää suku vastuuseen ja suvulta rahat pois, tai edes naapureilta, jos vielä yksikin pakenee yhteiskunnallista vastuutaan ja kansalaiselle kuuluvaa vastuutaan kuolemalla salaa. Ihmisten asumista pitää ruveta päivittäin poliisi- ja sotilasvoimin valvomaan, koska on pelättävissä, että ihmiset piilottelevat luurankoja kaapeissaan, entisiä omaisiaan siis, tai heitä itseään enemmälti omissa asunnoissaan nyt nukkuu vihonviimeistä untaan; hautaussurakoitsijoilta pian urakat kusevat, jos tajuatte kainuulaisen sanonnan.

Erinomaisen merkinnän varmistaakseen miehen olisi pitänyt saada maata vainajana yhtä pitkä aika, mutta maksamatta sentin senttiä yhtiövastiketta. Toisin sanoen: hänen tilillään olisi pitänyt olla edes muutama sata euroa enemmän. Juttu olisi parhaassa tapauksessa saanut pysyä salassa ja vainaja laaturauhassaan vielä vuosikaudet, ellei ikuisesti. Voi aikoja, voi tapoja! Olisiko se Cicerokaan muuta tähän osannut sanoa? Entä paljonko suoraveloitusjärjestelmän keksijöille kuuluisi antaa tähtiä? Vai annetaanko niille pankkimiehille satikutia? Eihän toki. Pankki korjasi potin; suuri raha teki tulosta. Raha on todellisempi kuin ihminen. Rahassa on enemmän substanssia kuin ihmisessä, onpa tämä elävä tai kuollut. Raha näköjään ylittää jopa Tuonen Virran (olkoonkin, etteivät pankki-ihmiset ja konsultit sanontaa hyväksykään, mutta asiasisisällön he hyväksyvät).

Muistutan eläviä vielä siitä, että ruumis, siis kuollut ruumis, josta "sielu" eli pikemminkin "software" eli ohjelmisto on kaatunut, kuuluu yhteiskunnalle... Termi 'ruumis' tarkoittaa siis kuollutta ruumista; se pitää käsitteellisesti erottaa 'kehosta', joka tarkoittaa tai jonka pitäisi tarkoittaa vain elävää ruumista, sikäli kuin haluamme osoittaa kunnioitusta niille lääkäripiireille, jotka 1950-luvun alussa alkoivat rummuttaa 'keho' -termin puolesta (niin ettei kukaan enää harjoita rehellistä ruumiinkulttuuria). 'Keho' on rajoitettu tarkoittamaan elävää ruumista, joka sillä Helsingin miehelläkin oli ja joka, ollesskaan kehityskelpoinen, mahdollistaa nousun laatuaikaan; sisäinen sikiö kehittyy sisäiseksi sankaruudeksi; elämä on yhtä triumfia ja silkkiä vaan. Kyllä konsultti tietää. Ja niin kohta tietää kansakin, kun valistustyö hedelmänsä ja rahansa korjaa pois.

Muinaisajan ovelat hallitsijat keksivät uskonnon. Ihmiset saatiin mm. hautaamaan vainajansa hyvässä uskossa (bona fide). Jos ruumiit, silloin kun niitä sattuu tulemaan, jätettäisiin lojumaan mikä minnekin, tulisi hajuhaittoja ja luoja ties mitä tauteja. Kun ruumiit viisaasti peitetään multiin tai poltetaan leirin uuneissa tai muuten kierrätetään, elävät saavat kaikessa rauhassa nauttia siitä laatuajasta, jota nokkavat konsultit ovat viimeiset 50 vuotta erinäisissä kehityskeskusteluissa maan matosille isolla rahalla myyneet.

Virtus post nummos

2008-03-09T10:20:00.000+02:00

Vaihtui vuosi. Arvot eivät ole vaihtuneet, eikä niiden järjestys. Sama on hierarkia, pyhä järjestys. Otin otsikon Horatiukselta, joka tahtoo sanoa, että hyve (virtus, kr. areté) tulee hyvänä kakkosena heti rahan jälkeen. Voi miten hienoa! Samaa mieltä oli Marx: vain rahan voimalla ja rahan päälle voidaan rakentaa henkisiä arvoja, kuten filosofiaa, runoutta ja muuta sellaista vapaa-ajan täytettä, josta esim. Paavo Lipponen ja yleensäkin "Das Man", minut mukaanlukien, pitää. - Otetaan tarkemmin: sinulla on värkeissä varaa olla hyveellinen, tehdä vaikka laupeudentyötä sitten, kun auditoijat uskovat, että taloutesi on kunnossa. Jos hoidat moitteettomasti raha-asiasi (sen ratkaisevat auditoijat eli konsultit), tunnet ehkä jopa pakottavaa tarvetta tehdä jotakin hyvää edes jonkun lajitoverisi eteen, olkoon hän sitten vaikka oma lapsesi.

Tuntemani humanistit ovat nikotelleet jonkun joskus sanottua, että raha on maailmassa tärkein asia. Vain se mahdollistaa muun. Vain raha antaa aikaa. Vain raha antaa ihmiselle mahdollisuuden tuntea itsensä ihmiseksi, kunnon humanistiksi, jopa "uomo universaleksi". Surkea on häviäjän, siis rahattoman osa, koska häneltä ihmisarvo puuttuu. Kovin epätasaisesti, täysin epäoikeudenmukaisesti on raha maailmassa jakautunut; sitä on tarpeeksi mutta enimmäkseen väärissä käsissä.

Rahan ratkaiseva merkitys, sen kaikkivaltius tajuttiin antiikissa ja toki myös pimeämmäksi moititulla keskiajalla. Joku onneton idealisti sanoi latinaksi: "In terra summus rex est hoc tempore nummus." Modernissa maailmassa raha on korkein kuningas. On se! Mikään ei ole muuttunut, ellei sitten muutokseksi (turhaan) lasketa sitä, että nykyään rahan merkitys on itsestään selvä ja ettei etiketti oikein hyväksy suoraa puhetta rahasta; esim. akateeminen elämä, konversaatio, edellyttää mukana roikkujalta säännöllisiä, hyviä tuloja ja varmuuden vuoksi vielä huomattavaa perinnöllistä varallisuutta useine kaupunkiasuntoineen ja järeine tukkimetsineen.

"Rikos ihmiskuntaa vastaan"

2007-12-28T15:19:00.000+02:00

Kain surmasi vihapäissään Abelin, veljensä, kertoo meille Genesis. Samoin teki Remukselle Romulus, Rooman oikeampi perustaja jo nimensä mukaan. Nämä kaksi fiktiivisen perinteen tapausta heijastavat näköjään perusteltua käsitystä siitä, mikä on luonto ihmislapsen (käyttääkseni runollista sanontaa). Ne myös tavallaan ennakoivat ihmislajin aivan ehtaa historiaa, historiaa aktualiteetissa niin, kuin se on ilmennyt: vuosituhantista rikoksentekoa ihmiskuntaa, tai sanokaamme, ihmisyyttä vastaan. Ihmisen persoonallisuuteen ei ole apriorisesti koodautunut vain "huoli" ja "pelko" vaan myös [mahdollisesti perushuolesta ja -pelosta kumpuava] veljesviha ja vielä kaikkiallisempi tai ainakin tuloksellisempi pahuus, tai miksi nyt tulosta kutsunetkin.

Kansakuntain vaiheissa kerrotaan suurisuuntaisista sekä jopa tarkoin suunnitelluista ja vallan "hienosti" toteutetuista, palkituista veritöistä. "Rikokseen ihmiskuntaa (ihmisyyttä) vastaan" ovat syyllistyneet mm. Intiaan muinoin tunkeutuneet "arjalaiset", sitten heettiläiset, assyrialaiset, babylonialaiset, heprealaiset, persialaiset, "sivistyneet" kreikkalaiset, kreikkalaisia barbaarisemmat roomalaiset sekä edelleen germaanit, kuten kimbrit, teutonit, gootit, vandaalit ja frankit, sitten ikäänkuin luontonsa mukaan toimineet hunnit, edelleen arabit - ja kristityt valtiot Euroopassa ja "Pyhällä maalla" ja sitten pitkän aikaa kaikkialla maailmassa. Kiinalaiset ovat pitkän historiansa aikana kunnostautuneet useaankin otteeseen, samoin muinaiset egyptiläiset ynnä muut, kuten uudemmalta ajalta tutut tataarit [lisäisi tähän venäläinen] ja turkkilaiset [kuten lisäisi tähän mm. kreikkalainen ja serbi].

Pahoin kriminellejä ovat olleet portugalilaiset, espanjalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, amerikkalaiset, saksalaiset, venäläiset, ruotsalaiset, suomalaiset ja niin edelleen, joten teen nyt alustavan päätelmän, että ihmiskunta on monesti tehnyt rikoksen ja edelleen on tekemässä [uutta, nyt teknologian tehostamaa, mutta muuten sitä samaa, wanhaa] rikosta ihmiskuntaa eli omaa itseään vastaan.

Nominalistisen, nyt meillä vallitsevan filosofian mukaan sellaista yleiskäsitettä kuin ihmiskunta ei ole reaalioliona olemassakaan; vain [sentään] yksilöitä on olemassa. 'Ihmiskunta' (genus humanum) on vain 'flatus vocis', äännevirtaa, puheen äännähdys. Jos niin on asianlaita, tulee ehkä päätellä, ettei (olematonta) ihmiskuntaa vastaan voi tehdä rikosta; kieltämättä ihmiset aiheuttavat toisilleen valtaisaakin kärsimystä, mutta tämä kärsimys koskee vain kutakin, asianomaista ihmistä, hänen ihmisyyttään. Jokaisen pitää elää, mahdollisesti onnellisena ja ainakin ajoin onnettomana; ja jokaisen pitää kuolla erikseen; siihen hänet on "eksistentialistisesti" tuomittu; se hänen osansa on preteritissä, modernissa ja tulevassa maailmassa.

Totean alustavasti, että on parempi puhua rikoksesta ihmisyyttä vastaan kuin rikoksesta ihmiskuntaa vastaan. Ihmisyys on yksittäiselle ihmiselle vain hänen omaa, periaatteessa luovuttamatonta, käytännössä poljettavaksi, riistettäväksi ja tuhottavaksi kääntyvää ihmisyyttään. Minusta tosin tuntuu, että 'ihmisyys' on kovin, ellei liian, abstrakti termi; ja käsitteessä on paljon selvittämisen varaa. Päädyn, edelleen alustavasti, siihen, että rikos tehdään "vain" individiä vastaan. Ja se ei yhtään pienennä rikoksen kauheutta.

[Jatkan juttua tuonnempana keskittymällä suuriin, yksittäisiin hävittäjämiehiin]

Jouluproosaa ja tähtiä pommeista jaossa

2007-12-25T11:50:00.000+02:00

Japani kuului tehneen kauhistuttavan rikoksen ihmiskuntaa vastaan, kun se hyökkäsi Pearl Harbourin sotilastukikohtaan. Teko kostettiin sitten erinäisten tapahtumien jälkeen vanhatestamentillisessa hengessä. Hiroshima ja Nagasaki saivat asiaan kuuluvasti pomminsa kumpikin. Etenkin Nagasakin yllä avitti itse Mister Sebaot, joka etevänä maagikkona puhalsi pilvipeittoon pomminmentävän aukon. Siitä pääsi Edistyksen enkeli levittämään säteilevät siipensä. Ja siitä se riemu repesi.

Näitä rauhan tuoneita tai siihen vaikuttaneita tapahtumia kelpaa jouluna hyvin muistella. Ja pitää mainita, että moni Amerikan heeros olisi mieluumin halunnut pommit Saksaan pudotettaviksi; Führerin kansa oli tehnyt rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Mutta eiväthän sentään aivan kaikki toiveet voi toteutua. Asiaa ei voi auttaa. Siksi en sano, että olisin pahoillani. En nimittäin ole. Mutta voittajan on hyvä iloita aktuaalisista saavutuksista. Saatiinhan Nagasakissa pommi eksplosoitumaan aivan katolisen katedraalin yllä. Siitä tulee bonusta saada evaluointiin, ellei aivan kokonaista tähteä. Jopa oheisvahingot lasketaan tuloksiksi. Teknologisena maailmanaikana eletään hyvän ja pahan tuolla puolen. Se vain on niin. Raha ja valta ja rahan valta ratkaisevat. Asiaan kuuluu fundamentalistinen eli sanokaamme vanhatestamentillinen uskonkäsitys ja sen kovin johdonmukaisesti alhainen, ns. moraali. Kaikki tämä kertoo yleensäkin ihmisen, taviksen ('everyman', 'the they') siveellisestä tasosta kaiken nerokkaan teknologian keskellä.

Viisaille tiedemiehille ja neuvokkaille poliitikoille tulee antaa tähtiä (*) tai pisteitä (points) ydinaseteknologian kehittämisestä ja käyttöönotosta. Tiedemiehiä elähdyttää totuus ja varsinkin totuuden valjastus luonnonvoimaksi. Päätöksenteko on poliitikkojen asia. Annetaanpa nyt tämän kehityskeskustelun ensimmäisellä kierroksella tiedemiehille ja poliitikoille yhteisesti kaksi tähteä viidestä (2/5). Hiroshiman ja Nagasakin 'peacemaker bombs' täyttivät kohtalaisesti tehtävänsä. Heikkojahan ne olivat vielä silloin, sanoisinko nukkekotitasoa, verrattuina moderneihin tehopakkauksiin. Niin kehitys kehittyy tiedemiesten ja poliitikkojen sopuisasti yhteistyötä tehdessä. Ihmettelen vain menneiden vuosikymmenien tieteellistä eli positivistista puhetapaa; sen mukaan tiede on arvovapaata. Aivan väärin! Tiede on arvovalintoja. Luulenpa, että poliitikot, toisin kuin tiedemiehet- ja naiset, ovat sen tienneet. Suosittelisin Toivo Salosen 'Tieteenfilosofian' lisäksi jälleen Peter Englundin 'Nollapiste'-kirjan avaamista joulun muistoksi. Toivo käsittelee tieteenfilosofiaa ja tiedettä, Peter jonkin verran tieteentekoa, tiedemiesten lapsekkuutta, näköalattomuutta ja sitoutumista "projekteihin". Lähinnä Peter käsittelee aktuaalista politiikkaa, joka kertoo, niin sanoisin, puuttuvasta tai ainakin heikosta moraalista. Siinä on "Pietarin kirje" "up to date"; sitä on atomiaikaan hyvä lukea, vaikka pahaa tekeekin.

Uskonnollista sanomaa siitä on turha etsiä, mutta sen luku sopii päivitetyn, siis uskosta riisutun joulun henkeen.

Moraaliselta kannalta ydinaseen valmistus, kehitys, käyttö ja jälleenkehitys ja kierrätys on nollatulos (0/5), mutta sellaista ei modernina aikana tilastoitavaksi hyväksytä. Huipputulos edellyttää näinä myöhäisinä aikoina nollamoraalin tinkimätöntä seuraamista kaikilla elämän aloilla. Tulos keinot keksii ja "pyhittää". Ei tähän pappeja tarvita, kun tiede on selittänyt uskonnon pois.

Tieteenfilosofian motto Toivon mukaan (in spe)

2007-12-23T20:32:00.000+02:00

Toivo Salonen, filosofi Rovaniemeltä, on nyt päivittänyt kirjansa. 'Tieteenfilosofia' ilmestyy neljäntenä, täydennettynä painoksena (Juvenes Print, Tampere 2007, ISBN 978-952-484-076-7). Siitä saa nuorehko ('iuvenis') ja varttuneempi ('senior') ja varmaan moni vanhus ('senex') hyvää oppia, ja sanoisinpa jopa, kovaa kyytiä, nyt jo neljännen kerran, jos haluaa. Ei ole pakko haluta.

Hyvä on silti Toivon motto, joka koskee tieteellisen [sanoisin enemmänkin tieteellisen kuin filosofisen] ongelmanratkaisun pääsääntöä Arthur Blochin ja Murphyn lain mukaan:

Ongelman ratkaisua selvitettäessä on aina suureksi avuksi se, jos vastaus tiedetään etukäteen.

Niinhän se kai on. Toivo siinä ironisoi, panee sarkastiseksi, ellen erehdy. En tosin luule pahemmin erehtyväni. Sillä kun laitan Suomen Akatemialle ihmistieteellisen hakemuksen, se edellyttää minun kirjaavan julki (sic!) mihin tulokseen olen päätyvä, ikäänkuin tuloksen jo tietäisin.

Jos joku, ja arvatenkin moni, suuntautuu ihmistieteelliseen ja muuhun(kin), siis luonnontieteelliseen tutkimukseen, lukekoon hän Toivon kirjan tai jättäköön lukematta, jos hän jo valmiiksi realisti on. - Toivo on sitä mieltä, ettei ihmistieteistä, siis humanismista, saa juurikaan mitään irti, ellei tajua, miten perustavasti ihmistiede eroaa luonnontieteestä. Lukekaapa, mitä Toivo Salonen sanoo tieteen arvoarvostelmista. Voiko tiede mitenkään olla "arvovapaa"?

Ei voi, ei mitenkään, ei edes luonnontiede. Kaikki tiede, kaikki tutkimus on pääsemättömissä arvovalinnoista (value choices). Joka väittää vastaan, valehtelee tai pettää itseään ja samalla muita. Surkea on ihmistieteen, humanismin tila Suomessakin. Humanistit hurahtivat tieteisauskoon ja positivismiin; he katsoivat tekevänsä arvovapaata tiedettä hyvän ja pahan tuolla puolen. Itse asiassa he tulivat tehneeksi pahaa ihmisen asialle ja saavat nyt syyttää itseään siitä, että heilläkin huonosti menee. Raha ja valta ja huomio kuuluvat teknokraateille ja manageristeille. Elämä on teknologiaa ja ihmiselämä myös sosiaaliteknologiaa, mistä kaikesta tavis, "das Man" iloitsee kadulla ja yliopistolla.

Heikoin lenkki

2007-10-28T17:30:00.001+02:00

Morsian jätti maajussin syyslehdillä soittelemaan ja lähti rallitähden mukaan. Kolmiodraaman heikoimmaksi lenkiksi paljastui maajussi itse, joka (varsin kunniakkaasti) hävisi elämänsä ottelun pistein 3-5. Niin vain pääsi käymään; sellaista elämä on. 'Virtuaalinen morsian' ei tarkoita aktuaalista aviovaimoa. Elämä itse antaa moderniteetissa selvästi paremman lähtöruudun ralli- kuin traktori- saati hevosmiehelle, kun kaksi urosta taistelee geeniensä levittämiseksi naaraan suosiosta. Kunnon urho, kuten rallitähti, peittoaa mennen tullen maatiaisjussin eli siis "Das Manin", taviksen, vaikka - kukapa tietää - molemmat miehet saattavat paljastua "Das Manin" partikulaarisiksi representaatioiksi siinä missä morsiankin. Koko juttu on loputtoman banaali. Vulgaarit arvot hallitsevat mediaa siksi, että media on leimallisesti vulgaaria, rahvaanomaista, "demokraattista". Tarjotaan sitä, mitä tilataan, ja ellei heti tilata, niin pian tilataan, kun tavara ensin tuotteistetaan. Ihminen, siis "das Man" on virtuaalinen tuote siinä missä kaikki muukin (mikä on olemassa ja mikä syntyy häntä varten). "Kansa haluaa tulla petetyksi; petettäköön sitä siis." - Vulgus vult decipi; ergo decipiatur."

Maajussilta viedään morsian

2007-10-08T18:51:00.000+03:00

Morsiamen ryöstö on siis fakta. Joku huippuetevä bioroskakuski vei maajussilta tytön. Suomen kansa eli "das Man" on tohkeissaan, ellei shokin vallassa. Tästä puhutaan pitkään. Luin lööpistä tänään (8.10.) sen minkä muutkin. Kamalaahan se on, mutta riippuu, kenen kannalta asiaa katsoo. Voi myös sanoa, että tämä on ihana tapaus, peräti tervetullut onnenpotku arkea virkistämään. Vahingoniloakin saattavat "das Manin" pahansuovat edustajat tuntea. Sekin käy, jos silmät siitä kirkastuvat. - Jos Jumala on olemassa, pitää laskea kylmästi sen mahdollisuuden varaan, että neito jätti maajussin Taivaan Tahdosta, missä tapauksessa tämänkertainen maajussi voi joutua kokemaan vielä muitakin menetyksiä Jobin tavoin; niihin voi varautua paneutumalla iltojen tästä vielä pidetessä Jobin kirjaan. Se kuuluu Vanhaan Testamenttiin. Visio ja strategia ovat tarpeen, ja niistä voi missionkin kehittää. Ja vielä: jos kristittyjen jumalaa ei ole olemassa, mutta kreikkalaisten pakanoiden jumalia on olemassa koko olympolainen kavalkadi, niin rallitähden matkaan lähtenyt sorea neito varokoon jumalten kateutta.... - Rytminen liike taitaa hallita elämää, ellen erehdy.

Kutsuttakoon bioroskakuskia "das Manin" käyttämällä termillä rallitähdeksi; sellainen mies kun on kansallissankari; poliitikot ovat itsekin "das Manin" täysverisiä, partikulaarisia representaatioita; he kannustavat "tavista" eli matti ja maija meikäläistä palvomaan urheilijoita ja heidän siippojaan. Valtio budjetoi urheilua hyvin avokätisesti. Se tyttö, joka hylkäsi (epä)romanttisen maalaiselämän, panosti imagonsa korotukseen. Hyvä niin! Ja kun hän sitten aikanaan luonnon pakosta rupsahtaa, hän idioottivarmasti pääsee tekemään isolla rahalla kasvojenkohotusleikkauksen kirurgisesti. Maajussin puolisona se kai jäisi tekemättä, elllei sitten sattuisi farmille lottovoittoa siunautumaan.

Moraalisesti katsoen, tyttö taikka nainen saa lähteä kenen "das Manin" mukaan tahansa ja milloin tahansa ja miten tahansa; sehän on eksistentialistinen valinta ollut, yksi niistä ja tärkeimmästä päästä vielä. Tasa-arvon korkeata periaatetta pitää kunnioittaa. Ja onhan se nyt toista elämä rallikuskin kainalossa ja bensaa suonissa ja rahaa pankissa kuin maalla kituuttaminen, työtä yötä päivää, kädet rakoilla seuraavat viisikymmentä (50) vuotta. Ja ne aamu- ja iltalypsyt. Hoh-hoijaa. Mitäpä sitä valittamaan, kun onni potkaisi. Tyttö antoi rallitähdelle täydet 5/5 ja toisin päin. Maajussi oli saanut tytöltä eli potentiaaliselta emännältä ja pirttihirmulta vain 3/5. Ei se nykymenossa riitä. Mutta maajussi saanee pian uuden morsiamen, jolle vaatimattomuus on korkein hyve. Sitten taas elämä maalla hymyilee ja on hauska lypsylle mennä.

Muutoin tämä maajussibuumi osoittaa, miten kansaa / "das Mania" viedään eikä meinata. Tyhmää lie Suomen(kin)kansa, vaikka "demokraattisten" arvojen vallitessa tätä ei oikein saisi sanoa. Miksi muuten tällaisesta asiasta tehdään numero?

Meno on vulgaaria, mutta se kuuluu asiaan. Ei ole vaihtoehtoa, kun kansaa ei voi paremmaksi vaihtaa. - Ainoa vaihtoehto on se, että karannut morsian huomaa tehneensä väärän valinnan ja palaa katuvaisena maajussinsa luokse elämään aitoa, luonnonmukaista elämää maaseudun syvään rauhaan, jossa ei tarvi paljon puhua eikä pukahtaa. Mutta ei näin nyt pääse käymään. On asioita, joita tapahtuu vain ikivanhassa Suomi-Filmin elokuvassa.

"Das Man" toivoo nyt, että juttu jotenkin jatkuisi, sama se, miten. Mutta jos se nyt on siinä, "das Man" saa uuden jutun. Aina se jostakin kehitetään, ellei lööppejä kielletä. Miten olisi yhteiskunta ilman minkäänlaista kaupallista mainontaa? Miten suu pantaisiin, jos olisi vain poliittisia banderolleja ja yksipuoluejärjestelmä ja äänestyspakko? Sanoisin, että "das Man" hyväksyisi senkin, niinkuin venäläiset aikanaan hyväksyivät de facto / de jure neuvostojärjestelmän.

Läpinäkyvyys eli transparenssi on moderni hyve. Filosofi Hanna Arendt suri sitä, että raja yksityisen ja julkisen elämän väliltä oli katoamassa tai jo kadonnut. Kaikkien ihmisten tulisi paljastaa kaikki omaan ns. yksityiseen elämänpiiriinsä kuuluvat asiat. Katsokaa internetin keskustelupalstoja. Lukekaa blogeja. Myös televisio on läpikotaisin "dasmanisoitunut". Hömppää tulee joka tuutista ja vieläpä uusintoina. Raha lienee vähissä; siinäkin yksi selitys. Tehdään minibudjetilla hömppää ja uusitaan sitä samaa. Ja eri ohjelmat vastaavat sisällöllisesti toisiaan, kun "das Man" hallitsee. Filosofi Ortegan mukaan sitä sopii hyvinkin kutsua vulgarismiksi.

Vahti kulkukoiran haudalla

2007-10-05T21:30:00.000+03:00

Vieras mies (A) löytää Kreikasta koiran (B) valppaana haudalta.

A. Terve! Sanohan, kenen hautaa noin seisten vahdit, koira hyvä?

B. No koiran hautaa, kenenpä muunkaan.

A. Kuka se koira oli miehiään?

B. Diogenes.

A. Ja mistäpäin?

B. Alkujaan Sinopesta.

A. Siis se mies, joka ruukussa asui ja etsi ihmistä lyhty kädessään keskellä kirkasta päivää. Eikä löytää tainnut.Uskoiko edes löytävänsä? Tai ehkäpä kuitenkin uskoi.

B. Totta tosiaan, ruukussa asusti Diogenes. Ja kun se koira,
siis filosofi, kuoli, Zeus antoi taivaan tähdet hänen kodikseen.

Kiven alle ruumis jäi. Sielu loistaa taivaalla. Katsohan,
kun ilta joutuu Hellaan maahan. Sitten tiedät, ihminen.

A. Siinäpä kelpo mies. Täydet pisteet Sinäkin saat.
Olet, totta vie, viiden pisteen koira (5/5).

B. Hau viidesti Sinulle, turisti parhaasta päästä. Jää hyvästi.

Luonto vaatii minua keskittymään tehtävääni.
Menehän jo siitä, ole niin hyvä. Ilta tulee, sitten yö.

Vaikka miten väsyttää, mä vain koiranunta nukkua saan.

Muistapa se, nuori mies, jos koirien luonnon tunnet, ettet meitä unohtaisi,

missä meitä nähnetkin

elämäsi taipaleella, niin kaukana

Hesperian mailla tai Afrikassa tai Syyriassa tai Kilikian Tarsoksessa,

jonne mun mieleni palaa.

Et meitä unohtaa saa. Älä ainakaan kepillä uhkaa,

kun meistä joku haukahtaa,

sillä se tervehdys on.

Kuuntele koirain kutsua.

**

Vieras menee menojaan. Jo kohta taivaan kannella
tuikkivat ikuiset tähdet, niin kuin Koira ja Venus.

Niistä kai Venus lie kauniimpi nähdä.

Sitä ei Koira muuksi muuta,ei sitten millään, Koira, "esteettisesti epäpätevä", niinkuin hienot ihmiset sitä lakkaamatta herjaavat, ajavat luotaan, kiviä jälkeen viskoen.Vain sisältä on kaunis kulkukoira. Miten kapista turkkia kehua voisi, jos rehellisiä ollaan, niinkuin tähänkin saakka?

Hetaira, seksiterapeutti Lais, eli "das Manin" kielenkäytössä huora lepää romanttisesti Diogeneen lähettyvillä. Se minua vain tässä vaivaa, mihin kulkukoira eli Diogenes tarvitsee sen kummemmin hautaa kuin vahtiakaan. Siksi päädyn esittämään em. muinaisrunosta Levyraadille vain kahta tähteä (**) eli pisteinä 2/5. Mutta onhan sekin jotakin, piskille asteriskeja kaksittain. Ja jos katsotaan, että hyvä kulkukoira on muiston arvoinen, voidaan pisteytystä ehkä vielä nostaa. Muistutan siitä faktasta, että kurtisaani Lais tuotti silkkaa iloa miehille, kun vaimot kotona levätä saivat; toisaalta moni nainen tunsi vetoa Diogeneen perään; naiset ovat lähempänä kuin miehet luonnon perusfunktiota, ja Diogenes puhui paluusta luontoon ja panemisesta toimeksi luonnon ehdoilla. Kaikki miehet ovat aina antaneet Lais-huoralle viisi tähteä, minkä voi nykyisin sanoa huoleti ääneen jopa naisseurassa, koska "das Manin" naiselliset representaatiot eivät muuta voi kuin tunnustaa tosiasiat, vaikka kipeää tekeekin. "Das Man" on heille kertonut sukupuolivietistä, joka tuntuu kuin jano ja nälkä, joka vaatimuksiaan alati esittää Uranoksen ja Gaian tyttärille niin, että he sen nahoisaan tuntevat. Ja koiratkin kiiman tuntevat. Ei niillä estoja ole eikä pidä ollakaan, kuten saarnaa Diogenes.

Lais on aina ollut miehille kaikki kaikessa. Mutta niin miehet kuin naisetkin olisivat silloin Aleksanteri Suuren aikana selvinneet hyvin ilman Diogenestakin, olkoonkin että keskustelun laineet vellovat korkeina ja väki kuumana käy. Onneksi Peregrinus Proteus poltti itsensä Olympiassa anno 165 post Christum natum. Niin radikaaliin tekoon ei Sinopen Diogenes pystynyt, eikä hänen tarvinnutkaan pystyä. Sen näyttävämmin kuin polttamalla itsensä elämysohjelmassa "das Mania" varten ei filosofi voi luontoon eli Isä-Eetteriin palata. Katson jo aiemmin perustelleeni, miksi Peregrinukselle tulee postuumistikin antaa huippupisteet. Siinä meillä on ainut mies, joka yltää Laisin ja toisen terapeutin, nimittäin Aspasian tasolle. Ja myös Diotima tulee mainita. Diotima merkitsi Sokrateelle sitä, mitä Aspasia Perikleelle. Diotima ja Aspasia olivat filosofisesti sivistyneitä seksiterapeutteja, ja niin taisi olla myös Lais. Häntä(kään) ei saisi nimittää halvetavasti huoraksi tässä blogitekstissä, ellen joutuisi käyttämään aika ajoin "das Manin" termejä. Pahaa tekee. Mutta "das Man" hallitsee nykymenoa niin rautaisin kourin, ettei hänelle mitään voi. Yliopistonkin hän on saanut valtaansa. "Das Man" näköjään oppii nimittämään naista huoraksi jo äidinmaitonsa vastikkeessa, kuten tuntemani koulunopettajat ovat sanoneet. Se nyt siitä sitten. Minulla on ollut puheena kunnon mies, neljän tähden Diogenes, Zeun poika. Se on kohta siinä.

'Kyynikko' tulee kreikan koiraa tarkoittavasta sanasta (kyon, mon. kynes). Diogenes on kyynikkofilosofina tunnetumpi kuin miltei 500 vuotta myöhemmin elänyt ja polttoitsemurhaan komeasti päätynyt Peregrinus Proteus, josta olen toisaalla kertonut. Diogenes ei asunut tynnyrissä (kuten "das Man" filosofian laitoksella juttelee) vaan viiniruukussa, vaikka "das Man" tuskin uskoo, miten ihminen sopii ruukkuun ja miten ruukku sopii "das Manin" arvolle. Miksei viiniruukku muka sovi? Ei siihen hukkua tarvitse. Vinoilu pois ja heti, tai laitan poltergeistin! Diogeneelta oli paheksuen kysytty, eikö hän yhtään välittänyt isänmaastaan (kr. patrís, lat. patria). Filosofi reagoi nostamalla kätensä tähtitaivasta kohden. Maailmojen kansalaiseksi hän sanoi itseään, päästen pidemmälle kuin stoalaiset, jotka ovat parhaassa tapauksessa yltäneet vain tämän yhden ihmisten maailman kansalaisiksi, kosmopoliiteiksi, mutta alentuneet usein palvelemaan ja palvomaan poliittista valtaa, uudella ajalla tuhoisia nationalistisia projekteja. Jokunen, merkityksetön poikkeus mahtuu joukkoon.

Filosofeista ylensäkin on tullut akateemisia, politikkkoja kumartelevia virkamiehiä eli siis "das Manin" partikulaarisia edustajia. Jokainen "das Man" on kuuliainen hallintoalamainen; hän lähtee mielellään vaikka Pahan eli Herra Sebaotin palvelukseen, kuten natsismin ja stalinismin ja sen sellaisen kokemukset vakuuttavasti osoittavat; luonnollisesti ja luontonsa mukaisesti "das Man" sulkee silmänsä historian "ikäviltä" puolilta eli omalta itseltään. Se ei tiedä hyvää jatkossakaan. Kuinka se voisikaan? Katastrofeja on tiedossa, paljon pahempia kuin on ennen koettu. Syynä on "das Man" itse ja hänen teknologiansa, johon "das Man" on sitoutunut, kahliutunut siten, kuin se tietämätön popula Platonin luolan seinään, eikä hän seurauksia osaa ajatella. Jos osaisi, hän ei olisi "das Man." Teoriassa mutta kaiketi vain teoriassa hän voisi tiedostaa, kuka hän on ja mitä on tulossa, ellei hän kadu tähänastisia aktuaalisia tekoja ja pysäytä nykyisiä projektejaan. Koetan ajatella "optimistisesti".

Opettelen jossakin vaiheessa, jos luonto suo, latomaan kreikan kirjaimia Diogeneen ja Peregrinuksen kunniaksi ja ikäänkuin "das Manin" sivistämiseksi, sikäli kuin "das Mania" edes voi sivistää. Sivistys on kreikaksi paideia. Latinassa paideiaa vastaa lähinnä humanitas, saksassa Bildung. Oman kokemukseni nojalla sivistys ikävystyttää (elämyshakuista) "das Mania". Kreikan ja latinan kielet ja kieliopit ovat hänelle myrkkyä; hän hyväksyy vain modernin, sosiaalisen eli small talk -kommunikaation, jota hän jostakin kumman syystä kutsuu sosiaaliseksi kieliopiksi. Se vasta kivaa kuuluu olevan siksi, että kirjat heitetään menemään. Mitähän Diogenes ja Peregrinus olisivat moisesta menosta sanoneet? Kumpikin opetti paluuta luontoon. Mutta mitä on luonto?

"Das Man" ja elinaikaodote

2007-09-28T17:07:00.000+03:00

Eksistentialismi on tämän ajan uskonto, sanoisin, jo miltei hyvästijättö kristinuskolle, sen viimeisin, ja todennäköisesti viimeinen vaihe. Jumalaa ei kertakaikkiaan tarvita. Rukoilu olisi samaa kuin puhua seinille, kuten Herakleitos sanoi. "Jumala" sopii yksilöterapiaan sikäli, kuin terapeutti sen hyväksi näkee kehityskeskustelussaan terapoitavan ('parannettavan') kanssa.

Herra "Das Man" voi nyt katsoa itse Netistä, milloin Kuolema hänet nykymenolla korjaa. Syöttäköön hän tietonsa tai sitten ei. Hän tekee eksistentialistisen valintansa. Jopa valitsematta jättäminen tarkoittaa valintaa, ja nimenomaan arvovalintaa (sanoisin taas positivisteja vastaan). Biokoneen elämä on heideggerilaisittain "kuolemaa kohti olemista". Dies nobis sunt enumerati. "Päivämme ovat luetut." Mikä latteus ja tyhjänpäiväsyys, platitudo & truismus!

Mitä ihminen voi tehdä itsensä kanssa, itselleen, jäljellä olevana, hänelle tilastollisesti luvattuna aikana? - Turismi lupaa ja myös antaa elämyksiä. Toivotan "siunausta" matkoille. On periaatteessa mahdollista, että "Das Man" ottaa itseään niskasta ja "kehittyy" ulos arkipäiväisestä olemassaolostaan ("Dasein") eli Platonin luolan kahleista riippumatta yhtään siitä, mitä tilasto, eli siis akateeminen "Das Man" hänelle, eli "Das Manin" rivi-representaatiolle eli "tavikselle" tässä ajassa lupaa. No, jää nähtäväksi, sikäli kuin kukaan sitä voi koskaan nähdä, miten moni "tavis" ("das Man") luopuu modernista menosta ja siirtyy Mahaviran ja Peregrinuksen linjalle.

Yksinäinen vs. interaktiivinen polttoitsemurha

2007-09-11T12:41:00.000+03:00

Feeniks ja Savon heeros polttivat soolona itsensä. "Vain" luonto heitä katseli, luonto eli Maa ja korkea Taivas. Aurinko paistoi Foinikian ja Savon korpiin, etten sanoisi risukasoihin. Elämysmatkojen järjestäjät eivät saaneet kumpaankaan paikkaan yhtään visuaalista asiakas-oppijaa. Kommunikaatio puuttui; kaapelit olivat jääneet vetämättä; harakoille meni upea valoelämys. Tekijät onnistuivat itse teossa sataprosenttisesti. He tahtoivat mennä yksin tuleen. Hyvä niin, jos kokemusta ei tarvitse interaktiivisesti ja transparentisti jakaa asiakkaille. Periaatteessa jok'ikinen olento on eksistentialistisesti oikeutettu yksinäisyyteen. Miten lienee käytännön laita? Jotkut haluavat elää ja kuolla yksin sikäli, kuin se heille sallitaan. Ja pitäähän se heille sallia, luulisin, ellei uutis- tai viihdearvo pääse absurdissa "reality-show'ssa" edelle ajamaan.

Miksi kummassa kokemus oikeastaan tulisi jakaa? Eikö kokemus menetä ihmeellisyytensä, jos se aina tuotteistetaan, jaetaan ja levitetään? Mutta jotenkin kaiken pitäisi olla yhteistä ja yleistä, "näkyä läpi", olla "transparenttia". Yksityisen ja yleisen välinen raja näkyy olevan katoamassa, ellei se ole jo tyystin kadonnut. Internetin keskustelupalstat, sinne viedyt ja sieltä luettavat intiimit tunnustukset ja paljastukset ja, totta vie, blogit kertovat paljon ajasta ja sen hengestä ja ihmisestä ("das Man"). Useimmat halunnevat jakaa kaikki kokemuksensa toisten ja jopa nimettömien toisten kanssa; he ovat sosiaalisia olentoja eli "das Manin" representaatoita, edustajia. Pelkäänpä, että jopa monet, ns. filosofit kuuluvat samaan joukkoon; pyyde- eli himosielu hallitsee, ei järki, jonka merkitystä Platon yliarvioi sen kokemuksen nojalla, joka meille on ihmisen historiasta kertynyt. Anonyymi ihmisyys, "das Man" voi hyvin samalla, kun kovin monella ihmisellä menee oikeastaan, "aktuaalisesti", vähemmän hyvin. Niin on ennenkin ollut.

Minusta kukin saa periaatteessa tehdä ruumiilleen ja sielulleen mitä lystää. Grillatkoon hän ruumiinsa vaikka omassa krematoriossa, jos hän ei samalla, tai edes oheisvahinkona, käräytä eetteriin muita; älköön polttomestari sitten todellakaan aiheuttako traumoja toisille. Polttoitsemurhakandidaatin tulee tarkoin painaa mieleensä päästörajat, minimoida savustus. Polttoitsemurha tarvinnee siveellisen (eettisen) normiston. Perinteisen heeroksen moraali saattaa ajautua konfliktiin ekoihmisen tiedostavan moraalin kanssa...

Asiassa on näet puoli jos toinenkin. Tuomitsen polttomurhan. Se on siveetön teko. Viattomia menehtyy ja muutakin vahinkoa tulee ja rahaa palaa kuin roskaa, kun bio- ja muuta roinaa korjataan. Ekologisesti kestävä ja moraalisesti justifioitu polttoitsemurha tehdään joko 1) ypöyksin tai, tiettyjen ehtojen täyttyessä, 2) laajassa julkisuudessa. - Polttoitsemurhaa ei oikopäätä, tapausta tutkimatta, saa leimata poliittiseksi; teko voi olla eksistentialistinen ratkaisu, jopa "kehitystehtävä" käyttääkseni niiden kehityspsykologien termiä, jotka itsekin ajautuvat kehityskriiseihin ja ratkaisevat ongelmansa, miten parhaaksi näkevät.

Ajatelkaamme polttoitsemurhaa (epä)sosiaalisena tapauksena. Feeniksin tekoa ja Savon Peregrinuksen yhtä uljasta tekoa mahdollisesti kritisoidaan opetusteknologisissa palavereissa asiakkaita pahan kerran passivoivaksi, se tahtoo sanoa: lähettäjäkeskeiseksi. Vai miten se menee? Voi, voi sentään, kun ei ole taaskaan päästy yhteistoiminnalliseen oppimiseen! Surkeita pisteytyksiä ovat Feeniks ja se uunituore Peregrinus saaneet asiakkailta ja heidän opetusteknologisilta politrukeiltaan. Poissaolijat niin muodoin kelpuutetaan pisteyttäjiksi (0 - 5). Siinä on uuden aikakauden skaala. Kouluarvosanat voi unohtaa.

Mitä opimme tästä? Emme kai vielä mitään sen kummempaa. Ypöyksin ei ehkä olekaan hyvä mennä polttoitsemurhaa tekemään, sikäli kuin teko LAIN vaatiessa pisteytetään opettamisen ja oppimisen portfolioihin. Se yleisö pitää koettaa haalia vaikka kiven alta interaktiivisen oppimisen ja siis korkean pistemäärän takaamiseksi aina yhtä uusia kehityskeskusteluja varten. Pitää olla dokumenttia kuin Venäjän rajalla.

Lähettäjäkeskeisyydestä on kai päästävä eroon, jotta sekä lähettäjät että asiakkaat oppivat vastavuoroisesti jotakin ja jotta molemminpuolinen luova oppimisympäristö rakentuu, kun liekit syövät ruumista ja heijastuvat niiden kasvoille, jotka vielä elävät. EXTREME-LAJINA polttoitsemurha toden totta sisältää niin paljon intensiteettiä, että nekin, jotka asettuvat sitä vain sporttisen välinpitämättömästi seuraamaan, tempautuvat vahvasti mukaan: he eläytyvät, tekevät, toimivat ja samastuvat. EXTREME-LAJIT jos mitkä ovat interaktiivisia. "Aktiivinen" katsoja polttaa itsensä pikemminkin Peregrinus Proteuksen kuin sen Savon Suuren Yksinäisen, saati sitten myytillisen Feeniksin tekstuaalisessa seurassa.

Peregrinus Proteuksen polttoitsemurha Olympialaisten yhteydessä Herran vuonna 165 täyttää interaktiivisuuden vaatimukset. Asiakkaat eivät suinkaan olleet passiivisia vastaanottajia. He olivat aktiivisesti mukana huoaten, supattaen, vapisten, huutaen ja hikoillen. Ja asiakkaista moni piti toinen toistaan kädestä. Kaunista oli sillä paikalla. Silloin oli meneillään havainnollinen, aktivoiva oppitunti TULESTA (pyr, ignis) sellaisena kosmisena prinsiippinä, jollaiseksi Efeson Herakleitos sen oli esittänyt.

Hyvä ettei tuli silloin 165 ryöstäytynyt valloilleen ja imaissut interaktiivisesti orientoituneita asiakas-oppijoita Peregrinuksen mukana eetteriin ja polttanut samalla poroksi Olympian lehtoa. Mutta niin ei käynyt. Olympian edestä saatiin interaktiivisesti valuttaa vettä ja kyyneliä vuoden 2007 elokuussa.

***

Minkä kirjoitin, sen kirjoitin retorisena harjoituksena. Oikeasti tuomitsen puhtaasti ekologisista syistä jokaisen polttoitsemurhan, tekipä sen sitten myytin paradigmaattisessa, siis "mallia" näyttävässä maailmassa Feeniks tai Herakles, tai aidossa historiassa Olympian / Savon Peregrinus tai ne kaikki muut, jotka noin ovat päivänsä päättäneet. Polttoitsemurha ei siinä mielessä yhtään eroa edukseen polttomurhasta, että molemmissa tapauksissa syyllistytään hapen ryöstökäyttöön. Ihminen pitää pääsääntöisesti haudata siihen maahan (humus), josta hän on tullut. Ihmisten velvollisuus on kaivaa käsin kuoppia toisilleen. Hautuumaiden kaivinkoneet pitää ekologisista syistä poistaa käytöstä.

Polttoöljyn käyttö itsemurhassa

2007-09-08T20:17:00.000+03:00

Saatan tiedoksi, että siellä meilläpäin Savossa itsemurhan tehnyt mies turvautui 1) mottiin koivuhalkoja ja 2) polttoöljyyn, eikä todellakaan räjähtävästi syttyvään ja spektakulaarisesti roihuavaan bensiiniin. Hidas kai oli savolaismiehen kuolema kotitanhuvillaan; pitkitetty lähtönsä oli. Veljeni, metsäalalla toimiva Seppo arvioi, että savolaismiehen itsemurha lienee maksanut kaiken kaikkiaan 50-60 euroa, tuskin sen enempää. Hinta on sikäli ongelma, sikäli kuin se enää on kenellekään ongelma, että se mies poltti omia puitaan; ihmisen lämpökuolema tuli ehkä vielä paljon halvemmaksi, kuin kylmä markkina-arvo määrää. Ja mitä lasketaan halkojen pinoamisen ja öljyn valutuksen ajaksi ja hinnaksi? Kauanko suunnittelutyö kesti ja paljonko oli sen työn euroarvo? Se rohkea mies kiskoi itse tuohensa; eivätpähän päässeet torimyyjät häntä kusettamaan, sikäli kuin tuohia enää missään kaupataan.

Polttoöljy nostattaa paljon savua mutta on kirkkaasti edullisempaa kuin bensiini. En tiedä, haluaisiko "das Man" nähdä mieluummin "formula"-tyyppisen vauhtipalon kuin pitkän savustusprojektin, josta ei tahdo valmista tulla. Polttoöljyinen savu voi liiankin armeliaasti verhota, peittää ja pimittää sankarin sinänsä sporttisen kuolinkamppailun ('agon'); katku ehkä saa turhan monen silmäparin avoimesti itkeä vetistelemään. Toisaalta bensiini syö miehen pikapikaa; lyhyeksi jää asiakkaiden nautinto, joka tosin on sitten sitäkin intensiivisempi. Puntit voivat mennä tasan. Ja voihan käyttää sekä polttoöljyä (dieseliä vain hätätapauksessa sen kalliimman hinnan vuoksi) että bensiiniä sopivassa suhteessa.

Se antiikin Peregrinus Proteus kuoli kalliisti. Ellen pahemmin erehdy, 10.000 euroa paloi Olympian lehdossa 165. Suitsukkeet maksoivat niin taivaallisen paljon, että modernin maailman tuoksuvat rikkaat Pariisissa, Milanossa ja Roomassa ovat löytäneet Peregrinuksessa arvoisensa trenditietoisen edeltäjän. Ehkä Peregrinus olisi silti voinut ottaa koko touhun askeettisemmin. Jos hän olisi säästänyt edes 4000 euroa, hän olisi ollut filosofisesti vielä uskottavampi kuin hän aktuaalisesti oli.

Mutta jos Savon Peregrinus olisi tehnyt tekonsa jonkin osaamiskeskuksen pihalla runsaan asiakasjoukon ja sitä paimentavien kirkasotsaisten palveluntarjoajien edessä, olisin joutunut pudottamaan häneltä plussan. Sen hän olisi kuitenkin voinut tehdä vain kuumissa unelmissaan, ei elävässä elämässä. Siitä olisi esivalta huolen pitänyt; palokunnan savusukeltaja olisi lennätetty reaaliajassa töihin. Savon Peregrinus tiesi tarkkaan, mitä tehdä. Ja hän onnistui esimerkillisesti, hän, Feeniksin, Herakleen ja Peregrinus Proteuksen seuraaja modernilla ajalla.

Urhea mies kokosi motin, öljysi sen kuten itsensäkin ja nousi motin päälle ja sytytti viimeisen lepovuoteensa sen sijaan, että hän olisi surkeasti alentunut iänikuisiin kehityskeskusteluihin kuntansa talous-, suunnittelu-, kehitys-, hallinto- ja tutkimusjohtajien sekä näiden puolisoiden ja rakastajien / rakastajattarien kanssa. Savon Peregrinus ei myöskään joutunut muiden, vielä tasokkaampia palveluja tarjoavien konsulttifirmojen sekä kaikenkarvaisten iirisdiagnostikkojen, ravintolisä-, hieronta- ja seksiterapeuttien rahastaviin kynsiin. On kaunista päästä tekemään oma eksistentialistinen ja peruuttamaton ratkaisu ilman ulkopuolista apua.

Tosi komea polttoitsemurha Savossa eli uusi Peregrinus

2007-09-08T16:28:00.000+03:00

Jotkut lukijani pitävät Peregrinus Proteuksen polttoitsemurhaa Olympiassa 165 jKr. "vain" retorisena. Itse uskon Peregrinuksen tehneen eksistentialistisen valintansa siveellisestä vakaumuksesta ja täyden viitosen arvoisesti. Voin olla väärässä. Mene ja tiedä, jos luulet paremmin tietäväsi.

Peregrinus antoi palaa suuren yleisön silmien edessä. Olihan se mahtava elämys katsojille, jotka tiesivät, mitä tuleman piti. Mutta ehkä yksi jos toinenkin moderni ihminen antaisi veli Peregrinukselle täydet pisteet (5/5) vain siinä tapauksessa, että se filosofi olisi tehnyt itsemurhansa jossakin vuoren loukossa, aivan yksin tai ehkä joku kumma, tulta pelkäämätön eläin todistajanaan. Hän olisi jättänyt sanan filosofiselle oppilapselleen ja kadonnut jälkiä jättämättä, kuin tuhka tuuleen. Nykyihmiset, jopa puhtaat kristityt painuvat innoissaan rock-festivaaleille toivoen ehkä saavansa nähdä sukupuoliyhdynnän (in flagranti). Herkkua se sekin on. Kun aistillisuus tästä vielä lisääntyy, saadaan lisää tuollaisia kokemuksia; niistä tulee "must".

Polttoitsemurhia näkyy aika ajoin (mutta suhteellisen harvoin) tehdyn ja kai niitä edelleen tehdään protestiksi; motiivi on poliittinen; julkea teko tapahtuu julkisessa sfäärissä. Katsojat järkyttyvät miltei poikkeuksetta. Yleensä vain "das Man" on paikalla. Filosofeja on niin vähän, että tuskin yksikään osuu paikalle; lottovoittohan se olisi filosofian rakastajalle, jos joku hänen silmiensä edessä valelisi kanisterin bensiiniä ylleen ja saisi rauhassa palaa loppuun ilman, että joku pikkusielu eli "das Man" ehtisi "apuun". Huono-onnisen polttoitsemurhakandidaatin voisi kuvitella joutuvan häiriköinnistä lusimaan, jossa tapauksessa hän voisi koettaa hirttäytyä (ellei häntä sitten teloiteta rangaistukseksi tai pelotukseksi).

Savosta kuuluu kummia. Siveellinen velvollisuuteni on kertoa, että eteläisessä Savossa kuolevan syrjäkylän tai jo kuolleen syrjäkylän viimeinen tosi mies, eikä suinkaan "das Man" kokoaa motin (siis kuution) koivuhalkoja viimeiseksi leposijakseen. Hän kastelee pinon bensiinillä, kuten itsensäkin, asettuu sitten pinon päälle pitkäkseen ja sytyttää koko komeuden tuleen. Ja siihen hän palaa, ehkä vaimonsa nähden, arvellaan, mutta sitä minä en usko. Paikalla ei ole muita, ja vasta sitten kun "ne" tulevat, on jo liian myöhäistä pelastaa miestä jatkoajalle. Siinä vasta oli urhea mies; enpä menisi sanomaan hänen tekoaan retoriseksi. Sehän olisi vähättelyä. Päinvastoin: annan Savon miehelle 5+/5. Individualismin ajan Peregrinus elää ja polttaa itsensä hengiltä ypöyksin taivasalla.

Olympia in memoriam?

2007-08-27T09:28:00.000+03:00

F.T. Marinetti perusti satakunta vuotta sitten futurismin. Ihmisten maailma on saanut ihailla "tulevaisuushakuista" runoa, romaania, visuaalista taidetta, melodiavihamielistä musiikkia ja muuta tosi kivaa "teknoa": tarkoitus on ennakoida, mutta jo alustavasti juhlia Koneen lopullista triumfia. Kone todella saa monen lajitoverin "eksistentialistisesti" unohtamaan kuolevaisuutensa (ja aika ajoin olemassaolonsa, kun kiire painaa päälle). Ja kone lupaa ihmiselle myöhemmin aktuaalisen kuolemattomuuden. Superteknologiasta olivat jo alkemistit haaveilleet. He etsivät "Viisasten kiveä" (lapis philosophorum), mutta vasta uusin keinoin alkaa haku olla valmis.

Teknologia- ja muiden osaamiskeskusten soisi järjestävän pyhiinvaellusmatkoja Marinetin haudalle. Virtuaalinen vierailu voidaan katsoa riittäväksi edellyttäen, että se todistetaan tehdyksi (dokumentoidaan). Marinetin synnyin- ja kuolinpäivää ei tarvinne erikseen noteerata: Marinettia juhlitaan ja hän itsekin juhlii, postuumisti tai oikeasti, vuoden jokaisena päivänä, ja niin kauan kuin tulevaisuutta riittää.

Futuristit ovat palvoneet teknologiaa, siis tieteen ja tekniikan yhteiskunalllista käyttöä, samoin kuin teknologisoitua militarismia. Futuristit seurasivat kenties liiankin ihastuneina konetuliaseiden "rytmikästä" puhetta ja joukkojen "dynaamista", teollista liikuntaa ensimmäisessä maailmansodassa ja sen jälkeisissä, päivitetyissä ryhmityksissä. - Martin Heidegger piikitteli futuristeja ja teknoromantikkoja sanoessaan 2. maailmansodan jälkeen reippaasti, että Auschwitzissa harjoitettiin koneellista maataloutta: siellä tehtiin (wanhan kielen mukaan) ihmisistä ruumiita ja sitten niistä "hyödyllisesti" selvää. Heideggerin ele oli retorinen. Hän totesi, ettei teknologialle mitään mahda; vain Jumala meidät voi pelastaa. Paljo eksistentialismi lienee reaktiota konekulttuuria ja ihmiskonetta ja yleensäkin valistuksen projektia vastaan. Protesti jää terapeuttiseksi. Se ei estä ihmisen kytkemistä Koneeseen, ja tämä kytkös on lopullinen.

Marinetti herätti suurta innostusta julistaessaan, että liikkuva auto(mobiili) pesee mennen tullen kauneudessa Samothraken Niken likaisen (patinoituneen) patsaan, joka on vielä torsokin. Vain menneeseen jumiutunut voi pitää Niken virtuaalisesta rumiluksesta. Uuden ja tulevan ajan haasteisiin vastaava ihminen pitää rienauksena sellaista puhetta, että Samothraken Nike muka tarjoaisi paremman flow- elämyksen kuin automobiili ja se vauhdin hurma. Marinetti tähyää pilven laidalta Formula-sirkuskiertueita. Täällä Maan päällä hurraa "Das Man", kun kuskit kaahaavat bensaa suonissaan, kunnes pulloista sampanja suihkuaa.

"Das Man" katselee mieluummin Formula-ajoja kuin antiikin torsoja. Näitä torsoja näkyy olevan myös Olympian lehdossa, siellä Peloponnesoksella. Miksi niitä ei ole jo ajat sitten lyöty palasiksi ja korvattu ehjillä patsailla? Tai miksei Olympian lehtoon ole rakennettu kilpa-ajorataa autoja ja "Das Mania" varten? Eikö muutoksen aika jo olisi? Olympian kisoja alettiin ehkä viettää jo 776 eaa. Herran vuona 165 Peregrinus Proteus poltti itsensä olympialaisten päätyttyä. Hyvä oli ajoitus. Ja 394 muuan Rooman jo kristillinen keisari lakkautti olympialaiset; meno niissä oli (kristillisestä näkökulmasta) moraalitonta. Modernin ajan ensimäiset olympialaiset järjesti Ateena 1896. Myös viimeisimmät sattuivat olemaan Ateenassa (2004). Moraali ei ole osoittautunut erityisen korkeaksi moderneissa(kaan) kisoissa. Elämys ratkaisee, ja raha paljon enemmän nyt kuin ennen. Mediateollisuus ja kukapa muu kuin "Das Man", kuten myös nationalismi, tarvitsevat vaikkapa dopattua ohjelmaa, mutta tuskin enää Olympiaa.

Kesken uuden olympiadin tuli uhkasi Olympian lehtoa ja kaikkia niitä "marinettilaisia" torsoja elokuussa 2007. Tuota muinaismuisto-objektia kehuttiin varsin epäfuturistisesti uutisissa "mittaamattoman arvokkaaksi". Marinettilaisia keljutti. Metodinsa oppineet akateemiset naiset ja herrat tuhahtivat. Sillä 'mittaamattoman arvokas' on paha, epätieteellinen arvoarvostelma. Muuan Jyväskylän historian positivisti-lehtori saarnasi meille, kun opiskelimme, ettei saa sanoa kulttuurin milloinkaan kukoistaneen missään, ei Niilin tai Induksen jokilaaksossa eikä Sokrateen Ateenassa, eikä muuallakaan Kreikassa. Hänen mukaansa pitää katsoa tulevaisuuteen. Tekniikka ongelmat ratkaisee. Pois arvoarvostelmat historiatieteestä! Arvoarvostelmat merkitsevät mm. (väärää) takertumista menneeseen ja menetettyyn, sanovat futuristit ja positivistit. He eivät tosin huomaa, että he itse syyllistyvät arvoarvostelmiin, mitä tahansa he suustaan päästävät. Ja he edustavat "Das Mania" yliopistolla ja muualla.

Olympian lehto olisi saanut palaa poroksi. Mennyt olisi siten tehnyt tilaa modernille, kun olisi päästy aloittamaan kaikki puhtaalta pöydältä futuristien mieliksi. Ja Olympia olisi saanut palaa, jos yksikin ihminen olisi liekeiltä ja savulta pelastunut. Mutta tämä on moralistinen näkökanta; futuristi ei tästä pidä, kuten ei siitäkään, että ne, jotka Kreikan metsäpalot tahallaan sytyttivät, olisivat mieluummin saaneet polttaa itsensä elävältä Peregrinus Proteuksen muistoksi - tai protestiksi maailmanmenoa ja futuristien projekteja vastaan.

Miten ihmeessä se Olympian lehto voi olla "mittaamattoman arvokas"? - "Das Man" päättelee, ettei Olympiaa voi rahassa arvioida; se taasen tarkoittaa sitä, että Olympia mitataan taloudellisesti jokseenkin arvottomaksi. Olisihan tuo jo joutanut palamaan pois. Torsoineen ja kaikkineen Olympia näyttää jo valmiiksi Tuonen lehdolta. Tuli olisi viimeistellyt työn ("up to date") mutta se ei nyt vielä onistunut. No, Olympia merkitsee paljon Kreikan valtion ja kansan identiteetille, nationalismille ja kulttuuripatriotismille. Kaipa se siksi sai vielä tämän kerran pelastua. Olkoon niin. Mutta joskus se tuho tulee. Olympia katoaa tuleen tai veteen, kun Zeus (jonka kunniaksi antiikin kisoja vietettiin), on polttava tai hukuttava kaiken Maan. Tosin Olympos, vuori Thessaliassa (2985 m) säilyy. Toisin kuin se tuttu "Das Man" ainakin Pohjois-Euroopassa ja Amerikan Yhdysvalloissa kuvittelee, Olympian kisoja ei ole antiikissa eikä moderniteetissa vietetty Olympoksella. Sillä Olympos on jumalten koti. - Heidegger ei suinkaan laskenut sen varaan, että Zeus, sen kummemmin kuin Jahve tai Jeesus Kristus, ihmistä pelastaisi. Heideggerin piti esittää toive. Ihmiset pitävät sellaisesta; he ovat optimistisia eläimiä.

Olympian uudet tulet?

2007-08-26T13:21:00.000+03:00

Peregrinus Proteus poltti näyttävästi itsensä Olympian lehdossa 165. Hän tahtoi sementoida rohkeuden tai mielenlujuuden ihmisen tärkeimmäksi hyveeksi. Olympialaiset ovat hyvin sopineet saman hyveen näyttämöksi jopa uusimmalla ajalla (1896 -). Todella siisti oli se muinainen polttoitsemurha, postuumin mitalin arvoinen. Sen väristä voi keskustella, niin kuin kaikesta, mitä ihmiset ovat puhtain mielin tehneet.

Tosi miehen soihdusta ei tuli valloilleen ryöstäytynyt. Pyhä lehto säästyi. Katsojat palasivat tyytyväisinä sinne, mistä olivat tulleet, paitsi eräs Lukianos. Tämä katsoi, että Peregrinuksen motiivit saattoivat olla likaiset. Epäilys vaivasi Lukianosta, mieltä poltti. Lukianoksen kuvaus kyynikkofilosofi Peregrinuksen viime hetkistä on säilynyt, toisin kuin Peregrinuksen mahdollisesti pitämä maratonpuhe nopean kuolonsa alla. Ehkä hän ei pitkään puhunutkaan, ja mitäpä se olisi kannattanut. Poltto oli sentään pääasia, ja siksi väki oli vartavasten paikalle tullut. Ja vaikka Peregrinus puheen pitikin, keneltäkään katsojalta ei oikein voinut edellyttää sen merkitsemistä muistiin. Hetki oli latausta täynnä. Piti saada katsella rauhassa lyhyttä toimitusta. Minusta tuntuu, että erityisen paljon ns. visuaalisia oppijoita oli saattamassa Peregrinusta Isä-Eetterin luo.

Saapa nähdä, miten nyt (2007) käy. Suuri palo uhkaa sitä pyhää lehtoa, jossa kaikki kerran alkoi. Ja jos lehto nyt poroksi palaa, löydämme siitäkin symbolista merkitystä. Sitä me löydämme joka tapauksessa nyt, kun Olympia on "in", vaikka ne visuaaliset oppijat, jotka tänään (26.8. 2007) seuraavat Peloponnesoksen paloja, eivät varmastikaan halua rehabilitoida filosofi Peregrinusta, joka omavaltaisesti antoi pois elämän lahjan (kuten kristitty moittien lausuu).

Ehkä tulen pitää nyt uhata Olympiaa, jotta me kaiken teknologian keskellä tajuaisimme, miten kaunista, komeaa ainakin, on osoittaa hyveitä, ihmisyyttä. Ja jos Olympia tuhoutuu, voitaneen aloittaa keskustelu siitä, onko olympialaisten aika syytä julistaa ikuisiksi ajoiksi päättyneeksi vai aloitetaanko jo puhtaalta pöydältä. Jos Olympia vielä tämän kerran säästyy, se oikeuttanee urheilevan nuorison jatkamaan nykyisellä tiellään. Jalon kilvoittelun tulisi entisestään jalostua, jotta paitsi urheilun, myös tieteen, taiteen, politiikan, talouden ja muun sen sellaisen sporttiset kehittäjät saisivat hyppiä riemusta.

26.8. 2007

"Das Man" antaa palautetta

2007-08-18T10:13:00.000+03:00

- No niin, mitä teillä lukee siinä hallintopalveluyksikön lähettämässä lomakkeessa? Vai itsekö otitte printin? Se ja sama nyt taas. Teitä niitä riittää! Paljonko Te jaatte pisteitä Peregrinus Proteuksen itsemurhasta?

- Turhaan sitä kysytte! Pyöreä nolla, 0/5, tietysti. Ottaa aivoon koko touhu. Mutta pakkohan se kaavake oli täyttää, kun muuten olisin joutunut esimiehen puhutteluun. Niin lukee siinä kaavakkessa, toistuu joka sivulla. Minun on pakko pitää matalaa profiilia.

- Niinpä kyllä. Sitten perustelut, kiitos. Antakaahan tulla, hyvä Das-herra. Oikeastaan tämäkin on puhuttelu, mutta me nyt täällä suunnittelu- ja mittauspuolella tahdomme kutsua tätä projektia arvo-, anteeksi, siis kehityskeskusteluksi. Tässä on siis vuorossa numeerisen palautteen jättämistä seuraava suullinen osio. Kaikki tallennetaan, myös reaktionne. Skarpatkaa nyt, hyvä mies. Miksi hylkäätte Peregrinus Proteuksen yrityksen kohottaa imagoaan asiakaspalvelun kehittämiseksi? Mistä moinen kylmyys johtuu, asenteenne nyt?

- Sen polttoitsemurhan on täytynyt olla traumaattinen kokemus asiakkaille. Siksi nollan annan. Asia on selvä näin, luulen ainakin. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset menevät mieluummin rock-festareille sukupuoliyhdyntää katsomaan kuin jonnekin kehitysmaahan, jossa joku hullu tuikkaa itsensä tuleen ja on ympäristölleen vaaraksi.

- Vai nollat? Miksi ihmeessä nollat? Hyvänen aika! Sehän koettiin puhdistavaksi, katharsis tuli Olympian lehdossa, aivan päinvastoin kuin te sanotte. Asiakaskunta nautti täysin siemauksin, kun Peregrinus sytytti oman rovionsa ja antoi palaa. Siinä samalla aurinko nousi. Filosofiaa pitää kuolema elossa. Kuolema on filosofian Muusa Sokrateesta Heideggeriin. "Elämä on kuolemaa kohti olemista." Tästä ei nyt teille hyvä seuraa, vapaa, eksistentialistinen pudotus, ellette sitten... - No, siis katharsikseen jäin.

- Mitä se sellainen meinaa? En tajua nyt.

- Puhdistava elämys, huippukokemus, sellainen flow! Mutta olkoon. Ohi meni. Sanokaa jotakin muuta positiivista tai negatiivista Peregrinuksen teosta. Lukekaa suoraan sieltä papereistanne, ääneen ja selkeästi, kiitos. Palautteenne on tärkeä. Muutenhan me olisimme tyhjän panttina täällä yrityksen komentokeskuksen kuudennessa kerroksessa. "Arvon mekin ansaitsemme, Suomen maassa suuressa" (laulaa haltioituneena). Itse pyrin töihin tuonne kerrosta ylemmäksi. Palkka nousee heti ainakin 1600 e/kk, kun pääsen onnen seitsemänteen taivaaseen. No sitten! Palautteenne siis rekisteröidään suunnitteluyksikön tiedostoihin ja paperimuodossa mappiin.

- Niin no sitten sekin, että Peregrinus teki väärin, uskoisin. Ruumis kuuluu yhteiskunnalle. Se pidetään hyvässä kunnossa. Sosiaalinen velvollisuus on. Ja kun on terve, on työtä ja työniloa. Eikö sitä kutsuta mentaalihygieniaksi? Eikä itse saa itseään polttaa. Uunissahan niitä monet --

- Ruumis? Mitä kummaa tahdotte sanoa? Ruumisko yhteiskunnalle kuuluu? Omasta puolestani luulen, että ennemminkin sielu --

- Tarkoitan kroppaa, kehoa, elävää ruumista sen ajan, kuin ruumis elää, sanoo Das Man.

- Eiköhän oteta lopuksi rinnakkaistapaus, se Jeesus, joka kärsi Golgatalla enemmän kuin Peregrinus Olympiassa. Ajatelkaahan, hyvä mies, ettei voi kuvitellakaan, että Peregrinus olisi itse naulinnut itsensä ristille. Kyllä siihen kaverin auttavaa kättä olisi tarvittu. Peregrinus olisi teoreettisesti katsoen voinut jättää ruumiinsa kokonaisena kaverille. Tämä olisi vienyt projektin loppuun. Mutta puhukaamme käytännöstä. Paljonko Te antaisitte pisteitä Jeesuksen kuolemasta? Brandista siinäkin tapauksessa oli kysymys, vai mitä, ja kristinuskon tuotteistamisesta ideologisille ja myös taloudellisille markkinoille, vai kuinka? Jeesus ikonisoi itsensä kärsimällä ja kuolemalla kaikkien puolesta, kun Isä oli häneen suutahtanut. Ymmärrättekö? Paljonko annatte pisteitä Jeesukselle hänen tehtävänsä vaativuudesta ja henkilökohtaisesta suoriutumisesta? Eli miten Jeesus pärjäsi projektissaan? Katsotteko, että Jeesuksella oli jokin, ns. "luovuttamaton" itseisarvo? Eikö hänellä ollut vain projektiarvo? Hän oli yhtä kuin projektinsa. Jeesus oli siis projekti. Ette kai tunne Sartren eksistentialismia? Miten siis on Jeesuksen pisteytyksen laita? Minuun oltiin tyytyväisiä, kun aikoinani annoin nollan Eugen Schaumanille Bobrikovin murhasta. Se kun oli rikos ihmiskuntaa vastaan. Venäläiset tulivat heti olalle taputtelemaan, sitten kaikki muutkin. Se Jeesus muuten edusti eri projektia. Paljonko?

- Jeesusko? En kulje taivasporukoissa, ja tuota siis, no (nikottelua ja jupinaa, mikä merkitään muistiin) -- äh! En yhtään osaa sanoa. En minä ole sitä juttua koskaan siltä pisteytyksen kantilta ajatellut. Eiväthän papitkaan sitä noin -- Nyt ne uskovaiset kyllä tajuavat, ettei teille hallintoihmisille mikään ole pyhää! Ne mököttävät teille mutta eivät mitään voi, kun teitä riittää. Olen aivan ymmälläni, haluatteko minun arvioivan Jeesusta ihmisenä vai jumalana vaiko mahdollisesti ihmiseksi inkarnoituneena jumalana vaiko ihmisenä merkityksessä 'potentiaalinen' tai 'virtuaalinen' tai aivan 'aktuaalinen' jumala' . Muuta en osaa, koulutukseni ei -- ohi!

- Ohiko? Vielä mitä! Päinvastoin! Teillä on tasan tarkkaan 30 sekuntia julkistaa pisteenne. Vai pyhää muka! No ei todellakaan! Ei sitä sanaa 'pyhä' lue kehittämissuunnitelmassa eikä - ohjelmassa. Eihän tämä mikään kirkko-opisto ole vaan arvonsa tunteva korkeakoulu. Ja eivätköhän ne myös siellä kirkko-opistossa ole lopettaneet sellaisen joutavan sanailun. Filosofi Albert Camus on sanonut meidän jo onneksi elävän "epäpyhässä historiassa". Siinä saatte päivitystä. Samat konsultit lienevät saaneet ideansa sielläkin läpi. Ne jyräsivät jo kuntapuolenkin nurin tehden paljon rahaa. Niillä on sentään visio. Yliopistoväki innostui heti liike-elämän toimintaperiaatteista. Jo oli aikakin. Uudet tuulet puhaltavat. Ja nyt pisteenne, kiitos. Ne laitetaan internetiin, koska tämä on transparenttia aikaa.

- Mitä? Vedättekö te vanhempani mukaan tähän prosessiin?

- Sitä en vielä ehtinyt sanoa. Olin tulossa siihen. Rauhoittukaahan jo. Älkää olko niin negatiivinen. Tehän apparentisti toistatte itseänne ja huononnatte lähtöasemaann ainakin välittömästi seuraavan tuotantokauden (eli periodin) kehityskeskustelujen ensi kierrokselle. Tietysti vanhempanne kuuluvat kanssanne samaan verkostoon. Kuulostaa siltä, että he molemmat elävät. Positiivista. Antakaa yhteystiedot kahden vuorokauden kuluessa. Varmentaaksemme teidän profiilinne, niin, ja portfoliossanne jo näkyvät ja sinne tulevat uudet tiedot, me haluamme konsultoida vanhempiannne. Elävätkö ukit ja mummmot? Onko avioeroja tai muita kehityskriisejä todettu? Jos vastauksenne on kyllä, niin osaavatko he tietotekniikan ja varsinkin powerpoint-tekniikan? Ja tekevätkö he blogeja? Blogit ovat antoisia kehitystehtäviä kehityskriiseihin ajautuneille, siis ajastaan jälkeen jääneille palvelujen tarjoajille. Kertokaahan minulle, olkaa niin hyvä.

- En koskaan hyväksy tuota moraaliselta kannalta, sanoo Herra Das. - Eikö elämässä saa enää olla yksityisyyttä? Tämähän on kuin suoraan Orwellilta. Valvonta ja kaikki.

- Väärin, herrasein! Olen teihin pettynyt. Tämä on uusliberalismia. Moraali ja moraali! - Sehän on joutavaa, aivan vanhaa tavaraa! Ja ero on asenteessa. Me teemme täällä aivan niin, kuin lystäämme. Ja teidän pitää muuttaa asenteenne positiiviseksi, jotta me kaikki yhdessä tehostamme asiakaspalveluamme. Tehän olette seurannassa, niin kuin muutkin. Kaikkien pitää skarpata, itseään kehittää. Ettekö tunne luonnon historiaa? Katsokaa tekin television luontodokumentteja. Amerikkalaiset rakastavat niitä, me samaten. Siksi niitä niin usein tulee toiveuusintoina. Nyt siis hallitsee biologinen ihmiskäsitys, eikä suinkaan humanistinen, kristillisestä puhumattakaan. Herätkäähän tekin. Tämä on sentään kvarttaalitaloutta. Hallintopalvelukomentokeskus näyttää kaapin paikan tämän yliopiston jokaisessa työsolussa! Kyllä vartiotornia tarvitaan, kun väki on sitä, mitä se on.

- Onko tarkoitus rahastaa, rahaa tehdä siis?

- Sellaisia ääniä on alkanut kuulua, ja me kuulostelemme, koska tahdomme vastata aikamme haasteisiin. Elämä on pitkälti rahakysymys, you know. Keskustelu on kuitenkin päättynyt tältä päivältä. Voitte kohta poistua vapaasti aivan mihin suuntaan tahdotte. Yritys edellyttää teiltä lojaalisuutta mutta ei toki puutu kovinkaan tarkkaan elämänne yksityiskohtiin, vaikka niissä jo sanomista onkin. Pitäkää huolta imagostanne ja päivittäkää se yhteisen yrityskuvamme mukaiseksi siinä määrin, kuin itse pystytte. Me päätämme täällä, mihin se imagonne riittää. Pitää olla näköä, siis esteettistä kompetenssia, jotta voi kohdata asiakkaan, hyvänen aika! Ehkä saatte jäädä, ehkä ette. Kävi miten kävi, älkää viitsikö ottaa yhteisyrityksen kehittämisprojektin poistoja niin henkilökohtaisesti, "nothing personal". Muun liikemaailman tavoin mekin kilpailutamme väkemme. Kehittäkää itseänne, terästäytykää saneerauksen varalta. Ei tässä rukoilu auta. Pankaa ihmeessä toimeksi. Kehityspäällikkö tapaa jo ylihuomenissa henkilöstöpäällikön ja arvatenkin myös kehityskriisisihteeristön, mutta kehityskriisijohtaja, jolla on maisterin oppiarvo, ilmoitti jo alustavasti, että hän koettaa ehtiä paikalle heti Helsingin rationalisointipalaverista junalla ensimmäisessä luokassa tultuaan. Asianne on korkeimman mahdollisen herran ja hänen tiiminsä käsissä. Mitä te oikeastaan olette tehnyt yliopiston hyväksi? Tämä on teille vaikea paikka.

- Olen tehnyt voitavani, hän vastaa.

- Meistä tuntuu, ettette ole tarpeeksi sitoutunut. Täällä on tulosta tehtävä. Prosessi jatkuu. Onko teitä aikaisemmin rangaistu?

- Ei piruvieköön ole!

***

Yöllä kotona Herra Das Man heräsi koiransa räksytykseen ja päätti antaa sille sen päivän osalta vain yhden pisteen, mutta ei toki vielä piikkiä. Hän nosti pisteytyksen seuraavana päivänä kahteen (2/5) ihmisten kerrottua, että muuan naapuri oli varoituksista piittaamatta jatkanut huonoa elämäänsä. Häiriön ja häiriköinnin alkusyystä ei ole palautetta saatu, eikä sitä ole kaiken järjen mukaan liioin annettu, kun kukaan ei ole tullut sitä vaatineeksi. Oheisvahinko oli fakta.

Das Man ounasteli, että hänen koiraparkansa päivät olisivat luetut. Yliopistolaiset tuhahtelivat aina hänen sekatotuisen piskinsä nähdessään. Itse asiassa he (implisiittisesti) tuhahtelivat koiran isännälle. Das Man oli täysin tietoinen omasta Rakki-Lookistaan, joka olisi koituva hänen kohtalokseen. Oli jo käynyt käsky, että kaikki hallintoalamaiset pisteytettäisiin myös ulkonäkönsä ja muun edustavuutensa osalta. Habitus-arviointia valmisteleva suunnittelu oli täydessä käynnissä. Kanttiinissa kuiskuteltiin, voisiko itse kukin alamainen jotenkin sopivasti pukeutumalla viestittää vertaisarvioijille, auditoijille ja kaikille muillekin edes lähimain oikeita eli silmiä hiveleviä rotuominaisuuksia. Moni tiesi olevansa jo syntymästään asti esteettisesti epäpätevä. Sillä termillä oli vuosituhanen vaihteessa alettu julkisesti nimitellä epäedullisen- tai vain "taviksen" -näköisiä opettajia, joista monet oli jo saatu vakuuttuneiksi siitä, ettei kunnian kukko heille laulaisi. He olivat elämänsä terminaalivaiheessa. Sen sijaan tutkijoiden osa oli lohdullinen: on sama, miltä niissä hommissa näyttää, paitsi jos tulee julkisuutta, pakko-osanotto johonkin konferenssiin, tai muuta paljastavaa. Sana 'transparentti' sai useamman akateemisen sisaren kuin veljen punastumaan, vaikka seminaariosanottajat olivat vuosikausia toistaneet yhteen ääneen (terapoivassa kuorossa), ettei kukaan voi perusulkonäölleen mitään; voi ainoastaan siirtyä huomaamattomampiin tehtäviin, sikäli kuin elämä uuden mahdollisuuden antaa.

Hämmennystä herätti hallintomiesten aivan uusi puhe siitä, ettei heidän ollut syytä luottaa edes huippuyliopistojen tutkija- ja opettajakaartiin; se kun oli rikollisen tehokkaasti osallistunut kansallissosialistisen Saksan täystuho-projekteihin. Tutkijat ja opettajat eivät tiedä, mikä on heille ja koko järjestelmälle hyväksi; siksi he kaipaavat kipeästi ylhäältä tulevaa ohjailua ja käskytystä; tietämättömien tulee kestää asiaankuuluva simputus; sitä voi pitää kunnia-asiana. Näin on lupa ajatella, jos ja vain jos hallinto edustaa todella parempaa tietoa ja korkeampaa moraalia kuin suorituspuoli eli tutkijat ja opettajat. Ovatko parhaat vallassa? Jos eivät, haluavatko ja pääsevätkö he hallitsemaan muita? Valta kuuluu aina jollekulle - myös tänään, jolloin eletään "hyvän ja pahan tuolla puolen". Jos ja kun moraali (etiikka) sivuutetaan, silloin siihen ei tietenkään pyritä. Onneton on sellainen elämäntilanne. Mutta jos sekä hallinto että suorituspuoli ovat tietämättömiä siitä, missä mennään ja mihin mennään, katastrofi on vain ajan kysymys. Tässä, niinkuin kaikessa muussakin, voi silti jotakin positiivista nähdä: erotuksetta kaikki ovat samaa, vakaata "Das Man" -tasoa.

Niin kuuluu ollakin: tämä on massojen aikaa. Vulgaarit arvot vallitsevat; niitä Das Man kutsuu demokraattisiksi. Ja kaikki edustavat lopulta yhtä ja samaa "das Mania", olipa partikulaarisella representaatiolla sitten rahaa tai ei.

Filosofian tuli puhdistaa (jäähyväiset Peregrinukselle)

2007-08-13T12:17:00.000+03:00

Peregrinus Proteus, vaeltava filosofi, näytti miehen mallia. Hullun ja viisaan välillä on vinha ero. Peregrinus ei sekoillut, toisin kuin "Das Man" luulee. Feeniks-linnun tavoin hän tervehti nousevaa aurinkoa ja poltti itsensä. Annan Peregrinuksen suorituksesta täydet 5/5. Tosin rovio-projekti aiheutti Peregrinukselle, elämästä pois menevälle sankarille, noin 10.000 euron menoerän. Mutta kerranhan se vain kirpaisee. Hän oli kauan säästänyt. Puihin paloi neljä tonnia, kuusi tonnia suitsukkeisiin, koko summa omasta pussista. Nousevan auringon säteet sekoittuivat liekkeihin. Ja katsojat nauttivat urheiluhenkisen filosofin tarjoamasta elämyksestä. Kun roihu ylsi korkeimmilleen, flow-aalto pyyhkäisi katsomon läpi. Joka sielu puhdistui. Siinä vasta katharsis.

"Omatpahan ovat hautajaiseni," virkkoi Peregrinus. Hänen turhamainen egonsa torjui viinin- ja oliiviöljytuottajain liiton ehdottaman kulukorvauksen. "Vai palkkaa itsemurhasta? Enpä huoli!" Filosofi ei liioin halunnut, että hänen liekkimereensä heitettäisiin turhaan öljyä. Ja Peregrinus kuoli selvin päin. Hän ei takertunut niihin maailmallisiin ajatuksiin, jotka kriittisinä hetkinä kävivät hänen ylitseen. Suuntaisin toki ystävällisen ajatuksen Peregrinus Proteukseen siinäkin tapauksessa, että hän, vastoin toimintastrategiaansa, olisi jakanut rahat sielutieteen burn-outia poteville, kiertäville opettajille tai Ateenan yliopistolaitoksen feodaalis-byrokraattisten rakenteiden kehittäjille erityisten, säännöittä toistuvien suunnittelupäivien merkeissä, ja siis palanut varsin askeettisesti elävältä ilman suitsukkeiden tuomaa laatuaikaa. Mutta kyllä se 5/5 on lyömätön tulos ilman plussaakin (+). Siitä viis, mitä "Das Man" tähän sanoo.

Feeniks, miehen esikuva, oli kerännyt satoisasta metsästä suitsukkeiden "kyynelkarpaloita" pyhälle itsemurhapaikalleen. Ja aina kun uusi aioni, tuhat vuotta, täyteen tulee, uusi Feeniks tekee saman. Miksei vastaavasti ilmaannu uusia Peregrinuksia vuosituhannen välein? Ehkä heitä tuleekin, ja jopa hyvin usein, tiedä häntä. Asiakirjat kuitenkin vaikenevat, tai sitten ne on poltettu.

Modernina eli "Das Manin" aikana on olympialaisia v:sta 1896 juhlittu keskimäärin joka neljäs vuosi. Miksei joku edellisten kisojen likaisista eli kärynneistä mitalisteista polta itseään livenä puhtaaksi seuraavien olympiaisten päättäjäisissä? "Das Man" katsoo hämmästyneenä eikä sanaa suustaan saa. "Kysytäänpä vielä toiselta "Das Manilta", joka tähän tuli. Mitä olet mieltä, sinä miehen varjo?" - Hän vastaa:

"Nyt kunnioitetaan elämää enemmän kuin antiikissa. Hullun hommaa sellainen meno! Sanoohan sen järkikin, ja laki, kamalaa --"

"Riittää, riittää, riittää jo! Ei tuohon mitään lisätä. " Totuus tulee lasten ja imeväisten ja yleensäkin "Das Manin" suusta. Toiset ovat nyt ajat, elämän kunnioitus ja ihmisarvo huipussaan siis. "Das Man" luulee tietävänsä, mikä on oikein. Mutta hän ei ironiaa ymmärrä yhtään. "Das Man" on mielin määrin hallinnut moderniteettia eli kahta viimeistä vuosisataa. Ja kun "Das Manille" ei ole enempää annettu, niin ei häneltä voi enempää vaatia. Enemmistö päättää, mikä on oikein ja kohtuullista. Olkoon sitten niin. Ja tässä tapauksessa täysi konsensus vallitsee siinä, etteivät Modernit olympialaiset mikään holokaust ole. Mutta voihan paradigma muuttua.

Muutoin "Das Man" on väkivaltaan mieltynyt. Sitä tulee kaiken aikaa tuutin täydeltä. Faktat ja fiktio sekoittuvat samaksi massaksi; faktat lähenevät fiktiota, fiktio lähenee faktoja modernin menon esityksessä. Ja levitykseen päästetään esim. aitoja, etelä-afrikkalaisia murhavideoita "Das Manin" käyttöön. Aidotkin murhavideot kai edustavat vain fiktiivistä väkivaltaa; sen ansiosta filmi saa jo lähdössä yhden ekstratähden (*), kun tähtisilmäinen "Das Man" sitä käy katsomaan.

***

Tuskin kukaan on koskaan osoittanut suurempaa mielenlujuutta kuin Peregrinus. Rohkeus tai mielenlujuus on todella arvokas siveellinen (moraalinen) hyve. Siihen ei "Das Man" yltää voi. Hän kelpaa korkeintaan hyveen varjoksi; sellaisia ovat esim. huippu-urheilijat ja sotilaat ja myös poliitikot - esim. silloin, kun he huipputehtävissään masinoivat sotia ja muita koettelemuksia omilleen eli "Das Man"- massalle, jonka rivejä Kuolema niittää.

Vapaan filosofin polttoitsemurha tarjoaa kognitiivista tehoterapiaa katsojille. Peregrinus todistaa tuona historian tähtihetkenä, että hänen elämässään on tarkoitus ('logos'). Tärkeämmäksi kuin elämä osoittautuu rohkeus ja mielenjuus. Tämän hyveen kertakaikkiseksi havainnollistamiseksi filosofi Peregrinus luopuu elon lahjasta. Toistan: hyve on tärkeämpi kuin elämä. Onhan se käsitys sekin, eksistentialismia, mutta aivan liian vaativaa. Eikö elämä ole kaikissa oloissa arvo sinsänsä, ja siis yli kaiken muun? - Jos kristitty"Das Man" sanoo, että Peregrinus oli pelkuri, koska hän ei uskaltanut jäädä katsomaan, mitä annettavaa elämällä vielä hänelle saattaisi olla, niin "Das Manin" suu pitää tukkia. Tai jaaritelkoon hän niin kauan, kuin jaksaa, mutta hän erehtyy pahan kerran.

Kristinuskosta ei vielä ollut tullut hallitsevaa pakkoideologiaa; jos olisi, Peregrinuksen valorikkaasta itsemurhasta ei silloin 165 olisi tullut mitään. Sikäli kuin filosofi olisi edes yrittämään päässyt, hän olisi saanut jonkun fanaatikon tikarista selkäänsä. Tai ehkä kristitty rahvas eli "Das Man" olisi nylkenyt Peregrinuksen elävältä, niinkuin se nylki jalon Hypatian ja sitten hänet poltti (Herran vuonna) 415. Tai Peregrinus olisi vangittu itse teossa (ellei jo kehityskeskustelussa toimitsijoidensa kanssa) ja sitten rikollisena teloitettu. Tietenkin Peregrinus olisi voinut esikuvansa Feniksin tavoin tehdä itsemurhan erämään yksinäisyydessä. Mutta mitä mieltä polttoitsemurhassa silloin olisi ollut? Susihan siitä olisi tullut. - Filosofiset polttoitsemurhat tehdään julkisessa sfäärissä, "inter homines", vaan ei petojen parissa, "inter bestias".

Magnus vir in memoriam / Peregrinus Proteus /

2007-08-08T09:38:00.000+03:00

'Vir' on latinaa. Siitä se 'virtus' ('hyve') johdetaan. Tuskin tarvitsee sanoa, ettei "Das Man" kykene hyveellisesti elämään, eikä kai myöskään kuolemaan. Parhaimmilaan "Das Man" on vain hyveen varjo, "umbra aut simulacrum virtutis". Silti "Das Man" sietää toista "Das Mania", kaltaistaan, mutta ylen rakastaa ja palvoo esikuvaansa, onpa tämä korkeampi "Das Man" esim. urheilija tai poliitikko tai muu "julkkis" (käyttääkseni tämän kerran "taviksen" omaa puhetapaa). Ja hyveen varjo on parempi kuin ei-kukaan tai ei-mikään. Kun se Mika Myllylä ja ne muut kärähtivät dopingista, he menettivät sädekehän mukana varjonsa.

Otsikon 'Vir' tarkoittaa miestä sankarina, adjektiivi 'magnus' suurta. Latinalle on sukua sanskrit: Intian filosofiassa tunnetaan Mahavira, aivan sanamukaisesti suuri sankari, joka eli askeettisesti; hän paastosi itsensä hengiltä juomatta vettä, jonka merkityksen Joonian Thales oli keksinyt n. 600 e.a.a.

Kyynikkofilosofi Peregrinus nousi heerosten sarjaan polttamalla itsensä Olympian lehdossa 165. Hän teki, mitä oli luvannut, ja antoi palaa. Hyvin rakennettu rovio savutti tuskin yhtään. Peregrinus sekoittui eetteriin. Olympian jo ennestään pyhä lehto pyhittyi lisää. Ja niin pyhittyivät myös kaikkien tulevain aikain Olympian kisat, vaikka "Das Manin" biokone kai kristinuskon vaikutuksesta yskii, kun tästä nyt puhun. Kristitylle elämä pysyy Jumalan lahjana, ja itsemurha on rikos kristittyjen Jumalaa mutta ei todellakaan ihmiskuntaa vastaan.

Miksei modernien kisojen lopuksi vietetä hiljaista hetkeä Peregrinus Proteuksen muistoksi? Miksei polteta roviolla häntä edustavaa, alastonta räsynukkea? Nyt postmodernissa kaiken sanotaan käyvän ("anything goes"). Ei kaikki silti käy! Maku- ja hajutottumukset ovat toiset; ja Holocaust tuoreessa muistissa on. Peregrinus edusti lännessä Intian alastomia viisaita eli gymnosofisteja (fakiireja).

Antiikin filosofiassa 'kyynikko' tarkoittaa koiramaisen luonnonmukaisesti elävää filosofia. 'Koira' on kreikaksi 'kyon', monikko 'kynes'. Kreikan sana kuulostaa tuskin kauniimmalta kuin suomalainen vastine. Kainuulaisilla on sentään 'koera'; sen puolta Veikko Huovinen on kirjoissaan ja ehkä puheissaan koettanut koomisesti pitää.

Taivasalla "koeranunta" nukkuessaan Peregrinus käytti vilttinä räsyviittaansa. Se hänellä ehkä oli yllään niinä vuosina, kun hän vielä kulki säällä kuin säällä säädyllisten kristittyjen taivasporukoissa.

KAIKKI OLISI VOINUT MENNÄ TOISIN OLYMPIASSA ANNO 165. Peregrinus olisi astellut päättäväisesti rovion edustalle soihtu kädessään mutta pysähtynyt äkkiä ja kääntynyt yleisön puoleen:

"Hellaan kelpomiehet! Uskotteko tosiaan, että minä, Peregrinus, filosofi tässä nyt, kykenen, kun haluan, lupaukseni täyttämään ja itseni jo polttamaan? Sekoitunko eetteriin? Vähiin on aika käynyt. Siksi puhukaa nyt, te Kreikan kunnon miehet sekä kaikki muut, jotka täällä olette. Uskotteko hyveeseen?

"Kaiken aikaa, yötä päivää, sinuun me nyt uskomme, Peregrinus, hyvä mies. Siitä varma olla saat. Sinä olet suuri mies," vastaa "Das Man" kuorossa.

"Johan sopii, miehet hyvät, en nyt polta itseäni, en nyt tänään; vaan tulkoon toinen päivä."

Niin Kreikan miehet ja ulkomaiden edustajat poistuvat paikalta kehuen toinen toisilleen, miten hyveellinen mies Peregrinus on. "Ajatella, että se filosofi olisi kyennyt tänään polttamaan itsensä Feeniks-linnun ja Herakleen ja niiden Intian ihmemiesten tavoin! Kuitenkin hän tahtoo jäädä vielä auttamaan meitä!"

Peregrinuksesta ei tulekaan Proteus, koska muodonmuutos ei toteudu. Hän lähtee ulkomaille ja päätyy halonmyyjäksi Gangesin rannalle Benaresiin.

***

Mutta onneksi kaikki meni, niin kuin oli mennäkseen silloin kerran Olympiassa. Peregrinus Proteus näytti miehen mallia. Elämässä ja kuolemassa hänen hyveensä oli mielenlujuus (constantia, fortitudo). Kukaan ei ole koskaan voinut haukkua Peregrinus Proteusta siitä, että hän olisi elänyt, saati kuollut pitkästyttävästi. Hänen polttoitsemurhastaan ovat myös monet tähtisilmäiset kristityt saaneet elämyksensä.

Kansainvälinen Olympiakomitea saisi hetimiten panna toimeksi ja esittää Peregrinus Proteukselle postuumisti kultamitalia hänen loistavan polttoitsemurhansa vuoksi Olympiassa vuonna 165. Sen jälkeen käynnistetään muistopatsasprojekti. Paljastustilaisuuteen kokoontuu maailman urheilevaa nuorisoa soihdut kädessä. Komeasti soi Ateenalaisten laulu. Monet silmät kostuvat.

[Sain idean lopetukseen filosofi B. Russellilta.]

Hieno polttoitsemurha Olympiassa 165 AD

2007-08-06T13:17:00.000+03:00

Me olemme Horatiuksen mukaan tomua ja tuhkaa. Loogisesti runokuva yskii. "Emmehän ihan vielä ...". - Eksistentialistisesti siinä ei ole mitään vikaa. Kun ihminen poltetaan näyttävästi roviolla tai vähän privaatimmin uunissa, hänestä tulee hienoa tuhkaa.

Toimitusta pitää ylistää taivaisiin asti silloin, kun joku, ollen kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, polttaa vapaaehtoisesti itsensä, ja tähtisilmäinen "das Man" saa katsella sankoin joukoin. "Das Man" -rukka halajaa elämyksiä. Harvoin niitä siunautuu, ja odottavan aika tahtoo käydä pitkäksi. Toki joku joskus uhrautuu (jopa nykyään). Ajaton heeros antaa ajassa 1) henkensä ja 2) flow-elämyksen "das Manille" niin, että housut jaloissa pyörivät, kuten hienolta show'lta sopii odottaa.

Valtiovalta ja hengellinen kirkko ovat aikain saatossa polttaneet yhden jos toisenkin vastoin näiden tahtoa; voi sitä huutoa ja parkua, kun itku silmän täyttää, savu toki myös. Eihän se paljoa haittaa, kunhan "das Man"-yleisö haluamansa saa tai saa sen, mitä se poliittisesti ja sosiaalisesti tarvitsee (vaikka ei sitä itse tiedosta). - Aidot murhavideot ajavat saman asian kenties yhtä hyvin tai vielä paremmin. En kirjoita nyt niistä. Totean kuitenkin, että aidoissa murhavideoissa rikollinen, uhri ja katsoja on yksi ja sama eli "das Man".

Peregrinus, filosofi kyynikoiden koulua, muistuttaa enemmän elukkaa kuin sivistynyttä ihmistä. Paikasta toiseen hän vaeltaa saarnaamassa ihmisille askeettisen elämän eduista. Myös kristittyjen taivasporukoissa Peregrinus nähdään, kunnes hänet ajetaan matkoihinsa tai hän itse tympääntyy väärään seuraan. Herran vuonna 165 vietetään Olympian lehdossa urheilukisoja. "Terve sielu terveessä ruumiissa" käy ainakin ihanteesta, ellei aivan käytännöstä; sen nimeen vannoi Sokrates. Vuoden 165 olympialaisten lopuksi kootaan rovio; Peregrinus ilmoittaa polttavansa siinä itsensä: "Tahdon auttaa ihmisiä näyttämällä heille, miten kuolemaa tulee halveksia."

"Sinähän olet kreikkalainen! Säästä henkesi!" huutavat monet, kun kaikki valmista on. Mitä kummaa? "Das Man" jänistää! Yleisön miehekäs osa pelastaa show'n: "Panehan nyt vain toimeksi!" Ja Peregrinus vie eksistentialistisen projektinsa loppuun asti. Hän on elänyt aivan toisin kuin "das Man". Hän on oman valintansa tehnyt, oman itsensä herra, oman elämänsä subjekti, eikä "das Man" häntä saa estää. Peregrinus on saanut Jumalalta ("jaspersilaisen") merkin ja tahtoo sekoittua eetteriin.

Intian Feeniks-linnun ja bramaanien tavoin Peregrinus tervehtii nousevaa aurinkoa ja nousee rovion päälle. Sieltä rukous kuuluu: "Äitini henki ja isäni henki, olkaa niin suopeat ja ottakaa minut luoksenne." Liekit hulmahtavat korkealle; ne peittävät näkyvistä Peregrinuksen, filosofian lapsen, niinkuin liekit peittivät ja söivät Feeniks-linnun ja Herakleen. Kaikki kolme tekivät itsemurhan omissa hautajaisissaan.

Peregrinus saa lisänimen Proteus vaihdettuaan olomuotonsa toiseksi. Feeniks ja Herakles olivat hänen esikuvansa, samoin jotkut Intian viisaat. Minusta Peregrinus Proteus oli aito totuuden etsijä ja mieleltään terve, jos kohta hän, kuten Sokrates, kärsi ikääntymisen vaivoista. Lähteeni on ollut (oman mielikuvitukseni lisäksi) muuan Lukianos.

Itsemurha omissa hautajaisissa

2007-08-05T11:54:00.001+03:00

On se luonto niin ihmeellinen. Intian Paratiisissa elää Feeniks-lintu. Siellä se myös vanhenee. Sitten kun korkea ikä jo painaa, lintu lentää Foinikiaan. Se rakentaa pesän tai haudan ja polttaa sen mukana itsensä. Ja tuhkasta syntyy uusi Feeniks (kuten myös logiikan identiteettiongelma). Olen kuvannut ja analysoinut Feeniksin elo- ja kuolinprosessin, samoin kuin koko eksistentialistisen projektin kirjassani 'Scripta serenissima' (ja osoittanut outoja virheitä Mircea Eliaden Feeniks-tulkinnassa).

Kreikan ja Rooman Feeniks edustanee joillekuille "ikuista naista". Toiset näkevät linnun mieheksi. Samahan se on. Mutta kiinalaiset ovat tiukkapipoisesti esittäneet oman Feeniksensä vain feminiiniksi (vastapoolina vain maskuliininen Lohikäärme). Mutta loppukoon tämä genus-puhe nyt tähän, koska "das Man" ei tajua mitään kieliopillisen suvun päälle ja on ehkä juuri siksi tosi sikiävää lajia. Pahaa ihan tekee. "Das Man" lisääntyy kuin kani tässä kivun ja säryn maailmassa.

Otan seksuaalisen tasa-arvon nimissä toisenkin esimerkin mytologian alalta. Herakles päättää roviolla päivänsä; hän saa mustasukkaiselta naiselta myrkytetyn viitan; se tekee hänen mieskunnostaan lopun; muutkin maiset uroteot ovat taakse jäänyttä elämää; toki Herakles otetaan Olympokselle eli Taivaaseen ansioidensa tähden. Siellä odottavat kehityskeskustelut jumalten tasokkaassa seurassa. Herakleesta tehdään olympolainen hallintovirkamies. Rauhaisat ovat olot ja juhla seuraa toistaan niin, ettei ikävystyminen uhkaa.

Taivaasta Herakleen ei anneta palata, eikä hän toki itsekään tahdo palata "boddhisattvana" eli Platonin luolavertauksen sankarina Maan päälle kertomaan, mitkä palkinnot odottavat sitä, joka lähtee Hyveen (Areté, Virtus) kaidalle tielle, lajitovereita auttamaan.

Antiikin filosofit nimesivät Herakleen ihmiskunnan hyväntekijäksi. Modernit, "das Man" -tasoiset filosofian harrastajat palvovat Teräsmiestä tai jotakuta oikeaa, mieluiten kansallista urheilusankaria, mutta eihän heiltä voi muutakaan odottaa. Jokainen on valmis vain siihen, mihin hänen tämänhetkinen kehitysvaiheensa antaa mahdollisuuden. Ja kovin vähissä ovat "das Manin" potentiat; hänen potenssiaan, tai jos käytän tyylitajuttoman hallinnon kapulakieltä, hänen potenssinsa rakenteita kehittää jokin potenssilääke.

Agragaan eli Agrigenton Empedokles hyppäsi Etnan kraateriin ilman, että kukaan oli todistamassa hänen eksistentialistista valintaansa. Empedokles tahtoi ihmisten uskovan, että hän on päässyt jumalain seuraan; siksi hän tahtoi hävittää ruumiinsa, biojätteensä siis. Se oli hyvä idea ja voi edelleen olla, kun muuttujat muutetaan (mutatis mutandis). Kuinka ollakaan, kraateri sylkäisi ulos filosofin huippukalliin sandaalin. Pian kaikki tiesivät, että Empedokles oli vain surmannut itsensä. Skandaali oli valmis.

Empedokles oli kovin turhamainen mies. Tarinan todenperäisyydestä ei ole takeita. Tämän filosofin itsemurhapoltto lienee keksitty juttu, se kun on omiaan vetoamaan "das Manin" eli hentoisen filosofian taimen mielikuvitukseen. Ajatella, että filosofia elää paljossa siitä, että filosofeja kuolee. Sokrates olisi oikeastaan voinut nostaa myrkkymaljan rumille huulilleen ja tyhjentää sen heti, kun hän sai ansionsa mukaan ja piti kuolemaan tuomittuna puheensa 399 eaa. Useammat "das Manit" olisivat saaneet nauttia elämyksestä ja palanneet koteihinsa iloisella mielellä.

Kuitenkin Sokrates ajatteli, ettei hänen tullut kehittää toimintansa rakenteita sataprosenttisen transparenteiksi (läpinäkyviksi). Miksi juoda myrkkymalja vasta vankilan seinien sisällä? No, pääsihän Sokrates toki filosofian marttyyriksi. Tuotteistaminen onnistui. Sokrateen brandi saa "das Manin" asiakaspalautteissa tyydyttävät pisteet (3/5); Brahman kimmeltää Sokrateen tekojen ja jopa hänen nimikirjaintensa läpi, sikäli kuin näin voi sanoa "das Manille"; tämän poloisen eväät eivät riitä vertailevan filosofian historian tarkasteluun.

Kovin on Intia kaukana. Silti Feeniks tulee sieltä, ellei vieläkin kauempaa.

Filosofian kurjuudesta (pakina)

2007-07-21T11:25:00.000+03:00

Palaan Thaleen eksistentialismiin. Mies väitti, ettei elo millään muotoa eroa kuolemasta. Asiakas-oppija pamautti, miksei Thales siltä seisomalta tappanut itseään. Filosofi läksytti kysyjää: "Minähän sanoin jo, että elämä ja kuolema ovat yksi ja sama asia." Kireäksi meni tunnelma.

Todella kurjaa, ettei Thales avannut konseptiaan elämän ja kuoleman samuudesta. Oppilasrukka sai pahan mielen, joskaan ei ehkä tehnyt mitään sen pahempaa itselleen; mutta jos teki, pyydämme anteeksi Thaleen puolesta. Sympatiamme ovat asiakas-oppijan puolella, sillä asiakas on aina oikeassa, kuten konsultit evästävät palveluntarjoajia. Elämä on usein kurjaa, kun eväät puuttuvat tai eivät riitä. Tarvitaan lisää konsultteja.

Thales-raukan olisi pitänyt käydä Miletoksen korkean yliopiston opetuksen laadun tukipilarivarmistusyksikön räätälöimä konsulttikurssi. Vain siten hän olisi totisesti kyennyt (ikiaikain haasteiden mukaisesti) "kehittämään oman toimintansa rakenteita" asiakaslähtöiseen suuntaan [ilmaistaksemme asian modernilla konsulttikielellä]. Thales olisi saanut opiskella myös power-pointin hienoudet, sikäli kuin moinen oli mahdollista noissa, jo varsin edistyneissä oloissa. Joonialaiset olivat eteviä alalla kuin alalla, etenkin insinööritaidoissa.

Filosofeissa on taipumusta hybrikseen. Se pitäisi jotenkin de-evolvoida eli "kehittää alas" asiakaslähtöiselle pinnalle. Eihän oppimisesta muuten mitään tule.

Jos Thales olisi toisten tavoin käynyt kurssit harjoituksineen, hän olisi havainnollisesti näyttänyt visuaaliselle asiakas-oppijalleen ns. elämän ja kuoleman luonnonhistoriallisen prosessuaalisuuden. Muitakin perusteluja Thales olisi saattanut leväyttää esille. Miksi ei? Laitan tähän pari huonoa kehityskeskustelua varten:

Filosofi olisi voinut huomauttaa, että hän tahtoi niin sanotusti elää vielä, kun hän kykeni tekemään luonnon tutkimusta miletolaisten ja koko maailman hyväksi. Haadeksessa moinen palveleva tutkimus ei kenties olisi mahdollista. Ja Maa tarjosi lujan perustan mm. astronomiselle tähtäilylle, vai mitä?

Thales katsoi, että luonto kaikkinensa koostuu "vain" vedestä ja vedellisistä prosesseista ja projekteista. Siksi 'elämästä' ja 'kuolemasta' ei sovi numeroa tehdä. Humanisti tekee siitä ongelman ja on siksi ongelma itselleen ja monessa tapauksessa toisille, pahimmassa tapauksessa jopa "das Manille".

Filosofi ennustaa

2007-07-14T19:47:00.000+03:00

Thales opiskelee Egyptissä ja asettuu Joonian Miletokseen. Siellä hän aloittaa Euroopan filosofian, kuten myös (tieteellisen) geometrian. Tarkoitus ei suinkaan ole vain luonnon, elämän ja historian (hermeneuttinen) ymmärtäminen. Thaleen tutkimus palvelee käytäntöä, kuten merenkulkua sekä viinin- ja oliiviöljyn tuotantoa. Kaiken elollisen Thales katsoo saavan alkunsa ja koostuvan yhdestä luonnonprinsiipistä l. -substanssista, nimittäin vedestä. Kuivuus piinaa Jooniaa n.v. 600 eaa. Niin Thales päättelee, että elämän ehto on vesi. Aristoteles kehuu Thalesta. Tämä olisi esittänyt ensimmäisen puhtaasti filosofisen maailmankatsomuksen. Aristoteles kai liioittelee, ellei "puhtaasti filosofinen" ole jotakuinkin samaa kuin käytäntö ja "elävä elämä". Ainakin läheltä pitää. Siltä tuntuu.

Thaleen kerrotaan eräällä luennollaan väittäneen, ettei elämä eroa kuolemasta. Tähtisilmäinen oppilas kysyi: "Mikset sitten kuole? Siihen lausui Thales: "Johan minä sen sanoin, että ne ovat yksi ja sama asia." Siinä tuli siivu elävää dialogia. Kirkasotsainen oppilas oli muuten loogisesti katsoen yhtä oikeassa kuin opettajansa. Jos elämä ja kuolema eivät toisistaan eroa, on samantekevää, jatkaako elämää vai päättääkö päivänsä. Sanoisin, että mukavuus- ja muut käytännön asiat toistaiseksi puoltavat elon jatkamista.

Thales kieltäytyy tekemästä itsemurhaa. Sen sijaan hän keskittyy tutkimaan luontoa. Hänelle käy, kuten käy paljon myöhemmin Tyko Brahelle, jos tarinat ovat tosia. Thales putoaa kuoppaan, kun hänen silmänsä kiertävät tähtien tarhoja. Niin joku maan matonen Thalesta moittii (ja Tyko Brahea).

Thales osoittautuu jonkinmoiseksi eksistentialistiksi. Joku voisi huomauttaa minun syyttä suotta laajentavan eksistentialismin käsitettä, koska eksistentialismi rajoittuu moderniteettiin (viimeisen parin vuosisadan aikaan). Mikäpä siinä, mutta eksistentialismiksi kelpaa esim. Intian ikivanha ja uudempi elämänfilosofia - ja vanhassa Kreikassa Platon luolavertauksineen, sitten stoalaisuus, edelleen uusplatonismi ja kristinusko. Voisimme tosin ajatella, että vasta moderniteetissa elämästä on tullut tosi vaikea ongelma, kuten on tainnut tulla, mutta mitäpä siitä nyt sen enempää. Olkoon.

Ainakin tiedettä Thales edustaa. Hän on nelissä kymmenissä, kun hän ennustaa auringonpimennyksen. Se todella tapahtuu 585/4 eaa. Teko ei vie Thalesta vaikeuksiin. Maine vaan kasvaa. Thales listataan Kreikan Seitsemän viisaan joukkoon.

Filosofin maailmankuva ja -katsomus on silti voinut olla vain puoleksi tieteellinen. Ehkä hän tosiaan opetti, että henkiolennot ('daimones') täyttävät kaiken luonnon. "Koko luonto on täynnä daimoneja." Hän sanoi kai myös, että magneetillakin on sielu. Eikö Aristoteles uskonut jumalaan ja edustanut siksi edes puoliksi maagillis-uskonnollista maailmankuvaa?

***

Hyppään nyt pari vuosituhatta eteenpäin. Onko järki kenties vahvistanut asemaansa? Siltä ei näytä, eikä voikaan näyttää, kun kristinusko ja kirkko-instituutio hallitsevat. Ja tuskinpa järki niin vahvoilla edes nykyään on, vaikka Kristuksen uskolla huonosti menee.

Renessanssiajan Euroopassa joillekuille filosofi-profeetoille kävi kehnosti. Girolamo Cardano, nero matemaatikoksi, laati Jeesuksen horoskoopin. Siitä hyvästä hän joutui inkvisition kynsiin. Cardano, jonka elämä oli alkanut ja kulunut tosi surkeissa taivaanmerkeissä, ennusti oman kuolemansa. Kun "dead line" tuli Cardanon eteen, hän tyhjensi myrkkymaljan ja toteutti oman ennustuksensa.

Filosofin kohtalo riippuu siitä, mitkä olot ovat ja mitä tai ke(i)tä ennustus koskee. Hänen ei välttämättä käy kuinkaan. Toisaalta voi huonosti käydä - miten sen nyt ottaa - jos turhamaisuus ajaa viisaan toteuttamaan ennustuksen, joka koskee häntä itseään.

Stoa perustelee itsemurhan

2007-06-19T12:33:00.000+03:00

Antiikin stoalaiset kutsuivat itsemurhaa "järkeväksi lähdöksi" (eúlogos exagogé, rationalis e vita excessus). Joissakin tilanteissa poistutaan elämästä oman käden kautta. Hyve (areté, virtus) on periaatteessa aina ja käytännössä joskus tärkeämpi kuin itse elämä. Stoalainen viisas ei tuomitse kuolemaan itseään, kuten ei ketään toistakaan. Mutta Kohtalon tahtoa tulee noudattaa. Filosofi odottaa merkkiä Jumalalta. Saatuaan sen hän palaa ilomielin luonnon kiertoon. Pitää rakastaa kohtaloaan. "Kohtalo johdattaa halukasta, vastahakoisen se repii väkisin mukaansa." Moderni "das Man", jolla on vahva edustus yliopistossa, pitää rakkautta kohtaloon masokismina.

Vapaaehtoisen kuolon oikeuttaa taistelu oman maan tai ystävien puolesta - samoin kuin sietämätön tuska tai parantumaton sairaus. Niissä Jumala näyttää ihmiselle tien. Sokrates taisi kärsiä hartia-, selkä- ja niskavaivoista. Ja kaipa lemmentoimet eivät enää korkeassa ukkoiässä ottaneet sujuakseen. Nuoret ajoivat ohi taisteltaessa kauniiden kehojen suosiosta. Antiikissa Sokrateen kuolemaa (399 eaa) pidettiin yleisesti itsemurhana. Sokrates oli aistillinen ja rohkea mies. Kun elämän ns. laatuaika loppui, Sokrates lähti. Miksi jatkaa elämää, kun se vaipuu kasvin tai ainakin "das Manin" tasolle? - Sokrates tahtoi päästä filosofian marttyyriksi. Hänestä tuli miehisen hyveen malli (parádeigma) Kreikan ja Rooman viisaille.

Minustakaan elämä ei ole jatkon arvoinen kaikissa oloissa ja joka hintaan. Stoan analyysi kehitti viisi argumenttia. Ne oikeuttivat aktiivisen lähdön; niitä voi käyttää logiikan harjoituksissa. Stoalaiset rinnastivat elämän pitoihin (sympósion). Analogia toimii kohtuullisesti. Vieraita poistuu pidoista 1) äkillisen tarpeen, kuten ystävien kylääntulon takia; 2) meluisaa ja kiroilevaa jengiä tunkeutuu juhlatiloihin; 3) ruoka paljastuu mauttomaksi; 4) ruoka loppuu kesken kaiken; 5) muut pitovieraat hoipertelevat silmät ristissä.

Aivan vastaavasti Stoan mies antaa pois elon lahjan, kun 1) kutsu kuuluu ja hän pääsee miehuullisesti uhrautumaan isänmaansa (patrís, lat. patria) puolesta; 2) hän joutuu tyrannin silmätikuksi; 3) vakava sairaus rajoittaa kehon toimintoja; 4) köyhyys vie hänen ihmisarvonsa. Hänen ihmisarvonsa vie myös 5) hulluus, joka on sielun juopumusta (oik. kastumista).

Hyvä elämä (elämän laatu) on sitä, että 1) osoitetaan kollektivistisia hyveitä (aretaí, virtutes) ja 2) tyydytetään individualistisesti keholliset tarpeet. Kun kvaliteetti menetetään, alkaa tuska ja vaiva (sa Qual, ru kval). Epäelämästä astutaan yksisuuntaisesti Kuoleman maahan (vaikka epäelämän voisi koettaa palauttaa oikeaksi elämäksi). Moinen luopumisen filosofia sopii vaikeisiin oloihin, joita ei mitä ilmeisimmin pysty normalisoimaan.

En ole mistään löytänyt parempia perusteluja, vaikka olen ahminut tuhansittain sivuja eksistentialistista kirjallisuutta. Sanon kuitenkin, ettei analogia sinänsä todista koskaan yhtään mitään. Silti se saattaa vakuuttaa. - Eksistentialismi ei edusta tiukkaa tiedettä vaan retoriikkaa ja elämänfilosofiaa. Metodit ovat "heikot" kaikissa ihmistieteissä. Heikot metodit kaipaavat vahvistusta: se tarkoittaa parempaa tyyliä, kuin blogeissa ja lehtien kolumneissa on yleensä nähty.

Yksilön hulluus heijastaa koko yhteisön sairautta. Yksilö suhtautuu yhteisöön kuten mikrokosmos makrokosmokseen. Onhan se näkemys sekin eikä yhtään huono. Sopii tosin ajatella mahdollisuutta, että vain filosofi olisi sairas ja hullu, kun taas yhteisö eli "das Man" olisi kaikissa sielun ja ruumiin voimissa.

Rooman keisariajalla poliittisen vapauden menetys sai liian monen stoalaisen muuttamaan autuaampiin pilarihalleihin. "Järkevän lähdön" periaate johti itsemurhaepidemioihin. Sitten nousi vastareaktio: stoalaisen tuli seistä "elämän vartiopaikalla" viimeiseen mahdollisuuteen asti, vaan ei yhtään kauemmas.

Sellaisia sotureita on Mika Waltari kuvannut teoksessaan 'Johannes Angelos' (1952). Se kertoo riipaisevasti Konstantinopolin viime hetkistä kreikkalaisena kaupunkina. Uljaasti taistelleet italialaiset palkkasoturit kiiruhtavat laivoihinsa ja purjehtivat kotia kohden. Kaupunki, Pólis, on jo menettetty. Eikä ilmaiseksi kannata taistella menetetyn asian vuoksi. Hyveellä on aikansa, niin kuin kaikella Auringon alla.

[Olen muokannut blogin 'Scripta serenissima' -kirjani luvusta 'Optimismi vai pessimismi'?]

***
Muinaisen Rooman armeija muistetaan tiukasta kuristaan. Jos legioonalainen yritti itsemurhaa, mutta epäonistui ja hänet siis pelastettiin elämälle, hänet teloitettiin. Itsemurha katsottiin karkuruudeksi.

"Ei sota yhtä miestä kaipaa." Muut laitetaan kuriin. Massalle on sodassa käyttöä. Ja sama koskee ihmisten massaa myös rauhan aikana. Silloin(kin) käydään ideologista sotaa.